Ninnin taikajoulu

By Sari Ahonen

Joulu lähestyy. Ninni ja Paavo lomailevat kumpikin omilla isovanhemmillaan Etelä-Karjalassa. Tällä kertaa joulussa on tavallista enemmän taikaa, kun Ninni ja Paavo tempaistaan elämänsä seikkailuun kesken makeimpien yöunien.
Taikaovia, tonttuja, kuninkaanlinnan ja tietysti lumotun kirjan tapaamme lasten huimalla matkalla. Etsivätoimisto lomailee, joten Ninni ja Paavo saavat selvitä kahdestaan, mutta mistä apua, kun edes omiin aisteihin ja muistoihin ei voi enää luottaa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 21, 2017
• ISBN: 9789515688859

Sari Ahonen

Sari Ahosen piti ryhtyä opettajaksi, mutta pankkiura vei mennessään. Se ei kuitenkaan estänyt suuren unelman toteutumista: esikoiskirja Ninni ja lumottu kirja ilmestyi lokakuussa 2015 . Lumisadepallo on neljäs, itsenäinen Ninni-kirja, jonka myötä lukija palaa jälleen Ninnin ja tämän ystävien seikkailujen pariin. Lukeminen, kirjoittaminen ja suomen kieli ovat Sari Ahosen intohimoja edelleen leipomisen ja valokuvauksen lisäksi. Perheeseen kuuluu myös kaksi teiniä, mies ja koira.

Book preview

lapsenlapsillekin.

1

Joulu. Ylivoimaisesti vuoden paras juhla, ajatteli Ninni tyytyväisenä katsellessaan auton ikkunasta ohi lipuvia maisemia. He olivat matkalla joulunviettoon isän vanhempien, mamman ja papan luokse, Etelä-Karjalaan, Imatralle.

Nipsu nukkui takapenkillä hänen jalkaansa vasten lämpimänä. Niklas lueskeli Aku Ankkaa Nipsun toisella puolella, äiti torkkui etupenkillä ja isä ajoi autoa. Radion joulukanava soitti tauotta joululauluja. Aurinko pilkisteli välillä niin, että luonto näytti häikäisevän valkoiselta.

Täydellistä, huokaisi Ninni puoliääneen. Hänen ajatuksensa vaelsivat koulun joulujuhlaan, jossa hänen ystävänsä Paavo oli esittänyt puuta. Paavo, joka oli samalla luokalla ja asui hänen naapurissaan, oli tulossa joulunviettoon omien isovanhempiensa luokse Lappeenrantaan. Ehkä he voisivat tavatakin.

Samassa Ninnin ajatukset harhailivat hänen parhaaseen ystäväänsä Sohviin. Hän oli antanut Sohville itsetekemänsä lahjan joulujuhlan jälkeen. Pieneen huovutettuun pussukkaan Sohvi voisi kätkeä tärkeimmät pikkutavaransa, vaikka huulirasvan ja avaimet. Toivottavasti Sohvi piti lahjastaan, Ninni mietti. Itse hän oli päättänyt avata Sohvilta saamansa paketin vasta jouluaattona.

Ninni tunsi Nipsun valpastuvan vieressään. Se nosti päätään ja katseli hetken raukeana ikkunoista tulvivaa valkoista valoa, kunnes haukotteli leveästi ja jatkoi uniaan. Ninni rapsutteli lempeästi mäyräkoiraa, joka tunnettiin kotikylällä hyvästä vainustaan. Olihan se ollut syksyllä ratkaisemassa Muurulan kadonneiden koirien tapausta ja päässyt kunniajäseneksi Ninnin, Paavon ja Sohvin perustamaan etsivätoimistoon.

Onneksi etsivät viettivät nyt joululomaa, Ninni pohti hajamielisenä. Hän aikoisi lukea kirjoja, ratkoa mamman kanssa sanaristikoita, nukkua pitkään ja syödä herkkuja. Mysteerejä ratkomaan häntä oli turha houkutella. Ninni vilkaisi kännykkäänsä, joka pilkisti hänen hupparinsa taskusta. Ei viestejä eikä yhtään puhelua. Ja kerrankin, se oli ihan okei.

2

Perillä Imatralla heitä tervehtivät papan siistiksi lakaisema piha, linnuille laitetut olkilyhteet, suuret lyhdyt, joissa kynttilät jo paloivat, sekä mamman taidokkaasti askartelemat kranssit, joita oli ripustettu koristeeksi joka oveen ja sisällekin sinne tänne.

Mamma ja pappa asuivat kaksikerroksisessa omakotitalossa. He olivat sen itse rakentaneet vuosikymmeniä sitten. Ninnin ja Niklaksen isä Olli oli viettänyt talossa lapsuutensa, ja tämän yläkerran huoneesta oli tehty Ninnille ja Niklakselle makuusoppi.

Ninnin sänky sijaitsi vinon katon alla. Mamma oli virittänyt kattoon iloisen verhon, jonka eteen vetämällä sai olla omassa rauhassaan, ihan kuin teltassa.

Niklaksella, jonka sänky sijaitsi toisella puolella huonetta, ei ollut samanlaista telttaa, mutta Niklas kävikin huoneessa yleensä vain nukkumassa. Niklas halusi olla tapahtumien keskipisteessä tai siellä, missä ruokaa tarjottiin, eli keittiössä. Mamma tuntui olevan varma, että lapset olivat nälkiintyneitä, niin paljon ruokaa oli aina tarjolla ja sitä tyrkytettiin jatkuvasti. Paavon pitäisi olla täällä, Ninni huomasi ajattelevansa. Paavolla oli nimittäin aika usein nälkä.

Seinän takana, heidän setänsä Pekan entisessä huoneessa, nukkuivat heidän vanhempansa. Huone oli myös vinokattoinen, eikä sinne mahtunut paljon muuta kuin sänky ja pieni lipasto. Seinällä roikkuivat edelleen Pekan nuoruuden julisteet: maailmankartta, aurinkokunta ja linnunrata. Pekka kun oli ollut tiedemies jo lapsena.

Porrastasanteella oli pieni vessa, vaatekomero, mamman kutoma räsymatto sekä ovi ullakon toiseen päähän, romuvintille. Ninnin mielestä romuvintti oli hirveän kiinnostava paikka, sillä hän ei ollut ikinä päässyt käymään siellä. Ovi oli aina lukossa, eikä pappa suostunut avaamaan sitä, vaikka Ninni oli kysynyt monta kertaa. Mitä niin salaista vintillä oli, ettei Ninni saanut sitä nähdä?

Ninni ja Niklas loikkivat kilpaa portaat yläkertaan, mutta Niklas oli tänään ensimmäinen heidän yhteisessä lomahuoneessaan. Poika paiskasi reppunsa avaamattomana sängylleen ja pomppi saman tien raput takaisin alakertaan.

Ninni jäi purkamaan tavaransa. Hänellä oli sängyn vieressä pieni yöpöytä, jolle hän asetteli huolellisesti Hello Kitty - herätyskellon, kännykän, vanhan lumotun kirjansa sekä lomalukemiseksi lainaamansa kirjastokirjat. Yöpaidan hän laittoi tyynyn alle ja muut vaatteet sekavaan läjään sängyn päädyssä olevalle tuolille.

Vinttihuone oli muuten ihana, mutta siellä oli vähän viileää. Villasukat piti pitää aina jalassa ja mamman virkkaama tilkkupeitto vielä täkin päällä, jottei keskellä yötä herännyt jääpuikkona. Tosin ylimääräisestä sähköpatterista sai tarvittaessa lämpöä, varsinkin pakkasilla.

Huoneessa oli vihreä, kukallinen tapetti. Se oli ollut seinässä 1970-luvulta lähtien, ja äiti sanoi, että se oli aitoa retroa. Yhdellä seinällä roikkui vielä isän vanhoja, haalistuneita julisteita, sellaisia kuin Beatles, Rolling Stones ja Commodore 64. Sellaisesta tietokoneesta isä oli joskus nuorena haaveillut. Julisteiden oli annettu jäädä paikoilleen muistoksi isän lapsuusajoista ja ne tuntuivat pysyvän seinällä pelkän nostalgian voimalla. Ainakin kaikki liimat teipeistä olivat kuivuneet jo viime vuosituhannella.

Pienessä nurkkahyllyssä oli kokoelma isän vanhoja Viisikoita ja Kolme etsivää -dekkareita sekä pahvi-laatikollinen 1980-luvun Aku Ankkoja, joita Ninni ja Niklas kumpikin lukivat ahkerasti lomillaan. Isän salainen pahe oli paljastunut viime kesänä, kun Ninni oli lukenut ison läjän vanhoja Akkareita: lehtien sivut rapisivat epäilyttävästi!

Täh? Höpö höpö, isä oli todennut väistellen ja punastunut, kun Ninni oli kysynyt, miksi 1982- ja 1983-vuosikerrat olivat täynnä leivänmuruja.

On ne, eiks ookin Nikke? Näkkileipää tai hapankorppua. Niitä on ihan hirveesti! Jostain syystä isä ei ollut lämmennyt aiheelle.

Alakerrassa aikuiset vaihtoivat jo innokkaasti kuulumisia. Mamma etsi parhaillaan sopivaa lautasta heidän tuliaisiksi tuomalleen joulukukalle kertoillen samalla, ketkä kaikki olivat lähettäneet terveisiä. Äiti istui pöydän ääressä ja katseli mammalle ja papalle tulleita joulukortteja. Isä ja pappa jutustelivat olohuoneessa papan viritellessä takkaan tulta. Niklas temppuili pää alaspäin eteisen ovenkarmien väliin pingotetulla jumppatangolla. Vain Nipsu tuntui ottavan rennosti, se oli jo mennyt nukkumaan pesään, jonka mamma oli sitä varten tehnyt.

Ninni meni äitinsä viereen ihmettelemään joulukorttiläjää: Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta toivoo Pekka, Minna, Veeti, Väinö ja Viivi. Serkut. Iloista Joulunaikaa ja Onnea vuodelle 2013! Elli ja Sepe. Kummitäti ja…öö…Sepe. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Helmi. Hyvää Joulua…. Olga ja kisu. Hyvää Joulua… Annikki. Ville ja tytöt. Korholat. Iiris. Silmäaseman tytöt. Merry Christmas Dear Sakari and Sinikka! Wishing you a Happy New Year! Jerry and Jean, Florida. God Jul! Anne. Jouluterveiset! Kinnuset.