Pohjolan poliisi kertoo 2007

By Eri tekijöitä

Pohjolan poliisi kertoo -sarja peilaa poliisin ja rikoksentekijöiden todellisuutta. Toimituksen tavoitteena on välittää tosi kuva rikollisuudesta – sekä vakavimpien ja luotaantyöntävien rikosten että tiettyjen vähäpätöisempien tapahtumien, jotka muuten olisivat unohtuneet tilastoihin. Kuten aina, artikkelimme kertojina ovat kokeneet ja pätevät poliisit ja lainvalvojat, jotka ovat useimmissa tapauksissa vaikuttaneet siihen, että tapaukset on ratkaistu.Pohjolan poliisi kertoo -sarjassa poliisit kertovat itse huomiota herättävimmistä, järkyttävimmistä ja vaikeimmista rikostapauksistaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 8, 2019
• ISBN: 9788711897768

Book preview

Björkgård

Pako Pelson vankilasta

Juha Niemelä, ylikonstaapeli, Muhos.

Pelson vankilasta pakeni kaksi vankia väkivaltaisesti 23. helmikuuta 2004. Lähtiessään he surmasivat vanginvartijan ja pahoinpitelivät työopettajan lähes kuoliaaksi. Lyhyen mutta kiivaan pakomatkan jälkeen vangit jäivät poliisin kiinni ottamiksi. Läheisen työkaverin kuolema ja toisen pysyvä vakava vammautuminen kosketti ja järkytti syvästi vankilan työyhteisöä. Tapahtuman henkilöiden nimet on muutettu.

Kirpeä helmikuinen päivä aukesi kirkkaana. Pakkasen punaama aurinko nousi valaisemaan huuruista Pelson kylää ja tuomaan hetkeksi valoa pohjoisen lyhyeen päivään. Tuon kylän sydän on Pelson vankila, joka tuo Vaalan kuntaan työtä ja toimeentuloa. Vankila vaikuttaa jollakin tavalla jokaisen kyläläisen elämään.

Vankeinhoito pyrkii sopeuttamaan vankeja tulevaan siviilielämään, joten myös Pelson vankilassa on mahdollisuus opiskeluun ja työntekoon. Osalle vankeja opiskelu ja työnteko ovat paremminkin rasite kuin mahdollisuus, joten motivaatio voi olla välillä varsin heikko.

Aamupäivä vankilassa

Vankilan alueella sijaitsevassa rivitalossa oli meneillään korjausrakentamisen kurssi, jonne aamulla kello 08.00 aikoihin suuntasi kymmenen vankia harjoittelemaan rakentamisen taitoja. Rakennus sijaitsee noin 400 metrin päässä vankilan päärakennuksesta.

Vankeja saattoi työmaalle 47-vuotias vanhempi vartija Kalevi, joka oli rakennuskurssin vartijana ensimmäistä päivää vakinaisen vartija ollessa muissa tehtävissä. Kalevi oli hakeutunut vartijaksi varttuneemmalla iällä, ja hän oli pidetty mies niin työkavereiden kuin vankienkin parissa. Kalevi oli muutamaa vuotta aikaisemmin joutunut kokemaan työssään vakavaa väkivaltaa, kun kaksi pakoon lähtenyttä vankia oli pahoinpidellyt ja sitonut hänet. Lähtiessään vangit varastivat Kalevin auton, mutta jäivät lyhyen pakomatkan jälkeen kiinni. Kaleville väkivalta ei ollut aiheuttanut suuria ruumiillisia vammoja, mutta henkisesti asia oli ollut hänelle raskas.

Rakennuskurssin vetäjänä toimi 51-vuotias ulkopuolisen ammattioppilaitoksen työopettaja Reijo. Hän ei ollut vankilan palkkalistoilla, vaan vankila osti hänen tarjoamansa opetuspalvelut ammattioppilaitokselta. Vankien mielestä Reijo oli kaikin puolin mukava ja pidetty mies. Reijo ajoi työmaalle vanhalla Saabillaan, jonka hän pysäköi remontoitavan rivitalon pihalle.

Kymmenen vangin ryhmässä saapasteli kaksi kaverusta, 23-vuotias Krisse ja 34-vuotias Antsu. Miehet olivat olleet toistuvasti törmäyskurssilla yhteiskunnan normien kanssa ja rikostaustaa oli kertynyt niin omaisuusrikosten kuin väkivaltarikostenkin saralla. Kuvaan kuului vankilakierteen lisäksi niin tavallinen voimakas viehtymys alkoholiin ja kovempiinkin päihteisiin. Krissellä oli tuomiota jäljellä vielä reilu vuosi ja Antsulla noin seitsemän kuukautta. Miehet olivat kotoisin samasta Koillismaan pitäjästä ja ikäerostaan huolimatta olivat hyviä kavereita. Kaveruus oli nivoutunut kiinteäksi yhteisten vankilajaksojen aikana. Molemmat kuuluivat löyhästi järjestäytyneeseen vankilajengiin, jonka jäsenet olivat kotoisin samalta seudulta.

Vangit jakautuivat työmaalla työpisteisiinsä harjoittelemaan muuraamista ja kirvesmiehen töitä. Krissen ja Antsun työpisteet olivat vankien taukohuoneen vieressä, jossa he nikkaroivat korpeloiksi kutsuttuja kirvesmiehen työkalupakkeja. Yksi vangeista poistettiin työmaalta aamulla sopimattoman käytöksen vuoksi.

Edellisellä viikolla vangit olivat laittaneet taukohuoneen kätköihin kymmenen litran kiljupanoksen käymään. Maanantaina aamulla poika oli valmis nautittavaksi ja sulostuttamaan vangin ankeaa arkea. Krisse ja Antsu alkoivat maistella kiljua rakentelupuuhien ohessa valvovan silmän vilkaistessa muualle. Juoma toimi ilmeisen toivotulla tavalla ja miesten olotila kääntyi lievän humalan puolelle. Pohjalla vaikutti lisäksi miesten luvallinen vankilan lääkärin määräämä lääkitys, joka koostui lähinnä psyykeen vaikuttavista lääkkeistä. Kaverukset onnistuivat salaamaan kiljun vaikutukset, eivätkä Kalevi ja Reijo huomanneet miesten käytöksessä heidän normaalista olotilastaan poikkeavaa.

Työmaalla oli vankien käytettävissä normaaleita kirvesmiehen työkaluja. Käyttöä valvottiin ja työmaalta lähdettäessä pidettiin huoli, ettei vankiosastolle kulkeudu mitään tarpeettoman terävää, jolla voisi olla käyttöä esimerkiksi vankien keskinäisiä kiistoja selviteltäessä. Sen vuoksi rakennuskurssille päästäkseen vangin tuli olla jonkinasteisen luottamuksen arvoinen.

Kello 10.30 vankilassa alkoi ruokatauko ja ruokalaan matkasivat myös rakennuskurssin miehet. Päivä kului vankilan normaalin rutiinin mukaisesti.

Toisaalla

Niin ikään kahdeksan aikaan Muhoksen poliisiasemalla aloiteltiin poliisien koulutuspäivän järjestelyjä. Poliiseja oli kertynyt maalaispitäjään poikkeuksellisen runsaasti. Alkupalaverin aikana hersyi reipas tummansävyinen poliisihuumori, joka asiaa tuntemattoman korvaan kuulostaisi varsin rankalta. Talven hiljaisina kuukausina on paras aika järjestää työpaikkakoulutusta, kun väkeä ei ole vuosilomilla ja työrintamalla on muutoinkin hiljaisempaa.

Aamupäivä kuluisi painisalilla fyysisen voimankäytön koulutukseen ja kertailuun. Voimankäytön taitoja suomalainen poliisi tarvitsee harvoin, mutta väkivaltaisen tilanteen tullessa kohdalle harjoittelulla selkäytimeen viedyt toimintamallit ovat arvossaan. Partion ja partioiden yhteistoimintaa on toistuvasti harjoiteltava. Pian niitä taitoja tarvittaisiin tositilanteessa.

Poliisien harjoitus päätyi painisalilla kello 12.00. Koulutuspäivää jatkettiin kello 13.00 Muhoksen poliisiasemalla perehtymällä uuteen viranomaisverkkoon Virveen. Virven käsiradiot oli jaettu pari kuukautta aikaisemmin koekäyttöön, mutta varsinaiseen operatiiviseen käyttöön siirryttäisiin myöhemmin.

Kiljun synnyttämä suunnitelma

Rakennuskurssilaiset palasivat ruokatauolta jatkamaan töitään. Krisse ja Antsu jatkoivat vankien taukotuvassa kiljun nauttimista nikkaroinnin ohessa. Miesten jutustelu ajautui vankilasta karkaamiseen ja miehet alkoivat todenteolla suunnitella pakenemista. Heitä kiinnosti kovasti pihassa oleva työopettaja Reijon auto. Siinä olisi oiva pakoväline tarjolla.

Pelson vankila sijaitsee urbaanin ihmisen mielestä keskellä korpea. Vankila on aikoinaan perustettu Suomen suurimman suon äärelle ja suo on vuosikymmenten saatossa vankityövoimalla kuivattu. Jalkaisin tapahtuva pakeneminen on epäonnistumaan tuomittu yritys ja yrittäjät päätyvät juoksemaan ympyrää läheisiin metsiin, josta heidät yleensä poimitaan pikaisesti takaisin talteen. City-ympäristöstä Pelsolle lusimaan tempaistu vanki omaa harvoin niin paljon erämieshenkeä, että jaksaisi pakoilla päiväkausia luonnon armoilla. Kipakka pakkanen sekä paksu lumikinos olivat myös osaltaan rajoittamassa intoa yrittää karkuun ilman kulkuneuvoa.

Hatara pakosuunnitelma kypsyi kiljun kirkastamissa aivoissa. Krissen ja Antsun ajatuksena oli kolkata vartija Kalevi ja työopettaja Reijo, sitoa heidät ja varastaa Reijon auto. Sitä pidemmälle suunnitelmat eivät kantaneet, eikä pakoretken myöhäisempiä vaiheita otettu mitenkään pohdinnan alaiseksi. Kummallakin miehellä oli hallussaan kirvesmiehen liiveissä kolkkaamiseen soveltuvia työkaluja. Krissellä roikkui vyöllä veistämiseen soveltuva kevytrakenteinen kirves, Antsulla oli hallussaan vasara ja puukko. Joku muukin vanki kuuli miesten puheet, mutta ei asiaan kiinnittänyt suurempaa huomiota. Pakenemisen suunnitteleminen on vankilan arkipäivää ja osalle vangeista lähinnä ajankulua ja ajatusleikkiä.

Silmitön väkivalta

Krisselle ja Antsulle avautui ensimmäinen tilaisuus panna toimeen pakosuunnitelma, kun työkalupakkien nikkarointi oli edennyt siihen vaiheeseen, että niihin piti valmistaa kädensijat. Sopivaa puutavaraa oli pihalla varastossa, jossa Reijon olisi voinut hoitaa pelistä pois. Suunnitelma kaatui, kun Reijo ja Kalevi lähtivät yhdessä varastoon, sillä miehet olisi pitänyt saada erilleen toisistaan. Krisse ja Antsu palasivat varastosta työmaalle. Reijo ja Kalevi jäivät vielä hetkeksi pihalle tupakoimaan ja juttelemaan.

Yllättäen odotettu tilaisuus avautui Krissen ja Antsun ulottuville ja silmittömän väkivaltainen näytelmä alkoi. Kalevi tuli sisälle työmaalle yksin Reijon jäädessä vielä hetkeksi pihalle. Krisse ja Antsu silmäsivät toisiaan ja valmisteltu toimintapäätös pantiin täytäntöön. Krisse hyökkäsi Kalevin kimppuun takaapäin ja löi tätä vyöstään sieppaamalla kirveen teräpuolella takaraivoon. Kalevi kaatui iskun voimasta ja ehti ähkäistä:

– Älkää pojat!

Pyynnöllä ei ollut vaikutusta, joten armo, sääli ja kohtuus syrjäytyivät Krissen ja Antsun aivoista. Samalla Antsu ryntäsi Krissen kaveriksi pahoinpitelemään Kalevia vasaralla. Molemmat suuntasivat murskaavia iskuja Kalevin päähän kunnes Kalevin vastustelu loppui. Miehet raahasivat yhdessä Kalevin taukotilaan, jossa Antsu jatkoi Kalevin hakkaamista vasaralla. Lisäksi hän pisteli ja viilteli puukolla Kalevin päätä ja kaulaa.

Sillä välin Krisse oli siirtynyt odottamaan pihalta palaavaa Reijoa. Reijo käveli ovesta sisään ja seisahtui paikalleen vilkaisten hämillään ympärilleen. Paikalla oli Kalevin pahoinpitelystä ja raahaamisesta aiheutuneet verijäljet, mikä saattoi kiinnittää Reijon huomiota. Samalla Krisse yllätti Reijon takaapäin tulevalla hyökkäyksellä ja hän iski kirveensä teräpuolella Reijoa takaraivoon. Reijo kaatui iskusta lattialle ja Krisse jatkoi kirveellä lyömistään. Antsu kiirehti Krissen avuksi ja hakkasi Reijoa järeällä moskavasaralla. Reijon vastustelun loputtua päähän kohdistuneen silmittömän väkivallan seurauksena Krisse nykäisi hänen vyölenkissä ketjussa kiinni olleen avainnipun. Karkulaiset poistuivat pihalle ja ryhtyivät käynnistämään Reijon Saabia.

Hyökkäyksen alettua toiset vangit olivat siirtyneet rakennuksen toiseen päähän kauemmaksi tapahtumista. Osa vangeista ei ollut pystynyt seuraamaan tapahtumia niiden raakuuden vuoksi ja osa tunsi myös oman henkensä ja terveytensä olevan uhattuna.

Antsu käynnisti Reijon auton ja Krisse istui hänen viereensä. Antsu ehti ajaa autoa kymmenisen metriä, kun Saab sammui eikä suostunut käynnistymään. Krisse komensi muita vankeja työntämään auton käyntiin. Auton työntäminen ei onnistunut liukkaan pihan vuoksi ja Krisse ja Antsu palasivat takaisin rivitaloon etsimään Kalevin tai Reijon puhelinta soittaakseen jonkun hakemaan heitä. Sillä aikaa Reijo ja Kalevi olivat osoittaneet vielä elonmerkkejä. Mentyään taukotilaan etsimään Kalevin puhelinta Antsu oli vielä hakannut moskavasaralla puolustuskyvytöntä Kalevia päähän, jonka jälkeen tämän liikehdintä oli lakannut. Krisse oli niin ikään jatkanut Reijon pahoinpitelyä hakkaamalla tätä vasaralla päähän, kunnes Reijo oli jäänyt makaamaan paikoilleen.

Krisse komensi yhden vankitovereistaan käynnistämään auton. Tämä ei nähnyt tilanteessa muita vaihtoehtoja. Oli hyvin mahdollista, että stressireaktionsa huipulla ratsastavat Krisse ja Antsu saattaisivat jatkaa väkivaltaa myös vankitovereita kohtaan, jos nämä asettautuisivat poikkiteloin. Karkulaiset siistivät pikaisesti vereentynyttä olemustaan.

Vankitoveri sai käynnistetyksi Reijon Saabin. Krisse asettui kuljettajan paikalle ja Antsu kapusi hänen viereiselleen paikalle. Kello 13.48 verellä hankittu vapaus oli koittanut ja auton keula suunnattiin kohti Neittävän kylää.

Järkyttävä näky

Krissen ja Antsun lähdettyä kaksi vankia juoksi läheiselle rivitalolle, jossa työskenteli vankilan laitosapulainen. Kiihtyneet miehet pyysivät häntä soittamaan ambulanssin, mutta eivät maininneet mitään veriteosta. Laitosapulainen arveli vankien puheesta, että työmaalla oli tapahtunut jonkinlainen vakava työtapaturma. Hän soitti vankilan apulaisjohtajalle, joka lähti itse paikalle ja hankki lisävoimia tarkistamaan tilannetta. Tämän jälkeen hän soitti aluehälytyskeskukseen ja pyysi paikalle ambulanssia. Hätäkeskuspäivystäjä pyysi laitosapulaista menemään katsomaan tilannetta. Tämä meni tapahtumapaikalle ja rivitaloon sisälle. Paikalle olivat tulleet jo myös läheisessä rakennuksessa työskennelleet sähkömiehet. Laitosapulainen totesi pikaisesti tilanteen ja ilmoitti näkemästään hätäkeskukseen. Näky tapahtumapaikalla oli järkyttävä.

Samalla paikalle tuli vartijoita, joille selvisi pikkuhiljaa, että kysymyksessä oli väkivallanteko, ei tapaturma.

Vartija Kalevin auttamiseksi ei ollut enää mitään tehtävissä, hän oli menehtynyt vammoihinsa. Reijo oli loukkaantunut hengenvaarallisesti ja hänen henkiin jäämisensä oli epävarmaa. Henkilökunnan tehokkaan ensiavun ansiosta Reijon henki pelastui, mutta terveys oli mennyt pysyvästi.

Toiset vangit olivat järkyttyneitä näkemästään ja heidät siirrettiin pikaisesti vankilan muurien sisäpuolelle. Alkutilanne oli paikalla sekava, eikä tapahtumien kulusta ollut alkuun selkeää käsitystä.

Kiivasrytminen toiminta alkaa

Vankilan työnjohtaja oli käynyt asioimassa Vaalan kirkonkylällä ja oli palaamassa vankilalle. Neittävän kylän kohdalla häntä tuli vastaan henkilöauto, jonka hän tunnisti työopettaja Reijon autoksi. Työnjohtaja havaitsi, ettei autoa kuljettanut Reijo itse joten työnjohtaja alkoi aavistella jotakin tapahtuneen. Hän yritti soittaa Reijolle ja vartija Kaleville, mutta ei saanut heihin yhteyttä. Pahat aavistukset voimistuivat ja työnjohtaja soitti vankilalle, josta kerrottiin, että oli tapahtunut vakava tapaturma. Työnjohtaja oli kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että Reijon auto oli varastettu ja sillä oli pakoon pyrkiviä vankeja liikkeellä. Työnjohtaja ilmoitti poliisille havainnoistaan ja käsityksistään.

Virve-koulutus päättyi Muhoksen poliisiasemalla kello 14.28 kenttäjohtajan astuttua huoneeseen. Hän ilmoitti lyhyesti, että Pelson vankilasta on paennut kaksi vankia, jotka olivat lähtiessään surmanneet kaksi vartijaa. Sekunnin epäuskoisen hiljaisuuden jälkeen alkoi kiivasrytminen toiminta. Kenttävarustus kiskottiin ennätysvauhtia ylle ja miehet juoksivat autoihin. Lähtövaiheessa tuli tieto, että pakoauto oli nähty Neittävän kylällä matkalla kohti Vaalan kirkonkylää. Tämän tiedon perusteella kohti Vaalaa lähti kaksi partiota. Samaan aikaan hälytettiin kaikki käytettävissä olevat poliisivoimat ympäri Oulun lääniä sulkemaan karkureitten pakoreittejä.

Vaalaan suuntasi edeltä tunnuksin varustettu VW Transporter eli maija ja pari minuuttia sen jälkeen lähti siviilimallinen WV Golf. Molemmissa autoissa oli kaksi poliisimiestä. Matka taittui kohti Vaalaa autojen huippunopeudella. Utajärven kunnan alueella rautatien ylikäytävän kohdalla tuli pakoauto poliisipartiota vastaan. Nopea ilmoitus havainnosta ennätti perästä tulleelle siviiliautolla liikkuneella partiolle. Golf käännettiin takaisin tulosuuntaan. Pakoauto oli jäänyt kahden poliisipartion väliin.

Havaittuaan perään kääntyvän poliisiauton karkulaiset kiihdyttivät auton vauhtia. Siihen mennessä he olivat ajelleet suunnilleen laillisia nopeuksia herättämättä suurempaa huomiota. Edellä menevä poliisiauto pyrki hillitsemään karkulaisten menohaluja, mutta nopeus nousi vanhalle Saabille kunnioitettavaan 150 kilometriin tunnissa. Perästä tulleella uudenkarhealla maijalla oli vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana, ja välimatka venyi muutamiin satoihin metreihin.

Matkaa jatkettiin kohti Muhoksen kirkonkylää ja samaan aikaan etupuolelle järjesteltiin nopeasti tiesulkua. Aikaa ei ollut montakaan minuuttia ehtiä nopeasti etenevän takaa-ajon reitille. Muhoksella oli liikenteen valvonnassa ollut liikkuvan poliisin partio, joka ehti täpärästi heittää piikkimaton pakenijoiden auto renkaiden tielle.

Osuma piikkimattoon oli hyvä ja Saabin kaikki renkaat tyhjenivät hallitusti piikkimatosta irronneiden keraamisten ontelopiikkien kautta. Saabin kulku hyytyi lopullisesti 500 metrin matkan jälkeen ja auto pysähtyi valtatie 22:lle Leppiniementien risteykseen Muhoksen taajaman laitamille.

Siinä vaiheessa oli poliisin puollella tehty päätös, että Krissen ja Antsun pakomatka päättyisi juuri sille kohdalle. Miehiä ei enää missään olosuhteissa päästettäisi jatkamaa pakoaan jalkaisin taajama-alueelle ja heidän etenemisensä olisi pysäytetty vaikka äärimmäistä voimakeinoa käyttäen. Krissen ja Antsun aikaisempi toiminta osoitti heidän kykenevän poikkeukselliseen väkivaltaan, ja pakenemisen tuoma kiihtyneisyys oli tuskin omiaan vähentämään tätä mahdollisuutta.

Poliisimiehet varautuivat voimakeinoista voimakkaimman eli ampuma-aseen käyttöön. Maijalla paikalle tulleet poliisimiehet sulkivat tien takaa tulevalta liikenteeltä ja juoksivat Saabin takakulmien kohdalle. Toinen poliisimiehistä käskytti Krisseä ja Antsua tulemaan ulos autosta, kun samaan aikaan edellä menneet poliisimiehet kiersivät myös auton taakse.

Krisse ja Antsu käyttäytyivät passiivisesti, lukitsivat auton ovet eivätkä tehneet elettäkään totellakseen käskyjä. Ilmeisesti molemmille oli käynyt selväksi, että matka oli nyt ohi ja väkivaltaiset pakoyritykset kääntyisivät nopeasti heitä itseään vastaan. Poliisimiehet luopuivat ampuma-aseen käytön mahdollisuudesta.

Käskytyksen aikana Antsu sytytti tupakan ja kiersi auton oikeanpuoleisen sivuikkunan raolleen. Auton oikealla puolella ollut poliisimies pääsi avaamaan ikkunan kautta oven lukituksen ja oven. Antsu kiskaistiin voimallisesti autosta ulos ja hänet kaadettiin tielle vatsalleen. Tämän nähtyään Krisse avasi omalta puoleltaan ja hänkin oli parissa sekunnissa vatsallaan tiukassa hallintaotteessa.

Miehille laitettiin käsiraudat ja heille suoritettiin turvallisuustarkastus. Kello 14.49 paikalta lähti radioviesti: karkulaiset ovat poliisin hallussa ja pako on päättynyt.

Antsun paikalta auton jalkatilasta pilkotti verinen kirves.

Pian paikalla oli vielä kolme poliisipartiota, jotka olivat olleet lähistöllä valmistelemassa tiesulkuja. Krisse ja Antsu kuljetettiin Oulun poliisilaitokselle. Pakoauto siirrettiin tien sivuun ja muutaman minuutin kuluttua paikalla oli vain poliisin siviiliauto, jossa poliisimiehet vartioivat pakoautoa siirtokuljetukseen saakka. Pohjoisen lyhyen valon antava punertava pakkaspäivän aurinko painui mailleen. Maalaiskirkonkylän väki oli saanut huoltoaseman baarissa puhuttavaa.

Rikoksen tekijät oli saatu nopeasti kiinni, mutta varsinainen pitkäkestoinen poliisityö oli vasta alkamassa.

Tutkinta

Tapahtuman tutkinnasta vastasi heti alkuvaiheesta saakka keskusrikospoliisin Oulun yksikkö. Paikkatutkinnan suoritti Oulun rikostekninen ryhmä. Rikosnimikkeenä oli alusta saakka murha ja murhan yritys.

Tapahtumien kulku alkoi pikkuhiljaa hahmottua heti tuoreeltaan tehtyjen puhutteluiden jälkeen. Alkuvaiheessa muutamaa muutakin vankia kuultiin epäiltynä, sillä heidän arveltiin auttaneen Krissen ja Antsun pakenemisessa. Varsin pian ilmeni, ettei muilla vangeilla ollut osuutta tapahtumaan ja avustaminen oli tapahtunut pakotettuna. Heitä kuultiin seuraavassa vaiheessa todistajana. Monikin vanki on kovan ja rajun elämänsä varrella nähnyt, kokenut ja käyttänyt väkivaltaa, mutta näiden miesten nyt näkemät tapahtumat olivat raakuudessaan ja armottomuudessaan sitä luokkaa, että ne järkyttivät jopa kovaluonteisia kavereita.

Työopettaja Reijo ei koskaan toipunut sellaiseen kuntoon, että häntä olisi voitu poliisin toimesta kuulustella. Hän kärsii väkivallan seurauksista lopun elämäänsä.

Krisse ja Antsu olivat ensimmäisissä kuulusteluissa hyvin vaitonaisia. Antsu kiisti lyhyesti syyllistyneensä rikokseen ja kieltäytyi kommentoimasta asiaa sen enempää. Myös Krisse katsoi asioista puhumisen olevan hänelle epäedullista. Muutaman päivän mietiskelyn jälkeen he suostuivat keskustelemaan asiasta ja kuulustelukertomukseen alkoi tulla mittaa yhtä virkettä enemmän. Mitään puheripulia he eivät poteneet myöhemminkään.

Miehet myönsivät suunnitelleensa pakoa ja varautuneet suunnitelman toteuttamisessa väkivallan käyttöön. Lopputulos ei ollut alkuarvion kanssa yhteneväinen. Miesten oman mielipiteen mukaan heidän käyttämänsä väkivalta ei ollut surmaamiseen tähtäävää. Ehkä Krissen ja Antsun arvomaailmasta kertoi parhaiten Krissen käyttämä paita. Siinä luki: Älä kyttää, ettei tartte tappaa.

Teknisellä tutkinnalla saatiin kuulustelukertomuksia tukevaa ja selventävää tietoa ja teknisessä tutkinnassa varmistui käytetyt tekovälineet. Krissen ja Antsun subjektiivinen näkemys käytetyn väkivallan määrästä ja voimasta osoittautui teknisen tutkinnan, oikeuslääkärin lausunnon ja lääkärinlausuntojen perusteella vahvasti vähätellyksi.

Syyte ja oikeuskäsittely

Syyttäjä päätyi syyttämään sekä Krisseä että Antsua yhdessä ja yksissä tuumin tehdystä murhasta, murhan yrityksestä, vangin karkaamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja törkeästä ryöstöstä. Lisäksi Krisselle luettiin syytteet liikenteeseen liittyvistä rikoksista. Syyttäjä perusti murhasyytteensä siihen, että teko oli tehty erityistä raakuutta ja julmuutta osoittavalla tavalla ja kohteena oli työtehtävissä oleva virkamies. Murhan yrityksen syytekohdan perusteena oli teon erityinen raakuus ja julmuus. Lisäksi syyttäjä katsoi molempien tekojen olevan kokonaisarvosteluna törkeä.

Syytetyt kiistivät syytteet murhasta ja murhan yrityksestä. Heidän oman käsityksensä mukaan tarkoitus surmata uhrit puuttui, joten rikosnimikkeenä tulisi kysymykseen lähinnä jonkin asteinen pahoinpitelyrikos ja kuolemantuottamus. Enimmillään syytetyt olivat valmiit myöntämään tapon ja tapon yrityksen. Omasta mielestään he olivat olleet tekohetkellä alentuneesti syyntakeisia.

Omaksumansa roolin mukaisesti Krisse ja Antsu esiintyivät oikeudessa ylimielisesti virnuillen teoilleen eivätkä osoittaneet päällepäin minkäänlaista katumista tai tekojensa pahoittelua.

Mielentilatutkimus päätyi pitämään Krisseä ja Antsua syyntakeisina, joten oli tuomion vuoro. Käräjäoikeus oli samaa mieltä syyttäjän näkemyksen kanssa ja tuomitsi miehet syytteen mukaan. Molempien tuomio oli elinkausi vankeutta.

Krisse ja Antsu valittivat tuomiostaan hovioikeuteen, mutta hovioikeudessa tuomio pysyi muuttumattomana.

Loppusanat

Krissen ja Antsun pakomatkan ihmiselämää uhraten hankittu vapaus kesti vaivaiset 59 minuuttia. Seuraava hetki vapaudessa oli siirtynyt kauas tulevaisuuteen ja sopimus valtion kustantamasta majoituksesta ja täysihoidosta olisi voimassa toistaiseksi erikseen ilmoitettavaan ajankohtaan saakka.

Alun onnettomien tapahtumien lisäksi miesten pakoreitin valinta suuntautui juuri sille seudulle, jossa pikaisen kiinnijäämisen todennäköisyys oli kaikista suurin. Pakeneminen tapahtui vielä sellaisena hetkenä, jolloin poliisin resurssit olivat poikkeuksellisen vahvat. Jos pakeneminen olisi jatkunut pidempään, miehiä olisi takuuvarmasti jahdattu aikaa ja voimia säästämättä. Myös tavalliset kansalaiset olisivat tehneet havaintoja ja niitä ilmoitelleet poliisille, joten verkko olisi nopeasti kiristynyt karkulaisten ympärillä.

Krisse ja Antsu olisivat varmasti päässeet pakenemaan ilman väkivaltaakin, sillä Reijo olisi todennäköisesti luovuttanut autonsa avaimet ihan pyytämällä, jos keskustelua olisi painotettu kirveellä uhkaamalla.

Jälkikäteen tulee niin ulkopuolisella ja tapahtumiin osallisena olleella mieleen, mitä järkeä tässä koko teossa oli ja mitä sillä yritettiin saavuttaa. Vankilan alakulttuurissa monelle vangille on tärkeää kova maine, joka Krisselle ja Antsulle järjestyi yhdessä hetkessä. Maineen hinta oli vain tarpeettoman kova.

Vankilan steriilillä käytävällä leijuu yön pimeinä tunteina pienen pieni järkevä ajatus, joka tunkeutuu lukitun oven raosta Krissen ja Antsun selleihin. Pieni ajatus nostaa peiton reunaa, sivuuttaa ylimielisyyden kilven ja porautuu pilkallisen virnistyksen raosta kovan pintakuoren alle pehmeään ytimeen. Ajatus herättelee pitkään uinumassa olleen järjen äänen ravistelemalla tätä varovaisesti olkapäästä. Harvoin kuunneltu järjen ääni heräilee hiljalleen, venyttelee ja tassuttaa korvan juureen. Se esittää yhden sanan kysymyksen:

– Kannattiko?

Kiinalainen palapeli

Niko Rantsi, rikosylikonstaapeli, KRP, Helsinki.

Kun ulkomaalainen hakee turvapaikkaa Suomesta, hän kohtaa hyvin pian poliisin. Joskus perusteettoman turvapaikkahakemuksen taustalta paljastuu kuitenkin rikoslain puolella säädelty laittoman maahantulon järjestäminen, josta käytetään yleisimmin nimitystä ihmissalakuljetus. Tämä tapaus on esimerkki siitä, miten tämä järjestäytynyt, ammattimainen, kansainvälinen ja tuottoisa rikollisuudenlaji työllistää poliisia myös täällä pohjolan perukoilla.

Maaliskuun 17. päivänä 2004 saapui Kiinan Pekingistä suora Finnairin lento AY 052 Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Matkustajien siirryttyä koneesta ulkomaan terminaaliin sai alkunsa tapahtumaketju, jota käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa reilun kolmen kuukauden kuluttua eli kesäkuussa 2004. Lennolla saapuneet 12 kiinalaisnuorta ilmoittivat rajavartioille heti Suomen kamaralle astuttuaan hakevansa turvapaikkaa Suomesta. Kiinalaisilla oli matkustusasiakirjoina Kiinan kansantasavallan passit, jotka he ilmoittivat henkilötietojen osalta jo lentoasemalla virheellisiksi. Kiinalaisilla oli myös turistiviisumit Venäjälle, jotka olivat mahdollistaneet pääsyn Helsingin lennolle. Matkustajalistojen mukaan heillä oli ostetut lentoliput Helsingistä edelleen Pietariin ja samaa reittiä takaisin lähtökaupunki Pekingiin. Viranomaisille oli siis töitä tiedossa, ainakin turvapaikkatutkinnan osalta.

Vastaanottokeskukseen

Lentoaseman poliisin ja rajavartiolaitoksen toimesta kiinalaisten turvapaikka-asia eteni hyvin pikaisella aikataululla. Kiinalaisnuoret siirrettiin jo seuraavana päivänä Joutsenon vastaanottokeskukseen odottamaan Lappeenrannan poliisin suorittamaa turvapaikkatutkintaa.

Kun Suomen kokoiseen maahan saapuu 12 turvapaikkahakijan ryhmä, etenkin poliisin ja rajavartiolaitoksen välinen yhteistyö tiivistyy. Niin kävi myös tässä tapauksessa. Liikkuvan poliisin lentoaseman yksikön ja lentoasemalla passintarkastuksia suorittavan rajavartiolaitoksen yhteistyö on toki muutenkin päivittäistä.

Hyvin pian tieto kiinalaisista turvapaikanhakijoista kantautui myös Keskusrikospoliisin rikostietopalveluosaston niin sanottuun Lama-ryhmään, jonka tehtäviin kuuluu valtakunnallisesti seurata ja paljastaa laittoman maahantulon järjestämiseen liittyviä rikoksia. Seuraavana päivänä ennen mainittujen tahojen kesken järjestetyn palaverin tuloksena päätettiin aloittaa ympärivuorokautinen tarkkailutoiminta Joutsenon vastaanottokeskuksen ympäristössä. Tähän tarkkailuun antoi sysäyksen perusteltu epäily siitä, että turvapaikanhakijat katoavat todennäköisesti vastaanottokeskuksesta lähipäivinä tarkoituksenaan jatkaa Suomesta edelleen johonkin kolmanteen maahan. Näin oli käynyt edellisten Suomeen saapuneiden kiinalaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla. Marraskuun 7. päivänä 2003 Shanghaista Suomeen niin ikään lentäen saapuneet seitsemän kiinalaisnuorta katosivat Itä-Suomessa sijaitsevasta Kontiolahden vastaanottokeskuksesta jäljettömiin 22. marraskuuta 2003. Näiden kiinalaisnuorten passeja ja Venäjän viisumeja löytyi Shanghain lennon jälkeen lentokoneen septitankista eli jätesäiliöstä.

Joutsenoon sijoitettujen kiinalaisnuorten tapauksessa oli paljon samoja piirteitä kuin Kontiolahdelta kadonneiden kiinalaisten. Koska oli todennäköistä, että niin Suomeen saapumisen kuin edelleen Suomesta kolmanteen maahan järjestämisen taustalla oli järjestynyt ammattimainen rikollisryhmä, joka laittomasti taloudellista hyötyä tavoitellen järjestää ihmisiä eri puolille Eurooppaa, oli syytä epäillä laittoman maahantulon järjestämistä.

Tässä vaiheessa on hyvä mainita Schengen-sopimuksesta, johon Suomi ja muut pohjoismaat liittyivät 25. maaliskuuta 2001. Sopimuksen myötä kaikki pohjoismaat liittyivät osaksi vapaan liikkuvuuden aluetta. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kolmannen maan (esimerkiksi Kiinan) kansalaisen päästessä Schengen ulkorajojen sisäpuolelle, ei hänen matkustusasiakirjojaan enää rutiininomaisesti tarkastettaisi. Näin ollen Suomen rajan ylittäneellä ulkomaalaisella on mahdollisuus liikkua Suomesta vapaasti esimerkiksi Espanjaan tai Italiaan, vaikka hänellä ei olisi maassaolon edellytyksiä näihin maihin. Kielitaidoton ryhmä saattaa kuitenkin joutua Schengen-sisärajan läheisyydessä tai sisämaassa tarkastuksen kohteeksi.

Kyseinen kiinalaisryhmä oli Joutsenon vastaanottokeskukseen sijoittamisen jälkeen siis ylittänyt Schengen-ulkorajan, joka taas mahdollisti liikkumisen Schengen-alueella.

Kolmen kopla

Joutsenon vastaanottokeskuksen talvisen ja rauhallisen ympäristön tarkkailutoiminta poliisin ja rajavartiolaitoksen toimesta jatkui lähes kaksi viikkoa tauotta ilman mitään erityisiä havaintoja. Sitkeä työ alkoi kuitenkin tuottaa tulosta iltapäivällä 27. maaliskuuta, kun vihreä VW Transporter -merkkinen minibussi alkoi liikkua vastaanottokeskuksen lähistöllä epäilyttävällä tavalla. Alkutiedusteluissa ilmeni, että bussi oli vuokrattu kolmeksi vuorokaudeksi pienestä helsinkiläisestä autovuokraamosta saman päivän aamuna. Kun autonkuljettajakin todettiin hyvin pikaisesti syntyperältään aasialaiseksi, alkoi tarkkailuryhmän radiokanavalla olla liikennettä.

Pian vastaanottokeskuksen suunnasta käveli minibussille kahdeksan kiinalaisnuorta nousten kuljettajan avaamasta sivuovesta sisälle. Tämän jälkeen minibussi lähti liikkeelle kuljettajan ajaessa illan aikana tietämättään poliisisaattueessa aina Helsingin keskustaan asti. Minibussi pysähtyi lopulta erään tasokkaan hotellin edustalle, jonka jälkeen kiinalaisnuoret siirtyivät sisälle hotelliin yhdessä kuljettajan ja tämän apuna olleen toisen nuoremman aasialaissyntyisen miehen kanssa.

Tarkkailua jatkettiin edelleen, nyt siis myös Helsingissä. Seuraavana aamuna samainen, noin 50-vuotias aasialaismies nousi jälleen vuokra-autoonsa suunnaten uudelleen kohti Kaakkois-Suomea. Jostain syystä mies valitsi toistamiseen reitikseen Lahden moottoritien kautta ajamisen Porvoon moottoritien sijasta. Kääntöpaikkana oli jälleen Joutsenon vastaanottokeskuksen pysäkki, josta bussiin nousi loput neljä kiinalaista turvapaikanhakijaa.

Matka jatkui kohti Helsinkiä parilla huoltoasematauolla, jolloin kuljettaja haki nuorille hieman huikopalaa. Minibussin päätepysäkki ei ollut sama hotelli, vaan Eteläsataman laivaterminaalin pysäköintialue, jossa tarkkailuryhmä alkoi tehdä valmisteluja kiinnioton suorittamiseksi.

Satamaa kohti oli lähestymässä myös hotellissa yöpyneet kahdeksan kiinalaisnuorta nuoremman aasialaissyntyisen miehen kanssa. He loivat raitiovaunusta viimeisiä silmäyksiä maamme pääkaupunkiin. Kaikki viittasi siihen, että koko turvapaikkahakijoiden ryhmä oli poistumassa maasta kello 18.00 lähtevällä Viking Linen matkustajalaivalla, jonka määräsatama oli Tukholma.

Satama-alueella suoritetun tarkkailun aikana havaittiin kolmas aasialaissyntyinen mies, jonka epäiltiin myös liittyvän laittoman maahantulon järjestämiseen näiden kiinalaisnuorten osalta. Tämä kolmas mies vaikutti varovaiselta liikkeissään pysytellen etäällä turvapaikanhakijoista ja kahdesta muusta aasialaismiehestä. Kiinniottohetkeksi oli päätetty turvapaikanhakijoiden ja rikoksesta epäiltyjen laivaan siirtyminen, joten paikalla alkoi olla myös koko joukko siviilipukuisia poliiseja ja rajavartijoita.

Pariisi–Lissabon

Kaikki 12 turvapaikanhakijaa sekä kolme aasialaismiestä otettiin kiinni laivaan johtavalla käytävällä hetkeä ennen laivan lähtöä. Ongelmitta sujuneen kiinnioton jälkeen koko seurue siirrettiin Eteläsataman passintarkastajien tiloihin, jossa heidän henkilöllisyytensä selvitettiin, etenkin kiinalaismiehiksi osoittautuneiden kolmen salakuljettajan. Kaksi kertaa Joutsenossa minibussilla käynyt mies kertoi olevansa 50-vuotias Jiann Lu ja asuvansa Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa. Liikemieheksi itsensä tituleerannut Lu esitti mainituilla tiedoilla varustetun Taiwanin passin. Ensimmäisellä Joutsenon käynnillä mukana ollut ja ryhmän hotellista satamaan opastanut kiinalaismies ilmoitti olevansa 29-vuotias Yuanguo Dou. Hänen kotipaikka oli niin ikään Lissabon. Ravintolan kokin ammattia joskus harjoittaneen Doun Kiinan tasavallan passi vahvisti tiedot. Kolmas, eniten mielenkiintoa herättänyt mies esitti myös Kiinan tasavallan passin nimellä Jun Chen. Samalla ilmeni, että tämä varovaisen oloinen, hymyilevä 43-vuotias Chen asui Pariisissa ja toimi siellä myyjänä.

Myöhemmin suoritetuissa selvityksissä ei ilmennyt seikkoja, jotka olisivat antaneet syyn epäillä miesten henkilöllisyyksiä vääriksi. Tätä tuki Keskusrikospoliisiin rikosteknisen laboratorion lausunto passien aitoudesta. Chenin passissa ollut Ranskan oleskelulupa todettiin myös aidoksi.

Näiden alkutoimien jälkeen kaikki turvapaikanhakijat toimitettiin ulkomaalaislain nojalla säilöön ja heidät sijoitettiin Helsingin Katajannokan vanhaan lääninvankilaan, joka toimii nykyään säilöönottokeskuksena. Turvapaikanhakijoiden osalta toimittiin näin, koska he eivät olleet rikoksesta epäiltyjä vaan vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti todistajia. Rikoksesta epäillyt Dou, Lu ja Chen sen sijaan löysivät omat yksiönsä Helsingin ja Vantaan poliisilaitoksen putkatiloista.

Seuraavasta aamusta alkaen tämä kiinalainen juttu työllisti Vantaalla sijaitsevan Keskusrikospoliisin pääosaston 1. yksikön tutkijoita, koska jutun esitutkinta oli päätetty suorittaa yksikön toimesta. Virallisesti yksikössä, jota kutsuttiin myös murharyhmäksi tutkittiin etenkin vakavia väkivaltarikoksia, virkarikoksia, kadonnut henkilö -tapauksia ja vakavia onnettomuuksia, mutta tarpeen vaatiessa myös muita rikoksia, aina talousrikoksista laittoman maahantulon järjestämiseen.

Ensimmäiset epäiltyjen kuulustelut ja osa turvapaikkahakijoiden todistajakuulusteluista suoritettiin usean miehen voimin seuraavien muutamien päivien aikana. Kuulustelut todettiin heti alussa työläiksi, koska kaikki kuulustelut tuli suorittaa kiinan kielen tulkin välityksellä. Rikoksesta epäillyt Chen, Lu ja Dou pidätettiin tutkinnanjohtajan päätöksellä 29. maaliskuuta 2004 kello 13.00. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että noin kolmen vuorokauden pidätysajan puitteissa tämän tyyppistä juttua ei tutkittaisi millään, vaan aprillipäivänä oli edessä rikoksesta epäiltyjen vangitsemisoikeudenkäynti paikkana Helsingin käräjäoikeuden pakkokeino-osasto. Samana päivänä tälle rikosjutulle määrättiin myös päätutkija, joka aloitteli samalla ensimmäistä työpäiväänsä Keskusrikospoliisin palveluksessa.

Palapeli

Esitutkinta oli vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen periaatteessa vasta alkuvaiheessa. Edessä oli lukuisia pitkiä rikoksesta epäiltyjen kuulusteluja etukäteisvalmisteluineen, kiinnioton yhteydessä poliisin haltuun otetun omaisuuden tutkimista, kansainvälisiä tiedusteluja, todistajakuulusteluja ja niin edelleen. Keskusrikospoliisista esitutkintaan osallistui myös jo edellä mainitun Lama-ryhmän rikostutkija sekä tutkintasihteeri. Heidän ammattitaidostaan oli suuri apu jutun tutkinnassa, koska he olivat olleet mukana tarkkailutoiminnassa ja hallitsivat hyvin ulkomaalaisasiat.

Haasteellisimman seikan jutun tutkintaan toi rikoslain silloinen laittoman maahantulon järjestämistä koskeva pykälä. Siinä mainittujen tunnusmerkistötekijöiden löytäminen tuli olemaan kovan työn takana, vaikka juttu vaikutti äkkiseltään selkeältä. Kolme miestä yrittää salakuljettaa turvapaikanhakijoita? Vanha pykälä kuuluu nimittäin ratkaisevalta kohdalta joka tuo tai yrittää tuoda laittomasti Suomeen ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa…. Esitutkinnassa oli löydettävä siis näyttöä siihen, että pidätetyt Chen, Dou ja Lu olivat osallistuneet nimenomaan turvapaikanhakijoiden Suomeen järjestämiseen. Kiinniottohetkellähän he olivat selkeästi järjestämässä turvapaikanhakijoita pois Suomesta johonkin kolmanteen maahan. Tästä oli selkeää näyttöä, vaikka pidätetyt kiistäisivät asian.

Elokuun 1. päivä 2004 voimaan tulleet uudet laittoman maahantulon järjestämiseen liittyvät rikoslakipykälät toivat ratkaisevasti apua tällaisiin ongelmiin, mutta tähän rikosjuttuun liittyen tietenkin liian myöhään. Uudessa tekomuodossa mainitaan: …Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan…. Pykälän uusi törkeä tekomuoto oli tietenkin myös selkeä uudistus, samoin ihmiskaupasta säädetty pykälä. Aiemmin mainittu vanha rikoslain pykälä ei myöskään sallinut tutkijoiden käyttää esitutkinnassa televalvontatietoja, koska pykälän rangaistusasteikko ei antanut virtaa niiden hakemiseen käräjäoikeudelta. Minimirangaistus kun olisi pitänyt olla tuolloin neljä kuukautta vankeutta eikä sakkoa. Televalvontatietojen käyttö olisi tuonut varmasti heti ensimmäisten viikkojen aikana ratkaisevaa tietoa rikoksesta epäiltyjen liikkeistä ja yhteydenpidosta Suomessa myös marraskuussa 2003, jolloin Kontiolahden vastaanottokeskuksessa olleet seitsemän turvapaikanhakijaa tekivät katoamistempun. Törkeä tekomuoto antaa onneksi nykyään tutkijoille mahdollisuuden hakea televalvontatietoja käräjäoikeudelta.

Tutkittavaa materiaalia oli kertynyt aika paljon niin tarkkailutoiminnan ajalta kuin kiinnioton yhteydestä. Epäiltyjen hallusta löytyi muun muassa ajoohjeita Joutsenon vastaanottokeskukseen sekä laivamatkalippuja Helsinki–Tukholma. Eteläsataman tiloista, joissa kiinniotettuja säilytettiin alkutilanteessa, löytyi vielä kiinniottopäivän iltana mielenkiintoinen pieni lappu, johon oli kirjattu matkapuhelinliittymien puhelinnumeroita sekä niiden avaamiseen tarvittavia pin-koodeja. Joutsenon vastaanottokeskukseen johtavan tien varrelta löytyi taas kyseisten turvapaikanhakijoiden silputtuja turvapaikka-asiakirjoja.

Heti ensimmäisten päivien aikana ilmeni, että vangitut olivat saapuneet Suomeen lentäen perjantaina 26. maaliskuuta. Chen Pekingistä Tukholman kautta Air Chinan lennolla, Dou sekä Lu taas Lissabonista Pariisin kautta Air Francen lennolla. Lulle ja Doulle oli varattu paluulennot 5. huhtikuuta 2004 saman yhtiön koneella. Kolme vangittua olivat majoittuneet samaan Helsingin keskustan hotelliin vielä samana päivänä ilmoittaen majoituskortteissaan lähtöpäiväksi sunnuntain 28. maaliskuuta. Kyseessä oli siis juuri se hotelli, jossa ensimmäiset kahdeksan Joutsenosta noudettua turvapaikanhakijaa viettivät yönsä.

Ulkomaalaislain perusteella säilöön otettujen, Katajannokan vastaanottokeskukseen sijoitettujen turvapaikanhakijoiden todistajakuulustelut suoritettiin seuraavan parin viikon kuluessa. Kuulustelujen sisältö matkasta Suomeen ja tapahtumista Suomessa olivat pääosin samansisältöisiä, mikä ei tullut tutkijoille yllätyksenä; turvapaikanhakijoillahan oli ollut mahdollisuus sopia etukäteen, mitä poliisille kerrottaisiin. Oli todennäköistä, että heitä oli ohjeistettu tässä asiassa jo ennen matkan alkua. Näyttöä Chenin, Doun ja Lun osallisuudesta turvapaikanhakijoiden Suomeen järjestämiseen oli mahdotonta saada turvapaikanhakijoiden kuulustelujen kautta. Tämä asia arveltiin jo esitutkinnan alkuvaiheessa ongelmalliseksi. Epäilys siitä, että koko juttu kaatuu näytön puutteeseen tältä osin, mietitytti tutkijoita. Koska vangitutkaan eivät myöntäneet osallisuuttaan turvapaikanhakijoiden Suomeen järjestämiseen, näyttö tulisi etsiä muulla tavalla. Jutun kaikki palaset olivat todella tarpeen.

Falun Kong

Turvapaikanhakijat kertoivat kuulusteluissa Kiinasta poislähdön syyksi Kiinassa harjoittamansa Falun Kong -toiminnan, jota maan hallitus ei hyväksy. Katajanokan säilöönottokeskukseen sijoittamisen jälkeen 11 turvapaikanhakijan halu jäädä Suomeen muuttui kuitenkin yllättäen ja he ilmoittivat halunsa päästä pian takaisin Kiinaan. Turvapaikan tarve Suomesta ei ollutkaan enää ajankohtaista henkilökohtaisten olojen takia Kiinassa.

Kahden miespuolisen turvapaikanhakijan kuuluisteluissa ilmeni, että heidän matkansa hinnaksi oli sovittu 80 000 yeniä eli noin 8 000 euroa. Maksun aika olisi ollut vasta määränpäässä. Jos tämä piti paikkansa niin 17 turvapaikanhakijan osalta joku tekisi tiliä ennen kuluja 136 000 euron verran. Kun miettii ryhmän matkan pakollisia lentolippu- ja muita kuluja, salakuljettajien pientä kiinnijäämisriskiä ja etenkin vanhan lain mukaista matalaa rangaistusasteikkoa, ilmaan voi varmaan heittää kysymyksen: miksi salakuljettaa esimerkiksi huumeita kovan vankeusrangaistuksen riskillä.

Kuulustelujen edetessä tutkijat saivat viitteitä, että Guo-nimisellä turvapaikanhakijalla oli ollut keskeinen rooli turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Hänen otaksuttiin olleen eräänlainen yhteyshenkilö turvapaikanhakijoiden ja kolmen rikoksesta epäillyn välillä. Guo oli sattumoisin juuri se ainoa, joka ei peruuttanut turvapaikkahakemustaan eli hänellä ei ollut halua palata kotimaahansa. Guon kuulusteluissa ilmeni, että ryhmä oli saanut epäillyiltä haltuunsa kolme matkapuhelinliittymää, kun ensimmäiset kahdeksan oli noudettu Joutsenosta Helsinkiin. Yksi liittymistä oli annettu Guon käyttöön. Guo kertoi saaneensa tähän liittymään puhelun kiinaa puhuvalta mieheltä ollessaan vastaanottokeskuksessa ja samalla ohjeet saapua läheiselle kaupalle. Mies oli kehottanut varovaisuuteen autoon noustaessa.

Vastaanottokeskukselle johtavan tien varrelta löydetyt turvapaikka-asiakirjat oli Guon mukaan silputtu annettujen ohjeiden mukaisesti. Esitutkinta-aineiston ja muidenkin tietojen perusteella oli ilmeistä, että puhelu oli ollut turvapaikanhakijoille merkki matkan jatkumisesta kohti Etelä-Eurooppaa. Guon kuulustelussa nousi esille Italia ja Ranska mahdollisina määränpäävaltioina, jossa turvapaikanhakijat olisivat aloittaneet työnsä. Guon matka olisi maksettu perheen toimesta Pekingissä matkan onnistumisen jälkeen. Falun Kong -toiminnan Guo arveli muiden paitsi hänen osaltaan keksityn jo Pekingissä turvapaikan saamiseksi Suomesta.

Esitutkintaa jatkettiin kuulustelemalla useita muitakin henkilöitä todistajina lisänäytön saamiseksi. VW -minibussin vuokrannut suomalaismies kertoi luovuttaneensa sen kahdelle kiinalaismiehelle ja että vuokrasopimus oli kirjoitettu Lun nimelle. Vuokraaja oli ilmoittanut osoitteekseen mainitun helsinkiläisen hotellin. Rikoksesta epäiltyjen rekisteröintivalokuvat nähtyään mies kertoi Lun muistuttavan eniten auton vuokrannutta miestä ja Doun olleen varmuudella vuokraajan seurassa. Joku toistaiseksi tuntematon kiinalaismies oli palauttanut minibussin liikkeeseen 29. maaliskuuta 2004 eli kiinniottopäivän jälkeisenä aamuna.

Tämä seikka antoi tietenkin tutkijoille aihetta epäillä, että juttuun liittyy mahdollisesti Suomessa asuvia aasialaissyntyisiä henkilöitä. Tutkittavaa siis riitti ja jälleen tutkijat harmittelivat televalvontatietojen puuttumista, niiden avulla kun olisi saatu hyvin todennäköisesti ja pikaisesti lisävalaistusta tähänkin asiaan. Kenelle epäillyt olivat mahdollisesti soitelleet Suomessa ollessaan?

Vaikka kyseinen rikos ei mahdollistanut televalvontatietojen hakemista käräjäoikeudelta, epäiltyjen kännykät joutuivat kuitenkin tarkkaan syyniin. Virallisesti puhutaan kotietsinnästä, jossa siis selvitetään puhelimen muistissa olevat tekstiviestit, viimeiset muistissa olevat puhelut ja tallennetut puhelinnumerot. Etenkin Chenin kahdesta puhelimesta löytyi ratkaisevia tietoja, jotka auttoivat tutkinnan suuntaamisessa ja yleensä jutun selvittämisessä. Jälleen oli tulkin apu tarpeen, puhelimien kiinankielinen sisältö kun ei muuten avautunut.

Toisen kännykän sisältö tuli Chenillekin kuulustelujen yhteydessä yllätyksenä, koska hän ei ollut huomannut lähetettyjen tekstiviestien tallentuvan automaattisesti puhelimen muistiin. Lukuisia ratkaisevia viestejä löytyi 17.–25. maaliskuuta 2005. Ne kaikki ajoittuivat sopivasti turvapaikanhakijoiden Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapumisen ja salakuljettajakolmikon Suomeen saapumisen väliin. Suurin osa Chenin puhelimella lähetyistä viesteistä oli sisällöltään selkeästi ohjeita turvanpaikanhakijoille.

Juuri ennen kolmikon Suomeen saapumista Chen oli lähettänyt puolenkymmentä mielenkiintoista viestiä, kaksi niistä kiinniotetulle apurilleen Doulle, mutta muutaman myös Suomessa asuvalle vietnamilaissyntyiselle Suomen kansalaiselle, Ling Fangille. Tämä nimi oli kulkeutunut tutkijan korviin jo muutamia päiviä aiemmin; hänet oli nähty samaisen tasokkaan hotellin aulassa juuri niinä päivinä, joina salakuljettajakolmikko oli ollut siellä majoittuneena. Kun viestien sisältö viittasi vielä selkeästi kysymyksessä oleviin turvapaikanhakijoihin, oli päivänselvää, että eronneen kahden lapsen isän, Fangin Vantaalla sijaitsevan kaksion ovelle koputtaisi lähipäivinä pari virkavallan edustajaa.

Fangin taustoista ilmeni muuan huolestuttava seikka. Hän ei ollut aivan tavallisessa työssä. Fang oli palvellut toistakymmentä vuotta lentokenttävirkailijana suuren suomalaisen lentoyhtiön palveluksessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, käytännössä non-schengen alueella. Hän avusti kielitaitoisena Aasian lentojen lähtöselvityksissä ja toki myös lentojen saapuessa Suomen kamaralle. Ei kuulostanut lainkaan hyvältä, jos lentokenttävirkailija oli sekaantunut ilmeisen järjestäytyneeseen laittoman maahantulon järjestämiseen.

Hymyilevät pelurit

Koska kaikki rikoksesta epäillyt, Fang mukaan lukien, olivat viettäneet aikaansa mainitussa hotellissa, päätettiin selvittää heidän mahdolliset oleskelunsa hotellin yhteydessä sijaitsevalla Casinolla. Aasialaiset kun ovat tunnetusti pelaavaa kansaa, tiedustelu tuotti tuloksia kaikkien osalta. Hotelli oli varmasti valittu juuri Casinon perusteella.

Päätekijä Chenin osalta Casino-tiedot kertoivat, että hän oli ollut Casinon asiakkaana tämän viimeisimmän Suomen vierailun lisäksi myös marraskuussa 2003, tarkkaan ottaen joka päivä 13.–22. marraskuuta 2003. Aikaväli sopi paremmin kuin hyvin Kontiolahdelta kadonneiden seitsemän kiinalaisnuoren tapaukseen. Chenin viimeinen Casino-vierailu ajoittui samalle päivälle, jolloin kiinalaisnuoret olivat kadonneet Kontiolahdelta. Chenin tiedot löytyivät myös helsinkiläisen hotellin majoitustiedoista samalla aikavälillä ja kas kummaa myös Joensuun tasokkaimman hotellin tiedoista 14. ja 15. marraskuuta 2003 väliseltä yöltä. Joensuusta on vain noin 20 kilometriä vastaanottokeskukseen. Jälleen löytyi pari tärkeätä palapelin palaa.

Casino-tiedot vahvistivat hieman myös lentokenttävirkailija Fangin osallisuutta. Hän oli kirjautunut Casinon asiakkaaksi 13. ja 17. marraskuuta 2003 lähes samaan aikaan Chenin kanssa. Lissabonista Suomeen lentäneiden Doun ja Lun osalta tiedot olivat odotetunlaisia.

Kuten aikaisemmin jo todettiin, rikoksesta epäiltyjen kuulustelut suoritettiin tulkin välityksellä, useasti läsnä oli myös kunkin epäillyn asianajaja. Kuulustelut sujuivat ongelmitta rauhalliseen tahtiin, tosin aikaa vieden. Jokaiseen kuulusteluun tutkijan piti valmistautua etukäteen miettien tarkoin, mitä tulisi kysyä ja missä järjestyksessä. Chenin kuulusteluja kirjattiin yhteensä kuusi kappaletta koko tutkintavankeuden aikana. Tulkin käyttö oli yksi hidastava tekijä vaikka tulkit olivat hyvin ammattitaitoisia.

Rikoksesta epäillyt olivat vähään tyytyväisiä, hyväkäytöksisiä ja jopa oudon hymyileviä. Rikostutkija kohtaa harvoin toistuvasti hymyilevän rikoksesta epäillyn sellin ovella kuulusteluun hakiessaan, etenkin kun epäillyllä on takana useiden viikkojen tutkintavankeus talvisessa Suomessa kaukana kotoa. Monet tutkintavangit kyllä odottavat kuulustelijan tapaamista, vaikka sitten kuulustelun merkeissä, koska kuulustelija on vangin ainoa linkki ulkomaailmaan. Kuulustelijan kautta hoituvat muun muassa omaisten ja asianajajien tapaamiset, puhelut ja niin edelleen. Mieleenpainuvaa epäiltyjen käyttäytymisessä oli myös se, että vaikeahkon kysymyksen kohdalla he yrittivät peittää epävarmuuttaan ja todennäköisesti valheellista vastaustaan hymyilemällä. Tämä liittyy ilmeisesti aasialaiseen kulttuuriin.

Eräänä päivänä Chen sai tutkijan yllätykseksi vieraita, kun Pasilan poliisitalon päivystykseen saapui Tampereella asuvan Hou-nimisen kiinalaisopiskelijan opastamana kahden kiinalaisnaisen ja miehen seurue. Toinen nainen oli Chenin Kiinasta Suomeen matkustanut nuori naisystävä ja toinen Chenin Pariisissa asuva tytär. Tapaaminen tietenkin herätti tutkijassa Houn osalta kiinnostusta, ja myöhemmin Hou astelikin Keskusrikospoliisin Tampereen yksikön tiloihin kuulusteluun todistajan asemassa. Hou kertoi tutustuneensa Cheniin Suomessa Casinon black jack -pelipöydässä marraskuussa 2003. Houn Casino-tiedot tukivat hänen kertomustaan. Kuulustelussa ilmeni, että Chenin tytärkin oli ollut tuona aikana Suomessa. Muuten Houn ei todettu osallistuneen tutkittavaan asiaan, Chen oli todennäköisesti tehnyt Houn kanssa tuttavuutta kaiken varalta.

Päätekijäksi epäilty Chen kiisti kuulusteluissa syyllistyneensä marraskuussa 2003 ja maaliskuussa 2004 Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden laittomaan maahantulon järjestämiseen. Dou ja Lu totesivat samoin. Chen kertoi tulleensa Suomeen Linimisen Falun Kong opettajan pyynnöstä järjestämään nämä 12 turvapaikanhakijaa Ruotsiin, jossa heidän piti hakea poliittista turvapaikkaa. Avustajakseen Chen oli soittanut Portugalissa asuvan Doun, joka oli ottanut yhteyttä taas ajokortin omaavaan ja hieman englantia osaavaan Luhun. Jonkin ajan kuluttua tämä kolmen kopla, jossa jokaisella oli oma tehtävänsä, tapasi helsinkiläisessä huippuhotellissa. Chen kertoi saaneensa Liltä 6 000 euroa matkan kustannuksiin, jolla hän olikin maksellut muun muassa kolmikon matka-, hotelli-, puhelin- ja autonvuokrauskuluja.

Chen myönsi melko tyhjentävästi tekemisensä Suomessa turvapaikanhakijoiden Suomesta edelleen Ruotsiin järjestämisyrityksessä. Hän oli ollut kaiken alullepanija Suomessa; Lu ja Dou olivat toimineet Chenin pyynnöstä ja ohjeiden mukaisesti. Oleellista oli kuitenkin jo edellä mainittu turvapaikanhakijoiden Suomeen järjestäminen. Tämän osalta Chen totesi tietävänsä vain heidän lähteneen Kiinasta harjoittamansa Falun Kongin takia, vankeusrangaistuksen pelossa.

Yhtenä näyttönä Chenin osalta oli hänen matkapuhelimeensa Vanha Gao -nimellä tallennettu puhelinnumero, joka esiintyi molempien turvapaikanhakijaryhmien lentolippujen tilaajana ja maksajana. Miksi Chenillä oli kiinalaisnuorten lentoliput tilanneen Gao-nimisen miehen puhelinnumero kännykässään, vaikka hän ei kertomansa mukaan tiennyt juuri mitään heidän Suomeen tulostaan ja kiisti edes tuntevansa koko henkilöä? Fangiin Chen kertoi tutustuneensa viisi, kuusi vuotta aiemmin lentokentällä ja tavanneensa tämän useasti Casinolla. Chen myönsi Fangin avustaneen häntä vain hotellihuoneiden varaamisessa.

Hän piti mahdottomana, että olisi keskustellut turvapaikanhakijoista Fangin kanssa ennen minibussin vuokraamista. Chenin mukaan Fangilla ei ollut mitään roolia poliisin tutkimassa asiassa.

Dou ja Lu kertoivat kuulusteluissa Suomen tapahtumat melko samansisältöisesti. Turvapaikanhakijoista kysyttäessä Dou totesi tienneensä vain heidän siirtämisestään Ruotsiin. Falun Kongista kysyttäessä Dou vastasi pitävänsä suorastaan ihmeellisenä, jos turvapaikanhakijat liittyisivät Falun Kongiin. Lu kertoi sopineensa jo Portugalissa Doun kanssa 1 500– 2 000 euron palkkiosta ja matkakulujen korvaamisesta työn jälkeen. Korvausta Lu ei koskaan ehtinyt saada, mutta seikka osoittaa jälleen taloudellisen hyödyn tavoittelun.

Kuulustelujen edetessä lentokenttävirkailija Fang sai myös vuoron vastata poliisin kysymyksiin. Toukokuisena aamuna kello 08.30 aikaan virkailijan herätti ovikellon terävä pirinä. Hieman säikähtäneen oloiselle Fangille sallittiin aamukahvit kodissaan ennen lyhyttä automatkaa, ja samalla suoritettu alustava puhuttelu tuotti tuloksena sen, että Fang kertoi tuntevansa ja tavanneensa kiinalaisen Chenin maaliskuussa. Varsinaisessa kuulustelussa Fang kertoi Chenin ottaneen yhteyttä kolme, neljä päivää ennen Suomeen tuloaan ja pyytäneen Fangia varaamaan hotellihuoneet ja vuokraamaan minibussin Helsingistä. Minibussi oli sitten noudettu yhdessä vuokraamosta ja samalla Fang oli antanut Lulle ajo-ohjeet Joutsenon vastaanottokeskukseen. Fang oli avustanut myös laivalippujen varaamisessa Tukholmaan, kännykkäliittymien hankkimisessa ja jopa minibussin vuokraamoon palauttamisessa. Tuntematon aasialaismies oli siis löytynyt. Palkkiota Fang kielsi saaneensa Cheniltä.

Marraskuun 2003 tapahtumien osalta Fang totesi tavanneensa noihin aikoihin Chenin ja tämän tyttären Helsingissä. Chen oli asustellut tuolloinkin Fangin varaamassa hotellihuoneessa. Chen oli kuulemma matkustellut junalla Itä-Suomessa kysellen Fangilta erilaisia kulkuyhteyksiä kaupungista toiseen sekä laivayhteyksiä Ruotsiin. Fang piti mahdollisena, että Chen oli matkustanut laivalla Suomesta Ruotsiin, mutta ei kertomansa mukaan tiennyt Chenin Suomen matkan tarkoitusta.

Interpol-tiedustelut

Interpolin kautta lähetettiin 5. huhtikuuta tiedustelu muihin valtioihin kyselyllä, onko vangittuja Cheniä, Douta ja Luta epäilty muissa maissa vastaavanlaisista rikoksista. Heti seuraavana päivänä Saksan Interpol-toimisto ilmoitti, että heiltä löytyy kaksi mainintaa Chenistä. Toinen rikosepäily oli vuodelta 2000, jolloin Chen oli ujuttanut rautateitse kolme kiinalaista Itävallasta Saksaan. Tarkastuksessa kiinalaiset olivat esittäneet väärennetyt passit ja oleskeluluvat Italiaan. Vuoden 2001 maininta liittyi osittain Suomeenkin. Chen oli matkustanut kolmen kiinalaisen kanssa samalla lennolla Helsingistä Frankfurt am Mainiin. Siellä suoritetussa tarkastuksessa kiinalaisten passit oli todettu kokonaan väärennetyiksi. Passeissa oli ollut taas oleskelulupa Italiaan. Kiinalaiset olivat kertoneet Chenin toimineen matkan järjestäjänä. Hän oli jo Pekingissä antanut kiinalaisille passit, joissa oli ollut viisumi Kuubaan. Hieman ennen Frankfurtiin laskeutumista Chen oli kuitenkin ottanut passit pois ja antanut väärennetyt asiakirjat tilalle. Yksi kiinalaisista kertoi myös toisesta tuntemattomaksi jääneestä kiinalaisesta ujuttajasta, joka oli ollut Chenin apuna samalla lennolla.

Kiinan Interpol-toimisto sai huhtikuun 19. päivä Suomesta kyselyn Gao-nimisestä miehestä ja tämän puhelinnumerosta. Kysely tuotti tuloksena vastauksen, että kyseinen kiinalaismies asuu todellakin Pekingissä ja käyttää Cheniltä löytynyttä puhelinnumeroa. Rikosrekisterimerkintöjä Gaolta ei tiedon mukaan löytynyt. Nämä tiedot vahvistivat tietenkin tutkijoiden käsitystä siitä, että Chen on vangitun kolmikon päätekijä eli ylämies toimien todennäköisesti järjestäytyneessä rikollisryhmässä, joka keskittyy kiinalaisten salakuljettamiseen Etelä-Euroopan maihin. Vaikka nämä Interpol-tiedot sisällytettiin esitutkintapöytäkirjan liitteisiin, varsinaista näyttöarvoa tiedoilla ei käytännössä ollut.

Lisänäyttöä

Toukokuun 26. päivänä jutun päätutkija sai väitöskirjansa valmiiksi ja se oli aika toimittaa Helsingin kihlakunnan syyttäjäviraston syyttäjälle syyteharkintaan. Esitutkintapöytäkirja (yhteensä 157 sivua) sisälsi rikosilmoitustietoja, johdannon juttuun sekä tietenkin runsaasti kuulusteluja, joita oli 140 sivun verran. Liitteitäkin oli kertynyt 21 kappaletta. Pöytäkirjan kansilehden mukaan poliisi esitti syyttäjälle epäilyksensä siitä, että Cheniä oli syytä epäillä molempien kiinalaisryhmien laittoman maahantulon järjestämisestä, Douta ja Luta vain maaliskuun 2004 osalta. Pöytäkirjassa jätettiin syyttäjän harkintaan, oliko heidän osallisuutensa avunantoa vai peräti tekijäkumppanuutta. Lentoyhtiön palveluksessa olevaa Fangia epäiltiin niin marraskuun 2003 kuin maaliskuun 2004 osalta avunantajaksi laittoman maahantulon järjestämiseen.

Noin viikon pohdinnan jälkeen syyttäjä otti yhteyttä keskusrikospoliisiin ehdottaen tapaamista. Muutaman päivän kuluttua tutkijan, tutkinnanjohtajan ja syyttäjän palaverissa ilmeni, että syyttäjä ei ollut löytänyt riittävästi näyttöä Doun, Lun ja Fangin syyllisyydestä turvapaikanhakijoiden Suomeen järjestämiseen, vaikka he olivat hyvin selkeästi olleet mukana kiinalaisten Suomesta poiskuljettamisyrityksessä. Cheninkin osalta tilanne oli vaikea, lisänäyttöä olisi saatava jostain. Palaverissa todettiin, että Fang olisi ainoa mahdollisuus. Hänet päätettiin kuulustella uudelleen, ja koska hänen osallisuuteensa ei löytynyt ratkaisevaa näyttöä, kuulustelu suoritettaisiin tällä kertaa todistajan ominaisuudessa. Tämä asema tulisi todennäköisesti olemaan hänelle aasialaisena erittäin hankala, koska hänen pitäisi kertoa poliisille ja todennäköisesti oikeudessa seikkoja, jotka olisivat näyttönä Chenin tuomitsemiseksi. Fangin tilannetta ei helpottanut mahdollinen työpaikan menetyskään.

Kesäkuun 11. päivän todistajakuulustelussa Fang halusi sitten korjata muutamia epäillyn asemassa kertomiaan seikkoja. Hän kertoi olleensa töissä lentoaseman non-schengen alueella molempien turvapaikkaryhmien saapuessa Suomeen. Chen oli soittanut useaan otteeseen juuri ryhmien saapumispäivinä Fangille kysellen turvapaikanhakijoista, jopa ennen lentojen Suomeen saapumista. Chen oli tiennyt tarkkaan muun muassa nuorten lukumäärän.

Chen pitäytyi tarinassaan viimeisessä kuulustelussaankin muuten, mutta myönsi olleensa Suomessa marraskuussa 2003 tyttärensä kanssa. Pariisissa asuvan myyjän matka oli liittynyt kuulemma vaatebisnekseen. Oikeudenkäynnissä Chen joutui taipumaan lisää ja myöntämään Joensuussa vierailun oikeaksi. Doun, Lun ja Fangin osalta syyttäjä laati jo palaveria seuranneena päivänä syyttämättäjättämispäätökset. Näin Dou ja Lu pakkasivat vähäiset tavaransa Vantaan vankilassa vajaan kolmen kuukauden tutkintavankeuden jälkeen. Edessä oli vielä käännytys takaisin Portugaliin sekä kahden vuoden maahantulokielto Suomeen.

Tuomio

Helsingin käräjäoikeus teki asiassa päätöksensä 22. kesäkuuta 2004 todeten, että Chen Jun oli syyllinen laittoman maahantulon järjestämiseen sekä 1.–30. marraskuuta 2003 että 1.–28. maaliskuuta 2004. Käräjäoikeus tuomitsi Chenille rikoksista yhteisen 84 päivän vankeusrangaistuksen, jonka hän oli kuitenkin käytännössä suorittanut tutkintavankeuden aikana.

Vaikka tuomio tuntui lievältä, pääasia oli Chenin tuomitseminen riittävällä näytöllä. Palapeliin oli löytynyt riittävä määrä sopivia paloja, joista kaikkia ei tässä tarinassa tullut edes mainituksi. Elokuun 1. päivä 2004 voimaan tulleen rikoslain 17 luvun 8 § perusteella tämä rikosjuttu olisi täyttänyt törkeän laittoman maahantulon tunnusmerkit. Rangaistusasteikko törkeästä tekomuodosta on vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen. Viimeisen vuoden aikana tutkitun parin vastaavanlaisen rikosjutun perusteella tämän kiinalaisen palapelin ylämiehen, Chenin tuomio olisi tänä päivänä ollut kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen luokkaa. Todennäköisenä, lähes varmana voidaan pitää sitäkin, että jutusta olisi tuomittu myös Dou, Lu ja Fang.

Chen tyytyi tuomioonsa eikä siis valittanut asiasta hovioikeuteen. Tuskin se hänellä kävi edes mielessä maasta käännytyksen yhteydessä. Ei olisi kuitenkaan mikään ihme jos samainen hymyilevä Chen piipahtaisi lähivuosina taas helsinkiläisessä black jack -pelipöydässä.

Varkaista tuli tappajia

Nina Juurakko, vanhempi rikoskonstaapeli, Tampere.

Rikos ei kannata, sanotaan. Harva tulee ajatelleeksi, että rikoksen riskinä voi olla sekin, että tapahtumat karkaavat käsistä. Niin kävi kolmelle miehelle, joiden piti mennä varastamaan avuttoman vanhuksen rahat, mutta he päätyivätkin tappamaan hänet. Sanotaan myös, että rikoksesta jää aina jäljet. Niin jäi tälläkin kerralla. Ehti kulua vuosia, ennen kuin tekijät selvisivät, mutta vedenpitävä todiste oli jäänyt rikospaikalle.

Risto Niemi oli 72-vuotias, omissa oloissaan viihtyvä mies. Hän asui Pohjanmaalla Ilmajoella eräässä pienessä kylässä kaukana muista ihmisistä ja asutuksesta. Koira ja pari kissaa olivat hänen ainoat seuralaisensa. Joka-arkipäiväinen postimiehen vierailu oli niitä harvoja tapahtumia, joita Niemi odotti. Postimies hoiti yleensä hänen ruokaostoksensakin ja toi kassillisen evästä postia tuodessaan. Niemi oli henkisesti noin seitsemänvuotiaan tasolla, ja häneen suhtauduttiin ymmärtäväisesti.

Arvoituksellinen erakko

Niemen asunto oli vaatimaton puutalo, joka näytti enemmän hylätyltä varastolta kuin asuintalolta. Sen ainoa ikkuna oli laudoitettu umpeen. Rakennuksen ovessa oli yleensä iso munalukko. Ohikulkija ei välttämättä kuvitellutkaan, että rakennuksessa asutaan. Pihapiirissä oli toinenkin rakennus, varasto, joka oli saman kokoinen ja yhtä ränsistyneen näköinen kuin asuinrakennus.

Kyläläiset tiesivät, että Niemi ei pidä vieraista ja että hän oli päästänyt vain ani harvan sisälle asuntoon. Jos joku tuttu oli poikennut hänelle kahville, Niemi oli keittänyt kahvit tuvassaan, tullut kahvin ja kuppien kanssa ulos, sulkenut ja lukinnut oven ja tarjonnut kahvit sitten ulkona olevassa varastossa. Erään kyläläisen tiedettiin päässeen asunnon rappusille asti: se oli ollut Niemen tapa pyytää anteeksi sopimatonta käytöstään tuota henkilöä kohtaan.

Niemeä pidettiin erakkona, ja se sai muutamat miettimään, josko hänellä olisi rahaa tai muuta arvokasta kotonaan kätkössä. Hänen oltiin kuultu myös kerskuvan rahoillaan.

Tuskin hän pankissa rahojaan säilyttää, tuumivat Heikki Tapiola, Janne Mäkinen ja Esa Virtanen. He olivat pohjalaisia miehiä; Tapiola ja Virtanen olivat velipuolet ja Mäkinen heidän hyvä tuttavansa. Pienellä kylällä kaikki tunsivat toisensa, niin hekin. Olivatpa miehet tehneet keikkoja yhdessä eivätkä olleet kaihtaneet väkivallan käyttöä. Joitakin yhteisiä kauppojakin he olivat harjoittaneet.

Mäkinen harrasti painonnostoa ja oli vahvassa kunnossa. Hänellä oli omat puntit ja nyrkkeilysäkki. Kovimman kuntonsa aikaan hän pystyi lyömään viilapenkkiin kiinnitetyn kakkosnelosen nyrkillä poikki.

Tapiola ja Virtanen olivat kauppamiehiä. He ostivat halvalla ja myivät kalliimmalla mitä milloinkin. Tapiola kierteli kylissä ja kävi myymässä usein käyttötavaraa – vaatteita, kenkiä, käsityötä.

Tuumasta toimeen

Virtanen kävi toisen velipuolensa, Harri Tapiolan kanssa kaupittelemassa vaatetavaraa jälleen kerran kesällä 2001. Tuolloin he poikkesivat myös Niemen kotiin. Niemi oli tullut asunnostaan ulos, mutta ei tietenkään ollut päästänyt Virtasta sisään. Hän oli lukinnut ovensa kettingillä ja keskustellut vasta sitten pihassa. Niemi oli antanut ymmärtää, ettei hänellä olisi rahasta puutetta. Hän oli myös sanonut, ettei hän luota pankkeihin. Miehet olivat jutelleet tovin, sitten lähteneet pois. Virtanen oli pannut merkille Niemen koiran.

Vierailu ja puhe rahoista alkoi kaihertaa Virtasen mieltä. Enempää asiaa pohtimatta Virtanen ehdotti Tapiolalle ja Mäkiselle, että miehet kävisivät hakemassa Niemeltä rahat pois. He ajattelivat sen olevan helppoa. He pitivät Niemeä yksinkertaisena, helposti höynäytettävänä miehenä. Tapiola suhtautui ehdotukseen myönteisesti, ja he alkoivat suunnitella keikkaa.

Keskiviikkona 15. elokuuta 2001 iltapäivällä Tapiola ja Virtanen alkoivat toteuttaa suunnitelmaa. He lähtivät matkaan muutamien kymmenien kilometrin päästä Töysästä Virtasen käytössä olleella Nissan Cedric -merkkisellä autolla. Virtanen ajoi Mäkisen luo keskustaan, ja he ottivat tämän kyytiin. Mäkinen ei sen tarkemmin kysellyt, mihin oltiin menossa Virtasen ajellessa leppoisasti kohti määränpäätä. Matkalla he poikkesivat Veneskosken kyläkaupassa kaljaostoksilla, vaikka heillä oli autossa kirkasta viinaakin.

Illan tultua miehet ajoivat Niemen mökin ohi ja kääntyivät oikealle peltotielle, jota pitkin Virtanen ajoi tien päässä olevalle pellolle. Tie oli kuoppainen, ja auton pohja iskeytyi kiveen. Miehet kävelivät ulkona ja odottelivat alkoholia juoden liikenteen hiljenemistä ja illan hämärtymistä. Odotellessa Tapiola kävi tarpeillaan pusikossa. Hänen mahansa oli mennyt sekaisin alkoholista ja jännityksestä.

Miehet kävelivät peltotietä pitkin tien yli metsikköön. He jäivät kytikseen noin 100 metrin päähän asunnosta sammaleisten kivien taakse. Virtasella oli mukanaan metallinen, noin metrin pituinen jäätuura ja Mäkisellä musta, noin puoli metriä pitkä patukka. He suunnittelivat murtavansa talon oven raudalla. He tiesivät, että Niemen koira olisi vihainen. Sitä varten he olivat ottaneet patukan. Miehet kyttäsivät kivien takana ainakin tunnin. Niemeä ei näkynyt. Joitakin kolahteluja kuului mökin suunnasta. Näköyhteys mökille ei kuitenkaan ollut täydellinen, ja miehet päättivät vaihtaa paikkaa. He palasivat autolle suunnitellakseen seuraavaa askelta. He päättivät lähteä asunnolle. Mäkisen oli tarkoitus puhuttaa Niemeä, ja sillä aikaa Tapiola ja Virtanen penkoisivat mökkiä löytääkseen rahat.

Tapiola, Mäkinen ja Virtanen lähtivät kohti mökkiä suoraan taimikon läpi. He jäivät makaamaan mökin kohdalle ojaan tien toiselle puolelle. He odottelivat, ettei kukaan enää liikkuisi tiellä. Sitten he lähtivät ensin puuliiterin taakse ja sieltä Niemen ovelle. Lopulta Mäkinen koputti ovelle. Niemi tuli avaamaan ja Mäkinen kysyi häneltä ryyppyä.

– Naapurissa on ryyppymies, Niemi vastasi.

– Onko sinulla vielä samat morsiamet? Mäkinen kysyi.

Niemi suuttui silmittömästi Mäkisen puheista ja otti häntä rinnuksista kiinni. Mäkisen paita repesi, ja hänkin suuttui. Mäkinen löi Niemeä nyrkillä kasvoihin ja molemmat kaatuivat maahan. He alkoivat painia. Niemi piti kiinni Mäkisen jaloista. Mäkinen löi Niemeä useita kertoja nyrkillä päähän ja potkaisi häntä polvella kasvoihin.

– Älä lyö, älä lyö! Niemi huusi hädissään.

– Mene pois! hän jatkoi.

– Mitäs nyt tehdään? Tapiola ja Virtanen miettivät paniikissa, kun he seurasivat tapahtumaa etäämpää.

Niemi ei irrottanut otettaan Mäkisestä. Tapiola ja Virtanen ryntäsivät Mäkisen avuksi. Tapiola löi Niemeä useamman kerran patukalla päähän sekä niskaan, hartiaseutuun, selkään ja kylkiin. Virtanen yritti saada Niemeä irrottamaan otteensa Mäkisestä. Ote ei ollut irrota, ja Niemi huusi kovaan ääneen. Miehet päättivät raahata hänet sisälle, jotta ulkopuoliset eivät kuulisi huutoa. Sitkeä vanhus rimpuili vastaan. Lyöminen jatkoi sisällä ja lopulta iäisyydeltä tuntuneiden hetkien jälkeen Niemi jäi makaamaan tajuttomana mahalleen.

Tapiola ja Virtanen alkoivat kiireesti etsiä mökistä rahoja. Mökissä paloi vain öljyvalo, joten näkyvyyttä oli hyvin vähän. He levittelivät Niemen tavaroita ympäriinsä ja repivät seinäpahveja irti. Tapiola löysi patjan alustasta vanhoja makkaroita. Mäkinen hakkasi Niemeä edelleen raivon vallassa. Minuutit olivat pitkiä, kun miehet etsivät rahoja, mutta mitään ei löytynyt.

Niemi virkosi välillä ja huusi tuskissaan.

– Pidä suusi kiinni! Mäkinen huusi takaisin. Hän sai raivokohtauksen ja runttasi polvella Niemeä rinnan alueelle. Niemi ähkäisi ja hiljeni kenties puoli tuntia kestäneen taistelun jälkeen.

– Katsokaa miehen vatsaa, Tapiola sanoi. Vatsa ei kohoillut. Tapiola meni kokeilemaan vatsaa kämmenensä selkäpuolella. Se tuntui viileältä. Kaulavaltimossa ei tuntunut pulssia.

– Taisit tappaa kaverin, hän sanoi Mäkiselle. Tapiola sammutti öljyvalon, ja miehet lähtivät paniikissa juoksemaan mökistä kohti autoa. He laittoivat mukana olleet jäätuuran ja patukan autoon. Auto ei käynnistynyt, ja lopulta miehet työnsivät sen käyntiin.

– Käyn tuikkaamassa mökin vielä tuleen! Mäkinen uhosi. Virtanen ja Tapiola eivät suostuneet siihen. Virtanen oli järkyttynyt, kun tuolla lailla piti piestä. Hän lähti ajamaan kovaa vauhtia kohti Töysää.

Mökistä ei ollut löytynyt rahaa tai muutakaan varastettavaa. Se osoittautui epäsiistiksi yksinäisen vanhuksen ja hänen koiransa asunnoksi. Koira oli asunnossa myös miesten tapellessa. Se pelästyi tappelua niin paljon, että pysyi piilossa laverin alla.

Miehet menivät Virtasen asunnolle ja riisuivat päällysvaatteensa ja kenkänsä ja laittoivat ne jätesäkkiin. Tapiola vei alushoususillaan olleen Mäkisen kotiin Virtasen Nissanilla. Tapiola palasi vielä Virtaselle yöksi.

Karmea löytö

Niemen ainoa vakiovieras, postimies, tuli jälleen kerran Niemen asunnolle 17. elokuuta 2001 noin kello 10.20. Hän oli tuomassa kaupan lähettämiä ruokatavaroita.

– Risto, täällä on ruokapussi! hän huuteli.

Postimies ihmetteli, kun asunnon ulko-ovi oli auki, mutta Niemi ei vastannut tervehdyksiin. Ovi oli aina ennen ollut lukittuna. Hän arveli, että jotain on sattunut, soitti vaimolleen ja pyysi tätä ilmoittamaan asiasta poliisille.

Poliisit saapuivat paikalle katsomaan, oliko kaikki kunnossa. Heidän saapuessa pihaan asuinrakennuksen ovi oli edelleen auki. Pihassa oli hiljaista. He astuivat eteiseen ja näkivät Niemen makaamassa selällään asunnon lattialla. Niemen jalat olivat kynnyksen tuntumassa ja muu vartalo osoitti suoraan ovelta eteenpäin. Niemen pää oli osittain vasemmalle kääntyneenä, vartalo oli jäykistynyt ja ruumiinlämpö laskenut. Hänessä ei ollut havaittavissa minkäänlaisia elonmerkkejä. Poliisit totesivat Niemessä monia ulkoisen väkivallan merkkejä. Hänessä oli mustelmia, hänestä oli valunut verta ja vaatteet olivat rikki.

Poliisit tiesivät, että nyt olisi edessä haastava ja pitkäkestoinen tutkinta, jotta rikos saataisiin selvitetyksi ja tekijä tai tekijät oikeuden eteen.

Jälkien kanssa olisi oltava erityisen tarkkana henkirikosta epäiltäessä, joten ensimmäisenä paikalle tulleet poliisit eivät tutkineet paikkoja enempää. He soittivat paikalle Seinäjoen teknisestä rikostutkimuskeskuksesta tutkijoita sekä lisää muitakin poliiseja avuksi. Vainaja sai vielä odottaa lattialla – nyt oli tärkeintä kerätä talteen kaikki mahdollinen aineisto, joka auttaisi rikoksen selvittämisessä. Se oli teknisten tutkijoiden tärkein ja työläin tehtävä tässä vaiheessa.

Ulkona asuinrakennuksen ulko-oven lähellä näkyi jalkineiden jättämiä painumia ja raahausjälkiä. Mökin sisällä paikkoja oli pengottu, seiniltä oli revitty pahveja alas ja tavaroita oli heitelty ympäriinsä. Läheiselle pellolle johtavalta tieltä löytyi auton renkaanjäljet ja tiellä olevasta kivestä auton pohjan iskemäjälki. Auton jälkiä oli myös läheisellä pellolla. Peltotieltä poliisi taltioi kolmet erilaiset kengänjäljet, joista yhdet olivat samanlaiset kuin mökin sisällä. Tien vierestä löytyi myös kasa ihmisen ulostetta ja vessapaperia. Mökin läheisyydestä ison kiven takaa löytyi painaumajäljet.

Poliisit uurastivat rikospaikalla useita päiviä eikä yhtäkään paikkaa jäänyt katsomatta, ainuttakaan kiveä kääntämättä. Urakka oli erityisen työläs, koska Niemi oli säilyttänyt tavaransa tuvan seinillä olevissa pusseissa,