Rikosreportaasi Pohjoismaista 2000

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista on kokoelma jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja rikosten tekijät on tuomittu. Rikosreportaasit ovat hengästyttävää luettavaa, sillä totuus on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpiin tarinoihin ja tutustumaan siihen palapeliin, joka on koottava syyllisten löytämiseksi. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 22, 2018
• ISBN: 9788711972458

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia • Tanska

Ongelmallinen sormenjälki

Søren Brigsted Jensen, kriminalassistent, Hvidovre.

---

Kuten tunnettua sormenjälki on erittäin tärkeä todiste poliisin suorittamassa rikostutkinnassa. Tämä pätee niin henkirikosten kuin vähemmän törkeidenkin rikosten tutkinnassa. Tässä ei käsitellä sormenjälkeä niinkään teknisen rikostutkinnan osana, vaan lähinnä sitä tosiseikkaa, että jokaisella ihmisellä on yksilöllinen sormenjälki ja sitä, kuinka vaikeaa sormenjäljessä olevien yksityiskohtien löytäminen voi joskus olla.

Sormenjälkien yksilöllisyys on ollut tiedossa jo vuosituhansia, sillä jo muinaisessa Babyloniassa sormenjälkeä käytettiin savitauluissa vakuutena taulun aitoudesta.

---

Daktyloskopian, sormenjälkiä tutkivan tieteen, kehitti 1880-luvulla englantilainen poliisimies. Hän käytti menetelmää rikollisten tunnistamisessa ja hankkiakseen näyttöä heitä vastaan. Vuonna 1904 menetelmä otettiin käyttöön Tanskassa, ja nykyään sormenjälki katsotaan täydeksi näytöksi kaikkialla maailmassa.

Seuraava rikostapaus osoittaa, miten vaikea on työskennellä sormenjälkien ja muiden pienten yksityiskohtien parissa. Mutta siitä ei ole epäilystäkään, etteikö juuri sormenjälki johtanut tekijän kiinnisaamiseen myös tässä tapauksessa.

Maanantai heinäkuun 9. päivä vuonna 1991 oli aivan tavallinen arkipäivä Hvidovressa. Mikään ei viitannut, että se tulisi poikkeamaan muista päivistä.

Todellisuus oli kuitenkin täysin toinen! Tuona päivänä sai alkunsa pitkä ja työntäyteinen murhatutkinta.

Kello 17.00 puhelin soi Hvidovren rikospoliisissa. Järjestyspoliisin päivystäjä ilmoitti poliisipartion olevan matkalla Bymuren 23:een, kolmanteen kerrokseen Stationsbyeniin, missä nainen oli löytänyt tyttärensä luultavimmin murhattuna.

Murhattu Mette

Muutamaa minuuttia myöhemmin päivystäjä oli jälleen puhelimessa. Hän ilmoitti poliisipartion saapuneen ilmoitettuun osoitteeseen, mistä se oli löytänyt nuoren naisen ruumiin.

Tuolloin ensimmäiset rikospoliisit olivat jo matkalla tapahtumapaikalle, ja heti tämän jälkeen hälytettiin lisää tutkijoita vapaalta. Hälytys oli nimittäin tullut, kun suurin osa rikospoliiseista oli jo ehtinyt lähteä kotiin työpäivän päätyttyä.

Saavuttuaan rikospaikalle tutkijat saattoivat todeta naisen kuolleeksi – hän oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Ylävartalossa ja kaulassa oli useita syviä jälkiä puukon iskuista. Lisäksi käsissä oli nähtävissä puolustautumishaavoja. Koska lautumat olivat selvästi havaittavissa, ei ollut epäilystäkään, etteikö nainen ollut kuollut.

Nainen oli alasti, puoli-istuvassa asennossa lattialla sängyn vieressä ja hänen yläruumiinsa nojasi sänkyyn. Kaikkialla oli verta – jopa korkealla seinillä. Oli selvää, että huoneistossa oli kamppailtu ja nainen oli taistellut epätoivoisesti henkensä puolesta.

Ruumin ulkoisessa tarkastuksessa voitiin kaulalla todeta pieniä, lähes huomaamattomia, nauhamaisia pistohaavoja. Ne olivat hyvin erikoisia ja saattoivat olla osoitus siitä, että nainen oli joutunut jonkinlaisen kidutuksen uhriksi.

Rikospaikka eristettiin, minkä jälkeen paikalle kutsuttiin tekniset tutkijat ja lääkäri. Lukemattomien kuulustelujen sarja saattoi käynnistyä. Tuona myöhäisenä iltapäivänä ei voitu kuvitellakaan, että tutkinta kestäisi useita vuosia.

Uhrin henkilöllisyys oli tiedossa, sillä surmatun oli löytänyt hänen oma äitinsä.

Rikospaikka

Samanaikaisesti, kun suuri joukko tutkijoita aloitti talossa asuvien kuulustelut, surmapaikalle saapui väkeä sekä tekniseltä- että sormenjälkiosastolta. Löytöpaikka sijaitsi yksiössä, johon kuului hyvin pieni eteinen, WC sekä olohuone. Asunnon osoite oli 3. sal, mf, mutta erona melkein kaikkiin tanskalaisiin rakennuksiin tämän talon katutasolla olevaa kerrosta kutsuttiin ensimmäiseksi kerrokseksi. Tästä johtuen Metten vuokrahuoneisto sijaitsi todellakin talon kolmannessa eikä neljännessä kerroksessa, niin kuin tanskalaisen käytännön mukaan olisi voinut päätellä.

Tämä on syytä mainita, koska kyseisellä seikalla oli tietty merkitys tämän tapauksen tutkinnassa. Lisäksi voidaan mainita edellisellä asunnon vuokralaisella olleen sama sukunimi kuin Mettellä. Tämä antoi aiheen tiettyihin epäilyihin tekijän ja hänen motiivinsa suhteen. Niitä ei ole kuitenkaan syytä tarkastella tässä lähemmin, mutta kyseisen seikan selvittäminen vei todellisuudessa runsaasti tutkijoiden aikaa.

Teknisten tutkijoiden suorittamissa tutkimuksissa otettiin poliisin haltuun monia esineitä lähempää tarkastelua varten. Lisäksi koko asunto tutkittiin hyvin perusteellisesti sormenjälkien ja muiden todisteiden löytämiseksi. Melko pian selvisi joko tekijän tai Metten käyneen WC:ssä tapahtuman yhteydessä, koska pesualtaassa ja valokatkaisijassa oli verta. Joka tapauksessa joku oli yrittänyt pestä veren pois.

Ajatus, että Mette olisi ollut kylpyhuoneessa voitiin hylätä. Tuskin hän olisi alkanut pestä näissä olosuhteissa. Tämän lisäksi Metteä oli puukotettu niin pahoin, että todennäköisesti hän ei olisi onnistunut pääsemään kylpyhuoneeseen saakka.

Tutkijoilla oli kuitenkin onnea. Aivan pesuhuoneen valokatkaisimen alapuolelta löytyi verinen sormenjälki. Sen oli voinut jättää ainoastaan Mette tai surman tekijä.

Nopeasti pystyttiin selvittämään, että kyseessä ei ollut Metten sormenjälki, joten jäljelle jäi vain tekijä. Teknisten tutkimusten yhteydessä tutkijoille selvisi, että asunnon ulko-ovessa oli nähtävissä murronjälkiä; karmipelti ja karmi olivat vaurioituneet. Tekijä oli tämän jälkeen sulkenut oven poistuessaan paikalta.

Sormenjäljen löytyminen kieltämättä herätti toiveen tapauksen nopeasta selviämisestä. Mutta jälkeen liittyi pieni ongelma. Veren tahrima sormenjälki oli hyvin heikosti havaittavissa ja teknisten tutkijoiden oli erittäin vaikea saada jälkeä taltioiduksi vertailukelpoisena. He eivät siis voineet siirtää jälkeä uuteen tietokoneohjelmaan, AFIKSEEN, joka olisi suorittanut vertailun ja lopulta ilmoittanut tekijän nimen.

Tässä tapauksessa oli pakko tarkistaa jokaisen epäillyn henkilön rekisterissä oleva sormenjälki käsin. Kaksi teknistä tutkijaa suoritti tehtävän, ja se vei runsaasti aikaa. Tästä huolimatta kaikki olivat hyvin toiveikkaita.

Mikäli WC:n seinällä oleva sormenjälki olisi ollut selvempi, tekijä olisi saatu kiinni melko nopeasti, koska myöhemmin selvisi, että oikean henkilön sormenjäljet oli jo rekisteröity AFIS-järjestelmään.

Avedøren Stationsby

Selvyyden vuoksi on tämän surullisen tapauksen tapahtumapaikasta, Avedøren Stationsbystä, jota arkikielessä kutsutaan pelkästään Stationsbyksi, mainittava muutama seikka. Kyseessä on erikoislaatuinen kaupunginosa – se on ikään kuin oma yhdyskuntansa yhteiskunnassa. Tämä ongelmien sävyttämä asumalähiö syntyi noin 25 vuotta sitten. Alueen rakentamisella oli tarkoitus täyttää monien Kööpenhaminan saneerattavien vuokra-asuntojen asukkaiden asunnon tarve.

Muutaman tuhannen asukkaan Stationsby sijaitsee Hvidovren kunnassa noin kymmenen kilometriä Kööpenhaminan eteläpuolella. Suurin osa alueen asukkaista on ulkomaalaisia, opiskelijoita, työttömiä, vanhuksia ja yksinhuoltajia. Hyvin suuri osa vuokralaisista on tai on ollut riippuvainen yhteiskunnan avustuksista.

Monen mielestä alue oli lähinnä nykyaikainen slummi ja aineksia tämän näkökannan puolesta ei ollut vaikea löytää. Alue oli rakennettu erikoisella tavalla, sillä sitä ympäröi lähes yhtenäinen rakennus, jota kutsutaan Bymureniksi – Kylämuuriksi. Sen sisäpuolella on runsaasti pieniä rivitaloja pienine puutarhoineen. Alueella on myös melko paljon puistomaisia alueita, joissa ei ole juuri lainkaan liikennettä. Aivan kuten muilla samankaltaisilla alueilla, rikoksia tapahtuu paljon ja tämän takia kunnon ihmiset eivät uskalla liikkua ulkona pimeän aikana. Luonnollisesti suurin osa alueen ihmisistä on rehellisiä ja lainkuuliaisia kansalaisia, mutta he eivät ole liikkeellä iltaisin ja öisin.

Stationsbyn öitä voisi kutsua kiihkeiksi, mikä johtuu suureksi osaksi pahoinpitelyistä, murroista, vahingonteoista, asunnoissa tapahtuvista nahinoista ja muista vastaavista alueen jokapäiväiseen elämänmenoon liittyvistä tapahtumista.

Yksi Stationsbyn alueella asuvista oli 19-vuotias Mette, mutta kuten jo aiemmin on käynyt ilmi, hän sai asua alueella aivan liian lyhyen ajan.

Millainen Mette oli?

Keväällä vuonna 1991 Mette oli 19-vuotias elämänhaluinen nuori neito. Hänen opiskelunsa oli loppusuoralla ja hän oli päässyt töihin tilitoimistoon. Tyttö omisti suurimman osan vapaa-ajastaan ystäville ja intohimoiselle harrastukselleen, jalkapallolle. Hän pelasi itse aktiivisesti ja toimi lisäksi pienten lasten valmentajana. Mette opiskeli Valbyn kauppaopistossa ja hän oli päättänyt suorittaa tutkinnon hyvin arvosanoin. Hän oli erittäin pidetty ihminen, jolla oli laaja ystäväpiiri koulun ja jalkapallon ansiosta.

Mette muutti 13. päivänä toukokuuta vuonna 1991 Stationsbyhyn, mistä hän oli hankkinut asunnon Bymurenista. Syynä muuttoon oli nuoren ihmisen luonnollinen halua päästä käsiksi johonkin omaan. Tämä päätös osoittautui hyvin kohtalokkaaksi, sillä vain kuukautta myöhemmin Mette surmattiin raa’asti omaan sänkyynsä ilman mitään syytä.

Hyvin järkyttynyt äiti kertoi heti tapahtumapaikalla ja myöhemmin kuulusteluissa poliisiasemalla, että hänen toinen tyttärensä, Tanja oli ottanut häneen yhteyttä maanantaina kello 14:n aikaan iltapäivällä. Tanja oli tiedustellut, oliko äiti nähnyt Metteä tai kuullut hänestä jotain. Mette oli tavoilleen hyvin poikkeuksellisesti jäänyt pois sunnuntaina aamupäivällä pelatusta jalkapallo-ottelusta.

Äidin kertomus

Metten äiti oli työssä päiväkodissa ja vasta kello 16:n jälkeen, kun viimeinen lapsi oli haettu, hänellä oli mahdollisuus selvittää asiaa. Koska Mettellä ei ollut puhelinta, äiti ajoi hänen asunnolleen. Kukaan ei tullut avaamaan, vaikka hän koputti oveen ja soitti ovikelloa. Tämän takia äiti avasi oven omilla avaimillaan.

Äiti huomasi heti ovenkarmissa olleet vauriot ja seuraavaksi hän näki Metten, joka oli puolittain istuvassa asennossa sänkynsä vieressä olevassa verilammikossa.

Äiti juoksi kirkuen, täysin poissa tolaltaan, ulos asunnosta talon porraskäytävään ja pyysi vastaantulleita ihmisiä soittamaan poliisit.

Oikeastaan tämän enempää äiti ei pystynyt tapauksesta kertomaan. Äiti lisäsi ainoastaan, että hän oli tavannut Metten viimeksi perjantaina iltapäivällä. Tuolloin Mette oli ollut iloinen ja tyytyväinen eikä mikään ollut vaikuttanut huolestuttavan häntä. Äidillä ei ollut aavistustakaan, kuka tekijä voisi olla.

Ei äiti eikä kukaan muukaan myöhemmin kuulusteluissa olleista tiennyt Mettellä olevan ketään vihamiestä. Äiti ei myöskään ollut tietoinen, että Mettellä olisi ollut ketään miesystävää. Tämän vuoksi äiti ei ymmärtänyt lainkaan, mitä oli voinut tapahtua.

Naapurin kertomus

Talon asukkaiden puhutteluja tehdessään tutkijat tapasivat melko pian erään Metten naapureista. Hän oli ainoa henkilö, joka oli tehnyt tutkinnan kannalta merkittäviä havaintoja tapauksesta.

Tämä Metten naapuri oli ulkomaalainen eikä hän osannut sanaakaan tanskaa. Tulkin avustuksella hän kertoi heränneensä sunnuntaita vasten yöllä kovaan rusahdukseen ja sitä seuranneeseen naisen kirkumiseen. Tämän jälkeen oli tullut aivan hiljaista.

Todistajalle oli syntynyt hyvin vahva vaikutelma, että joku oli ollut pyrkimässä sisälle hänen asuntoonsa, minkä vuoksi hän oli piiloutunut pelon kangistamana makuuhuoneensa oven taakse. Nainen oli seisonut oven takana täysin lamaannuksissa eikä ollut uskaltanut liikahtaakaan.

Hän ei ollut kuullut enää enempää ääniä, mutta nainen ei ollut kuitenkaan uskaltanut mennä katsomaan ovisilmästä käytävään tai ikkunasta ulos saadakseen selvyyden, mitä oikein oli tapahtunut. Hän ei myöskään voinut soittaa poliisille, koska hän ei yksinkertaisesti osannut riittävän hyvin tanskaa voidakseen tehdä itsensä ymmärretyksi. Asiaan vaikutti myös, että nainen oli tottunut meluun ja häiriöääniin, sillä talossa asui melko levotonta ja kovaäänisesti käyttäytyvää porukkaa.

Lopputulos oli, että nainen ei tehnyt yhtään mitään – mistä häntä voi tuskin moittia tilanne ja olosuhteet huomioon ottaen. Hän teki kuitenkin hyvin tärkeä havainnon katsoessaan kelloa herättyään meteliin. Kello oli ollut täsmälleen 01.35. Olikin erittäin todennäköistä, että murha oli tapahtunut juuri tuona hetkenä.

Ystävien kertomukset

Kaikki poliisit tietävät ensimmäisten hetkien olevan erittäin tärkeitä rikoksen tultua ilmi. Heti tutkinnan alussa pystytään yleensä keräämään rikoksen selvittämisen kannalta kaikkein keskeisimmät tiedot.

Tämän vuoksi poliisi irrotti kaikki mahdolliset voimavaransa tutkinnan alkuun tapauksen nopean selvittämisen toivossa. Metten äiti oli nähnyt tyttärensä perjantaina iltapäivällä. Tutkijat otaksuivat naapurin kertomuksen perusteella murhan tapahtuneen sunnuntaina yöllä. Tämän vuoksi oli tärkeää yrittää löytää joku, joka oli ollut Metten kanssa perjantai-iltapäivän ja myöhäisen lauantai-illan välisenä aikana.

Jo maanantai-iltana poliisi puhutteli Tanjaa, Metten sisarta ja muutamia Metten ystäviä, jotka olivat olleet Metten kanssa lauantai-iltana. Kaikki tytöt kertoivat yhtäpitävästi lauantai-illan elokuvissa käynnistä ja että ilta oli sujunut kaikin puolin ongelmitta.

Tytöt olivat eronnet puolen yön tietämissä Kööpenhaminassa palatakseen koteihinsa. Mette oli noussut Avedøreen menevään S-junaan yhden ystävänsä kanssa, joka oli kuitenkin jäänyt pois junasta ennen Metteä. Tämä ystävä oli luultavimmin viimeinen ihminen, joka varmuudella oli nähnyt Metten elävänä – luonnollisesti tekijää lukuunottamatta.

Metten ystävien yksityiskohtaisten tietojen ansiosta tutkijat saattoivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä lähteä tutkimuksissaan siitä, että Mette oli saapunut Avedøren S-asemalle kello 00.40. Sieltä hän oli mitä ilmeisimmin mennyt suoraan asunnolleen. Kävelymatkaan ei ollut voinut kulua aikaa kovinkaan monta minuuttia.

Tämän lisäksi ilmaantui vielä yksi todistaja, joka vahvisti kertomuksessaan tutkijoiden kokoamat tiedot Metten liikkeistä sunnuntain vastaiselta yöltä. Kyseessä oli nuori mies, joka koiraa ulkoiluttaessaan, noin kello 00.45, oli kävellyt Metten asuintalon takapuolelta.

Tällöin hänen katseensa oli sattumalta osunut Metten asuinhuoneiston ikkunaan. Hän havaitsi, että huoneistossa oli valot ja verhot oli vetämättä ikkunan eteen. (Itse asiassa Mette ei ollut vielä ehtinyt laittaa verhoja ikkunaan). Mutta verhojen puuttuminen ei ollut kuitenkaan ollut asia, joka oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Huoneistossa oli nuori nainen, joka oli riisuutumassa ja itse asiassa hän oli jo aivan alasti. Koska mies ei ollut halunnut vaikuttaa tirkistelijältä, hän oli jatkanut matkaansa, vaikka hän oli ollut vielä utelias.

Miltei samaan aikaan hän oli havainnut kookkaan ja ruman miehen, joka oli seissyt hieman loitommalla. Todistaja ei ollut kuitenkaan uskaltanut kävellä häntä kohden, vaan hän oli kääntynyt takaisin ja mennyt kotiinsa.

Tämän vuoksi hän ei ollut kyennyt tekemään kovinkaan hyviä havaintoja kyseisestä miehestä. Joka tapauksessa todistajan tekemä havainto oli hyvin mielenkiintoinen.

Oliko kyseessä tekijä, jonka todistaja oli nähnyt? Ehkäpä myös tekijä oli nähnyt Metten alastomana asunnossa? Siinä tapauksessa murha saattaisi olla motiiviltaan seksuaalimurha!

Mikäli todistaja näkemä mies oli tekijä, tutkijat pitivät lähes varmana, että surman tehnyt henkilö tunsi alueen ja tapahtumapaikan. Tämän olettaman perusteena oli se, että ilman alueen tuntemusta olisi ollut hyvin vaikea löytää juuri oikea asuinhuoneiston ovi. Sisäänkäynti porraskäytävään sijaitsi nimittäin talon toisella puolella.

Jokaisessa kerroksessa oli kolme erikokoista asuinhuoneistoa, joista kaikista oli ikkunat talon taakse. Lisäksi Metten asuinhuoneisto sijaitsi lähellä talon päätyä, mikä vaikeutti entisestään oikean huoneiston löytämistä.

Ruumiinavauksen tulokset

Kuten kaikissa muissakin vastaavissa rikostapauksissa Mettelle tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, missä todettiin eri puolilla ruumista olevan 24 pistohaavaa. Useimmat niistä olivat olleet kuolettavia. Tämän lisäksi pistohaavoja todettiin kitalaessa, joten ei ole lainkaan liioiteltua todeta, että Mette oli saanut iskuja oikeastaan joka puolelle kehoansa. Murha-aseen arvioitiin olevan 10–12 senttiä pitkä, kapeateräinen fileerausveitsi.

Ruumiinavauksessa ei tullut esiin mitään sellaista seikkaa, joka olisi viitannut Metten joutuneen väkisinmakaamisen tai muun seksuaalirikoksen uhriksi. Tämän perusteella ei voitu kuitenkaan päätellä, etteikö motiivina voisi olla seksuaalirikos. Luonnollisesti kaikki muutkin mahdollisuudet otettiin huomioon.

Tekijän etsintä

Metten ystävien ensimmäisten kuulustelujen jälkeen poliisin tutkijat kohdistivat huomion Stationsbyn alueen potentiaalisiin tekijäehdokkaisiin ja kävivät puhuttelemassa heitä.

Eräs ensimmäisistä, joka joutui tämän riskianalyysin vuoksi tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi, oli Metten kanssa samassa talossa mutta eri porraskäytävässä, asuva 29-vuotias Peter. Hän joutui poliisin kiinnostuksen kohteeksi erityisesti rikollisen taustansa takia. Hänet oli nimittäin noin kaksitoista vuotta aiemmin, 17-vuoden ikäisenä, tuomittu muun muassa osallisuudesta väkimakaamisen sekä useista väkisinmakaamisen yrityksistä. Juuri väkisinmakaaminen saattaisi olla murhan motiivina Metten tapauksessa.

Toinen merkittävä seikka oli se, että tutkijat olivat saaneet mielenkiintoisen vihjeen eräältä Peterin langon tuttavalta. Kyseinen henkilö oli sattumalta kuullut sunnuntaina – siis päivää ennen Metten löytymistä – Peterin ja hänen lankonsa välisen puhelinkeskustelun. Hän oli kuullut Peterin kertoneen, että hän oli käynyt ulkona murhayönä, jolloin joku oli seurannut häntä.

Tutkijat ottivat yhteyttä Peteriin, mutta hän ei kuitenkaan kyennyt auttamaan tutkijoita sellaisilla tiedoilla, jotka olisivat liittyneet Metten tapaukseen. Peter kertoi olleensa kotonaan miltei koko illan ja, että hän oli käväissyt hakemassa linnulleen vähän hiekkaa murhan oletettuna tapahtuma-aikana. Ulkona ollessaan kaksi nuorta henkilöä oli juossut hänen ohitseen Metten asunnon suunnasta. Peter ei kuitenkaan osannut sanoa kovin hyviä tuntomerkkejä näistä henkilöistä.

Peter ei ollut erityisen luotettava henkilö ja hänen kertomuksensa antoi aihetta moniin kysymyksiin. Mutta sormenjälkiosaston ilmoittaessa melko pian tämän jälkeen, että rikospaikalta löydetty sormenjälki ei ollut Peterin, tutkijoiden mielenkiinto häntä kohtaan kaikesta huolimatta laimeni.

Seuraavaksi sormenjälkiosastolle lähettiin lukuisten henkilöiden nimet, jotka tutkijat halusivat tarkistaa. Muutamissa tapauksissa sormenjälkitutkijat pyysivät ottamaan henkilön lähempään tarkasteluun, mutta joka kerta lopputulos oli negatiivinen.

Lankomiehen kertomus

Peterin lankoa luonnollisesti kuulusteltiin mainitun puhelinkeskustelun vuoksi. Hän vahvistikin ilman pienintäkään epäilyä, että kyseinen puhelu oli käyty. Peter oli kertonut puhelun aikana, että hän oli käynyt murhan tapahtumayönä ulkona hakemassa hiekkaa, jolloin yhtäkkiä kaksi henkilöä oli alkanut seurata häntä. Lopulta Peter oli joutunut juoksemaan – tai oikeammin pakenemaan henkensä edestä – ja hän oli joutunut kahlaamaan erään kanavan yli. Tämän takia hänen vaatteensa olivat tulleet läpimäriksi ja hän oli joutunut myöhemmin pesemään ne.

Tämä Peterin tarina vaikutti kieltämättä hyvin omituiselta, mutta vuosien saatossa tutkijat ovat törmänneet moniin hyvin ihmeellisiin asioihin. Jotkut kertomuksista olivat niin uskomattomia, että niiden oli melkein oltava totta! Peterin ihmeellisestä ja uskomattomasta tarinasta huolimatta, tutkijoiden oli kuitenkin hyväksyttävä se tosiseikka, että Metten asunnosta löydetty sormenjälki ei ollut Peterin. Toisin sanoen; hän ei voinut olla murhaaja.

Harhateillä

Metten tapauksesta kirjoitettiin paljon lehdissä, minkä vuoksi tutkijat saivat runsaasti vihjeitä. Luonnollisesti toiset niistä olivat kiinnostavampia kuin toiset, mutta kaikki saadut vihjeet tarkistettiin. Eräs 16-vuotias tyttö kertoi tutkijoille hyvin mielenkiintoiselta vaikuttavan vihjeen. Tyttö asui nuorten opiskelijoiden asuntolassa Stationsbyssä. Hän kertoi tapahtumasta, mikä hänelle oli sattunut murhayönä.

Noin kello yhden aikaan tyttö kertoi lähteneensä käymään ulkona asuntolasta. Päästyään Bymurenin taakse, Metten asunnon kohdalle, hän oli havainnut nuoren miehen seuraavan itseään. Aina tytön kääntyessä katsomaan taaksepäin, mies oli yrittänyt piiloutua. Ollessaan melkein kotona, mies oli yhtäkkiä ilmestynyt tytön eteen. Mies oli ollut niin lähellä tyttöä, että pimeästä huolimatta, hän oli nähnyt miehen selvästi ja jopa tuntenut hänen alkoholinhajuisen hengityksensä.

Kuulustelussa tyttö antoi tästä miehestä erittäin hyvät tuntomerkit. Miehellä oli ollut yllään hyvin erikoinen verryttelypuku, jossa oli runsaasti raitoja joka suuntaan.

Tutkijat elättelivät suuria toiveita kyseisen verryttelypukuisen mieshenkilön tavoittamiseksi, jonka luultavimmin vain tämä yksi todistaja oli nähnyt. Poliisi hankki vastaavanlaisen verryttelypuvun, jota esitettiin miehen tuntomerkkien ohella lukuisia kertoja lehdissä. Kyseistä mieshenkilöä ei kuitenkaan koskaan tavoitettu ja häntä oli tuskin olemassakaan muualla kuin tytön mielikuvituksessa. Epäilykset kertomuksen paikkaansa pitävyydestä heräsivät, koska tyttö levitteli myös erästä toista huhua Stationsbyn alueella.

Muutamat niistä henkilöistä, joille tyttö oli kertonut tarinansa, ottivat yhteyttä poliisiin. Heidän mielestään tiedot saattaisivat kiinnostaa tutkijoita. Todistajat kertoivat, keneltä olivat saanet kuulla tietonsa, mutta kun tyttöön oltiin yhteydessä, hän kielsi huhujen olevan häneltä peräisin.

Vasta kun osapuolet olivat yhtäaikaa poliisin kuulusteluissa, tyttö joutui vastentahtoisesti tunnustamaan, että tiedot olivat hänen alullepanemiaan. Mutta hänen oli ollut tarkoitus vain pilailla. Tyttö piti kuitenkin edelleen kiinni verryttelypukumiehestä ja sitä kertomustaan hän ei koskaan muuttanut. Näin ei tule koskaan tapahtumaankaan, sillä tyttö kuoli hieman myöhemmin auto-onnettomuudessa.

Useimmat tutkijoista olivat sitä mieltä, ettei verryttelypukumiestä ole koskaan ollut olemassakaan, vaan tyttö oli joutunut oman kertomuksensa vangiksi. Hänen antamistaan tiedoista ja tuntomerkeistä oli kirjoitettu niin paljon lehdistössä, joten olisi ollut liikaa vaadittu, että tyttö olisi perunut kertomuksensa.

Jatkotutkimuksia tytön kertomus kuitenkin vaikeutti suuresti, sillä ihmisten mielistä oli hyvin vaikea saada pyyhityksi raidallista verryttelypukua ja miehen tuntomerkkejä. Ihmisten mielessä oli jatkuvasti lehdissä kuvailtu mieshenkilö.

Oliko murhaaja erehtynyt uhristaan?

Palatkaamme vielä hetkiseksi Bymurenin erikoislaatuiseen rakennustapaan, sillä tällä seikalla saattoi olla oma merkityksensä tutkinnan kannalta. Siinä porraskäytävässä, missä Metten asunto sijaitsi, oli jokaisessa kerroksessa kaksi osakehuoneistoa ja yksi vuokrahuoneisto. Niiden kaikkien ikkunat olivat takapihalle päin. Henkilön, joka ei asu talossa, on jokseenkin mahdotonta sanoa rakennuksen takaa katsoessaan, mikä ikkuna kuuluu mihinkin asuntoon. Tämän teki vielä entistäkin vaikeammaksi Metten asuinhuoneiston sijainti lähellä rakennuksen päätyä.

Kiinteistö oli eräällä toisellakin tavalla erikoinen, koska katutasoa kutsuttiin ensimmäiseksi kerrokseksi. Näin ollen Metten huoneisto oli talon kolmannessa eikä toisessa kerroksessa – kuten Tanskassa tavallisesti oli käytäntönä. Joka tapauksessa tämä oli sekaannusta aiheuttava seikka!

Koska tutkinnassa ei ollut saatu selville mitään varsinaista motiivia, ainoastaan erilaisia teorioita, keskusteltiin myös siitä mahdollisuudesta, että tekijä oli kertakaikkiaan erehtynyt huoneistosta. Ehkäpä hänen olikin pitänyt mennä yhtä kerrosta ylemmäksi. Oli yleisesti tunnettua, että Metten asunnon yläpuolella olevassa asunnossa sekä myytiin että käytettiin hasista. Voisiko motiivi löytyä näistä piireistä. Mutta tämänkin seikan tutkinta osoittautui turhaksi.

Eräs huomion arvoinen asia oli myös se, että tammikuun 31. päivään saakka vuonna 1990 huoneistossa oli asunut henkilö, jolla oli sama sukunimi kuin Mettellä. Tämä henkilö oli uhattu häätää ennen joulua vuonna 1989. Hän muuttikin pois asunnosta kyseisenä päivänä, mutta jätti lukitsematta oven!

Taloyhtiö ei saanut tapahtuneesta muutosta heti tietoa, vaan asuntoa käytti jonkin aikaa narkomaani yöpymiseen. Sekä asunnosta muuttaneella että sitä tilapäisesti käyttäneellä henkilöllä saattoi kummallakin olla vihamiehiä huume- tai muiden vastaavien velkojen vuoksi.

Oliko tekijä mahdollisesti ollut etsimässä jompaa kumpaa näistä henkilöistä? Tätä seikkaa tutkijat eivät voineet olla ottamatta huomioon. Tässä tapauksessa tekijän olisi pitänyt olla tietämätön Metten muutosta asuntoon.

Narkomaani kiinnosti poliisia myös siitä syystä, että hän oli leikkauttanut hiuksensa murhayönä. Hän oli tehnyt tämän, vaikka hänellä oli ollut monta vuotta pitkät hiukset.

Seikka oli huomionarvoinen, mutta hänen sormenjälkensä ei sopinut yhteen Metten asunnosta löytyneen jäljen kanssa eikä mitään muuta ilmennyt, mikä olisi vahvistanut epäilyjä häneen. Asianomainen narkomaani ei kuitenkaan itsekään ollut täysin varma, etteikö murhaaja olisi mahdollisesti ollut etsimässä juuri häntä. Hän päätti muuttaa toiselle paikkakunnalle ja teki myöhemmin itsemurhan.

Uusi poliisiasema

Aika kului ja tutkijat alkoivat vähitellen turhautua – tekijä oli yhä vapaana tiivistahtisesta työstä huolimatta. Tuhansia sormenjälkiä oli tutkittu, mutta joka kerran ilman toivottua lopputulosta.

Tutkijat olivat vakuuttuneita – lähes varmoja – että tekijän täytyi asua Stationsbyssä tai ainakin hänellä täytyi olla kiinteä yhteys alueeseen. Ehkä hän oli aiemmin asunut vuokralaisena siellä. Nämä seikat olivat osaltaan vaikuttamassa, että Stationsbyhyn perustettiin poliisiasema. Kaikki alueella asuvat tai tiettynä aikana asuneet määrättyyn ikäryhmään kuuluvat miespuoliset vuokralaiset saivat kutsun saapua uudelle poliisiasemalle sormenjälkien ottamista varten.

Lähes poikkeuksetta kaikki kutsun saaneet kävivät antamassa sormenjälkensä poliisiasemalla, mutta osa kutsutuista ei halunnut periaatteellisesta syystä sitä tehdä. Jälkien luovuttamiseen heillä ei tosin Tanskan lain mukaan ollut velvollisuuttakaan. Tämä asia vahvistettiin vielä tuomioistuimessa, sillä tapaus käsiteltiin sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Sen lisäksi, että poliisi otti sormenjäljet sekä nykyisiltä että entisiltä vuokralaisilta, se tehtiin myös monille muille henkilöille. Täytyy muistaa, että lauantai-iltana on monia tapahtumia niinkin isossa talossa kuin Bymuret; on kutsuja, syntymäpäiväjuhlia ja muita tilaisuuksia. Näiden kaikkien tilaisuuksien vieraidenkin sormenjäljet taltioitiin ja tarkistettiin. Tutkijat menivät jopa niin pitkälle, että he ottivat eräänä iltana yhteyttä kaikkiin yksinään eläviin naisiin ja selvittivät heidän poikaystäviensä henkilötiedot ja olivatko he käyneet mahdollisesti vierailulla murhailtana. Vaikka toimenpide saatettaisiin kokea intimiteettisuojaa loukkaavaksi – ikään kuin peiton alle tirkistelyksi – niin tutkijoihin suhtauduttiin hyvin asiallisesti miltei kaikkialla.

Siitä huolimatta, että tutkittuja sormenjälkiä oli lähes 50000, ei tekijän jälkeä ollut niiden joukossa. Lisäksi on huomattava, että jokainen vertailujälki oli tutkittava käsin! Ikärajat ja muut seikat käytiin vielä kerran läpi, mutta turhaan.

Usean vuoden työn jälkeen tutkijat eivät olleet vieläkään onnistuneet tavoittamaan tekijää. Sormenjälkien joukkotarkastusten yhteydessä Peterin sormenjälki tarkistettiin vielä kerran, mutta nytkin tulos oli negatiivinen.

Peter uudelleen kuulustelussa

Marraskuussa – noin puolitoista vuotta Metten murhan jälkeen – Peter kuulusteltiin vielä kerran. Hän joutui kuvailemaan yöllisen lintuhiekanhakumatkansa uudelleen. Peterille tehtiin tiettäväksi, että hänen ja hänen lankonsa kertomukset poikkesivat toisistaan ja lisäksi Peterin kertomus vaikutti pohjimmiltaan vähintäänkin keinotekoiselta.

Peter piti kiinni aiemmasta kuulustelukertomuksestaan, mutta kertoi ettei ollutkaan ollut hakemassa hiekkaa. Itse asiassa hän oli ollut ulkona anastaakseen soraa, jota hän tarvitsi muutaman pihalaatan alle puutarhaansa.

Hän myönsi myös, että hän oli murhan jälkeisenä päivänä kertonut hieman muunnellun kertomuksen langolleen. Häntä ei ollutkaan seurannut kukaan kyseisenä yönä eikä hän ollut joutunut kahlaamaan kanavassa. Hän oli kertonut tällä tavalla, jotta hänen tarinansa olisi vaikuttanut mielenkiintoiselta. Mitään muuta ei ollut kuitenkaan tapahtunut.

Mitä on jäänyt tekemättä?

Tämän takaiskun jälkeen tutkijat pohtivat, mikä oli mennyt pieleen. Viikot, kuukaudet – niin jopa vuodet kuluivat. Mitä tutkijat olivat tehneet väärin? Olisiko jotain voitu tehdä toisin ja jos niin mitä?

Tapausta mietittiin ja pohdittiin joka suunnalta. Hyviä ideoita kaivattiin. Murhasta oli kulunut tuolloin jo hyvin pitkä aika, mutta lehdissä tapauksesta kirjoitettiin kuitenkin säännöllisin väliajoin. Kirjoittelu johti joka kerta uusiin vihjeisiin, mutta nekään eivät tuottaneet toivottua tulosta.

Vaikuttikin siltä, että tekijää ei onnistuttaisi saamaan selville. Tutkijoilla oli käytössään sormenjälki, joka oli varmuudella tekijän jättämä ja tämän takia selvittämätön murha vaikutti lähes kestämättömältä. Mutta kaikesta huolimatta tutkijat tunsivat tekijän vielä paljastuvan ennemmin tai myöhemmin.

Mutta missä hän oli? Ja ennen kaikkea kuka hän oli?

Onni ja taito kohtaavat

Maaliskuussa vuonna 1995 eräs sormenjälkiosaston tutkijoista istui ja leikki rikospaikalta taltioidulla sormenjäljellä. Hän käänteli ja pyöritteli sitä sekä yhdisteli muutamia epäselviä papillaarilinjoja löytääkseen jonkin yhtäläisyyden. Kuten jo aiemmin on käynyt ilmi, sormenjälki oli niin huonolaatuinen, että tietokonepohjainen sormenjälkijärjestelmä (AFIS) ei kyennyt löytämään tekijää.

Tämä sormenjäljellä leikittelyä oli yritetty jo muutaman hiljaisen ja rauhallisen yövuoron aikana. Myös kyseinen tutkija oli varma, että jälki oli tekijän jättämä ja täytyi olla mahdollista löytää hänet.

Sormenjälkien tutkiminen vaatii hyvin ainutlaatuista muistia – tai oikeastaan synnynnäistä lahjakkuutta, kykyä, mitä kaikilla teknisillä tutkijoilla ei ole.

Tutkijan laittoi piirtämällä parannetun sormenjäljen AFIS-järjestelmään ja pyysi tietokonetta nimeämään 30 sopivimman henkilön sormenjäljet. Tämän jälkeen hän tarkasti AFIKSEN ehdottamat 30 sormenjälkeä manuaalisesti yksi kerrallaan.

Kun hän tuli numero 29:n kohdalle, alkoivat palat yhtäkkiä sopia kohdalleen. Sormenjälki näytti sopivan yhteen Peterin jäljen kanssa!

Peterin kiinniotto

Perjantaina maaliskuun 10. päivä 1995 kello 14.15 sormenjälkiosastolta ilmoitettiin, että Peter vaikutti olevan tekijä. Tämän takia hänet oli haettava vertailusormenjäljenottoa varten sormenjälkiosastolle.

Tuolloin murhasta oli kulunut jo