Rikosreportaasi Pohjoismaista 1992

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista 1992 kertoo pitkän rivin jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja tuomiot niistä on annettu. Rikosreportaasi Pohjoismaista 1992 on hengästyttävää luettavaa – totuus kun on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan muutamien Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpien tarinoiden kulissien taakse, ja tutustumaan siihen palapeliin, minkä syyllisten selvittäminen vaatii.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 2, 2018
• ISBN: 9788711972373

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Luonnollinen kuolema?

Yli 20 vuotta sitten Gråstenin rikospoliisi ja Rigspolitichefenin tutkijaryhmä joutuivat vaikean tehtävän eteen. Eräs henkilö oli tavattu kuolleena ja kysymys oli nyt siitä, oliko hän kuollut luonnollisen kuoleman, vai oliko asianomainen joutunut rikoksen uhriksi.

Tutkintaryhmän miesten oli pakattava matkalaukkunsa monta kertaa, ennen kuin he voivat palata kotiin selvitettyään jutun.

Asui majassa metsikössä

Kello 11 aikaan perjantaina, tammikuun 24. päivänä 1969 löydettiin 57-vuotias Sören Hansen kuolleena pieneltä metsänistutusalueelta Oksenkärin tilan läheltä Kliplevissä, joka sijaitsee Gråstenin poliisipiirissa.

Sören oli varhaiseläkkeellä oleva alkoholisti. Aikaisemmin hän oli työskennellyt eri tiloilla Gråstenin ympäristössä. Omaisia hänellä oli sisar ja lanko, heidän naimisissa oleva poikansa, joka asui Flensborgissa, sekä heidän tyttärensä, joka myös oli naimisissa ja asui läheisyydessä. Sitä paitsi Sörenillä oli joitakin sukulaisia, jotka asuivat lähellä Ålborgia, mutta heitä hän ei oman kertomansa mukaan usein tavannut.

Runsas kaksi vuotta sitten Sören oli joutunut liikenneonnettomuuteen ja sen seurauksena hän oli päässyt varhaiseläkkeelle. Joitakin vuosia hän oli majaillut sisarensa ja lankonsa luona, mutta kun sisar vaati hänen invalidieläkkeestään 100 kruunua viikossa huoneesta, ruoasta, pyykinpesusta, jne., hän harmistui sisarelleen ja joskus toukokuussa 1968 hän muutti Oksenkärin luona metsänistutusalueella olevaan hökkeliin.

Hökkeli oli kooltaan suurinpiirtein kaksi kertaa kaksi ja puoli metriä. Se oli rakennettu puretusta puutavarasta, siinä oli aaltopeltikatto ja suuri ikkuna-aukko, joka oli peitetty läpinäkyvällä muovilla. Hökkeli oli rakennettu kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta sitä ei moneen vuoteen ollut käytetty.

Metsänomistaja, joka tunsi Sörenin, ei ollut antanut hänelle lupaa muuttaa majaan, mutta kun hän sai siitä tietää, hän ei raskinut ajaa Söreniä pois. Taimisto oli pieni, kolmionmuotoinen ja hyvin kiemurainen polku vei tiheän taimiston läpi majalle. Majan edessä oli noin kymmenen neliömetrin suuruinen raivio.

Sörenillä oli mukavan ja luotettavan miehen maine. Hänellä ei ollut omaisuutta ja hän joi aika lailla viinaa, joskus tenttua, kun varaa ei ollut muuhun. Hänen luokseen ilmaantui joitakin miehiä – samanhenkisiä – varsinkin silloin, kun hän juuri oli noutanut eläkkeensä. Monet näistä tovereista eivät tietämän mukaan olleet perin älykkäitä.

Holhottava

Paikkakunnan poliisi tunsi Sörenin hyvin. Hän oli monta kertaa auttanut hänet kotiin hänen vielä asuessaan sisarensa luona, ja monta kertaa hän oli löytänyt hänet makaamassa, nukkumassa, kovassa krapulassa. Kun Sören oli humalassa hän voi asettua makuulle mitä kummallisimpiin paikkoihin. Poliisi löysi hänet esimerkiksi kerran keskellä talvea suuresta, avoimesta kärryliiteristä, missä hän oli vetänyt suuren kärrynpyörän päälleen. Sairaalassa oli pakko todeta, että Sören oli tuolloin sellaisessa tilassa, että kaikki oikean jalan varpaat oli amputoitava, niissä oli kuolio.

Koska tiedettiin, että Sören käytti melkein kaikki rahansa viinaan, niin sosiaalitoimisto oli yhteistuumin pankinjohtajan kanssa pannut hänet holhottavaksi. Sörenin invalidieläke, noin 1 000 kruunua kuukaudessa, pantiin sen vuoksi pankkitilille, jonka jälkeen säästöpankin johtaja antoi Sörenille muutaman sata kruunua kerralla.

Joulukuun lopussa 1968 säästöpankin johtaja kääntyi poliisin puoleen, sillä hän oli levoton, kun Sören ei ollut tullut hakemaan joulukuun eläkettä. Joitakin päiviä myöhemmin poliisimies lähti majalle, mutta ei löytänyt Söreniä kotoa. Vielä jonkin päivän kuluttua hän puhui metsänomistajan kanssa, joka selitti, että hän oli jossakin tilaisuudessa nähnyt lappusen majan ovella. Lapulle oli kirjoitettu, että Sören oli matkustanut Ålborgiin. Sisarelta poliisimies sai kuulla, että hän oli kutsunut Sörenin viettämään joulua hänen perheensä parissa, mutta Sören oli tuolloin sanonut matkustavansa Ålborgiin sukulaisten luo ja viettävänsä joulua siellä. Sen vuoksi poliisi ei aloittanut etsintöjä.

Tammikuun puolivälissä säästöpankista ilmoitettiin poliisimiehelle, että Sören ei vieläkään ollut hakenut joulukuun eläkettä, eikä liioin mitään tammikuultakaan.

Sitä paitsi pankinjohtaja ilmoitti erään hänelle tuntemattoman miehen tulleen pankkiin joskus marras- tai joulukuussa hakemaan Sörenin rahoja. Miehellä oli ollut valtakirja, mutta koska pankkimies oli huomaavinaan, että valtakirja ei ollut Sörenin kirjoittama hän oli antanut sen takaisin ja selittänyt, että Sörenin pitäisi itse tulla pankkiin rahojaan hakemaan.

Kuolleena peltilevyn alla

Poliisimies lähti mökille vielä kerran, mutta Söreniä ei edelleenkään ollut näkyvillä. Ilmeisesti mitään ei myöskään ollut muutettu majalla sen jälkeen, kun poliisimies oli ensimmäisen kerran käynyt siellä joulukuussa. Poliisimies etsi nyt käsiinsä sukulaisten osoitteen Ålborgissa ja kun hän puhelimitse tiedusteli heiltä Söreniä hänelle vastattiin, että he eivät olleet olleet Sörenin kanssa tekemisissä 14 vuoteen.

Kun paikkakunnalla asuville sukulaisille jälleen oli esitetty tuloksettomia kysymyksiä poliisimestari päätti, että Sören etsintäkuulutettaisiin. Ensiksi haluttiin kuitenkin tutkia koko metsänistutusalue poliisikoiran kanssa.

Tammikuun 24. päivänä poliisimies oli paikalla kollegan ja tämän koiran kanssa, eikä kestänyt kauankaan, kun he löysivät Sörenin kuolleena kuusien välistä. Hän makasi 13 metrin päässä hökkelistä vastapäätä aukiota pää kahden kuusirivin välisessä vaossa. Paikka oli aukiosta vain kolmen puurivin päässä.

Sören makasi selällään vasen käsi suorana vasemmalla. Oikea käsivarsi oli kasvojen päällä ja oikea käsi lepäsi vasemmalla olalla. Vasemman käsivarren päällä oli siististi kokoon taitettu takki. Hänen housunsa olivat edestä auki. Ylävartalollaan Sörenillä oli aluspaita, paita ja villapaita. Ruumiin iho oli ehjä, mutta jyrsijät olivat muuttaneet kasvot luurankomaisiksi – ja silmät olivat poissa. Ruumiissa ei näkynyt mitään väkivallan merkkejä. Ruumiin päällä oli aaltopeltilevy, kooltaan noin 180 × 90 senttiä. Levy peitti ruumiin lähes kokonaan. Maassa ruumiin pään lähellä oli selviä jälkiä siitä, että joku oli yrittänyt kaivaa maata lapiolla, joitakin ruohomättäitä oli irrotettu, otettu maasta ja pantu takaisin paikoilleen. Hökkelin katolla oli lapio ja noin kymmenen metrin päässä oli toinen lapio pusikossa, ja kumpaa tahansa oli voitu käyttää.

Paikalle kutsuttiin poliisimestari, rikospoliisin johtoa ja Teknisen osaston väkeä. Kun paikkaa oli tutkittu ajateltiin olevan mahdollista, että Sören oli mennyt puiden väliin toimittamaan tarpeitaan – muita paikkoja siihen tarkoitukseen ei ollut – ja koska oli ollut kylmä, hän oli ehkä ottanut peltilevyn mukaansa istuakseen sen suojassa. Ehkä hän sitten oli alkanut voida huonosti ja kaatunut. Aivan niin kuin aikaisemmin kärrynpyörän, hän oli sitten vetänyt peltilevyn peitokseen. Kaivuujäljet saattoivat olla vanhoja.

Rigspolitichefenin tutkintaryhmä kutsutaan

Ei siis ollut mitään, joka välittömästi olisi viitannut rikokseen, mutta poliisimestari päätti kuitenkin pyytää Rigspolitichefenin matkaryhmältä apua muun muassa ovelle kiinnitetyn paperilappusen, valtakirjan, takin sijainnin, sekä sen vuoksi, että Sörenillä kuului olleen aivan uusi polkupyörä, jota ei löydetty mistään.

Kello 20-aikaan illalla Gråstenin poliisiasemalle saapui viisi tutkintaryhmän miestä. Pidetyssä selostustilaisuudessa kaikki olivat pääasiallisesti samaa mieltä siitä, että oletettavasti kyse oli luonnollisesta kuolemasta, ja että polkupyörä mahdollisesti oli varastettu jälkeenpäin. Juttua oli kuitenkin tutkittava murhajuttuna ruumiinavausta odoteltaessa. Se voitiin toimittaa Sönderborgissa seuraavana päivänä kello 16.00.

Tekninen osasto oli todennut, että mökissä taikka ruumiin lähistöllä ei ollut lompakkoa taikka rahaa. Majassa, joka oli hyvin sekainen, oli sohva ja tuoli, ja massoittain tyhjiä pulloja ja säilykepurkkeja. Mikään ei kuitenkaan viitannut tappeluun taikka muuhun väkivaltaan.

Lauantaina, tammikuun 25. päivänä saatiin tietää, että Sörenillä oli ollut uusi transistoriradio. Eräs Kliplevissä oleva liike vahvisti tiedon, Sören oli ostanut radion sieltä syyskuussa 1968. Musta- ja harmaakuorinen radio oli merkiltään Luma, valmistusnumero tuntematon. Sören oli vielä eläessään kertonut monille ihmisille, että radio oli varastettu häneltä ja että hän tiesi, kuka varas oli, mutta ei ollut halunnut sanoa enempää. Edelleen varmistui tieto, että Sören oli elokuussa 1968 ostanut Kliplevistä uuden miesten polkupyörän. Pyörä seisoi aina parin metrin päässä metsässä majalle johtavan polun vieressä. Nyt pyörä oli kadoksissa. Sören oli aina ollut tarkka pyöränsä lukitsemisesta ja pyörän avain löytyi majasta.

Mahdollisina radion ja polkupyörän varkaina mainittiin useitakin nuoria henkilöitä. Erityisen kiinnostava oli Jakob Pip, eräs 20-vuotias, joka oli vuosien mittaan seurustellut melko paljon Sörenin kanssa. Hän oli nyt hoidettavana mielisairauden takia. Saadun tiedon mukaan hän oli joskus lokakuussa antanut transistoriradion pantiksi metsänomistajan pojalle.

Puhetta luonnollisesta kuolemasta

Noin kello 19 ruumiinavauksen päätyttyä professori lausui, että ruumiissa ei ollut mitään väkivaltaisen kuoleman merkkejä. Lisäksi todettiin, että Sörenillä oli kuollessaan keuhkotulehdus ja hyvin pitkälle edistynyt sydänvaltimon kalkkeutuminen ja että kumpikin näistä seikoista oli voinut aiheuttaa kuoleman.

Tutkintaryhmää pyydettiin jäämään vielä päiväksi, jospa radio ja polkupyörä löytyisivät. Kaikki olivat edelleenkin samaa mieltä siitä, että kyseessä oli luonnollinen kuolema, vaikka takin sijoituspaikkaa ruumiin päällä ei oikein voitukaan hyväksyä. Keskusteltiin siitäkin mahdollisuudesta, että joku Sörenin kumppaneista oli löytänyt hänet kuolleena ja pannut ehkä takin ruumiin päälle ja sitten peittänyt kaiken peltilevyllä. Ehkä sama henkilö oli sitten kirjoittanut lappusen majan ovelle toivoen onnistuvansa nostamaan Sörenin eläkkeen.

Sunnuntaina, tammikuun 26. päivänä todettiin Jakob Pipin käyneen metsänomistajan pojan luona joskus lokakuussa lainaamassa tältä mopedia mennäkseen Sönderborgiin. Koska poika tiesi Jakob Pipin epäluotettavaksi hän vastasi ei, mutta kun tämä tarjosi hänelle transistoriradiota pantiksi, hän suostui.

Jakob Pip palasi mopedin kanssa seuraavana päivänä, aivan niin kuin he olivat sopineetkin ja Jakob oli saanut radion takaisin. Radion kuori oli ollut musta-harmaa.

Metsänomistaja kertoi olleensa metsässään marraskuun 24. päivänä kolmisen tuntia. Hän oli ollut valitsemassa joulukuusia Kliplevin Käsityöyhdistykselle. Tuolloin hän oli nähnyt Sörenin pyörän metsikön luoteiskulmauksessa suojavyöhykkeen lähellä paikassa, missä pyörä normaalisti ei tavannut olla. Ennen poistumistaan istutusalueelta hän meni majalle tervehtiäkseen Söreniä, mutta tämä ei ollut kotona. Majan ovella oli ilmoitus, jossa luki mennyt ålborgiin.

Tiedote oli allekirjoitettu Sören Hansen. Metsänomistaja katsoi, että lappunen ei luultavasti ollut Sörenin kirjoittama. Käsiala ei nimittäin ollut sama, kuin hänen 50-vuotispäivänään Söreniltä saama kortti kolme vuotta sitten.

Kolme tai neljä päivää myöhemmin metsänomistaja oli jälleen istutuksillaan. Nyt hän oli kahden muun henkilön seurassa, sillä näiden piti kuljettaa valitut kuuset kotiin ja silloin hän kävi jälleen majalla. Lappunen oli edelleenkin ovella, mutta Söreniä ei näkynyt. Metsänomistaja oli vielä käynyt metsässään joulukuun 24. päivänä noutamassa joulukuusta eräälle tuttavalleen. Silloin sekä lappunen että polkupyörä olivat poissa.

Tutkijaryhmä, johon tietenkin kuului paikallisiakin poliisimiehiä sai tietoja, jotka saattoivat merkitä sitä, että 35-vuotias Peter, Sörenin sisarenpoika, oli syyllistynyt lihatuotteiden, kananpoikien, jne. varastamiseen Perbölin pakastetalosta, missä hänen vanhemmillaan oli kylmähuone. Säästöpankin johtajan antama kuvaus miehestä, joka oli käynyt pankissa valtakirjoineen saattoi sopia Peteriin.

Eri tavoin pystyttiin toteamaan, että Sören oli ollut hengissä 10.-15. päivinä marraskuuta. Eräs todistaja kertoi muun muassa nähneensä Sörenin viimeksi marraskuun 14. päivänä. Hän oli seurustellut melko paljon Sörenin kanssa ja muisti ajankohdan siitä, että hän oli noihin aikoihin ollut sovittamassa varkaudesta saamaansa rangaistusta. Hän väitti Sörenin hänen käydessään tämän luona maanneen sohvalla sairaana. Mies oli hakenut Sörenille vettä, koska hän ei halunnut antaa Sörenille sitä, joka kerääntyi katolta ruosteiseen astiaan.

Päätettiin, että Jakob Pipiä ja Peteriä kuulusteltaisiin, ennen kuin tutkijaryhmä palaisi Kööpenhaminaan.

Hautaus poliisin valvonnassa

Maanantaina, tammikuun 27. päivänä kaksi poliisia lähti Esbjergiin, missä he kuulustelivat Jakob Pipiä. Kuulustelu kesti koko päivän, mutta hän kiisti anastaneensa mitään Söreniltä ja muisti, milloin hän viimeksi oli nähnyt tämän.

Jakob Pip kertoi kolmesta eri transistoriradiosta, jotka hänellä oli laillisesti ollut omistuksessaan ja hänen kertomuksensa sai vahvistuksen toiselta taholta. Jakob Pip ei ilmeisestikään tiennyt mitään Sörenin kuolemasta.

Kaksi poliisia meni tapaamaan Peteriä, mutta hän ei ollut tavattavissa. Toiset poliisit kuulustelivat puolisen tusinaa nuoria ihmisiä, jotka kuuluivat Sörenin tuttavapiiriin. Kaikki osoittautuivat puhtaiksi Sörenin kuoleman suhteen.

Tiistaina, tammikuun 28. päivänä kaikki voimat koottiin Peterin löytämiseksi. Sören piti haudattaman samana päivänä kello 14.00 ja siinä yhteydessä Peter Jensen pidätettiin kello 11.00 kotoaan perheensä luota Kliplevissä.

Kuulusteluissa Peter kiisti tietävänsä mitään Sörenin kuolemasta, polkupyörän taikka radion katoamisesta, ilmoituksesta Sörenin majan ovella, sekä valtakirjasta. Hän selitti käyneensä viimeksi Sörenin luona joskus marraskuussa. Sören oli tuolloin ollut hiukan huonona, mutta kun Peter seuraavan kerran oli mennyt majalle marraskuun 20. päivänä, joka oli Sörenin syntymäpäivä, Sören ei ollut ollut kotona.

Peterille ei kerrottu lähempiä yksityiskohtia. Hän sai kuitenkin luvan lähteä poliisin valvonnassa hautajaisiin, joissa hänen piti olla yhtenä arkunkantajana.

Hautajaisten jälkeen pidetyssä uudessa kuulustelussa Peter tunnusti varastaneensa vainajalta ja asiakirjan väärentämisen. Hän selitti joitakin päiviä ennen Sörenin syntymäpäivää päättäneensä mennä tervehtimään sukulaistaan. Majalle tultuaan hän oli sanonut Möjn (hyvää päivää), mutta Sören ei ollut vastannut. Sören oli maannut sohvalla aivan hiljaa selkä oveen päin, ja kun Peter kosketti häntä hän huomasi, että Sören oli aivan kankea. Pantuaan korvansa Sörenin rinnalle hän oli todennut, että Sörenin sydän ei lyönyt. Ensiksi hän oli tullut hyvin murheelliseksi, mutta heti sen jälkeen hän oli päättänyt yrittää nostaa Sörenin joulukuun eläkkeen. Peter oli kantanut ruumiin ulos majasta ja pani sen kuusien väliin. Hän oivalsi, että hänen ei onnistuisi nostaa eläkettä, jos ruumis löydettäisiin. Sitä ennen hän oli ottanut Sörenin taskussa olleet 25 kruunua ja takin taskusta 16 kruunua.

Peter selitti tämän jälkeen poistuneensa paikalta ja menneensä sitten eronneen vaimonsa luo Flensborgiin, missä hän edelleen asui. Hän ei muistanut, oliko hän pannut Sörenin takin hänen päälleen vai ei.

Käännytettiin säästöpankista

Peterin ajateltua asiaa hän meni seuraavana päivänä Sörenin majalle, koska hän oli tullut ajatelleeksi, että ruumis ei ollut tarpeeksi piilossa. Hän oli päättänyt haudata ruumiin. Majan katolla olleella lapiolla hän oli yrittänyt kaivaa maata Sörenin pään läheltä, mutta maa oli niin täynnä puunjuuria, että hän oli luopunut yrityksestä. Paikalla oli ollut kaksi aaltopeltilevyä ja toisen niistä hän pani ruumiin päälle. Sitten hän oli mennyt majaan ja kirjoittanut siellä lyijykynällä lappusen mennyt ålborgiin, sillä Sören oli sanonut aikovansa tehdä niin. Peter allekirjoitti ilmoituksen Sörenin nimellä. Samalla hän oli kirjoittanut toisenkin ilmoituksen: Peter Jensenillä on oikeus hakea minun rahani, jonka hän myös allekirjoitti Sörenin nimellä. Hänen tarkoituksensa oli käyttämällä tätä paperilappusta valtakirjana nostaa Sörenin joulukuun eläke. Hän oli poistunut paikalta ja meni jälleen Flensborgiin.

Joulukuun 1. päivä oli sunnuntai, ja seuraavana päivänä hän meni pankkiin valtakirjoineen. Pankinjohtaja kuitenkin käännytti hänet pankista, minkä jälkeen hän kiiruhti majalle ja otti paperilappusen pois ovesta. Hän meni ruumiin luokse, mutta ei koskenut siihen. Valtakirjan hän poltti uunissa samana päivänä Flensborgissa ja majan ovella olleen ilmoituksen hän heitti pois eräänä päivänä löydettyään sen sattumalta taskustaan. Radiosta ja polkupyörästä hän kiisti tietävänsä mitään.

Peter Jensen otettiin illalla putkaan vietäväksi seuraavana päivänä vangitsemisoikeudenkäyntiin.

Tukehduttamisyritys

Kun tutkintaryhmän jäsenet myöhään illalla istuivat ruokapöydässä hotellin pienessä erillisessä huoneessa he keskustelivat siitä mahdollisuudesta, että Peter aivan yksinkertaisesti oli surmannut enonsa. Mahdollisesti asia saattoi olla niin, että hän oli pitänyt tyynyä tämän suun edessä. Koska vainajan vartalossa ei ollut havaittu väkivallan merkkejä, tukehduttaminen oli ainoa mahdollisuus. Se voidaan normaalisti paljastaa, sillä siitä jää silmien verkkokalvolle pistemäisiä verenpurkautumia, mutta kun Sörenillä ei enää ollut silmiä, mitään tutkimusta siitä ei voitu tehdä.

Varsinkin eräs poliiseista väitti, että ihmistä ei pystyttäisi tukehduttamaan ilman, että hänen kaulalleen syntyisi verenpurkauksia taikka muita väkivallan merkkejä. Hän oli niin varma asiastaan, että hän oli valmis ratkaisemaan asian kokeella, jossa hän itse toimisi uhrina. Toinen poliisi valittiin tekijäksi, ja koe suoritettiin sohvalla, missä uhri istui. Tyynyä ei kuitenkaan käytetty.

Siitä syntyi väkivaltainen ja dramaattinen näytelmä kolmen todistajan katseltavaksi. He tulivat hyvin miettiväisiksi uhrin kasvojen värin muuttuessa punaisesta violetiksi ja siniseksi. Näytös päättyi vasta, kun uhri iski nyrkillään pöytään niin, että liina ja astiat melkein lensivät lattialle.

Jopa uhrikin myönsi jälkeenpäin, että tukehduttaminen hyvin voitiin suorittaa jälkiä jättämättä, varsinkin kun otettiin lukuun Sörenin ikä ja heikko terveydentila. Kaikki viisi oivalsivat myös, että olisi hyvin vaikeaa hankkia riittävästi todisteita ketään tekijää vastaan, mikäli Sören todella oli kuollut sillä tavalla.

Tutkinnan johtaja päätti, että tutkintaryhmä matkustaisi kotiin sen jälkeen, kun se oli ollut läsnä vangitsemisoikeudenkäynnissä seuraavana päivänä. Selitys useimpiin kysymyksiin oli saatu, ilmoitukseen majan ovella, valtakirjaan, lapion jälkiin, peltilevyyn ruumiin päällä ja siihen, että uhrilta ei ollut löydetty rahaa yltään taikka läheltään. Se käsitys kuitenkin oli, että Peter oli varastanut radion ja polkupyörän, mutta suuria se ei jutussa merkinnyt.

Ei onnistunut

Keskiviikkona, tammikuun 29. päivänä tutkintaryhmä tuli poliisiasemalle matkalaukut pakattuina. Oikeudessa Peter Jensen julistettiin vangituksi hänen toistettuaan tunnustuksensa yksityiskohdittain. Samaan aikaan kaksi poliisia lähti järjestyksen vuoksi Flensborgiin kuulustelemaan Peterin entistä vaimoa. Hän kertoi entisen miehensä tulleen hänen luokseen mukanaan transistoriradio ja polkupyörä.

Peterin entinen vaimo oli 15 vuotta Peteriä vanhempi. Hänellä oli kuusi lasta ja Peter oli nuorimman isä. He olivat olleet naimisissa kahdeksan vuotta ja erosivat Peterin juomisen takia. Peter jäi kuitenkin avioeron jälkeen vaimonsa luokse asumaan. Lora puhui murteellista tanskaa ja häntä oli vaikea kuulustella, sillä hän halusi keskustella kaikesta mahdollisesta, mutta ei oleellisesta.

Hän myönsi, että Peter oli lokakuun 10. päivänä 1968 – eroamispäivänä – tuonut hänelle transistoriradion. Hän oli kertonut ostaneensa sen 75 kruunulla joltakin pojalta, joka lähtisi suorittamaan asevelvollisuutta. Hän antoi radion poliisille ja se osoittautui samanlaiseksi, jollainen Sörenilläkin oli ollut.

Edelleen Lora kertoi, että joskus joulunpyhien aikaan Peter oli tullut kotiin mukanaan melkein uusi miesten polkupyörä, jonka hän oli tunnistanut Sörenin pyöräksi. Hän oli nähnyt sen kesällä sukulaisten luona Kliplevissä. Peter oli selittänyt saaneensa pyörän enoltaan, koska tämä ei horjuvan terveytensä vuoksi enää voinut sillä ajaa. Peter oli pyytänyt Loraa hävittämään pyörän ja Lora oli myynyt sen naisnaapurilleen 50 D-markalla.

Ostaja oli puolestaan lahjoittanut pyörän lapsenlapselleen, joka asui noin 25 kilometriä Flensborgista etelään. Sieltä poliisi sai myöhemmin hakea pyörän.

Joskus marraskuun lopussa Peter oli pyytänyt lainaksi viittä D-markkaa. Hänen jankutukseensa Peter oli vastannut että hän kyllä näkisi, hän saisi nimittäin Söreniltä 500 kruunua. Lora ei ollut ymmärtänyt, saisiko hän rahat Söreniltä lainaksi vai lahjaksi. Hänen pyytäessään lisätietoa Peter oli vastannut maksavansa rahat takaisin, jos juttu vain onnistuisi. Kun Lora jonkin aikaa tämän jälkeen – joulukuussa – kysyi, mitä niille 500 kruunulle oli tapahtunut Peter vastasi, että juttu ei ollut onnistunut. Sen jälkeen asiaan ei ollut puututtu.

Peterin painajainen

Lora myönsi, että Peter aina kesästä 1968 lokakuun tienoille saakka oli tuonut kotiin pakasteita, lihaa, kananpoikia, jne. Tavaroiden arvo oli ehkä kaikkiaan 1 200 kruunua. Hän sai vähitellen selville, että Peter oli varastanut tavarat Perbölin pakastetalosta. Aluksi Peter oli kuitenkin väittänyt saaneensa lihat äidiltään.

Lopuksi Lora ilmoitti, että Peter oli joitakin päiviä ennen Sörenin syntymäpäivää käynyt tämän majalla. Peter oli sitten palannut kotiin vahvasti humalassa. Hänellä oli ollut hallussaan 25 kruunua ja savukepaketti. Koska hän tiesi, että Peterillä ei lähtiessään aamulla ollut ollut rahaa hän halusi tietää, mistä rahat olivat kotoisin. Peter oli vastannut istuneensa Sörenin kanssa ryypiskelemässä ja että Sören oli antanut hänelle rahat ja savukkeet. Syy tähän oli, että Sören oli niin sanonut, että Peter oli niin uskollinen vieras.

Lora oli niin harmistunut ja vihainen siitä, että Peter oli humalassa, että hän meni 19-vuotiaan tyttärensä kanssa illalla ravintolaan ja antoi miehen istua asunnossa yksin. Kun naiset noin kello 02.30 aikaan yöllä tulivat kotiin he kuulivat jo portaikossa, että kaikki ei ollut niin kuin piti. Peterin he löysivät keittiön sohvalta, joka oli hänen tavallinen nukkumapaikkansa, ilmeisesti unessa, mutta nähden painajaisunia. Hän oli epätoivoisena huutanut monta kertaa:

– Mitä minä olenkaan tehnyt? Haluan kuolla, haluan kuolla!

Vasta noin viiden minuutin kuluttua naisten oli onnistunut ravistella Peter hereille. Hän istuutui keittiön pöydän ääreen ja jäi siihen melko pitkäksi aikaa kyynelten valuessa hänen poskillaan. Hän ei kuitenkaan halunnut kertoa, mitä oli tapahtunut.

Peter sai rauhoittavan pillerin ja hän rauhoittuikin hetkisen päästä. Loran kertoman mukaan hän ei ollut maininnut mitään Sörenistä.

Tämän jälkeen Peter oli saanut useita samankaltaisia kohtauksia Loran saamatta siihen selitystä. Hän oli uskonut kertomansa mukaan, että Peterin painajaisunien syy saattoi olla lihatuotteiden varastaminen, josta hän tiesi.

Poliisien palatessa poliisiasemalle tutkintaryhmän kotiinpaluuta päätettiin uudelleen siirtää. Loran kertomushan viittasi siihen suuntaan, että Peter todella oli syyllistynyt murhaan.

Auttoi Sörenin kynnyksen yli

Peteriä kuulusteltiin seuraavan kerran torstaina, tammikuun 30. päivänä. Saatuaan tietää Loran kertomuksesta hän katsoi parhaaksi tunnustaa Sörenin murhan.

Peter kertoi käyneensä Sörenin majassa muutamia päiviä ennen hänen syntymäpäiväänsä. Sören oli ollut aika heikossa kunnossa. Peter oli löytänyt hänet sohvalta selkä oveen päin, ja hän oli tuskin vastannut Peterin puhutellessa häntä. Kun Peter oli lopulta kysynyt, voisiko hän tehdä jotain Sören oli vastannut, että hän halusi savukkeen. Peter sytytti savukkeen ja työnsi sen Sörenin sormien väliin. Sören poltti siitä noin puolet ja sammutti natsan sohvaa vasten. Peter ymmärsi, että Sören oli hyvin huonona ja kun hän samalla tuli ajatelleeksi Sörenin joulukuun eläkettä, hän sai ajatuksen: voisihan hän käyttää tilannetta hyväkseen ja auttaa Söreniä pääsemään hieman alkuun.

Peter meni vanhuksen luo ja pani kätensä hänen suulleen pidellen häntä samalla peukalolla ja etusormella nenästä. Hän piti otteensa pari minuuttia ja kun hän sitten kumartui Sörenin rinnan yli, sydämenlyöntejä ei kuulunut. Hän totesi Sörenin lakanneen hengittämästä.

Tämän jälkeen Peter otti Sörenin housuntaskussa olevat rahat, noin 25 kruunua ja noin 16 kruunua takintaskusta. Sitten hän palasi Flensborgiin ja kävi matkalla ravintolassa.

Seuraavana päivänä Peter meni jälleen majalle ja kantoi ulos Sörenin jo täysin kangistuneen ruumiin kuusien välissä olevaan paikkaan. Hän yritti ensin haudata ruumiin, mutta kun se ei onnistunut, hän pani ruumiin päälle aaltopeltilevyn. Sitten hän kirjoitti ilmoituksen ja valtakirjan.

Peter myönsi vielä anastaneensa radion ennen murhaa ja että hän noin kuukausi murhan jälkeen oli hakenut Sörenin polkupyörän.

Peter pysyi kertomuksessaan tuomarin eteen vietynä samana päivänä kello 14.00.

Kuulusteluissa Peter kertoi jo sinä päivänä, kun hän oli humalaisena tullut kotiin – siis murhapäivänä – kertoneensa Loralle, että Sören oli kuollut. Hän ei kuitenkaan ollut kertonut itse murhanneensa hänet.

Epilogi

Perjantaina, tammikuun 31. päivänä Peteriä kuulusteltiin eri varkauksista toisten tutkijoiden toimittaessa Loran ja Peterin tytärpuolen loppukuulusteluja. Lora pysyi kertomuksessaan, ettei Peter ollut maininnut Sörenin kuolleen. Hänen asenteensa tähän kysymykseen voitiin tulkita niin, että Peter kaikesta huolimatta oli kertonut hänelle itse murhanneensa Sörenin.

Aikaisin aamulla, lauantaina, helmikuun 1. päivänä tutkintaryhmä sai lopultakin lähteä kotiin. Tällä kerralla miehet saivat purkaa laukkunsa kotonaan.

Toukokuun 22. päivänä 1969 Peter Jensen tuomittiin Vestre Landsretissa 16 vuodeksi vankeuteen ja Korkein oikeus vahvisti tuomion huhtikuussa 1970.

Peter päästettiin koevapauteen kesäkuun 14. päivänä 1978 kolmen vuoden koetusajoin. Tämän jälkeen hän joutui vielä kerran poliisin kanssa tekemisiin. Hänet nimittäin tuomittiin syyskuun 7. päivänä 1984 150 kruunun sakkoon polkupyörävarkaudesta.

Peter Jensen kuoli toukokuun 28. päivänä 1990.

Magleskovin ruumislöytö

Lauantaina, lokakuun 29. päivänä 1988 ilmoitti eräs 54-vuotias mies Køgen poliisille, että ollessaan koiriensa kanssa lenkillä hän oli löytänyt maahan kaivetun ruumiin Magleskovissa, metsässä, joka sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Borupista luoteeseen.

Löytö osoittautui erään nuoren miehen ruumiin taikka luurangon osiksi, jotka oli kaivettu maahan muovisäkeissä.

Koirat löytävät

Heti ilmoituksen tultua järjestyspartio lähetettiin ilmoitettuun paikkaan, joka sijaitsi noin 500 metrin päässä metsässä ja missä ilmoittaja odotti. Hän selitti, että oikeastaan hänen koiransa, rodultaan Norjan hirvikoiria, olivat lenkillä metsässä ollessaan olleet kovasti kiinnostuneet paikasta.

Löytöpaikka osoittautui suureksi juurikuopaksi, kuopaksi, joka oli syntynyt syksyllä 1967 raivonneen myrskyn yhteydessä, jolloin osa metsän pyökeistä kaatui.

Ilmoittajan ulkoiluttaessa koiriaan metsässä lokakuun 29. päivää edeltäneinä päivinä koirat olivat monta kertaa sännänneet kuopalle. Löytöpäivänä ilmoittaja oli päättänyt ottaa selvää, miksi koirat olivat niin kiinnostuneita kuopasta. Ilmoittaja oli antanut koirien juosta vapaana ja ne olivat heti juosseet kuopalle, jonka pohjalle ne loikkasivat ja alkoivat raapia mustaa muovinpalasta, joka pisti maasta esiin.

Kun koirat olivat hetkisen raapineet mustaa muovia ilmassa oli tuntunut vahva ja melkein löyhkäinen haju.

Se oli saanut ilmoittajankin hyppäämään kuoppaan ja sorkkimaan muovia puukepillä ja silloin hän havaitsi jotain, joka muistutti putkiluuta. Ilmoittaja poistui nyt paikalta koirineen ja palasi asuntoonsa, mistä hän ilmoitti poliisille löydöstään.

Luurangon osia löytyy

Järjestyspoliisin saavuttua paikalle sitä tutkittiin lähemmin. Poliisimiehet näkivät ilmoittajan havaitseman putkiluun. Toinen poliisimiehistä veti käteensä muovikäsineet ja veti löydön päivänvaloon. Se osoittautui lonkkaniveleksi, joka oli kiinni sääriluussa ja jalkaterässä. Jalassa oli edelleenkin jäljellä ihoa, eikä tämän jälkeen ollutkaan mitään epäilemistä, löytö oli peräisin ihmisruumiista taikka sen osista. Rikospoliisille ilmoitettiin löydöstä ja se otti jatkotutkimukset hoitaakseen.

Falckin pelastuskunta kutsuttiin paikalle kaivamaan ruumis esiin. Samoin kutsuttiin paikalle Tekninen osasto suorittamaan valokuvaukset löytöpaikalla ja sen ympäristössä. Sitä paitsi koko kaivuutyö piti kuvata. Lopuksi saivat poliisikoirat etsiä jälkiä paikan ympäriltä.

Pakattu muovisäkkiin

Kaivuutyön aikana todettiin, että ruumislöydön päällä oli noin 10 sentin paksuinen kerros maata, lehtiä ja oksia. Kerros poistettiin varovasti ja havaittiin, että mustaa muovia oli koko kuopan pituudelta. Kuoppa oli noin metrin syvyinen, 0,75 metrin levyinen pohjasta ja 1,5 metrin levyinen maanpinnan tasolla ja noin 2 metriä pitkä. Mustan muovin ympärille noin kolmasosan etäisyydelle sen kummastakin päästä oli kiedottu punosta, todennäköisesti nylonia pitämään muovia koossa.

Kun löydön päällä ollut kymmensenttinen kerros oli poistettu, mustan muovin ympäri kaivettiin syvennys, jotta löytö saataisiin paremmin nostetuksi ylös. Työtä vaikeutti se, että kuopassa oli hyvin ahdasta ja löydön kaivaminen esiin vei monta tuntia.

Kun löytö oli saatu paljaaksi sitä yritettiin nostaa kuopasta, mutta ensimmäisen varovaisen yrityksen jälkeen kävi selväksi, että löytö menisi hajalle moneen kappaleeseen, jos se nostettaisiin sellaisenaan. Siksi oli välttämätöntä työntää löydön alle palanen vahvaa muovipressua ja kun se oli saatu paikoilleen, löytö voitiin nostaa ylös ehjänä.

Oli selvästi nähtävissä, että kyseessä oli ihmisruumis. Kahteen mustaan muovisäkkikerrokseen pakattu ruumis haisi pahalta ja se oli lehtien, maan ja oksankappaleiden tahrima. Punotut köydet pitivät koossa ulointa muovikerrosta. Sisäkerros taas oli sidottu punertavalla vahvalla teipillä. Tässä alustavassa tutkimuksessa ei ruumiin yltä taikka sen vierestä löydetty minkäänlaisia vaatteita.

Ruumis kuljetettiin Kööpenhaminan Oikeuslääketieteen Instituuttiin oikeuslääkeopilliseen tarkastukseen ja ruumiinavaukseen.

Vain muutamia pehmeitä osia jäljellä

Lokakuun 30. päivänä 1988, sunnuntaina, toimitettu avaus aloitettiin perusteellisella röntgenkuvauksella sen selvittämiseksi, oliko ruumiissa mitään metalliesineitä, esimerkiksi luoteja. Ainoa, mitä löydettiin, olivat aikaisemmin mainittujen köysien soljet.

Ruumiinavaus paljasti, että kyseessä oli täysikasvuisen ihmisen jäännökset, ruumis jonka jäsenissä taikka kallossa ei ollut mitään murtumia. Löytö oli, kuten on sanottu, kovin tahriintunut, ja paitsi niveliä vain harva pehmyt osa oli jäljellä. Vain säärissä oli hieman ihoa. Lopussa osassa ihoa ja pehmeitä osia oli selvää ruumisvahamuodostusta.

Ruumiinavauksessa löytö tarkastettiin hyvin tarkoin ja onnistuttiin löytämään jäänteitä maksasta ja munuaisista. Nämä elimet otettiin talteen oikeuskemiallista tutkintaa varten. Muita elimiä ei löydetty.

Ruumiin kallon sanottiin olevan pitkänomainen, tyypiltään luonteenomaisen skandinaavinen. Kallo luovutettiin avauksen jälkeen Kööpenhaminan Hammaslääkärikorkeakouluun oikeusodontologista tutkintaa varten.

Oikeuslääkärit selittivät luurangon mitattuaan ja sen lähemmin tutkittuaan, että kyseessä ilmeisesti oli noin 180 sentin pituisen ja alle 50-vuotiaan, ehkä paljonkin nuoremman miehen ruumis.

Kuolinsyytä ei sitä vastoin ruumiinavauksessa todettu.

Ruumiin arvioitiin olleen maassa vuoden verran, ehkä jopa 2–3 vuotta.

Kun mitään vaatteita ei ruumiin yltä eikä sen läheltä löydetty oli lähdettävä siitä, että ruumis oli pantu muovisäkkeihin alastomana.

Miehen ruumis

Kallon oikeusodontologisessa tutkimuksessa Kööpenhaminan Hammaslääkärikorkeakoulussa tultiin siihen tulokseen, että kuollut oli mieshenkilö, joka kuollessaan oli ollut noin 22-vuotias (plus-miinus 3 vuotta). Hampaat olivat kauniit ja hyvin hoidetut ja niitä oli hoidettu niiden puhkeamisesta lähtien. Hammashoidon kuvailtiin olevan taitavaa hammaslääkärityötä ja edelleen, että kyseessä oli luonteenomainen kouluhammashoito, joka oletettiin suoritetuksi Tanskassa.

Tutkimuksen perusteella laadittiin hammaskortti tunnistamisessa käytettäväksi. Ruumiin tilan vuoksi muuta tunnistamiskeinoahan ei ollut.

Tutkijoiden saatua nämä tiedot Hammaslääkärikorkeakoulusta käännyttiin Rigspolitichefenin Tutkimuspalvelun puoleen ja pyydettiin apua ruumiin tunnistamisessa. Sellaista henkilöä ei kuitenkaan ollut rekisteröity, jonka hammasstatus olisi sopinut löydetyn ruumiin hammaskorttiin.

Sitten ruumislöydöstä lähetettiin telex koko maahan ja yhteys otettiin kaikkiin Själlannin poliisipiireihin pyynnöin, että ajankohtaiset etsintätapaukset käytäisiin vielä kerran läpi sellaisen tapauksen löytämiseksi, jota ei ehkä ollut raportoitu Tutkintapalvelulle.

Viimeisten viiden vuoden työt

Niiden tietojen perusteella, jotka oli saatu vainajan hampaiden hoidosta käännyttiin Tanskan hammaslääkäriyhdistyksen puoleen ja pyydettiin siltä kouluhammasklinikoiden ja yksityisten hammaslääkärien nimet ja osoitteet. Tarkoituksena oli pyytää niiltä tunnistamisapua. Hammaslääkäriyhdistyksessä suhtauduttiin pyyntöön hyvin myönteisesti ja pyydetyt tiedot saatiin välittömästi.

Kun tutkijat laskivat saamansa osoitteet selvisi, että maassa oli kaikkiaan 809 kunnallista hammasklinikkaa, eli 411 Själlannissa, Lolland-Falsterilla ja Bornholmilla. 51 Fynillä ja 347 Jyllannissa. Lisäksi maassa oli 2 034 yksityispraktiikkaa harjoittavaa hammaslääkäriä.

Saatuaan osoitelistan tutkijat päättivät aluksi kääntyä vain Själlannissa, Lolland-Falsterilla ja Bornholmilla olevien kunnallisten klinikoiden puoleen ja pyytää niitä käymään läpi viimeisten viiden vuoden aikana suoritettujen hammashoitojen kortit.

Tiedustelun rajoittaminen vain Ison Beltin itäpuolella oleviin klinikoihin johtui olettamuksesta, että kyseinen henkilö oli kotoisin joltakin mainituista alueista ja että lähinnä siksi oli ajateltavissa, että asianomainen oli hoidattanut hampaitaan jossakin näiden alueiden klinikoista.

Klinikoille lähetettäväksi tiedustelumateriaaliksi koottiin hammaskortin kopio, valokopio ruumiin hampaista ja lyhyt kuvaus tapauksesta.

Yksi hammas puuttuu

Vain muutamia päiviä