Elämänjano

By Sari Östman

Elämänjano on retrospektiivinen esikoiskokoelma. Se kertoo viidestä elämästä ja niiden palavasta janosta yhden, ainutkertaisen elämän sisällä. Runot alkavat vuodesta 1989, jolloin kirjailija ei ollut vielä täyttänyt 14 vuotta, ja päättyvät marraskuuhun 2015, onnen ja ihmeen aikaan. Viimeisten kolmen vuoden ajalta runot ovat aloittaneet elämänsä Facebook-päivityksinä; ne ovat lähes muokkaamattomia hetken lapsia, jotka kuvaavat tunnelmia ja kokemuksia. Niitä on kuvailtu haikumaisiksi ja tunteita herättäviksi.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 15, 2015
• ISBN: 9789523188174

Sari Östman

Sari Östman on syntynyt vuonna 1975 Helsingissä ja asunut koko ikänsä länsirannikolla. Työkseen hän tutkii digitaalisen kulttuurin ilmiöitä kuten elämäjulkaisemista verkossa, vapaa-ajallaan elämäjulkaisee runomuodossa, tekee teatteria sekä näyttämöllä että hallinnossa, maalaa ja haaveilee. Ja uskoo ihmeisiin, joka päivä.

Book preview

Ö.

OSA I

Ensimmäinen elämä

04/1989

Haikuja

Lintujen ääntä,

koivut hiirenkorvalla:

on uusi kevät.

Kello tikittää

eilisen päivän aikaa

sinä et tullut.

02/1990

Pitele mua

lujasti.

Vaivutaan yhdessä

vihreään usvaan

ja kuljetaan

maailman ääreen.

Jouluyönä 1990

Luulin nähneeni sinut

mutta se olikin vain

varjojen leikkiä

    pimeällä kadulla.

Vieläkin olen yksin.

08/1991

Toisen ihmisen

    läheisyys

Kuuma hengitys poskellani.

Suu vasten suuta.

    Hiljaisia sanoja.

Silmät puhuvat enemmän.

    Sinä vierelläni

olen onnellinen.

    Rakastan.

03/1992

Sisällä jossain,

niin syvällä etten

itsekään löydä

on itku

  ja pettymys.

Ja turhaan.

Enkö muka itsekin tiennyt

ettei minusta

sinun tarvitsemaasi

    tule.

05/1992

Niin hyvä näin,

ollaan hiljaa. Katson sua

ja aurat koskettaa

    yhteen sopien.

Ikkunasta näen, miten

kesä hiipii takaisin

    pyytäen anteeksi lähtöään.

06/1992

Jotain me haluttiin

jotain me etsittiin

    yöstä ja hiljaisuudesta

    yöstä ja hevin voimasta

    yöstä ja toisistamme.

Yö yöstä vain löytyi

ja hevi sekoitti ihanasti pään

Sanakirja kädessä

kirjoitin biisejä

    kynttilänvalossa

    yössä ja hiljaisuudessa.

Mitä löysimme toisistamme?

Tiesinkö kuka olit?

Tiesitkö sinä kuka minä?

Muste katoaa paperista

kun aamulla

    sanat unohdan.

Kuka yötä pelkäisi?

Pimeys vain mustaa valoa

    minä ja kynä

    kynttilän sydän

    Ikuisesti kirjoitan.

–Leenalle Ruisrockissa ’92–

Laulu pullonkorkista

Maassa makaa pullonkorkki yksinäinen

ilman nyt jo pulloystävää.

Pullossa ol’ viini, tuote pitkäripaisen,

nyt on jollain helvetisti täynnä pää

ansiosta pullonkorkin poistamisen.

    Kun alkaa vetää ikenestä

    juokse heti handeliin

    kanna sieltä pari kassii

    täynnä alkohoolii.

Kun pullon korkkas pikku Peetro-poikanen

ja otti kulauksen ekan,

pääsi heti makuun viinin miedonmakuisen,

vahvuudelta silti arvaamattoman

nyt tietää mihin vie korkin poistaminen

    Kun alkaa vetää ikenestä

    juokse heti handeliin

    kanna sieltä pari kassii

    täynnä alkohoolii.

Niin löytyi Peetro katuvieren likaojasta

kiroomasta ekan korkin avaamista.

10/1992

Yö pimenee ja varjot venyy.

Illaksi kotiin vieraasta maasta

tuhannen talon

    lämpimään valoon

tuhannet ihmiset ryömii,

omissa pesissään turvattomuuteensa

kietoutuu –

heidän maailmansa

    hukkuu pimeään.

Minä olen kynttilä,

sinä olet tuli

ja satiinilakanat

    rakkaudesta tahriintuu.

02/1993

Tunnut hyvältä;

unenlämmin selkä

kättäni vasten.

Ynähdät hiljaa ja käännyt

kun yritän herättää.

Hymyilen, ravistan sinua

    uudestaan.

Avaat silmät

ja käännyt kohti

Katsot unisena,

kierrät kätesi ympärilleni

ja puristat syliisi.

Uusi aamu taas

hämärässä pitää jo lähteä

Tunnen miten ihosi

alkaa herätä.

06/1993

Tänään elämä

huikaiseva sininen uni

kietoutuu minuun

    kuin minäkin siihen

tai sinuun.

Maailma on avaruus,

hiljaa

kuin Pariisi yöllä,

täynnä ääniä

    joita ei ole.

Ja suru kuin muratti

silmien seinillä

kauniina, kerrankin

    onnellinen.

En kaipaa mitään, koska

mitään ei ole,

paitsi minä joka olen,

ja satatuhatta muuta

yksin unessaan.

Tänään, eilen

    iäti.

02/1994

Minä olen rappeutunut suurvalta,

Apinoiden Planeetta,

Rosa Liksomin novelli,

outo ja autio: muuttunut olen.

OSA II

Toinen elämä

03/1995

Kuljen kapeaa polkua

sylissä kukkien taakka.

Silmissä hopeinen hymy

kosketan kiveä kylmää

– kuljetan sormia

kirjainten koukeroilla.

Surusta nauran ja

palautan mieleeni sanat:

    Tuli joka kauneimmin palaa

    kuluu loppuun myös, häipyy

    Polta sillat ja avaa ovet;

    mikä ohi on, muistoissa säilyy.

06/1995

Iloitse kanssani tänään,

    veljeni

sydämeni on

viinistä raskas.

Iloitse kanssani tänään

    rakkaani

yö palaa mustana

kiihkoa hehkuen.

Iloitse kanssani tänään

    veljeni

kukat tuoksuvat

yltäkylläisyydessään.

Iloitse kanssani tänään

    rakkaani

huomisen tulosta

ei kukaan tiedä.

Iloitse kanssani tänään

    veljeni,

musiikki soi

sisintä polttaen.

Iloitse kanssani tänään

    rakkaani

huomenna löydät

uuden sisaren.

Iloitse kanssani tänään

    veljeni

    rakkaani

Tänä yönä me olemme yhtä.

04/1996

Tiikerin kynnenjäljet

punaisessa sametissa –

kuka kosketti minua

pehmeällä tassullaan?

Lämmin yö