Pohjolan poliisi kertoo 2011

By Eri tekijöitä

Pohjolan poliisi kertoo -sarja peilaa poliisin ja rikoksentekijöiden todellisuutta. Toimituksen tavoitteena on välittää tosi kuva rikollisuudesta – sekä vakavimpien ja luotaantyöntävien rikosten että tiettyjen vähäpätöisempien tapahtumien, jotka muuten olisivat unohtuneet tilastoihin. Kuten aina, artikkelimme kertojina ovat kokeneet ja pätevät poliisit ja lainvalvojat, jotka ovat useimmissa tapauksissa vaikuttaneet siihen, että tapaukset on ratkaistu.Pohjolan poliisi kertoo -sarjassa poliisit kertovat itse huomiota herättävimmistä, järkyttävimmistä ja vaikeimmista rikostapauksistaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 8, 2019
• ISBN: 9788711897720

Book preview

Björkgård

Ulvilan murha

Pauli Kuusiranta, rikosylikomisario, evp. Lavia.

Satakunnan hätäkeskukseen tuli perjantaina 1. joulukuuta 2006 kello 02.43 ilmoitus Ulvilan Vanhassakylässä tapahtuneesta henkirikoksesta. Ilmoittajan (perheen äiti Anneli Auer, 41 vuotta) mukaan Tähtisentie 54:ssä sijaitsevaan perheen omakotitaloon oli tunkeutunut terassin oven ikkunasta tummiin, vartalonmyötäisiin vaatteisiin pukeutunut, noin 180 senttimetriä pitkä, pyöreäkasvoinen, kasvot osittain peitettynä, tukevahko, 30–40-vuotias mieshenkilö, joka puukotti Anneli Auerin aviomiestä Jukka Lahtea (51 vuotta) kuolettavasti.

Tunkeutuja oli puukottanut myös Anneli Aueria vasempaan rintaan. Tapahtuma-aikana asunnossa oli perheen 2-, 4-, 7- ja 9-vuotiaat lapset. Hätäkeskuspuhelu kesti neljä minuuttia 20 sekuntia. Hätäkeskuspäivystäjän kanssa puhui Anneli Auerin lisäksi perheen vanhin tytär.

Kenttäjohtajan partio oli paikalla kello 2.51. Kenttäjohtaja oli soittanut Auerille matkalla tapahtumapaikalle. Punaiseen t-paitaan pukeutunut Anneli Auer oli partiota vastassa talon ulko-ovella ja kertoi poliiseille taloon tunkeutuneen henkilön poistuneen sekä aviomiehensä Jukka Lahden makaavan makuuhuoneen lattialla elottoman näköisenä. Auer kertoi vielä poliisimiehille tekijän tuntomerkit ja tapahtumien kulun: Perheen ollessa nukkumassa terassin ulkooven lasi rikottiin ja aukosta sisään tunkeutunut mieshenkilö hyökkäsi Jukka Lahden kimppuun.

Anneli Auerin mennessä puolustamaan miestään löi sisään tunkeutunut Aueria veitsellä vasempaan rintaan. Lyönnin jälkeen Auer meni soittamaan hätäkeskukseen.

Ensi toimet

Anneli Auer ohjasi poliisipartion makuuhuoneeseen, jossa Jukka Lahti makasi vuoteen vieressä lattialla selällään. Vuoteessa ja lattialla oli runsaasti verta. Varsinkin Lahden ylävartalon ja pään alueelta oli vuotanut paljon verta. Lahden vartalossa oli havaittavissa useita pistojälkiä ja uhrin kasvot olivat vaurioituneet voimakkaiden iskujen johdosta. Lahdessa ei havaittu elonmerkkejä. Makuhuoneesta terassille johtavan oven kolminkertainen lämpölasi oli rikottu ja makuuhuoneen lattialla oli keittiöveitsi, jonka terä oli vääntynyt. Uhrin läheisyydessä oli klapi, jonka toinen pää oli veressä. Toinen klapi löytyi vuoteesta.

Kenttäjohtajan partio suoritti alustavat puhuttelut ja muut alustavat tutkintatoimet sekä tapahtumapaikan kuvaukset, jonka jälkeen sairaankuljetushenkilöstö suoritti omia toimenpiteitään. Paikalle tulleet kolme muuta partiota aloittivat tuntomerkkeihin sopivan tekijän etsintää. Sosiaaliviranomaiset toimittivat perheen lapset perhetukiasuntolaan.

Paikalle hälytettiin tekniset tutkijat, taktinen tutkija ja koiranohjaaja koirineen sekä myös ylityömiehiä. Päällystön johtovalmiudessa oli Rauman kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisario.

Allekirjoittanut sai ilmoituksen noin kello neljän aikaan, jonka jälkeen lähdin välittömästi Porin poliisilaitokselle.

Tutkintatoimet olivat kaikilla tahoilla aktiiviset. Tekniset tutkijat työskentelivät rikospaikalla, Anneli Aueria puhuteltiin sairaalassa taktisen tutkijan toimesta, koiranohjaaja jäljitti rikoksentekijää tapahtumapaikan ympäristössä, järjestyspoliisin partiot etsivät tekijää.

Varhaisessa vaiheessa tiedettiin perheen muuttaneen Ulvilaan miltei päivälleen neljä vuotta aiemmin ja Jukka Lahden toimineen henkilöstövalmentajana Luvata Oy:ssä. Luvata Oy:n toimitusjohtajalle tiedotettiin tapahtumasta aamuvarhaisella. Poliisin ensimmäinen tiedote Ulvilan Vanhassakylässä tapahtuneesta henkirikoksesta annettiin ennen kello seitsemää. Satakunnan Radio tiedotti asiasta kello seitsemän aamu-uutisissa, jonka jälkeen tiedotusvälineissä tapahtuman uutisoinnissa alkoi ennennäkemätön julkisuus.

Tutkinta käynnistyy

Perjantain aamupalaveriin osallistuivat kaikki työhön tulleet kummaltakin osastolta sekä ylityömiehiä. Tapaus käsiteltiin tiedossa olevan informaation pohjalta yksityiskohtaisesti. Juttuun määrättiin tutkinnanjohtaja ja asia kirjattiin normaalin käytössä olevan järjestelmän mukaan tutkintaryhmälle. Tutkinnanjohtaja ja päätutkija olivat kokeneita poliisimiehiä. Syyttäjä oli mukana alusta alkaen.

Laajasta julkisuudesta johtuen vihjeitä tuli runsaasti ja ne kaikki tarkistettiin. Jukka Lahden menneisyyttä selvitettiin. Jukka Lahti oli murhaa edeltäneenä aamuna lähtenyt Turkuun ja osallistunut siellä edellisen työnantajansa tilaisuuteen. Turusta Lahti oli palannut kello 23:n aikoihin. Mitä päivän aikana oli tapahtunut ja keitä henkilöitä Lahti oli tavannut? Oliko Lahden aiemmilla liiketoimilla yhteyttä henkirikokseen?

Erikoinen yhteensattuma oli myös Lahden opiskelijakaverin katoaminen Helsingissä murhaa seuraavana yönä. Opiskelijakaverista viimeinen havainto oli puolen yön aikaan helsinkiläisen ravintolan valvontakamerassa. Myöhemmin keväällä opiskelijakaveri löytyi Helsingistä hukkuneena. Tapauksilla ei todettu olleen yhteyttä toisiinsa.

Jukka Lahti aloitti opiskelut Kuopion yliopistossa 1980-luvun lopussa. Muutkin opiskelijakaverit selvitettiin ja puhuteltiin.

Tähtisentien varrella asuneita ihmisiä puhuteltiin. Useilla ei ollut havaintoja eivätkä edes tunteneet perhettä. Anneli Auerilla ei ollut alueen asukkaiden kanssa juuri mitään sosiaalista kanssakäymistä, tuskin edes tervehti kohdattaessa. Jukka Lahti oli asukkaiden kertoman mukaan sosiaalinen ja ystävällinen, mutta ankara lapsilleen, jotka joutuivat muun muassa usein olemaan kotiarestissa.

Tutkinta eteni laajalla rintamalla. Puhuteltiin ja kuulusteltiin ihmisiä sekä vihjeitä tarkistettiin. Etsittiin toista tekovälinettä ja tapahtumapaikalle jäljet jättäneitä jalkineita. Etsittiin punaista Volvoa.

Tutkintaan osallistuneet pitivät päivittäin tutkinnanjohtajan johdolla palavereita, joissa yhdessä käytiin lävitse tutkinta-aineisto. Pohdittiin, mikä on ollut surmatyön motiivi. Jukka Lahti oli työssään Luvatalla joutunut osallistumaan vaikeisiin henkilöstöä ja etenkin lomautuksia koskevien asioiden käsittelyyn. Oliko motiivina henkilökohtainen katkeruus ja kosto?

Keskusrikospoliisin tekniset tutkijat työstivät rikostekniseen laboratorioon toimitettuja näytteitä. Tehtiin äänitutkimuksia, kuitu- ja hiukkastutkimuksia, muotojälkitutkimuksia ja DNA-tutkimuksia. Tekijäprofilointiin erikoistuneelta KRP:n asiantuntijalta pyydettiin tekijäanalyysi tiedossa olevien alkutietojen pohjalta.

Erikoisena piirteenä tutkinnassa on asiantuntija-/seurantaryhmän perustaminen tutkinnan alkuvaiheessa. Ryhmään kutsuttiin kokeneita rikostutkijoita ja -tutkinnanjohtajia poliisilaitoksista. Mukana oli poliisin lääninjohdon edustaja sekä asiantuntijoita keskusrikospoliisista. Ryhmä kokoontui useita kertoja.

Tutkinnanjohtaja vaihtuu

Ulvilan murhan tutkinta oli kestänyt puolitoista vuotta eikä järkyttävä henkirikos ollut selvinnyt. Lukuisia kertoja tilanne oli näyttänyt lupaavalta, mutta aina oli jouduttu palaamaan lähtöruutuun. Jutun päätutkija oli vaihtunut jo aiemmin ja seuraajakin oli eläköitymässä. Selvittämätön henkirikos aiheutti suurta turvattomuuden tunnetta, ei ainoastaan Ulvilassa ja Satakunnassa vaan koko valtakunnassa.

Kesällä 2008 keskusteltiin tutkinnanjohtajan vaihtamisesta. Puolitoista vuotta tiivistä tutkintaa on raskasta kenelle tahansa. Olisiko toisella tutkinnanjohtajalla ja tutkijalla vielä jotakin uutta näkökulmaa? On ymmärrettävää, että kovin suurta intoa tutkinnanjohtajien keskuudessa ei luonnollisesti ollut. Useampi tutkinnanjohtaja oli tutkinnassa mukana sijaisena.

Aloitin tutkinnanjohtajana elokuun alussa 2008. Osastonjohtajan tehtävien lisäksi toimin puheenjohtajana poliisin hallintorakenneuudistuksen (PORA) rikostorjuntasektorin työryhmässä, jonka tavoitteena oli valmistella esitys tutkinnan järjestelyiksi 1. tammikuuta 2009 aloittavassa Satakunnan poliisilaitoksessa. Tiedossa oli varsin työlästä aikaa.

Ulvilan murhatutkinnan kestäessä edeltäjälläni oli tietoisena strategisena valintana laaja julkisuus, joka poiki aina uusia vihjeitä. Näyttävän uutisoinnin myötä tapauksesta tuli ehkä valtakunnan seuratuin rikosasia.

Laajassa julkisuudessa on myös ongelmallista yksityiskohtaisten ja tärkeiden tutkinnallisten tietojen vuotaminen julkisuuteen. Poliisi oli etsinyt ulkopuolista tekijää, josta oli myös vakuuttavasti tiedottanut. Luvatan tutkintalinja oli vahvana alusta alkaen. Makuuhuoneen sängyn tyynyjen puoleisesta päästä talteen otetun klapin kulmasta löydettiin sekoittuneena todennäköisesti kahden eri henkilön DNA:ta. Toinen DNA sopi Jukka Lahdelle, toinen DNA:n haltija ei ole selvinnyt. Tutkinnan aikana oli päädytty ratkaisuun suorittaa Luvata Oy:n ja Tube Oy:n miespuolisille henkilöille DNA-massatestaus. DNA-näytteitä otettiin yhteensä noin 750 kappaletta.

DNA-tutkimukset jatkuivat syksyllä 2008. Tutkinnassa selvitettiin Lahden ja Auerin lasten leikkikaverit, klapin toimittajat ja kaikki mahdollisesti asunnossa vierailleet henkilöt. DNA-tutkimus laajentui KRP:n rikosteknisessä laboratoriossa vuotta aiemmin käyttöön otettuun Y-kromosomitutkimukseen, joka jälleen kerran vaikutti lupaavalta. Y-kromosomityypitystä voidaan käyttää poissuljentaan: jos rikoksesta epäillyllä on erilainen y-kromosomityyppi kun näytteestä määritetty, voidaan sulkea pois mahdollisuus, että näytteessä oleva miesperäinen DNA olisi peräisin epäillystä (A. Kannio). Sukuselvityksiä tehtiin aina 1800-luvun alusta alkaen ja selvitykset ulottuivat Ruotsiin. Varsin mittava ja työläs tutkintalinja ei tuonut ratkaisua.

Anneli Auerin tutkintalinja

Tutkinnan alkuvaiheessa ilmeni seikkoja, jotka ovat yleisen elämänkokemuksen mukaan ristiriitaisia. Anneli Auer oli rauhallinen poliisin saapuessa tapahtumapaikalle samoin kuin pian tapahtuman jälkeen Satakunnan keskussairaalassa videoidun kuulustelun aikana. Mitään paniikkia tai sokkireaktiota ei ilmennyt. Videokuulustelussa Anneli Auerilla oli selkeät suunnitelmat lähitulevaisuudesta, vaikka aviomies on surmattu vajaa vuorokausi sitten. Hätäkeskuspuhelun aikana Anneli Auer kehotti yhdeksänvuotiasta lastaan katsomaan, joko tappaja lähti. Äidin suhtautuminen lapsiin on yleensä suojeleva.

Perheen yhdeksänvuotias tytär heräsi yöllä kovaan kolinaan ja ääniin, jotka hän yhdisti isään ja äitiin. Hän ja meni katsomaan, jolloin näki isän ja äidin seisovan vuoteen ääressä. Ulkopuolisia henkilöitä tytär ei nähnyt. Isä kehotti tytärtään menemään huoneeseensa. Hätäkeskuspuhelun aikana taustalta ei kuulunut kamppailun ääniä, ainoastaan Jukka Lahden ääntelyä ja valitusta. Kolminkertaisen oven lämpölasin rikkominen ja isokokoisen miehen sisääntulo kestää kymmeniä sekunteja. Miksi hätäkeskukseen ei soitettu välittömästi? Anneli Auer kertoi käyneensä pesuhuoneen kautta katsomassa lattialla verissään maannutta miestään. Rekonstruktiossa voitiin varmistaa, että ovessa olisi pitänyt olla Jukan verta. Rikotun lasin lasielementtien välissä oli Jukan verta, joka ei asiantuntijan mukaan ole voinut valua tekijästä. Kodinhoitohuoneeseen johtavassa keittiönpuoleisessa ovenkahvassa havaittiin veritippa ja ovessa veripisara. Miksi tällä puolella ovea, sillä Anneli kertoi käyneensä Jukan luona pesuhuoneen kautta ja pesseensä sen jälkeen kätensä? Verijäljissä oli useita muita epäloogisuuksia. Terassin lattialta löytyi laajalta alueelta lasinpaloja, joista kauimmaiset usean metrin etäisyydellä ovesta. Miksi sisään tunkeutuja ei avannut ovea yksinkertaisesti sisäpuolen kahvasta vääntämällä, vaan suoritti sisääntulon näin vaikealla tavalla? Palkkamurhaakaan ei tehdä näin vaikealla tavalla!

Mittavista tutkintatoimista huolimatta Anneli Auerin kuvaamaa murhamiestä ei löytynyt. Liikeyritys, joka ei halua nimeään julkisuuteen, lupasi jo tutkinnan alkuvaiheessa ratkaisuun johtavasta tiedosta merkittävän, useiden tuhansien eurojen palkkion. Samoin Alibi lupasi ratkaisevasta vihjeestä palkkion. Rikostiedustelun rikollismaailmaan kohdentama tiedustelu ei tuottanut tulosta. Ulkopuolista tekijää ei löytynyt.

Edellä mainittujen yksityiskohtien lisäksi tutkinnassa tuli esille seikkoja, joiden perusteella Anneli Aueria oli syytä epäillä aviomiehensä Jukka Lahden murhaan. Anneli Aueriin päätettiin kohdistaa vuoden 2009 alkupuolella salaisia tiedonhankintakeinoja. Luonnollisesti asia tuli pitää erittäin suppean piirin tiedossa.

Peitetoiminta on jatkuvaa tai toistuvaa tiettyyn henkilöön tai henkilöryhmään taikka tämän toimintaan kohdistuvaa tiedonhankintaa soluttautumalla ja peitetoimintaa on mahdollista muun muassa käyttää pakkokeinolain 5a luvun 2 §:ssä mainittujen rikosten selvittämiseksi ja tiedonhankinnan kohteena olevan käyttäytymisen perusteella tai muutoin on perusteltu aihe epäillä hänen syyllistyneen mainittuun tekoon. Helmikuussa Satakunnan poliisilaitos teki Keskusrikospoliisille esityksen peitetoiminnan käynnistämiseksi ja esitys hyväksyttiin. Peitetoiminta jatkui syksyyn. Peitetoiminnalla ei kuitenkaan saatu syyllisyyttä tukevaa, mutta ei myöskään poissulkevaa näyttöä.

Porin käräjäoikeuden päätöksellä suoritettiin telekuuntelua ja -valvontaa Anneli Auerin puhelinliittymään ja käytössä oleviin tietokoneisiin. Teknistä kuuntelua suoritettiin Anneli Auerin Turussa sijaitsevaan vakituiseen asuntoon muutaman päivän ajan.

Rekonstruktio ja äänitutkimukset

Tutkinta jatkui tiiviinä. Rekonstruktiota varten rakennettiin Tähtisentie 54:n terassin ovea vastaavat ikkuna-aukot, joihin kiinnitettiin ikkunaelementit (lämpöelementissä oli kolme neljän millimetrin vahvuista ikkunalasia). Ikkuna-aukon ala-reunan korkeus vastasi tapahtumapaikan korkeutta. Sisäpuolella käytettiin tapahtuma-aikana ikkunassa ollutta ikkunaverhoa. Ikkuna rikottiin retkikirveellä ulkoapäin ja sisältäpäin. Suurin osa rikotusta ikkunasta jäi lähelle lasia. Sisältäpäin rikottaessa lasinsirut levittäytyivät selvästi laajemmalle alueelle kuin ulkoapäin rikottaessa.

Tapahtuma-aikaan yhdeksänvuotiaan tyttären videopuhuttelu suoritettiin Satakunnan keskussairaalassa 1. joulukuuta 2006 sekä Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrin yksikössä TYKS:ssä elo–syyskuussa kolme kertaa ja marraskuussa 2009 kerran. Puhutteluista pyydettiin lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön asiantuntijalausunto, joka liitettiin esitutkintapöytäkirjaan. Myös toiseksi vanhin lapsi puhuteltiin.

Poliisi pyysi hätäkeskuspuhelun, Anneli Auerin videokuulustelun ja yhdeksänvuotiaan tyttären videopuhuttelun perusteella valtakunnallisesti kuuluisalta psykologilta ja psykologi, KRP:n käyttäytymistieteelliseltä asiantuntijalta asiantuntijalausunnot, jotka liitettiin esitutkintapöytäkirjaan.

Hätäpuhelu analysoitiin KRP:n rikosteknisessä laboratoriossa uudelleen. Vuoden 2008 marraskuussa tehtiin tapahtuma-aikaa vastaavissa olosuhteissa Tähtisentie 54:ssä rekonstruktio. Näytteistä pyydettiin tekemään erilaisia äänikoosteita, joista poistetaan Anneli Auerin ääni, Anneli Auerin ja yhdeksänvuotiaan tytön ääni sekä Anneli Auerin, yhdeksänvuotiaan tytön ja Jukka Lahden äänet. KRP:n äänitutkija teki mittavan tutkimustyön ääninäytteiden parissa. Tuloksena oli, että hätäpuhelun taustalta ei kuulu ulkopuolisia ääniä, toisin sanoen puhetta, kamppailua uhrin kanssa, lasin päällä kävelyä, poistumista ikkunasta tai muuta sellaista. Hätäpuhelun kohdalla (kaksi minuuttia ja kolme sekuntia) Anneli Auer sanoo jonkin kaksitavuisen sanan, jonka loppuosassa on todennäköisesti äänteet (u)-o-l-e. Lisäksi vertailua suoritettiin rekonstruktion ja hätäpuhelunäytteen kesken. Yhdysvaltojen poliisi FBI on parantanut hätäpuhelunauhoitteen teknistä laatua. KRP:n rikostekniseen laboratorioon toimitettiin aiemmin toimitettujen näytteiden lisäksi lukuisia näytteitä, joista pyydettiin ja saatiin lausunnot.

Hajutunnistus, muistijälki, verijälki

Hajutunnistukseen toimitettiin hajusiirrännäinen tapahtumapaikalta löydetystä Fiskars-veitsestä. Koira ei tunnistanut hajuyhteyttä Anneli Auerin ja hajunäytteen välillä, mikä saattaa johtua siitä, että epäillyn ominaishajua on niin vähän, ettei koira kykene hajunäytettä tunnistamaan. Veitsen verisyys saattoi haitata tunnistamista.

Syyskuun puolivälissä Anneli Auerille suoritettiin hänen suostumuksellaan muistijälkitesti (entinen valheenpaljastustesti) KRP:n toimitiloissa Vantaalla. Muistijälkitestin teki testiin erikoistunut rikosylikonstaapeli. Testi taltioitiin videotallenteelle. Henkilötietojen lisäksi Anneli Auerille esitettiin viisi kysymyssarjaa, joissa kussakin oli viisi kysymystä. Kysymyksiin vastattiin kyllä tai ei. Seuraaviin kysymyksiin reagointi oli poikkeava: Surmattiinko Jukka Lahti kirveellä (Auerin vastaus: en tiedä), surmasitko sinä Jukka Lahden (vastaus: en), tiedätkö Jukka Lahden surmaajan henkilöllisyyden (vastaus: en) ja tunnetko Jukka Lahden surmaajan (vastaus: en). Useisiin kysymyksiin Anneli Auer reagoi.

Verijälkitutkimus käsittelee pääsääntöisesti visuaalisesti tehtäviä havaintoja verijäljistä. Verijäljistä voidaan tapauskohtaisesti päätellä muun muassa seuraavia seikkoja: Tietyn pisaran lentosuunta, tulokulma kohteeseen, matka, jonka veripisara on lentänyt, korkeus, josta veripisara on lähtöisin, mikä on aiheuttanut verenvuodon, lyöntien määrä, henkilöiden ja esineiden suhteellinen sijainti tapahtuma-aikaan, henkilöiden ja esineiden liikkeet verenvuodon aikana ja sen jälkeen ja veripisaroiden leviämiseen tarvittava voima (M. Tauru).

Asunnon verijälkien ja Jukka Lahden yllä olleiden vaatteiden verijälkien analysointi perustui paljolti tapahtumapaikalta otettuihin valokuviin. Muun muassa kylpyhuoneen ovessa löytyi kaksi suurehkoa vierekkäistä heilahdusjälkeä, jotka ovat syntyneet verisen lyömäaseen alaspäin suuntautuvasta iskusta vasemmalle alaviistoon. Anneli Auerin oikean jalkapöydän päällä olevat kaksi niin sanottua alhaisen nopeuden veritippaa asiantuntija arvioi syntyneen verisestä lyömäaseesta suoraan alaspäin tippumalla. Kyseisiä veritippoja ei aikanaan taltioitu, joten niistä ei voitu määrittää DNA:ta.

Jossakin vaiheessa Anneli Auer antoi ymmärtää, että veitsi on saattanut olla Jukka Lahden kädessä ja ehkä hän on lyönyt sillä Aueria rintaan. Auer on myös saattanut ottaa veitsen Lahden kädestä ja surmata miehen sillä. Verijälkitutkijan lausunnon mukaan Auerin kertomus ei ole uskottava siitä, että Jukka Lahti on ensin lyönyt veitsellä häntä rintaan, minkä jälkeen Auer – yllään punainen t-paita – on surmannut Lahden. Verijälkitutkimuksen teki ja asiantuntijalausunnon antoi valtakunnan johtaviin verijälkitutkijoihin kuuluva Helsingin poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli tapauksen todisteaineiston ja esitutkintamateriaalin perusteella. Hän myös kävi tapahtumapaikalla marraskuussa 2009, jolloin asunnossa suoritettiin erilaisia rekonstruktioita.

Anneli Auerin kertomaa sisään tunkeutumisesta

Anneli Aueria kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä murhaan ensimmäisen kerran 27. elokuuta 2009 Turussa. Anneli kertoo heränneensä meteliin ja muistaa nousseensa miehensä kanssa sängylle seisomaan ja miehensä menneen jonkin ajan kuluttua lattialle. Tällöin sisään tunkeutunut mies oli jo makuuhuoneessa. Ikkunan rikkominen oli tuntunut pitkältä ajalta.

– Olin unessa ja heräsin vasta silloin, kun mies löi minua veitsellä rintaan, jonka jälkeen loikkasin makuuhuoneen lattialla olevan pienen puuarkun yli karkuun. Mies hyökkäsi heti Jukan kimppuun ja yritin mennä heidän väliin ja tuolloin mies löi minua rintaan.

Lyönnin jälkeen Anneli kertoo juosseensa kohti eteistä, jolloin muistaa nähneensä vanhimman tyttärensä eteisaulassa. Anneli kertoo käyneensä kaksi kertaa makuuhuoneen ja olohuoneen välissä olevalle oviaukolle, jolloin sisään tunkeutunut mies juoksi molemmilla kerroilla Annelia kohden. Murhaaja ei puhunut missään vaiheessa mitään Annelille eikä Jukalle. Makuuhuoneesta kuului Jukan tuskaista ääntä ja tappelun ääniä, mäiskintää, jota Anneli ei osaa tarkemmin kuvata. Soittaessaan hätäkeskukseen Anneli kertoo kuulleensa tappelun äänet ja mäiskinnän selvästi. Anneli arvioi aloittaneensa soiton hätäkeskukseen alle minuutin kuluttua siitä, kun mies oli tunkeutunut asuntoon.

Vanhin tytär heräsi tosi kovaan räiskintään ja meni katsomaan ja tiedustelemaan äidiltä ja isältä, mikä on kysymyksessä:

– Ne sanovat, että se on ukkonen.

Kuulustelijan kysyessä Annelilta, että miksi sanoivat tyttärelle räminän olevan ukkonen, Anneli vastasi:

– Varmaan sen vuoksi, ettei me tiedetty, mikä tai mistä meteli johtui. Muistan itse miettineeni, että meteli aiheutuu jostain luonnonilmiöstä.

Tytär tuli toistamiseen olohuoneen ja makuuhuoneen väliselle aukolle, johon pysähtyi. Kuulustelijan kysyessä miksi hän pysähtyi siihen tytär vastasi:

– En viitsinyt mennä häiritsemään äitiä ja isää eikä siinä kai näkynyt mitään ihmeellistä.

Kuulustelut

Anneli Auer otettiin kiinni perjantaina 18. syyskuuta 2009, jonka jälkeen häntä kuulusteltiin päivittäin. Vapautensa menettänyt on joko esitettävä vangittavaksi tai vapautettava viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamisesta ennen kello 12:a. Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen päädyin ratkaisuun vapauttaa Auer. Päätöstä edelsi keskustelu toisen juttuun määrätyn syyttäjän kanssa. Toinen syyttäjistä oli tuolloin vuosilomalla.

Aueria kuultiin seuraavan kerran parin päivän kuluttua, jolloin Auer ilmoitti haluavansa kuulusteluun avustajan. Tätä ennen Auer oli ilmoittanut, että hän ei tarvitse avustajaa eikä kuulustelutodistajaa. Auerille esitettiin muun muassa KRP:n lausunto hätäkeskuspuhelusta seuraavien kuulustelujen aikana. Auer ei osannut antaa uskottavia selityksiä kuulustelijan esittämiin kysymyksiin. Auer piti hyvin todennäköisenä, että on surmannut Jukan eikä asunnossa ole tapahtuma-aikaan ulkopuolisia henkilöitä. Auer piti myös mahdollisena, että oli ottanut Jukan mustat paksupohjaiset talvikengät jalkaansa.

Annelille ja Jukalle oli tullut riitaa vanhimman tyttären huonosta kohtelusta. Anneli oli muistamansa mukaan alkanut pakata kuukausi sitten tehdyn ulkomaanmatkan jälkeen olohuoneen lattialle jääneitä matkalaukkujaan ja alkanut siivota ja järjestellä kaappeja keittiössä. Aiemmin samalla viikolla oli ollut riitaa lainakirjojen laina-aikojen jatkamisesta. Anneli oli ilmoittanut Jukalle haluavansa edes pari tuntia viikossa omaa aikaa töittensä järjestelyihin. Jukka oli suhtautunut asiaan vähättelevästi. Jukka oli kuitenkin ollut koko torstaipäivän Turussa tilaisuudessa, mikä ei millään tavalla liittynyt Luvata Oy:öön.

Anneli muisti pitäneensä keittiössä veistä kädessään. Edelleen Anneli kertoi Jukan vieneen hänet keittiöstä olohuoneeseen, jossa riitely oli jatkunut. Ulkoterassin ovenlasin rikkomisesta Anneli kertoi lasin saattaneen rikkoutua, kun oli yrittänyt suutuksissaan heittää Jukkaa jollakin esineellä. Anneli kertoi tapanaan olevan heitellä esineitä, kun on todella suuttunut. Yksityiskohdista kysyttäessä Anneli vastasi useasti, että hänellä ei ole asiasta mieli- tai muistikuvia.

Vangitseminen ja oikeuskäsittely

Anneli Auerin vangitsemiskäsittely oli Porin käräjäoikeudessa maanantaina 28. syyskuuta 2009 kello 13. Vaadin Aueria vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä aviomiehensä Jukka Lahden murhaan. Esitettyäni vangitsemisvaatimuksen avustajalla ei ollut siihen juurikaan huomauttamista, mutta hän vaati päämiehensä vapauttamista perhesyihin vedoten. Anneli Auer ei käyttänyt itse puheenvuoroa.

Porin käräjäoikeus vangitsi Anneli Auerin todennäköisin syin epäiltynä murhaan. Kello 14.30 aikaan toimitin tiedotusvälineille tiedotteen, joka oli ensimmäinen tiedote vuonna 2009. Tästä alkoi massiivinen julkisuus, jota kesti käräjäoikeuden antamaan välituomioon (22. kesäkuuta 2010) saakka.

Tutkinta tiivistyi ja esitutkinta oli tarkoitus saada valmiiksi viimeistään vuoden 2009 loppuun mennessä. Tässä ei onnistuttu, vaan esitutkinta valmistui vuoden 2010 alkupuolella. Esitutkinnan valmistumista ei voitu enää viivyttää ja niinpä Porin käräjäoikeudelle esitetyn vakuustakavarikkovaatimuksen käsittelyn hoiti loppuun syyttäjä. Samoin loppulausunnot sovittiin toimitettavaksi 5. helmikuuta 2010 mennessä suoraan syyttäjälle.

Juttuun määrätyt syyttäjät päätyivät syyttämään Anneli Aueria ensisijaisesti aviomiehensä Jukka Lahden murhasta ja toissijaisesti taposta. Asian käsittely alkoi Porin käräjäoikeudessa 14. huhtikuuta 2010. Käsittelyyn oli varattu 12 päivää.

Kuten arvata saattoi oikeudenkäynnistä tuli valtava julkisuustapahtuma. Tapahtumien kulku uutisoitiin yksityiskohtaisesti niin lehdistössä kuin sähköisessä mediassa. Esitutkintaa arvosteltiin ja tutkintamenetelmiä kritisoitiin. Kuten niin usein tässäkin tapauksessa Anneli Auer perui kertomuksiaan ja pitäytyi alkuperäisessä kertomuksessaan ulkopuolisesta tekijästä. Kuulustelut suoritettiin annettujen ohjeiden mukaisesti kokeneitten kuulustelijoiden toimesta. Ennen allekirjoitusta tarkistukset suoritettiin asianmukaisesti. Kuulustelun alussa varmistettiin vielä edellinen kuulustelu ja kuulustelija tiedusteli oliko asia oikein kirjattu. Jos oli jotakin huomauttamista, huomautukset kirjattiin kuulustelupöytäkirjaan. Auerilla ja avustajalla ei juuri ollut huomautettavaa.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Satakunnan käräjäoikeus antoi välituomion 22. kesäkuuta 2010: Kaiken edellä lausutun perusteella syytteen puolesta että sitä vastaan puhuvia seikkoja punnittuaan käräjäoikeus päätyy siihen, että Anneli Auerin syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä ja Anneli Auer on menetellyt syytteessä hänen syykseen kerrotuin tavoin.

Käräjäoikeus määräsi oma-aloitteisesti viran puolesta Anneli Auerin mielentilan tutkittavaksi, minkä jälkeen käräjäoikeus antaa lopullisen ratkaisunsa.

Suurin näyttöarvo todisteina oli KRP:n äänitutkijan kertomuksella ja hätäkeskuspuhelulla. Käräjäoikeus päätyi johtopäätökseen, että asunnossa ei tapahtuma-aikaan ole ollut perheen ulkopuolisia henkilöitä eikä Jukka Lahtea voitu surmata enintään kuuden minuutin ajanjaksona, joka on alkanut ikkunan rikkomisesta ja sisään tunkeutumisesta, sitä seuranneesta kamppailusta ennen hätäpuhelua ja sen aikana sekä poistumisesta huoneistosta. Lahden eri puolille kehoa saamista noin 70 vammasta yli 60 oli pinnallista vammaa, joten Lahti on osan aikaa ollut puolustuskykyinen.

Auerin syyllisyyttä tukee lisäksi lukuisat muut seikat. Tapahtumapaikalta talteen otetusta veitsestä löydetyt kuidut, jollaisia on löytynyt useista esineistä ja Lahden kynsien alta ja yllään olevasta t-paidasta, antavat vahvan viitteen, että kysymyksessä on perheen käytössä ollut veitsi. Puuklapista löytyneeseen DNA-tunnisteeseen liittyy hyvin paljon epävarmuustekijöitä. Ikkunaa ulkoapäin rikottaessa on epätodennäköistä, että isohkot lasinpalaset lentävät taaksepäin noin kolmen metrin etäisyydelle ovesta. Vaikka käräjäoikeus ei tullut vakuuttuneeksi kummalta puolelta ikkuna oli rikottu, terassilta noin kolmen metrin päästä löytyneet isohkot lasinpalat viittaavat siihen, että ikkuna olisi rikottu ainakin osin sisäpuolelta. Käräjäoikeuskin toteaa, että huoneistosta poistuminen olisi joka tapauksessa käynyt helpommin ja nopeammin ovesta kuin terävälle ikkuna-aukon alareunalle nousten.

Lahden alta löytyneet hiukset (hiustukko, jossa 85 kappaletta hiuksia/hiuksenpätkiä) ovat samantyyppisiä Anneli Auerin hiusten kanssa ja viittaa kamppailuun Lahden ja Auerin välillä. Hiuksista ei onnistuttu taltioimaan DNA:ta.

Ollessaan Turussa surmaa edeltäneenä päivänä Lahdella on ollut ilmeisesti jalassaan mustat paksupohjaiset kengät, joita ei etsinnöistä huolimatta ole löytynyt. Lahden ruskeista housuista löytyi verinen, ilmeisesti varsikengän jälki, kokoa 40–42. Kengät on ilmeisesti tarkoituksella hävitetty.

Käräjäoikeus antaa näyttöarvoa vain 1. joulukuuta 2006 tapahtuneelle yhdeksänvuotiaan vanhimman tyttären kuulemiselle. Tytär ei nähnyt isänsä ja ulkopuolisen henkilön tappelua, vaikka kävi katsomassa tilannetta takkahuoneen ovelta kaksi tai kolme kertaa. Jukka Lahdessa oli noin 70 erilaista lyönti- ja pistovammaa. Sen sijaan tytär kertoi nähneensä vieraan henkilön poistuvan rikotusta ikkunasta. Hätäkeskuspuhelussa ei ole kuulunut rikkoutuneen lasin päälle astumisesta aiheutunutta ääntä.

Koiranohjaaja on noin puolentoista tunnin kuluttua tapahtumasta tutkinut surmatalon lähialuetta hyvissä olosuhteissa. Koira on tehnyt jälkihavainnon naapuritonttien kulmauksessa. Verisestä tekijästä olisi käräjäoikeuden arvion mukaan jäänyt ainakin jälkikoiran havaittavissa olevia veri- tai muita jälkiä lähiympäristöön, sillä olosuhteet jälkien säilymisen kannalta oli todistajana kuullun koiranohjaajan mukaan ihanteelliset.

Anneli Auer kiisti oikeudessa syytteen. Esitutkinnassa Auer on kertonut useissa kuulusteluissa hänen ja miehensä välille tulleen riitaa, joka oli riistäytynyt käsistä ja lopputuloksen ollut se, että Anneli Auer on surmannut Jukka Lahden. Anneli Auer tapasi 6. lokakuuta 2010 vanhimman tyttärensä ja kertoi tuossa tapaamisessa isin satuttaneen häntä ja se, joka teki sen isille, niin se olin minä. Tapaaminen videoitiin Annelin suostumuksella. Asiakirjoista saatavan selvityksen ja käräjäoikeuden pääkäsittelyssä tekemien havaintojen perusteella käräjäoikeus ei pidä uskottavana, ettei Auer olisi 6. lokakuuta 2009 tyttärelle kertoessaan ymmärtänyt tuolloin sanomansa merkityksen. Käräjäoikeuden mielestä Auerin 6. lokakuuta 2009 lausumilla on huomattava näyttöarvo. Auer vetosi oikeudessa kärsineensä unettomuudesta ja olleensa sekaisin vapautensa menettämisen alkuaikoina eli syksyllä 2009. Auer kertoi lääkityksen sittemmin parantaneen tilannetta.

Auerin paidan hihoista löytyi Jukka Lahden verta, joka Auerin kertoman mukaan olisi tullut hänen koskettaessaan kylpyhuoneen oven raosta maassa makaavaa Lahtea. Ovessa olevien verijälkien ja verijälkitutkijan lausunnon perusteella käräjäoikeus katsoo, että verijäljet eivät ole voineet syntyä Auerin kertomalla tavalla.

Anneli Auer kertoi soittaneensa hätäkeskukseen yhdestä kahteen minuuttia ikkunan rikkomisen jälkeen. Hätäkeskuspuhelun kestettyä kolme minuuttia 39 sekuntia Anneli Auer kysyy hätäpuhelutallenteella tyttäreltään: Amanda oliks se viel siel, johon tytär vastaa: Joo se lähti. Hätäkeskuspuhelun kesto oli neljä minuuttia 18 sekuntia, josta Anneli Auer oli poissa 59 sekuntia.

Lahden vammat on aiheutettu kahdella tekovälineellä. Lahden on täytynyt ainakin alkuvaiheessa olla puolustuskykyinen, sillä valtaosa noin 70 vammasta on melko pinnallisia. Tämä seikka on vaikuttanut kamppailun kestoon pidentävästi. Todistajana kuullun oikeuslääkärin mukaan Lahden vammat eivät ole voineet syntyä minuuttien, vaan kymmenien minuuttien tai tunnin aikana.

Kysymykseen, onko ulkopuolinen henkilö ollut huoneistossa ennen/jälkeen hätäkeskuspuhelun, käräjäoikeus tulee johtopäätökseen, että mahdollinen ulkopuolinen henkilö on voinut olla huoneistossa alle kuuden minuutin ajan.

Lahdella oli häneen vihamielisesti suhtautuvia henkilöitä, mikä johtui Lahden asemasta työssään hänen joutuessaan irtisanomaan työntekijöitä. Lahden työ-, asunto- ja kotiolosuhteet ovat käräjäoikeuden mielestä erittäin todennäköisesti olleet ulkopuolisen tiedossa tai ainakin helposti selvitettävissä. Lahti olisi voitu surmata nopeammin ja tehokkaammin asunnon ulkopuolella kuin keskiyöllä terassin oven lasi rikkomalla ja siitä sisään tunkeutumalla sekä erityisesti siitä paeten kuin nyt toteutetulla tekotavalla ja -välineillä. Kiinnijäämisriski olisi ollut vähäisempi ja teko kokonaisuutena huomattavasti helpompi toteuttaa.

Käräjäoikeus tulee johtopäätökseen, että riittävällä varmuudella on osoitettu Anneli Auerin ja Jukka Lahden välillä olleen riitaa ennen Lahden surmaa. Perheessä on ollut pitkän ajan kuluessa selvittämättömiä ja patoutuneita ristiriitoja, jotka ovat saattaneet purkautua poikkeukselliseen rajuun riitaan Jukka Lahden aamulla varhain alkaneen ja myöhään iltaan kestäneen Turun matkan seurauksena. Toisin kuin käräjäoikeuden päätöksessä on mainittu, Jukka Lahden Turun matka ei liittynyt Jukan työhön, vaan kysymyksessä oli Jukan aikaisemman työnantajan tilaisuus. Tämä on osaltaan saattanut harmittaa Annelia vielä enemmän.

Käräjäoikeuden käsityksen mukaan syytteessä kuvattu tapahtumien kulku on mahdollinen. Vaatteiden vaihto, käsien pesu ja veristen vaatteiden ja toisen tekovälineen hävittäminen on voinut tapahtua ennen poliisien paikalle tuloa siitäkin huolimatta, että kenttäjohtaja soitti Auerille poliisiautosta matkalla tapahtumapaikalle. Käräjäoikeus tulee johtopäätökseen, että Auer on tilanteen järkyttävyydestä huolimatta, kertomansa mukaan harkitsevana ja loogisena sekä mitä ilmeisimmin hermonsa hallitsevana ja älykkäänä henkilönä kyennyt toimimaan syytteessä kuvatulla tavalla.

Muistijälkitestiä kehittänyt psykologian professori kertoi testin ehdottoman edellytyksen olevan, että kysytään vain sellaista, mikä on vain poliisin ja tekijän tiedossa. Tämä perusedellytys ei täyty eikä kysymyssarjoja ole todistajan mukaan riittävästi. Auerille esitetyt kysymykset eivät ole olleet erityisen johdattelevia. Usean päivän unettomuus ja unilääkitys on riskitekijä väärälle tunnustukselle. Käräjäoikeuden mukaan näytön perusteella ei voi tehdä syyllisyyttä tukevaa tai sitä vastaan puhuvaa luotettavaa johtopäätöstä.

Käräjäoikeus toimi kolmen tuomarin kokoonpanossa: laamanni ja kaksi käräjätuomaria. Käräjäoikeuden välituomio oli äänestyspäätös, jossa yksi käräjätuomari hylkäsi syytteen murhasta tai taposta. Anneli Auerin vangitsemisesta ja mielentilan tutkimukseen määräämisestä eri mieltä oleva käräjätuomari oli enemmistön kanssa samaa mieltä.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Anneli Auerin aviomiehensä Jukka Lahden murhasta elinkautiseen vankeuteen. Mielentilalausunnon mukaan Anneli Auer oli täydessä ymmärryksessä surmatessaan Jukka Lahden. Käräjäoikeuden kansliatuomio annettiin 12. marraskuuta 2010.

Lopuksi

Ulvilan murha on ollut haasteellinen niin poliisille, syyttäjälle kuin käräjäoikeudellekin. Henkirikoksen ollessa kysymyksessä poliisilla on vain yksi tavoite – rikoksen selvittäminen. Poliisilla on vahvaa osaamista ja siksi on perusteltua olettaa jokaisen tekevän omaan tehtäväalueeseensa kuuluvat tehtävät mahdollisimman hyvin. Rikospaikkatutkinta on tehtävä äärimmäisen huolellisesti ja periaatteella kerralla kuntoon. Tekemättä jättämisiä on mahdotonta jälkeenpäin korjata. Ennakkoasenne on vaarallista. Faktat ja niiden täsmällinen dokumentointi on ainoa oikea asenne.

Tutkinnassa käytettiin lukuisia tutkintamenetelmiä ja pakkokeinoja. Kiinniotettuja ja pidätettyjä henkilöitä oli ensimmäisen tutkinnanjohtajan aikana yhteensä viisi henkilöä. Lisäksi porilainen näyttelijä oli vangittuna syytä epäillä perusteella vajaan viikon.

Tutkinnan jälkimmäisessä vaiheessa Anneli Auerin lisäksi ei ollut muita vapautensa menettäneitä henkilöitä.

Tutkinta oli tiimityötä, johon osallistui suuri joukko tutkijoita. Keskusrikospoliisin rooli oli merkittävä. Rikosteknisen laboratorion tekniset tutkijat ja asiantuntijat tekivät mittavan työn Ulvilan murhan selvittämisessä. Oikeusapupyyntöjä tehtiin useita Euroopan eri maihin ja aina USA:ta myöten. Työtä tehtiin suurella innolla. Määrätietoinen, peräksi antamaton ja erinomaisen hyvä yhteistoiminta johti onnistuneeseen lopputulokseen.

Kun hoitaja hoitaa murhatakseen

Nina Juurakko-Vesikko, ylikonstaapeli, Tampere.

Suomea kuohutti kesällä 2007 tapaus, jossa sairaanhoitajan epäiltiin yrittäneen murhata kahdeksankuukautisen pikkuvauvan insuliinilla pienessä pirkanmaalaisessa kunnassa kesämökillä. Kun poliisi alkoi selvittää tapausta, kävi ilmi, että sairaanhoitajan työpaikalla oli kuollut poikkeuksellisen paljon potilaita juuri kyseisen hoitajan työvuorojen aikana. Perusteet useille murhaepäillyille oli olemassa, ja poliisilla oli edessään haastava ja pitkä tutkinta totuuden selville saamiseksi.

Kati Lehtonen lapsineen meni valmistelemaan äitinsä Leena Oikarin 50-vuotisjuhlia vanhempiensa kesämökille Pohjois-Pirkanmaalle torstaina 26. heinäkutua 2007. Juhlia valmistelemaan tuli myös Katin sisko Liisa Oikari lapsineen. Leena ja Jouko Oikari lapsineen olivat varsin tavallinen perhe. Heillä oli neljä lasta, ja lapset työskentelivät usein heidän urheilualan liikkeessään. Yksi lapsista, Pekka Oikari, oli mennyt aikoinaan naimisiin Mira Oikarin kanssa. Mira oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Mira tunnettiin oikukkaana henkilönä, jonka kanssa muut pyrkivät tulemaan toimeen luovimalla. Häntä pidettiin välinpitämättömänä ja kylmänä, joka toimi omilla säännöillään. Miehensä sukulaisten kesken hän oli usein etäinen ja hänellä oli tapana nälviä miehensä siskoja esimerkiksi ylipainosta tai hiuksista. Joka tapauksessa hänen miehensä suku halusi tulla toimeen hänen kanssaan ja hänetkin kutsuttiin luonnollisesti näihin juhliin mukaan.

Sukujuhlissa kesämökillä

Lehtosen kolmihenkinen perhe majoittui saunamökkiin. Perjantaina vieraita tuli lisää, ja lauantaina 28. heinäkuuta 2007 loput. Kati Lehtonen laittoi kahdeksan kuukauden ikäisen lapsensa Tino Lehtosen nukkumaan saunamökin tupahuoneeseen pinnasänkyyn kello 15 aikaan lauantaina 28. heinäkuuta 2007. Hän laittoi itkuhälyttimen päälle vauvan viereen. Välillä itkuhälyttimestä kuului pieni inahdus tai äännähdys, mutta se ei antanut aihetta mennä katsomaan vauvaa. Kolmen jälkeen, kello 15.15–15.30 mökille saapui kolmivuotiaan poikansa kanssa Pekka Oikarin vaimo Mira. Pekka tuli pian perässä moottoripyörällä kello 15.30–15.40 aikaan.

Kati ja Liisa valmistelivat juhlia ja ruokailu alkoi pian neljän jälkeen. Ruokailun jälkeen Pekka pyysi Miraa hakemaan saunamökistä lisää lonkeroa. Hän ei kuitenkaan nähnyt, hakiko Mira niitä lisää.

Kun ruokailu päättyi viiden maissa, Kati kävi saunamökillä ja ihmetteli, kun Tino nukkui vieläkin. Hän jätti pojan nukkumaan vielä puoleksi tunniksi. Puoli kuuden maissa Kati herätti vauvan. Tino oli unelias ja itkuinen ja hotki hänelle annetun ruoan ja juoman. Vauvan olo kuitenkin parani syömisen jälkeen. Kahdeksan maissa Kati antoi vauvalle velliä. Mira kehotti antamaan maitoa. Kati ihmetteli kommenttia, koska Mira ei ollut siihen mennessä koskaan osoittanut mitään mielenkiintoa Tinoa kohtaan, ei kertaakaan tämän elinaikana.

Iltayhdeksältä Kati laittoi Tinon yöunille saunamökkiin itkuhälyttimen kanssa. Vieraat jatkoivat juhlintaa muutaman tunnin, kunnes kaikki menivät yöpuulle. Tino nukkui levottomasti noin kolmesta eteenpäin.

Vauva ei herää

Sunnuntaiaamuna 29. heinäkuuta 2007 Kati ei saanut tuttia pysymään Tinon suussa eikä saanut häntä hereille. Vauva kouristeli, hikoili ja hengitti huonosti. Kati soitti hätäkeskukseen kello 7.44 ja paikalle lähetettiin ambulanssi. Ambulanssihenkilökunta hoiti vauvaa mökillä vajaan tunnin. Vauvan verensokeriarvo todettiin hyvin matalaksi ja hänen sydämensä löi noin 150–160 kertaa minuutissa. Ambulanssi kuljetti vauvan ja äidin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan Taysiin.

Syytä vauvan olotilaan selvittivät useat lääkärit ja hoitajat. Vauvan verinäytteissä hänen sokeripitoisuutensa oli erittäin matala, 0,8 mmol/l, kun se normaalisti on 4–6 mmol/l. Myös insuliinipitoisuus oli poikkeava, 188 mU/l, kun se normaalisti on 2–26 yksikköä. Tino oli tähän saakka ollut perusterve vauva.

Tinosta todettiin lisäksi, että hänen kehonsa oman insuliinituotannon muodostaman C-peptidin osuus oli mittaamattoman matala. Kun ihmisen haima tuottaa insuliinia, se tuottaa samanaikaisesti myös C-peptidiä. Vauvan insuliinin ja C-peptidin määrissä oli siis ristiriita. Lääkeinsuliinit selvittäisivät tilanteen, koska niissä ei ole C-peptidiä lainkaan. Vauvan vereen joutunut poikkeuksellisen suuri määrä insuliinia oli saanut vauvan hengenvaaraan.

Epäilykset alkavat kohdistua Miraan

Lääkäri pyysi Katia kysymään mökkivierailta, oliko jollakin ollut insuliinia mukana. Kun Kati mökillä olleen äitinsä välityksellä kysyi tätä, Mira oli reagoinut voimakkaasti ja tokaissut, että häntä tietenkin epäillään hänen ammattinsa vuoksi. Kenelläkään ei ollut sokeritautilääkitystä.

Tiistaina 31. heinäkuuta 2007 varmistui, että Tinon oireiden syynä oli ollut kehon ulkopuolinen lääkkeellinen pistettävä insuliini. Vauvan oireiden alkamisen ajankohta ja verikokeiden tulokset viittasivat siihen, että kyseessä oli ollut pitkävaikutteinen glargiini-insuliini, jota esiintyy muun muassa Lantus-merkkisessä reseptivalmisteessa. Tilanne oli hyvin poikkeuksellinen ja aiheutti epäuskoa. Voisiko joku tahallaan ruiskuttaa insuliinia puolustuskyvyttömään vauvaan! Lääkärit ilmoittivat tapahtuneesta poliisille.

Poliisin esitutkinta alkaa

Paikallispoliisi alkoi tutkia tapausta ja tapahtumia kesämökillä. Poliisikin selvitti, oliko jollakin vieraalla insuliinilääkitystä ja olisiko mitenkään mahdollista, että Tino Lehtinen olisi saanut insuliinia jotenkin vahingossa. Kenelläkään ei ollut sokeritautilääkitystä eikä mikään viitannut vahinkoon. Alkoi vaikuttaa siltä, että joku oli tosissaan halunnut surmata pienen vauvan.

Kun poliisit jatkoivat tutkintaa, myös Taysissa jatkettiin vauvan veri- ja muiden arvojen selvitystä. Ajallisesti alkoi näyttää siltä, että Tino oli saanut insuliinia päivällä sukujuhlissa ollessaan nukkumassa saunamökin tupahuoneessa.

Sairaalassa vauvan vanhemmat Kati ja Jari Lehtonen keskustelivat keskenään, olisiko Mira voinut aiheuttaa Tinon tilan. He epäilivät häntä, koska Mira oli aiemmin yrittänyt aiheuttaa Katille ennenaikaisen synnytyksen kehottamalla häntä liikkumaan raskausaikana, vaikka lääkäri oli määrännyt Miran vuodelepoon. Mira oli vuonna 2006 Katin odottaessa Tinoa kertonut, että hän on katsonut Katin sairaskertomukset, eikä niissä ollut mitään sellaista, minkä vuoksi hänen pitäisi olla vuodelevossa. Kati ihmetteli asiaa ja liikkui hiukan enemmän muutamana päivänä. Mira oli esittänyt asian hyvin uskottavasti. Kati kuitenkin tilasi itseään koskevat sairaskertomukset, joissa ei lukenut mitään sellaista, mitä Mira oli väittänyt. Hän kysyi asiasta uudelleen lääkäriltä, joka painotti, että vuodelepo on todella tarpeen. Kati sanoi tästä Miralle, joka vain totesi ylimielisesti, että pitääkö Kati häntä valehtelijana. Kati ei kuitenkaan vienyt asiaa pidemmälle, koska hän halusi suojella veljeään ja mietti, että Mira voisi menettää työpaikkansa. Tämä kuitenkin viilensi heidän välinsä.

Poliisi kuulusteli kymmeniä ihmisiä, muun muassa kaikki sukujuhlissa olleet. Mira Oikari työskenteli sairaanhoitajana ja hänellä oli ainakin työnsä puolesta mahdollisuus saada insuliinia haltuunsa. Poliisi sai myös viitteitä Oikarin mahdollisesta motiivista tekoon: hän oli kokenut epäreiluksi, ettei hän perheineen päässytkään saunamökkiin yöksi, vaan Lehtosten perhe sai majailla siellä. Ennen tätä viikonloppua mökki oli ollut pääsääntöisesti Oikarin perheen käytettävissä, mutta nyt vanhemmat olivat pyytäneet heitä päämökkiin.

Mira vangitaan

Mira Oikari tiesi yhdessä Lehtosen perheen kanssa vietetyn juhannuksen jälkeen Tinon päivärutiinin. Hän myös tiesi, että saunamökin tupahuoneen ovi oli päivisin lukitsematta, koska vauva nukkui siellä päiväuniaan. Hän tiesi myös pinnasängyn tarkan sijainnin siellä: hän oli sanonut muille, että pinnasänky oli saunamökillä siten, ettei sen jääkaapille päässyt.

Poliisi kuulusteli Oikaria ensimmäisen kerran tiistaina 31. heinäkutua 2007. Hän kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Oikarin kuulusteluja jatkettiin 8. elokuuta 2007, kun monta muuta henkilöä oli saatu kuulustelluksi. Samana päivänä hänet myös otettiin kiinni.

Rikoksen tekijällä oli siis täytynyt olla mahdollisuus saada haltuunsa ruiskutettavaa insuliinia, mahdollisuus käydä pistämässä se saunamökissä nukkuneeseen Tinoon, kyky ja taito käyttää insuliinia ja tieto aineen vaikutuksesta. Lisäksi tekijällä pitäisi olla motiivi teolle. Epäilykset Oikaria kohtaan kasvoivat yhä suuremmiksi ja hänet päädyttiin vangitsemaan murhan yrityksestä 12. elokuuta 2007.

Kuulusteluissa Mira muun muassa kiisti käyneensä missään vaiheessa saunamökissä. Hän väitti juoneensa päärakennuksessa olleita lonkeroita ja täsmensi vielä, että hän oli väittänyt saunamökin lonkeroiden loppuneen, koska hän ei halunnut muiden juovan niitä. Juomisten määrää tutkittiin tarkasti, koska poliisi pyrki siten selittämään, oliko Mira käynyt saunamökissä.

Oikari kiisti epäilyt järjestelmällisesti. Insuliinikynää, jolla pistos Tino Lehtoseen olisi pistetty, ei löytynyt mistään. Kukaan ei ollut nähnyt Miran käyneen saunamökissä. Hänen musta olkalaukkunsa oli kuitenkin ollut saunamökin terassilla, ja poliisin mielestä se oli näyttö siitä, että Mira oli itsekin käynyt siellä. Kun Miran mies, Pekka oli kysynyt heidän poikansa tavaroista, Mira oli sanonut hänelle, että vaippa, mehupullo ja yöhousut ovat saunamökin terassilla laukun päällä. Mira Oikari väitti myös tavanneensa lauantaina juhlapäivänä erään miehen mökin rannassa, mutta tämä mies kertoi todistettavasti olleensa tuolloin toisella paikkakunnalla.

Varkauksia kymmenien tuhansien edestä

Poliisi alkoi selvittää Oikarin työhistoriaa sairaanhoitajana mahdollisten vastaavien tapausten varalta. Samalla julkisuuteen nousi esiin käräjäasia vuodelta 2006: Oikari oli varastanut aiemmasta työpaikastaan, isosta tavaratalosta, noin 40 000 euron edestä tavaraa. Kun asia selvisi, hänet irtisanottiin joulukuussa 2006. Tampereen käräjäoikeus totesi naisen syyllistyneen varkauksiin, mutta jätti tuomitsematta hänet. Oikeuden mukaan rikosrekisterimerkintä olisi heikentänyt hänen työnsaantimahdollisuuksiaan hoitoalalla. Nainen korvasi kaupalle 20 000 euroa.

Pian irtisanomisen jälkeen Oikari aloitti työt Länsi-Pirkanmaalla terveyskeskuksen vuodeosastolla, jossa on 40 paikkaa lähinnä pitkäaikaissairaille. Hän työskenteli terveyskeskuksessa alkuvuoden joulukuusta 2006 toukokuun 2007 loppuun. Samaan aikaan terveyskeskus teki poliisille rikosilmoituksen lääkevarkauksista. Epäilty kiisti rikokset eikä näyttöä löytynyt. Nainen irtisanoutui terveyskeskuksesta lääkevarkauksien paljastuttua, ja poliisin mukaan lääkevarkauksia ei enää ilmennyt tämän jälkeen.

Heinäkuun 2. päivänä 2007 Oikari aloitti yösairaanhoitajan työt kuntoutuskeskuksessa Pohjois-Pirkanmaalla. Kun poliisi selvitteli Oikarin työhistoriaa, sekä nykyisessä että aiemmassa työpaikassa, tuli ilmi, että hänen työvuorojensa aikana oli kuollut tavallista enemmän potilaita molemmissa paikoissa. Hyvin pian oli selvää, että tutkinnasta tulisi hyvin laaja ja pitkäkestoinen. Tutkinta siirtyi paikallispoliisilta keskusrikospoliisin Tampereen yksikölle 8. elokuuta 2007. Tutkintaa tehtiin kuitenkin myös jatkossa paikallispoliisin tutkijoiden kanssa. Syyskuussa 2007 KRP alkoi tutkia uudelleen Länsi-Pirkanmaalla sijaitsevan terveyskeskuksen yhtätoista kuolintapausta. Tätä kirjoitettaessa kuolinsyiden selvittäminen on yhä kesken. (Asiakokonaisuuden laajuuden vuoksi tässä kirjoituksessa käsitellään vain epäiltyjä rikoksia, joista syyttäjät vaativat Oikarille rangaistusta ja näistä keskitytään niihin tapauksiin, joista Oikari tuomittiin.) Hektisimmässä vaiheessa tapaus työllisti lähes 20 poliisia.

Arja Virtasen epäselvä kuolema

Elokuun 5. päivänä 2007 kehitysvammainen nainen, Arja Virtanen, oli kuollut Oikarin työpaikalla. Naista oli hoidettu siellä 38 vuotta ja hän oli ollut hyvässä kunnossa. Kyseisenä aamuna kello 6.40 Virtasen sisarella Aili Virtasella oli soinut puhelin ja Mira Oikari oli ilmoittanut hänelle, että Arja oli nukkunut pois. Hän oli myös sanonut, että ruumiinavausta ei tarvittu, lääkäri oli todennut niin Oikarille. Oikarin mukaan Arja oli kuollut kuuden aikaan. Aili Virtaselle kuolema oli yllätys ja hän oli ihmetellyt tutkimisen ja soittamisen nopeutta. Aili Virtanen oli ollut viimeksi 19. heinäkuuta 2007 tapaamassa siskoaan.

Mira Oikari oli ollut töissä tapahtuma-aikaan. Hän teki yövuoroja kyseisessä paikassa 31. heinäkuuta –5. elokuuta 2007. Virtasta Oikari oli hoitanut viiden yövuoron aikana. Oikari oli tehnyt yksin tehtävät kierrot yksin sillä puolella, jossa potilaana oli muun muassa Virtanen.

Perjantaiaamuna toinen hoitaja, todistajana kuultu Rinne, oli havainnut Virtasen huonovointisuuden ja suusta tulleen vaahtoa. Tällaista Rinne ei ollut aiemmin Virtasella havainnut. Toisena todistajana kuultu Tähtinen teki kierrot Oikarin kanssa 3.–4. elokuuta 2007. Virtasen kunto oli mennyt huonoksi ja 4. elokuuta 2007 kello 22 kierrolla Tähtinen havaitsi Virtasen olevan nuutunut, veltostunut ja harmaa. Kun Oikari kertoi havainneensa Virtasen kuoleman, Virtanen oli ollut vasen kylki ylöspäin. Tähtisen mukaan hän sai tietää kuolemasta vasta sen jälkeen, kun Oikari oli jo ollut yhteydessä Taysiin ja hautaus-toimistoon sekä Virtasen siskoon. Tähtinen oli ihmetellyt tätä. Kun hän meni Virtasen huoneeseen, Virtanen oli ollut vasen kylki alaspäin. Tästä Tähtinen kertoi olevansa sataprosenttisen varma.

Oikari väitti, että kun hän oli keskustellut puhelimitse päivystävän lääkäri Ojalan kanssa, hän oli saanut sellaisen käsityksen, ettei ruumiinavausta tällaisessa tapauksessa tarvittaisi. Ojala taasen kertoi poliisille, että hän oli sanonut vakiovastauksensa, että avauksesta päättää hoitava lääkäri. Hän oli varma, ettei hän ollut ilmoittanut, että ruumiinavausta ei tarvita. Ojalan mukaan oli vaikeata ymmärtää, ettei Oikari olisi tätä käsittänyt. Oikari väitti, että kun hän soitti Arja Virtasen sisarelle Ailille, tämä oli sanonut, ettei ruumiinavausta tarvitse tehdä. Aili Virtanen taasen kertoi kuulustelussa, että Oikari oli sanonut, että lääkäri oli todennut, ettei ruumiinavausta tarvittu. Hautaustoimiston kuljettajaa kuulusteltiin myös todistajana, ja hän kertoi Oikarin soittaneen hänelle tapahtuma-aamuna kello 6.10.

Virtasen todettiin menehtyneen insuliinin johdosta, joka oli pistetty häneen. Nainen sai sitten keuhkokuumeen, jonka aiheutti mahan sisällön hengittäminen. Insuliinin osuutta tukivat myös hänen oireensa ennen menehtymistä sekä hänessä olleet pistojäljet. Insuliinia ei ollut kuitenkaan hänen lääkityksessään; hänellä ei ollut diabetesta. Jonkun oli täytynyt pistää sitä häneen.

Tutkinnassa selvisi, että insuliinikyniä ja -ruiskuja oli Oikarin saatavilla kuntoutuskeskuksessa. Siellä käytettiin muun muassa pitkävaikutteista Lantus-insuliinia ja lyhytvaikutteista Atrapid-insuliinia. Oikari väitti, ettei hänellä ollut mahdollisuutta saada niitä itselleen. Poliisi selvitti, että Oikari oli 25. heinäkuuta 2007 käyttäjätunnuksillaan työpaikallaan hakenut tietokoneelta internetistä tietoa sanoilla Lantus ja Novorapid. Oikari myönsi tehneensä näin, ja syyksi hän kertoi tietojensa päivittämisen insuliinista.

Kuulustelussa Oikari kertoi myös, että hänellä on pistokammo, joka johtuu ongelmista verenluovutuksen yhteydessä. Pekka Oikari, Miran silloinen aviomies, kertoi todistajankuulustelussaan, että Mira oli rokottanut hänet aivan mielellään. Verenluovutuksen suhteen poliisi selvitti, että mitään merkintää mistään vahingosta ei ollut luovutustietoihin kirjattu. Tutkinnassa selvisi paljon ristiriitaisuuksia Oikarin ja todistajien kertomien suhteen. Epäillyn murhan yrityksen ja murhan välillä näytti olevan yksi yhteinen tekijä: Mira Oikari. Hän oli ainoa henkilö, joka oli molemmissa paikoissa rikosten tapahtuessa.

Leppäsen ja Valon pahoinpitelyepäily

Jani Leppänen oli kehitysvammainen ja hän oli ollut pitkään hoidettavana kuntoutuskeskuksessa. Heinäkuun 17. päivänä 2007 hänen vointinsa heikentyi huomattavasti ja hänet toimitettiin Taysiin ja sieltä takaisin seuraavana päivänä. Hänen kuntonsa oli huonontunut uudelleen, ja hänet oli käytetty uudelleen Taysissa. Hän palasi takaisin 25. heinäkuuta 2007. Häneltä otettiin 18. heinäkuuta 2007 verinäyte, jossa oli muun muassa levomepromatsiinia. Kyseistä ainetta ei ollut Leppäsen normaalilääkityksessä.

Mira Oikari oli töissä kuntoutuskeskuksessa 16. ja 17. heinäkuuta 2007 aamuvuoroissa. Hän antoi Leppäselle aamu-ja päivälääkkeet. Hänen olisi ollut mahdollista antaa Leppäselle myös kyseistä levomepromatsiinia, jota on muun muassa Levozin-psyykelääkkeessä. Lääkettä oli Oikarin saatavissa osastolla, hänellä oli avain lääkkeen säilytystilaan. Oikari tiesi lääkkeen hyvin, hänellä itselläänkin oli ollut sitä joskus reseptilääkkeenä.

Pohjois-Pirkanmaalla kesämökillä Oikarilla olleessa mustassa olkalaukussa todettiin poliisin teknisissä tutkimuksissa olevan levomepromatsiinia.

Myös Jarkko Valo oli kehitysvammansa vuoksi kuntoutuskeskuksessa hoidettavana. Hänellä oli todettu 2. elokuuta 2007 voimakasta väsymystä ja huonovointisuutta. Hänen tilansa oli ailahdellut, ja hänet päätettiin lähettää Taysiin tutkimuksiin. Hänet siirrettiin muutamaksi päiväksi Valkeakosken aluesairaalaan ja sen jälkeen takaisin kuntoutuskeskukseen 10. elokuuta 2007. Hänen virtsastaan löytyi myös levomepromatsiinia ja sen hajoamistuotetta. Kyseinen aine ei kuulunut Valonkaan lääkitykseen. Oikarin todettiin hoitaneen häntä 31. heinäkuuta–5. elokuuta 2007 yövuorojen aikana. Elokuun 4. päivänä 2007 Oikari oli sanonut työkaverilleen, ettei hän saanut annetuksi Valolle aamulääkettä. Hän oli jatkanut vielä, että ellette saa annetuksi, jättäkää antamatta. Oikarin työkaveri oli todennut Valon olevan hyvin väsynyt ja hän olikin mielessään miettinyt, olisiko Oikarilla mennyt lääkkeet ristiin – toisella potilaalla oli Levozin-lääkitys ja toisella Parkinsonin taudin lääkitys. Työkaveri kysyi Oikarilta tästä, ja Oikari oli sanonut, että oli mahdollista, että hän olikin antanut toisen potilaan lääkkeet Valolle.

Kun näitä kahta tapahtumaa selviteltiin, yhdistävänä tekijänä näytti taas olevan Mira Oikari. Lääkkeiden antamisen ajankohtaa tai määriä ei kuitenkaan pystytty selvittämään. Kuulusteluissa Oikari kiisti jälleen jyrkästi tehneensä mitään rikosta.

Pitkä ja haastava tutkinta

Poliisi tutki tapahtumia heinäkuusta 2007 lähtien kevääseen 2008. Tampereen kihlakunnansyyttäjä sai epäillyistä tapahtumista ennakkoilmoituksen elokuun alussa 2007. Poliisi ja syyttäjät olivat tiiviissä yhteistyössä koko tutkinnan ajan. Tutkinnan tuloksena syntyi yli 1 000-sivuinen esitutkintapöytäkirja kuva- ja videoliitteineen. Juttu siirtyi syyteharkintaan valtakunnansyyttäjänvirastoon. Juttuun määrättiin sekä valtionsyyttäjä että Tampereen kihlakunnansyyttäjä. Syyttäjät perehtyivät asiaan toukokuusta elokuun loppuun noin kolmen ja puolen kuukauden ajan vuonna 2008. Syytteen nostamisajaksi oli määrätty elokuun loppu. Syyttäjät vierailivat syyteharkintavaiheessa kesämökillä selvittääkseen itkuhälyttimen toimintaa ja kuuluvuutta.

Tutkintavankeuden aikana Oikari meni uusiin naimisiin ja vaihtoi sukunimensä. Selvyyden vuoksi tässä artikkelissa hän esiintyy vain nimellä Mira Oikari.

Oikeudenkäynti ja tuomiot

Tapahtumien käsittely alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa 18. syyskuuta 2008. Tapahtumia käsiteltiin yhteensä 16 päivää. Viikon käsittelyn jälkeen käräjäoikeus jalkautui kesämökille yhdeksi päiväksi saamaan oikean käsityksen tapahtumapaikasta ja liikkumisesta siellä.

Tino Oikarin tapaus

Pirkanmaan käräjäoikeus käsitteli ensin pikkuvauvan murhayritystä oikeudessa. Syyttäjä vetosi muun muassa siihen, kuinka vakaasti harkiten Oikarin oli tarvinnut toimia, koska teko edellytti huolellista etukäteissuunnittelua. Teko oli tehty erityisen julmalla tavalla kohdistamalla se täysin puolustuskyvyttömään vauvaan ja teko oli syyttäjän mukaan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Oikarilla katsottiin olleen mahdollisuus käydä saunamökissä Tinon päiväunien aikaan piikittämässä tähän insuliinia. Pekka Oikarin kertomuksen perusteella, joka koski long drink -juomien hakua ja pinnasängyn sijaintia koskevan kertomuksen perusteella, jota kahden muun todistajan kertomukset tukivat, oikeus katsoi näytetyksi toteen, että Oikari oli käynyt saunamökissä. Insuliini oli todennäköisesti ollut pitkävaikutteista Lantus-merkkistä insuliinia. Oikeus totesi, että Mira Oikarilla oli sairaanhoitajana tietämys insuliinista ja kyky käyttää sitä. Hänellä oli mahdollisuus saada sitä työpaikaltaan ja hän oli osoittanut kiinnostusta insuliiniin tekemällä työpaikallaan 25. heinäkuuta 2007 tietokonehaut Lantus- ja Atrapid-insuliineista. Lantusta oli käytössä Oikarisen työpaikalla.

Oikeus totesi myös, että Oikarilla oli viileä suhtautuminen Tino Lehtoseen ja kertomalla Kati Lehtoselle tämän raskauteen liittyviä valheellisia tietoja Mira oli osoittanut vähintäänkin välinpitämättömyyttä Kati Lehtosen mahdollista keskenmenoa kohtaan. Kysymyksessä saattoi olla Lehtosten kolmannen lapsen syntymiseen liittyvä kateus. Myös kesämökin majoitusasioihin liittyen Oikari oli osoittanut kateutta. Oikeuden mukaan Oikarin menettelylle ei käynyt ilmi muuta motiivia kuin kateus ja pahansuopuus Lehtosen perhettä kohtaan.

Oikeus siis katsoi, että asiassa esitetty selvitys osoittaa Oikarin pistäneen Tino Lehtoseen insuliinia ja aiheuttaneen tälle hengenvaarallisen tilan. Oikarin syyllisyyttä tuki lisäksi hänen poikkeuksellinen ja samanlainen sekä ajallisesti lähellä oleva menettelynsä Arja Virtasen asiassa. Asiassa ei jäänyt järkevää epäilyä siitä, ettei Mira Oikari olisi menetellyt syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla.

Arja Virtasen tapaus

Oikeus totesi, että Oikarilla oli yövuorossa 3.–5. elokuuta 2007 mahdollisuus pistää Virtaseen insuliinia. Vaikka yövuorossa oli varsinaisilla hoitokierroksilla oltu työpareina, kiertoja oli tehty myös yksin ja muutenkin liikuttu yksin osaston tiloissa. Todistelussa selvisi, että osastolla oli saatavissa insuliinia ja Oikarilla oli tässäkin tapauksessa tietoa siitä ja kyky käyttää sitä. Oikari oli myös osoittanut kiinnostusta insuliiniin ja tutkinut sitä internetistä työpaikallaan 25. heinäkutua 2007. Hän oli 2. elokuuta 2007 tehnyt vielä insuliinikynän käyttöohjeet, kun niitä oli häneltä pyydetty. Oikeus katsoi, että Oikari oli pyrkinyt yhteydenotoillaan lääkäri Ojalaan ja Arja Virtasen sisareen sekä raporttimerkinnällään obduktion tarpeettomuudesta siihen, ettei ruumiinavausta tarvittaisi.

Tätä tuki myös hänen erittäin nopea toimintansa ja ryhtymisensä tehtäviinsä kuuluviin toimiin jo ennen kuin hän oli ilmoittanut työparilleen Virtasen kuolemasta. Oikarin katsottiin yrittäneen peitellä toimintaansa. Oikeus totesi, että Oikari oli pistänyt Virtaseen insuliinia ja aiheuttanut tämän kuoleman.

Leppäsen ja Valon tapaus

Syyttäjä vaati Oikarille rangaistusta Leppäsen tapauksessa törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja Valon tapauksessa pahoinpitelystä. Oikeus katsoi, että Oikarilla oli ollut saatavilla Levozin-lääkettä ja hänellä oli ollut mahdollisuus antaa sitä sekä Leppäselle että Valolle. Lääkkeen antamisen ajankohtaa ei kuitenkaan pystytty selvittämään, ja oli mahdollista Oikarin väitteen mukaan, että hän olisi antanut lääkettä Leppäselle vahingossa. Tapauksiin liittyi siis epävarmuustekijöitä, ja rikokset jäivät toteen näyttämättä.

Tuomio ja vahingonkorvaukset

Tampereen käräjäoikeus antoi välituomion 21. marraskuuta 2008, ja Oikari määrättiin vielä mielentilatutkimukseen syyttäjien ja Lehtosten pyynnöstä. Oikari vastusti mielentilatutkimusta, koska se ei tulisi vaikuttamaan syyntakeisuusarviointiin ja koska Oikarin elämä oli ollut hänen mielestään tasapainossa ennen vangitsemista.

Lopullisen tuomionsa käräjäoikeus antoi 19. toukokuuta 2009. Oikarin mielentilatutkimuksessa ei löydetty mitään, mikä estäisi tuomion tai alentaisi sitä. Hoitajalla todettiin narsistinen persoonallisuushäiriö ja psykopaattisia piirteitä, mutta hän oli toiminut täydessä ymmärryksessä.

Oikari tuomittiin Arja Virtasen murhasta ja Tino Lehtosen murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen. Oikari oli tutkintavankeudessa elokuusta 2008 tuomion täytäntöönpanoon saakka. Arja Virtasen sisarella Aila Virtasella katsottiin olevan oikeus tilapäisenä haittana ilmenneeseen kärsimyskorvaukseen. Aila Virtaselle oli muodostunut erityisen läheinen suhde siskoonsa, kun hän oli 38 vuoden ajan käynyt tapaamassa häntä hoitolaitoksessa. Oikeus hyväksyi hänen vaatimansa 2 000 euron korvauksen. Tinon kärsimästä kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta käräjäoikeus määräsi Oikarin korvaamaan 3 000 euroa.

Osapuolet valittivat tuomiosta ja asia siirtyi hovioikeudelle.

Hovioikeuden päätös

Hovioikeus käsitteli asiaa viisi päivää. Se antoi ratkaisunsa 3. maaliskuuta 2010. Turun hovioikeus päätti pitää voimassa Oikarin elinkautisen vankeustuomion. Se katsoi, että Oikari oli vakaasti harkiten yrittänyt tappaa Tino Lehtosen ja teko oli myös kokonaisuutena arvioiden törkeä. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että kyseessä ei ollut erityisen julma teko. Samoin Arja Virtasen tapauksessa hovioikeus katsoi, että asiassa ei jää järkevää epäilyä sille, ettei Oikari olisi etukäteen suunnittelemalla ja vakaasti harkiten tappanut Virtasta. Teko oli myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä ja Oikarin katsottiin syyllistyneen murhaan.

Mira Oikarin ratkaisu

Vain muutaman päivän kuluttua hovioikeuden ratkaisusta Mira Oikari surmasi itsensä vankilassa. Se oli hänen mielipiteensä oikeuden päätöksestä. Se, osoittiko hän siten olevansa oikeuden kanssa samaa vai eri mieltä, ei selviä koskaan.

Kauppakeskus Sellon murhat

Minna Laukka, nuorempi konstaapeli, KRP, Vantaa.

Suomessa kuolee vuosittain yli 20 naista puolisonsa, miesystävänsä tai entisen puolisonsa surmaamina. Väkivaltaista kuolemaa edeltää usein vuosia kestänyt piina ja uhka, johon vahvimmat yrittävät saada apuakin.

Yksi näistä naisista oli Maria, jonka elämä päättyi sairaalloisen mustasukkaisen ja omistuksenhaluisen miehen käden kautta uudenvuoden aattona 2009.

Tapauksesta erikoisen ja erityisen murheellisen teki se, että Marian miesystävä Abram oli päättänyt toteuttaa veriteon niin, että koko maailma hänet muistaa. Henkensä menetti neljä sivullista, Marian työtoveria, kauppakeskus Sellon Prismassa Espoossa. Lopuksi Abram surmasi myös itsensä.

Marian (42 vuotta) ja Abramin (43 vuotta) suhde oli saanut alkunsa jo lähes 20 vuotta aikaisemmin Itä-Suomessa. Abram oli muuttanut Kosovosta Ruotsin ja Norjan kautta Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 1990.

Pariskunta oli ollut yhdessä vuoteen 1999 asti, jolloin Maria halusi päättää suhteen. Tämä ei kuitenkaan Abramille sopinut, vaan Maria alkoi kertomansa mukaan joutua koko ajan tiukemmin Abramin otteeseen.

– Hän on ikään kuin pitänyt pihdeissään eli hän pitää siitä kiinni, että olen hänen naisensa. Abram on painostanut minua henkisesti vuosien ajan ja olemme olleet ikään kuin suhteessa, vaikka minä en sitä aina suhteeksi ole mieltänytkään, Maria kertoi kuulustelussa 2. huhtikuuta 2009 Espoon poliisiasemalla.

Maria oli tullut tekemään edellispäivänä rikosilmoitusta Abramista, ja rikosnimikkeiksi oli kirjattu laiton uhkaus ja maksuvälinepetos.

Kuulustelussa käytiin läpi Marian ja Abramin pitkää yhteistä historiaa. Marian mukaan Abram oli useita kertoja uhannut tappamisella ja pahoinpidellyt häntä. Maria oli hakenut Itä-Suomessa joulukuussa 2003 laajennetun lähestymiskiellon Abramille, mutta kertoi peruneensa lähestymiskiellon maaliskuussa 2004 muutettuaan pääkaupunkiseudulle. Abram asui tuolloin Espoossa. Suhde jatkui mutkikkaana ja Abram asusteli Marian asunnolla.

Maria muutti kuitenkin pian takaisin Itä-Suomeen, koska oli kertomansa mukaan henkisesti täysin loppu Abramin kiusaamiseen. Poliisi turvasi Marian muuttoa, koska Abram oli uhannut tulla häiriköimään. Marian mukaan Abram selvitti hänen uuden osoitteensa ja jatkoi uhkailua ja häiritsemistä. Maria joutui muuttamaan poikansa kanssa lähisukulaisensa luo.

Elämä pelon alla

Vuonna 2007 Maria muutti Espooseen ja meni töihin kauppakeskus Sellon Prismaan. Tuon vuoden kesällä Abram oli kotimaassaan Kosovossa, mutta otti aina jollakin tavalla Mariaan yhteyttä.

– Voi olla, että itsekin otin häneen yhteyttä tai lähinnä halusin ikään kun tiedustella missä hän on, Maria kertoi poliisille.

Ristiriitaisuuksista huolimatta kevättalvella 2008 Maria muutti Abramin luokse.

– Muuttaessani hänen luokseen asumaan jotenkin ajattelin, että hän on muuttunut. Meillä menikin aluksi ihan hyvin yhdessä. Siihen asti meni hyvin, kun jouduin yöksi töihin Prismaan. Hän oli tästä hyvin mustasukkainen. Hän vaati minua ilmoittamaan työnantajalle, että en tee enää yötyötä. Lopetinkin nämä yötyöt.

– Tämän jälkeen oli kaikenlaista uhkailua minua kohtaan. Hän uhkasi minua tappamisella. Uhkailin jopa lähteä asunnosta, mutta hän ei sitä hyväksynyt missään vaiheessa, Maria kertoi.

Hänen mukaansa Abram oli esitellyt käsiasettaan asunnossa keväällä 2008. Abramilla oli myös Smith & Wesson -merkkinen veitsi, jonka hän oli saattanut laittaa pöydälle ja sanoa Marialle: Tämä on varattu sinulle.

– Hän saattoi kuitenkin sanoa uhkailun jälkeen: Enhän minä sinulle mitään tee, vaan minähän rakastan sinua, Maria kuvaili poliisille.

Marian mukaan Abram oli vuosien saatossa jatkuvasti kieltänyt häntä olemasta yhteydessä ystäviinsä tai sukulaisiinsa. Lopulta suhde kävi niin rankaksi, että Maria kertoi turvautuneensa ammattiapuun. Hän alkoi myös salaa Abramilta hakea vuokra-asuntoa.

Maria muutti omaan asuntoon elokuussa 2008. Abram sai kuitenkin tälläkin kerralla ongittua tietoonsa osoitteen ja alkoi seurata Mariaa. Hän uhkasi tappaa Marian lisäksi myös tämän veljen ja ystävän.

– Tilanne on mennyt sietämättömäksi ja elämäni on yhtä helvettiä, koska hän kiusaa ja uhkaa minua eri tavoin, Maria kertoi tuskastuneena kuulustelussaan.

Maria oli päättänyt tulla tekemään rikosilmoituksen, koska kyseisenä aamuna Abram oli soittanut hänelle ja vaatinut selitystä, miksi Maria oli mennyt töihin jo kello kahdeksan, vaikka työvuorolistan mukaan hänen työnsä alkaisi kello 12. Abram oli saanut tietää asiasta, koska hänellä oli Marian asunnon avain.

Marian mukaan tilanne oli mennyt niin vaikeaksi, että jopa hänen sukulaisensa hautajaisiin tarvittiin keväällä 2009 poliisin apua, koska Abram oli jälleen kerran uhannut hänen perhettään.

– Tämän jälkeen uhkailut ovat entisestään lisääntyneet. Hän on seuraillut minua työpaikalleni Sellon Prismaan. Hän vaatii, että pidän puhelintani mukana. Jos hän ei saa minua kiinni, hän soittaa töihin. Olen kertonut tästä ongelmasta työpaikallani, Maria totesi.

Maria kertoi poliisille, että Abram oli käynyt uhkailemassa hänen miespuolista työtoveriaan, koska hän oli jutellut tämän kanssa. Abram oli myös kieltänyt Mariaa muun muassa syömästä muiden miesten kanssa.

– Eilenkin hän tivasi minulta, miksi olin mennyt niin aikaisin töihin. Sanoin, että haluan hänen jättävän minut rauhaan. Hän kuitenkin sanoi, että olen hänen naisensa enkä pääse hänestä ikinä eroon.

Poliisi otti Abramin saman tien kiinni ja kuulusteli häntä Mariaan kohdistuneista rikoksista epäiltynä. Abramin mukaan he olivat Marian kanssa enemmän kuin kihloissa tai naimisissa, ja hänen näkemyksensä tapahtumista oli täysin toisenlainen.

– Kuulustelija kertoi, että Maria on väittänyt, että minä olisin useita kertoja sanallisesti uhannut tappaa hänet. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Minä rakastan Mariaa ja olen sen hänelle useita kertoja itse sanonut. En ymmärrä miksi Maria on tämän rikosilmoituksen tehnyt, hän ihmetteli.

Abram myös kiisti uhanneensa Mariaa veitsellä, hänellä olevan asetta tai seuranneensa Mariaa. Abramin asuntoon tehtiin kotietsintä, jossa ei löytynyt mitään aseita. Mies päästettiin vapaaksi.

Abram rikkoo lähestymiskieltoa

Marian tehtyä rikosilmoituksen poliisi määräsi Abramin väliaikaiseen lähestymiskieltoon, jonka oikeus myöhemmin vahvisti. Laajennettu lähestymiskielto merkitsi sitä, että Abram ei saanut ottaa yhteyttä Mariaan tai oleskella tämän kodin, työpaikan tai kesäasunnon läheisyydessä. Lähestymiskielto oli määrätty vuodeksi eli päättymään vuoden 2010 huhtikuun lopulla.

Maria haki oikeuden kautta Abramilta myös velkasaataviaan, ja Espoon käräjäoikeus antoi lokakuun lopussa 2009 päätöksen, jossa Abram velvoitettiin korvaamaan Marialle 16 000 euroa lainasta, jossa Maria oli ollut takaajana ja lopulta maksajana. Abram oli joulukuussa 2009 tavannut asianajajansa, jonka mukaan velkomisasia oli suututtanut Abramia, koska hänen luottotietonsa olivat menneet. Abram oli kertonut asianajajalleen huonosta terveydentilastaan ja aivokasvaimesta, johon uskoi kuolevansa. Saman tiedon Abram välitti Marialle sukulaisensa kautta. Myöhemmin ruumiinavauksessa tällaisesta sairaudesta ei löytynyt viitteitä.

Maria teki 17. marraskuuta 2009 Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella Espoossa rikosilmoituksen lähestymiskiellon rikkomisesta. Marian mukaan Abram oli soittanut ja lähettänyt hänelle tekstiviestejä. Rikosilmoitus oli jaettu poliisin tutkijalle, mutta hän ei ehtinyt olla Mariaan yhteydessä. Ilmoituksesta ei tutkijan mukaan käynyt ilmi mitään sellaista, joka olisi vaatinut kiireellisiä toimenpiteitä. Maria oli soittanut 25. marraskuuta 2009 uudelleen poliisilaitokselle, mutta puhelun sisällöstä ei ole tietoa,