Pohjolan poliisi kertoo 2006

By Eri tekijöitä

Pohjolan poliisi kertoo -sarja peilaa poliisin ja rikoksentekijöiden todellisuutta. Toimituksen tavoitteena on välittää tosi kuva rikollisuudesta – sekä vakavimpien ja luotaantyöntävien rikosten että tiettyjen vähäpätöisempien tapahtumien, jotka muuten olisivat unohtuneet tilastoihin. Kuten aina, artikkelimme kertojina ovat kokeneet ja pätevät poliisit ja lainvalvojat, jotka ovat useimmissa tapauksissa vaikuttaneet siihen, että tapaukset on ratkaistu.Pohjolan poliisi kertoo -sarjassa poliisit kertovat itse huomiota herättävimmistä, järkyttävimmistä ja vaikeimmista rikostapauksistaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 8, 2019
• ISBN: 9788711897706

Book preview

Björkgård

Larissa Virtasen tapaus

Seppo Sillanpää, rikoskomisario, Helsinki.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Helsingin poliisin parituksia tutkivalle osastolle tuli huhunluonteisia tietoja, joiden mukaan Venäjän kaupallisen lähetystön vapaiksi jääneissä asunnoissa harjoitettiin laajassa määrin prostituutiota. Asiasta kiinnostuttiin ja muun toiminnan ohessa alettiin kerätä tietoja. Asiasta päätettiin ottaa selvää. Tosin ilotytöt yrittivät masentaa tutkijat väittämällä, että suomalaisen viranomaisen on mahdoton puuttua ilmiöön, sillä sen takana on korkea venäläinen poliittinen johto ja asunnot ovat niin sanotun diplomaattistatuksen alla. Asuntoja pidettiin ilotyttöjen keskuudessa pomminvarmoina paikkoina, kun vain hoiti asiansa ja vuokrarahat ajoissa.

Kyseisessä tutkivassa jaoksessa ei ole koskaan jätetty yhtäkään asiaa hoitamatta, vaikka etukäteen on ollut tiedossa vaikeuksia.

Eräs ajankohtaisohjelman toimittaja oli myös saanut asiasta vihiä ja suoritti pitkään omia tutkimuksiaan. Hän oli asioista jo hyvin selvillä, mutta ei sitten kuitenkaan uskaltanut julkistaa tietojaan, koska asia oli arkaluonteinen. Poliisi lupasi hänelle hoitaa asian, mutta siihen meni kuitenkin odotettua kauemmin. Usko ei loppunut, vaan muita tärkeitä paritusrikoksia oli hoidettavana ensin, sillä loppujen lopuksi ne ruokkivat tiedoillaan tätä pääprojektia.

Lopulta asiaan saatiin selvyys. Venäjä hoiti tiedottamisen ja vastuunsa – niin kuin Brežnevin aikakaudella oli tapana – kiistäen ensin asian ja olemalla täysin tietämätön. Lopulta lähetystö jopa poisti parin henkilön diplomaattistatuksen ja heitä voitiin kuulustella, vaikkakin vieraassa maassa. Tosin se ei tuonut asiaan mitään selvyyttä vaan koko toiminta kaatui Suomessa pitkään asuneen Larissa Virtasen päälle, kuten oli odotettavissakin. Jokainen ymmärtää, että hän ei olisi voinut tällaista toimintaa yksin pyörittää vaikka olikin toiminnassa tärkeä henkilö. Suomen ensimmäinen tuomioon päättynyt törkeä paritus päättyi alioikeudessa kesällä 2005 epäillylle odottamattoman kovaan tuomioon, kaksi vuotta kolme kuukautta, suuriin korvauksiin ja määräykseen heti vangitsemisesta. Tämän jälkeen nainen katosi. Jää nähtäväksi, ilmaantuuko hän piilopaikastaan hovioikeuden suulliseen käsittelyyn.

Tiedustelua

Eräs prostituution haara Suomessa on ravintolaparitus. Helsingissä on muutamia seksiravintoloita, joissa toimivat ulkomaalaiset, lähinnä venäläiset ilotytöt. He tarvitsevat asuntoja keskustan alueelta ja niitä varten on kehittynyt mamojen ammattikunta, joka muodostuu yleensä pitkään Suomessa asuneista venäläisistä. He hankkivat asunnot, ottavat niihin ilotytöt, keräävät päivävuokrat ja valvovat muutenkin toimintaa. Näitä mamoja oli parhaina aikoina viidestä kahdeksaan, ja he pyörittivät useita asuntoja Helsingin keskustan alueella. Se oli hyvin tuottoisa liiketoimi, mutta vaati hyvää silmää ja organisointikykyä. Liikkeellä pitää olla paljon, joten rahan eteen oli kyllä tehtävä työtäkin.

Poliisissa lähdettiin raivaamaan tieltä tätä ammattikuntaa. Resurssien vuoksi piti edetä yksi mama kerrallaan ja siksi Venäjän lähetystön asia ehkä vähän viivästyi. Toisaalta tuona aikana saatiin paljon arvokasta tietoa, välillä sellaistakin, jota ei osattu vielä siinä vaiheessa sijoittaa mihinkään olemassa olevaan tutkimukseen.

Vähitellen tutkinnassa paljastui, että prostituutiotoimintaa harjoitettiin Venäjän kaupallisen edustuston kymmenessä asunnossa. Se tuli esiin vähin erin prostituoituja puhuteltaessa ja muussa tiedustelutoiminnassa. Kaikkiaan Helsingissä lähetystön asuntoja oli kolmisenkymmentä, joista siis osa oli Neuvostoliiton romahtamisen myötä käynyt tarpeettomiksi.

Prostituoituja puhutettiin erilaisissa tilanteissa jopa maasta poistumisen yhteydessä rajoilla, jolloin alkoi paljastua, että Larissa-niminen nainen vuokrasi asuntoja ja pyöritti suurta bisnestä. Vähitellen huomattiin, että kyseisen naisen tiedot löytyivät varsin monen ammattilaisen tiedoista ja muistikirjoista.

Larissa Virtanen poistui maasta Venäjälle miehensä kanssa syksyllä 2003. Rajatarkastuksessa hänen hallustaan löytyi ainakin kahdeksan Venäjän kaupallisen edustuston asunnon avaimet. Lisäksi hänellä oli 18 sivua merkintöjä prostituoitujen maksamista maksuista. Näytti siltä, että eri asuntoja myytiin noin viikon sykleissä ja niissä saattoi olla useita naisia. Osa naisista oli jo poliisin tutkimusmateriaalin perusteella tunnistettavissa. Tässä vaiheessa tiedot kirjattiin ja oltiin vain viisaasti vaiti.

Syksyn 2003 aikana ja seuraavana vuonna löytyi useita venäläisnaisia, jotka tarjosivat seksipalveluja ravintola Mikadossa ja Alcatrazissa. Naiset veloittivat asiakkailtaan 150–250 euroa ja veivät heidät useimmiten näihin asuntoihin tai lähtivät asiakkaansa kotiin. Asunnon vuokraajaksi paljastui useimmiten Larissa. Hän velotti noin 30–35 euron päivävuokraa ja kävi aina silloin tällöin noutamassa rahat suoraan asunnoista. Kuitit ja vuokrasopimukset olivat tuntemattomia. Jotkut tytöistä kertoivat asuntojen olevan Venäjän Suurlähetystön ja Larissan hallinnoivan aika monia asuntoja. Naisten mukaan Larissa oli täysin tietoinen, mitä asunnoissa tapahtui.

Poliisi kävi muutamissa asunnoissa Sihteeriopiston palvelusivuilta saamiensa vinkkien perusteella, mistä niin ikään saatiin tietoja Larissa-nimisestä naisesta. Myös useissa prostituutioiskuissa otettiin seksiravintoloiden naisia kiinni ja löydettiin useita oleskeluaikansa ylittäneitä naisia, joilta tarkastuksissa löytyi lähetystön asuntoihin sopivia avaimia. Niidenkin naisten asuinpaikka yleensä löytyi, jotka olivat haluttomia kertomaan oleskeluistaan, kun avaimia kokeiltiin tiettyihin lähetystön asuntoihin.

Useilta naisilta löytyi väärennettyjä Venäjän passeja, joilla oleskeluaika Suomessa oli saatu huomattavasi pidennetyksi. Tämä on tähän rikollisuuteen liittyvä toinen alue, josta taas uudet rikolliset ottavat itselleen hyötyä. Näyttää siltä, että aina yhtä prostituoitua seuraa melkoinen siipeilijöiden joukko ja jokainen yrittää repiä itselleen mahdollisimman hyvän tuoton. Karkeasti voi sanoa, että yhden ilotytön ruumiilla elää viitisen siipeilijää. Useimmat naiset olivat oleskelunsa aikana asuneet monessa eri asunnossa. Myöhemmin televalvontatiedoista ilmeni, että Larissa oli ollut näiden naisten kanssa kymmeniä kertoja yhteydessä, alkaen jo Venäjältä.

Kuka Larissa?

Larissa oli 41-vuotias kaunotar, kotoisin Moskovasta, naimisissa venäläisen kanssa ja palvellut ainakin sikäläisissä matkatoimistoissa. Hän hankkiutui Suomeen tekaistun avioliiton kautta joskus 90-luvun puolivälissä. Helsinkiläinen alkoholisti, Reino Virtanen oli oppinut tuntemaan erään venäläisen miehen ravintolassa. Havaittuaan Virtasen rahattomaksi mies alkoi esitellä avioliittoon Suomeen haluavien naisten valokuvia. Joukossa oli myös Larissa, jota mies oli erityisesti suositellut. Hänellä oli kaksi lasta. Virtanen kutsui naisen Suomeen, ja ennen vihkimistä hän oli kerran tavannut naisen eräässä pikku yksiössä Kallion kaupunginosassa. Koska yhteistä kieltä ei ollut, sama venäläismies oli tulkkina. Avioon mentiin pikavauhtia eikä Virtasen tarvinnut rasittaa itseään järjestelyillä. Hän sai kauniin vaimon ja kaksi valmista lasta. Helsingin kaupunki antoi Virtaselle ja hänen uudelle perheelleen tilavan asunnon Kurkimäestä, jonne Larissa muutti kahden poikansa kanssa. Melko pian sinne muutti myös entinen aviomies Moskovasta. Virtasella ei ollut vaimonsa kanssa mitään fyysistä tekemistä, ja pian tämä muuttikin todellisen aviomiehensä kanssa omakotitaloon. Virallinen avioero Virtasesta astui voimaan loppuvuodesta 2002. Virtanen ei saanut luvattua taloudellista hyötyä eli 1 700 euroa, mutta hänelle oli järjestetty viikon ryyppyreissu Moskovaan, joten se oli kai sitten todellinen maksu.

Larissan miehellä oli yhtiö ja sen palveluksessa etupäässä venäläisiä. Larissakin autteli siellä joissakin asioissa. Hän oli kielitaitoinen ja hyvin organisointikykyinen. Matkatoimistotaustan kautta hänellä oli kytkökset myös Tehtaankadun henkilöihin, jotka hoitivat kiinteistöasioita, joten Larissan kyvyt piti saada tuottavampaan toimintaan. Kumpikaan venäläinen ei ollut Helsingille eikä Suomen valtiolle mikään veronmaksaja. Päin vastoin yhteiskunnan apu kyllä kelpasi joka tilanteessa.

Tiettyinä aikoina Larissaan kohdistettiin seurantaa, varsinkin loppukesästä 2004. Tuolloin hänen puheluitaan kuunneltiin, sillä saman vuoden elokuussa uusi lainsäädäntömuutos mahdollisti tämän törkeän tekomuodon kohdalla.

Larissa ja hänen aviomiehensä nähtiin eri tilaisuuksissa ja eri paikoissa, kun he tapasivat Venäjän lähetystön kiinteistöistä vastaavaa henkilöä. Tämä salaperäinen mies kävi lähetystön autolla myös Larissan kodissa. Edelleen Larissa kierteli päivisin eräissä lähetystön asunnoissa, viipyi hetken ja tuli ulos. Joskus hänelle tuotiin jotakin asunnon ulkopuolelle autoon.

Larissan puhelinkuuntelussa kävi ilmi, että hän pyöritti laajamittaista ilotyttötoimintaa. Hänellä oli käytössään kerrallaan 5-8 lähetystön asuntoa, joihin hän hankki yhteyksiensä avulla naiset tai nämä ottivat häneen yhteyttä.

Kuuntelun alussa kävi selville, että kyseinen lähetystön henkilö tiesi toiminnasta ja viime vaiheessa heillä näytti olevan suunnitelma muuttaa Helsingin Punavuoressa tyhjäksi jäänyt talo huoneistohotelliksi. Sen vetäjäksi olisi tullut Larissa. Kyseessä olisi ollut varsinainen bordelli, jonka rahoitusta suunniteltiin ja takaisinmaksuaikoja laskeskeltiin. Kun kävi ilmi, että kyseinen lähetysmies oli diplomaattistauksella maassa, hänen osaltaan kuuntelu piti lopettaa ja hänen tietonsa poistaa tiedostoista. Kolmansien osapuolien kohdalle ne kuitenkin jäivät eikä niitä tutkijoiden muistista tietenkään saa pois, olipa lainsäädäntö minkälainen tahansa.

Miten Larissa toimi?

Huhujen ja talojen asukkaiden mukaan Venäjän federaation tyhjiksi jääneissä asunnoissa oli hoideltu paritusta jo ehkä kymmenen vuoden ajan. Kiinteistöasioista vastaava oli perinyt vuosi vuodelta edeltäjältään mukavan toimen. Larissa vuokrasi asuntoa sekä omissa nimissään, että myös osan niin sanottujen haamuvuokralaisten nimissä, henkilöiden, jotka eivät asuneet asunnoissa eivätkä välttämättä edes tien neet, missä ne sijaitsivat. Larissa vei kuukausittain näidenkin asuntojen vuokrarahat lähetystöön ja sai niistä käsinkirjoitetun kuitin.

Naiset tulivat Suomeen turistiviisumilla, mutta joukossa oli muutama Viron venäläinen ja latvialainen. Valtaosa työskenteli seksiravintoloissa, joita Helsingissä oli kolme. Osa työskenteli lisäksi niin sanottuna päiväkahviseuralaisena, joka otti asiakkaansa vastaan Larissan vuokraamissa asunnoissa. Naisten kanssa ei tietenkään tehty vuokrasopimuksia eikä maksetuista rahoista annettu kuitteja.

Toiminnan aikana asuntoja oli käytössä kaikkiaan kymmenkunta, joista kerralla neljästä kuuteen kappaletta. Toimintaan käytettiin myös remontoitavia asuntoja. Niissä saattoi olla esimerkiksi jokin kaappi tai lavuaari vedettynä irti, mikä ei haitannut asumista. Silloin ei myöskään tarvinnut selitellä ylöspäin, miksi vuokratuloa ei tullut; asuntohan oli remontissa. Jokin välikäsi saattoi panna koko potin taskuunsa tai jakaa sen sopivassa jakosuhteessa.

Larissa maksoi edustustoon yksiöstä noin 450 euroa ja kaksiosta 800–900 euroa kuukaudessa. Hän taas otti jokaiselta naiselta keskimäärin 30–35 euroa päivässä ja keräsi nämä maksut henkilökohtaisesti. Näin hän tuplasi vuokrat omaksi edukseen. Asuntojen käyttöastetta ei voitu tarkasti selvittää, mutta seurantavaiheiden aikana asunnot toimivat täysillä ja täysinä. Tätä osoitti myös häneltä myöhemmin takavarikoitu kirjanpitomateriaali. Sen mukaan Larissan toiminta oli alkanut alkuvuodesta 2002, mutta todennäköisesti jo aikaisemmin. Kuitenkin vuosina 2002– 2004 alkoivat ilotyttöjen puhelinmuistioissa esiintyä sanat Larissa kvarter. Poliisi hankki varsinaisen näytön pöytäkirjaan kesästä 2003 kiinniottoon syksyyn 2004, koska haluttiin saada täysin varma ajanjakso oikeutta varten. Tänä aikana varsin kiltillä laskutoimituksella hänelle saatiin 172 000 euron tulot. Tällöin palvelukseen oli tarvittu jo useiden kymmenien naisten työpanos. Mukava summa työttömälle maahanmuuttajalle.

Kiinniotto ja tutkintaa

Lokakuun puolivälissä 2004 prostituutioasuntoihin tehtiin iskut ja Larissa otettiin samanaikaisesti kiinni. Tätä ennen oli varmistauduttu, että asunnot eivät nauti mitään diplomaattista suojaa, vaikka ne kuuluivat Venäjän federaatiolle. Asunnoista tavattiin ainoastaan ilotyttöjä, bordelliin kuuluvaa materiaalia ja vääriä passeja. Kuulusteluissa naiset puhuivat pääasiassa hyvin, tunnistivat Larissan ja kertoivat toiminnasta.

Larissan asunnosta löytyi kuitteja, joilla Larissa oli tilannut avaimia lähetystön asuntoihin sekä Venäjän federaation käsinkirjoitettuja vuokranmaksukuitteja. Niissä varsinaiset asukkaat muuttuivat pian haamuvuokralaisiksi, jotka eivät edes tienneet asuneensa kyseisessä asunnossa. Televalvontatiedoista kävi ilmi Larissan olleen paljon yhteyksissä asunnoista tavattuihin naisiin. Koko tiedustelu- ja tutkintamateriaali oli niin vakuuttava, että käräjäoikeus vangitsi Larissan törkeästä parituksesta.

Lähetystön asuntoja oli eniten Punavuoressa. Siellä asukkaat olivat jo usean vuoden ajan kiinnittäneet ilotyttötoimintaan huomiota. Niistä oli valitettu isännöitsijälle ja puhuttu taloyhtiön kokouksissa. Lopulta oli otettu yhteyttä Venäjän lähetystöön kiinteistöstä vastaavaan henkilöön. Yhteyksillä ei ollut juuri mitään vaikutusta. Asunnoissa kävi edelleen yöaikaan miehiä ja kevyesti pukeutuneita naisia liikkui etupäässä iltaisin ja öisin. Toiminta oli välillä niin julkista, että sitä ei yritettykään salata. Äänet kuuluivat selvästi alapuolisiin asuntoihin, kuten suihkussa käynnit ja seksiaktien jyskytykset. Välillä oli vähän rauhallisempaa, erityisesti jonkin poliisin ravintolaiskun jälkeen.

Isännöitsijä vahvisti kuulusteluissaan olleensa yh teydessä edustustoon. Asukkaatkin olivat kiinnittäneet huomionsa vaaleaan venäläisnaiseen, joka kävi portaissa tuntien ovikoodit. Joskus hänellä oli pieni poika mukanaan. Välistä naiset kävivät hänen autonsa luona ulkopuolella ja tilittivät asioitaan. Naiseksi he valitsivat valokuvista epäröimättä Larissan.

Larissa kertoi liittyvänsä asiaan vain siksi, että oli auttanut lähetystöä asuntoasioissa siivoamalla, hankkimalla remonttimiehiä ja keräämällä vuokrarahat, jotka sitten oli kiikuttanut Venäjän kaupalliseen edustustoon saamatta tästä mitään korvausta. Rahat hän kertoi keräävänsä viikoittain. Lisäksi hän oli ottanut vastaan Venäjän kansalaisia konsulaatin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Hän kiisti tietäneensä, että asunnoissa harrastettiin prostituutiotoimintaa. Hän kertoi sopineensa asiat edustuston kiinteistöistä vastaavan diplomaatin kanssa ja tätä ennen hänen edeltäjänsä kanssa. Hän siis auttoi korvauksetta edustustoa, koska hänelle oli luvattu kiitokseksi avusta operaattorin paikka hotelliin. Se oli tarkoitus rakentaa erääseen tyhjäksi jääneeseen taloon, ja jokin epämääräinen Moskova-käsite rahoittaisi sen. Venäjän federaatio omisti talon, ja tarkoitus oli tehdä kahteen kerrokseen useita kymmeniä huoneita käsittävä huoneistohotelli.

Rajatarkastuksessa löytyneistä avaimista hän kertoi, että ne jäivät kiireessä vahingossa hänelle, kun hän oli siivoamassa huoneita. Kirjanpidon hän myönsi liittyvän asunnoissa asuviin naisiin ja heidän maksamiinsa vuokriin. Se oli tarkoitettu vain hänen omaan käyttöönsä. Avaimia asuntoihin hän kertoi tilanneensa kiinteistöstä vastaavan henkilön pyynnöstä, siis Venäjän federaation lukuun. Löytyneet vuokrakuitit, jotka paljastivat haamuasumisen, hän kertoi saaneensa edustustosta vietyään sinne säännöllisesti kuukausittain vuokrarahat. Ne olivat vain unohtuneet hänen haltuunsa.

Esitutkinnassa hän kiisti yhteydet useimpiin naisiin, mutta teletiedot paljastivat armotta, että yhteyksiä oli ollut joidenkin kanssa useita kymmeniä. Useista puhelinkuuntelutiedoista Larissa kertoi, ettei tiedä, keiden kanssa hän oli puhunut tai mitä asia koski.

Mielenkiintoinen oli myös eräs kuuntelutieto, kun poliisi oli tiedusteluvaiheen aikana käynyt eräässä asunnossa ja puhuttanut ilotyttöä. Larissa oli siitä jotenkin kauhuissaan, koska sen ei pitänyt mitenkään olla mahdollista. Asuntojenhan piti nauttia diplomaattista koskemattomuutta. Hän kielsi ilotyttöä moneen kertaan kertomasta kenellekään, että poliisi oli käynyt. Larissa ei myöskään pystynyt selittämään, miksi hänen numeronsa löytyi melkein jokaisen venäläisen ilotytön puhelinmuistioista.

Muita yhteyksiä

Tutkinnanjohtaja lähetti marraskuussa Venäjän kaupalliselle edustustolle selvityspyynnön tutkittavana olevaan törkeään paritukseen. Samalla annettiin hieman tietoja tutkintaan liittyen. Lähinnä tärkein kysymys oli, miten tällainen Larissa oli päässyt huseeraamaan edustuston tyhjissä asunnoissa. Mikä hänen työsuhteensa oli ja miksi hän peri vuokrarahoja ja toi niitä edustustoon ja toimi Venäjän federaation puolesta joissakin asioissa. Samoin kysyttiin tulevasta hotellihankkeesta, oliko se virallinen vai joidenkin välistävetäjien oma suunnitelma, jossa rikollinen toiminta olisi jatkunut entistä suuremmissa puitteissa. Kirjeessä kerrottiin myös edustuston työntekijän kummallisista tapaamisista Larissan ja tämän miehen kanssa edustuston autolla. Erityisesti herätti kummastusta nykyaikana, että ei käytetty pankkien palveluja eikä virallisia asunnonvälittäjiä, vaan kiikuteltiin suurvallan rahoja paperipussissa ja kirjoiteltiin vanhalla kosmoskynällä kuitteja.

Sen lisäksi, että pyydettiin saada kuulustella muutamia henkilöitä, vastaus pyydettiin marraskuun lop puun mennessä. Vastaus tuli määräaikaan mennessä, mutta se oli täysin mitäänsanomaton, tyly muutaman rivin teksti. Se oli päiväämätön ja allekirjoittamaton ja siinä todettiin, ettei heillä ollut mitään tietoja Larissan toiminnasta ja mainittiin niiden henkilöiden nimet, jotka hoitavat edustustossa kiinteistöasioita. Heillä oli oikeus asuntojen vuokraamiseen.

Heti lokakuun iskujen jälkeen lähetettiin lähetin välityksellä Venäjän Federaation Suurlähetystölle ilmoitus ja tieto suoritetuista toimenpiteistä ja kotietsinnöistä ulkoministeriön kautta. Mukana olivat muun muassa ilmoitus ja kotietsintäpöytäkirjat. Myöhemmin samana päivänä varmistettiin, että tieto oli mennyt perille. Kuitenkin Venäjän lähetystön edustajat vielä neljä päivää myöhemmin julkisuudessa television uutisissa kiistivät saaneensa asiasta mitään virallista tietoa. Samaan aikaan ilmoitettiin asiasta poliisin ylijohtoon ja eräisiin muihinkin paikkoihin, joissa alkoivat sukat pyöriä jalassa.

Venäjä oli sittemmin lähettänyt Suomelle nootin, missä se paheksui viranomaistoimintaa, koska se ei ollut saanut etukäteen tietoa tulevista iskuista. Tällainen etukäteisinformaatiovelvoite ei perustu mihinkään lakiin tai sopimukseen ja on sanomattakin selvää, että pakkokeinot menettäisivät merkityksensä todisteiden hankinnassa ja etsittävien henkilöiden löytymisessä, jos asioista huudeltaisiin etukäteen. Ellei ole tarkoituskin vesittää tutkimusta heti kättelyssä. Tuollaisen asian käsittämiseen ei paljon vaadita järkeä.

Pian tämän jälkeen venäläiset tulivat hieman ulos kuorestaan, kun julkisuusmylly jauhoi lakkaamatta. Julkisuuteen annettiinkin tiedote, että asioita tutkitaan yhteistyössä Suomen poliisin kanssa ja saattaa olla mahdollista, että paritustakin on tapahtunut. Valot paloivat edustuston tiloissa yömyöhään ja tummapukuisia miehiä saapui Moskovasta. Varsin pian kiinteistöstä vastaava henkilö vaihdettiin normaalin virkamiesvaihdon puitteissa kuten virallinen sanonta kuului. Kulissien takana oltiin yhteydessä silti hyvinkin korkeaan poliittiseen tahoon ja vaadittiin Suomen lehdistön vaientamista. Se ei kuitenkaan ole demokraattisessa maassa mahdollista ja niin muodoin myös entiset tutkijat saivat jäädä paikoilleen. Vähän oli sellainen tunne, että ainakin joillakin sanomalehdillä oli tavoitteena kostaa talvisota.

Edustuston toiminta oli täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä se kertoi ja teki. Alussahan he julkisesti kiistivät edes saaneensa mitään tietoja. Lopulta runsaan kuukauden kuluttua saatiin muutaman rivin kommentti nelisivuiseen tiukkaan vaatimukseen. Julkisuuteen annettiin teksti, että yhteistyötä on. Suomen poliisilla on kyllä yhteistyöstä täysin erilainen käsitys. Joulukuun puoliväliin mennessä sitä oli sen verran, että yhden kerran edustustosta soitettiin ja kysyttiin, oliko lehdistössä esiin nostetut asiat poliisin antamia. Vastaus oli, että ei ollut. Kaiken tuon lisäksi tutkijat tiesivät varmuudella joidenkuiden valehtelevan, koska poliisilla oli tiedossaan, mitä puhelinkuuntelun alussa puhuttiin, ennen kuin selvisi, että tiedot on poistettava järjestelmästä.

Poliisia kiinnosti Larissan toiminnan laillisuus lähetystön asuntojen suhteen ja vähän vähemmän toimilupakysymykset, verot ja kirjanpito? Mikä oli kahden diplomaatin osuus tässä rikossarjassa? Arveltiin, että heihin ei päästä käsiksi ollenkaan, vaan koko juttu kaatuu yhden naisen päälle. Näin sitten kävikin, mutta yksin hän ei olisi pystynyt toimimaan, sillä tärkeät päätökset tehtiin kyllä aina muualla. Hyvänä organisaattorina Larissa oli tehokas ja hyvä työnjohtajatason henkilö.

Alunperin poliisin tarkoitus oli saada pois yksi tehokas mama. Sen lisäksi toiminta loppumaan federaation asunnoissa ja kiinteistöistä vastaavan henkilön vaihtumaan.

Yllätys

Joulukuun loppupuolella ulkoministeriön kautta saa pui rikospoliisiin kirje, jonka lähetystöneuvos oli jättänyt ulkoministeriöön. Siinä kerrottiin, että venäläinen osapuoli on valmis jatkamaan yhteistyötä. Kaupallisen edustuston kiinteistöstä vastaava henkilö oli muuttanut maasta ja häntä sekä hänen edeltäjäänsä voitiin nyt kuulustella normaalin oikeusapumekanismin edellyttämällä tavalla. Tutkinnanjohtaja laati Venäjän oikeusviranomaisille oikeusapupyynnön molempien henkilöiden kuulemiseksi ja suuren joukon kysymyksiä, joihin odotettiin vastausta. Etukäteen uskottiin, että molemmat kertovat kyllä asiat niin, että vastuuseen jäi ainoastaan Larissa Virtanen. Vastauksia haluttiin vuokra-asunnoista yleensä ja siitä, miten vuokraaminen tapahtui, kuultavien toimenkuvista ja miten Larissa Virtanen liittyi kuvioon. Vielä haluttiin tietoja asuntojen vuokraamisesta muille ja asuntojen vuokraamisesta erityistapauksissa. Lopuksi haluttiin tietoja tekeillä olleesta hotellihankkeesta ja miten Virtanen ja muut liittyivät siihen. Poliisi ei pitänyt tärkeänä olla itse saapuvilla mahdollisessa kuulustelussa Moskovassa.

Venäjän federaation pääsyyttäjävirasto pyysi vielä lisätietoja tammikuun lopulla. Siinä pyydettiin Suomea antamaan takeet henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien turvaamisesta. Pitkälle oli kysymys sellaisista asioista, joita Suomessa ilmoitetaan epäillylle ennen kuulustelua. Uskomme oli, että sillä vesitettiin koko pyyntö. Ihmetystä herätti sekin, miksi Suomen takuita kyseltiin, kun kuulustelu suoritetaan aina kyseisen maan lakien mukaan. Lisäkirje kuitenkin lähetettiin ja yllättäen huhtikuussa molempien kuulustelut saapuivat Suomeen, joten esitutkinta heidänkin osaltaan Suomessa saatiin päätökseen tutkinnanjohtajan päätöksellä olla lähettämättä aineistoa heidän osaltaan syyttäjälle. Syytteeseen jäi siis vain Larissa Virtanen, kuten oli hieman ennakoitukin.

Lähetetyt kuulustelut tarjosivat kuitenkin joitakin yllätyksiä. Henkilöt tietenkin vetäytyivät vastuusta kokonaan eivätkä tienneet asioista mitään. Heidän toimenkuvaansa oli kuulunut muun muassa asuntojen vuokraaminen sekä huolehtiminen asunnoista, jotka olivat Venäjän federaation presidentin kanslian valtionyrityksen Goszagransobstvennostin hallinnassa. Tänne he olivat olleet myös raportointi- ja kirjanpitovelvollisia. Kertomansa mukaan he noudattivat presidentinkanslian määräyksiä ja ohjeita.

Samalle yhtiölle kuului myös hotelliksi aiottu talo. Kuulusteltavien aloitteesta tutkittiin mahdollisuutta käyttää tiloja pienen hotellin perustamiseen, mutta samalla kiistettiin, että Larissalle olisi luvattu siellä jokin tehtävä

Asunnot eivät siis kuuluneetkaan Venäjän kaupalliselle edustustolle vaan presidentin alaiselle yhtiölle, joten viime kädessä yhtiön huipulla on presidentti Putin. Lähin esimieskin oli Moskovassa eikä Suomen lähetystössä.

Oikeuskäsittely alkoi kesällä. Epäilty saapui matkustuskieltolaisena mukanaan lehdistöavustajan ja suomalaisen avustajan lisäksi myös venäläinen avustaja. Hän lähti sille tielle, että poliisi on keksinyt koko tarinan. Hän toimi vain siivoojana ja asuntojen hoitajana tietämättä prostituutiosta mitään. Jokainen voi kuvitella, että se ei kanna pitkälle, jos vähänkin oli tutustunut esitutkintamateriaaliin. Oikeus antoikin oloissamme ankaran tuomion, kaksi vuotta ja kolme kuukautta vankeutta ja määräsi Larissa Virta sen heti vangittavaksi. Kyseessä oli kuitenkin kansliapäätös, jonka nouti lehdistöavustaja ja antoi puhelimella syylliselle tiedoksi sillä seurauksella, että Virtanen katosi maan alle eikä hänestä kesän 2005 jälkeen ole kuultu mitään. Päätöksestä on tietenkin valitettu hovioikeuteen, mutta miten hän tulee sen suulliseen käsittelyyn, kun hänet on tavattaessa vangittava. Karkaaminen ei ainakaan ole eduksi asian käsittelylle.

Rikosasia oli erittäin mielenkiintoinen hoitaa. Siinä etukäteistiedustelutyö oli merkittävä. Oli myös huvittava huomata, että kun noustiin toimistonjohtajatasosta ylöspäin, sukat alkoivat pyöriä niin pienempien kuin isompienkin kihojen jalassa hallinnon eri puolilla. Monenlaisia selvityksiä sai kirjoitella eri tasoille ja ministerille saakka. Jokainen olisi halunnut saada iskuista etukäteen tietoja ja jokaisesta tiedotteesta oltiin nyt niin pirun kiinnostuneita.

Jaos hoiti lähes samaan aikaan toisen venäläisen maman juttua, joka pyöritti paljon suurempaa bisnestä useammassa asunnossa, mutta hankki asuntonsa yksityisiltä markkinoilta. Hänen juttunsa oli vielä huomattavasti vaikeampi hoitaa ja vaati enemmän ammattitaitoa. Hänestä ei yksikään viranomainen ollut kiinnostunut. Jutussa oli tehty kaikki samat tutkintatoimet ja pakkokeinot kuin Larissan jutussa.

Toimistonjohtaja joutui arvostelun kohteeksi ja jopa haukkumaan eräässä selvityksessä itse itseään huonosti hoidetusta tiedottamisesta, vaikka hän taisi olla jutussa ainut, joka ei tehnyt virheen virhettä. Hän takasi tutkijoilleen työrauhan, resurssit, kannusti ja puolusti heitä aiheettomilta hyökkäyksiltä. Kaikkialta sai kuulla, että pian tutkimukset lopetetaan ja juttu haudataan tai tutkintaryhmä vaihdetaan. Ei sentään palattu 1970-lukuun, vaan tutkinta saatiin kunnialla viedyksi hyvään lopputulokseen. Mikä se olikaan? Virtaselle tuomio, lähetystön mies vaihtoon ja federaation asunnoissa toiminta loppumaan. Työsarkaa riittää vielä muualla ja uusia yllätyksiä on luvassa. (Nimet on keksitty.)

Tutkimusrahat omaan taskuun

Marikki Sjöström, FM, Raisio.

Tiedollinen motivaatio, uteliaisuus ja tiedonhalu ovat auttamassa tutkijoita eettisten periaatteiden toteuttamisessa. Ammatti on monelle elämäntapa, johon sisältyy sekä oman alan tutkimuksen seuraaminen että tiedepolitiikkaan osallistuminen.

Tutkijaa ajaa eteenpäin usein myös sosiaalinen motivaatio. Se on eräänlaista kunnianhimoa, halua näyttää olevansa jotakin, ehkä muille tutkijoille tai koko yhteiskunnalle.

Liialliseen kunnianhimoon liittyy kuitenkin kielteisiäkin asioita. Jopa monet historian maineikkaat tiedemiehet ovat tutkimuksissaan turvautuneet vilppiin kunnianohimoa toteuttaessaan. Monet tutkijat ovat esittäneet tuloksistaan vain sellaista yksipuolista tietoa, joka tukee heidän teorioitaan, toiset taas ovat esittäneet ominaan jonkun toisen tutkijan tuloksia.

Suurin viimeaikaisista Suomea kohauttaneista vilpeistä tieteen saralla on tunnetun tutkijan tuomitseminen tutkimusrahojen kavaltamisesta.

Mikä saa ansiokkaan tiedemiehen sortumaan moi-seen?

Todellisuudentaju voi hämärtyä ja ihminen asettaa itsensä muiden yläpuolelle suoden itselleen erivapauksia. Vapauksia, jotka saivat kansainvälisestikin korkealle arvostetun tutkijan, professori Mäen arvostelukyvyn heikkenemään niin, että hän pani lääketutkimuksiin varatut rahat omaan taskuunsa.

Tutkija

Yksi Parkinsonin taudin johtavia kansainvälisiä tutkijoita on Turun yliopiston neurologian professori Paavo Mäki, joka on ollut mukana päätutkijana lukuisissa tautiin kehitteillä olevissa lääketutkimuksissa.

Paavo Mäki valmistui Turun yliopistosta lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1960 ja neurologian erikoislääkärin oikeudet hänelle myönnettiin 1965. Vuonna 1969 hänet nimitettiin yliopiston neurologian professoriksi, ja hän on johtanut Turun yliopistollisen keskussairaalan neurologian klinikan toimintaa 31. elokuuta 1998 saakka. Tämän lisäksi hän on toiminut vuodesta 1996 elokuun 31. päivään 2000 työsopimuspohjaisena projektinjohtajana.

Paavo Mäki on erikoistunut lähinnä Parkinsonin tautiin ja dementiaan, ja hänen työhönsä professorin virassa on kuulunut opetus- ja tutkimustyötä yliopistolla sekä rutiininomaista sairaalatyötä keskussairaalassa. Virassaan Turun yliopiston neurologian professorina ja samanaikaisesti Turun yliopistollisen keskussairaalan neurologian klinikan ylilääkärinä Paavo Mäki on toiminut 30 vuoden ajan vuoteen 2000 asti. Tämän ohessa hän on harjoittanut yksityisvastaanottotoimintaa. Hänelle myönnettiin ero professorin virasta eläkkeelle siirtymistä varten 31. elokuuta 2000.

Mäki nautti tiedepiireissä arvostusta, ja hänen tutkimuksensa Parkinson-potilaiden lääkityksen kehittämiseksi katsottiin niin tärkeäksi ja uraauurtavaksi, että hänen onnistui omin päin neuvotella yhteensä kuusitoista tutkimussopimusta sekä kotimaisten että ulkomaisten lääkeyhtiöiden kanssa. Näistä saadut varat hän kuitenkin ohjasi omille henkilökohtaisille tai hallitsemilleen pankkitileille Suomeen ja Sveitsiin.

Petoksen tekee vielä kammottavammaksi se seikka, että hän teki huijauksensa keinoja kaihtamatta. Hän väärensi asiapapereita, pimitti tietoja niin sairaalan johdolta kuin potilailta ja heidän omaisiltaan sekä sekoitti hämäräpuuhiinsa myös sukulaisensa. Mäki passitti diagnoosin saaneita henkilöitä ilman lääkkeitä kotiin odottamaan sopivan tutkimuksen alkamista, hän ikään kuin piti itsellään potilaspankkia, josta oli helppo ammentaa sopivia koekaniineita tarpeen mukaan kulloiseenkin tutkimuksen.

Osaa potilaista hän omaisten ja potilaiden hätähuudoista huolimatta piti mukana tutkimuksissaan jopa vuosia ainoastaan tavoitellessaan taloudellista hyötyä, joitakuita painostettiin osallistumaan tutkimukseen eikä riittävää aikaa saati informaatiota tuollaisen päätöksen harkintaan annettu. Jotkut luulivat osallistuvansa hoitoon tutkimuksen asemesta eikä heille kerrottu, että saivat lääkkeen sijaan lumelääkettä, plaseboa.

Parkinsonin tauti

Parkinsonin tauti on keskushermostosairaus, joka johtuu tietyn aivoalueen solujen rappeutumisesta ja siitä johtuvasta dopamiini-nimisen välittäjäaineen vähenemisestä. Tauti tuhoaa aivoissa sellaisia hermosoluja, jotka kontrolloivat elimistön liikejärjestelmän toimintoja. Taudin tyypillisiä oireita ovat lihasjäykkyys, vapina, hidasliikkeisyys, kasvojen ilmeettömyys ja eleettömyys sekä aikaa myöten kehittyvät tilanvaihtelut, joiden takia potilaan kyky selvitä jokapäiväisistä toiminnoista heikkenee.

Tauti todetaan useimmiten 50–60 vuoden iässä ja sitä sairastaa arviolta yksi prosentti yli 60-vuotiasta, yhteensä noin neljämiljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.

Parkinsonin taudin syitä ei tunneta. Se saattaa johtua geenivirheestä, ympäristötekijöistä tai molemmista. Nykytutkimuksen kohteina ovat etenkin geenitekijät, mutta muitakaan syitä ei ole rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

Taudista ei voi parantua eikä sen etenemistä estävää hoitoa ole olemassa. Hoitomenetelmissä keskitytään lievittämään taudin oireita ylläpitämällä ja parantamalla aivojen heikentynyttä dopamiinijärjestelmän toimintaa. Jokaista potilasta hoidetaan yksilöllisesti ja lääkäreiden tulee soveltaa muun muassa lääkkeiden annostusta potilaan sairauden vaikeusasteen mukaan. Lääkkeelliset hoitokeinot perustuvat paljolti dopamiinin korvaushoitoihin, joissa käytetään synteettistä ainetta nimeltä levodopa, joka muuttuu dopamiiniksi edettyään verenkierrossa aivoihin. Levodopa on yksi Parkinsonin taudin peruslääkkeistä. Taudin alkuvaiheissa voidaan käyttää muitakin lääkkeitä joko yksin tai levodopan ohessa.

Levodopahoito on selvästi parantanut Parkinsonpotilaiden elämänlaatua, mutta pitkäaikaisessa käytössä siihen liittyy haittavaikutuksia, muun muassa tahattomia pakkoliikkeitä, minkä takia se sisällytetäänkin lääkitykseen useimmiten vasta taudin edettyä pitemmälle. Pitkäaikaiskäytössä levodopan teho heikkenee ja vaikutusaika lyhenee.

Toinen yleisesti käytetty lääkeryhmä, dopamiiniagonistit, on vaikutukseltaan levodopaa heikompi ja voi aiheuttaa pahoinvointia ja varsinkin pitkäaikaisessa käytössä psyykkisiä sivuvaikutuksia, kuten sekavuutta ja harhoja.

Petosvyyhti

Paavo Mäki teki 1980- ja 1990-luvulla Turun yliopistossa laajoja Parkinsonin tautiin liittyviä ihmisiin kohdistuneita kliinisiä lääketutkimuksia. Tutkimussopimuksista Paavo Mäki ei ilmoittanut Turun yliopiston keskushallintoon vaikka yliopiston määräysten, ohjeiden ja sääntöjen mukaan yliopiston tieteellisistä tutkimuksista tulisi päättää keskitetysti hallintovirastossa. Lääketutkimuksiin liittyviä tutkimussopimuksia, sopimuksiin liittyvää kirjeenvaihtoa ja laskuja Mäki säilytti kotonaan kassakaapissa.

Sekä sairaanhoitopiirillä että yliopistolla on tutkimusrahoitusta ja -sopimuksia koskevat ohjeet, joiden mukaan lääkärit ja tutkijat eivät yksin voi solmia tutkimussopimuksia ulkopuolisten tahojen kanssa. Lisäksi on tutkimushankkeiden rahoitus ohjattava kokonaisuudessaan sairaanhoitopiirin tai yliopiston kirjanpidon kautta.

Lääkkeitä valmistavat yritykset maksoivat Mäelle palkkioita tutkimustyöstä ja näin saadut tutkimusvarat Paavo Mäki ohjasi omille henkilökohtaisille tai hallitsemilleen tileille Suomeen ja Sveitsiin.

Rahoituksen tuli suoranaisten tutkimuskulujen lisäksi kattaa kaikkien siihen osallistuneiden henkilöiden palkat. Kuitenkin tutkimukset tehtiin virkaaikaan, jolloin tutkimuksen suorittaneet ja siihen osallistunut henkilökunta oli töissä ja sai palkkaa sairaanhoitopiiriltä. Samalla kun he suorittivat tutkimusta, he eivät voineet tehdä sitä työtä, josta heille ensisijaisesti palkkaa kunnan taskusta maksettiin.

Lääketutkimukset toteutettiin sairaalan neurologian klinikalla ja tutkimuskeskuksessa yliopiston ja sairaalan varoilla sekä näiden henkilökuntaa ja tiloja hyväksi käyttäen. Yliopistolliset sairaalat rahoittavat myös omaa tutkimustaan ja niiden budjetissa on varattu rahaa omaan tieteellisen työhön. Ehtona tällaisen tutkimuksen rahoittamiselle kuitenkin on, että tilaajana ei samalla saa olla mikään ulkoinen taho, kuten tässä tapauksessa kaupallinen lääketehdas. Niissä tapauksissa, kun Mäki anoi lupaa tutkimuksen tekemiseen, hän jätti samalla kertomatta luvan myöntäneille henkilöille, että tilaajana oli tutkimuksen rahoittava lääketehdas. Sairaalan myöntäessä luvan tutkimukseen annettiin useissa tapauksissa siihen myös rahoitus. Lupaa anottaessa Mäki tai hänen siihen määräämänsä henkilö ei ollut tiedottanut luvan myöntänyttä henkilöä siitä, että tutkimus on ulkopuolisen tahon tilaamaa ja rahoittama.

Tämän lisäksi professori Mäki sotki rahoitusepäselvyyksiin lähisukulaisensa. Hän muun muassa antoi poikiensa perheille rahaa esimerkiksi kiinteistökauppoihin ja kustansi myös omalla tontillaan tehdyn maankorjaustyön. Omille tileilleen ohjaamistaan tutkimusvaroista Paavo Mäki oli antanut rahaa suoritepalkkojen ja apurahojen muodossa vaimolleen, molemmille pojilleen ja näiden vaimoille. Lisäksi hän oli kustantanut poikiensa perheille lastenhoitajat ja maksanut hoitajien palkat, ennakkopidätykset, sosiaaliturvamaksut sekä eläkevakuutukset.

Mäki maksoi yksityisenä henkilönä palkkaa kahdelle työntekijälleen, jotka molemmat ovat tehneet töitä neurologian klinikalla Mäen johtamissa projekteissa. Näiden kahden lisäksi hän on maksanut eräälle kolmannelle henkilölle palkkaa, vaikkei tällä henkilöllä ollut työsuhteistaan kirjallista sopimusta eikä tämä kyseinen henkilö ollut osallistunut potilastutkimuksiin. Mäki oli maksanut hänen palkkansa, sosiaaliturva- ja eläkevakuutusmaksut.

Mäki sijoitti varoja niin ulkomaille kuin kotimaahankin ja teki lyhytaikaisia talletuksia, jotka hän koetti saada mahdollisimman tuottaviksi. Erään tutkimuksen yhteydessä hän talletti rahaa molempien poikiensa tileille, joihin hänellä oli hallintaoikeus. Pojat eivät itse osallistuneet kyseiseen lääketutkimukseen eivätkä myöskään itse käyttäneet tileillään olevia varoja.

Professori Mäki saattoi jopa maksaa pojilleen palkkaa silloinkin, kun nämä eivät osallistuneet itse tutkimukseen. Hän avasi ja lopetti poikiensa nimissä tilejä, siirsi varoja tililtä toiselle ja osti poikiensa nimiin esimerkiksi osakkeita. Kaiken kukkuraksi Mäki erään tutkimuksen yhteydessä väärensi toisen poikansa nimen lääkintöhallitukselle tehtyyn ilmoitukseen. Tässä tutkimuksessa poika ei ollut edes mukana.

Isot rahat

Poliisin tekemän laajan tutkimustyön perusteella selvisi, kuinka suurista summista itse asiassa oli kyse. Esitutkinnan valmistuttua Paavo Mäen syytekirjelmässä oli yhteensä 20 kohtaa. Näistä 17:ssä oli kyse törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.

Ensimmäinen paljastunut petos sai alkunsa yli kaksikymmentä vuotta sitten. Lokakuun 1982 ja joulukuun 1993 välisenä aikana Mäki oli tehnyt lääketehtaan kanssa sopimuksen kliinisestä lääketutkimuksesta. Lääketehdas sitoutui maksamaan 5000 markkaa jokaisesta potilaasta, jota oli seurattu kolme kuukautta ja 10 000 markkaa kustakin vuoden ajan hoidetusta potilaasta. Yhteensä yhtiö maksoi Mäelle lähes 18 miljoonaa markkaa.

Tämä oli vasta alkua. Vuosiksi 1989–1993 Mäki solmi toisen sopimuksen saman yhtiön kanssa. Vastaavasti yhtiö sitoutui maksamaan korvauksia poti lasta ja tutkimusvuotta kohti. Nyt loppusumma kohosi noin 5,5 miljoonaan markkaan.

Sitten oli vuorossa toinen yhtiö. Ajallisesti sopimus kattoi vuodet 1987–1993 ja jokaisesta potilaasta Mäki sai hoitovuotta kohti runsaat 6 000 markkaa. Yhteensä yhtiö maksoi Mäelle noin 600 000 markkaa.

Seuraavaksi Mäki neuvotteli ja allekirjoitti Turun yliopiston Parkinson-projektin nimissä sopimuksen, joka kattoi syyskuun 1988 ja helmikuun 1992 välisen ajan. Tällä kertaa sopimuksen solminut yhtiö sitoutui maksamaan Turun yliopistolliselle keskussairaalalle tutkimukseen liittyvien palvelujen tuottamisesta ensimmäisen kuuden kuukauden osalta reilun 400 000 markkaa. Sopimuksen mukaan tutkimus jatkuisi tämän jälkeen 2,5 vuotta. Yhtiö lupautui maksamaan puolivuosittain kunkin tutkimuksessa olleen potilaan osalta tapausselostuslomakkeet saatuaan. Yhtiö maksoi 28. marraskuuta 1989–24. helmikuuta 1992 tutkimuksen kulujen kattamiseksi Turun yliopistolliselle keskussairaalalle yhteensä noin 1,2 miljoonaa markkaa. Rahat oli maksettu laskujen perusteella Paavo Mäen omistamille kolmelle eri pankkitilille Suomeen. Tileille maksettuja varoja ei ollut käytetty kyseistä lääkettä koskevien tutkimusten kuluihin. Yhtiön maksamat rahat olivat sisältäneet tutkimuspotilaiden matkakulut, tutkimusta avustavan henkilökunnan palkkiot, tutkijan palkkion sekä laboratoriokulut.

Paavo Mäki käytti näitä tutkimusvaroja seuraavasti: vuonna 1989 hän maksoi Parkinson projektin nimissä suoritepalkkioina molemmille pojilleen ja toisen vaimolle noin 95 000 markkaa, yhteensä noin 285000. Omalle vaimolleen Mäki maksoi noin 108 000 markkaa.

Seuraavana vuonna, 1990, hän maksoi palkkaa vaimolleen 150 000 markkaa sekä suoritepalkkiot pojilleen, 110 000 markkaa kummallekin. Vuonna 1991 hän teki talletuksia ja siirsi rahoja omistamiltaan tileiltä toisille. Vuonna 1992 hän siirsi rahoja eri tilien välillä. Hän maksoi saman projektin nimissä suoritepalkkaa Englannissa tapahtuma-aikaan Suomen Akatemian ja Suomen kulttuurirahaston tuen turvin tutkijakoulutuksessa olleelle pojalleen. Näistä rahoista hiukan yli 110 000 markkaa käytettiin verovapaan Jaguar-merkkisen auton ostoon, 40 000 oli palautettu Paavo Mäen tilille.

Vuosiksi 1990–1998 hän sai solmituksi uuden sopimuksen. Tällä kertaa sovittiin, että Mäki hankkisi tutkimukseen vähintään 60 potilasta, joista yhtiö maksoi potilasta kohti määräsumman tutkimusvuotta kohti. Yhteensä Paavo Mäen laskujen perusteella maksettiin neljälle hänen hallinnoimalleen tilille vajaat 5 263 865 markkaa. Nämäkään rahat eivät menneet siihen, mihin ne oli maksettu. Mäki jakoi niitä lähipiirilleen, toinen pojista perheineen sai rahaa kiinteistökauppaan, toinen suoritepalkkaa. Mäki kustansi näillä myös omistamansa kiinteistön maankorjaustöistä 97 000 markkaa. Joulukuun 31. päivänä 1996 hän talletti rahat seitsemäksi vuodeksi eri tileille, talletusten arvo oli vuoden 2000 alussa yhteensä 6 088 910 markkaa.

Mutta nälkä kasvoi syödessä. Paavo Mäki anoi 27. syyskuuta 1989 päivätyssä neurologiasäätiön hallitukselle osoittamassaan kirjeessä uutta tutkimussopimusta 1. tammikuuta 1990 alkavaksi viisivuotiskaudeksi. Tutkimusmäärärahaa oli tarkoitus käyttää vuosittain 124 000 markkaa biokemistin palkkoihin ja kulutustarvikkeisiin. Neurologiasäätiön hallitus oli saanut 1988 testamenttilahjoituksena asuntoosakkeen Helsingistä yksityishenkilön lahjoittamana. Jälkisäännöksen mukaan asunto tuli myydä ja kaupasta saadut rahat tuli jakaa viiden vuoden kuluessa Parkinsonin tautitutkimukseen Turun seudulle. Säätiön hallitus noudatti ohjeita ja myi lahjoituksena saamansa asunnon runsaalla 600 000 markalla. Tämän jälkeen se päätti 10. marraskuuta 1989 pitämässään kokouksessa solmia tutkimussopimuksen Paavo Mäen kanssa mainitusta summasta. Säätiön myöntämät rahat oli tarkoitus käyttää vuosittain tutkimuksesta aiheutuviin kuluihin. Paavo Mäen omistamille ja hallitsemille tileille maksettiin 1989–1993 välisenä aikana yhteensä 729 636 markkaa. Varoja ei kuitenkaan käytetty tutkimuksiin, vaan Mäki oli tallettanut 31. joulukuuta 1996 varat seitsemäksi vuodeksi. Talletuksen arvo vuoden 2000 tammikuussa oli 1142141 markkaa.

Tammikuun 30. päivänä 1990 päivätyssä asiakirjassa Mäki oli sopinut erään tutkimuslaitoksen kanssa lääketutkimukseen liittyvästä palkkiosta. Yhtiö oli sopimuksen mukaan sitoutunut maksamaan Mäelle potilaista toimitettujen tietojen perusteella. Maaliskuussa yhtiö maksoi Mäen esityksestä kummankin tämän pojan tilille vajaat 70 000 markkaa. Tilit olivat poikien nimissä, mutta isällä oli niihin käyttöoikeus. Pojat eivät tällä kertaa edes osallistuneet tutkimukseen, mutta ei siihen käytetty tileille maksettuja varojakaan.

Jälleen oli uuden sopimuksen aika. Mäki neuvotteli 12. maaliskuuta 1991–23. maaliskuuta 1993 tutkimussopimuksen, jonka perusteella lääkeyhtiö sitoutui maksamaan kutakin potilasta kohti 17000 markkaa sitten kun yhtiö saisi itselleen tyydyttävästi täytetyt potilaslomakkeet. Yhtiö maksoi tutkimuksesta yhteensä 72 230 markkaa, josta summasta Paavo Mäki jälleen siirsi osan toisen poikansa tilille. Siirrettyään rahoja muutaman kerran tililtä toiselle hän oli avannut pojan nimissä aivan uuden tilin ja ostanut tämän nimiin osakkeita.

Vuosina 1991–1992 hän sai eräältä kotimaiselta lääkeyhtiöltä yhteensä noin 330 000 markkaa. Nämäkään rahat eivät menneet tutkimuksen rahoittamiseen vaan olivat Mäen omilla tai hallinnoimilla tileillä, osan hän oli antanut lähipiirilleen.

Saman yhtiön kanssa hän neuvotteli heti seuraavana vuonna uuden sopimuksen. Tällä kertaa yhteenlaskettu summa oli 240 000 markkaa, ja tämän sum-man kohtalo oli edellisen kaltainen. Yhtiö neuvotteli kuitenkin uuden sopimuksen. Jälleen sovittiin sen maksavan 20 000 markkaa kustakin potilaasta sen jälkeen, kun tutkimus olisi valmis. Marraskuun 2. päivänä 1993 yhtiö maksoi 440 000 markkaa Turun yliopiston neurologian klinikalle. Nämä laskutetut tutkijan ja hoitohenkilökunnan palkkiot Mäki ohjasi omalle sekkitililleen. Varoja ei käytetty tutkimuksista aiheutuviin kuluihin vaan Mäki antoi ne jälleen lähipiirilleen.

Seuraavaksi Mäki neuvotteli kirjeitse erään yhtiön kanssa. Mäki allekirjoitti syntyneen sopimuksen 27. huhtikuuta 1993. Yhtiö sitoutui maksamaan sadasta hoidetusta potilaasta kustannuksia 23 000 markkaa kustakin ensimmäiseltä vuodelta ja seuraavista vuosista 15 000 per potilas. Yhtiö maksoi 1994–1998 välisenä aikana Paavo Mäelle yhteensä 6205 747 markkaa. Nämäkään eivät päätyneet sinne minne piti. Rahat maksettiin Mäen toivomuksesta sekkeinä, jotka hän postitti edelleen talletettaviksi sveitsiläiseen pankkiin.

Vuosina 1993–1996 hän neuvotteli yhden ja saman yhtiön kanssa yhteensä neljä eri sopimusta Parkinson-projektin nimissä ja allekirjoitti sen johtajana sopimukset. Näistä neljästä tutkimuksesta yhtiö maksoi hänelle yhteensä 2556 560 markkaa. Tarvinneeko mainita, mihin rahat katosivat?

Niin kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi. Tammikuun 19. päivänä 1996 hän allekirjoitti kahden vuoden sopimuksen ulkomaisen lääketehtaan kanssa. Korvauksena yhtiö maksoi 2. huhtikuuta 1998 neurologian klinikalle 249 940 markkaa. Mäki laskutti yhtiötä ja pyysi rahat sekkeinä. Hän lunasti sekit itse eikä yhtiön maksamia varoja käytetty tutkimuksesta aiheutuviin kuluihin.

Veronkiertoa

Professori Mäki jätti toistuvasti ilmoittamatta verotuksessa tutkimuspalkkiona saamiaan sangen tähtitieteellisiä summia. Ensimmäinen veropetos tapahtui vuosina 1992–1997. Mäki oli solminut konsultointisopimuksen erään yhtiön kanssa, sopimus liittyi Mäen tekemään lääketutkimukseen. Yhtiö oli sitoutunut maksamaan Mäelle 5 000 markkaa potilasta kohti vuodessa. Sopimus oli alussa voimassa kaksi vuotta, mutta sitä oli jatkettu vuosittain aina vuoden 1997 loppuun asti.

Paavo Mäki oli saanut kuuden vuoden aikana vähintään 270 000 ja enimmillään 700 000 markkaa kerrallaan. Nämä varat oli maksettu sekillä Mäelle suoraan tai hänen pankkitililleen Sveitsiin. Näiden vuosien valuutan keskikurssin mukaan lääkeyhtiöt maksoivat konsultoinnista Paavo Mäelle yhteensä 2335958 markkaa. Hän jätti ilmoittamatta palkkiot palkkatuloinaan maksuvuosiensa veroilmoituksissa.

Toiseen törkeään veropetokseen Mäki syyllistyi vuonna 1992. Hän oli tehnyt erääseen lääkkeeseen liittyvästä tutkimuksesta sopimuksen lääketehtaan edustajien kanssa. Tähän tutkimukseen liittyvää il moitusta ei löytynyt lääkelaitoksen arkistosta, niin ikään eettiselle toimikunnalle annettua ilmoitusta ei etsinnästä huolimatta löydetty sairaalan arkistoista.

Lääkeyhtiö maksoi 25. marraskuuta 1992 Paavo Mäelle tutkimuksen suorittamisesta 345 228 markkaa. Tämänkin summan hän jätti ilmoittamatta verotuksessaan.

Näin menetellessään hän syyllistyi törkeään petokseen, törkeään virka-aseman väärinkäytökseen sekä veropetokseen.

Samalla kun hän käytti asemaansa väärin solmiessaan toinen toistaan tuottavampia sopimuksia eri yhtiöiden kanssa ja tehdessään ulkopuolisen tilaamaa tutkimusta työaikanaan sekä pimittäessään muun muassa sairaalan johdolta ja lupia myöntäviltä tahoilta oleellista tietoa tutkimuksien rahoituksista, hän syyllistyi vielä muuhunkin.

Lääketutkimus

Kehitteillä olevien uusien lääkkeiden testaus vapaaehtoisilla potilailla on tavanomaista toimintaa kaikissa yliopistosairaaloissa. Vaikka tällaisten tilaustutkimusten toteutus on viime kädessä klinikan ylilääkärin tai professorin vastuulla, tarvitaan kaikkiin lääketieteellisiin tutkimuksiin lupa riippumatta siitä, onko tutkimus yliopiston omaa tieteellistä työtä ja sen rahoittamaa vai onko rahoittajana ja tutkimuksen tilaajana jokin ulkopuolinen taho, kuten esimerkiksi lääketehdas. Tutkimusluvan myöntää joko tulosryhmän johtaja tai sairaalan johtava lääkäri.

Lääketieteellistä tutkimusta säädellään monien lakien, asetusten ja määräysten sekä ohjeiden avulla. Jokaisella sairaanhoitopiirillä on omat eettiset ohjeensa ja eettinen toimikunta, jonka lausunto vaaditaan ennen kunkin tutkimuksen käynnistämistä. Tämä toimikunta tarkistaa ja hyväksyy potilaille tutkimuksen alussa jaettavan potilastiedotteen ja suostumusasiakirjan. Näiden tarkoituksena on antaa potilaalle riittävät taustatiedot tutkimuksesta, jotta potilas kykenisi harkitsemaan tutkimukseen osallistumistaan. Tiedotteessa on käytävä selvästi ilmi, millaisesta tutkimuksesta on kyse, miten kauan se kestää, mitä tutkimuksia potilaalle tehdään ja kuka ne maksaa. Potilaalle on ennen suostumusasiakirjan allekirjoitusta kerrottava mahdollisista tutkimuksessa käytettävien lääkkeiden sivuvaikutuksista ja tutkimuksesta tiedottavan henkilön on selvitettävä asia niin juurta jaksain, että potilas ymmärtää, mihin on ryhtymässä. Potilaalle on myös kerrottava, että hänellä on oikeus keskeyttää osallistumisensa tutkimukseen missä sen vaiheessa tahansa ilman eri syytä. Tutkimukseen osallistumisesta ei potilaalle saa koitua mitään kuluja, ei edes poliklinikkamaksuja.

Eräässä tutkimuksessa professori Mäen potilaat pantiin muun muassa allekirjoittamaan suostumuslomake, joka oli englanniksi. Lomakkeessa kerrotaan, että tutkimukseen osallistuvalla potilaalla on 1:1 mahdollisuus saada joko levodopan ja toisen lääkkeen yhdistelmää tai sitten levodopaa ja lumelääkettä eli plaseboa. Vastaavassa suomenkielisessä lomakkeessa kerrotaan ainoastaan annettavista lääkkeistä, mutta jätetään kertomatta vaikutuksettomasta aineesta, jota tutkimuksessa potilaille oli tarkoitus antaa. Potilaille ei myöskään ollut suullisesti kerrottu heidän mahdollisuudestaan saada levodopan ohella vaikutuksetonta valmistetta, plaseboa. Lukuisissa muissakaan tutkimuksissa Paavo Mäki ei ollut selvittänyt tutkimukseen osallistuneille potilaille selkeästi tutkimuksen luonnetta ja vaikutuksettoman aineen mukana oloa. Potilaat elivät siinä uskossa, että heitä oli lääkitty koko tutkimuksen ajan, vaikka kyseessä olikin ollut kaksoissokkotutkimus, jossa edes hoitava lääkäri ei tiennyt, mitä potilas sai.

Erään tutkimuksen yhteydessä eettiselle toimikunnalle ja lääkintöhallitukselle oli lausuntopyynnön ja ilmoituksen yhteydessä toimitettu potilastiedote, jossa luki potilaan mahdollisuudesta osallistua hoitotutkimukseen. Potilaille esitettiin kuitenkin allekirjoitettavaksi sopimuslomake, jossa heille annettiin mahdollisuus osallistua pitkäaikaiseen hoitoon. Tiedotteessa ei ollut kerrottu potilaiden osallistuvan lääketieteelliseen tutkimukseen. Tässä tiedotteessa kerrottiin myös, että potilaille annettaisiin tutkittavaa lääkettä yksin tai yhdessä levodopan kanssa. Lisäksi mainittiin, että hoidon alussa vertailu lumelääkkeeseen olisi tarpeellista. Potilaille ei kuitenkaan kerrottu, että tutkimuslääkkeen vertailu lumelääkkeeseen oli kestänyt koko tutkimuksen ajan. Mäki ei ollut kertonut potilaille selkeästi tutkimuksen luonnetta eikä sitä, että potilas saattoi koko tutkimuksen ajan saada plaseboa. Potilaat olivat siinä uskossa, että he saivat lääkettä. Myös heidän sairauskertomuksiinsa oli merkitty heidän saaneen tutkittavaa lääkettä, vaikka kyseessä oli ollut kaksoissokkotutkimus.

Tutkimuksiin osallistuneet potilaat ovat kertoneet, etteivät kokeneet Paavo Mäen selvittäneen mitenkään sitä seikkaa, että he osallistuisivat kaksoissokkotutkimukseen. Osa potilaista koki joutuneensa painostetuksi allekirjoittamaan siinä pelossa, että jäisi muussa tapauksessa jollain tapaa hoidon ulkopuolelle. He kokivat tiedotuksen puutteelliseksi ja että heidän oli päätettävä asia siltä istumalta, Paavo Mäki ei antanut aikaa harkintaan. Eräs potilas kertoo saaneensa kirjalliseen ohjeeseen tutustumiseen aikaa muutaman minuutin. Sitten hänet kutsuttiin sisään Paavo Mäen luo, joka pyysi allekirjoitusta suostumuslomakkeeseen. Hän kertoo luottaneensa Mäkeen, koska tämä oli professori ja tunnettu lääkäri nimenomaan Parkinsonin taudin hoidossa. Hän sanoo olleensa tyytyväinen päästessään juuri Mäen hoitoon. Vasta myöhemmin hän sai tietää nauttineensa koko lääketutkimuksen ajan vuosina 1994–1998 lumelääkettä, vaikka luuli saaneensa oikeaa lääkettä.

Osa potilaista ei edes muista allekirjoittaneensa mitään suostumuspaperia, vaan osallistumisesta oli sovittu suullisesti. Nämä kaikki luottivat hoitavaan lääkäriinsä ja uskoivat tämän tekevän kaikkensa heidän tilansa parantamiseksi. Nämä ihmiset, kuten me kaikki muutkin, olivat sairaustuomion saadessaan pelokkaita ja hätääntyneitä. Lääkäri tuntuu sellaisessa tilanteessa pelastavalta enkeliltä ja ainoalta oljenkorrelta, jonka tarjoamaan pieneenkin toivonkipinään tartutaan lähes epätoivoisesti. Erään potilaan kertoman mukaan suostumus oli täytetty valmiiksi hänen vastaanotolle tullessaan, siitä puuttui vain hänen allekirjoituksensa. Todistaja kertoo olleensa hämmentynyt ja kokeneensa tuon käynnin ja sitä seuranneiden käyntien olleen kiireen leimaamia. Hänelle valkeni vasta myöhemmin, kun hän oli ehtinyt tutustua saamiinsa potilastiedotteisiin rauhassa, mihin olikaan mennyt suostumaan.

Jotkut potilaista kokivat, että heille ei annettu vaihtoehtoja eikä mahdollisuutta keskustella saamastaan hoidosta. Professori Mäen luoman käytännön mukaan potilaille ei kerrottu, että heillä olisi ollut mahdollisuus saada sairauteensa jo vuosia käytössä olleita lääkkeitä. Heidät lähetettiin kotiin hoidotta, kunnes Mäen seuraava mahdollinen lääketutkimus tarvitsi potilaita. Heitä pidettiin ikään kuin varastossa odottamassa. Paavo Mäki ei ottanut näitä ihmisiä vastaan ennen kuin tiedossa oli jokin lääketutkimus tai jos lääketutkimuksen alkuun oli niin pitkä aika, ettei hän voinut antaa potilaan odottaa niin kauan. Tällöinkään hän ei olisi halunnut aloittaa lääkehoitoa, koska potilas ei silloin enää olisi kelvannut tutkimuspotilaaksi.

Sairaalan selvitystyö

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja Turun yliopisto käynnistivät Parkinson-lääketutkimuspotilaiden hoitoa ja muuta kohtelua selvittävän tutkimuksen helmikuussa 2002, kun sitä ennen professori Paavo Mäkeä vastaan käydyssä talousrikosoikeudenkäynnissä oli tullut esiin seikkoja, joiden perusteella potilaiden kohtelussa voitiin epäillä puutteita. Työn tarkoituksena oli ensi sijassa selvittää, ovatko lääketutkimuksiin osallistuneet potilaat saaneet asianmukaiset esitiedot, onko lääketutkimukseen osallistuminen viivästyttänyt potilaan hoidon aloittamista ja onko lääketutkimuksiin osallistuneiden potilaiden jatkohoidossa ollut puutteita.

Selvityksessä käytiin läpi yhteensä 918 potilastutkimusta, joihin osallistu 690 potilasta. Heistä 228 osallistui useampaan kuin yhteen tutkimukseen. Selvityksen mukaan joiltakin tutkimukseen osallistuneista potilaista on todennäköisesti salattu oleellisia tutkimukseen liittyviä näkökohtia.

Osa etukäteen jaetuista potilastiedotteista poikkesi joiltakin osin eettisen toimikunnan hyväksymästä potilastiedotteesta. Potilaille esitetystä versioista oli esimerkiksi poistettu tieto mahdollisuudesta keskeyttää tutkimus koska tahansa ilman eri syytä. Lisäksi tiedotteessa oli korvattu termi lääketieteellinen hoitotutkimus termillä pitkäaikainen hoito tai sana tutkimus sanalla hoito. Potilas on kuvitellut olevansa sitoutunut johonkin pysyvään ja saavansa hoitoa sen sijaan että on itse asiassa ollut tukituskohteena.

Oli syytä epäillä, että joissakin tapauksissa Paavo Mäki viivytti potilaan hoidon aloittamista, jotta tämä saataisiin mukaan myöhemmin alkavanaan lääketutkimukseen. Mäki piti sopivia potilaita jonossa odottamassa hoidotta, kunnes pystyi taas anomaan lisää rahaa ja aloittamaan seuraavan tutkimuksen. Tutkimuksen aloittaminen ei koskaan kangerrellut siksi, etteikö sopivia potilaita ollut saatavilla.

Selvityksessä ilmeni myös, että joissakin tapauksissa tutkimuslääkkeen käyttö olisi pitänyt lopettaa, sillä potilas on mennyt psykoosiin lääkityksen seurauksena. Lisäksi Mäki ei ollut kiinnittänyt riittävästi huomiota tutkittavien mahdollisiin muihin sairauksiin, kuten korkeaan verenpaineeseen. Kaiken kaikkiaan professori Mäen vastuulla olleiden potilaiden potilaskertomukset ovat puutteellisia.

Sairaalan selvityksessä löytyi 530 tutkimuspotilasta, jolta oli turhaan peritty poliklinikkamaksuja, heistä 277 elossa. Mäki oli maksattanut tutkimuskäynnit potilailla, vaikka lääketieteelliseen tutkimukseen osallistuvan henkilön ei niitä tarvitse maksaa. Turun yliopistollinen keskussairaala on palauttanut kaikille tavoitetuille henkilöille turhaan perityt maksut, 239 potilaalle yhteensä noin 450 000 markkaa, potilasta kohti korvaussummat ovat 90–3 360 markkaa.

Selvityksessä esille tulleiden vakavien epäilyjen takia sairaanhoitopiiri ja yliopisto jättivät poliisille yhteisen tutkintapyynnön 12. kesäkuuta 2002. Poliisia pyydettiin tutkimaan, ovatko professori Paavo Mäen tutkimustoiminnan mahdolliset virheellisyydet aiheuttaneet potilaille terveydellistä haittaa tai muita henkilövahinkoja. Tutkimuksiin osallistuneesta 690 potilaasta tutkimuspyyntö koskee 44 potilaan kohtelua.

Tutkimuspyynnön tehneet sairaanhoitopiiri ja yliopisto katsovat, että niillä professori Mäen entisinä työnantajina on velvollisuus viedä asiaa eteenpäin viranomaisten tutkittavaksi, vaikka varsinaisina asianosaisina ovatkin tutkimuspotilaat. Tutkimuspyyntöä tahot perustelevat sillä, että joidenkin potilaiden hoidon epäillään viivästyneen, hoidon sivuvaikutukset ovat jääneet huomioimatta ja osa muusta tarpeellisesta hoidosta on jäänyt antamatta. Tämän lisäksi potilaiden suostumus tutkimuspotilaiksi ei aina ole perustunut riittävien tietojen antamiseen.

Tutkimuspyynnön piiriin kuuluu noin 30 vuosina 1979–2000 tehtyä lääketutkimusta, joista suuressa osassa syyteoikeus on jo vanhentunut. Lisäksi pyyntö koskee ainoastaan lääketehtaiden tilaamia tutkimustöitä, jotka siis jäävät varsinaisen akateemisen, tieteellisen tutkimuksen ulkopuolelle.

TEOn päätös

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, TEO, vastaanottaa vuosittain runsaat 7 000 ilmoitusta, näistä vajaa 30 prosenttia johtaa korvauksiin potilasvahingon aiheuttamisesta. Potilasvahinkolaki astui voimaan 1. toukokuuta 1987, ja vain tämän jälkeen tapahtuneet tutkimukset ovat lain piirissä. TEO voi rajoittaa terveydenhuollon ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeutta tai poistaa sen määräajaksi tai toistaiseksi henkilön virheellisen menettelyn perusteella muun muassa silloin, jos henkilö laiminlyö hänelle terveydenhuollon ammattihenkilölaissa säädetyn velvollisuuden tai toimii muutoin virheellisesti tai moitittavasti.

TEO teki 11. helmikuuta 2004 väliaikaisen päätöksen, jolla se kielsi professori Paavo Mäkeä harjoittamasta lääkärin ammattia, kunnes asia voidaan ratkaista lopullisesti. Se otti tapauksia arvioitavakseen potilaiden tai heidän omaistensa tekemien kanteluiden perusteella. Osa tapauksista otettiin arvioitavaksi poliisin lausuntopyyntöjen johdosta ja osa TEOn omasta aloitteesta. Lähes kaikissa tapauksissa kyse on ollut osallistumisesta Parkinsonin taudin lääkkeiden kehittämiseksi tehdyistä lääketutkimuksista.

Arvioituaan kaikkiaan 29 potilastapausta TEO teki 27. tammikuuta 2005 teki päätöksen, jolla se rajoittaa professori Paavo Mäen ammatinharjoittamisoikeutta siten, että tällä on oikeus toimia lääkärinä vain julkisen terveydenhuollon yksikössä toisen lääkärin johdon ja valvonnan alaisena.

TEO katsoi arvioimiensa potilastapauksien perusteella, että Mäki on laiminlyönyt potilaidensa asianmukaisen hoidon. Heidän sairauskertomusmerkintänsä ovat olleet lähes olemattomia. Näiden merkintöjen puutteellisuus, muun muassa koskien potilaan toimintakyvyn muutoksia ja lääkitystä vaarantaa potilasturvallisuutta. Mäki ja hänen tutkimusapulaisensa ovat tehneet sairauskertomuksien lisäksi merkintöjä eri lääketutkimuksiin liittyviin seurantalomakkeisiin. Nämä lomakkeet eivät kuitenkaan ole olleet muun hoitohenkilökunnan saatavilla, eikä tällaisten tutkimusten yhteydessä kerättyjä tietoja voida pitää riittävinä potilaan hoidon turvaamiseksi.

TEO katsoi myös, että professori Mäki on toistu vasti asettanut tutkimukselliset näkökohdat potilaiden edun ja heidän parhaan mahdollisen hoitonsa edelle. Osassa tapauksista on ollut kysymys lääketutkimuksen tarkoituksellisesta pitkittämisestä. Edes potilaiden omaisten hädänilmaukset eivät ole aina johtaneet tutkimuksen keskeytykseen ja muihin toimenpiteisiin. Mäki on hoitavana lääkärinä jättänyt tutkimatta tai hoitamatta potilaita tai viivyttänyt heidän hoitoaan huolimatta potilaiden ja omaisten toistuvista yhteydenottoyrityksistä ja avunpyynnöistä. TEOn tutkimuksen mukaan ainakin kahdessa tapauksessa olisi pitänyt keskeyttää tutkimus sivuvaikutusten ilmettyä. Tapausten joukossa on niitä, joilta Mäki on evännyt mahdollisuuden muiden, kokeilulääkkeitä tehokkaampien lääkkeiden käytön oireiden lievittämiseksi. Viivästyminen hoidon aloittamisessa tai lääkityksen tehostamisessa vaihteli muutamista kuukausista kahteen, kolmeen vuoteen.

Mäki on näin menetellessään rikkonut ammattieettisiä velvoitteitaan ja vaarantanut potilaidensa terveyden.

Viivästyneen lääkityksen aloittaminen on TEOn käsityksen mukaan johtunut lääketutkimuksen ehtojen täyttämisestä, sillä tutkimukseen osallistuessaan potilaalla ei saanut olla käytössään mitään Parkinsonin taudissa käytettyä lääkettä. Uusia Parkinsonin tautia sairastaneita potilaita on kotiutettu osastotutkimusten jälkeen säännönmukaisesti ilman mitään tautiin annettavia lääkkeitä, ilmeisesti odottamaan seuraavan lääketutkimuksen alkamista. Tutkimuksen päätyttyä on potilaan hoito päättynyt myös poliklinikalla.

Mäki on useissa tapauksissa jatkanut hoitokokeiluaan huolimatta siitä, että potilailla on esiintynyt vaikeitakin sivuvaikutuksia tai potilaiden tila on huomattavasti heikentynyt. Esimerkiksi sekavia ja vaikeasti dementoituneita potilaita on pidetty jopa vuosia tutkimuspotilaina.

Professori Mäen katsottiin toimineen epäasianmukaisesti hänen ottaessa myös hyvin nuoria potilaita mukaan lääketutkimuksiin, joissa potilaalla oli mahdollisuus saada ensimmäisenä lääkehoitonaan levodopaa. Tähän lääkkeeseen liittyy erityisesti nuorten potilaiden kohdalla riski saada myöhemmin pakkoliikkeitä, minkä vuoksi tällaisia potilaita on pyritty hoitamaan sairauden alkuvaiheissa muilla lääkkeillä. Lisäksi Mäki on ottanut tutkimuksiinsa mukaan vaikeasti oireilevia henkilöitä huolimatta siitä, että näillä on ollut mahdollisuus saada koko tutkimusajan lumelääkettä.

Lääketutkimukseen tuleville potilaille annetussa informaatiossa havaittiin merkittäviä puutteita. Yhdessä lääketutkimuksessa potilaiden allekirjoittama suostumusasiakirja oli englanniksi. Toisesta tutkimuksesta oli kaksi toisistaan poikkeavaa potilastiedotetta. Potilaille annetussa tiedotteesta ei ilmennyt, että kyseessä oli lääketieteellinen tutkimus, tiedotteessa puhuttiin ainoastaan hoidosta. Tutkimuksiin oli myös otettu potilaita, joita ei voitu pitää kykenevinä tekemään päätöstä tutkimukseen osallistumises ta. Erään tutkimuksen potilastiedotteesta saattoi saada sen käsityksen, että kaikki tutkimuksessa mukana olevat potilaat saavat koko tutkimuksen ajan tutkittavana olevaa uutta lääkettä, kun sitä tosiasiassa sai vain puolet toisen puolen saadessa levodopaa. Tällainen menettelytapa on TEOn mielestä potilaan itsemääräämisoikeutta loukkaava.

Lukuisilla potilailla oli lisäksi esiintynyt kontrollikäyntien yhteydessä kohonnut verenpainearvo. Näistä erittäin korkeista arvoista ei ollut tehty merkintöjä potilaiden sairauskertomuksiin. Myöskään Mäen epävirallisissa merkinnöissä tähän seikkaan ei ollut kiinnitetty mitään huomiota eikä tarvittaviin toimenpiteisiin potilaiden asianmukaisen hoidon järjestämiseksi ollut ryhdytty. Osa potilaista on sittemmin menehtynyt sellaisiin sairauksiin, kuten aivoverenkierron sairauksiin tai sydänsairauksiin, joiden tunnettu riskitekijä on hoitamaton verenpainetauti.

Korvausvaatimukset

Turun yliopiston vahingonkorvaus- ja rangaistusvaatimukset koskivat vuosina 1982–1999 välisenä aikana solmittua yhdeksää tutkimusyhteistyösopimusta. Näistä kotimaisilla tileillä oli vuosina 1989–1999 sopimuksen myötä saatuja varoja 10472 535 markkaa.

Tutkimussopimukset oli tehty Turun yliopiston tai neurologian oppiaineen nimissä, joten rahaliikenne olisi pitänyt hoitaa keskushallinnon kautta. Ulkomaille ohjatuista varoista yliopisto vaatii noin viisimiljoonaa euroa kolmesta eri yhtiöiden kanssa tehdystä tutkimusyhteistyöstä vuosina 1982–1998. Nämäkin sopimukset oli tehty yliopiston nimissä, jolloin niihin liittyvä rahaliikenne olisi pitänyt hoitaa Turun yliopiston keskushallinnon kautta. Lisäksi yliopisto vaatii Paavo Mäen konsulttisopimuksella saamista tutkimusvaroista 2336 986 markkaa. Mäen tulisi myös korvata oikeudenkäynnistä ja väärinkäytösten selvittämisestä aiheutuneet kustannukset, joita oli kertynyt 23. tammikuuta 2001 mennessä 270 019 markkaa. Vahingonkorvauksien lisäksi yliopisto esittää oikeudessa rangaistusvaatimuksen.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vaatii korvattavaksi yhteensä noin 22 407 500 markkaa niistä kustannuksista, joita sille on aiheutunut neurologian klinikalla suoritettujen lääketutkimusten yhteydessä tehdyistä poliklinikkakäynneistä sekä muun muassa laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista. Lisäksi sairaanhoitopiiri vaatii lain mukaista rangaistusta.

Lounais-Suomen verovirasto ja Suomen valtio vaatii reilua 33 935714 markkaa ilmoittamatta jätetyistä tuloista ja varallisuudesta. Lisäksi vaaditaan rangaistusta törkeästä veropetoksesta.

Neurologiasäätiö vaatii Paavo Mäkeä palauttamaan hallitsemallaan Parkinson projekti/NS -nimisellä tilillä olevat varat. Muuta rangaistusvaatimusta sillä ei ole.

Mäen vastine

Paavo Mäki myönsi syyllistyneensä tuottamukselliseen virkarikokseen niiden syytekohtien osalta, joiden vanhentumisaika, viisi vuotta, oli mennyt umpeen. Näin ollen hän katsoi, että syyte näiden rikosten osalta tuli vanhentuneena hylätä. Niin ikään väärennösten vanhentumisaika on viisi vuotta ja syyte tulisi tältäkin osalta hylätä huolimatta siitä, että vastaaja myönsi tehneensä teot.

Lisäksi hän katsoi, että virka-aseman väärinkäyttämisrikoksen tunnusmerkistö ei toteudu, joten syyte näiltäkin osin on aiheeton. Hän ei katsonut tahallisesti rikkoneensa virkavelvollisuuttaan, osallistuneensa päätöksentekoon eikä myöskään käyttäneensä julkista valtaa. Tekojaan hän ei vastineensa mukaan tehnyt hyötymistarkoituksessa.

Petosrikossyytteen Mäki katsoi aiheettomaksi, sillä hän oli ollut siinä uskossa, että oli itse voinut solmia sopimuksia, vastaanottaa palkkioita sekä hallinnoida tutkimusvaroja. Hän ei mieltänyt rahoja omikseen ja oli säilyttänyt niitä erillään henkilökohtaisista varoistaan. Näin ollen teolta puuttui tahallisuus.

Törkeän veropetoksen osalta Mäki sanoi kyseessä olleen erehdys ja myöntää ainoastaan syyllistyneensä tavalliseen veropetokseen.

Hän lisäsi lopuksi, ettei ollut pyrkinyt hyötymään teoistaan. Kaikki syytteen tarkoittamat varat olivat tallessa ja Mäki oli sopinut asianomistajien kanssa varojen luovuttamisesta eikä näin ollen ollut aiheuttanut asianomistajille vahinkoa. Mäki katsoi joutuneensa luopumaan tutkimustoiminnastaan, jota hän oli aikonut jatkaa eläkkeelle siirtymisestään huolimatta. Nämä seikat tulisi huomioida rangaistuksessa lieventävinä perusteina.

Tuomio

Lähtökohtana pidettiin perustellusti, että Mäen neurologian laitoksen ylilääkärinä olisi pitänyt olla selvillä niistä yliopiston sisäisistä säännöksistä, jotka koskevat tutkimustyötä ja sen rahoitusta. Myös todistajien lausunnot tukevat tätä olettamusta. Mäen olisi täytynyt ymmärtää, ettei hän voi ohi yliopiston hallinnon omaan lukuunsa tehdä tutkimussopimuksia, joiden rahallinen arvo on niinkin mittava. Näissä olosuhteissa Mäellä on ollut korostettu velvollisuus selvittää sopimuksiin liittyviä säännöksiä. Näin ollen Mäki ei voi uskottavasti vedota tietämättömyyteensä tai vilpittömään mieleensä.

Tuomiossa mainittiin myös hyöty, jota tavoitellaan. Tämän hyödyn ei tarvitse olla laadultaan taloudellista eikä edes laitonta ja hyötyä voi tavoitella muillekin kuin itselleen. Tutkimuskorvauksien maksutapa Mäelle suoraan sekkeinä ja rahojen käsittely, muun muassa talletus Sveitsiin, tukee olettamusta Mäen tarkoitusperien vilpillisyydestä ja siitä, että hänen tarkoituksenaan on ollut pitää rahat itsellään. Mäki ei ole näyttänyt käyttäneensä 18 vuoden aikana osaakaan Sveitsissä olleista ja sieltä Suomeen tuomistaan rahoista tutkimustoimintaan. Se, että hän nyt mieltää varat yliopistolle kuuluviksi, ei ole vaikutusta hänen menettelynsä rikosoikeudelliseen arviointiin.

Projektirahoista Mäki on maksanut muun muassa suoritepalkkoja pojilleen, molempien vaimolle sekä omalle vaimolleen, lisäksi hän on maksanut poikiensa lastenhoitajien palkkoja. Osan projektirahoistaan hän on myöntänyt käyttäneensä toisen poikansa perheen talokauppaan sekä oman talonsa rakentamisurakkaan liittyviin maanparannustöihin.

Mäki on itse myöntänyt, etteivät Turun yliopiston edustajat olleet tietoisia hänen hallinnoimistaan varoista. Oikeus katsoi, että muulle lähipiirille kuin toiselle pojalle maksettuja palkkoja ja muita sen kaltaisia kustannuksia on pidettävä perusteettomina.

Rikoksilla on yhtä syytekohtaa lukuun ottamatta tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja niitä voidaan näin kokonaisuutena pitää törkeinä. Eräissä syytekohdissa oikeus katsoi teot tehdyksi erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa.

Petoksen osalta laissa sanotaan muun muassa, että sen tunnusmerkistöön kuuluu toisen erehdyttäminen tai toisen erehdyksen hyväksi käyttäminen, tarkoitus hankkia itselle tai toiselle oikeudetonta hyötyä. Taloudellisen vahingon ei tarvitse kohdata erehtynyttä itseään, jotta petoksen tunnusmerkistö täyttyisi. Olennaista on se, että erehdys, määrääminen ja vahinko ovat syy-yhteydessä keskenään.

Mäki on sopimuksia solmiessaan pitänyt salassa sen, että sopijapuolena olisi pitänyt olla Turun yliopisto. Lisäksi hän on erehdyttänyt yhtiöitä maksamaan korvaukset suoraan omille tai hänen yksin hallinnoimilleen tileille.

Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että Mäki on syyllistynyt törkeään petokseen ja rikokseen, joka käsittää osittain erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa hyötymistarkoituksessa tehdyn virkarikoksen ja osittain törkeän virka-aseman väärinkäyttämisen. Toisten syytekohtien osalta hänen katsottiin syyllistyneen törkeään petokseen ja törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, yhden syytteen osalta petokseen ja virka-aseman väärinkäyttämiseen. Lisäksi yhden syytekohdan osalta hänen katsottiin syyllistyneen törkeään veropetokseen sekä yhden kohdan osalta törkeään petokseen.

Rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon se, että Mäen tavoittelema ja saama hyöty on ollut huomattava. Hänen asemansa on ollut vastuullinen ja hallinnollisesti hyvin itsenäinen. Mäki nauttii tiedemiehenä ja tutkijana maailmanlaajuista arvostusta ja luottamusta. Tätä taustaa vastaan tekoja on pidettävä erityisen moitittavana, oikeus toteaa.

Käräjäoikeus tuomitsi Paavo Mäen ehdottomaan vankeuteen. Hän pääsi ensikertalaisena ehdolliseen vapauteen helmikuussa 2004 istuttuaan tuomiostaan puolet, runsaat kaksi vuotta.

Potilaiden kohtelusta ja tahallisen ruumiinvamman tuottamisesta on käynnissä poliisitutkinta. Osa potilastapauksista on jo edennyt syyttäjälle ja ratkaisu saataneen lähitulevaisuudessa.

Lopuksi

Mitään oikeutusta ei tällaiselle teolle löydy, päinvastoin. Häikäilemättömäksi sen tekee juuri se, että taloudellinen hyöty on hankittu ihmisten hädänalaista tilaa hyväksi käyttäen ja hyödyntämällä tieteen alati kehittyvässä maailmassa sairauksien hoitamiseksi ja ihmisten auttamiseksi kehitettäviä keinoja. Rahoitusta myöntäneet tahot luottivat arvostettuun tiedemieheen. Kenenkään mieleen ei edes juolahtanut, että hän käyttäisi virka-asemaansa ja maailmanlaajuisesti nauttimaansa arvostusta omien etujensa ajamiseen.

Paavo Mäki ei valittanut käräjäoikeuden hänelle langettamasta tuomioista. Lisäksi hän maksoi takaisin noin kymmenen miljoonaa euroa kavaltamiaan varoja.

Korealaiset ihmissalakuljettajat

Jouko Ikonen, rikosylikonstaapeli, KRP, Helsinki.

Kansainvälinen ihmissalakuljetus ja -kauppa ovat maailmanlaajuista rikollisuutta ja tuottavaa liiketoimintaa. Laittoman kansainvälisen siirtolaisuuden määräksi arvioidaan maailmassa nykyisin vähintään 30 miljoonaa ihmistä vuosittain. Kansainvälisen ihmiskaupan osuus kaikesta laittomasta siirtolaisuudesta on noin kaksi prosenttia.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on arvioinut ihmiskauppakatsauksessaan vuonna 2004, että ihmiskaupan uhrien vuotuinen kokonaismäärä maailmassa on 1,5–3,7 miljoonaa, josta valtioiden rajat ylittävän rikollisuuden uhreja on arviolta 600 000–800000 henkilöä. Ministeriön arvion mukaan ihmiskauppa tuottaa järjestäytyneelle rikollisuudelle noin 9,5 miljardin dollarin voitot vuodessa, joka nostaa ihmiskaupan ase- ja huumekaupan ohella yhdeksi järjestäytyneen rikollisuuden tärkeimmistä tulonlähteistä.

Ihmiskauppa on paljon ankarampaa ja raadollisempaa kuin laittoman siirtolaisuuden johdosta tapahtuva ihmissalakuljetus. Peruserona niiden välillä voidaan pitää sitä, että laittomat siirtolaiset ovat usein matkalla vapaaehtoisesti ja heidän riippuvuutensa salakuljettajasta päättyy siinä vaiheessa, kun he saavuttavat kohdemaansa. Ihmiskaupan uhrit sen sijaan ovat salakuljettajiensa armoilla vielä tämänkin jälkeen eikä heillä ole tosiasiallisia mahdollisuuksia irrottautua esimerkiksi laittomasta työnteosta tai prostituutiosta. Heidät on myös saatettu ottaa mukaan toimintaan petoksella tai väkivallan uhalla. Ihmiskaupparikoksia tutkittaessa asianomistajina olevien uhrien yhteistyö viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa on välttämätöntä. Viranomaisten ja poliisin mahdollisuudet ovat vähissä, mikäli tällaista yhteistyötä ei ole.

Suomi on ollut viime vuodet yksi kauttakulkumaa ennen kaikkea Kiinasta länsimaihin suuntautuvassa laittomassa maahantulossa ja ihmissalakuljetuksessa. Monissa tapauksissa Suomessa on oleskeltu lyhyehkön aikaa, muutamasta tunnista pariin viikkoon, ja sen jälkeen jatkettu useimmissa tapauksissa Keski- tai Etelä-Eurooppaan. Osalla on ollut lopullisena päämääränä Iso-Britannia, Yhdysvallat tai Kanada.

Siitä, kuinka moni näistä Suomen kautta kuljetetuista ihmisistä joutuu ihmiskaupan uhreiksi kohdemaissa, ei ole tarkkaa tietoa. Suomessa tutkituissa sekä täällä pysäytetyissä tapauksissa on ollut ihmiskauppaan viittaavia tekijöitä.

Suomen poliisin