Siluetti

By Christina Larsson

Göteborgin vallihaudalla on maanalaisia käytäviä, jotka on rakennettu kaupungin perustamisen aikaan 1600-luvulla. Opastetulla kierroksella käytävistä löydetään kuoliaaksi pahoinpidelty 15-vuotias tyttö. Rikoksentekijä vaikuttaa kuuluneen polttariporukkaan, joka nähtiin tunneleissa tytön kuolinyönä, ja on vain ajan kysymys, kun joku heistä tunnustaa. Kun sattuu uusi samanlainen päällekarkaus, jäljet osoittavat kuitenkin aivan toiseen suuntaan, nimittäin tutkinnanjohtajaan, rikoskomisario Ingrid Bergmaniin itseensä. Pelissä on nyt koko hänen elämänsä ja uransa, ja hänen on tehtävä kaikkensa löytääkseen syyllisen ja puhdistaakseen nimensä.

Siluetti on romaani verisiteistä, vainosta ja menneisyyden haamuista. Se on neljäs itsenäinen osa vakavan rikollisuuden tutkintayksikössä työskentelevästä rikoskomisario Ingrid Bergmanista kertovassa sarjassa.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Oct 3, 2019
• ISBN: 9789178291601

Book preview

[e-mail]

Lyckans väg, Lorensberg,

Göteborg

Keskiviikko 17. tammikuuta, kello 23.15

Maria Vargas hymyili itsekseen maatessaan mainiossa piilossaan alppiruusupensaissa Näckrosdammenin rannalla ja katseli Lyckans vägillä sijaitsevan ison rinnehuvilan takaseinää. Hän ei voinut muuta kuin ihmetellä, kuinka autio ja hiljainen alue oli siitäkin huolimatta, että Lorensbergin huvilakaupunki sijaitsi keskellä Göteborgia, vain kivenheiton päässä Avenynista, kaupungin pääkadusta.

Useimmissa taloissa toimi yrityksiä tai laitoksia, rikoskomisario Ingrid Bergman oli poikkeus ja kuului niihin harvoihin yksityishenkilöihin, jotka edelleen asuivat täällä. Näckrosdammenin rantapuisto, jossa Maria piileskeli, oli heti huvilan takana ja melko suosittu, mutta ei tähän vuodenaikaan eikä tähän vuorokaudenaikaan.

Lämpötila oli laskenut lähelle nollaa, ja tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin, jos ei ollut riittävästi päällysvaatteita olla ulkona tammikuisena pakkaspäivänä. Joitakin yksittäisiä koiranomistajia oli kulkenut ohi viimeisten tuntien aikana, vain parinkymmenen metrin päässä Marian piilopaikasta, pää painuksissa ja kädet syvällä taskuissa, joutuessaan pakostakin olemaan ulkona pimeässä, ankarassa viimassa ja koleudessa. Eräs koirista oli herkällä vainullaan huomannut Marian, mutta ei ollut onnistunut kiskomaan omistajaansa lammen rannalla kasvavien tummien pensaiden keskelle.

Varovaisesti Maria nousi kyykkyyn, kääri kokoon makuualustan ja tunki sen ja kiikarit reppuun. Sen jälkeen hän riisui paksun myssyn ja vaihtoi sen kommandopipoon, jonka hän veti päänsä yli niin, että vain silmät ja suu näkyivät. Varovaisesti hän nousi seisomaan ja tähyili järjestelmällisesti ympäristöä samalla kun rentoutti jäseniään. Seisottuaan liikkumatta pari minuuttia, kaikki aistit äärimmilleen herkistyneinä, hän hengitti syvään pari kertaa ennen kuin lähti varovaisesti ryömimään pois korkeiden alppiruusujen keskeltä. Kun hän pääsi valaistulle kevyenliikenteenväylälle, joka erotti suojaisan puiston tiheästi kasvavasta puutarhasta huvilan takana, hän pysähtyi ja tähyili jälleen valppaana ympäristöä. Pienintäkään elonmerkkiä ei näkynyt, ja hän siirtyi ripeästi väylän toiselle puolelle ja oli taas kasvillisuuden suojaavissa varjoissa. Hän eteni kumarassa pensaiden keskellä ylös jyrkkää rinnettä taloa ympäröivälle korkealle kivimuurille asti. Hän kääntyi oikealle ja kulki muurin vieritse niin pitkälle kuin sitä riitti, kunnes kasvillisuutta ei enää ollut. Muuri kiersi kulman ympäri ja jatkui osana talon päätyä, ja siellä oli vanha sisäänkäynti, joka aikanaan oli rakennettu ajatellen palvelusväen vaivihkaisia tulemisia ja menemisiä sekä huvilaan toimitettavia ruoka- ja tavaralähetyksiä.

Maria veti uudelleen muutaman kerran syvään henkeä säilyttääkseen rauhallisuutensa.

Kaarevan puuoven yläpuolella oleva ulkovalo toisi hänet hetkeksi näkyville, ja seuraavat sekunnit olisivat kriittiset. Parilla pitkällä harppauksella hän oli oven luona, missä hän ojentautui suoraksi ja kiersi irti hehkulampun. Kaikki kävi niin nopeasti, että mahdollinen tarkkailija olisi voinut vain aavistaa siluetin ja ihmetellä sitä, että lamppu oli yhtäkkisesti sammunut.

Hän oli taas pimeyden turvallisessa nimettömyydessä ja saattoi rentoutua aavistuksen verran. Järjestelmällisen toistuvasti hän löi hehkulamppua reittään vasten niin, että hauras hehkulanka särkyi, ja kiersi sitten lampun takaisin paikalleen. Sen jälkeen hän laittoi korviinsa tulpat ja kuulokkeet korvilleen ja otti esille taskulampun, joka ei ollut tavallista kuulakärkikynää suurempi. Hän katsoi rakennekelloaan ja painoi ajan mieleensä, työnsi sitten lukkoon avaimen ja käänsi sitä. Tämän jälkeen hänellä olisi aikaa noin viisitoista minuuttia.

Päästyään sisälle hän lukitsi oven takanaan, sytytti taskulampun ja antoi sen voimakkaan valokeilan valaista edessään olevan käytävän lattiaa. Suoraan oikealla puolella olivat portaat, joita pitkin päästiin sisäänkäyntikerrokseen, aivan kuten oli kuvattu piirustuksissa, joiden kopiot hän oli saanut kaupunginarkistosta. Jumalalle kiitos julkisuusperiaatteesta! Seitsemän sekuntia myöhemmin hän oli noussut portaat ylös ja pysähtyi eteishallissa muistelemaan pohjakuvaa. Hän lähti olohuoneeseen ja sieltä kirjastoon, missä pöytätietokone oli. Hänen kätensä vapisivat, kun hän etsi kahta muistitikkua reppunsa sivutaskusta.

Korvia vihlova ääni sai hänet vaistomaisesti hätkähtämään, vaikka hän oli tiennyt odottaa sitä. Murtohälytyssireeni oli aktivoitunut. Sekunnit tikittivät nyt nopeasti, ja hänen sydämensä löi aiempaa kiivaammin. Syöttäessään toisella kädellään ensimmäisen muistitikun tietokoneen USB-porttiin hän käynnisti toisella kädellään koneen ja odotti sitten malttamattomana. Hymyillen hän veti tikun ulos. Hänen ei selvästikään tarvinnut tuhlata aikaa salasanan murtamiseen päästäkseen käsiksi koneen tietoihin. Hän työnsi nyt toisen muistitikun USB-porttiin. Ohjelmalta vei vain viisitoista sekuntia käynnistyä. Kun se oli valmis, hän klikkasi aloitusvalikkoa ja sai esille hakumoottorin, johon hän kirjoitti verkkotunnistus. Sekunteja myöhemmin, yhdellä ainoalla napin painalluksella, tallentui Ingrid Bergmanin pankkitunnus USB-tikulle. Sen jälkeen hän tyhjensi hakukentän ja sulki tietokoneen. Samassa sireeni hiljeni, mikä kertoi, että hän oli ehtinyt tehdä kaiken alle kolmessa minuutissa, merkittävästi rivakammin kuin hän oli laskenut. Helpottuneena hän otti kuulokkeet korviltaan, veti pois korvatulpat ja laittoi kaikki selkäreppuun yhdessä muistitikkujen kanssa. Hiljaisuus huoneessa oli tiivis, miltei kouriintuntuva. Hänen korvissaan suhisi, ja hänen nopea, adrenaliinin vauhdittama hengityksensä kaikui hänen pääkopassaan. Hän hengitti syvään tasatakseen sydämenlyöntejään samalla kun yritti muistella, missä hän nyt oli. Seuraava etappi olisi makuuhuoneen yhteydessä oleva kylpyhuone.

Päästyään sinne hän avasi varovaisesti kylpyhuoneen kaapin ja nyökkäsi tyytyväisenä nähdessään ne kaksi asiaa, joita hän oli etsimässä, hammasharjalasin ja hiusharjan. Hän otti repustaan kaksi paperipussia, toiseen hän laittoi lasin ja toiseen parikymmentä hiusta. Enää oli jäljellä vain yksi tehtävä; laskeutuessaan alas kellariin vieviä portaita hän pysähtyi eteishallin avainkaapin luona ja ripusti paikalleen Ingridin vara-avaimen. Hän ei enää tarvinnut sitä, hän oli teettänyt siitä jäljennöksen, eikä Ingrid toivottavasti ollut edes ehtinyt kaivata avaintaan.

Kaikki oli sujunut alle yhdeksässä minuutissa, hän tajusi katsoessaan taas kelloa alppiruusupensaiden suojassa Näckrosdammenin rannalla. Nyt hän odottaisi vartijaa, jonka pitäisi tulla lähiminuutteina, sen jälkeen oli aika aktivoida uudelleen huvilan hälytysjärjestelmä. Hänellä oli vielä monen tunnin työ edessään.

Vartiointipalvelu, Västra

Hamngatan, Göteborg

Torstai, 18. tammikuuta, kello 10.15

Vikaa hälyttimessä? Sekö on ainoa selityksenne? Miten te voitte olla niin varmoja siitä, ettehän te ole edes olleet sisällä talossa tarkastamassa hälytyslaitetta, vai mitä? Ingrid Bergman nosti ärtyneenä käsivarret ristiin eteensä katsoessaan pukuun pukeutunutta kolmekymmenvuotiasta miestä, joka istui hänen edessään turvallisella etäisyydellä ison kirjoituspöydän takana.

Kyse oli joko siitä tai sitten huonoista varaparistoista. Mitään muuta selitystä ei ole, ja taloosi asennettu hälytysjärjestelmä on, kuten sanoin, jo joitakin vuosia vanha. Se ei sinänsä ole mikään syy siihen, että hälytin aktivoitui, mutta mitään muita syitä me emme keksi. Sinähän sanoit itsekin, ettei mitään merkkejä murrosta ole eikä mitään ole viety. Voin ainoastaan suositella, että investoit uuteen, uudenaikaisempaan hälytysjärjestelmään. Me olemme hoitaneet tehtävämme niiden normien ja turvatoimien mukaisesti, joista olemme kirjallisesti sopineet asiakkaan kanssa. Eli sinun kanssasi. Pahoittelen tapahtunutta ja sinulle aiheutunutta vaivaa, mutta kuten itsekin äsken kerroit, niin mitään ei varastettu eikä rikottu. Minä ehdotan, että me varaamme ajan, jolloin joku kokeneista turvaneuvojista tulee käymään kotonasi, niin että te voitte yhdessä selvittää, kuinka talosi pitäisi parhaiten varustaa viimeisimmän turvatekniikan mukaisesti.

Haluan tarkan selvityksen kaikista talossani viime yönä tapahtuneista hälytyksistä. Mihin aikaan hälytys tapahtui, mistä syystä ja miten te siihen reagoitte.

Christer Hillstrand kirosi mielessään. Hän oli suunnitellut luistavansa tiehensä konttorista aamupäivällä ehtiäkseen treenaamaan Nautilus-kuntosalille ja sen jälkeen nauttimaan pitkän lounaan kotona uuden tyttöystävänsä, Cecilian, kanssa. Hänen kokemuksensa mukaan naiset rakastivat miehiä, joilla oli hyvin treenattu kroppa, naiset kaatuivat kuin keilat nähdessään vahvat hauislihakset ja litteän vatsan. Voimaharjoittelu sai hänet aina tuntemaan olonsa voittamattomaksi ja persoksi seksille, mutta nyt hän ymmärsi, että tämä tapaaminen kestäisi odotettua kauemmin ja että hän jäisi hyvin todennäköisesti ilman sekä treenejä että sänkykeikkaa.

Christer Hillstrand avasi edessään olevan mapin, jossa olivat kaikki yövartijan käynneistään kirjaamat raportit, samalla kun hän yritti hymyillä kohteliaasti häntä vastapäätä istuvalle itsepäiselle naisasiakkaalle. Oli tärkeää saada tämä asia hoidetuksi mahdollisimman pian. Hän oli ehtinyt vain hätäisesti perehtyä juttuun joitakin minuutteja ennen kuin nainen oli tullut konttoriin. Puoli tuntia sitten nainen oli soittanut varoittaakseen heitä tulostaan. Christer oli yrittänyt delegoida asian toiselle työntekijälle, mutta puhelimeen vastannut Anita oli selittänyt hänelle, että hänen pitäisi itse ottaa vastaan tämä asiakas. Nainen oli ollut itsepäinen ja vaatinut saada tavata konttorin vastuuhenkilön.

Tässähän tiedot ovat… ensimmäinen hälytys tuli SOS Alarmiin eilen illalla kello 23.41. Sieltä yritettiin sovitun toimintasuunnitelman mukaisesti tavoittaa sinut sekä lankapuhelimestasi että matkapuhelimestasi. Kun yhteyttä niihin ei saatu, he yrittivät soittaa seuraavana listassa mainitulle henkilölle, Helene Holmströmille, jonka numeron olit antanut, mutta joka ei myöskään vastannut. Christer katsoi kysyvästi Ingridiä.

Se johtui siitä, että olimme molemmat lentokoneessa, matkalla Bangkokista Landvetteriin. Koneemme laskeutui viideltä tänä aamuna, mutta jatka.

Sen jälkeen SOS Alarm otti meihin yhteyttä. Me saimme puhelun kello 23.48, ja vartija oli paikalla talosi ulkopuolella viisitoista minuuttia myöhemmin. Hänen raporttinsa mukaan kaikki oli kunnossa, rikottuja ikkunoita ei ollut, ei murron jälkiä ovissa eikä mitään, mikä olisi puhunut sen puolesta, että taloon olisi yritetty murtautua.

Mikä laukaisi hälytyksen?

Sen perusteella mitä olen lukenut näistä papereista, niin ensin yhden ulko-oven magneetit osoittivat, että kontakti oli katkennut, sen jälkeen laukesivat kaksi taloosi sijoitettua liiketunnistinta. Christer Hillstrand selasi mapissa olevia papereita.

Tapahtumien kulku hälytyksen käynnistymisen jälkeen näyttää täsmälleen samanlaiselta jokaisessa viidessä tapauksessa, ja sen takia olen miltei sataprosenttisen varma siitä, että kaiken on täytynyt johtua…, Christer vaikeni, painoi kämmenensä vastakkain ja katseli vakavana Ingridiä silmiin jatkaessaan, …järjestelmässä sattuneesta tilapäisestä oikosulusta. Se taas saattoi aiheutua siitä, että keskusyksikön paristojen vaihtoaika lähestyy. Näiden papereiden mukaan paristot on vaihdettu miltei puolitoista vuotta sitten. Huoltosopimuksemme mukaisesti ne on vaihdettava uusiin lähikuukausien aikana. Ymmärrän, jos et ole perehtynyt järjestelmän tekniseen puoleen. Valitettavasti on sattunut ennenkin niin, että paristot eivät ole kestäneet luvattua aikaa ja vastaavanlaisia ongelmia on syntynyt. Näiden paristojen pitäisi oikeastaan kestää yli kaksi vuotta, mutta turvallisuussyistä me vaihdamme ne puolen vuoden marginaalilla, varmuuden vuoksi. Se on niin sanoakseni meidän tehtävämme ja takaa asiakkaittemme turvallisuuden.

Hitonmoista paskanjauhantaa, Ingrid tuumi. Keskusyksikkö toimii sähköllä, tiedät sen yhtä hyvin kuin minä. Kuinka selität sen?

Tekniset kysymykset eivät aina ole niin yksiselitteisiä, että niitä ymmärtäisi, jos ei ole tällä alalla. Minunkin on myönnettävä, että en aina osaa selittää maallikolle tiettyjä teknisiä yksityiskohtia, niin että ne olisivat helposti ymmärrettäviä…, Christer vaikeni kesken kaiken, hymyili tahdikkaasti ja kallisti päätään aavistuksen verran sivulle samalla kun napsautti sormiaan ja laittoi kädet eteensä kirjoituspöydälle. Yritän vain sanoa, että mitä suurimmalla varmuudella kyse on keskusyksikön paristoissa olevasta materiaalivirheestä. Sinulla on voinut olla virtakatkoksia useitakin kertoja ilman että olet itse huomannut niitä, ja ne ovat voineet vaikuttaa paristojen elinikään.

Kuinka nopeasti olitte paikalla, kun hälytys tuli toisen kerran?

Christer Hillstrand silmäili edessään olevassa mapissa olevia tietoja. Hälytys tuli minuuttia yli puoli yksi. Hätäkeskus yritti jälleen turhaan saada yhteyttä sinuun, ja me saimme heidän puhelunsa kahtakymmentä minuuttia vailla yksi. Kello yhdeltä vartija oli paikalla.

Entä kolmas hälytys…?

Se tuli kello 01.20.

Ja milloin joku teiltä kävi tarkistamassa hälytyksen?

Christer Hillstrand katsahti väsyneenä Ingridiin. Heti kello kahden jälkeen.

Tarkalleen sanottuna milloin?

Viisitoista minuuttia yli kaksi.

Sinä siis sanot, että vei miltei tunnin, ennen kuin joku teiltä oli paikalla. Loogisesti ajatellen vartijan ei olisi edes pitänyt ehtiä lähteä talostani ennen kuin seuraava hälytys jo tuli.

Christer Hillstrand vaihtoi asentoa tuolissaan. Vastaus ei kuulostanut hyvältä, hänkin ymmärsi sen. No, juttu nyt on vain niin, että hälytystapauksessa me lähetämme aina paikalle vartijan niin pian kuin mahdollista, mutta joskus meidän on pakko laittaa toimeksiannot tärkeysjärjestykseen.

Tarkoitat, että te olitte jo silloin päättäneet, että hälytyslaitteessani oli jotakin vikaa?

Ei, en tarkoita, mutta kuten äsken selitin, niin…

Hyvä on, jatka. Seuraava hälytys tuli milloin?

Varttia vaille kolme.

Jatka.

SOS Alarm yritti saada yhteyden sinuun ja…

Niin, niin, tiedän, matkapuhelimeeni olivat tulleet kaikki ne ilmoitukset, mutta minähän istuin lentokoneessa enkä voinut vastata.

Me saimme heiltä puhelun viisi minuuttia vailla kolme ja vartija oli paikalla puoli neljältä. Christer Hillstrand sulki kansion ja laittoi sille kämmenensä antaen ymmärtää, että tämä oli tässä.

Ja… se viimeinen?

Vartijan mukaan kaikki oli kunnossa, hän ei nähnyt mitään merkkejä siitä, että taloon olisi yritetty murtautua. Ikkunaruutuja ei ollut rikottu eikä mitään muutakaan vastaavaa ollut tehty. Hän kirjoittaa raportissaan, että hän kiersi kaksi kertaa koko talon ympäri.

Minä tarkoitan viimeistä hälytystä. Sanoit aiemmin, että hälytys laukesi viime yönä viisi kertaa.

Jaahas, niinhän se taisi olla. Christer avasi taas mapin ja selasi papereita. Ingrid näki hänen pupilliensa laajenevan hiukan ennen kuin hän vastasi.

Viittätoista vailla viisi hätäkeskus sai taas hälytyksen. He ottivat yhteyttä meihin kymmentä vaille viisi ja vartija oli paikalla viisitoista minuuttia myöhemmin. Christer sulki taas mapin ja katsoi Ingridiä silmiin. Siinä koko juttu, ja vartijan raportissa kaikki näyttää siltä kuin pitääkin.

Haluan kopiot kaikesta siitä, mitä sinulla siinä on, samoin talossani katsomassa käyneiden vartijoiden nimet ja puhelinnumerot. Ingrid ei luottanut mieheen, sillä jokin kaverin viimeisissä sanoissa oli saanut tämän vaivautuneeksi, ja kehonkieli valehteli harvoin.

Niitä me emme valitettavasti voi luovuttaa asiakkaalle muutoin kuin syyttäjän nimenomaisesta vaatimuksesta. Tämä mappi sisältää meidän työtämme koskevaa tietoa, joka on turvallisuussyistä salassa pidettävää. Kuten varmasti ymmärrät, me emme halua, että sellaista tietoa joutuisi kilpailijoittemme käsiin.

Minä laskeuduin kotimaan kamaralle tänään aamulla, kaksitoista tuntia kestäneen lennon jälkeen. Kun avasin puhelimeni, näin hätäkeskuksesta tulleet viisi ilmoitusta, jotka kertoivat, että varashälyttimeni oli aktivoitunut. Olen täällä siksi, että haluan tietää tasan tarkkaan, mitä on tapahtunut. Minä en usko sanaakaan siitä, että tuossa mapissa olisi turvallisuussyistä salaiseksi luokiteltua aineistoa.

Niin se nyt joka tapauksessa on. Meillä ei ole mitään velvollisuutta luovuttaa näitä tietoja kirjallisesti.

Minä työskentelen rikoskomisariona lääninpoliisissa täällä Göteborgissa. Etkö sinä ymmärrä, että huolestuin valtavasti, kun kotiini oli yritetty murtautua viisi kertaa, sillä aikaa kun olin reissussa? Minä haluan selvittää tämän juurta jaksain. Jos kyse on väittämästäsi teknisestä ongelmasta, haluan ainoastaan olla täysin varma siitä, että sinä olet oikeassa, mutta jos asiasta on pienintäkin epäilystä, minun täytyy saada tietää se.

Christer Hillstrand levitti kätensä sovittelevana eleenä. Voin ymmärtää levottomuutesi, ja on itsestään selvää, että myös me haluamme, että asiakkaamme tuntevat olonsa täysin turvallisiksi luottaessaan toimintaamme, mutta kuten juuri äsken itse kerroit, niin et ole huomannut, että jotakin olisi varastettu tai hävitetty. Oletko nähnyt mitään merkkejä siitä, että joku olisi ollut sisällä talossa?

Tulin kotiin viittätoista minuuttia yli kuusi tänä aamuna, eli en ole ehtinyt haravoida taloni jokaista millimetriä, mutta miksi te ette ottaneet yhteyttä poliisiin, kun hälytyksiä oli näinkin monta?

Me otamme yhteyttä poliisiin ainoastaan siinä tapauksessa, että asianomainen vartija epäilee, että kyse on murrosta tai murron yrityksestä. Näillä vartijan käynneillä ei ollut kyse kummastakaan.

Ingrid tunsi univelan ja aikaeron vaikeuttavan suuresti ajattelemista. Ehkä hän ylireagoi, ehkä juttu olikin niin yksinkertainen, että hälytin alkoi olla vanhanaikainen ja että paristot olivat huonot ja olivat siksi aktivoineet hälytyksen niin monta kertaa yön aikana. Oli helppoa tulla hulluksi ja aina epäillä pahinta, kun päivittäin teki töitä rikostutkinnan ja rikollisen aineksen parissa.

Hyvä on, Ingrid virkkoi. Luulenpa, että me kaksi emme nyt pääse kovinkaan paljon pitemmälle tässä asiassa. Haluan, että lähetätte jonkun tutkimaan laitteeni mahdollisimman pian.

Christer Hillstrand nousi seisomaan ja ojensi tyytyväisenä kätensä. Hän osasi käsitellä hankalia asiakkaita, nämä leppyivät aina jonkin ajan kuluttua, saatuaan hiukan puretuksi huonoa tuultaan. Jopa hän pystyi ymmärtämään, että ihmiset tulivat levottomiksi, kun varashälytin laukesi; hän ja hänen edustamansa yritys elivät murron mahdollisuuteen liittyvällä pelolla. Kaikki reagoivat samalla tavalla, olivatpa he sitten tavallisia pulliaisia tai rikoskomisarioita, kuten tämä hänen edessään istuva eukko. He kuvittelivat aina kaikkein pahinta, mutta yleensä rauhoittuivat jonkin ajan kuluttua, kun he ymmärsivät, että mitään ei ollut sattunut. Oli tärkeää olla kärsivällinen, kuunnella ja tarjota heille asiallisia perusteluja. Hälyttimet, niin kalliita ja kehittyneitä kuin ne olivatkin, saattoivat aina laueta siksi, että ne olivat niin herkkiä ja alttiita teknisille ongelmille. Useimmiten asiakas ymmärsi, että oli parempi, että hälytin laukesi yhden kerran liikaa, kuin päinvastoin.

Huolehdin henkilökohtaisesti siitä, että lähetämme jonkun parhaimmista pojistamme luoksesi. Sopisiko sinulle huomenna aamulla kello yhdeksän? Christer tiesi, että nyt oli tärkeää saada nainen hyvälle tuulelle. Tyytymättömät asiakkaat saattoivat saada aikaan enemmän vahinkoa kuin heidän tuomiensa tulojen menettäminen. Jos nainen oli poliisi, kuten väitti, he voisivat käyttää naista myyntivalttina: poliisitkin valitsevat meidän yrityksemme ja meidän hälytysjärjestelmämme.

Christer vilkaisi vaivihkaa ranteessaan olevaa upouutta sveitsiläistä laatukelloa. Jos hän pääsisi nyt naisesta eroon, hän voisi ehtiä kotiin Cecilian luo pikapanolle. Treenata hän voisi iltapäivälläkin.

Kello yhdeksän käy hyvin, Ingrid myönsi. Tosin hänen pitäisi olla töissä jo kello kuudelta, mutta kyllä hän jotakin keksisi. Kuten tavallista, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, millainen loman jälkeinen ensimmäinen työpäivä olisi. Se voisi olla erittäin rauhallinen, ja se voisi olla täynnä kuumeista toimintaa aina siitä hetkestä asti, kun hän astuisi poliisitalon ovista sisälle. Juuri nyt hän oli niin väsynyt, että hän toivoi ensimmäistä vaihtoehtoa.

Sovitaan sitten niin, Christer Hillstrand vahvisti, kasvoillaan leveä hymy, joka ei yltänyt hänen silmiinsä.

Ingrid vahvisti sopimuksen puristamalla miehen kättä hiukan kovemmin kuin olisi ollut tarpeen samalla kun katsoi miestä tiukasti silmiin.

Saamarin kukonpoika, Ingrid ajatteli, vai että turvallisuussyistä salaiseksi luokiteltua aineistoa, kuulehan sinä pojuseni, haista sinä pitkät. Minä olen hoidellut sinua makeilevampiakin tyyppejä. Kaveri saisi kuitenkin mahdollisuuden, hän voisi tietenkin olla oikeassa, mutta jos osoittautuisi, että laitteessa ei ollut mitään vikaa, Ingrid pyytäisi tekniikan puolen kollegoitaan tutkimaan ja testaamaan hälyttimen ja huolehtisi siitä, että rehentelevä nuori mies luovuttaisi hänelle kirjoituspöydällään olleen mapin.

Turhautuneena hän lähti ulos, istuutui autoon ja nosti kädet ohjauspyörälle samalla kun mietti. Mitä hän nyt tekisi? Hänen pitäisi purkaa laukut, käydä kaupassa, pestä pyykkiä, vilkaista postia ja soittaa Adamille. Heidän pitäisi tavata tänä iltana, ja huomenna aamulla hänen pitäisi aloittaa työt. Kaikki pakolliset tehtävät painoivat häntä raskaina. Mieluiten hän haluaisi vain ajaa kotiin ja nukkua, mutta hän tiesi, että hänen täytyisi pysytellä hereillä koko päivä, niin että hän pääsisi taas oikeaan vuorokausirytmiin. Hän huokaisi ja käynnisti auton. Ehkä hän oli ollut liiankin päällekäyvä äskeisellä käynnillä, hänen olisi pitänyt silittää Christer Hillstrandia myötäkarvaan ja houkutella tätä paljastamaan ne tiedot, joita hän oli halunnut saada.

Sitä sanottiin kuulustelutekniikaksi, ja tavallisesti hän oli hyvä siinä. Nyt hänen oli onnistunut vain saada mies pörhistämään niskakarvojaan, hän ei ollut jaksanut lirkutella ja olla kärsivällinen. Christer Hillstrandin kaltaista kaveria täytyi mielistellä ja antaa tämän ajatella, että tämä oli tasa-arvoinen; vähän niin kuin samalla alalla. Silloin hän olisi saanut tietää kaiken haluamansa, vaikka ei ehkä sittenkään kaikkea. Hillstrand oli salannut jotakin. Oli tapahtunut jotakin sellaista, josta mies ei halunnut hänen pääsevän perille. Kuitenkin, juuri tällä haavaa, hän oli niin väsynyt, että oli valmis itkemään, ja hän päätti ajaa kotiin ja tutkia perusteellisesti talonsa nähdäkseen, puuttuiko sieltä jotakin vai näkyisikö siellä merkkejä siitä, että joku tai jotkut olivat vierailleet paikalla viime yönä.

Marklandsgatan, Järnbrott, Göteborg

Torstai, 18. tammikuuta, kello 13.07

Monica Johansson kuljeskeli huoneistossa ympäriinsä. Hän ei tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Juu, toki hän tiesi sen, hänen pitäisi soittaa poliisille, mutta jokin esti häntä tekemästä sitä. Hän käveli keittiön ikkunan ääreen ja tähyili levottomana asuinaluetta. Minne tyttö oli lähtenyt? Sofie oli ollut poissa nyt seitsemäntoista tuntia. Kun Monica oli viimeksi ilmoittanut tytön kadonneen, tämä oli tullut kotiin heti sen jälkeen, kun hän oli ottanut yhteyttä poliisiin. Oli ollut kiusallista soittaa ja kertoa tytön löytyneen. Ja sitä edellisellä kerralla oli järjestetty iso tehoisku. Poliisi suhtautui vakavasti lapsen katoamiseen. Kuluneen vuoden aikana Sofie oli muuttunut. Käsipalloa harjoittelevasta ja koulussa hyvin menestyvästä iloisesta tytöstä oli tullut umpimielinen ja ärtyisä.

Milloin kaikki oli oikein alkanut mennä pieleen, silloinko kun Sofie oli aloittanut yhdeksännen luokan? Oliko Monica jättänyt tytön hiukan liian paljon yksin, oliko hän luottanut hiukan liikaa siihen, että tyttö selviytyisi omin päin? Monica oli halunnut osoittaa Sofielle luottavansa tähän. Ja nyt häntä jo itkettikin, mikä oli tyhmää, mutta oli vain niin jumalattaman raskasta olla yksin vastuussa lapsista. Heidän isänsä oli jättänyt heidät jo silloin, kun Sofie ja Hugo olivat pieniä. Nyt miehellä oli uusi perhe. Alussa Hasse oli täsmällisesti pitänyt yhteyttä lapsiin ja auttanut heidän elatuksessaan, mutta nyt mies oli uusissa naimisissa ja hänellä oli kaksi uutta lasta, jotka veivät kaiken hänen aikansa.

Monica oli nähnyt useammin kuin kerran Hugon pettyneen ilmeen, kun Hasse oli peruuttanut tulonsa jääkiekkomatsiin, johon isä ja poika olivat sopineet menevänsä, tai soittanut ja kertonut, että hän ei valitettavasti voisi tälläkään viikolla tulla katsomaan Hugon jalkapalloharjoituksia. Sofie sen sijaan oli jo varhain ottanut etäisyyttä isäänsä ja vain kiittänyt kohteliaasti joulu- ja syntymäpäivälahjoista, mutta ei enää. Monica ymmärsi kuitenkin tytön kaipaavan isäänsä syvällä sisimmässään.

Taloudellisesti Monica oli selvinnyt hyvin. Sairaanhoitajan työssään hän ansaitsi kohtalaisesti. Hänellä oli varaa pitää autoa ja viedä lapset hiihtämään talvilomalla. Kummallakin lapsella oli oma tietokone ja älypuhelin, aivan kuten kaikilla muillakin sikäläisillä nuorilla. Heidän asumisoikeusasunnossaan oli kolme huonetta; lapsilla oli omat huoneet ja Monica nukkui olohuoneessa vuodesohvassa. Laina oli maksettu pois aikaa sitten, mistä oli kiittäminen Monican vanhempia, eli heillä oli kaikki hyvin verrattuina useimpiin. Siksi Monica olikin ollut ihmeissään, kun Sofie oli toistuvasti jäänyt kiinni myymälävarkaudesta. Häntä oli nolostuttanut, häpeä yksinhuoltajuudesta oli selkäytimessä, vaikka hänen olisi pitänyt olla ylpeä itsestään, siksi että hän oli onnistunut huolehtimaan lapsista ilman apua.

Miksi? hän oli kysynyt Sofielta. Miksi yritit varastaa puhelimen? Sinullahan on jo sellainen, ja olisithan sinä voinut pyytää minulta rahaa, jos kerran halusit uuden. Sofie ei ollut vastannut, olipahan vain kohauttanut olkapäitään, pyytänyt sitten anteeksi ja sulkeutunut huoneeseensa. Viime aikoina Monica oli alkanut epäillä, että Sofie otti rahaa hänen lompakostaan, ei koskaan suuria summia, parikymmentä kruunua silloin tällöin. Hän ei ollut ottanut sitä puheeksi Sofien kanssa, sillä hän ei ollut halunnut vaarantaa heidän välillään tätä nykyä olevaa haurasta yhteyttä, mutta hän kaipasi sitä, että Sofie olisi taas entisensä, avoin ja iloinen eikä niin sulkeutunut ja hiljainen kuin viime aikoina. Enimmäkseen Sofie vain istui tietokoneensa ääressä, suljetun oven takana. Monica oli yrittänyt saada yhteyden tyttäreensä eri tavoilla, mutta oli aivan kuin Sofie vetäytyisi vielä enemmän kuoreensa jokaisen kerran jälkeen, ja niin Monica oli lakannut yrittämästä. Nyt hän katui sitä. Tästä lähtien hän vaatisi, että Sofie kertoisi, keiden kanssa tämä seurusteli, tytön olisi oltava kotona viimeistään yhdeksän aikoihin arki-iltoina, ja he söisivät päivällistä yhdessä vähintäänkin kolmena päivänä viikossa. Lisäksi Sofie voisi huolehtia omista vaatteistaan, tyttöhän oli jo viisitoistavuotias ja voisi helpostikin pestä ja silittää vaatteensa. Vastedes asioihin tulisi muutos, Monica oli nyt saanut passaamisesta tarpeekseen. Hän ei enää kantaisi huonoa omaatuntoa siitä, että lasten isä ei osallistunut näiden elämään.

Päättäväisenä hän kävi kaatamassa itselleen lasillisen punaviiniä ja istuutui sitten sohvaan lukemaan kirjaa. Hänellä oli tänään vapaapäivä, ja hän oli käyttänyt sen tähän asti olemalla levoton Sofien puolesta. Nyt hän yrittäisi rentoutua. Lukemisesta ei kuitenkaan tullut mitään, hän ei pystynyt keskittymään kirjaan, sillä hänen ajatukset palasivat jatkuvasti Sofieen. Kun tämä nyt vain tulisi kotiin.

Lyckans väg, Lorensberg, Göteborg

Torstai, 18. tammikuuta, kello 13.59

Ingrid huokaisi syvään vetäessään ylleen päällysvaatteita. Hänellä oli varusteenaan taskulamppu, ja hän oli päättänyt aloittaa talon takaseinästä. Hän tunsi olonsa uupuneeksi, ja häntä väsytti, raitis ilma voisi ehkä piristää häntä ennen Adamin tuloa. Tämä oli sanonut tulevansa kahden ja kolmen välillä.

Ulkona oli alkanut