Susikoira Roi ja vaihto-oppilas: -

By Jorma Kurvinen

Tomin, Roin ja heidän ystävänsä Soikkelin elämä nyrjähtää paikoiltaan, kun amerikkalainen vaihto-oppilas Debbie muuttaa Soikkelin kotitaloon. Kaikki eivät kuitenkaan ole Debbiestä innoissaan. Pahamaineiset Jakosen veljekset alkavat kiusata Debbietä – ja Tomi, Roi ja Soikkeli päättävät rientää apuun.Susikoira Roi ja vaihto-oppilas on 15. osa vauhdikasta nuortenkirjasarjaa, joka kertoo Tomin ja saksanpaimenkoira Roin seikkailuista. Kirjasarjaan perustuu klassikoksi noussut tv-sarja, ja ensimmäisestä kirjasta on tehty myös elokuva Susikoira Roi, joka ilmestyi 2022.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 5, 2020
• ISBN: 9788726357127

Book preview

Susikoira Roi ja vaihto-oppilas

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1997, 2020 Jorma Kurvinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726357127

1. e-book edition, 2020

Format: EPUB 2.0

All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

SAGA Egmont www.saga-books.com– a part of Egmont, www.egmont.com

JOS vähänkään tunsi Soikkelia, arvasi jo ovikellonsoitosta, että tyypillä oli suuria uutisia.

Tomi ei erottanut sanoja alakerrasta, mutta tunnisti kaverinsa äänen, joka virittyi ylimääräisestä innostuksesta, ja töminän, kun Soikkeli nousi yläkertaan kaksi askelmaa kerrallaan.

Roi paineli jo Soikkelia vastaan ja molemmat tulivat Tomin ovelle yhtä aikaa, niin että pielet rytisivät.

– Sinä et arvaa!

– No varmasti arvaan …

Helkkari, koko kaupungissa ei ollut varmasti ketään, joka ei olisi arvannut!

– Uusi mimmi! Aivan ihmeellinen ja ennennäkemätön, Tomi luetteli.

Soikkeli jarrutteli toisella kädellään, toinen kyhnytti Roita.

– Ei mitään niin jokapäiväistä, kunnon sotamies Sveik! Pistä kuteita niskaan ja tule katsomaan …

Soikkelin katse etsi jo Tomin housuja ja hän kurkotteli niitä lähemmäksi.

– Miksi ulkokamppeet? Minä tarkenen salihousuillakin.

– Et tarkene!

Soikkelille oli turha puhua järkeä, kun tyyppi oli tuolla tuulellaan.

– Entä Roi, kelpaako pokekaan?

– Eipä louskuteta … Soikkeli katsoi muka kelloonsa. – Aikooko herra päästä lomalle kertaakaan sitten, kun on ruodiksessa? Tuolla vauhdilla toiset ovat marssineet jo kilometrin ennen kuin herra on edes ulkona.

– Haista …

Tomi repi kuteet päälleen ja seurasi intoilijoita. Puolivälissä portaita Soikkeli pysähtyi.

– Odota vähän!

Mies palasi yläkerran eteiseen ja rymisteli kohta Tomin ohi pieni matto kainalossaan.

– Lainaksi!

Tomi syttyi. Olisiko se mahdollista? Soikkelin isä ei ollut kovin innokas lainaamaan autoa näin talvella. Se oli kuulemma liian kallis leikkikalu liukkailla keleillä.

»Kävelemällähän se ajokokemus hankitaan», Soikkeli sai usein purnata.

– Mihin te nyt? äiti jarrutti keittiöstä. – Pöydässä on kuppi Soikkelillekin.

Ainoa, joka edes harkitsi kutsun noudattamista, oli syöppö karvanaama. Mutta sekin valitsi kuitenkin ulkoeteisen.

– Me tullaan kohta, mutsi!

Ulkona portilla vauhti pysähtyi kuin pleksiin. Tomi jähmettyi tuijottamaan uutuuttaan kiiltävää punaista autoa.

– Seitsemän oikein lotossa?

– Älä höpise! Lainassa kummitädiltä.

– Moneksiko tunniksi?

Soikkeli pidätteli vastaustaan.

– No? Tomi tivasi.

– Kahdeksi kuukaudeksi!

Aivan selvästi Roikin epäili korviaan. Senkin katse kääntyi autosta Soikkeliin.

– Kahdeksi kuukaudeksi? Tomi epäili.

– Kyllä. Anja painuu kahdeksaksi viikoksi Jenkkeihin jollekin kurssille.

– Ja on antanut auton sinun käyttöösi!

– Auton ja asunnon. Tämä on nyt hyvästijättöä kakarakaudelle! Meikäläinen elää ja asuu yksinään. Nukkuu vapaa-aamuina niin pitkään kuin haluaa tai ei nouse ollenkaan.

Kateus iski Tomiin kuin bakteeri toiselta planeetalta. Soikkeli näyttikin hetken ajan pieneltä vihreältä mieheltä vetäessään mahtipontisesti avaimet taskustaan ja heiluttaessaan niitä heidän edessään.

– Kaksi huonetta ja keittiö, oma sauna, parveke ja autopaikka tallissa. Kaksikymmentäkahdeksantuumainen ja videot, JVC-dekki ja ceedeetä riittää.

– Kuka tämä Anja on? Onassiksen leski? Wimbledonin ykkönen. Madonnasta seuraava?

Soikkeli käkätti.

– Kuulitko, Roi? Isäntä on niin kateellinen pieru, että vollottaa kohta … Kyllä sinä Anjan tiedät! Nuori kummitäti ymmärtää pikkuisen meikäläistäkin. Onneksi Anja on älynnyt pysyä vanhanapiikana ja koonnut maallistakin. Niin reilu muija kuin olla voi!

– Ja tarpeeksi hullu antaakseen kaiken sinulle kahdeksi kuukaudeksi!

– Tarpeeksi hullu. Käydäänkö kierros?

Se oli turha kysymys. Matto laitettiin takapenkille ja ukko ohjattiin sinne.

– Tätä pidetään sitten hyvin, jäpät, Soikkeli varoitteli.

– Tätä ei ole vielä kunnolla sisäänajettu.

Auto tuoksuikin uudelta. Tomi muisti isäukon huokailleen, että jos olisi rahaa, hän ei teettäisi kytkinremonttia, vaan vaihtaisi avaimia.

Soikkeli ajoi huolellisesti.

– Tämä on sisäänajoa kummallekin, niin autolle kuin kuskille. Anja ehdotti, että kokeilisin aikuisena elämistä.

– Paljonko kämpässä on vuokra?

– En minä tiedä. Anja lupasi maksaa sen, hän ei kuitenkaan ottaisi kotiinsa ketään vierasta. Ja rakasmummi maksaa bensat, kunhan käyn hänen kanssaan muutaman kerran kaupassa.

Tomi vilkaisi Roihin. Ukkohan ei tietenkään pohtinut mitään, hönki vain tyytyväisyyttään yhdessäolosta.

– Entä mitä ne sanovat teillä kotona?

– Kauhistelivat ensin Anjaa ja sitten ihmettelivät miten meikäläinen voi olla vastuussa hänen kämpästään ja autostaan. Väittivät vielä, että lukemiset menevät vitelikkoon jos meikä punkkaa ilman silmälläpitoa kaksi kuukautta.

– Meillä se tyssäisi siihen.

– Sivupeilit kolisivat meilläkin. Mutsi otti nokkaansakin, kun minä epäilin, että ne taisivat pelätä että kaikki onnistuukin sen sijaan, että minä joudun palaamaan kesken kaiken heidän kultapossukerhoonsa.

Tomi virnisti.

– Arvaanko?

– Luultavasti arvaat. Mutsi sanoi topakasti, että herrapa kokkaa sitten eväänsä itse eikä norkoile äidin luo sapuskalle.

– No?

Soikkeli katsoi muka vuoroin häneen ja vuoroin Roihin, hiljensi vauhtiakin sen vuoksi.

– Mitä no?

– Missä sinä aiot syödä? Rakasmummilla?

– Minä ajattelin kokkailla itse!

Tomi kurkotti takapenkille.

– Kuulitko, Roi? Soikkeli aikoo laihduttaa.

– Piruilkaa vain vapaasti! Toista kertaa elämässä tämmöistä saumaa kokeilla hokkareitaan ei tule.

– Varo tuota mummelia!

– Sokeako se on!

Onneksi heillä oli vauhtia vähän ja Soikkelin refleksit pelasivat. Auto heilahti hiukan, mutta Soikkeli onnistui tasoittamaan liikkeen ja jarruttamaan vauhtia, niin että edes kannat eivät kolahtaneet potkukelkasta, jota vanharouva työnsi tomerasti suojatiellä päin punaisia.

Soikkeli tööttäsi.

– Reilummin! Tomi yllytti.

– Ei kuule kannata …, Soikkelin ääni kuulosti karhealta. – Katsokaa itse!

Tomi katsoi taakseen takaikkunasta. Täti oli pysähtynyt ja vilkutti heille niin kuin tuttavalle tervehdykseen vastataan.

– Nuoret hurjastelijat vanhuksen päälle suojatiellä, Tomi oli lukevinaan iltalehtien lööppiä. – Minä en uskaltaisi ottaa toisen autoa vastuulleni!

Soikkelia nauratti.

– Oletko koskaan kuullut ettei arka mies saa komiaa akkaa?

Naisetkin vielä! Soikkelilla oli oma auto, oma kämppä, eikä ketään kyselemässä …

Soikkeli hymyili salaperäisesti.

– Luultavasti kotona ei kärsi kertoa ihan kaikkea … Käydäänkö teillä aamukahvilla ja ajellaan sitten katsomaan sitä kämppää!

Ukkokin muka haukahteli innoissaan takapenkiltä. Roikin tiesi Soikkelin äänestä, että jotain suurta oli tapahtumassa. Tomi jätti sanomatta ääneen, että hänen kummitätinsä antoivat korkeintaan lipun kahden tunnin elokuvanäytäntöön. Ja silloinkin lapsille sallittuun …

Mutta Soikkelin elämässä tapahtui.

TOMI oli arvannut ihan oikein, heiltä ei kotoa olisi herunut lupaa asua yksin. Nytkin mutsi nosti mekkalan:

– Älkää sitten kuvitelkokaan että Tomi ja Roi siirtyisivät siihen kolhoosiin!

He kaikki kolme – Roikin – katsoivat hämmästyneinä toisiinsa. Sitten emäntään, joka perusteli:

– Anja vuokrasi uuden asuntonsa Soikkelille. Ei kahdelle teini-ikäiselle ja koiralle!

– Eihän me olla muuta sanottukaan, Tomi puolustautui. – Lumitöitten vuoksikaan!

Ne olivat kotona hänen hommiaan, kun isäntä oli tien päällä.

– En minä ole houkuttelemassakaan ketään, Soikkeli tarkensi. – Minä nautin nimenomaan yksin asumisesta.

Äiti ei varmistunut vieläkään.

– Ja sinä sait kotoa luvan?

Soikkeli oli rehellinen.

– Niukin naukin!

– Mutta älä mene nyt soittamaan niille ja kauhistelemaan, Tomi hermostui. – Soikkelin vanhemmat kieltävät vielä …

– En tietenkään. Mutta …

Miten se voi olla näin vaikeaa äideille?

– Soikkeli, tuo varmuuden vuoksi toinen avain meille, niin ettet jää ulos pakkaseen, jos unohdat omasi! Ja muista kiertää aina koko huusholli ja tarkistaa ettei sähköt jää päälle eikä vesi valumaan. Sanoitko sinä, että siellä on saunakin?

– Sanoi se, Tomi kyllästyi. – Soikkeli osaa katkaista virran kiukaasta.

Mutsi otti nokkiinsa.

– Eihän teistä kummallakaan ole minkäänlaista kokemusta yksinään elämisestä. Silloin pitää muistaa sen sata asiaa, roskia myöten. Jos niitä ei muista viedä ulos kahteen kuukauteen …

Tomi nauroi. Ja hänestä näytti, että Roikin.

– Älä sinä roskista huolehdi, mutsi! Ei kai mekään ihan dorkia olla. Ennemmin kuin roskat asunnossa tuoksuvat hemaisevat hajuvedet.

Äiti meni entistä totisemmaksi.

– Niin, Soikkeli, sinulta vaaditaan monenlaista vastuuta!

Tomi näki Soikkelin naamasta, että tästä hajuvesi-lauseesta keskusteltaisiin vielä. Mutta tyyppi päästi lähes uskottavalta kuulostavan naurun.

– Tomi liioittelee! Lukemiseen minä aion keskittyä, nyt kun on oma rauha. Mitä Tomi ja Roi pistäytyvät aina joskus. Mutta ei tarvitse hermoilla. Minä aion tehdä itselleni tsekkauslistan asioista.

Mutsi helpottui silmin nähden saarnansa jälkeen, mutta muistutti vielä: – Onko siellä ovisilmää?

– On, ja ovessa varmuusketju.

– Nykyään ei tiedä, mitä rosvoja taloissa liikkuu. Paras olla varovainen!

He nauroivat mutsille vielä ajaessaan Puistokatu kuuteen.

– Äidin äänikin oli niin huolestunut, että hyvä kun Roi uskalsi lähteä mukaan. Vai mitä, ukko?

– Uff!

Kuski näytti toisella kädellään rakennusten kaarta puistikon laidassa.

– Näyttääkö tämä joltakin Räyskänperältä? Äitisi on huolissaan ihan turhaan. Täällä asuu pelkästään parempia