Pohjolan poliisi kertoo 2003

By Eri tekijöitä

Pohjolan poliisi kertoo -sarja peilaa poliisin ja rikoksentekijöiden todellisuutta. Toimituksen tavoitteena on välittää tosi kuva rikollisuudesta – sekä vakavimpien ja luotaantyöntävien rikosten että tiettyjen vähäpätöisempien tapahtumien, jotka muuten olisivat unohtuneet tilastoihin. Kuten aina, artikkelimme kertojina ovat kokeneet ja pätevät poliisit ja lainvalvojat, jotka ovat useimmissa tapauksissa vaikuttaneet siihen, että tapaukset on ratkaistu.Pohjolan poliisi kertoo -sarjassa poliisit kertovat itse huomiota herättävimmistä, järkyttävimmistä ja vaikeimmista rikostapauksistaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 8, 2019
• ISBN: 9788711897713

Book preview

Björkgård

Ruokahalu kasvaa syödessä

Kari Hohkuri, komisario, Eura.

Maskusta Euraan muuttaneen veljessarjan rikollinen toiminta alkoi Maskussa omenavarkauksista. Isä ei ohjannut ja äiti salli varastamisen nälän torjumiseksi.

Poikien isän mielenterveys järkkyi ja syveni vähitellen jo 1970-luvulla poikien ollessa vielä puolustuskyvyttömiä lapsia. Isä kielsi koulunkäynnin lapsiltaan uskonnollisin perustein. Äiti oli alistettu ja vailla omaa tahtoa, hänkin uskonnollisin perustein. Uskonto salli isän juopottelun ja vieraat naiset Turun hotelleissa. Isän huvituksiin meni perheen ja lasten rahat, jopa poikien omat pienet tienestit. Poikien henkinen kehittyminen jäi sattuman varaan. Isän jyrkät määräykset ja yhteiskunnanvastaisuus tekivät perheestä viranomaisten kannalta vaikean.

Poikien tiedot ja taidot karttuivat kaatopaikoilla, kun koulunkäyntiin ei ollut sanottavasti mahdollisuuksia isän asenteiden vuoksi. Tekninen näppäryys pojilla oli ilmeisesti synnyinlahjana. Niin kuin kokeilijan, erehtyjän ja seikkailijan luonnekin.

Turun seudun laajat kaatopaikat tuottivat pojille seikkailua, löytöjä, välillä ruokaa, välillä rahaksi muutettavaa romua. Samalla pojat oppivat näkemään, mitä kaikkea hyvinvoivat ihmiset käyttävät ja hylkäävät. Pojille alkoi kehittyä käsitys muiden ihmisten tarpeista. Omat tarpeet kehittyivät myöhemmin.

Kun poikien isä viihtyi mieluimmin Turun huvitukissa ja laskut jäivät maksamatta, edessä oli muun muassa sähkövirran katkaisu. Seikkailijat eivät sellaiseen tyytyneet. Pojat itse kertoivat, kuinka sähkötolppaan kiipeämällä vietiin uudet syöttöjohdot sähkölinjaan. Kaikki ei mennyt niin kuin piti, yksi seikkailijoista sai sähköiskun ja putosi tolpasta. Henki säilyi ja vammat paranivat aikanaan.

Jo Maskussa asuessaan veljekset olivat kiinnostuneita myös räjähdysaineista ja paukuttelusta. Lukemaan oppimisessa pojilla oli vaikeuksia, mutta räjähdysaineiden käsittelyyn he harjaantuivat jo nuorina. Ilmeisesti yrityksen ja onnistumisen kautta. Pojilla on näkö, kuulo, sormet ja varpaat tallella kokeiluistaan huolimatta.

Paukutteluun oppimisessa oli apuna naapurissa asuneen panostajan pojat, jotka hommasivat myös tarvittavan materiaalin isänsä varastoista luvattomasti. Myöhemmin räjähdysaineet varastettiin lain edellyttämällä tavalla rakennetuista varastoista. Määrät kasvoivat ja käyttötarkoitukset muuttuivat.

Kivinen koulutie

Monien vaiheiden jälkeen veljesten vanhemmat erosivat. Äiti ja lapset muuttivat Euraan äidin veljen omistamaan taloon vuonna 1991. Tapahtui suuri muutos perheen tilanteessa. Maskuun asumaan jäänyt, jo silloin syvästi mieleltään sairas isä pysyi poissa Euran kunnan Auvaisten kylässä sijaitsevasta talosta.

Lasten olot paranivat, ruokaa riitti joka päiväksi. Vieläkään kaikki asiat eivät olleet hyvin eikä poikia tyydyttävällä tavalla. Poikien mielestä eno määräsi liiaksi, mitä saa tehdä ja mitä ei. Syvästi uskonnollinen eno piti muille tavanomaisia, arkisiakin asioita syntinä. Eno rajoitti poikien mielestä monella tavalla heidän elämäänsä. Vapaaseen ja villiin elämään tottuneet pojat eivät uudessa tilanteessakaan viihtyneet koulussa. Poissaolot olivat lähes jokapäiväisiä. Joutilaat pojat jatkoivat vanhoja harrastuksia kaatopaikoilla. Eno ei hyväksynyt syntistä elämänmenoa. Jälleen oli muutto edessä.

Mäkisen perheelle (nimi muutettu), jossa yksinhuoltajaäidillä oli yksitoista lasta, osoitettiin sosiaalitoimen ratkaisuna kunnan omistama pientila rakennuksineen Mestilän kylästä. Muutto Mestilään tapahtui vuonna 1996.

Poikien isän vaikutusmahdollisuudet paranivat, vaikka avioeron jälkeen isällä ei ollut asumisoikeutta Mestilän kylässä olevaan taloon. Isä kuitenkin vieraili toistuvasti perheensä luona ja välillä hänet oli poliisin toimesta poistettava. Äidin ja lasten oli vaikeaa hyväksyä sairaan isän sekavaa käyttäytymistä.

Sosiaali- ja koulutoimenhaltijat tekivät voitavansa saattaakseen perheen järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Poikien koulunkäynti oli edelleenkin vaihtelevaa ja sattumanvaraista. Poliisi antoi toistuvasti virka-apua poikien saattamiseksi suorittamaan oppivelvollisuuttaan. Myöhemmin tilannetta yritettiin parantaa niin, että pojat saivat kotiopettajan. Tälläkään mallilla ei saavutettu merkittäviä tuloksia.

Mestilän kylään muuton jälkeen poliisille alkoi tulla vihjetietoja poikien käyttäytymisestä ja elämisestä omien väljien sääntöjen mukaisesti. Vihjeiden mukaan pojilla oli käytössään omalaatuista ajoneuvokalustoa ja hyvin omavaltaista liikkumista teillä, kujilla ja maastossa.

Operaatio rauha Mestilään

Ensimmäinen Euran poliisin tutkittavana ollut teko koski bensiinivarkautta Porin Tahkoluodossa sijaitsevasta suursäiliöstä. Teon selvittämisen jälkeen oli rauhallisempi kausi.

Vihjeitä tuli myös oudoista räjähdyksistä, joita Mestilässä kuultiin Mäkisen perheen sinne muuton jälkeen.

Vuoden vaihteessa 1998 Mestilän kylässä räjähti pian puolenyön jälkeen poikkeuksellisen voimakas uudenvuodenpommi. Pommin vaikutukset tuntuivat 300–400 metrin päässä räjähdyspaikalta. Pieniä vahinkoja tuli muutamien kylän asukkaiden rakennuksille. Räjähdyksen ääni kuului poliisin partioautoonkin, mutta tapahtumapaikkaa ei pystytty määrittelemään välittömästi yleisesti jatkuvan paukuttelun vuoksi. Vahinkoja kärsineet kyläläiset eivät tehneet rikosilmoitusta poliisille, mutta joitakin vihjeitä tapahtumapaikasta saatiin.

Huhtikuun 26. päivänä vuonna 1998 tuli Euran poliisiasemalle Mestilän kylän miesten lähetystö tapaamaan komisario Kari Hohkuria. Miehet kertoivat laajasti Mestilässä tapahtuvista laittomuuksista ja häiriöistä, joita veljekset olivat aiheuttaneet vuoden 1997 alusta alkaen ilmoituspäivään asti.

Lähetystön miesten selostuksen pääsisältönä oli toistuva kaahailu ja koheltaminen autoilla ja maastomoottoripyörillä yleisillä ja yksityisillä teillä. Poikien kaahailu oli aiheuttanut vaaratilanteita, vahinkoja yksityisteille ja yksityishenkilöiden metsille. Tieltä suistumisen seurauksena pojat olivat myös vaurioittaneet omaa ajoneuvokalustoaan. Heille lienee tapahtunut myös vammautumisia.

Lähetystön pyyntö kiteytettynä oli rauhan palauttaminen Mestilään.

Poliisin operaatio rauha Mestilään käynnistyi vappuaaton aattona eli 29. huhtikuuta 1998. Poliisin ensimmäinen toimenpide oli takavarikoida maastomoottoripyörät, joilla vaaratilanteet ja vahingot aiheutettiin.

Kaahailua ja paukuttelua

Poliisin suorittaman laajan selvityksen mukaisesti veljekset olivat vuodesta 1997 ajelleet kilpa- tai harjoituskäyttöön tarkoitetuilla maastomoottoripyörillä kotinsa ympäristössä melko laajalla alueella. Vuoden 1998 puolella veljeksillä oli kolme 500-kuutioista maastomoottoripyörää, joilla he keskenään ajoivat kilpaa yleiseen käyttöön tarkoitetulla tiestöllä. Viritetyt, kilpailukäyttöön tarkoitetut moottoripyörät saavuttivat jopa 150 kilometrin tuntinopeuden. Pyörät kiihtyivät hyvin. Ne aiheuttivat paljon vahinkoa sorapintaisilla teillä poikien harrastaessa kiihdytyskokeita.

Tutkinnassa kävi ilmi, että moottoripyörät olivat rekisteröimättömiä, katsastamattomia, vajaasti varusteltuja ja vakuuttamattomia. Ne sopivat pelkästään suljetuilla radoilla käytettäväksi omalla vastuulla.

Veljekset kertoivat hankkineensa pyörät palkkatuloillaan Keltaisen pörssin ilmoitusten kautta. Myyjät olivat jäänet tuntemattomiksi eikä pyöristä ollut laadittu luovutustodistuksia. Pyöriä ei alunperinkään ollut tarkoitus rekisteröidä. Niiden todellista alkuperää ei tutkinnassa saatu selvitetyksi, koska niitä ei ollut maahantuonnin yhteydessä tyyppikatsastettu.

Yleisellä tiestöllä tapahtunut kilpa-ajo aiheutti vaaratilanteita muille liikkujille, mutta toistaiseksi vain veljeksille itselleen oli tullut vahinkoja.

Poikien ajoneuvojen joukossa oli erikoisuutena yhdessä isän kanssa rakenneltu kolmipyöräinen auto.

Autossa oli Volkkarin alusta, moottori ja perä. Edessä oli yksi pyörä. Alustan lisäksi muuta korirakennetta ei ollut yksinkertaista istuinta lukuun ottamatta. Tämäkin kulkuneuvo oli mukana monessa seikkailussa.

Veljistä toiseksi vanhimmalla, Leevillä oli vuoden 1997 lopusta alkaen myös käytetty, halpa henkilöauto, jonka hän oli rekisteröinyt omistukseensa. Tämä auto ruttaantui joulunpyhinä 1977, kun nuorin veli, Lasse – silloin vielä 13-vuotiaana – ajoi sen katolleen syvään ojaan Mestilän kylässä. Lasse loukkasi päänsä, mutta toipui ilman lääkärin apua.

Tutkinnan yhteydessä selvitettiin myös uudenvuodenpommin räjäyttäminen 1. tammikuuta 1998 kello 00.30. Leevi kertoi yksityiskohtaisesti pommin valmistamisen ja sen räjäyttämisen läheisessä kalliolouhoksessa aivan yleisen maantien vieressä. Isä oli veljesten mukana räjäytyksessä.

Leevi selosti valheellisesti, kuinka pommi oli rakennettu vahvaan teräsputkeen, jossa räjähdysaineena oli käytetty ilotulitusvälineistä purettua ruutia. Valheellisen selostuksen mukaan veljet olisivat ostaneet paalikaupalla isoja kiinalaisia, joista ruuti oli otettu.

Poliisi tutki tekoa tuhotyönä. Oikeus näki teon lievempänä ja tuomitsi veljekset vaaran aiheuttamisesta.

Myöhemmin suoritetussa tutkinnassa on selvinnyt, että kyseessä oli 10 kilon dynamiittipanos, joka oli pakattu muovipussiin ja räjäytettiin sähkönallilla. Dynamiitti oli aikanaan varastettu Uudenkaupungin varastolta tai laitilalaisen rautakaupan varastolta, mistä oli samalla kerralla varastettu myös sähkönalleja.

Pojat selostivat räjäytelleensä pienempiä pommeja uudenvuoden aattoiltana. Nämäkin pikkupommit oli selostuksen mukaan ladattu ilotulitusvälineistä puretulla ruudilla. Selostukseen kuului, että kyseessä oli pahvikotelo, joka oli tiivistetty ilmastointiteipillä. Nämä pommit olivat kyllä pahvikotelossa, mutta tosiasiassa ne olivat tehdasvalmisteisia dynamiittipötköjä.

Poikien oli kerrottava uskottavan tuntuinen peitetarina, sillä laajempi rikossarja oli jo meneillään. Isän mukanaolo lisäsi tarinan uskottavuutta.

Poliisilla yhä lisää asiaa veljeksille

Kevään aikana poikien moottoripyörät vapautettiin takavarikosta ja luovutettiin heille. Samalla sovittiin, että osa kilpailukäyttöön tarkoitetuista moottoripyöristä myydään. Edelleen tehtiin poikien ja poliisin välillä sopimus liikenteeseen sopivien kulkuneuvojen rekisteröinnistä ja sääntöjen mukaisesta käyttämisestä.

Kevään ja kesän mittaan poliisilla oli tarvetta puuttua veljesten toimintaan. Sopimusta ei tarkasti noudatettu. Uusia vihjeitä holtittomasta ajelusta moottoripyörillä tuli jälleen poliisien tietoon.

Tietojen mukaan osa kalustosta oli myyty, mutta tilalle oli hankittu vielä suurempi ja tehokkaampi moottoripyörä.

Vihjeiden mukaan veljekset liikkuivat myös läheisellä Pyhäjärvellä ja sen välittömässä läheisyydessä olevalla Vähäjärvellä. Sielläkin veljesten käyttäytyminen oli omavaltaista ja säännöistä piittaamatonta. Poikien käyttäytymisestä huomauttaminen johti veljesten tekemään omaperäiseen vahingontekosarjaan.

Voimaharjoittelua harrastaneet veljekset vierittivät järven rantaan johtavalle yksityistielle huomattavan suuria kivenjärkäleitä kulkemisen vaikeuttamiseksi. Lisäkiusaa aikaansaatiin tunkemalla huvilan savupiippuun paperia, jolla veto saatiin estetyksi. Kiusantekovaikutuksen varmistamiseksi veljekset kuorivat huvilan pihanpiirissä kasvavia puita.

Syvästi harmistunut asianomistaja edellytti poliisilta toimenpiteitä vahingontekojen lopettamiseksi. Rangaistuksen vaatimista loukattu asianomistaja ei pitänyt tarpeellisena. Jälleen tehtiin sopimus veljesten ja poliisin välillä. Sopimus syntyi vakavien neuvottelujen jälkeen ja se piti tarkasti. Sopimus valmisteltiin ja tehtiin veljesten kodin pihamaalla, jolloin poliisilla oli tilaisuus tutustua veljesten ajoneuvoihin. Yleisesti vaikutelmaksi jäi, että veljesten varallisuus on kasvamassa, vaikka vain osa kävi palkkatyössä.

Kevättalvella 1999 Mestilän kylästä tuli poliisille jälleen vihjesoittoja. Mäkisen pojilla oli käytössään nyt moottorikelkka. Tälläkin kulkuneuvolla liikkuminen oli säännöistä piittaamatonta toisten maiden käyttöä ilman lupaa. Jälleen kalusto oli kasvamassa, vaikkakin käytetyllä ja ilmeisen halvallakin kulkuneuvolla, mutta varaa tällaisiin hankintoihin ei elävän elämän kokemuksen mukaan voinut olla. Veljekset vähättelivät moottorikelkan arvoa, jonka väittivät epäkuntoisena hankkineensa. Omaa liikkumistaan pojat puolustelivat kertomalla käyttäneensä toisten ajamia uria.

Todistajiksi halukkaita ei löytynyt. Moottorikelkalla liikkuminen käsiteltiin huomautusmenettelyllä.

Seuranta jatkui.

Kevään kallistuessa kesään poliisilla oli jälleen asiaa Mestilään, Mäkisen veljeksille. Pyhäjärven rannasta katosi perämoottoreita. Yleisövihjeen mukaisesti veljeksistä oli havaintoja Pyhäjärven rannasta ja edelleen siitä, että veljesten varastossa on isokokoinen perämoottori. Mäkisten asunnolla suoritetussa tarkastuksessa vajasta löytyi 75-hevosvoimainen perämoottori. Se ei sopinut varastetuiksi ilmoitettuihin. Veljesten kertomusten mukaisesti perämoottori oli tuotu kaatopaikalta, minne se poikien selvityksen mukaan oli epäkuntoisena hylätty. Poliisin suorittamien tarkistusten jälkeen perämoottori osoittautui hylätyksi ja sellaisenaan isännättömäksi. Kaatopaikan taholta ei esitetty vaatimuksia.

Tämänkin tarkastustoimituksen yhteydessä todettiin, että Mäkisten asunnon piha oli täynnä autoja. Veljekset tuntuivat haluttomilta selvittämään autojen omistajia ja viittasivat vain sisartensa puolisoihin tai seurustelukumppaneihin. Poliisin epäilevä käsitys jäi kuitenkin voimaan.

Seteliautomaattikeikat alkavat

Vuodesta 1998 alkaen Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella tehtiin huoltoasemille seteliautomaatteihin kohdistuneita varkauksia. Useimmat jäivät aluksi selvittämättä. Vuoden 1999 puolella alue laajeni entisestään ja seteliautomaattivarkauksia tapahtui edellistä vuotta useammin.

Tekotavat vaihtelivat, yleisin tapa oli repäistä automaatti irti kiinnikkeistään autolla. Tähän tekotapaan kuului automaatin kuljettaminen metsäteiden varteen tai sorakuopille, missä ne väkivaltaisesti avattiin. Myöhemmin, vuoden 1999 puolella seteliautomaatteja ryhdyttiin tyhjentämään poraamalla niiden rakenteet auki. Uusi tekotapa oli selvästi edellistä ammattimaisempaa.

Eurassa tapahtui vuoden 1999 loppusyksyyn mennessä hyvin tavanomainen määrä omaisuusrikoksia, ja niiden aiheuttamat vahingot eivät olleet erityisen suuria. Omaisuusrikoksista selvitettiin tuolloin lähes 45 prosenttia.

Vuoden 1999 aikana Varsinais-Suomen alueella tehtiin kaksi tekotavaltaan poikkeavaa törkeää varkautta. Ensin tunkeuduttiin Maskun postiin, mistä varastettiin suurikokoinen, murtovarmaksi luokiteltu kassakaappi ja sen mukana huomattava määrä rahaa. Erikoisuutena oli tekijöiden käyttämä, tekoa varten varastettu kauhakuormaaja. Kauhakuormaajalla kassakaappi vedettiin pois paikaltaan ja nostettiin kuljetusta varten varastettuun kuorma-autoon.

Myöhemmin syksyllä samaa tekotapaa käytettiin Turussa, kun postista yritettiin varastaa kassakaappi. Teko epäonnistui, kun kauhakuormaajan vetovaijeri katkesi ja automaattihälytyksen saanut poliisi kiirehti paikalle.

Molemmat tapaukset tekotapansa vuoksi olivat näyttävästi esillä päivälehdistössä ja niistä puhuttiin paljon myös poliisin keskuudessa. Näytti siltä, että teot jäävät selvittämättä.

Tekoihin liittyen epäluulon alaisten joukossa vilahti myös Mäkisten nimi. Mitään näytöksi kelpaavaa ei kuitenkaan silloin tullut esiin. Epäluulot kuitenkin vahvistuivat, kun edelleen oli todettavissa, että veljesten irtain omaisuus ja erityisesti ajoneuvot paranivat. Huhuina saatiin kuulla, että pojat ovat ryhtyneet harrastamaan sukellusta. Vihjeiden mukaan heillä oli myös tukialukseksi sopiva vene kuljetustrailereineen.

Veljesten seuranta

Rauman kihlakunnan poliisin yöpartioille tuli tehtäväksi tiedustella Mäkisen veljesten öisin tapahtuvaa liikkumista. Syksyllä 1999 tiedustelun tuloksena tiedettiin, että Leevi, Erkki, Pekka ja Lasse Mäkinen liikkuvat välillä autojaan ja kokoonpanoakin vaihtaen Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Liikkeellelähdön todettiin tapahtuvan kotoa Mestilästä noin kello 22:n aikaan. Paluuajoista saatiin niukemmin tietoa, mutta ne vaihtelivat kello 03.30–05.30. Tiedustelutietona ei saatu selvitystä veljesten yöllisistä tekemisistä eikä täsmällisemmin selvitystä paikkakunnista. Vanhastaan tiedettiin, että veljekset pysyvät iltaan asti kotona nukkumassa.

Marraskuun 17.–18. välisenä yönä 1999 Mäkisen veljesten käyttämä auto tallentui valvontakameran nauhalle Vammalassa. Veljeksistä nauhalla oli huonosti tunnistettavia hahmoja.

Tekopaikalta talletettujen jälkien mukaisesti veljekset olivat Vammalassa Shell-huoltamolla poraamassa seteliautomaattia auki. Tämä teko epäonnistui ja automaatti piti rahansa.

Vammalan poliisi selosti Euran poliisille havaintonsa, jonka jälkeen tiedustelutoimintaa jatkettiin ja tehostettiin. Huoltoasemat tulivat erityisesti valvonnan piiriin. Seteliautomaattikeikat jatkuivat harvakseltaan ja paikat vaihtelivat laajalla alueella.

Keskusrikospoliisi oli jo syksystä alkaen koonnut omaa aineistoaan ja tiedustelutietoaan seteliautomaattikeikoista. Euran poliisi ja keskusrikospoliisi tiivistivät yhteistyötään, mutta vielä ei tärpännyt. Varsinais-Suomen puolella oli selvittämättömiä räjähdysainevarkauksia, viimeisimmät marraskuulta 1999. Kateissa oli huomattavat määrät aniittia ja dynamiittia, nalleja, tavallista ja räjähtävää sytytyslankaa. Poliisi osasi pelätä merkittävää kassakaappikeikkaa.

Alamaailmassa oli hiljaista, vasikat eivät osanneet antaa edes vihjeitä tekijöistä.

Tahti kiihtyy

Joulukuussa Eurassa ja naapurikunnissa tapahtui. Ensin oli ravintolaan murtautuminen ja sieltä Potti -peliautomaatin varastaminen ja kuljettaminen tietymättömiin. Pian sen jälkeen Säkylän varuskuntaalueella oli murtauduttu puolustusvoimien varastoon, mistä ei ollut kuitenkaan mitään varastettu. Saman viikon aikana oli taas Laitilassa räjähdysainevarkaus.

Joulukuun 20. päivänä 1999 Euran poliisi sai ilmoituksen yöllä tapahtuneesta murtautumisesta Kauttuan kylän liikekeskuksessa sijaitsevaan Meritapankkiin. Pankkiin oli tunkeuduttu katon kautta. Välikatolle oli kuljettu savutuuletusluukun kautta. Välikatolla melko matalassa tilassa oli Siporex-laatoista valmistettuun välikattoon hakattu miehen mentävä aukko. Laatan vahvuus on 30 senttimetriä ja siinä on raudoitus. Tekijöillä oli ollut riittävästi käsikäyttöisiä työkaluja. Murtautujien ilmeisenä tarkoituksena oli päästä pankin kassaholviin. Tekijöille oli kuitenkin tullut mittavirhe ja heidän tekemänsä aukon kautta pääsi pankin arkistona ja lomakevarastona käytettyyn huoneeseen. Tästä huoneesta ei ollut hävinnyt mitään.

Ilmeisen harkittu tekoaika, kohde, tekotapa ja käytetyt työmenetelmät osoittivat poliisille, että kyseessä on porukka, joka on päättänyt hankkia vaivannäöstä ja tekoon liittyvistä riskeistä huolimatta suuren määrän rahaa. Poliisi suoritti paikalla tarkan teknisen tutkinnan. Tiedustelutoiminta tuotti lähes nollatuloksen. Pankin henkilökunnalla ei ollut havaintoja, jotka voisivat liittyä teon valmisteluun ja paikkaa koskevaan tekijöiden tiedusteluun. Tekotapa ei suoraan viitannut tekijään tai tekijäporukkaan. Taktisen tutkinnan keinot näyttivät hyvin vähäisiltä.

Tutkijoiden työvuorolistoissa oli joulusta johtuvat aukot. Asiat eivät välittömästi edenneet.

Osuuspankin vuoro

Varhain jouluaattoaamuna poliisi sai automaattihälytyksen Kauttuan liikekeskuksen Osuuspankkiin.

Paikalla käynyt järjestyspoliisin partio yritti selvittää hälytyksen aiheuttajaa ensin omin voimin ja jatkaen henkilökunnan avulla. Ympäristössä todettiin jälkiä lumessa, jotka jatkuivat savupiipun kyljessä oleville tikkaille. Lumessa oli nähtävissä kulkureitti katolla savutuuletusluukulle. Välikatolla ei todettu mitään erityistä eikä pankissa ollut nähtävissä mitään hälytyksen aiheuttajaa. Pankkiholvia ei sisäpuolelta tarkistettu. Hälytys kuitattiin henkilökunnan toimesta ja poliisi poistui paikalta ilman erityisiä toimenpiteitä. Tutkijoille välitettiin tieto automaattihälytyksestä. Tekninen paikkatutkinta käynnistyi vielä jouluaattona.

Seuraava hälytys Kauttuan liikekeskukseen tuli automaattisena palohälytyksenä tapaninpäivänä.

Paloilmoitinlaitteiston näyttöruudussa oli hälyttävä silmukka valokuvaamossa. Osuuspankin ja valokuvaamon välissä on kaksi liikehuoneistoa. Palokunnat etsivät hälytyksen aiheuttajaa pitkään tuloksetta. Tarkistuksia suoritettiin myös välikatolla. Poliisin partiokin teki varmistuskäynnin paikalla. Hälytyksen mukaisesti etsinnän kohteena oli palohälytyksen aiheuttaja, mikä jäi epäselväksi.

Maanantaina 27. joulukuuta 1999 henkilökunnan tultua Osuuspankkiin suoritettiin kassaholvin oven avaus, jolloin todettiin, että holviin oli murtauduttu katon kautta. Holvissa olleet rahat olivat hävinneet ja tallelokeroita oli väkivaltaisesti avattu.

Poliisi sai välittömästi tämän jälkeen ilmoituksen ja saman tien tutkinta käynnistettiin. Tekniseen tutkintaan hälytettiin Satakunnan alueellisen tutkimuskeskuksen tutkijat. Ympäristötiedustelu käynnistettiin koko Euran poliisihenkilöstön toimin. Alustavan tiedon mukaisesti varkaat olivat saaneet saaliina noin 700 000 markkaa käteistä rahaa.

Epäiltyjen piiri pienenee

Tiedustelu suunnattiin ympäristön lisäksi laajennettuna alueen muihin poliisipiireihin ja keskusrikospoliisiin. Epäluulonalaisten tekijöiden kartoitus käynnistyi. Tutkinnan johtopaikka perustettiin Euran poliisiasemalle.

Paikkatutkinnasta tulleiden esitietojen mukaisesti pankin kassaholviin oli murtauduttu vahvan betonikaton kautta. Kattoon oli saatu noin 60x60 senttimetrin suuruinen aukko. Välittömästi teknisen tutkinnan käynnistymisen jälkeen saatiin varma tieto siitä, että kassaholvin katon murtamiseen oli käytetty räjähdyspanoksia. Edelleen nopeasti saatiin johtopaikassa tietää, että tekijöillä oli ollut käytössään sähkötyökaluja.

Johtopaikassa käynnistyi muun muassa tekovälineiden perusteella epäluulonalaisten kartoitus. Joulukuun 27. päivän iltaan mennessä tutkintaa johtavalla komisariolla oli käytössään riittävästi tekotapaan ja tekoaikaan liittyviä tietoja. Epäluulonalaisten tekijöiden tai tekijäryhmien joukko oli laaja, ja sitä oli ripeästi ryhdyttävä supistamaan. Tiedustelutietoja kertyi niukasti. Tutkintaryhmään saatiin iltaan mennessä lisävoimaa keskusrikospoliisista. Myöhäisilta rauhoitettiin pohdiskelua varten.

Joulukuun 28. päivä käynnistyi kaikkien tutkintaa ja tiedustelua suorittavien yhteiskokouksella. Tavoitteena oli saada aineistoa poissuljentamenetelmän tarpeisiin. Työ edistyikin ja kokouksen jälkeen tutkinnanjohtajan pöydällä oli merkittävästi supistunut epäluulonalaisten joukko. Kaikkien tutkijoiden tiedossa oli, että aika tekee työtä tekijöiden eduksi. Jokainen hetki voi vähentää kiinnijoutumisriskiä ja varastetun rahamäärän takaisinsaantia. Työ tiivistyi, rönsyjä leikattiin ja tulevaan iskuun kerättiin tarvittavat resurssit. Joulukuun 28. päivän iltana tutkinnanjohtajalla oli pöydällään enää kolme epäluulonalaisten ryhmää. Seuraavaksi aamuksi johtopaikkaan kutsuttiin mahdollista käskynjakoa varten riittävästi tehtävään sopivia poliisimiehiä Rauman ja parin naapurikihlakunnan sekä keskusrikospoliisin yksiköistä. Illalla kertynyt tieto analysoitiin vielä kerran. Tutkinnanjohtajan tehtäväksi jäi oikean valinnan ja ratkaisujen tekeminen.

Joulukuun 29. päivä 1999 oli tutkinnanjohtajan itselleen asettama takaraja päätöstenteolle ja tekijäehdokkaiden etsinnän ja kiinnioton käynnistämiselle.

Yön pimeinä ja kylminä tunteina ratkaisu varmistui ja toimenpiteiden edellytykset löytyivät.

Tutkinnanjohtajan päätös oli suorittaa 29. joulukuuta 1999 aamulla pidettävän käskynjaon jälkeen riittävin poliisivoimin kotietsintä Euran kunnan Mestilän kylässä Mäntylä-nimisellä rakennetulla kiinteistöllä, missä Mäkisen veljekset äitinsä ja sisarusten kanssa asuivat.

Kotietsintä

Käskynjako johtopaikassa alkoi 29. joulukuuta kello 09.00. Paikalla oli etsintään, tekniseen tutkintaan, kiinniottoon, kuljetuksiin ja kuulusteluihin valmistautuneet, edellisenä päivänä varatut poliisimiehet. Kenttäjohtajana toiminut ylikonstaapeli oli joukkoineen paikalla kello 10.00, jolloin kotietsintä käynnistyi.

Mäkisten Mestilässä oli lähes tavanomainen tilanne: pojat olivat vielä nukkumassa.

Puhuttelujen ja toimitusta koskevan selostuksen jälkeen työ käynnistyi asuinrakennuksessa.

Kello 11 kenttäjohtaja ilmoitti johtopaikkaan, että perusteita työn jatkamiselle on löytynyt. Siihen mennessä oli veljesten käyttämistä huoneista löytynyt huomattavia määriä kolikkorahoja kätkettyinä. Edelleen etsinnässä oli tullut esille joitakin tekovälineitä ja tekohetkellä käytössä olleita vaatteita.

Epäiltyjen kiinniotot ja kuljetukset Euran poliisiasemalle käynnistyivät.

Seuraavassa ilmoituksessa etsintäpaikalta oli tiedot useista rahakätköistä, joissa oli runsaasti setelirahoja, ulkomaanvaluuttaa ja postimerkkejä.

Nopea selvitys ulkomaanvaluutasta osoitti, että Osuuspankin Kauttuan konttoriin murtautuneiden saamaa saalista oli löydetty. Seuraava ilmoitus koski huomattavan räjähdysaine-erän kätköpaikan löytymistä. Paikalla tarvittiin räjähdysaineasiantuntijaa, koska kätköpaikassa oli johtoja, jotka saattoivat olla kytkettynä nalleihin tai sytyttimiin.

Johtopaikassa kertyneiden tietojen perusteella voitiin päätellä, että etsinnän tuloksena purkautuu laaja omaisuusrikosten sarja.

Kiinniottojen jälkeen ensimmäiset puhuttelut käynnistyivät. Ne kohdistettiin tiedustelutietojen perusteella Leevi, Erkki, Juha-Pekka ja Lasse Mäkiseen. Puhutteluissa esiin tulleiden tietojen perusteella osalla veljeksistä oli vielä saman päivän aikana valmiutta kertoa joistakin omaisuusrikoksistaan. Kuulusteluihin ryhdyttiin iltapäivällä. Samalla puhutteluja jatkettiin tavoitteena selvittää vanhempien ja muiden sisarusten mahdollinen osuus tapahtumiin.

Ennen vuorokauden päättymistä kiinniotettuina olleet äiti, sisaret ja kaksi veljeä vapautettiin.

Kuulustelujen tuloksena 29. joulukuuta 1999 kello 21:een mennessä yhteenvetona todettiin, että Leevi, Erkki, Juha-Pekka ja Lasse Mäkinen ovat yhteistyöhaluisia ja valmiita kertomaan Eurassa, muualla Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja mahdollisesti sitäkin laajemmalla alueella viime vuosien aikana tekemistään omaisuusrikoksista.

Kuulustelujen jatkuessa veljeksistä oli aistittavissa halu kertoa ja vapautua taakasta, jonka toistuvat rikokset oli heille kasannut.

Kotietsintä Mäkisten asunnolla jatkui puoleenyöhön asti. Etsinnän tuloksena voitiin todeta, että Osuuspankin Kauttuan konttorin kassaholvista varastetut rahat olivat pääosin löytyneet. Pankin asiakkaiden tallelokeroissa säilytettyjen rahojen ja muun omaisuuden määrästä oli vasta alustava ja puutteellinen tieto.

Iltayön aikana veljesten kätköstä siirrettiin noin 200 kiloa erilaisia räjähdysaineita, nalleja ja sytytyslankoja turvalliseen varastoon Porin prikaatin säilytystiloihin.

Yön ajaksi kotietsintä ja kuulustelut keskeytettiin.

Joulukuun 30. päivän aamuna kuulustelutyöt käynnistyivät ja kotietsintä jatkui. Kotietsinnässä oli edelleen tekniset tutkijat mukana. Kiinniotetut epäillyt pidätettiin.

Päivän aikana tutkinnanjohtajalle hahmottui Mäkisen veljesten tekemien omaisuusrikosten alueellinen, ajallinen ja lukumääräinen laajuus. Työhön tuli saada mukaan keskusrikospoliisin ja naapurikihlakuntien poliisimiehiä.

Tutkintaprojektille oli saatava myös lääninhallitukselta lisärahoitus.

Vangitseminen

Tuon päivän kuulusteluissa epäillyt myönsivät seikkaperäisesti Osuuspankin Kauttuan konttorin kassaholviin murtautumisen, Maskun postin kassakaapin varastamisen ja vastaavan yrityksen Turussa. Edelleen oli tiedossa, että veljekset kertovat laajan huoltoasemien seteliautomaatteihin kohdistuneen rikossarjan. Kertomusten sisältö oli riittävän yksityiskohtainen verrattavaksi poliisin eri tekopaikoilta tallettamiin jälkiin, tekotapaan jopa tekohetkeen. Veljesten kertomukset olivat yhdenmukaiset.

Vuodenvaihde läheni ja samalla pidätykseen käytettävä aika oli päättymässä.

Vangitsemisvaatimusten valmistelu käynnistyi.

Tutkinnanjohtaja teki ilmoituksen vangitsemisvaatimuksesta Turun seudun käräjäoikeudelle, jolla oli tulevan viikonlopun ja vuodenvaihteen päivystysvuoro.

Vangitsemisvaatimuksen säännöstön mukainen käsittelypäivä oli lauantai 1. tammikuuta 2000. Käsittely kaikkien neljän veljeksen yhteisenä toimituksena alkoi kello 10 Eurassa, Rauman käräjäoikeuden istuntosalissa. Päivystysvuorossa ollut käräjätuomari teki heti ilmoituksen saatuaan toimituksen kannalta hyvin joustavan ratkaisun tulla Euraan vangitsemisvaatimuksen käsittelyn ajaksi. Joustava menettely vähensi tuntuvasti kuljetusten ja vartioinnin tarvetta.

Käsittelyn aikana tutkinnanjohtajalla oli vahvat perusteet vangitsemisvaatimuksen tueksi. Veljesten avustajana toiminut asianajaja ei tässä käsittelyssä esittänyt erityisiä perusteita veljesten vapauttamiseksi, mutta pyysi oikeutta harkitsemaan nuorimman, vasta 16-vuotiaan pojan vangitsemista.

Käsittelyssä annettu päätös julisti kaikki neljä veljestä vangituiksi ja passitettavaksi toistaiseksi Rauman poliisilaitoksen poliisivankilaan.

Lisätutkintaa

Vangitsemisen jälkeen taktinen tutkinta jatkui hyvin tiiviinä ja veljesten halu selvittää tekonsa kesti, vaikka välillä näkyi merkkejä henkisestä väsymisestä.

Kuulusteluja suoritettiin päivittäin aluksi kolmen, neljän tutkijan voimin. Myöhemmin kuulusteluja suoritti täysipäiväisesti vanhempi konstaapeli Markku Viitanen, joka oli saavuttanut veljesten luottamuksen ja hyväksynnän.

Vangitsemispäätöksen jälkeen tutkinnanjohtaja teki päätöksen veljesten omaisuuden vakuustakavarikosta. Takavarikkoon otettiin autoja, moottoripyöriä, mopoja, moottorivene ja sen kuljetustraileri.

Vangitsemisvaatimuksen jälkeen 5. tammikuuta 2000 Länsi-Suomen lääninhallitus teki päätöksen tutkintaprojektin rahoittamisesta.

Samana päivänä Euran Osuuspankin toimitusjohtaja allekirjoitti ilmoituksen, jossa vahvisti, että Kauttuan konttorin kassaholvista anastetut rahat olivat palautuneet pankille kokonaisuudessaan.

Kuulustelujen jatkuessa selvitettiin vuodesta 1997 alkaen pitkä omaisuusrikossarja, jossa kohteena olivat huoltoasemien seteliautomaatit, baarien pelilaitteet, räjähdysainevarastot, puhelinautomaatit ja myöhemmin jo edellä kerrotut postikonttorit Maskussa ja Turussa.

Samalla selvisi myös veljesten tekovälineinä käyttämiensä erilaisten ajoneuvojen luvattomat käytöt.

Tekovälineinä postikonttoreiden murroissa oli kauhakuormaajat ja kuorma-autot. Henkilöautoja veljekset ottivat käyttöönsä Turun seudulla kaatopaikkojen hylättyjen autojen varastoista.

Veljesten tekotavat muuttuivat erityisesti seteliautomaattien kohdalla. Veljekset totesivat, että öiseen aikaan seteliautomaattien kuljettaminen henkilöautojen takalaatikossa, osittain näkyvissä oli liian huomiota herättävää. Kiinnijoutumisen riski kasvoi joka keikalla. Veljeksillä oli riittävästi kätköissään seteliautomaatteja materiaaliksi helpomman tyhjennystavan löytämiseksi.

Riskin muodosti myös seteliautomaattien sähkölaitteet. Kun niitä väkivaltaisesti revittiin irti kiinnikkeistään, veljekset olivat todenneet vaarallista kipinöintiä.

Teknisesti näppärät veljekset löysivät seteliautomaateista kohdat, joista poraamalla saivat rahasäilön lukitukset auki ja rahapussit haltuunsa. Uusi tekotapa oli nopea ja melko huomaamaton.

Valvontakamerat veljekset oppivat eliminoimaan samoin mahdolliset hälytyslaitteet. Tie melko nopeaan rahastukseen oli auki. Automaattien rahastusta olisi ilmeisesti jatkunut pidempään, mutta tulokset huonontuivat nopeasti. Seteliautomaattien hoitajat ryhtyivät suorittamaan rahastusta niin taajaan, että saaliit putosivat muutamaan sataseen. Olipa sellainenkin kerta, että automaatissa oli vai se seteli, millä veljekset olivat keikka-autonsa tankanneet.

Kun veljekset olivat päässeet makean elämän makuun, rahaa oli saatava. Siitä alkoi ensin aikaisemmin kerrottujen postikonttoreihin kohdistuneiden keikkojen suunnittelu ja valmistelu.

Veljesten päätelmien mukaisesti pankeissa on vielä enemmän rahaa kuin postikonttoreissa. Seuraavaksi suunnitelmiin tuli pankkikeikat.

Välillä veljesten mielessä kävi myös rikollisen toiminnan lopettaminen. Kuitenkin ensin piti tehdä sellainen keikka, että rahaa riittäisi pidemmäksi ajaksi.

Tuomiot

Kuulustelut jatkuivat ja vangitsemisvaatimus uudistettiin. Kuulustelujen valmistuttua veljekset vapautettiin, mutta määrättiin matkustuskieltoon.

Koska tekopaikkoja oli usealla eri paikkakunnalla, jutut jaettiin alueellisesti toimivaltaisille syyttäjille syyteharkintaa varten.

Vastaavasti syytteitä käsiteltiin, Turun, Turunseudun ja Rauman käräjäoikeudessa. Veljekset uudistivat oikeudenkäyntien yhteydessä esitutkinnassa annetut kertomukset. Veljesten avustajana toiminut asianajaja pyysi mahdollisimman lievää tuomiota vedoten veljesten vaikeaan lapsuuteen, puutteeseen jopa jatkuvaan nälkään.

Tuomioiden kokonaisuuteen oli osaltaan vaikuttamassa veljesten halu omasta tahdostaan edistää tekojensa selvittämistä rikoslain 6. luvun 3. pykälän mukaisesti.

Oikeudenkäyntien jälkeen yhdistetyt tuomiot vaihtelivat kahden vuoden ja kuuden kuukauden sekä yhden vuoden ja kahden kuukauden välillä.

Turun hovioikeus on tuomiot pitänyt ennallaan ja parhaillaan veljekset nuorinta lukuun ottamatta ovat suorittamassa rangaistuksiaan.

Tuomioiden täytäntöönpanoa odotellessa

Lopettivatko veljekset rikollisen toiminnan vapauduttuaan tekojensa taakasta kertomalla asiat esitutkinnassa?

Poliisin vastaus on tällä hetkellä kyllä ja pieneltä osalta ei. Oikeudenkäyntejä odotellessaan veljekset olivat levottomia. Opiskeluun tai työhön ohjaaminen ei tuottanut hyviä tuloksia kaikkien kohdalla. Leevi kävi työssä ja vakiintui.

Odotellessa aika kävi pitkäksi. Veljekset kokosivat yhdestä romuautosta toimivan ja ajettavan kulkuneuvon, jolla kohellettiin läheisellä maantiellä ja kotipihalla. Epäkuntoisen, vuotavan jäähdyttimen ja vuotavan öljypohjan vuoksi ajoaika kerrallaan oli enintään puoli tuntia. Koheltaminen kohdistui yleisen maantien alueella sillan kaiteeseen ja levähdyspaikkaan. Kotipihassa auto lopullisesti romutettiin ajelemalla sillä päin puita. Tapausta seuranneessa esitutkinnassa veljekset jälleen myönsivät liikennerikkomukset ja tahalliset vahingonteot. Kyseessä lienee ollut paineen purkaminen ajattelemattomalla tavalla.

Levottomuutta jatkui kahden nuoremman veljen osalta. Vihjetietoja poliisille tuli öisistä liikkumisista. Veljeksillä on vanhastaan tiedossa menetelmä, jolla bensiinijakajasta saadaan maksutta bensiiniä muutama litra kerrallaan. Jakajan polttoaineletkun päällä hyppimällä oli mahdollista saada aikaan virtaus ja kerrallaan noin viisi–kymmenen litraa bensiiniä. Menetelmä on ollut myös omistajien tiedossa ja lähes kaikki jakajat on jo varustettu estäjillä.

Veljekset löysivät kokeilemalla huoltoaseman, jossa menetelmä toimi ja kävivät muutaman kerran tankkaamassa autonsa, kunnes jäivät tästäkin teosta kiinni.

Esitutkinnassa tämänkin asian selvitettiin pienen väännön jälkeen.

Asioista ei puhuttu ulkopuolisille

Miksi Mäkisen veljekset onnistuivat jatkamaan pitkää omaisuusrikossarjaa kiinni joutumatta?

Tyhjentävää vastausta ei liene kenelläkään. Sattuma ja poikkeuksellisen onnekkaat tapahtumat olivat veljesten puolella. Turussa, postikonttorin kassakaapin varastamisyrityksen jälkeen kiinnijääminen oli hyvin lähellä. Nuori, vielä koulutettavana ollut poliisikoira saavutti Lassen ja pysäytti hänet. Kun koira ei saanut heti ohjaajaltaan uutta käskyä, se palasi ohjaajansa luo. Lasse käytti tilaisuuden hyväkseen ja jatkoi pakoa veljiensä perässä.

Vähältäpititilanteita oli myös huoltoasemilla veljesten valmistellessa seteliautomaattien varastamista.

Merkitystä oli myös sillä, että veljekset käyttivät kaatopaikkojen romuautotarhoista varastamiaan autoja keikkamatkoilla. Tiedustelutiedot jäivät vähäisiksi. Veljekset varastivat lähes yksinomaan rahaa ja hylkäsivät nopeasti varastamansa seteliautomaatit tai pelilaitteet.

Kaikissa tilanteissa hälytyslaitteet eivät olleet toiminnassa sattumasta johtuneista syistä.

Mäkisen veljekset eivät ryypiskelleet eivätkä rypeneet. Teot pidettiin oman porukan tietona.

Päiväkahviseuraa suomalaisille

Seppo Sillanpää, rikoskomisario, Helsinki.

Kesällä 1999 Helsingin ryöstöjaokseen alkoi kantautua tietoja yhä lisääntyvässä määrin virolaisiin ja venäläisiin prostituoituihin kohdistuneista ryöstöistä. Helsingin kaupunki oli suuressa viisaudessaan poistanut järjestyssäännöllä katuprostituution, jolloin toiminta oli siirtynyt sisälle asuntoihin. Saattoipa muutama maailman vanhimman ammatin harjoittaja viedä liiketoimintansa lähikaupunkeihinkin, missä tällaista kieltoa ei vielä ollut.

Yleensä näistä rikoksista ei tehty ilmoituksia. Prostituoidut eivät halunneet, että niitä edes tutkittiin, vaikka ne saattoivat toteuttaa jopa törkeän ryöstön tunnusmerkit. He ajattelivat niiden ikään kuin kuuluvan ammatin varjopuoliin. Ensimmäiset ryöstöt, joista tehtiin ilmoitukset, olivat venäläisten ja suomalaisten ilmiselviä kostotoimia. Ne selvitettiin kaikki. Seuraavaksi oli pari suomalaisten puhtaasti ansaitsemismielessä tekemää ryöstösarjaa. Tekijät uskoivat, että ulkomaalaiset naiset eivät tekisi asioista ilmoituksia. Nämäkin jutut selvitettiin, osa anastetusta omaisuudesta palautettiin tytöille, ja miehet saivat lähes viiden vuoden tuomioita. (Tällainen ryöstösarja on selostettu artikkelissa Ilotyttöryöstöt ja julkaistu kirjassa Poliisi kertoo 2002.) Uskottiin, että tilanne nyt rauhoittuisi, mutta näin ei tapahtunut.

Pienen tauon jälkeen ryöstöt jatkuivat. Tekotapa oli sellainen, että suomalainen mies soitti virolaiselle tai venäläiselle prostituoidulle ja ilmoittautui asiakkaaksi. Oven avauduttua sisään tunkeutuikin yksi–kolme henkilöä, jotka pahoinpitelivät naisen, veivät rahat ja puhelimet sekä joskus passit. Aina ei tapahtunut ryöstöä, vaan tunkeutujat kyselivät, kenelle nainen tekee töitä ja vaativat suojelurahaa ja mahdollisesti passin.

Ryöstötutkijat olivat saaneet jo hieman luottamusta prostituoitujen keskuudessa, koska eivät olleet ensimmäisinä karkottamassa naisia maasta. Tutkijat halusivat jutut selviksi ja katsella laajemmin, mistä tässä oli kysymys. Niinpä naiset alkoivat kiitettävästi soitella tietoja, ja niiden karttuessa kokonaiskuva alkoi vähitellen hahmottua. Huomattiin, että pääkaupunkiseudulla touhuaa useampi parittaja, jonka alkupää on yleensä Virossa. Rahaa virtaa Viroon päivittäin, vaikka parittaja olisi suomalainenkin, sillä jos suomalainen parittaja käyttää virolaisia naisia, hän joutuu aina maksamaan jollekulle Viroon. Ja jos ei maksa, vaikeudet alkavat: tyttöjä aletaan häiritä, heitä ryöstetään, heiltä viedään puhelimet, kuljetetaan satamaan, pahoinpidellään, uhkaillaan ynnä muuta. Yksityisyritteliäisyys on tuhoon tuomittua. Vaikka virotar kielen puolesta pärjäisikin täällä, pian ilmestyy oven taakse suuri ruma venäläinen tai virolainen mies, joka vaatii, että naisen on kuuluttava johonkin talliin. Koko pääkaupunkiseutu on jaettu virolaisten mafiamiesten kesken, jotka rahastavat surutta prostituutiotoimintaa. Nyttemmin tapa on levinnyt jo kaikkiin muihinkin Suomen suurempiin kaupunkeihin. Toiminnasta saatavat summat ovat valtavia; bisnes on lähes huumekaupan tasoa. Riski on olematon, koska poliisi ei siihen juurikaan puutu. Ei siksi, että ei olisi kysymys rikoksesta, vaan Suomen lepsun oikeuskäytännön vuoksi. Parittajat saavat vain lieviä ehdollisia tuomioita eikä heiltä saada mitään pois. Vähät voimavarat on keskitettävä tuottavampaan tutkintaan, mihin on ajanut tämä poliisille täysin sopimaton tulosajattelu.

Paritusrikokset eivät ole helppoja tutkittavia, jos yritetään paljastaa koko organisaatio alhaalta ylös asti. Käytössä ei ole edes telepakkokeino-oikeuksia, vaikka kaikki toiminta tapahtuu nykyään puhelimitse. Tilanne helpottuu hiukan, jos liigaan päästään kiinni esimerkiksi törkeiden ryöstöjen tai huumausainerikosten kautta, niin kuin Helsingin ryöstöjaos on tehnyt.

Löytö kotietsinnällä

Elokuussa 2001 tapahtui taas rikossarja, missä useita virolaisia prostituoituja ryöstettiin ja heiltä vietiin myös passit. Edellinen, toukokuussa tapahtunut sarja oli juuri saatu selvitetyksi ja käräjäoikeuteen. Kaava oli sama. Suomea puhuva henkilö soitti itsensä asiakkaaksi, oven avauduttua suomalaisen lisäksi venäläinen ja virolainen mies tulivat tekemään likaisen työn. Asia oli alun alkaen selvä: suomalainen tunnettu parittaja, jolla on käytössään Helsingissä seitsemän mökkiä, ei ollut maksanut maksujaan Viroon. Hän ei ollut koskaan maksanut, mutta nyt mies oli aiottu panna kuriin. Oli nimittäin maksettava, jos käytti toiminnassaan virolaisia naisia, vaikka virolaisella mafiapomolla ei ollut muuten asian kanssa mitään tekemistä. Tämä ajattelumalli ei oikein istunut suomalaisen pirtaan. Niinpä asia oli virolaisten mielestä nyt pantava kuntoon.

Näillä ryöstöillä oli sekin tarkoitus, että kilpailevat tallit saataisiin vähenemään ja kanavoiduiksi yhä harvemmille mafiapäälliköille. Virosta katsottuna Suomen pääkaupunkiseutu on hyvää aluetta, koska väestöpohja on melko suuri ja poliisi on ylityöllistetty muiden asioiden vuoksi.

Tämän ryöstösarjan selvittäminen ei ollut vaikeaa; teletietojen avulla se kävi näppärästi. Tekijät oli pian vangittu ja prosessi pyörimässä. Puhelun soittaneen suomalaisen mukanaoloa vähän kummasteltiin, mutta pian selvisi, että mafiapomo oli antanut hänelle aikaisemmista toilailuista muutaman kymppitonnin sakon, jota tämä taksia ammatikseen ajava mies nyt makseli työsuorituksilla, joihin kuului mafiapomon gorilloiden avustaminen. Taksimies oli ollut edellisenä keväänä vastaavissa töissä, mutta hölmöili ja jäi kiinni. Tästä pääkallonpaikalla ei pidetty. Ryöstöihin tarvittiin suomalaisen apua, koska virottaret eivät ota maanmiehiään asiakkaiksi. Puhelimessa maanmiehen aksentti olisi heti paljastunut.

Yksi ryöstökohde oli ensimmäisellä kerralla epäonnistunut, joten tarvittiin myöhemmin uusi yritys. Taksimies pyysi silloin toista taksimiestä ja kaveriaan, Samia, soittamaan puhelun, koska hän itse oli jo kerran soittanut. Näin tapahtuikin ja rikos onnistui, mutta Samikin jäi kiinni.

Samin hallusta löytyi sellaista aineistoa, että häntä oli syytä alkaa epäillä parituksesta. Hänen käytössään olleesta autosta löytyi syyskuun alkupuolelta peräisin oleva kahden viikon kirjanpito. Näytti siltä, että hänellä oli hallussaan viisi asuntoa, joissa päivittäin pyöri prostituutiotoiminta. Kirjanpidossa oli asunto, päiväys, tytön nimi sekä asiakkaiden tulo- ja lähtöajat. Näytti siltä, että erityinen puhelinoperaattori oli tehnyt nämä muistiinpanot. Hän oli ottanut puhelun vastaan, nakittanut asiakkaan lähimmälle vapaalle tytölle ja asiakkaan poistuttua tehnyt merkinnän, että sinne saattoi lähettää uuden asiakkaan. Parin viikon toiminta oli tuottanut melko mukavasti, lähes 150 000 markkaa.

Oli selvää, että asiaa piti tutkia vähän tarkemmin, vaikka työnjaon mukaan se ei ryöstöjaokselle kuulunutkaan. Edelleen Samin kotoa löytyi aineistoa, mikä viittasi muuhun kuin ammattiliikenteen harjoittamiseen. Löytyi useita ilmoituksia maksetuista päiväkahvi-ilmoituksista sekä lukuisa määrä kuitteja, jotka osoittivat Tavexin kautta Viroon menneitä rahasummia. Tutkintaa helpotti myös löytyneet virolaispassit ja osa tyttöjen henkilötiedoista. Samin hiljattain synnyttänyt nuori virolaisnainen näytti liittyvän toimintaa lähes yhtä paljon.

Tutkintaa

Päiväkahvi-ilmoitusten ja asunnosta löytyneiden vuokrasopimusten perusteella voitiin havaita, että viime aikoina toimintaa oli harjoitettu Etu-Töölön, Leppävaaran, Vaaralan, Järvenpään, Kampin ja Etelä-Haagan asunnoissa.

Erään Markon kanssa Sami oli aloittanut paritustoiminnan jo joulukuussa 2000. Ensimmäiset asunnot he vuokrasivat omalla nimellään. Myöhemmin kevättalvella toiminta laajeni ja saatiin uusia asuntoja. Ahneus kasvoi, ja keväällä toimintaa piti yhä laajentaa, kun markkinoita näytti olevan. Apuun hälytettiin kaksi tuttua miestä, joiden tehtävänä oli löytää sopivia asuntoja pääkaupunkiseudulta. Näille kahdelle piti maksaa vuokra viikoittain kaksinkertaisena. He hoitivat vuokrat ja vetivät ylimääräisen välistä – joka portaanhan tästä piti hyötyä, mikä on tyypillistä tälle rikosmuodolle. Miesten tavoitteena oli 50 asuntoa, mutta ennen tavoitteen täyttymistä tuli riitoja ja ehdittiin hankkia vasta muutamia asuntoja. Hankintaa vaikeutti myös johdon määräämät ylimääräiset sakot sooloilusta.

Kesäkuuhun 2001 asti päiväkahvitoiminta sujui sillä periaatteella, että asunnoissa työskentelevät naiset ottivat itse asiakassoitot vastaan ja maksoivat Markolle ja Samille vain 700–800 markkaa päivältä. Rahat kerättiin päivittäin. Kaverukset jakoivat rahat keskenään maksettuaan juoksevat kulut. Sitten toimintaa muutettiin niin, että mukaan tuli erityinen puhelinoperaattori, joka välitti asiakkaat ja piti kirjanpitoa. Tämä varmisti, että rahaa alkoi tulla enemmän eivätkä mitkään huijaukset ja välistävedot tyttöjen taholta olleet mahdollisia. Mikäli tällaisia yrityksiä ilmeni, johto määräsi tytölle heti muutaman tuhannen markan sakon, jolloin naisparka joutui antamaan työvälinettään usean päivän ajan ilmaiseksi parittajan rikastuessa. Normaali hinta yhdynnästä oli 300 markkaa, mistä organisaatio otti 200 markkaa ja työntekijä sai 100 markkaa. Erikoisuuksista kuten anaaliyhdynnästä sai pulittaa tuplasti. Nämä eivät näy laskelmissa, sillä nämä rahat tytöt saattoivat pimittää.

Operaattorin tointa hoiti aluksi Samin raskaana oleva tyttöystävä. Myöhemmin tätä toimintaa varten vuokrattiin oma asunto Helsingin Kalliosta. Operaattorille maksettiin kielitaidosta riippuen 15–25 markkaa/asiakas. Monet tytöt toimivat operaattoreina, koska heillä kaikilla oli myös huonoja päiviä, jolloin asiakkaita ei voinut ottaa vastaan.

Organisaation rahasto hoiti kaikki kulut, kuten lehti-ilmoitukset, vuokrat, palkat, kondomit. Kuljetukset hoiti Sami. Hän haki tytöt satamasta, siirsi heitä asuntojen välillä ja rahasti iltaisin.

Tutkinnassa löytyi useita asuntoja, jotka Sami ja Marko olivat vuokranneet, osan väärillä nimillä. Sami oli vuokrannut huoneistoja myös tyttöystävänsä kanssa. Jotkut vuokranantajat olivat purkaneet pian sopimuksen saatuaan tietää, mihin tarkoitukseen asuntoa käytettiin.

Myös puhelinliittymiä oli avattu väärin tiedoin ja löydetyn ajokortin turvin. Ne oli annettu päiväkahvilaisten käyttöön työpuhelimiksi ja lopulta jätetty laskut maksamatta.

Kuulusteluista

Oltuaan jonkin aikaa vangittuna Sami alkoi puhua totta, tosin kaunistellen omaa osuuttaan. Hänen mukaansa Marko oli osaston johtaja ja pyöritti toimintaa. Hän, Sami, oli vain juoksupoika, joka hoiteli pieniä asioita: kuljetuksia, ilmoituksia, nouti rahoja ja teki muitakin tärkeitä toimintoja. Hän kertoi kahden miehen hankkineen heille asuntoja, ja näiden piti saada rahansa kaksikertaisina takaisin. Samin mukaan Marko hankki tytöt lähinnä Virosta ja Samin tyttöystävä oli usein tulkkina. Hän kertoi lopulta laajasti koko toiminnan ja muisti useimmat työssä olleet naiset. Hyvinä päivinä hänen mukaansa oli noin 50 asiakasta ja huonoina vain 10. Hän arvioi kuukausituotoksi kulujen vähentämisen jälkeen noin 30 000 markkaa, mutta heinäkuusta lähtien tulot kasvoivat, kun siirryttiin puhelinoperaatiotoimintaan. Hän arvioi nettotuloiksi 300 000 markkaa, josta Marko sai 90 prosenttia ja hän itse – omaa osaansa vähätellen – vain 30 000–40 000 markkaa. Hänen mukaansa kaksi asuntojen hankkijaakin saivat pahasti takkiinsa. Rahat hän myönsi lähettäneensä Markolle Tallinnaan Tavexin kautta.

Marko taas kertoi, että Sami oli päiväkahviseuratoiminnan päällikkö. Hän oli myynyt koko liikeyrityksen Samille jo keväällä, minkä jälkeen hän sai vain määrätyn prosentin tuloista. Hän kertoi tutustuttaneensa asuntojen vuokraajat Samiin ja tiesi näiden saaneen kustakin asunnosta 4 000–8 000 markkaa kuukaudessa. Edelleen Marko kertoi, että Samin tyttöystävä hoiti operaattorin virkaa ja pääasiassa hän hankki tytöt. Hän tiesi renkaassa olleen yhteensä 50 naista. Marko kertoi hankkineensa vain muutaman naisen. Kun hän vielä itse oli ollut mukana, tytöt olivat maksaneet hänelle vain 700–800 markan päivävuokran. Marko kuitenkin laskeskeli Samin saamia tuottoja niin, että hänen laskelmiensa mukaan asiakkaita oli noin 5 040 ja 300 markan hinnalla bruttotuotoksi tuli 1 512 000 markkaa. Kulujen vähentämisen jälkeen nettotuotoksi jäi 607 000 markkaa, joten hänen oma prosenttiosuutensa oli 70 000–80 000 markkaa.

Samin tyttöystävän mukaan Marko johti toimintaa ja Sami oli juoksupoika. Hän itse oli toiminut tulkkina ja puhelinoperaattorina, jolle asiakkaat olivat soittaneet, mutta operaattoreina toimivat myös virolaiset tytöt. Hän itse kertoi saaneensa tästä työstä Markolta silloin tällöin pieniä summia, lähinnä satasia. Asiakkaita kävi kesän loppupuolella 50–60 päivässä. Huippuina oli kaksi tyttöä, jotka ottivat vastaan 23 ja 26 asiakasta yhden päivän aikana. Hänen mukaansa Markon organisaatio sai 15 000 markkaa joka päivä ja kuukausituloksi, kun otetaan huomioon huonotkin päivät, 300 000 markkaa. Loppukesän tuloiksi hän arvioi lähes miljoona markkaa. Hänen arvionsa perustuivat pitkälti operaattoritoimintaan, mitä hän joutui hoitamaan ja valvomaan.

Kaksi asuntoja vuokrannutta miestä kertoi yhtäpitävästi, että Marko oli keväällä 2000 pyytänyt hoitamaan itselleen 50 asuntoa ja luvannut 1 000–2 000 markan viikkovuokran eli kuukaudessa kustakin asunnosta olisi tullut muutamia tuhansia markkoja voittoa. Noin kolmen kuukauden kuluttua he kuitenkin riitaantuivat ja vuokratut asunnot jäivät Markon käyttöön. Siihen saakka miehet olivat hoitaneet vuokrat, mutta eivät tienneet, kuka ne sen jälkeen hoiti. Kertomansa mukaan heidän olisi teoriassa pitänyt saada rahaa noin 50 000 markkaa, mutta he saivat vain 15 000 ja sekin jaettiin puoliksi. Miesten mielestä Marko pyöritti toimintaa, missä Sami oli vain juoksupoika.

Tutkinnassa kuultiin myös prostituoituja sekä Suomessa että Virossa paikallisen poliisin menestyksekkäällä avustuksella. On erittäin tärkeää luoda naapurin kanssa hyvät ja toimivat suhteet, jolloin tutkinta helpottuu. Matkailu on helppoa, pikaveneellä aamulla yli ja illaksi kotiin.

Useimmat naiset kertoivat, että Marko tai tämän virolainen nainen oli värvännyt heidät Suomeen päiväkahvitoimintaa varten. Kaikki eivät suinkaan olleet ammattilaisia, vaan joukossa oli kotirouvia ja opiskelijoita, jotka esimerkiksi lomillaan hankkivat opiskelurahoja. Vuosien mittaan olen matkoilla kulkiessani huomannut, että silloin tällöin näitä Helsingissä tilapäisesti toimineita päiväkahviseuralaisia on näkyvilläkin paikoilla sen jälkeen, kun he ovat valmistuneet hyviin ammatteihin ja lähes ilman opintolainoja.

Satamassa tyttöjä vastassa oli yleensä ollut Sami. Hän kuljetti heidät vapaina oleviin asuntoihin, missä oli kaikki välttämätön, kuten työpuhelin ja kondomit. Heille ilmoitettiin, kun asiakas oli tulossa ja että asiakkaan lähdettyä heidän piti ilmoittaa se operaattorille. Asiakkaita kävi normaalisti viidestä kymmeneen päivässä. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kertamaksusta sai ottaa päältä 100 markkaa ja loput 200 Sami nouti iltaisin operaattorin laskelman mukaan. Ruoka toimitettiin asuntoon puhelinsoitolla. Yksi puhelinoperaattoreista kertoi takavarikoidun listan itsensä tekemäksi. Oli sovittu, että hän saa välittämisestä 25 markkaa asiakkaasta. Häntä kuitenkin huijattiin niin, että sai lopulta vain 7,50 markkaa/asiakas. Hän kertoi myös, että Virossa oli lehtiilmoitus, missä tyttöjä haettiin Suomeen töihin. Lisäksi toiminnassa mukana olleet tytöt järjestelivät kavereitaan töihin.

Toiminnan viimeisimpiä tyttöjä, jonka rikospoliisi haki Järvenpään asunnosta kuulusteluun, oli 18-vuotias, kuvankaunis, missityyppiä oleva Anu. Hänkin kertoi saaneensa tiedon tuottavasta työpaikasta tutultaan ja saapuneensa Suomeen toimiakseen päiväkahviseuralaisena. Hänet oli niin ikään haettu punaisella BMW:llä satamasta, viety asunnolle ja annettu tarkat ohjeet. Sami oli tuolloin kiinni, joten joku muu pyöritti jo toimintaa. Kuljetukset ja rahojen noutamisen suoritti jo uusi mies. Näin ollen Markon väittämä, että Sami oli johtaja, tuskin piti paikkaansa. Anu oli niin sydämistynyt tilanteesta, että ehdittyään työskennellä vain viisi päivää hän pyysi poliisia viemään hänet kuulustelun jälkeen suorinta tietä satamaan. Hän aikoi lopettaa huonosti alkaneen ilotyttötoimintansa ja siirtyä muulle alalle. Hän ei ollut toiveammatissaan.

Lopuksi

Marko oli otettu kiinni erään pikkukaupungin asunnosta, missä hänen kaunis virolainen tyttöystävänsä myi itseään, sillä pariskunnan oli yllättänyt tilapäinen rahapula. Marko päivysti toisessa huoneessa ja laski rahoja, kun tyttöystävä hoiti miehiä 500 markan kertahinnoin. Helsingistä sinne on matkaa vajaat 100 kilometriä, joten ei olisi uskonut, että hinnassa oli jo 200 markan lapinlisä. Tämä osoittaa kuitenkin, että toiminta laajenee pikkukaupunkeihinkin, missä yksi hoitokerta maksaa jo vähän enemmän.

Marko johti toimintaa enimmäkseen Tallinasta käsin, missä hänen on täytynyt päästä hyviin kirjoihin, koska toimintaa ei miltään taholta yritetty häiritä. Hänen osaltaan maksut sinne suuntaan olivat kai kunnossa.

On melko harvinaista, että näin suuri paritusorganisaatio paljastuu kokonaan. Tässä oli selkeä johtaja, neljä väliportaan henkilöä ja suuri joukko varsinaisia työntekijöitä. Lähes kaikki henkilöt kertoivat asiat, jotka pystyttiin sitomaan kotietsinnöissä löytyneeseen materiaaliin ja teletoimintatietoihin.

Kuten edellä on kerrottu, puhelinliittymiä avattiin myös väärin tiedoin, ja niistä aiheutui teleoperaattorille noin 30 000 markan tappiot. Myös asuntoja vuokrattiin tekaistuilla nimillä, mikä ei sinänsä ole rikos, jos vuokrat tulevat hoidetuiksi. Vuokranantajat olivat yleensä opiskelemaan lähteneitä tai joksikin aikaa ulkomaille muuttaneita, jotka luopuivat asunnostaan määräajaksi. Yleensä he eivät tienneet, mitä asunnoissa tapahtui. Ehkä jotakin olisi voinut olla pääteltävissä ylikorkeista vuokrista. Tähän asunnon vuokraaja voisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, jotta ei saisi paritussyytettä.

Rikossarjan yhteydessä paljastui pienempi paritus, missä virolainen nainen oli kahdessa vantaalaisessa asunnossa parittanut kerrallaan kahta maannaistaan samalla, kun itsekin osallistui toimintaan ilotyttönä. Hän otti tuloista puolet itselleen. Hän oli alunperin tullut Markon organisaatioon, mutta oli sitten jotenkin päässyt irrottautumaan ja hankkimaan kaksi asuntoa, missä oli aloittanut oman toimintansa. Hyvin pyöriessään tällainen pienimuotoinen toiminta tuottaa useita tuhansia euroja kuukaudessa. Korkeat virkamiehetkään eivät sellaisia tuloja saa rehellisellä työllä. Lisäksi tämä on verotonta ja riski lähes olematon. Riskinä on oikeastaan vain omat maanmiehet, jotka näyttävät kaikki tarjoavan turvallisuusalan palveluita.

Rikoksen olemuksesta

Paritus rikoksena on melko lievä. Seurauksena on vain sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta. Kokemuksen mukaan tuomioistuimet ovat antaneet tästä toiminnasta muualla Suomessa vain sakkoja, mikäli niitä on saatu oikeuteen. Toiminta ei juurikaan ole keskeytynyt kuin korkeintaan vangitsemisen ajaksi eikä aina silloinkaan, mikäli koko organisaatiota ei ole saatu kerralla kiinni. Yksittäiset ihmiset korvataan heti uusilla.

Viime aikoina eri järjestöt ovat alkaneet vaatia, että poliisin tulisi puuttua naiskauppaan tiukemmin, mutta priorisointeja on ollut pakko tehdä tärkeimpien rikosten suuntaan. Paritusrikos vaatii pitkäjännitteisen ja suuren työn, mikäli halutaan paljastaa koko organisaatio. Tässä ei ole mahdollista käyttää edes telepakkokeinoja, vaikka koko toiminta pyörii puhelimen välityksellä. Jää nähtäväksi, kannattako poliisin suuri satsaus, jos tuloksena on pikku sakko eikä mitään muuta vaikutusta. Toiminnassa pyörii hyvin suuret rahat, ja se on organisoitua ammattirikollisuutta. Luonteeltaan paritus on talousrikos eikä sillä ole seksuaalirikosten kanssa mitään tekemistä. Suurin voittaja tässä on yleensä parittaja ja organisaation johto, jolle maksetaan ulkomaille. Hän ei välttämättä edes käy Suomessa.

Rahavirrat ammattirikollisille tulisi estää, mutta se vaatii kyllä muidenkin viranomaisten yhteistyötä, poliisille parempia työkaluja (telepakkokeinot) ja tuomioiden huomattavaa kiristämistä, omaisuuksien konfiskaatioita. Näitä rikoksia ei hoideta otona eikä niin, että kukin häärii omalla laatikollaan pikku näperryksiä. Työ vaatii myös saumatonta yhteistyötä Viron poliisin kanssa tutkinnan aikana ja pääkäsittelyn turvaamiseksi, jotta tarvittavat henkilöt saadaan tänne raadin eteen.

Jossakin vaiheessa on katsottava, mitä aletaan painottaa. Jonakin päivänä paritus on priorisoitava korkeammalle, sillä se tuo mukanaan myös huumeet ja kiristykset. Riittääkö, että jotkut härnäävät näitä organisaation alimmalla tasolla olevia, lähes tietämättömiä tyttöjä ja yrittää saada heidät käännytetyiksi maasta, jolloin yhden tilalle tulee aina kaksi uutta. Myös samat tytöt palaavat väärin henkilötiedoin tai Ruotsin kautta. Ei myöskään ole järkevää lähettää ensimmäisellä laivalla kotiin naista, joka on ryöstetty tai jota on kiristetty, jos rikostutkintaa ei ole ehditty hoitaa. Myöhemmin häntä on lähes mahdoton saada kuulusteluihin ja lopulta tänne pääkäsittelyyn tuomioistuimeen. Prostituoidut eivät käännyttämisen pelossa uskalla tehdä ilmoitusta vakavastakaan rikoksesta, ja he joutuvat sietämään sikamaista kohtelua maanmiestensä taholta. Nytkin huhutaan vahvasti, että Kalliossa on suojelurahojen perinnän yhteydessä virolainen ilotyttö tapettu ja hänen ruumiinsa kätketty.

Luottamuksen rakentaminen vie vuosia, mutta se voidaan tuhota nopeasti yhdellä ymmärtämättömällä teolla. Ei riitä, että näitä Virossa asuvien mafiamiesten käsikassaroita (täällä toimivia edunvalvojia) saadaan vangituiksi ja heille mahdollisesti kunnon tuomiot ryöstöistä ja kiristyksistä, sillä heidät korvataan uusilla jo viikon sisällä.

Pitäisikö siistiminen aloittaa sanomalehtien viihdepalstoilta? Päivä- ja iltalehdet voisivat kieltäytyä julkaisemasta näitä ilmoituksia ja puhelinnumeroita. Virhe oli myös prostituution kieltäminen kaduilla, koska se vei toiminnan kokonaan sisätiloihin. Roskat vain lakaistiin maton alle. Sisätiloihin siirtyminen vähensi prostituoitujen turvallisuutta sikäli, että kadulla he saattoivat nopeasti varoittaa toinen toistaan hankalista asiakkaista, kertoa autojen rekisterinumeroita ynnä muuta, mutta nyt se ei ole enää mahdollista. Yhtä älytöntä kuulee eduskunnastakin, vaikka sinne on valittu viisaita henkilöitä: olisi kriminalisoitava palvelujen ostaminen. Ruotsissa vastaava laki on muutaman vuoden aikana tuottanut pari sakkoa ja nekin ovat menneet hovioikeudessa nurin. Sitä on mahdoton valvoa, eikä kenelläkään ole halua valvoa älyttömiä lakeja. Ei meillä aikaisemmin ollut näitä paisuvia viihdepalvelusivuja, kun oli kadulla toimivat tytöt ja ravintoloissa pyörivä bisnes. Nyt siitä on lähes mahdoton päästä eroon, kun mafiataso huomasi, miten hyvä liiketoimi tämä nykyinen toimintatapa on.

Jotakin muuta olisi keksittävä.

Mitä tulee naisten asiakkaisiin, on saatu lukea eri naisjärjestöjen suulla, että prostituoitujen asiakkaat olisivat joitakin suomalaisia onnettomia reppanoita, jotka eivät saa muita naisia. Väärin! Ryöstötutkinnan televalvontatiedoista olemme parin viime vuoden aikana voineet lukea, että asiakkaina on kansalaisia myös yhteiskunnan huipulta, isojen firmojen ja yhtiöiden johtajia ja muuta henkilökuntaa, valtion ja kuntien virkamiehiä, politiikkoja ja sellaisiakin, että tämä maa olisi vähän aikaa selällään, jos ne tulisivat ilmi. Siltä varalta kaikki nämä asiaan kuulumattomat tiedot on vedetty silppurista läpi. Mutta kannattaa ottaa huomioon ilmitulon mahdollisuus tätäkin kautta, kun seuraavan kerran harkitsee huoriin menoa eikä vain puhua aidsista, jota vastaan on kuitenkin helppo suojautua.

Paritussarjan tuomiot

Paritussarjan ja muiden rikosten osalta tuomiot tulivat 15. helmikuuta 2002. Marko sai parituksesta ja petoksesta yhden vuoden ja yhden kuukauden vankeutta ehdollisena kolmen vuoden koeajalla. Sami sai yhden vuoden vankeutta parituksesta, petoksesta, väärennöksestä ja tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta, niin ikään ehdollisena. Asuntojen hankkijat saivat viiden ja kuuden kuukauden tuomiot ehdollisina avunannosta paritukseen. Kuukauden enemmän saaneella oli mukana kätkemisrikos ja kolme väärennöstä. Samin tyttöystävä sai avunannosta paritukseen, petoksesta, väärennöksestä ja tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Virolainen nainen, joka alkoi hoitaa pienimuotoisempaa paritusta kahdessa asunnossa Vantaalla, sai niin ikään paritustuomiona kahdeksan kuukautta vankeutta ehdollisena. Hänet tuomittiin maksamaan rikoksen tuottamana hyötynä valtiolle 5 306 euroa. Marko ja Sami joutuivat maksamaan hyötynä valtiolle yhteisvastuullisina 65 090 euroa.

Yhteiskunta on puhunut ja näyttänyt, että tutkintatyö näissä rikoksissa on turhaa työtä, joten kannattaa keskittyä kovempiin rikoksiin. Rikoksen tuottamat hyödytkin oli laskettu valtavasti alakanttiin, jopa alle nettohyödyn. Oikeuden kannan mukaan brutosta on vähennetty tyttöjen osuus ja sen jälkeen kaikki kulut, mikä tuntuu vähän oudolta ajattelutavalta. Kun parittajana saa näytetyksi, että lähes kaikki on mennyt kuluihin, korvauksia ei käytännössä tule ollenkaan. Viesti on selvä. Syyttäjän valituksella tuskin on menestymisen mahdollisuuksia.

Kenkälaatikkokätkö

Minna Perttula, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki.

Elokuisena perjantai-iltana vuonna 2001 Helsingin rikospoliisin ryöstöjaos sai selvitettäväkseen kummallisen, totutusta kaavasta poikkeavan törkeän ryöstön. Viiden kuukauden intensiivisen tutkinnan jälkeen teon takaa paljastui kaksi sinnikästä miekkosta, jotka lukuisista vastoinkäymisistä piittaamatta toteuttivat ryöstön luotettavalta taholta saamansa vihjeen innoittamina.

Hyvällä onnella oli osansa siinä, ettei kukaan menettänyt henkeään.

Elokuun 24. päivä kello 17.11 Eero Liukko Punavuoressa sijaitsevasta kemikaliosta ilmoitti poliisille, että viereisen kenkäkaupan iäkäs omistaja, Mirja Lehtonen, makaa sidottuna liikkeensä lattialla. Rouva Lehtosen vävy oli soittanut Liukolle ja pyytänyt tarkastamaan, miksi Lehtonen ei vastaa liikkeen puhelimeen.

Liukko totesi, että kenkäkaupan kumpikin ovi oli lukossa. Nähtyään ikkunasta Lehtosen makaavan sidottuna liikkeen lattialla Liukko oli soittanut paikalle poliisin ja ambulanssin.

Ensimmäisenä tapahtumapaikalle ehtinyt järjestyspoliisin partio mursi takaoven lukituksen ja löysi Lehtosen makaamasta myymälän asiakastilan ja takahuoneen välisiltä portailta. Rouva oli sidottu käsistään ja jaloistaan tiukaksi paketiksi ilmastointiteipillä ja sähköjohdolla. Hänen suunsa oli peitetty kankaalla, joka oli kiedottu teipillä kiinni pään ympärille.

Tutkinta alkaa

Syvästi järkyttynyt Mirja Lehtonen kertoi ennen sairaalaan lähtöään, että kello 14:n aikoihin myymälään oli tullut kaksi nuorta miestä. Hän itse oli ollut liikkeen takahuoneessa heidän astuessaan sisään. Toinen miehistä oli hyökännyt heti Lehtosen kimppuun ja kaatanut hänet lattialle. Toinen oli lukinnut ensin myymälän oven ja tullut sen jälkeen sitomaan Lehtosen raajoja teipillä yhteen. Sidottuaan Lehtosen miehet olivat vaatineet häneltä kotiavaimia, liikkeen kassa heitä ei ollut kiinnostanut.

Huonossa kunnossa ollut Lehtonen toimitettiin sairaalaan, missä hänellä todettiin lukuisten ilmastointiteipistä tulleiden ihoruhjeiden lisäksi pahoinpitelyn yhteydessä saadun infarktin aiheuttama hengenvaarallinen sydänentsyymipäästö.

Lehtonen oli ollut sidottuna myymälässä kolmisen tuntia, ennen kuin hänet löydettiin. Hän oli sinä aikana ryöminyt noin viiden metrin matkan liikkeen takaosasta asiakastilaan johtaville portaille.

Pian selvisi, että myös Lehtosen kotona oli käyty. Parin korttelin päässä sijaitseva asunto oli pengottu lattiasta kattoon. Asunnosta oli anastettu ainoastaan liinavaatekaappiin piilotettu kirjekuori, jonka sisällä oli rahaa muutamia kymmeniä tuhansia markkoja.

Kuori kuului Lehtosen tyttärelle, Ellulle, joka kertoi nostaneensa siellä olleet rahat joitain kuukausia aiemmin tililtään käyttövaroiksi. Ellu oli kertomansa mukaan säilyttänyt kuorta ensin kotonaan, mutta huomannut sitten, että osa sen sisällöstä oli hävinnyt. Ellu epäili rahojen katoamisesta avomiestään Ramia.

Rami oli suurten menojen mies, jonka ainoa tulonlähde oli Kela. Pienet korvaukset menivät suoraan velkarästien maksamiseen, eikä Rami tuntunut millään sopeutuvan elämään itseään huomattavasti varakkaamman, mutta rahoistaan varsin tarkan avovaimon rinnalla. Ramilla kun olisi ollut paljon juoksevia kuluja ja loistavia liikeideoita, joita Ellu ei suostunut sponsoroimaan. Huomattuaan, että Rami oli tutkinut salaa hänen laatikoitaan Ellu oli päättänyt siirtää rahat turvaan äitinsä asuntoon vain pari viikkoa ennen ryöstöä. Rahakuoren kätköpaikasta ei Ellun mukaan pitänyt tietää kenenkään muun hänen itsensä ja rouva Lehtosen lisäksi. Ellu uskoi Ramin arvanneen, mihin rahat oli viety ja järjestäneen ryöstön saadakseen ne itselleen. Lisäksi Ellu mainitsi Ramin kadonneen ennen ryöstöä useamman päivän baarikiertueelle.

Ellun kertomus suuresta käteisnostosta ja rahojen piilottamisesta joutui outoon valoon, kun rouva Lehtonen väitti, ettei hänen asunnossaan ollut alunperinkään lainkaan rahaa. Lehtosen mukaan Ellu oli tosin saattanut jossain vaiheessa tuoda sinne säilytettäväksi 3 000 markkaa.

Kyynisestä tutkijaperspektiivistä katsoen ajatus vakuutuspetoksesta tai jopa lavastuksesta ei ollut myöskään täysin poissuljettu.

Kummia yhteensattumia

Kävi ilmi, että Mirja Lehtonen oli pahoinpidelty viikkoa aikaisemmin hänen ollessaan lähdössä aamulla töihin. Lehtosen avattua asuntonsa oven oli porraskäytävästä hyökännyt hänen kimppuunsa mies, joka oli työntänyt hänet takaisin asuntoon ja kaatanut eteisen lattialle. Mies oli pahoinpidellyt Lehtosta kuristamalla ja hakkaamalla hänen päätään lattiaan. Lehtonen oli saanut huudetuksi apua, jolloin mies oli lähtenyt karkuun. Asiasta oli tehty rikosilmoitus järjestyspoliisin Keskustan tutkintatoimistoon, mistä se siirrettiin rikospoliisiin ryöstön yhteydessä tutkittavaksi. Oli ilmeistä, että teot liittyivät toisiinsa.

Mirja Lehtonen kertoi, että porraskäytävässä tapahtunutta pahoinpitelyä edeltäneenä iltana hänen kotipuhelimeensa oli soittanut putkimieheksi esittäytynyt mies. Mies oli sanonut Lehtoselle, että rakennuksen yläkerroksissa oli tapahtunut putkivuoto, joka aiheuttamia vesivahinkoja oli tarkoitus tulla kartoittamaan. Vauriotarkastus aloitettaisiin Lehtosen asunnosta, joten hänen pitäisi avata portaan alaovi summerilla ja päästää sen jälkeen putkimiehet asuntoonsa.

Terävä 84-vuotias oli päättänyt kuitenkin varmistaa asian soittamalla talonmiehelle, joka oli kertonut putkiston olevan kunnossa. Pian Lehtosen puhelin oli soinut uudelleen ja närkästynyt putkimies oli ihmetellyt, miksi ovea ei ollut avattu. Lehtonen oli ilmoittanut miehelle putkivuodon olevan puppua ja kieltäytynyt päästämästä ketään sisälle.

Seuraavalla viikolla Lehtosen liikkeeseen oli tullut asiakkaaksi mukavalta ja kohteliaalta vaikuttanut nuori mies, joka oli sovittanut kävelykenkiä. Mies sanoi palaavansa asiaan myöhemmin ja ottavansa silloin mukaan kaverinsa makutuomariksi. Parin päivän kuluttua mies olikin tullut myymälään uudelleen kaverin kanssa. Kauppoja ei ollut kuitenkaan syntynyt tälläkään kertaa.

Ryöstöpäivänä samat miehet olivat tulleet taas kenkäkauppaan ja käyneet heti Lehtosen kimppuun. Sidottuaan Lehtosen ja lukittuaan liikkeen oven miehet olivat vaatineet hänen kotiavaimiaan. Lisäksi miehet olivat kysyneet Lehtoselta, mihin hän oli rahat piilottanut. Sisukas rouva ei halunnut miesten pääsevän kotiinsa ja valehteli avainten olevan myyntitiskin alaosassa olevassa laatikossa. Siellä Lehtonen säilytti vanhoja ylimääräisiä avaimia, jotka eivät sopineet mihinkään.

Miehet olivat ottaneet mukaansa sekä laatikossa olleet että Lehtosen käsilaukusta löytämänsä myymälän avaimet ja poistuneet sitten liikkeestä. Lehtonen oli jätetty sidottuna makaamaan takahuoneeseen.

Muutaman minuutin kuluttua miehet olivat palanneet takaisin ja vaatineet Lehtoselta oikeita avaimia. Lehtonen oli kuitenkin pysynyt tarinassaan ja vakuuttanut miehillä jo olevan hänen kotioveensa sopiva avain.

Miehet olivat poistuneet liikkeestä uudelleen, mutta palanneet vielä kolmannen kerran takaisin. Lehtonen oli tällä kertaa uhattu tappaa, jos oikea avain ei löytyisi. Vasta siinä vaiheessa Lehtonen kertoi avainnipun olevan hänen allaan, minne se oli sitomisen yhteydessä taskusta pudonnut. Avaimet saatuaan miehet olivat poistuneet liikkeestä viimeisen kerran.

Kun alkoi vaikuttaa siltä, että he eivät enää palaisi, Lehtonen lähti ryömimään takaosasta kohti asiakastilaa. Hän tiesi, että muuten kukaan ei näkisi häntä ikkunasta ja hälyttäisi apua.

Lehtonen oli vakuuttunut siitä, että hänet porraskäytävässä pahoinpidellyt mies ei ollut kumpikaan ryöstäjistä. Hän ei ollut nähnyt miehiä koskaan aikaisemmin, eikä ymmärtänyt, miksi oli joutunut tekojen kohteeksi.

Suo siellä, vetelä täällä

Tutkinnallisesti ryöstö näytti alkuun helposti selvitettävältä, kyseessä oli selvästi jonkinlainen sisäpiirivuoto. Ulkoisilta puitteiltaan pieni kenkäkauppa ei vaikuttanut varsinaiselta rahasammolta, eivätkä sen niukat kassavarat olleet tekijöitä edes kiinnostaneet. Rosvoilla tuntui olevan liiankin hyvät tiedot siitä, mitä etsiä ja mistä.

Aikaa ja paperia kului, helppo juttu ei kuitenkaan lähtenyt aukeamaan, eivätkä lähipiirin perusteelliset kuulustelut tuottaneet toivottua tulosta.

Tutkintaa ei helpottanut se, että Ellu ja Rami viihtyivät hyvin baareissa ja viettivät niissä runsasta vapaa-aikaansa. Etenkin Ramilla oli Ellun mukaan riesaksi asti tapana kehuskella tuopin ääressä satunnaisille tuttavuuksille suvun rahavaroista. Taisipa Ellultakin lipsahtaa jotain samansuuntaista viimeistään siinä vaiheessa, kun Ramin rahat loppuivat. Ja se raja tuli yleensä nopeasti vastaan.

Rami myönsikin auliisti puhuneensa tutuille ja tuntemattomille perheen raha-asioista, mutta kielsi maininneensa nimiä tai sellaisia yksityiskohtia, mistä kenenkään henkilöllisyys selviäisi.

Rouva Lehtosen säännölliset pankkikäynnit ja muut toistuvat rutiinit selviteltiin myös tarkkaan. Sitäkään kautta selvyyttä asiaan ei saatu. Lehtonen itse epäili, että tekojen taustalla saattoi olla hänen vanha tuttavansa, jonka kanssa välit olivat ajan mittaan tulehtuneet.

Eri tutkintalinjoja laajennettiin ja syvennettiin, mutta yhdistävää linkkiä ei vaan löytynyt. Mappipino kasvoi samassa tahdissa tutkijoiden turhautumisen kanssa.

Avoimia kysymyksiä oli paljon, niistä ehkä keskeisin oli teon motiivi. Tekijöiden vaivannäkö tuntui kohtuuttoman suurelta rahakuoren sisältöön nähden, etenkin jos se piti jakaa useamman henkilön kesken.

Tekijöistä oli saatu poikkeuksellisen hyvät valvontakamerakuvat, joita esitettiin Poliisi-TV:ssä ja eri lehdissä useaan kertaan. Iäkkään rouvan röyhkeä ryöstö sai paljon palstatilaa, mutta vihjettä rosvojen henkilöllisyydestä ei tullut.

Tuntui uskomattomalta, että miehet olivat seikkailleet alueella pitkään kulkiessaan kenkäkaupan ja Lehtosen asunnon välillä, mutta kukaan ei ollut tehnyt heistä minkäänlaisia havaintoja. Lukuisista puhutuksista ja tarkastuksista huolimatta miesten jäljet loppuivat asunnolle, huolella tehdystä teknisestä tutkinnastakaan ei ollut apua.

Mafiamies Mikko

Tutkinta sai uuden käänteen syyskuussa, kun ehdokkaiden joukosta erottautui 17-vuotias Mikko. Hän oli aikaisemmin käynyt koulua Punavuoressa ja kunnostautunut alueella töhrintää ja muuta pikkujäynää tehden.

Mikko vastasi ulkonäöltään täysin toista valvontakameran taltioimista miehistä. Innostus kasvoi, kun Mikon seurassa usein pyörinyt kaveri sopi tuntomerkeiltään toiseen tekijöistä. Tarkemmassa seurannassa ei tullut esiin mitään ryöstöön viittaavaa, jotakin muuta kyllä; vilkasliikkeisen Mikon aika näytti kuluvan jälleenmyyntityössä laajassa hasisvälityksessä, minkä varjolla hänet myös otettiin kiinni.

Hämmentynyt Mikko tunnisti kuulustelussa itsensä ja ystävänsä varmuudella valvontakameran kuvissa oleviksi miehiksi, mutta kiisti jyrkästi tietävänsä ryöstöstä mitään.

Mikko saikin tutkinnan aikana puhtaat paperit ryöstöepäilyistä, tosin hänen huumepuuhastelunsa joutuivat suurennuslasin alle. Kyseinen hasisrinki ilmestyi pari kuukautta myöhemmin lööppeihin Eiran teinimafiana.

Valoa tunnelin päässä

Ryöstön tutkinta jatkui, mutta