Pohjolan poliisi kertoo 2008

By Eri tekijöitä

Pohjolan poliisi kertoo -sarja peilaa poliisin ja rikoksentekijöiden todellisuutta. Toimituksen tavoitteena on välittää tosi kuva rikollisuudesta – sekä vakavimpien ja luotaantyöntävien rikosten että tiettyjen vähäpätöisempien tapahtumien, jotka muuten olisivat unohtuneet tilastoihin. Kuten aina, artikkelimme kertojina ovat kokeneet ja pätevät poliisit ja lainvalvojat, jotka ovat useimmissa tapauksissa vaikuttaneet siihen, että tapaukset on ratkaistu.Pohjolan poliisi kertoo -sarjassa poliisit kertovat itse huomiota herättävimmistä, järkyttävimmistä ja vaikeimmista rikostapauksistaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 8, 2019
• ISBN: 9788711897744

Book preview

Björkgård

Tapaus Quattro

– huippuautoilla kaikkien aikojen ryöstösaalis

Pertti Sovelius, rikosylikonstaapeli, Helsinki.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevat erittäin arvokkaita koruja ja kelloja myyvät kultasepänliikkeet ovat sekä varakkaiden asiakkaiden että rikollisten suosimia kohteita. Erityisesti Osk Lindroosin ja Westerbackin kultasepänliikkeet ovat olleet lähiaikoina rikollisten suosiossa, sillä nämä liikkeet ovat käytännössä ainoat todellisten arvokellomerkkien edustajat Suomessa. Liikkeet ovat joutuneet pääasiassa virolaisten tekemien ryöstöjen uhreiksi, ja niiden yhteydessä liikkeistä on anastettu satojen tuhansien eurojen arvoisia saaliita.

Joulukuun 19. päivänä 2006 Osk Lindroosin kultasepänliike sai kyseenalaisen kunnian toimia Suomen kaikkien aikojen suurimman saaliin tuottaneen kultaliikemurron kohteena. Aiempien tapahtumien myötä poliisien katseet kääntyivät alustavasti virolaisten tekijöiden suuntaan, mutta tällä kerralla liikkeellä olikin pohjoismaisista tekijöistä koostunut ryhmä.

Joulukuun 19. vuonna 2006 Helsinki oli aamuyöllä varsin hiljainen. Poliiseja työllistivät lähinnä pikkujouluista palaavat humalaiset nahistelijat, joita riittikin aamuyön viimeisille tunneille saakka. Kevyehkö pakkanen ja öinen lumisade toimivat ehkä poliisin apuna humalaisia rauhoitellessa. Kello 05.29 alkaneessa tapahtumaketjussa tilanne kuitenkin oli toinen. Poliisin hälytyskeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan keskustassa sijaitsevaan Lindroosin kultasepänliikkeeseen oli murtauduttu ja tekijät olivat ilmoituksen tullessa vielä sisällä liikkeessä.

Ammattimainen murto

Murron oli nähnyt muun muassa paikalle tullut vartija, joka ei kuitenkaan uskaltanut puuttua tekijöiden toimiin vaan tyytyi seuraamaan tapahtumia turvallisen matkan päästä. Poliisille tulleiden tietojen mukaan tekijät olivat peruuttaneet farmarimallisella Audilla päin liikkeen ikkunoita ja murtautuneet rikkoutuneesta ikkunasta sisään liikkeeseen.

Tekijät onnistuivat pakenemaan paikalta ennen ensimmäisten poliisipartioiden saapumista. Mukaansa he kahmivat yli 780 000 euron edestä pääasiassa erittäin arvokkaista kelloista koostuvan jättisaaliin. Saaliin joukossa oli muun muassa Rolex-, Cartier-, Ulysse Nardin-, ja Audemars Piquet -merkkisiä arvokelloja.

Helsingin keskustassa ja lähettyvillä olleet poliisipartiot aloittivat välittömästi paikalta paenneen Audin sekä tekijöiden etsinnän. Perin nopeasti eräs poliisipartio kiinnittikin huomiota heitä vastaan tulleeseen valottomaan ja harmaanväriseen farmari-Audiin. Partion yrittäessä pysäyttää Audia sen kuljettaja kiihdytti välittömästi nopeutta. Tästä alkoi erittäin vaarallinen takaa-ajo, jonka aikana Audi pakeni suurella nopeudella Helsingin keskustan läpi kaupungin länsipuolelle ja edelleen Espoon suuntaan. Myöhemmin ilmeni, että Audin kuljettaja oli ajanut jopa 200 kilometrin tuntinopeudella päästyään kaupungista ulos johtavalle väylälle. Kaupunkikortteleissa hän oli käyttänyt yli 120 kilometriä tunnissa nopeuksia. Tällaisten nopeuksien käyttäminen lumisilla teillä olisi varmasti ollut kohtalokasta, ellei tekijöiden autona olisi ollut tehokas nelivetoinen Audi S4 Quattro-henkilöauto, johon oli juuri vaihdettu uudet talvirenkaat. Takaa-ajo päättyikin hyvin nopeasti murtomiesten eduksi, eivätkä poliisipartiot onnistuneet tavoittamaan pakenevaa Audia. Viimeiset havainnot autosta saatiin keskustan länsipuolelta. Jälleen kerran poliisipartiot alkoivat haravoida lähialueita ja etsivät paennutta harmaata Audia.

Väärään aikaan väärässä autossa

Tässä vaiheessa poliisit olivat siis kertaalleen päässeet tekopaikan lähettyviltä tavatun harmaan Audin tuntumaan, mutta auto katosi keskustan länsipuolella. Intensiivisen takaa-ajon yhteydessä autosta oli saatu seuraavat tuntomerkit: farmarimallinen harmaa Audi, jossa oli mahdollisesti virolaiset rekisterikilvet. Näitä tuntomerkkejä vastaavia autoja poliisipartiot etsivät kunnes eräällä partiolla tärppäsi: heidän onnistui pysäyttää harmaa farmarimallinen ja Viron kilvissä oleva Audi A4, jossa oli sisällä neljä virolaista miestä sekä runsaasti erilaista tavaraa. Autoa näytettiin myös tapahtumat nähneelle vartijalle, jonka mielestä kyseessä saattoi hyvinkin olla tekopaikalta paennut Audi. Näin ollen autossa olleet miehet tuotiin kiinniotettuina Helsingin rikospoliisiin.

Jälkeenpäin ajateltuna on tuntunut, että varsinaisilla rikoksentekijöillä oli tässä tapauksessa kaikki tähdet kohdillaan. Poliisit olivat nimittäin juuri ottaneet kiinni autollisen virolaisia, joilla ei ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. Kiinniotetut olivat tavallisia virolaisia rakennusmiehiä, jotka olivat ajaneet yötä myöden Suomen halki Helsinkiin ja suunnittelivat menevänsä aamulaivalla joulunviettoon koti-Viroon. Suunnitelmat siirtyivät hetkellisesti kun miehet ajoivat tekoautoa kiivaasti etsivien poliisien eteen tuntomerkkejä vastaavalla Audillaan joutuen syyttä kiinniotetuiksi.

Murron varsinainen rikostutkinta alkoi Helsingin rikospoliisissa sekavissa tunnelmissa. Sitä vaivasi iänikuinen miehistöpula sekä kulman takana odottavat joululomat. Tutkintaa aloittavien rikostutkijoiden saamien lähtötietojen mukaan poliisipartiot olivat siis onnistuneet ottamaan kiinni potentiaaliset tekijät ja tilanne oli kutakuinkin hallinnassa. Saaliista ei kuitenkaan ollut mitään tietoa. Virheellinen tilannekuva myöhästyttikin oikein suunnattujen tutkintatoimien aloittamista juuri ratkaisevan ajan verran. Tänä aikana varsinaiset rikoksentekijät saivat lisää etumatkaa ja poliisit hukkasivat kallisarvoisia tunteja täysin väärien ihmisten toimien selvittämiseen. Kiinniotettujen virolaisten rakennusmiesten syyttömyys onnistuttiin selvittämään muutamassa tunnissa, ja heidät vapautettiin heti, kun asia oli saatu varmistetuksi.

Tutkintaa jäi kuitenkin vaivaamaan virolaistauti, jonka myötä rikostutkijat käyttivät alussa valtaosan voimistaan baltialaisten rikoksentekijöiden löytämiseksi. Tätä ruokkivat myös erilaiset virheellisiksi osoittautuneet poliisien saamat vihjeet, joiden mukaan asialla olisivat olleet virolaiset tekijät. Toisaalta tekotapa ei näyttänyt virolaiselta. Itse asiassa kyseisellä tavalla ei ollut koskaan aiemmin murtauduttu suomalaiseen kultasepänliikkeeseen. Näin ollen tekotavan mukainen rikoksentekijöiden haarukointikaan ei vienyt rikostutkintaa eteenpäin – ainakaan vielä.

Rikostutkijoiden tilannekuva alkoi korjaantua pikku hiljaa kun ilmeni, että tekijät olivat käyttäneet varsinaiseen murtautumiseen Tampereelta anastettua mustaa farmarimallista Audi S4 Quattro -henkilöautoa. Tämä auto löytyi hylättynä perin läheltä sitä paikkaa, josta kaupungin läpi kulkenut takaa-ajo oli alkanut. Oli siis ilmeistä, että tekijät olivat suorittaneet murron Tampereelta anastetulla mustalla Audilla, jonka jälkeen he olivat hylänneet sen ja jatkaneet matkaa miltei vastaavanlaisella harmaalla Audilla. Tätä Audia poliisit ajoivat takaa pitkin Helsinkiä. Lisäksi selvisi, että tekijät olivat päässeet Lindroosin liikkeeseen sisälle asettamalla liikkeen oven paksua panssarilasia vasten puisia kuormauslavoja, joita vasten he olivat peruuttaneet varastetulla Audilla. Painavan auton synnyttämä iskuvoima välittyi kuormauslavojen kautta ikkunaan ja irrotti sen karmeistaan. Syntyneestä aukosta tekijät ryömivät sisälle liikkeeseen ja anastivat sieltä jättiläismäisen saaliinsa.

Oikeille jäljille

Virolaissekoilun jälkeen tutkijat alkoivat perehtyä tapahtumapaikalta saatuihin valvontakameratallenteisiin, jotta sekä viranomaisille että tiedotusvälineille voitaisiin toimittaa mahdollisimman hyvät tiedot rikoksen tekijöistä ja heidän käyttämistään ajoneuvoista.

Kameratallenteita tarkastelemalla tutkijoille selvisi, että tekijät olivat käyneet Lindroosin liikkeen edustalla pari tuntia ennen varsinaista murtoa tiedustelemassa ja suunnittelemassa murron toteuttamista. Tallenteiden perusteella tekijöitä näytti olevan vähintään kolme. Tekijät olivat hyvin tietoisia liikkeen ympäristössä olevista valvontakameroista, ja he kävelivätkin liikkeen ohitse kasvonsa peittäen. Varsinaisen murron aikana tekijät olivat pukeutuneet mustiin vaatteisiin ja kommandopipoihin, joten heidän tunnistamisensa oli miltei mahdotonta. Toiminta liikkeessä oli erittäin tehokasta ja nopeaa; ryhmän sisällä näytti vallitsevan selvä työnjako, jonka mukaan yksi tekijä keskittyi lähinnä vitriinien rikkomiseen, toinen korujen ja kellojen keräämiseen, ja kolmas piti vahtia liikkeen ulkopuolella ja toimi autonkuljettajana. Lisäksi ilmeni, että tekijöillä oli tiedustelumatkan aikana käytössään harmaa farmari- Audi, joka saattoi hyvinkin olla sama auto, jota poliisit ajoivat takaa pitkin Helsingin keskustaa.

Murtotapahtumien lisäksi tutkijat alkoivat selvittää varsinaisena tekovälineenä käytetyn Tampereelta anastetun mustan Audin liikkeitä. Näissä tutkimuksissa ilmeni, että auto oli anastettu Tampereelta vain muutamia tunteja ennen Helsingissä tapahtunutta murtoa. Se oli siis täytynyt ajaa Helsinkiin aivan hiljattain. Tampereelta Helsinkiin kulkee moottoritie, ja seuraavaksi tutkijat ryhtyivätkin selvittämään moottoritien varrella olevien huoltoasemien valvontakameratallenteita. Näiden joukosta onnistuttiin löytämään kuvaa yhdestä tekijästä, joka kävi ostamassa bensaa kanisteriin. Myöhemmin ilmeni, että Tampereelta varastetussa Audissa oli anastushetkellä erittäin vähän polttoainetta, ja tekijät joutuivat tankkaamaan sitä päästäkseen Helsinkiin saakka.

Valvontakameroista saadut tekijöiden kuvat lähetettiin välittömästi tulli- ja rajaviranomaisten sekä tiedotusvälineiden käyttöön. Varsinkin Helsingin satamista lähteviä ajoneuvoja ja henkilöitä pyrittiin tarkkailemaan tehostetusti, mutta valitettavasti toiminta ei tuottanut toivottua tulosta.

Ammattimaisten rikollisten jäljittämisessä poliisin kansainväliset yhteyskanavat ovat osoittautuneet erittäin hyödyllisiksi, ja niitä pyrittiin hyödyntämään myös tämän jutun tutkinnassa. Varsinaisten poliisiyhdysmiesten lisäksi tietojen vaihtoa tapahtui tutkintaryhmään kuuluneiden henkilöiden vanhojen henkilökohtaisten yhteyksien avulla. Hektinen rosvojahti jatkui muutaman vuorokauden ajan, jonka jälkeen poliisien oli tunnustettava, että tällä(kin) kerralla rosvot onnistuivat pakenemaan ainakin hetkeksi. Kokemus on opettanut, että tällaista rikosta seuraavat kaksi päivää ovat rikostutkijoille kiireisintä aikaa. Mitä enemmän aikaa kuluu itse teosta, sitä todennäköisempää on, että ryöstö-/varkaussaalis onnistutaan hävittämään poliisin ulottumattomiin. Rikoksen tekijöistä saadaan usein tietoja esimerkiksi teknisten tutkimusten avulla, mutta näiden tietojen saaminen kestää vähintäänkin useita päiviä. Näin ollen niitä ei pystytä hyödyntämään varsinaisessa ihmisjahdissa. Kansainväliset tekijät pyrkivät poistumaan maasta hyvin pian teon jälkeen. Näin kävi tälläkin kerralla.

Ruotsista!

Tuloksettoman ihmisjahdin päätyttyä jutun tutkintaryhmä alkoi selvittää tarkemmin niin kotimaasta kuin kansainvälistenkin yhteyksien kautta saapuneita vihjeitä ja tietoja. Näitä tietoja yhdistelemällä saatiin kohtalaisen nopeasti selville kolmen potentiaalisen tekijämiehen nimet. Kaikkien yllätykseksi nimet eivät olleetkaan virolaisia eivätkä liettualaisia, vaan ruotsalaisia. Ratkaisevin tieto näiden miesten henkilöllisyydestä tuli noin 250 kilometrin päässä Helsingistä sijaitsevan Ikaalisten kaupungin poliisipartiolta, joka oli hiljattain kiinnittänyt huomiota ulkomaisilla rekisterikilvillä varustetun henkilöauton liikkeisiin Ikaalisissa sijaitsevien autoliikkeiden liepeillä.

Partio oli tarkastanut auton ja siinä olleet matkustajat heidän tarkoitusperiensä selvittämiseksi. Autoa oli kuljettanut entisen Jugoslavian alueelta kotoisin oleva Arber-niminen mies, kyydissä olivat olleet tunisialaistaustainen Kim sekä Suomesta lähtöisin oleva Tapani. Kaikki miehet olivat kertoneet asuvansa Ruotsissa. Partiolle miehet kertoivat etsivänsä autoliikkeiden luota tietoja Audeja korjaavista liikkeistä, sillä heidän harmaan Audi S4:nsä ohjaustehostin oli menossa rikki. Puhemiehenä oli toiminut suomea puhuva Tapani.

Partio kirjasi auton ja henkilöiden tiedot tarkasti ja ilmoitti ne murron tutkijoille kuultuaan, että Helsingin rikospoliisi etsi Lindroosin murtoon liittyvää harmaata farmari-Audia. Aiemmin oli selvinnyt, että murrossa käytetty musta Audi oli anastettu Tampereelta, vain 40 kilometriä Ikaalisista.

Näiden tietojen valossa tutkijat pitivät Ikaalisista saatua vihjettä erittäin hyvänä. Arberin, Kimin ja Tapanin tietojen tarkistaminen Ruotsista antoi lisäpontta vihjeen käyttökelpoisuudelle. Göteborgin poliisilta saatujen tietojen mukaan heillä kaikilla oli rikollista taustaa. Ruotsin suunnan tarkempi tarkastelu paljasti myös, että Ruotsissa oli hiljattain tehty lukuisia liikemurtoja juuri kuormalavoja hyväksi käyttäen.

Lisäksi tutkijat kävivät läpi teon jälkeisinä päivinä Suomesta Ruotsiin lähtevien laivojen matkustajalistoja. Niiden joukosta onnistuttiinkin löytämään viitteitä, että ainakin Arber ja Kim olivat matkanneet Turusta Tukholmaan 19. joulukuuta. Tapanin nimeä ei näkynyt listoilla. Joka tapauksessa tutkinnassa keskityttiin nyt pääasiassa tämän Ruotsin suuntaan kohdistuvan tutkintalinjan selvittämiseen.

Tekijöiden osoittautuminen ruotsalaisiksi oli jutun tutkijoille täysi yllätys. Jos kyseessä olisi ollut rahankuljetusryöstö, Ruotsin suuntaa olisi varmasti osattu epäillä heti, mutta kultasepänliikemurtojen kohdalla tilanne oli toinen. Vaikka uusi käänne kävikin hieman tutkijoiden ammattiylpeydelle, osattiin sille myös naureskella. Tutkintaryhmässä muisteltiin muun muassa vanhaa maaotteluhenkistä sanontaa, jonka mukaan Ruotsiin päin ei kannattaisi kovin helposti pyllistää.

Osaava ja onnekas kolmikko

Arberin, Kimin ja Tapanin muodostamalla triolla oli erittäin hyvät valmiudet Lindroosin kaltaisten keikkojen tekoon. Arberilla oli aiempaa taustaa vastaavanlaisista teoista, lisäksi hän oli taitava autonkuljettaja. Arberilla oli käytössään tehokkaalla moottorilla varustettu nelivetoinen Audi S4 -farmariauto, jonka käsittely ei tuottanut hänelle vaikeuksia. Se nähtiin viimeistään Helsingin keskustan läpi kulkeneen takaa-ajon aikana.

Kimillä oli taustallaan kohtuullisen pitkä rikoshistoria, ja hänelläkin oli kokemusta vastaavanlaisista keikoista. Kim ja muut kolmikon jäsenet olivat myös sikäli harvinaisia nykyrikollisia, että he eivät ainakaan poliisin tietojen mukaan olleet huumausaineriippuvaisia.

Joukon Suomi-tuntija oli Tapani, joka oli muuttanut Göteborgiin Pirkanmaan seudulta reilut kymmenen vuotta sitten. Tapanilla ei ollut pitkää rikosrekisteriä, mutta hänellä oli hyvät yhteydet Göteborgin rikollispiireihin. Toisaalta rikosrekisterin puuttuminen saattoi hyvinkin kertoa siitä, että Tapani todella osasi hommansa eikä jäänyt kiinni teoistaan. Suomen lisäksi hän tunsi autot sekä niiden anastamiseen liittyvät niksit. Tapanin mukaan Lindroosin kaltaisen keikan suorittaminen edellytti soveltuvan ajoneuvon löytämistä. Auton piti olla tehokas ja nelivetoinen, jotta sillä pystyttäisiin tarvittaessa pakenemaan lumisilla teillä.

Näiden tietojen perusteella kolmikko päätyi anastamaan Tampereelta mustan neliveto-Audin, joka oli varustettu 320 hevosvoiman moottorilla. Pakoautona käytettiin Arberin omaa harmaata nelivetoista Audi S4:ää, johon vaihdettiin vielä ennen keikkaa uudet talvirenkaat. Teossa käytetty ajoneuvokalusto oli siis huippuluokkaa, toisin kuin yleensä vastaavanlaisissa tapauksissa.

Jälkikäteen arvioituna keikan onnistuminen johtui pitkälti tekijöiden tietämyksestä ja hyvästä suunnitelmasta lisättynä reilulla annoksella puhdasta tuuria. Keikka toteutettiin yksinkertaisen nerokkaalla ja röyhkeällä tekotavalla, joka olisi kuitenkin voinut epäonnistua hyvinkin helposti. Arber, Kim ja Tapani valmistelivat keikan suorittamisen hyvin tutustumalla liikkeen rakenteisiin ja etsimällä siitä murron mahdollistavia heikkoja kohtia. Tekoauto valittiin huolella, ja maasta poistumistakin oli mietitty.

Siitäkin huolimatta tällaisen keskellä Helsinkiä tehdyn keikan onnistuminen edellyttää myös hyvää tuuria. Sitä tällä kolmikolla riitti monessakin kohdassa. Kenties suurimman onnenpotkun he saivat tekopaikan lähelle harmaalla farmari-Audilla ajaneiden virolaismiesten kautta. Se nimittäin keskeytti Arberin omalla autolla paenneiden tekijöiden etsinnät vähäksi ajaksi juuri kriittisillä hetkillä. Oman auton käyttö pakoautona ihmetytti jutun tutkijoita loppuun saakka. Se herättikin kysymyksiä siitä, pitivätkö tekijät pakenemistaan niin varmana, että uskalsivat ottaa tässä asiassa riskejä vai oliko murron tekemisellä niin kiire, ettei toista autoa yksinkertaisesti ennätetty hankkia?

Tutkintatoimet Ruotsissa

Jutun tutkintaryhmä onnistui selvittämään Arberin, Kimin ja Tapanin murtoa edeltävät liikkeet Suomessa kohtuullisen hyvin. Lisäksi siis selvisi, että Arber ja Kim olivat mitä luultavimmin poistuneet Suomesta heti teon jälkeen. Näin ollen oli syytä epäillä, että myös saalis olisi jo Ruotsissa. Tutkinnan painopiste siirrettiinkin nopeasti Ruotsiin, ja asiaa ryhdyttiin selvittämään kiinteässä yhteistyössä Göteborgin poliisin kanssa. Tämä yhteistyö toimi erittäin hyvin koko tutkintaprosessin ajan.

Saaliin siirto Ruotsiin varmistui, kun Göteborgin poliisi teki tammikuun alkupäivinä kotietsinnän suurehkon silmälasivarkauden perusteella göteborgilaisen Fabian-nimisen miehen asunnolle. Etsinnän yhteydessä asunnosta löydettiin muun muassa käsiase ja neljä kelloa, joissa oli kiinni Lindroosin hintalaput. Asunnosta löydettiin myös käsinkirjoitettu lista, johon oli kirjattu Lindroosilta varastettujen kellojen hintoja ja malleja.

Suoritetuissa kuulusteluissa Fabian oli erittäin vaitonainen kellojen ja listan alkuperästä. Kellolöydösten lisäksi Göteborgin poliisit saivat selville, että Arber oli myynyt käytössään olleen harmaan farmari-Audin hyvin pian Lindroosin murron jälkeen. Näytti vahvasti siltä, että kolmikko oli saanut myydyksi ainakin osan saaliista ja hävittänyt mahdollisia todisteita kiireen vilkkaa.

Helsingin rikospoliisissa ryhdyttiinkin valmistelemaan Arberin, Kimin ja Tapanin kiinniottoihin liittyviä toimia. Helsingistä lähetettiin helmikuun alussa kaksi rikostutkijaa Göteborgiin koordinoimaan siellä suoritettavia tutkintatoimia ja kiinniottoja. Samanaikaisesti ryhdyttiin valmistelemaan lähinnä Tampereen seudulla tehtäviä kotietsintöjä. Tutkinnassa oli tullut ilmi, että kolmikko oli majaillut ennen murtoa Tapanin tuttavien luona. Nämä osoitteet piti tarkistaa mahdollisten todisteiden löytämiseksi.

Arberin, Kimin ja Tapanin asunnoille iskettiin heti helmikuun alkupuolella. Valitettavasti vain Tapanin asunnolle tehty etsintä tuotti tulosta. Arberia ja Kimiä ei onnistuttu tavoittamaan laajoista etsinnöistä huolimatta. Tapanin kiinniotto sujui rauhallisesti, ja hänet tuotiin Suomeen jo parin päivän kuluttua kiinniotosta. Kiinnioton yhteydessä Tapani kertoi jo odottaneensa poliisien saapumista. Tutkijoiden harmiksi anastettua omaisuutta ei löydetty enää lisää. Näin ollen saalis jäi kadoksiin lukuun ottamatta Fabianin asunnolta löytynyttä neljää kelloa.

Tapanin kuulustelut

Tapanin kuulustelut päästiin aloittamaan välittömästi hänen saavuttuaan Suomeen. Ainakin poliisin näkökulmasta katsottuna ne aloitettiin toiveikkain mielin. Tutkinnassa oli onnistuttu keräämään erittäin hyvä näyttö Arberin, Kimin ja Tapanin syyllisyydestä, ja tutkijat olivat luottavaisilla mielillä jutun selviämisen suhteen. Nyt olikin kysymys lähinnä siitä, halusiko Tapani itse edesauttaa asiansa selvittämistä vai ei. Kaikkien onneksi hän päätti selvittää oman osuutensa keikan suorittamisessa.

Tapanin mukaan hän, Arber ja Kim saapuivat Suomeen 14. joulukuuta Turkuun tulleella laivalla. Kolmikolla oli käytössään Arberin harmaa Audi S4, jolla he matkasivat Tampereen seudulle. Siellä he viettivät aikaa Tapanin Suomessa asuvien tuttavien luona. He kävivät myös Helsingissä jouluostoksilla 16. tai 17. joulukuuta.

Näiden jouluostosten teon yhteydessä kolmikko oli kiinnittänyt huomiota Aleksanterinkadun varrella olevien kultasepänliikkeiden näyteikkunoihin. Niissä näytti olevan Ruotsiin verrattuna runsaasti tavaraa esillä öiseenkin aikaan. Ruotsalaiset liikkeet tyhjensivät näyteikkunansa yöksi miltei kokonaan. Kolmikko oli tarkastellut erityisesti Lindroosin ikkunoita ja havainnut, että sinne olisi mahdollista murtautua kuormalavatekniikan avulla. Tapanin mukaan päätöstä keikan tekemisestä ei kuitenkaan tehty vielä tässä vaiheessa, vaan se lyötiin lukkoon vasta hetkeä ennen tekoa.

Vaikka Tapanin mukaan kolmikon matkan varsinainen tarkoitus ei ollut keikan tekeminen, hänellä oli kuitenkin jo mielessään keikkaan soveltuva ajoneuvo, joka oli myytävänä tamperelaisessa autoliikkeessä. Lisäksi kolmikolla oli jo Suomeen tullessaan mukana kommandopipoja ja muun muassa vitriinien rikkomiseen käytettävät sorkkaraudat.

Varsinainen toiminta alkoi yöllä 18. joulukuuta kello 23:n jälkeen. Tapani vei Arberin ja Kimin tekoautona käytetyn mustan Audin myyntiliikkeen edustalle ja jäi odottamaan liikkeen lähettyville. Arber ja Kim murtautuivat sisälle liikkeeseen, rikkoivat liikkeen nosto-oven ajamalla sitä päin toisella myytävänä olleella autolla ja ajoivat mustalla Audilla ulos. Seuraavaksi mustaan Audiin kiinnitettiin uudet anastetut kilvet. Tämän jälkeen Audit lähtivät ajamaan peräkanaa Tampereelta kohti Helsinkiä. Välillä pysähdyttiin tankkaamaan mustaan Audiin polttoainetta. Helsingin liepeille päästyään kolmikko piilotti mustan Audin ja kävi etsimässä ikkunoiden rikkomiseen tarvittavat kuormalavat. Sitten käytiin Lindroosin liikkeen edustalla suorittamassa valvontakameroita välttelevä tiedustelukierros. Kierroksen jälkeen kolmikko kävi siirtämässä mustan Audin Helsingin keskustan liepeillä olevan sillan alle.

Tapanin mukaan tiedustelukierros ei saanut heitä vakuuttuneeksi teon onnistumisesta. Kaikesta huolimatta teko päätettiin kuitenkin toteuttaa, ja niin kolmikko puki päällensä kommandopipot ja lähti lipumaan mustalla Audilla kohti Lindroosia. Paikan päällä toiminta sujui todella mallikkaasti. Kim ja Tapani asettivat kuormalavat liikkeen oven ikkunaa vasten, ja Arber peruutti niitä kohti Audilla. Ikkuna irtosi karmeistaan suunnitellusti, ja pian kolmikko pääsi sisälle liikkeeseen. Sielläkin kaikki sujui kuin rasvattuna; reilussa kolmessa minuutissa he olivat saaneet laukkuihinsa arvotavaraa yli 780 000 euron arvosta. Ainoan uhkatekijän muodosti liikkeen ulkopuolelle tullut vartija, joka ei kuitenkaan lähtenyt kokeilemaan onneaan kolmen murtomiehen kanssa, vaan tyytyi ilmoittamaan asiasta hälytyskeskukseen.

Ensimmäisten poliisipartioiden saapuessa paikalle Arber, Kim ja Tapani olivat jo poistuneet paikalta. Liikkeen edustalta he ajoivat takaisin Audin kätköpaikkana olleen sillan alle, siirsivät saaliin Arberin Audiin ja jäivät odottamaan tilanteen rauhoittumista.

Kolmikon hyvä onni ei kuitenkaan jatkunut aivan loppuun saakka. Kun tilanne oli heidän mielestään riittävästi rauhoittunut, Arber lähti kuljettamaan kolmikkoa Helsingin keskustan läpi. Miltei saman tien vastaan tuli poliisiauto, joka kääntyi ilman valoja ajaneen Audin perään. Tapanin kertomuksen mukaan heidän pakonsa oli vähällä päättyä huonosti, kun poliisiautojen ahdistama ja kovaa nopeutta pakeneva Audi oli suistua mereen aivan Helsingin kauppatorin edustalla. Tilanteesta selvittiin Arberin ajotaitojen ja hyvän tuurin avulla. Arber onnistui karistamaan poliisiautot Audin perästä, ja niin kolmikko jatkoi hurjaa vauhtia Helsingistä Espoon suuntaan. Noin 15 kilometrin päässä Helsingistä he ajoivat läheiselle teollisuusalueelle, jossa Arber, Kim ja Tapani riisuivat teossa käyttämät vaatteensa ja pakkasivat saaliin yhteen kassiin. Tekovaatteet he piilottivat toisessa kassissa läheisen merikontin alle.

Alustavan suunnitelman mukaisesti kolmikon oli tarkoitus poistua maasta vielä saman päivän aikana Turusta lähtevillä matkustaja-aluksilla. Tapani tuli kuitenkin toisiin aatoksiin ja päätti jäädä Suomeen. Hän soitti Tampereen seudulla olevalle ystävälleen ja pyysi tätä tulemaan Espooseen. Tapanin ystävä ei kysellyt liikoja, vaan ajoi miltei saman tien Tapanin neuvomaan tapaamispaikkaan. Pienen neuvonpidon jälkeen Arber ja Kim päättivät pysytellä alkuperäisessä suunnitelmassa ja matkustaa Ruotsiin. Tapani ja hänen ystävänsä ajoivat Arberin ja Kimin edellä Turkuun, jossa Tapani järjesti kolmikolle hotellihuoneen päivän ajaksi. Siellä Lindroosilta saatu saalis laskettiin ja korut sekä kellot pakattiin Kimin reppuun. Tämän jälkeen kolmikko hajaantui. Tapani meni ystävänsä kyydillä Tampereelle ja Kim ja Arber matkustivat eri laivoilla Turusta Tukholmaan. Tapani matkusti takaisin Ruotsiin lentäen joulun jälkeen.

Tapanin mukaan saalis jäi kokonaisuudessaan Kimille, jonka tehtävänä oli hoitaa sen eteenpäin myyminen. Tutkijoilla on omat käsityksensä saaliin lopullisesta kohtalosta, mutta Tapanin oman kertomuksen mukaan hän ei ennättänyt saada omaa osuuttaan saaliin tuotoista. On kuitenkin selvää, että kolmikko onnistui toimittamaan ainakin osan saaliista eteenpäin. Todisteena tästä olivat Fabianilta löydetyt neljä Lindroosin kelloa.

Ruotsiin palattuaan Arberia ja Kimiä alkoi huolettaa Espooseen jätettyjen tekovaatteiden kohtalo. He vaativatkin Tapania järjestämään vaatteiden hävityksen. Lisäksi he pyysivät häntä toimittamaan todisteet siitä, että vaatteet oli todella hävitetty. Tapani järjesti asian siten, että hänen suomalainen ystävänsä kävi noutamassa vaatekassin merikontin alta ja poltti vaatteet. Varmistukseksi hän otti valokuvan tavaroiden polttamisesta ja toimitti sen Tapanille. Poliisit onnistuivat löytämään tämän valokuvan Tampereen seudulla suoritettujen kotietsintöjen yhteydessä.

Teon varsinaisista motiiveista Tapani oli perin vaitonainen. On tietenkin selvää, että omaisuusrikoksen päällimmäisenä motiivina on taloudellisen hyödyn saaminen, mutta sen lisäksi tekijöillä voi olla omia syitä rikosten suorittamiseen. Tällaisia voivat olla muun muassa huumausaineriippuvuus tai velkaantuminen toisille rikollisille. Kaikilla Lindroosin kolmikon jäsenillä oli perin kehno taloudellinen tilanne, joten voi hyvinkin olla, että ainakin osa heistä oli joutunut Göteborgin alamaailmassa velkakierteeseen.

Tuomio

Koska Arberia ja Kimiä ei onnistuttu tavoittamaan, jouduttiin juttu viemään oikeuteen ainoastaan Tapanin osalta. Hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeästä varkaudesta sekä törkeästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Ottaen huomioon, että kolmikko sai Lindroosilta ennätyssuuren saaliin, on Tapanin tuomiota pidettävä perin kohtuullisena. Periaatteessa tuomio olisi voinut olla pidempikin. Tuomion kohtuullisuuteen vaikutti se, että Tapani selvitti tapahtumien kulun omalta osaltaan poliisikuulusteluissa ja oikeudessa. Tämän seikan huomioiminen varsinkin suuren mittaluokan rikoksissa on ensiarvoisen tärkeää.

Arber ja Kim ovat tätä kirjoitettaessa edelleen etsintäkuulutettuja.

Ammattimaiset rikollisryhmät ja kansainvälinen poliisiyhteistyö

Järjestäytyneiden ja ammattimaisten rikollisryhmittymien toimien paljastaminen on haasteellista työtä. Ryhmittymät toimivat tehokkaasti kansainvälisellä tasolla maksimoiden rikoksilla saadun taloudellisen hyödyn. Ryhmittymien sisällä osataan hyödyntää jäsenten ydinosaamista, ja yksittäisten jäsenten taustalla vaikuttavat ryhmittymät pyrkivät hyötymään kaikesta jäsenten tekemästä rikollisesta toiminnasta. Tietyissä tapauksissa nämä ryhmittymät ovat verrattavissa uskonlahkoihin, joissa jäsenet maksavat taustaorganisaatioilleen niin sanotut kymmenykset tuloistaan. Vastineeksi jäsenet saavat organisaatioiden suojaa ja yhteyksiä.

Lindroosin murron tutkinnassa korostuivat poliisien kansainväliset yhteydet ja valmiudet kansainväliseen yhteistoimintaan. Onneksi Pohjoismaiden välisellä poliisiyhteistyöllä on pitkät perinteet, ja organisaatioiden välillä on erittäin toimivia henkilökohtaisia yhteyksiä. Lisäksi henkilöiden välinen kommunikointi onnistuu usein yhteisellä kielellä. Vaikka Suomessa onkin jouduttu viime aikoina keskittymään lähinnä Baltian ja Venäjän suunnalta tulevien rikollisryhmittymien uhkien torjuntaan sekä sen suunnan poliisiyhteistyöhön, myös Pohjoismaisen yhteistyön valmiuksia kannattaa ylläpitää ja kehittää edelleen.

Tunnettu oikeustieteen professori henkirikoksen uhriksi

Ralf-Erik Sjöström, FM, toimittaja, Raisio.

Helsingin keskustassa Punavuorenkadulla sijaitsevan kiinteistön huoltomies hälytti poliisin hieman keskiyön jälkeen sunnuntaina toukokuun 28. päivänä 2006. Talossa asuva professori Lauri Kurki ei ollut ilmestynyt helatorstaina balettiesitykseen eikä perjantaina sovitulle työlounaalle. Koska täsmällisyydestään tunnettua professoria ei ollut tavoitettu pariin päivään puhelimitsekaan, olivat hänen huolestuneet ystävänsä sopineet, että he kävisivät Kurjen asunnolla lauantaina. Tämä ei avannut ovea eikä asunnosta kuulunut liikettä. Ystävät lähtivät pohtimaan tilannetta läheiseen kahvilaan. He palasivat asunnolle illalla, jolloin havaitsivat, että keittiössä paloi valo. Tästä huolestuneena he soittivat hätäkeskukseen, josta neuvottiin odottamaan ensi viikkoon, olihan nyt lauantai-ilta. Koska professorista ei ollut kuulunut niin moneen päivään, eivät he halunneet odottaa pitempään, vaan ottivat yhteyden kiinteistön huoltomieheen.

Avattuaan oven yleisavaimellaan huoltomies oli huomannut suljetussa väliovessa veriroiskeita. Asuntoon katsomattakin hän ymmärsi, ettei kaikki ollut niin kuin piti, minkä vuoksi hän sulki asunnon oven ja soitti aikailematta poliisille. Kello oli tuolloin kymmenisen minuuttia yli puolenyön.

Ensimmäisenä paikalle saapuneen järjestyspoliisin partion 103 kaksi poliisia astuivat asuntoon. He löysivät kuolleen miehen eteisen lattialta. Vainajan päässä oli merkkejä ulkoisesta väkivallasta. Asunnossa ei ollut muita ihmisiä. Poliisit panivat lisäksi merkille, että asunnon verhot olivat kiinni ja eteisessä, keittiössä sekä ruokatilassa paloivat valot. Koska asunnosta löytynyt vainaja mitä ilmeisimmin oli joutunut väkivallan kohteeksi, ilmoitti järjestyspoliisin partio tapahtumasta Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikölle.

Paikalle lähti kaksi päivystävää tutkijaa kello 00.40. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin paikalle saapui vielä yksi tutkija rikospaikan teknistä tutkintaa varten. Aivan ensimmäiseksi hän tallensi videolle asunnon kaikki tilat, neljä huonetta ja keittiön. Tämän jälkeen voitiin aloittaa itse tekninen tutkinta. Myös muu tutkintatyö aloitettiin välittömästi täydellä voimalla. Niin kutsutun city-ryhmän avustamana ryhdyttiin kuulemaan vielä yön aikana kaikkia talossa asuvia. Päivystävä oikeuslääkäri pääsi tekemään ruumiinkatselmuksen teknisen tutkinnan edettyä sellaiseen vaiheeseen, että tämä oli mahdollista tutkinnan siitä kärsimättä. Tässä vaiheessa vainaja oli myös tunnistettu, hän oli asunnon omistaja, professori Lauri Kurki.

Kuka oli professori Kurki

Lauri Juhani Kurki syntyi Lahdessa 1944. Vanhempien lisäksi perheeseen kuului neljä vuotta vanhempi veli. Perheen äiti kuoli niinkin varhain kuin 1946 ja isä 1953. Isän kuoleman jälkeen veljesten tiet erosivat, vanhempi veli muutti isän sisaren luo Kajaaniin Laurin jäädessä edesmenneen isänsä uuden vaimon, äitipuolensa, luokse Lahteen.

Vuonna 1962 Lauri Kurki muutti opiskelemaan Helsinkiin, jossa hän suoritti juristin ja ekonomin tutkinnot. Kurki oli erityisen lahjakas. Hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi alle 30-vuotiaana ja muutamaa vuotta myöhemmin, hänen ollessaan 31 vuotta vanha, hänet nimettiin Helsingin yliopiston finanssioikeuden professoriksi. Tässä virassa, jota hän hoiti kuolemaansa saakka, hän ehti olla vaikuttamassa muun muassa oikeustieteen koulutuksessa sekä sen kehittämisessä maassamme. Hän kirjoitti joukon tieteellisiä artikkeleita sekä kirjoja. Kuriositeettina mainittakoon, että hänen verotusta käsittelevä väitöskirjansa vuodelta 1972 oli aikanaan yksi myydyimmistä väitöskirjoista Suomessa. Sitä käytetään yhä nykyäänkin oppikirjana maamme yliopistoissa ja korkeakouluissa. Lauri Kurki toimi myös jonkin aikaa Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajana, ja hän on ollut mukana Verotus-lehden toimituskunnassa.

Professori Kurki paneutui etenkin verotusta koskeviin asioihin. Ajan myötä hänestä tulikin yksi maamme johtavia veroasiantuntijoita. Hänen erityisaloinaan oli yritysverotus ja pääomaverotus. Hän oli mukana lukuisissa lainvalmistelutyöryhmissä ja oli osaltaan vaikuttamassa uuden verolainsäädännön kehitykseen. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti verotuksesta käytävään julkiseen keskusteluun. Lauri Kurki kannatti lämpimästi tasaverotusta, sillä hän koki, että pääomatulojen ja palkkatulojen erilainen verotus ainoastaan leventää kuilua palkansaajien ja yritysten omistajien välillä. Sen lisäksi, että hänellä oli tärkeä asema yliopiston oman rahatalouden hoitamisessa, hänellä oli merkittäviä tehtäviä vero-oikeuden kansainvälisissä tieteellisissä järjestöissä.

Professori Kurki oli suuri taiteiden ystävä. Hänen kokoelmiinsa kuului muun muassa Chagallin, Dalin, Matissen, Miron ja Picasson teoksia. Kuvataiteen lisäksi hän oli varsin kiinnostunut baletista ja teatterista. Hän oli oppinut ja sivistynyt, tästä yhtenä todisteena oli laaja kirjakokoelma.

Ystävien kertomaa

Hänen ystävänsä pitivät häntä avoimena maailman kansalaisena.

Esitutkinnassa poliisi kuuli todistajana Lauri Kurjen pitkäaikaista ja läheistä ystävää saadakseen tietää enemmän siitä, millainen ihminen professori Kurki oli. Todistaja osasi edellä mainitun lisäksi kertoa muun muassa, ettei Kurki juurikaan puhunut tunteistaan, lähinnä hän kielsi ne. Hänen kerrottiin suhtautuneen tunteellisuuteen ylimielisesti, minkä vuoksi joku professoria tuntematon henkilö oli kuvaillut tätä sanoilla kyyninen paska. Nuoruudesta asti Kurjella oli ollut tarve päteä ja hän panosti kaiken energiansa uraansa. Todistaja arveli tämän osittain johtuvan siitä, että Lauri Kurjella oli tarve kompensoida homoseksuaalisuuttaan. Vaikkei tämä koskaan peitellyt taipumustaan, ei hän sitä myöskään tuonut esille. Se oli hänen yksityisasiansa.

Lauri Kurki saattoi avoimuudestaan huolimatta vaikuttaa myös hieman varovaiselta ja pelokkaalta, lisäksi hänen suhtautumisensa omaan kehoonsa oli estynyt. Todistajan kuultua, että hänen ystävänsä oli menehtynyt väkivallan uhrina, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, ettei Laurilla ollut mitään mahdollisuutta tehdä vastarintaa. Lukuisat olivat ne kerrat, jolloin hän oli koettanut saada Kurjen harrastamaan liikuntaa, tuloksetta. Lauri Kurki ei suostunut kuntoilemaan.

Professori Kurjella oli eräs onneton naisihailija, joka oli vuosien ajan koettanut ottaa tähän yhteyttä. Miehellä ei ollut mitään suhdetta naisen kanssa, vaikka tämä lähetti hänelle säännöllisesti rakkauskirjeitä. Kurjen mielestä juttu oli lähinnä huvittava samalla, kun se toisaalta oli hieman kiusallinen. Nainen ei kuitenkaan häirinnyt häntä sen suuremmin, sillä hän ei koskaan ollut koettanut tavata professoria vasten tämän tahtoa.

Ei ollut mitenkään tavatonta, että Lauri Kurjen työpäivät venyivät pitkälle yöhön, ja hän saattoi nukkua vain pari tuntia. Kerran, pari viikossa hän lopetti työnteon kotonaan vasta myöhään yöllä, minkä jälkeen hän lähti piipahtamaan lähistöllä sijaitsevassa ravintolassa ennen sen sulkemista. Ravintolassa hän käyttäytyi aina erittäin korrektisti, mutta hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että joku halusi lähteä hänen mukaansa, vaikkei hän seksuaalista suuntautumistaan tyrkyttänytkään. Kotonaan hän oli vieraanvarainen isäntä ja tarjosi juotavaa vieraansa niin halutessa. Hän saattoi myös ehdottaa lähempää kanssakäymistä. Itse hän oli sangen pidättyväinen alkoholin suhteen eikä koskaan juonut itseään humalaan. Hän otti lasillisen seuraksi.

Kurki oli sosiaalinen ja hänellä oli laaja ystäväpiiri, joka oli hänelle tärkeä ja josta hän oli ylpeä. Hän kutsui usein kotiinsa vieraita, joista moni oli yhteiskunnassamme korkeassa asemassa, tavalla tai toisella. Tämän vuoksi hänen baarikaappinsa oli hyvin varusteltu ja sisälsi kalliita juomia sekä savukkeita ja sikareita. Hän tutustui mieluusti uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Tavallisiin ihmisiin hän suhtautui kuin sirkuseläimiin, hieman ylimielisesti. Heidän arkiaskareensa ja heidän tapansa elää sekä rentoutua kummeksutti häntä, sillä kaikki se tuntui hänestä vieraalta ja kaukaiselta.

Huolimatta siitä, että Kurki halusi olla väleissä ihmisten kanssa ja välttää kaikenlaisia kahnauksia, löytyi myös heitä, jotka eivät pitäneet Kurjesta tämän kyynisyyden ja ylimielisyyden vuoksi. Vaikka kalvosinnapit ja rannekello olivat ainoat hänen kantamansa korut, joidenkin ihmisten parissa Lauri Kurjen hienosteleva puhetapa herätti paheksuntaa ja närää.

Hänen taloudellinen tilanteensa oli vakaa ja hänellä oli usein käteistä rahaa hallussaan, joskus hän kantoi mukanaan huomattaviakin summia. Tämän lisäksi hän käytti luottokorttia ulkomailla matkustellessaan tai maksaakseen ravintoloissa, joissa hän söi mielellään. Hän ei osannut laittaa ruokaa ja söi kotioloissaan yksinomaan valmisruokia ja eineksiä. Vaikka hän joutuikin matkustamaan paljon työnsä puitteissa, hän piti matkustamisesta myös lomillaan. Todistaja oli ollut Lauri Kurjen seurassa lukuisilla lomamatkoilla, muun muassa Kuubassa ja Thaimaassa.

Viimeisen illan tapahtumat

Torstain vastaisena yönä toukokuun 25. päivänä 2006 professori Kurki lähti kotoaan tapansa mukaan Punavuorenkadulta läheiseen Don’t Tell Mama, eli DTM-ravintolaan, joka sijaitsee Isolla Roobertinkadulla. Kuten yleensä, hän oli liikkeellä pikkutunneilla. Eräs tuttava muisti nähneensä Kurjen saapuvan ravintolaan vasta kolmen paikkeilla aamuyöstä. He juttelivat puolisen tuntia, jona aikana monet henkilöt tervehtivät Kurkea ohimennen. Kun ystävykset valomerkin aikaan olivat lähdössä kumpikin tahoilleen, eräs nuori mies tuli tervehtimään Kurkea. Todistajan mukaan vaikutti siltä kuin Kurki ja kyseinen nuorukainen olisivat tunteneet toisensa entuudestaan. Hän pani merkille, että nuorukainen pyysi rahaa johonkin tarkoitukseen. Jokin miehessä herätti todistajan ajattelemaan, että seura ei ollut parasta mahdollista Kurjelle. Nuo kaksi lähtivät diskoon, jossa todistaja näki heidät pöydässä keskustelemassa kolmannen henkilön, nuoren miehen kanssa. Lähtiessään ravintolasta vähän ennen neljää todistaja tuli ajatelleeksi, että voisi pyytää Kurkea seurakseen yömyssylle tai ainakin kulkea samaa matkaa Kurjen kotiovelle, niin kuin heillä oli tapana joskus tehdä innokkaasti jutellen. Kurki vaikutti kuitenkin uppoutuneen keskusteluun nuorukaisten kanssa, joten todistaja heilautti vain Kurjelle kättään hyvästiksi.

Eräs ravintolan järjestyksenvalvojista kertoi tuntevansa Kurjen hyvin, sillä tämä oli kanta-asiakas, jolla oli tapana käydä ravintolassa kutakuinkin joka viikonloppu. Tyypillistä Kurjelle oli, että hän saapui aina varsin myöhään, tuona kohtalokkaana iltana todistaja oli nähnyt Lauri Kurjen vasta tämän lähtiessä kotiin. Kello oli tuolloin noin puoli neljä. Kurjen seurassa oli kaksi tai kolme miestä ja seurue puhui keskenään englantia, mistä todistaja päätteli miesten olevan ulkomaalaisia. Vahtimestari ei tuntenut näitä miehiä entuudestaan eikä kyennyt kuvailemaan miehiä kovinkaan tarkasti, sillä oli nähnyt heidät vain takaapäin. Poikkeuksellista tilanteessa oli se, että Kurjen tapana oli tulla ja lähteä yksin.

Nuorten illanvietto

Keskiviikkona toukokuun 24. päivänä ystävykset Tanja, Mati ja Viktor sopivat tapaavansa Helsingin rautatieasemalla kello 21.00 ja 21.30 välillä. Sieltä he lähtivät erääseen Erottajalla sijaitsevaan ravintolaan, josta matkaa jatkettiin Eerikinkadulla sijaitsevaan paikkaan nimeltä Stuff. Tässä kohdassa iltaa Tanja jättäytyi kaverusten seurasta. Nuorukaiset jatkoivat illanviettoaan valomerkkiin asti. Kello oli tuolloin kaksi. Tämän jälkeen he suuntasivat kulkunsa DTM-ravintolaan Isolle Roobertinkadulle. Ravintolassa miehet jatkoivat juhlimistaan yhdessä Viktorin tunteman miehen seurassa, joka lähti ravintolasta vain hieman ennen valomerkkiä. Tuolloin Viktor oli havainnut Kurjen, jonka hän tunsi entuudestaan. He olivat tavanneet toisensa noin vuosi takaperin, jolloin Viktor oli käväissyt Kurjen kotonakin. Myös Kurki muisti vanhan tuttavuuden, eikä aikaakaan, kun kolmikko keskusteli eloisasti keskenään.

Nuorukaiset olivat aika tavalla juovuksissa, kun taas Kurki oli energiajuomaan pidättäytyneenä vesiselvä. Valomerkin jälkeen Kurki kutsui nuorukaiset luokseen viskille, ja nämä ottivat kutsun vastaan. Kurjen luona vieraat nauttivat alkoholia ja pelasivat korttia, räsypokkaa, jossa häviäjän oli luovuttava jostain vaatekappaleestaan. Muutamaan otteeseen Kurki ehdotti vierailleen seksuaalista kanssakäymistä, mihin nämä eivät suostuneet, sillä jo asunnolle kävellessään he olivat päättäneet olla suostumatta seksiin. Heidän tarkoituksenaan oli päästä käsiksi professorin rahoihin ja viinoihin.

Aamu alkoi sarastaa, eikä yö ollut sujunut miesten käsikirjoituksen mukaan. Mati ja Viktor eivät olleet rikastuneet eikä professori ollut saanut kaipaamaansa seksuaalista tyydytystä, edes maksua vastaan. Kurki pyysi miehiä poistumaan, sillä hänen oli oltava eräässä tärkeässä tapaamisessa vain muutaman tunnin kuluttua. Viktor meni eteiseen pukeutuakseen, kun Mati katosi hetkeksi ja ilmestyi kädessään pyyhkeeseen kääritty viinapullo. Varoittamatta Mati löi Lauri Kurkea pullolla päähän, minkä seurauksena professori vajosi lattialle. Kurki koetti paeta asunnosta portaikkoon, ja hänen onnistui huutaa apua joitakin kertoja. Tuolloin Viktor tarttui häntä kurkusta saadakseen hänet vaikenemaan. Kurki kaatui selälleen, jolloin Viktor alkoi Kurjen viereen polvistuneena lyödä häntä kasvoihin ja potkia polvellaan. Jonkin ajan kuluttua Mati palasi eteiseen ja koska Kurki vaikutti olevan yhä elossa, vaikkakin henkihieverissä, Mati alkoi uudestaan lyödä häntä pullolla päähän säestäen iskujaan potkuilla vartaloon. Viktor kuristi uhriaan kurkusta, kunnes tämä ei enää vaikuttanut olevan elossa. Varmistuttuaan Kurjen todellakin kuolleen tunnustelemalla hänen kaulavaltimonsa pulssia nuorukaiset päättivät alkaa penkoa asuntoa.

Varastettuaan alkoholia, tupakkaa, kantasormuksen, eri maiden valuuttaa, veitsen, kiikarin ja videokameran miehet poistuivat asunnosta. Kello oli tuolloin noin puoli yksitoista aamulla. Asunnon jokainen huone oli pengottu ja lattialle oli viskottu paljon tavaraa ja irtaimistoa, kaikkialla lojui kymmenittäin alastomia miehiä esittäviä valokuvia.

Rikospaikkatutkinta

Poliisi aloitti aikailematta tapauksen tutkinnan. Ensisijaisen tärkeää oli määrittää kuolinaika. Oikeuslääkäri teki ruumiinkatselmuksen kello 5.50 aamulla 28. toukokuuta vainajan löytöpaikalla asunnossa. Ruumiin ympärillä eteisessä oli useissa paikoissa veriroiskeita, veripisaroita ja verisiä pyyhkäisyjälkiä niin ulko-ovessa ja sen pielissä kuin molemmilla puolilla sisäovea, eteisen seinillä ja niillä olevissa tauluissa, katossa ja lattialla. Kylpyhuoneen oven läheisyydessä oli osittain verisiä kengänjälkiä.

Vainaja makasi selällään eteisen lattialla yllään lilan värinen paitapusero ja mustat bokserit. Pään ja yläruumiin alla oli lammikko osittain jo kuivunutta verta, vainajan vaatteissa oli joitakin veripisaroita, seinässä pään vieressä verta oli enemmän. Tekijät olivat viskoneet vainajan peitoksi läheisestä vaatekaapista ja naulakosta vaatteita. Vainajan pää oli kääntyneenä vasemmalle siten, että vasen korva oli lattiaan, vasen jalka oli osittain koukistuneena oikean ollessa suorassa. Vasen käsi oli taipuneena vartalon vieressä siten, että sormet osoittivat kaulaa kohti, oikea käsivarsi oli ojentautuneena vartalon läheisyydessä kämmen lattiaan. Ruumiin jalkojen vieressä oli veriset silmälasit, joiden toinen aisa oli irronnut ja toinen linssi vahingoittunut.

Vainajan päässä oli kolme repeämää, murtumia oli havaittavissa päälaella, otsassa sekä kasvoissa. Nämä vammat olivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä aiheuttaneet myös kallon sisäisiä vammoja, jotka puolestaan olivat kuolettavia. Vammojen ulkonäöstä voitiin päätellä, että ne oli aiheutettu raskaalla ja tylpällä esineellä. Uhrin kaulassa oli merkkejä hankautumasta ja silmien verkkokalvoilla oli verenpurkaumia, mikä viittasi siihen, että uhria oli mahdollisesti kuristettu. Oikeuslääkäri totesi lisäksi, että vainajan käsivarsissa ja käsissä oli joitakin mustelmia ja hankaumia, jotka vaikuttivat syntyneen uhrin puolustautuessa.

Selkäpuolen lautumat vastasivat ruumiin asentoa ja alustaa. Kuolonkankeus tuntui suurissa nivelissä, ja vatsan vasemmalla puolella oli havaittavissa merkkejä alkaneesta mätänemisestä. Ruumiin lämpötilaksi mitattiin 22,9 astetta kello 6.20, lämpötilaksi asunnon lattianrajassa mitattiin vastaavana hetkenä 18,3 astetta. Lääkäri arvioi vainajan menehtyneen 24. ja 26. toukokuuta välisenä aikana. Ruumis kuljetettiin oikeuslääketieteen laitokselle, kun siitä oli otettu vielä DNA-näytteitä.

Vainajalle tehtiin seuraavana päivänä oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, jossa voitiin vahvistaa välittömäksi kuolinsyyksi monipuoliset kallon murtumat sekä niistä seuranneet aivokudoksen repeämät ja käsin kuristaminen. Tarkemmin määriteltynä kyseessä olivat tylpän esineen aiheuttamat neljä vammaa otsan ja päälaen seutuvilla, lisäksi otsassa ja päälaessa oli pirstaleinen kallomurtuma, joka eteni molempien silmäkuoppien kautta vasempaan ohimoluuhun asti. Oletettavasti käsin kuristamisesta johtuneita vammoja oli kieliluun ja kurkunpään murtumat, jotka oli aiheutettu uhrin yhä eläessä, lisäksi kudoksissa oli havaittavissa verenpurkaumia.

Poliisin tekniset tutkijat tutkivat asunnon läpikotaisin ja ottivat sieltä lukuisia näytteitä lähempää keskusrikospoliisin laboratoriossa tehtävää tutkimusta varten. Tekijät olivat penkoneet jokaisessa huoneessa kaappeja ja muita säilytystiloja sekä viskelleet näiden sisältöä lattialle. Kaikkialla lojui aiemmin mainittuja valokuvia. Avonaisen ruokatilan pöydällä ja lattialla lojui tyhjiä savukekartonkeja, sikarilaatikoita sekä viinapullojen pahvikääreitä. Olohuoneen ikkunan luona olevalla sohvalla oli mustat Calvin Klein -merkkiset veriset farkut sekä verinen vaaleanpunainen käsipyyhe. Eteisen peilipöydällä oli viinapullo.

Tekijät jäävät kiinni

Poliisille selvisi varsin nopeasti, että professorilla oli tapana käydä säännöllisesti DTM-ravintolassa. Haastateltuaan ravintolan henkilökuntaa sekä tutkittuaan läheisen valvontakameran kuvanauhaa poliisi saattoi varmistua, että Kurki oli kyseisen aamun pikkutunneilla poistunut kantakapakastaan kahden nuoren miehen saattelemana.

Vielä samana iltana, sunnuntaina 28. toukokuuta 2006 kello 21.30, poliisi pidätti kolme miestä itähelsinkiläisestä Vuosaaren kaupunginosasta, Leikosaarenkuja 4:n pihasta. Yksi miehistä vapautettiin seuraavana päivänä, sillä hänellä ei ollut rikoksen kanssa mitään tekemistä.

Kahden muun miehen asuntoihin tehtiin kotietsintä, jossa löydettiin suuria määriä alkoholia ja tupakkatuotteita, joiden epäiltiin olevan peräisin Lauri Kurjen asunnolta.

Kuulustelut

Sunnuntai-iltana poliisi pidätti Mati Titovin ja Viktor Lukinin. Heitä alettiin kuulustella seuraavana päivänä, maanantaina. Ensimmäisessä kuulustelussa pidätetyistä vanhempi, 23-vuotias Mati kertoi, että oli syntynyt Virossa. Hän oli kuitenkin asunut Suomessa jo 14 vuotta, eikä näin ollen tarvinnut tulkkia avukseen. Hän kertoi asuvansa niin sanotussa kimppakämpässä Helsingin Pursimiehenkadulla. Miehen kansalaisuus jäi epäselväksi eikä hän kyennyt kertomaan asuntonsa tarkkaa sijaintia tai osoitetta, sillä hän oli asunut Helsingissä vasta kolmisen viikkoa. Tätä ennen hän oli ollut Levillä, jossa oli tehnyt ravintola-alan töitä.

Miehistä nuorempi, 19-vuotias Viktor, kertoi syntyneensä Venäjällä ja että hänellä oli yhä Venäjän kansalaisuus, vaikka hän oli muuttanut Suomeen äitinsä kanssa jo 1998. Koska hänkin sanoi osaavansa suomea, ei tähänkään kuulusteluun tarvittu tulkkia. Viktorilla ei kertomansa mukaan ole mitään ammattia. Hän asui siinä osoitteessa, jonka pihasta heidät pidätettiin.

Matin kertomus

Ensimmäisen kuulustelun aikana Mati kertoi, mitä oli tehnyt edeltävän viikon keskiviikosta pidättämishetkeen asti. Hän kertoi olleensa keskiviikkoillan ja sitä seuraavan yön majapaikkanaan olevassa kimppakämpässä. Seuranaan hänellä oli kertomansa mukaan ollut ystävänsä Viktor, jonka sukunimeä hän ei kuitenkaan tiennyt. Asunnossa oli lisäksi Matin naispuolinen työkaveri. Muita kämppäkavereita ei näkynyt tuon illan ja yön aikana.

Jossain kohdassa tuon illan aikana hän muisteli käyneensä Viktorin kanssa jossain kaupassa, mutta muilta osin he olivat olleet asunnolla juomassa olutta ja siideriä. Seuraavana iltana, torstaina, Mati kertoi käyneensä Viktorin ja erään toisen kaverin kanssa Rautatieaseman läheisyydessä olevassa baarissa, josta he lähtivät vasta valomerkin jälkeen. Kolmikko palasi asunnolle, söi ja kävi nukkumaan.

Perjantaista sunnuntai-iltapäivään Mati kertoi viettäneensä nukkuen ja oleillen pääasiassa asunnollaan. Sunnuntai-iltapäivällä hän lähti kaverinsa kanssa Viktorin luo Vuosaaren, jossa he viettivät iltaa syöden, seurustellen ja katsoen televisiota. Palan painikkeeksi nautittiin siideriä, kunnes poliisit tulivat ja pidättivät heidät.

Mati ei kyennyt vastaamaan tarkasti, millaisissa ravintoloissa hänellä oli tapana käydä, eikä hän osannut kysyttäessä nimetä tai osoittaa kartalta paikkoja, joissa oli mahdollisesti käynyt.

Huolimatta siitä, että hänelle oli kuulustelun aluksi kerrottu, mistä jutussa on kyse, hän kiisti osallisuutensa ja piti kiinni kertomuksesta, jonka mukaan hän oli ollut asunnollaan ystäviensä seurassa oletettuna surmahetkenä.

Viktorin kertomus

Viktor kertoi ensimmäisessä kuulustelussa tavanneensa keskiviikkona, 24. toukokuuta Matin ja Tanjan Helsingin rautatieasemalla kello 21.00–21.30. Hän kertoi heidän kierrelleen ravintoloissa illan aikana. Jossain vaiheessa Tanja lähti kaksikon seurasta. Illan päätteeksi Viktor ja Mati päätyivät DTM-ravintolaan Isolle Roobertinkadulle, jossa jatkoivat juhlimistaan. Hän kertoi heidän seurassaan olleen kolmannenkin miehen, joka kuitenkin oli poistunut ennen valomerkkiä.

Viktor kertoi nähneensä Lauri Kurjen, jonka tunsi entuudestaan. He olivat tavanneet noin vuosi sitten, jolloin Viktor oli ollut jopa Laurin kotona. Hän kertoi Kurjen nytkin ehdottaneen jatkoille lähtemistä asunnolleen. Viktor ja hänen seurassaan koko illan ollut Mati ottivat kutsun vastaan. Vielä Kurjen luo kävellessään he keskustelivat, lähtisivätkö jatkoille vai eivät. He olivat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että piipahtaisivat Kurjen luo juomaan viskiä.

Asunnolla Viktor ja Mati olivat juoneet viinaa ja pelanneet korttia aina aamuun asti. Viktor kertoi ottaneensa Matin kanssa puheeksi kotiin lähtemisen kello seitsemän tienoilla. Hän mainitsi Lauri Kurjenkin sanoneet jotain töihin lähtemisestä. Viktor kertoi, että Lauri Kurki oli sanonut, että häntä tultaisiin mahdollisesti hakemaan ennen kello yhtätoista. Viktorin mukaan he poistuivat asunnosta 7.15–7.30.

Asunnolta lähdettyään he olivat menneet Matin asunnolle, jossa oli muitakin henkilöitä. Vielä samana iltapäivänä hän kertoi käyneensä Itäkeskuksessa tapaamassa ystäviään. Seuraavan yön hän kertoi viettäneensä Matin luona.

Perjantai-iltana Viktor, Mati ja muutama muu olivat jälleen DTM-ravintolassa, josta lähtivät kello kolmen aikoihin aamuyöstä ja menivät takaisin Matin luo. Vasta lauantaina Viktor palasi kotiinsa. Sunnuntaina hän heräsi kotoaan iltapäivällä. Mati ja eräs heidän yhteinen ystävänsä tulivat Viktorin luo sunnuntaita viettämään. Poliisi pidätti kolmikon myöhemmin samana iltana Viktorin luota.

Viktor kiisti ensimmäisessä kuulustelussa tietävänsä mitään Lauri Kurjen kuolemasta ja siihen johtaneista tapahtumista. Hän sanoi olevansa järkyttynyt tapauksesta, vaikkei tuntenutkaan miestä sen lähemmin.

Seuraavat kuulustelut ja tunnustukset

Mati kuulusteltiin seuraavan kerran 5. kesäkuuta. Hän ei ollut suostunut allekirjoittamaan ensimmäistä kuulustelupöytäkirjaa toukokuussa. Syyksi hän kertoi nyt, että halusi odottaa asianajajaa ja tulkkia.

Toisen kuulustelun aluksi hän myönsi olleensa Lauri Kurjen asunnossa torstaina 25. toukokuuta 2006. Hän kertoi tavanneensa professorin ollessaan ystävänsä Viktorin kanssa ravintolassa. Hän ei tuntenut Kurkea entuudestaan. Hän kertoi heidän poistuneen DTM-ravintolasta sulkemisajankohtana. Mati sanoi olleensa alkoholin vaikutuksen alainen, sillä oli illan ja yön aikana juonut runsaasti sekalaisia juomia, kuten oli tehnyt pitkin kulunutta viikkoa. Professorin humalatilasta hän ei osannut esittää arviota, oletti tämänkin nauttineen.

Asunnossa hän kertoi heidän jatkaneen juomistaan ja pelanneen ajan kuluksi korttia. Tilanne oli Matin kertoman mukaan jostain syystä ryöstäytynyt käsistä noin tunnin, puolentoista kuluttua. Hän kertoi lyöneensä eteisessä Kurkea pullolla päähän kaksi kertaa. Kurki oli kaatunut lyöntien voimasta lattiaan, jossa oli maannut sätkien raajoillaan. Miehen koko ruumis oli nykinyt. Mati oli käyttänyt lyömiseen asunnosta löytämäänsä viinapulloa, joka ei ollut mennyt rikki.

Ennen heidän asunnosta poistumistaan Mati sanoi penkoneensa paikkoja. He olivat anastaneet viinaa ja tupakkaa, jotka olivat vieneet Matin asunnolle Pursimiehenkadulle. Kuulustelussa hän kertoi myös vieneensä asunnosta koristetuppipuukon.

Ystävänsä Viktorin tekemisistä Mati oli sangen vaitonainen ja käski kuulustelijoiden esittää kysymyksensä suoraan tälle. Muutenkin hän vaikutti vähäsanaiselta ja muistamattomalta.

Syyksi tilanteen kärjistymiseen Mati sanoi professorin alkaneen tavalla tai toisella ärsyttää häntä. Hän sanoi itsesuojeluvaistonsa heränneen, vaikkei hänen tarkoituksensa missään nimessä ollut tappaa ketään. Hän sanoi kuulleensa Kurjen kuolemasta vasta uutisista.

Seuraavien kuulusteluiden aikana Mati oli harvasanainen. Hänellä ei ollut lisättävää edeltävään tarinaan eikä hän halunnut muistaa mitään uutta. Tarkentavia kysymyksiä esitettäessä hän ei tiennyt tai osannut vastata tarkemmin. Hän myönsi lyöneensä pullolla ärsyynnyttyään. Hän sanoi tarkistaneensa, että Kurki hengitti ja oli elossa. Muita yksityiskohtia Mati ei osannut tarkentaa eikä muistanut muun muassa sitä, mitä oli asunnosta anastanut. Viktorin osuudesta tapahtumiin hän ei vieläkään osannut kertoa.

Heinäkuun 25. päivän kuulustelussa Mati kiisti heidän keskustelleen mitään seksistä tai sen ostamisesta DTM-ravintolassa. Hän myönsi kuitenkin, että Kurki oli asunnollaan ehdottanut yhdyntää kortinpeluun lomassa, mikä oli kuulusteltavan mukaan hermostuttanut häntä. Silti hän piti kiinni tarinastaan, että heidän tarkoituksensa oli ainoastaan istua jatkoilla, siis juoda ja rupatella sekä pelata korttia ja että hänen hermostumisensa oli tapahtunut vasta Kurjen ehdotettua seksiä useampaan otteeseen. Hän painotti lopuksi, ettei lyömisenkään tarkoitus ollut tappaa, ainoastaan tainnuttaa, jotta he voisivat ryöstää miehen.

Viktoria kuulusteltiin toisen kerran toukokuun viimeisenä päivänä. Tuolloin hän ei halunnut lisätä mitään edelliseen kertomukseen eikä halunnut vastata yhteenkään kysymykseen, minkä hän toi ilmi hyvin selvästi. Myöskään seuraavassa kuulustelussa, kesäkuun alussa, hän ei ollut yhteistyöhaluinen, halusi vain omien sanojensa mukaan nukkua ja rentoutua tutkintavankeuden rauhassa. Hänet palautettiin selliin pariksi tunniksi ja haettiin uudelleen kuulusteltavaksi samana iltapäivänä.

Nyt hän toisti tunteneensa Kurjen entuudestaan ja käyneensä tämän asunnolla joskus aikoja sitten, seksiin ei ollut viitattu tuolloin mitenkään. Hän kertoi tavanneensa Kurkea aika ajoin, jolloin he olivat joskus ottaneet puheeksi seksipalveluiden ostamisen. Professori oli halukas maksamaan Viktorille tämän palveluksista. Näin oli käynyt myös tuona kyseisenä iltana toukokuussa. Viktor kertoi Matin antaneen ymmärtää, että hän olisi ostettavissa, mikä ilmeisesti oli ollut se syy, että Kurki oli kutsunut heidät asunnolleen.

He olivat kuitenkin sopineet, etteivät harrastaisi seksiä Kurjen kanssa. Tarkoitus oli päästä käsiksi Kurjen rahoihin ja lähteä pois. Jos rahaa ei olisi saatavana, alkoholia kuitenkin.

Aamulla kortinpeluun etenemättä sen kummempaan Viktor kertoi heidän olleen poistumassa, kun Mati oli ilmestynyt kädessään pullo, jolla hän oli lyönyt Kurkea päähän kahdesti. Maahan kaatunut professori oli koettanut huutaa apua ja kontata karkuun, jolloin Viktor sanoi kuristaneensa häntä, jottei mies huutaisi. Samalla kuulusteltava myönsi lyöneensä ja potkineensa kuristamisen ohella. Hänen mukaansa professorissa ei näkynyt elon merkkejä heidän lopetettuaan pahoinpitelynsä. Kurjen sydän ei lyönyt. Tämän jälkeen Viktor kertoi heidän kolunneen paikkoja ja anastaneen muun muassa alkoholia, tupakkaa, rahaa ja joitakin esineitä.

Hän kertoi ottaneensa mukaansa asunnon avaimet, mutta heittäneensä ne roskikseen, professorin puhelimesta hän oli ottanut kuoret, sillä ne sopivat hänen omaansa.

Viktor sanoi Kurjen pelkästään vihjailleen seksin harrastamisesta kortinpeluun aikana. Hänen mukaansa professori ei suoraan ehdottanut yhdyntää. Hän ei myöskään ollut huomannut mitään ärsyyntymisen merkkejä toverissaan, päinvastoin, Viktor kertoi Matin sopineen professorin kanssa mahdollisesta uudesta tapaamisesta lauantaiksi.

Hän päätti kertomuksensa vakuuttamalla, ettei heidän tarkoituksensa ollut tappaa professoria, ainoastaan lyödä hänet tajuttomaksi, jottei tämä voisi huutaa apua heidän ryöstäessään asuntoa. Hän oli toivonut, että Kurki olisi lyönnin voimasta menettänyt muistinsa eikä olisi virottuaan muistanut tapahtumista mitään.

Tuomiot

Jutun oikeuskäsittely aloitettiin 26. syyskuuta 2006 ja saatiin päätökseen saman vuoden lokakuun 10. päivänä. Kihlakunnansyyttäjä vaati käräjäoikeudessa miesten tuomitsemista murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Syyttäjän rangaistusvaatimuksessa sanottiin muun muassa, että syytetyt olivat yksissä tuumin tappaneet Lauri Kurjen tämän asunnossa. Tappo oli syyttäjän lauselman mukaan tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Lisäksi tekotapa ja teon kesto osoittivat selkeää surmaamispyrkimystä. Syylliset olivat olleet erityisen raakoja ja julmia ja tuottaneet uhrilleen suunnatonta tuskaa. Näin ollen rikos on kokonaisuutensa arvostellen törkeä. Ryöstön osalta syyttäjä katsoi, että se oli toteutettu suunnitelmallisesti ja sen yhteydessä oli tahallisesti aiheutettu vaikeita ruumiinvammoja, joihin uhri oli menehtynyt.

Molemmat syytetyistä kiistivät syyllistyneensä murhaan mutta myönsivät syyllistyneensä tappoon. Mati myönsi syyllistyneensä törkeään ryöstöön, Viktor sen sijaan kiisti tämän, hän myönsi ainoastaan osallistuneensa jonkinasteiseen anastusrikokseen.

Oikeus kuitenkin hylkäsi murhasyytteen, sillä ei voitu kiistattomasti osoittaa syytettyjen suunnitelleen surmaamista ja se totesi syytettyjen syyllistyneen tappoon ja törkeään ryöstöön, josta molemmat tuomittiin vankeuteen 11 vuodeksi. Lisäksi heidän maksettavakseen määrättiin joitakin korvauksia ja heidän anastamansa omaisuus takavarikoitiin. Syyttäjä, Kurjen veli sekä molemmat syytetyt valittivat tuomiosta, joka kuitenkin säilyi muuttumattomana ylemmässä oikeusasteessa.

Lopuksi

Vaikka tapahtuma rikoksena ei ollut mitenkään erikoinen, juttu herätti varsin suurta mielenkiintoa tiedotusvälineissä. Suomessa ei ole mitenkään tavatonta, että joku menettää henkensä tapon uhrina ja surmaajana on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Tyypillistä tällaisille henkirikoksille on se, että ne tehdään pitkittyneen alkoholinkäytön yhteydessä hetken mielijohteesta.

Lisäksi tapaus selvitettiin äärimmäisen nopeasti poliisin tehokkaan toiminnan tuloksena, joten tältäkään osin ei jutun ylenmääräiselle uutisoinnille löydy perusteita. On ihan toista, jos poliisin on turvauduttava yleisön apuun syyllisten tunnistamiseksi tai heidän olinpaikkansa selvittämiseksi.

Herääkin kysymys, olisiko tapahtumasta kirjoitettu yhtä paljon, jos uhri olisi ollut tuntematon henkilö ja lisäsikö jutun uutisarvoa professorin kuuluminen seksuaaliseen vähemmistöön? Niin tai näin, professori Lauri Kurjen kuolema oli suuri menetys sekä Helsingin yliopistolle että suomalaiselle oikeustieteen tutkimukselle ja näin ollen koko yhteiskunnalle.

Konginkankaan suuronnettomuus

Veikko Stolt, ylikomisario, Liikkuva poliisi, Jyväskylä.

Olen käsitellyt tapahtumaa ja sen tutkimuksia pääasiassa tutkintalautakuntatyössä karttuneen tiedon ja kokemusten perusteella. Tarkastelukulma on poliisin liikennerikospaikkatutkinnan sijaan tutkintalautakuntapainotteinen. Puolitoistavuotinen suuronnettomuuden tutkintalautakuntatyö tarjosi mielenkiintoisen näköalapaikan ja mahdollisuuden perehtyä raskaan liikenteen turvallisuuteen vaikuttaviin osaelementteihin varsin syvällisesti, visusti ja myös aikaa säästämättä.

Suuronnettomuustutkintalautakunnan jäsenyys ja varapuheenjohtajuus oli vastuullinen tehtävä. Asiaan liittyvä suuri inhimillinen hätä, omaisten kohtaaminen, julkisuus, monenlaiset paineet, vaatimukset ja odotukset kilvoittivat lautakuntaa pyrkimään mahdollisimman totuudenmukaiseen ja objektiiviseen lopputulokseen. Tavoite oli lautakunnan ylätuuli.

Tapahtuman syntymekanismin selvittäminen, tapahtuman kulku ja seuraukset sekä tapahtuman syntyyn vaikuttaneen syykirjon etsiminen olivat haasteellisia tehtäviä. Turvallisuuden kannalta keskeisimpien ja perusteltujen turvallisuussuositusten antaminen vaati vankkaa mietintää. Raskaan ajoneuvoyhdistelmän liikkuminen erilaisissa tie- ja ajo-olosuhteissa on hyvin monimutkainen asia. Sen matemaattinen hallinta on vaikeaa, osin mahdotonta, ja silti yhdistelmän liikkumisen keskeisimpänä turvallisuuden takaajana on pieni inhimillinen olento – ihminen. Onneksi käytössämme oli tämän maan, ja osin muidenkin maiden, parhaat asiantuntijat.

Kirjoitukseni tukeutuu pääosin tutkintalautakunnassa kertyneeseen aineistoon ja tutkintaselostukseen. Myös kuvat ja muutamat muut esitystä ilmentävät lisukkeet ovat peräisin tutkintalautakunnan materiaalista ja loppuraportista. Yritin poimia tähän kirjoitukseen keskeisimmät ja mielenkiintoisimmat osat onnettomuustapahtumasta, sen tutkinnasta ja viranomaistoiminnasta.

Tätä kirjoittaessani jouduin palaamaan toistuvasti Konginkankaan yöhön – aina se ei ollut helppoa.

Puhelinherätys

Puhelimeni herätti minut perjantaina 19. maaliskuuta 2004 aamuyöllä noin kello 03.00. Soittajana oli yksikkömme ylikonstaapeli ja maakunnallisen tie- ja maastoliikenteen tutkijalautakunnan poliisijäsen. Hän kertoi juuri saaneensa tiedon valtatie neljällä Äänekosken Konginkankaalla kello 02.08 tapahtuneesta linja-auton ja raskaan ajoneuvoyhdistelmän törmäyksestä, jossa on menehtynyt ainakin viisi ihmistä ja loukkaantuneita on useita.

Unet karisivat silmistäni. Vuosien kokemus Keski-Suomen tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan puheenjohtajana ohjasi minua vilkaisemaan mittarista ulkoilman lämpötilan ja etsimään itselleni sopivan pitempiaikaiseen ulkotyöskentelyyn soveltuvan vaatetuksen. Kyhäsin voileivän, hotkin sen maitolasillisen kanssa ja lähdin autollani Laukaasta kohti Konginkangasta.

Matkalla tapahtumapaikalle soitin poliisin kenttäjohtajalle ja onnettomuuden seuraukset olivat osin tarkentuneet; linja-auto oli törmännyt paperirullalastissa olleen ajoneuvoyhdistelmän perävaunuun ja menehtyneitä on toistakymmentä. Jatkoin ajoani ja varmistin vielä maakunnan teknisen rikostutkimusryhmän tulon paikalle.

Saavuin paikalle noin kello 04.00. Tapahtumapaikka oli alavalla tieosuudella sijaitsevalla pitkällä suoralla. Tien kummallakin puolella oli peltoaukeaa. Pelastustyöt olivat päättyneet ja loukkaantuneet oli kuljetettu pois. Aukean yllä leijui matala sumupilvi, oli hiljaista. Etuosastaan täysin tuhoutunut linja-auto oli pääosin tien pientareella. Auton matkustamon etuosa oli täynnä paperirullia – osin kahdessa kerroksessa. Paperirullia oli myös tiellä ja sen pientareella. Ajoneuvoyhdistelmän vetoauto oli muutaman metrin päässä linja-autosta lähes kokonaan pientareella. Perävaunu oli vinottain linja-auton käyttämällä ajokaistalla ja sen vetoaisa oli kiinni auton vetolaitteessa. Perävaunun etuosa ja seinät olivat tuhoutuneet. Maassa perävaunun ja linja-auton välissä oli useita paperirullia. Näky oli lohduton; tuntui, että kaikki tämä on vain unta ja kohta herään.

Näin alkoi kohdallani Suomen suurimman tieliikenneonnettomuuden tutkinta ja sittemmin valtioneuvoston nimittämän tutkintalautakunnan yli puolitoista vuotta kestänyt varapuheenjohtajuus.

Paikkatutkinta

Paikalle saapui pian toisia Keski-Suomen maakunnan tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäseniä; kaksi poliisijäsentä, kaksi tiejäsentä ja ajoneuvotekninen jäsen. Aloitimme paikkatutkinnan ja teimme sitä yhteistyössä Äänekosken paikallispoliisin rikostutkijoiden ja Jyväskylän teknisen rikostutkimuskeskuksen poliisimiesten kanssa.

Tie oli erittäin liukas. Jokainen paikalla otettu askel oli tehtävä varoen. Tien pinnan kitkan mittaaminen oli yksi keskeisiä tutkinnan alkutoimia. Kitka mitattiin Keski-Suomen tiepiirin ja Tieliikelaitoksen edustajien toimesta projektivastaavan autossa olleella kitkanmittauslaitteella. Kitkan mittaus tehtiin lisäksi Jyväskylän lentoaseman kitkanmittausvaunulla. Tien pinnan pitkittäisen ja poikittaisen kunnon (kaltevuus, uraisuus, ja niin edelleen) taltiointi tehtiin laserlaitteilla Tiepiirin toimeksiannosta muutaman päivän kuluttua tapahtumasta. Onnettomuuspaikkatutkinnan keskeisimpinä löydöksinä olivat linja-auton matkustajaluettelo ja matkareitti aikatauluineen. Matkustajaluettelo oli tutkinnan alusta alkaen tärkeässä roolissa. Luettelon perusteella voitiin päätellä linja-auton matkustajamäärä ja heidän henkilöllisyytensä. Tiedot olivat sittemmin avainasemassa myös uhrien identifioinnissa. Linja-auton ajopiirturilevykkeen löytyminen täyden tuhon keskeltä oli niin ikään merkittävä asia. Levykkeen tietoja käytettiin kuljettajan ajo- ja lepoaikojen sekä auton ajonopeuksien selvittämisessä.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaantulo

Onnettomuustutkintakeskuksen päivystäjä sai tiedon tapahtumasta kello 04.20 ja Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja ja tutkija saapuivat tapahtumapaikalle kello 09.45. Samalla todettiin, että kyseessä on suuronnettomuus. Tuolloin sovittiin Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan kanssa tutkintaryhmästä, jolla aloitettua tutkintaa jatketaan siihen saakka, kunnes valtioneuvosto asettaa tapausta varten suuronnettomuuden tutkintalautakunnan. Tutkintaryhmässä oli tuossa vaiheessa kaksi jäsentä Onnettomuustutkintakeskuksesta ja muutama jäsen maakunnallisesta tutkijalautakunnasta. Samalla aloitettiin pohdiskelu muutaman päivän kuluttua nimitettävän lautakunnan kokoonpanosta. Tarvittavat asiantuntijat löytyivät ja aloituskokous pidettiin jo muutaman päivän kuluttua tapahtuneesta.

Tapahtumapaikan ilmakuvaukseen pyydettiin ja saatiin apua Ilmavoimien kuljetuslentolaivueelta Tikkakoskelta. Kuljetuslentolaivue antoi tutkintaryhmän käyttöön lentokonehallin, johon linja-auton jäännökset siirrettiin. Halli oli erittäin hyvä tarkoitukseen. Se oli tilava ja valoisa. Lisäksi se sijaitsi vartioidulla ja aidatulla sotilasalueella, jossa työrauha oli taattu. Toki sinne yritti tulla muuan sähköisen kuvallisen viestinnän yksikkö. Onnettomuuskuormaauto oli liikennekelpoinen ja se ajettiin Jyväskylään katsastusasemalle tutkittavaksi. Perävaunu hinattiin Jyväskylään tutkittavaksi.

Valtatie neljä oli onnettomuuspaikan kohdalta suljettuna yli puoli vuorokautta. Liikenteellinen häiriö jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä kiertotie Konginkankaan taajaman kautta oli helposti järjestettävissä. Omana eristämislajina oli tapahtumapaikan ilmaeristys. Päivän alkaessa valjeta ja menehtyneiden siirtämisen linja-autosta ollessa käynnissä paikalle saapui helikopteri, josta kuvattiin tapahtumapaikkaa. Soitto Jyväskylän lentoaseman lennonjohtoon ja alue määrättiin lentokieltoon. Muutama helikopteri kävi senkin jälkeen alueen yllä, mutta tyytyi leijumaan sivistyneen kaukana tapahtumapaikasta.

Poliisi- ja pelastuslaitoksen järjestämän tiedotustilaisuuden lisäksi tutkintaryhmä järjesti oman tiedotustilaisuuden Äänekosken pelastuslaitoksella. Paikalla oli runsaasti tiedotusvälineiden edustajia.

Linja-auton jäännösten tutkinta lentokonehallissa aloitettiin tapahtumaa seuraavan päivän aamuna. Tutkinta oli erittäin hidasta. Kuorma-autolastillinen tapahtumapaikalta tuotua erilaista rikkoutunutta osaa soviteltiin linja-autoon. Tutkinnan keskeisin asia oli kuorma-auton perävaunun etuseinän löytyminen linja-auton sisätiloista. Etuseinässä olleiden jälkien perusteella saatiin varmuus linja-auton sekä perävaunun keskinäisestä