Luojansa varjo: J.V. Teräksen Seuraava pysähdys kuolema ja kuusi muuta kertomusta

By Teemu Paarlahti and J.V. Teräs

Luojansa varjo. Kuun pimeä puoli. J.V. Teräs. KMV-lehden 90-vuotiskilpailun vuonna 2015 voittanut Seuraava pysähdys kuolema ja kuusi muuta hämäränhyytävää kertomusta.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 6, 2017
• ISBN: 9789515688798

Teemu Paarlahti

Minut on vihitty papiksi Turussa lokakuussa 1987. Ensimmäinen virkani i oli papistonapulaisena Maskussa. Sieltä hilasin itseni kappalaiseksi ensin Vilppulaan ja sitten Mänttään. Siinä sivussa olin reilun vuosikymmenen sivutoimisena vankilapappina. Keväästä 2004 lähtien olen ollut yksi Tampereen seurakuntien sairaalapapeista. Lempikirjani Raamatussa on Saarnaaja: "Parempi on mennä surutaloon kuin pitoihin, koska surutalossa näkee, mikä on kaikkien kohtalo. Jokainen, joka elää painakoon sen mieleensä" (Saarn. 7:2)

Book preview

Meni vähän sivuun.

– tokaisu Peipohjasta

SISÄLLYS

J.V.TERÄS: KIRJOITTAMISTA JA PUUTARHANHOITOA

SEURAAVA PYSÄHDYS KUOLEMA

KUUSI MUUTA KERTOMUSTA

Iltani ammattilaisena

Hymyhuulet

Jytkyn jytkyn

Tuonelan tienviitta

Perillä

Siihen on mentävä kaikkinensa aina

J.V. TERÄS: KIRJOITTAMISTA JA PUUTARHANHOITOA

Luojansa varjo. Kuun pimeä puoli. J.V. Teräs. Seitsemän tarinaa, joiden kirjoittaja on täysiverinen senttari eli hack writer, joka kirjoittaa hyvin nopeasti.

Tämän kokoelman avaava pienoisromaani – sellaisen määritelmään tarina nähdäkseni mahtuu - Seuraava pysähdys kuolema voitti kesällä 2015 Mäntässä toimitustaan pitävän KMV-lehden 90-vuotisjuhlakilpailun. Se julkaistiin lehdessä jatkokertomuksena 6.7.–24.8.2015. Juttu on koottu aineksista, jotka asettuvat kuitenkin ehkä paremmin yhdessä pötkössä luettaviksi kuin pala palalta eteneväksi jatkokertomukseksi ja tämä oli osaltaan innoittamassa käsissäsi olevan kirjasen kokoamiseen.

Kuusi muuta nyt ilmi tulevaa kertomusta ovat ennen julkaisemattomia. Niistä ensimmäinen, Iltani ammattilaisena, on ns. raapale (drabble), tasan sadan sanan pituinen novelli. Kokoelman päätöstarinassa kerrottu tapaus, jossa kirjailija teljetään kellariin ja pääsee sieltä vasta kirjoitettuaan kaksi käsikirjoitusta valmiiksi, on kuulemma poimittu Juri Nummelinin teoksesta Roskakirjallisuuden lyhyt historia (Kustantamo Helmivyö 2017). Näiden kahden välissä lähennellään mm. yhdysvaltalaisen H.P. Lovecraftin (18901937) kirjallisesta tuotannosta versonutta cthulhu-tarinastoa ja Pastorikin saa kahvia juodakseen. Cthulhu-jutuista kiinnostuneille suosittelen luonnollisestikin Lovecraftin itsensä opiskelemista – maailmalta saa miehen koko tuotannon alkukielellä muutamalla dollarilla – ja myös tutustumista edellä mainitun Nummelinin toimittamaan kotimaisten kertojien cthulhukertomuskokoelmaan Kirotun kirjan vartija (Jalava 2016). Teosta voi suositella etenkin satakuntalaisille.

Kuka sitten on J.V. Teräs? Toimittamassani Palstakirjassa (BoD 2016), todetaan, että kyseessä on "Paarlahden sukuun kuuluvan kirjoittajan pseudonyymi" eli salanimi. Tämä on totta - tai ainakin melkein. Kenties Teräs on oikeasti aito Färman niin kuin minäkin. Tiesiväthän jo muinaiset peipohjalaiset että joskus menee vähän sivuun. Antaa Teräksen kuitenkin lymyillä bussikatosten varjoissa ja metsänreunoissa, kun hän kerran niin haluaa. Luetaan me vaan näitä juttuja ja annetaan tarpeellisen tiedon tekijästä sisältyä seuraavaan:

J.V. Teräs (s. 1962) on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri ja harrastaa kirjoittamisen lisäksi puutarhanhoitoa.

Todettakoon vielä ja varmuudeksi, että tämän kokoelman tarinat eivät ole autofiktiota - ranskalaisen kirjailijan Serge Doubrovskyn käyttöön ottama nimitys kirjallisuudelle, jossa tekijä esiintyy kertojana tai päähenkilönä, ja jonka tapahtumat pitävät ainakin jossain määrin kutinsa tekijän elämästä tiedettyjen asioiden kanssa - eikä niitä myöskään pidä lukea kuin avainromaaneja. Henkilöillä tai tapahtumilla ei ole vastinetta todellisuudessa. Heidän ajatuksensa, asenteensa ja harrastuneisuutensa ovat näiden kuvitteellisten ihmisten ja puheissaan he panevat omiaan. Jos jokin on todellista, niin Tuonelan tienviitta.

Kellarissa, aamupäivällä

Teemu Paarlahti

SEURAAVA PYSÄHDYS KUOLEMA

Pienoisromaani veriteosta

Julkaistu ensimmäisen kerran jatkokertomuksena

KMV-lehdessä 6.7.-24.8. 2015

Boris Pasternak – sitaatit ovat hänen teoksestaan Tohtori Živago (Tammi 1958) , suomentanut Juhani Konkka (kappale kaksikymmentä ja kaksikymmentäseitsemän) ja Arvo Turtiainen (kappale kaksikymmentäyksi).

NOLLAUS

Päivä heräili harmaana. Bussi oli lähtenyt matkaan varttia vaille kuusi.

Niin se lähti aina arkena. Kuukeri tunsi aikataulut ja siksi hän nyt ihmetteli puolimaissa suoraa kökkivää möhkälettä. Sen olisi pitänyt ohittaa paikka jo vartti sitten. Australianterrieri Nelli ei osannut ihmetellä tätä asiaa. Pientareella riitti muuta kummaa. Kuukeri oli asunut kylällä ikänsä. Armeijan jälkeen hän oli mennyt työhön sahalle ja pysynyt siellä, kunnes rakennemuutos olivat tuulettaneet toimen taivaalle. Hän myös tunsi kyläläiset. Tästä ei yleensä noustu kyytiin.

Ehkä se oli hajonnut.

Moottori kuitenkin korvin kuultavasti kävi. Ei se hengetön ollut. Etuovikin oli auki. Kuukeri sisälle. Ratissa oli tuttu mies. Reima.

Reiman otsassa oli reikä.

Auto ronksutteli vaihde vapaalla. Sillä ei ollut kiire mihinkään. Kuukeri koetti poveaan. Puhelin oli poissa. Kotona. Hätä pani juoksemaan, minkä koira antoi myöten. Muutaman sata metriä taaksepäin oli Vesterinen. Sieltä voisi soittaa.

Myöhemmin Kuukeri hoksasi, että bussissa olisi ollut puhelin. Poliisi kuitenkin totesi, että oli ollut viisasta jättää menemättä sisälle. Reiman rei’ittäjä olisi saattanut kykkiä vielä paikan päällä.

YKSI

Loppuvuosi 1971. Se kausi, kun Karhu-Kissat käväisi SM-sarjassa. Mitään Liigaahan ei tuohon aikaan ollut, mitä nyt Klaukkalan nappulaliiga ehkä. Vaasan Sport ei onnistunut sinäkään talvena pelaamaan itseään Suomen sarjasta ylimmälle tasolle eikä pikkutakkimiesten kabinettipeli ollut vielä voimissaan. Minun kannaltani tärkeät tapahtumat eivät liittyneet edellä esitettyihin mitenkään.

Isäni päätti viedä minut itsenäisyyspäivän aattona jääkiekkootteluun. Menimme meidän renulla. Tampereen Hakametsässä kohtasivat Tappara ja Porin Ässät. Kotijoukkueen maalilla hääri niin kuin aina tuohon aikaan Antti Leppänen ja patapaitojen Jorma Valtonen, molemmat sittemmin Suomen Jääkiekkoleijonia. Verkko heilui neljästi. Tappara voitti 3-1. Leppänen tuli kerran näyttävästi vastaan ja katkaisi porilaisten läpiajon lähes puolesta kentästä. Tai siltä minun muistoni nyt näyttää. Ottelun tiimellyksessä järsimme tervaleijonia.

Olin vaikuttunut. Siitäkin huolimatta, että noina vuosina halleissa ei ollut cheerleadereita. Enhän minä tuossa iässä olisi heistä