Kotipaikkani on rakkaus

By Markus Ahonen

Kotipaikkani on rakkaus, novelleja rakkaudesta. Ilmestynyt alunperin englannin kielellä nimellä My Hometown Named Love maaliskuussa 2012.
Kotipaikkani on rakkaus sisältää 20 rakkausaiheista, miesten näkökulmasta kerrottua novellia rakkaudesta naisiin (ei romanssi-genreä). Usein melankoliset ja haikeat novellit vievät miesten päänsisäisiin tuntemuksiin eri puolille maailmaa aina Suomesta Irlantiin, Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Italiaan ja Euroopan halki kulkevalle automatkalle.
Keskelle rakkauden huumaa, turhautumista, mutta myös elämän kriisejä sekä ihmissuhteiden aiheuttamia moninaisia tunteita, niin kuin ne elämän todellisuudessa näyttäytyvät.
Esimerkkejä novelleista:
Menestynyt rocktähti yrittää valloittaa nuoruudenrakkautensa rahan ja vallan avulla (Konsertti).
Junamatkalla nätin tytön silmiin ihastunut nuori mies jäljittää tätä asemilta ja junista (Tyttö junassa).
Keski-ikäistyvä mies ajaa halki Euroopan halki vain nähdäkseen naisen, jonka kanssa vietti yön nuoruudessaan (Nainen lehtijutussa).
15-vuotias poika aikuistuu nuoren taidemaalaritytön kanssa italialaisessa merenrantakylässä (Palettitanssijatar).
Perheellinen mies lukitsee itsensä kylpyhuoneeseen löydettyään sunnuntain lehdestä vanhan koulukaveritytön kuolinilmoituksen (Ringettetyttö).
Kolmissakymmenissä oleva mies palaa takaisin muistelokierrokselle opiskelukaupunkiinsa katselemaan muistot mieleen tuovia taloja ja paikkoja. Naisista, joita aikoinaan rakasti (Rakastamisen maantiede).
Treffeillä saman naisen kanssa käyvä mies miettii minkälaiseen ikijäiseen sydämeen on päätään takomassa (Kuinka Antarktis valloitetaan).
Nuori leskimies käy läpi suruaan edesmenneen vaimonsa avustuksella (Aika Marinelan jälkeen).
Poika ja tyttö kasvavat samassa kerrostalossa, samassa lähiössä vuosikymmenet välttäen onnistuneesti naimisiinmenon (Lapsuuden luonnonkiharapää).
Tehdastyöläinen kuulee traagisen jalkapallostadionin katsomossa rankkasateessa tarinan miehestä, jonka elämä on ollut täynnä kaikkea muuta kuin rakkautta, vai onko? (Sade).
Yksinäinen susi löytää elämänsä tarkoituksen uudessa kotikaupungissaan tavattuaan naisen, jota ei voi saada (Kotipaikkani on rakkaus).
Ja lopulta monet novellit saman kotoisan kahvilan katon alle yhteen kietova tarina (Tuo pieni kahvila sataman kupeessa).

• Language: Suomi
• Publisher: Markus Ahonen
• Release date: Oct 29, 2012
• ISBN: 9781301755615

Markus Ahonen

Markus Ahonen was born in 1972 in Helsinki, Finland. He grew up in Martinlaakso, a suburb of Vantaa, known as the childhood residence of famous Formula One drivers Mika Häkkinen, Mika Salo and Kimi Räikkönen as well as heavy metal band Amorphis. He went to high school for a year in Auburn, New York when he was 17. After his military service in Finland he studied European Business Administration in Finland and Holland, later Communications and Finnish Literature achieving Bachelor of Arts degree from University of Turku, Finland. He has worked extensively as Editor and Editor-in-chief in local newspapers, as TV Script Writer for Finnish versions of game show Weakest Link and the Finnish modified version from shows Never Mind the Buzzcocks and They Think It's All Over as well as writing TV sketch comedy. After moving to Ireland in 2006, Markus has worked as a flying foreign correspondent having reported to newspapers and magazines from nearly 40 countries around Europe and elsewhere. Markus, a film, book, music and general knowledge enthusiast, lives in Malahide, County Dublin, Ireland with his son. His first crime novel Meduusa (Medusa) was awarded with third prize in Kouvola Crime Literature Festival 10th anniversary novel contest in 2006. The second crime-themed novel Palava sydän (Burning Heart) was published in 2008. Short story collection My Hometown Named Love was published as an e-book in English in March 2012 and in Finnish as Kotipaikkani on rakkaus in October the same year. The updated new versions of Meduusa and Palava sydän were published as e-books in Finnish the same year. Markus widened his literary career by publishing a story collection for children Karkaileva bussi ja kaiken maailman ihmeelliset vempeleet (Runaway Bus and All Other Marvelous Gadgets) as an e-book and the story collection for children and adults, Haikarasaaren vauvasatama ja muita tarinoita (Heron Island Baby Harbour and other stories) both in November 2012. English version Medusa was published in 2013 and the third novel in crime themed Isaksson series Jäljet (Tracks) in 2014. Meduusa, Palava sydän and Karkaileva bussi have all reached #1 spot in iTunes Finland e-book top100 chart. Meduusa was chosen to both Apple iBookstore Best of 2012 and Best of 2013 catalogs. In December 2013 Markus was chosen to iBookstore Finland Bestselling Authors category.

Book preview

Konsertti

Olin suunnitellut tämän kaiken jo vuosikymmeniä sitten. Heti sen jälkeen, kun hän oli minut siististi torjunut. En tiennyt muistiko hän sitä enää mitenkään.

Minä muistin. Ikuisesti. Keksin päässäni keinoja kiertää tuon torjunnan. Mietin tapoja valloittaa hänet, mutta en koskaan ehtinyt toteuttaa niitä ennen kuin hän muutti pois. Niin minäkin. Suuri maailma imaisi meidät mukanaan.

Hän opiskeli itselleen hyvän ammatin ja loi mukavaa uraa toimistopäällikkönä arvostetussa perheyrityksessä suurkaupungin keskustan upeassa toimistokompleksissa.

Saatoin hyvin kuvitella hänet jakkupuvussa pöytälampun valossa tekemässä pitkää päivää. Työt oli saatava tehtyä. Se oli hänelle kunnia-asia.

Niin se oli ollut opiskeluaikoinakin. Muiden lähtiessä kännäilyreissuille hän saattoi joskus jäädä lukemaan tenttiin. Ei hän mikään lukutoukka ollut. Silti hän ei antanut bilettämiskärpäsen lyödä töitä käsistään. Edessä oli tulevaisuus. Sitä oli rakennettava.

Siinä missä minä etenin kerhojen ja klubien kautta suuremmille estradeille ja katosin ennenpitkää levy-yhtiöiden markkinointimelskeisiin, hän kävi säntillisesti juomassa samppanjansa korkealuokkaisessa baarissa tiettynä aikana viikosta.

Minä kittasin korikaupalla olutta klubien takahuoneissa ja esiintymislavojen backstageilla, väänsin kitaralla laulujani ensimmäisessä kellarikerroksen kodissani yömyöhään. Heräilin usein vasta puoliltapäivin enkä miettinyt millä minä eläkettäni kerryttäisin.

Minulla oli usko itseeni. Kyllä siitä saattoi liietä aikaa muutaman olympia-altaallisen olutmäärän juomiseen.

Hän oli saanut ensimmäisen ylennyksensä jo alle kolmikymppisenä. Oma läpimurtoni oli venynyt reilusti yli kolmenkymmenen ikävuoden. Ehkä olin vasta silloin kypsä. Olin vaihtanut keskioluen kotikaljaan ja Jack Danielsin ginger aleen. Muistini oli palautunut.

Olin muistellut häntä kaiholla ensimmäisen hittini noustua listakärkeen seitsemässä maassa. Olin alunperin nimennyt tuon ikivihreäksi nousseen balladin hänen etunimellään. Pelättyäni loukkaavani häntä vaihtanut sen levy-yhtiön jo saatua kappaleen tuotantoon. Koko single oli nauhoitettu uudestaan maaseutukartanossa sijaitsevassa studiossa. Levy-yhtiön omistaja ja tuottaja olivat repineet harvoja hiuksiaan päästään minun päätettyä muuttaa naisen nimeä kesken kaiken.

Se tuli kalliiksi, mutta maksoi itsensä takaisin. Mitä enemmän minä märehdin häntä yökaudet mielessäni, sitä kiihtyvämmällä tahdilla kappaleen radiosoitto yltyi. Pian balladi oli listakärjessä jo neljässäkymmenessä maassa.

En koskaan kiertueellani poikennut hänen uuteen kotikaupunkiinsa. Levy-yhtiön väki ja promoottorit ihmettelivät sitä. Vaikka elämäni oli muuttunut ja olin kasvanut vihdoin aikuiseksi, en ollut valmis. En ollut kypsä tapaamaan häntä. En edes ottamaan riskiä, että niin tapahtuisi vahingossa, vaikka niin sydämessäni toivoin.

Kunnes kuudennen menestysalbumin ja yhteensä 70 miljoonan myydyn levyn jälkeen jokin minussa napsahti kohdalleen. En tiedä oliko se menneisyyden muisto. Jokin tulevaisuuden haave elämästä hänen kanssaan vai ajatus siitä, että kaikilla teoillamme on merkitystä. Pitää vain olla aktiivinen ja osoittaa kunnianhimonsa. Sen minä olin todennut. Arvellut sen toimivan myös yksityiselämässä. Ehkä olin ollut nuorena liian renttu hänen makuunsa.

Nyt on toisin. Tänään on se ilta. Näen katsomon täyttyvän ihmisistä. Heitä on kymmeniä tuhansia. Yhden heistä tunnen paremmin kuin hän itse tietääkään.

Hän ei ole koskaan ollut naimisissa. Eikä seurustele. Hän on hiljattain tavannut miehen, jota on tapaillut pari kertaa. Arvion tekijän mukaan he eivät ole vaikuttaneet tavatessa kovinkaan läheisiltä.

Hän on tehnyt viime viikkoina töissä pitkää päivää. Asiakasprojektilla on deadline kahden viikon päästä perjantaina. Oli hyvä ajoittaa kiertueen kaksi tämän kaupungin konserttia viikonlopulle. Lehdistölle kerrottu tekosyy torstain ja maanantain varaamisesta hyväntekeväisyystilaisuuksiin lähiseudulla on otettu ilolla vastaan. Tuskinpa tilaisuuksien järjestäjälläkään on mitään sitä vastaan, että tunnettu muusikko heittäytyy avokätiseksi hyväntekijäksi juuri heidän kotikulmillaan. Siitä voi olla jopa maailmanlaajuista hyötyä.

Valtalehdet ovat kirjoittaneet tilaisuuksista enemmän kuin kahden illan konserteista. Kukaan ei kuitenkaan ole voinut olla näkemättä mitä kaupungissa näinä päivinä ja iltoina tapahtuu.

Suuri määrä konserttilippuja on arvottu mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä radioasemilla, tv-ohjelmissa ja lehdistössä. Erään tosi-tv-kanavan tempauksessa lippuja on sujautettu kaupungin liikennevaloissa seisovien autojen sivuikkunoista sisään. Sopivasti tietyissä liikennevaloissa -aivan hänen työpaikkansa kulmalla- hauskanoloinen juontaja on nähnyt kauniin silkkitukkaisen naisen ensimmäisenä jonossa. Tämä on juuttunut yllättävän nopeasti punaiseksi vaihtuneisiin liikennevaloihin. Kuin joku jostain olisi näplännyt valoja ja valinnut sattumalta juuri hänet onnenpotkun saajaksi. Käskystä kenties.

Olen laittanut hänelle kuljettajan puolen sivulasin välistä sujautettuun kirjekuoreen kaksi lippua. Jotta en herättäisi epäilyksiä. Että haluaisin hänen tulevan konserttiin yksin. Minun takiani.

Tiesin jo etukäteen hänen tulevan kaksin. Hän on pyytänyt mukaan ystävättärensä, joka työskentelee samalla työpaikalla viereisessä huoneessa. Sen yhteyshenkilöni kertoo kuulleensa kahvihuoneessa.

Siksi minulle on nyt yllätys, että hänen vieressään istuu nuorehko kauluspaitainen mies. Joko tietolähteeni ei ole luotettava tai sitten ystävätär on perunut viime hetkellä tulonsa. Mies on saanut täytelipun onnenkantamoisena.

Istumapaikat ovat näköetäisyydellä lavasta. Vaikka olisi pimeää, minä näen heidät. Jotta löytäisin heidät katsomosta, järjestäjät ovat saaneet tehtäväkseen asettaa merkkiliput heidän paikkojensa ympärille. He eivät sitä huomaa, mutta minulle se on välttämöntä.

Alku sujuu upeasti. Hän näyttää onnelliselta. Se saa minut tuntemaan ylpeyttä. Uskon hänen muistavan minut hyvin. Silmien pupillien suurenevan mitä pidemmälle konsertti etenee. Ja sen lopussa minulla on hänelle herkkupala. Yllätys.

Yleisö jammaa ja herkistyy. On hitaiden aika. Läpimurtoballadiani minä en vielä soita. Sen aika on vasta encoren aikana.

Päätän konsertin normaaliosuuden räjähtävään rock-hittiin. Yleisö jää taputtamaan.

Näen hänen kuumenneen. Samoin hänen vieressään olevan nuoren kauluspaitamiehen. He vilkaisevat toisiaan, mutta mikään ei viesti heidän lähentymisestään. Musiikki on yhdistänyt heidät hetkeksi muuhun väkeen.

Väkijoukon myrskytessä musiikkiannoksesta juopuneena juoksen lavan alle suojaan. Kuuntelen viereisen penkin viestijäni selostukset vieraiden kommenteista.

Opiskelimme aikoinaan samassa paikassa. Mukava kaveri. Muistaakseni.

Muistaakseni? Eikö hän tosiaankaan muista minua kunnolla? Istuimme sentään parilla perusluennoilla melkein vierekkäin. Yritin häntä iskeäkin. Yksissä opiskelijabileissä hän nojasi jalkojaan jalkoihini. Istui polvellani jonkin aikaa. Suutelimmekin. Hän torjui minut siististi vietyäni hänelle myöhemmin kukkasen ovelle.

Hän ei kehtaa kertoa noista ajoista mitään. Jos hänellä on sittenkin tunteita tuota nuorta miestä kohtaan. Tai sitten hän ei halua miehen saavan minusta ainesta skandaalilehtien roskamuistelo-osioihin. Hän on kuin diplomaatti.

Nousen lavalle encoreen. Kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen valot sammuvat ja lavan keskelle syttyy spottivalo, jonka keskellä minä kitaroineni istun.

Tupakansytyttimien liekit muuttuvat tuhansien liekkien mereksi. Minä näen hänet. Hänen sulkeutuvat ja avautuvat silmänsä hänen laulaessa mukana. Heiluttaessa aaltoina käsiään. Hän on rakastunut.

Ja juuri kun olen tulossa kertosäkeeseen, jossa minä lausun ensimmäistä kertaa hänen nimensä, hän nappaa rakkaudesta raivoissaan vieressään seisovaa kauluspaitamiestä kaulasta ja antaa tälle syvän, lämpimän ja rakkaudentäyteisen suukon. Hän on humaltunut rakkaudesta.

Viime hetkellä minä muutan mieleni ja laulan kappaleen niin kuin se levyllä kuuluu. Jätän yllätykseni taskuun. Sillä olen itse yllättynyt. Lannistunut. Pettynyt.

Rautaiseksi kehittyneellä ammattitaidollani vedän kappaleen loppuun, vastaanotan suosionosoitukset, heilautan kättä yleisölle ja poistun lavan alle. Takaovella odottaa valkoinen limusiini, joka vie minut hotelliini. Paljon aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Backstagelle ostetut samppanjat jäävät sulavien jäiden keskelle odottamaan poisvientiä. Kukaan ei ohjaa häntä yllättäen backstagen puolelle minua tapaamaan.

Limusiinin takapenkillä minä ymmärrän jotain tärkeää menestyksestä, sen tuomasta hyödystä ja menneisyyden esteiden kiertämisestä.

Vaikka levyni myisivät kuinka paljon, kuinka monta kunnianhimon kukkulaa onnistuisin kiipeämään, kuinka paljon rahaa tehtailisin, kuinka monella limusiinilla matkustaisin, millään ei ole mitään väliä. Jos rakkautta ei ole olemassa.

Tyttö junassa

Hänessä oli jotain tuttua. Ehkä olin tavannut tuon neidon jossain ohimennen. Tai ehkä hän muistutti jotain tuttuani.

Hän seisoi asemalaiturilla odottamassa junaa. Laituriin nähden sivuttain. Toisin kuin muut. Kuin olisi nojannut näkymättömään pylvääseen.

Olin havahtunut hänen katseeseensa seistessäni napit korvissa musiikin raikaessa sieluuni. Kuin hän olisi tuijottanut minua. Yhtäkkiä tunsin itse suurta halua katsoa häntä uudestaan. Ja uudestaan. Ja jälleen vielä...

Näin jo kauempaa hänen suuret ruskeat silmänsä. Hiukset olivat ruskeat ja hieman kiharat. Hänessä oli jotain hieman eksoottista. Vartalo oli hoikahko, mutta sopivan muodokas. Hän oli pukeutunut nätisti ja sopivan tyylikkäästi. Vaatetuksen värivalinnat oli tehty nätisti sävy sävyyn.

Oliko hän tulossa töistä? Oli iltapäivä ja sopiva kellonaika. Suunta uskottava kotiin matkaavalle. Asuisiko hän samalla alueella kuin minä?

Juna tuli asemalle. Hieman ennen sitä hivuttauduin lähemmäs häntä, jotta saattaisin päästä hänen kanssaan samaan vaunuun. Hän teki samoin, pääsi viimeiselle paikalle istumaan. Minä jäin välikköön seisomaan vain vajaan parin metrin päähän hänestä. Näimme toisemme.

Matka eteni. En voinut olla vilkuilematta häntä. Huomasin sivusilmällä hänen vilkuilevan minua, kun en katsonut hänen suuntaansa.

Hän oli läheltäkin katsoen hyvin kaunis. Ei ehkä mikään klassinen kaunotar, mutta persoonallinen neito. Pieni hyppyri nenän päässä. Ruskeat kauniit silmät sielua täynnä.

Missä minä olin hänet nähnyt?

Juna hidasti asemalleni. Olisi aika poistua junasta. Nostin tarkoituksellisesti viestien laukkuni olalleni. Tämä on minun asemani. Mikä on sinun?

Hän ei tehnyt elettäkään. Hän jatkaisi matkaansa asemani ohi. Mietin missä hän jäisi pois junasta. Minkälaiseen kotiin menisi. Minkälaista elämää eläisi. Arvioin hänen olevan noin kolmikymppinen.

Juna oli saapumassa asemalleni, kun katsoin häntä viimeisen kerran. Hän katsoi takaisin. Katsoimme hetken toisiamme silmiin. Mutta kumpikaan ei tehnyt mitään. Kaikkien ihmisten keskellä. Tuntemattomina toisillemme.

Junan ovet sihahtivat auki. Poistuin muiden mukana ovesta. Hän jäi istumaan paikalleen jatkaakseen matkaansa, minne olikaan menossa.

Vielä kauempaa käännyin katsomaan kävelevän väkijoukon ohi häntä junan sisällä. Myös hän oli kääntynyt penkillään sivuttain katsomaan perääni. Kääntyessäni hän katsoi suoraan silmiini.

Jälleen kerran matkalla kotiini minä raivosin mielessäni itselleni. Mietin, miksi en kirjoittanut hänelle helposti sujautettavaa lappua. Sitä kenties idioottimaiselta tai lipevältä kuulostavaa tekstiä, jonka sisällön kuitenkin tunsin hienoisesti jyskyttävässä sydämessäni todeksi.

"En tiedä sinusta mitään, etkä sinä