Rikosreportaasi Pohjoismaista 1982

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista on kokoelma jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja rikosten tekijät on tuomittu. Rikosreportaasit ovat hengästyttävää luettavaa, sillä totuus on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpiin tarinoihin ja tutustumaan siihen palapeliin, joka on koottava syyllisten löytämiseksi. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 22, 2018
• ISBN: 9788711972274

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Epätavallinen petosjuttu

Helmikuun 11 päivänä 1980 julistettiin Östre Landsretissä, 11 osastossa, lopullinen tuomio jutussa, joka oli nostettu säästöpankinjohtajaa vastaan, joka oli kavaltanut asiakastililtä 646 000 kruunua. Summasta hän oli ilman takuita ja aiheuttaen säästöpankille vastaavan tappion lainannut eri henkilöille erilaisia määriä, joita ei maksettu takaisin, sekä 265898 kruunua eräälle avioparille, joka tuomittiin petoksesta otettuaan vastaan tämän summan.

---

Aviopuolisot tuomittiin edelleen petoksesta lainattuaan säästöpankinjohtajan omia rahoja 38 000 maksamatta niitä takaisin. Säästopankinjohtaja esiintyi siis jutussa kaksoisroolissa, sekä syytettynä, että asianomistajana.

Säästöpankinjohtaja ei ollut saanut näistä liiketoimista mitään henkilökohtaista hyötyä ja hänen hyväuskoisuutensa ja auttavaisuutensa pankin rahojen käsittelyssä sekä avioparin tapaaminen maksoivat hänelle hyvän aseman ja oman omaisuuden ja aiheuttivat hänelle vankeustuomion.

Monimutkaista

Petosjutut ovat usein hyvin sekavia monimutkaisine taloudellisine siirtoineen ja niiden tutkimukset kiinnostavat säännönmukaisesti vain ammattimiehiä. Epätavallista tässä jutussa oli se, että avioparin onnistui puijata pankinjohtajalta suuret summat monella yksittäisellä petoksella, jotka olivat lähinnä banaaleja, sekä että häneltä onnistuttiin huijaamaan kuitit viittaamalla siihen, että maksuthan ilmenivät säästöpankin shekkitililtä. Niin kuin kyseinen rouva asian ilmaisi: Minä kerään kuitteja ja yhtä hyvin voin panna ne talteenkin.

Keräilymania ei kuitenkaan ollut sen suurempi kuin, että niin kuin kuulusteluissa kävi ilmi, hän hävitti ne heti saatuaan ne pankinjohtajalta, tietenkin tutkimuksille suureksi haitaksi. Kuitteja puuttui 53 000 kruunun arvosta.

Muiden maksujen kuitit olivat olemassa siitä, että aviopari oli ottanut summat vastaan.

Väittämällä, että pankinjohtaja oli syyllistynyt väärennykseen muuttamalla viimeksi mainittujen kuittien summia avioparin allekirjoitettua ne, pariskunta tietenkin vaikeutti juttua lisää.

Syytettyjen menneisyys

Säästöpankinjohtajaa ei ollut rangaistu. Aviopari oli 1973 tehnyt konkurssin heidän velkojensa noustessa yli 478 000 kruunun ja marraskuussa 1974 kumpikin heistä oli tuomittu kahdeksi vuodeksi vankeuteen syyllistyttyään samanlaisiin petoksiin Kööpenhaminassa liike- ja säästöpankkeja vastaan.

Jo juuri mainitun jutun yhteydessä 1974 oli tullut ilmi, että aviopari oli hankkinut itselleen säästöpankinjohtajalta väärin edellytyksin palkkatililainan ja säästöpankin tuolloinen korvausvaatimus, noin 4 000 kruunua, oli esitetty konkurssioikeudelle.

Tällöin olisi avioparin ja säästöpankinjohtajan yhteyksien toisiinsa pitänyt katketa, mutta kohtalo ja aviopari halusivat toisin. He etsivät johtajan käsiinsä ja puhuivat hänet yli peruuttamaan pankin konkurssioikeudelle esittämän korvausvaatimuksen. Ja tämän taidonnäytteen he suorittivat kertomalla johtajalle jotakin, joka oli osittain totta ja osittain valhetta.

He nimittäin kertoivat: 1) konkurssipesästä ei jäisi mitään velkojille, ja ottaen huomioon puolisoiden suuret velat, tämä oli aivan totta, ja 2) jos johtaja vetäisi säästöpankin vaatimuksen takaisin, pariskunta pitäisi edelleenkin palkkatilinsä hänen konttorissaan, joten velka vähitellen tulisi maksetuksi.

Viimeksi mainittu asia osoittautui sittemmin valheeksi, sillä tästä ajankohdasta lähtien velka kasvoi, kunnes asia vähitellen paljastui huhtikuussa 1976.

Tämä osoittaa selvästi, että petoksien yhteydessä voi erinomaisesti käyttää hyväkseen valheen ja totuuden yhdistelmää.

Säästöpankinjohtaja, jolla oli huono omatunto hänen ylitettyään säästöpankin säännöt antamalla puolisoille palkkatililainan, vaikka heillä ei ollut ollutkaan palkkatiliä säädettyä vuotta, oli altis uhri ja jäi kiinni ansaan ajattelematta, mitä ongelmia hän siten hankki itselleen.

Puolisot olivat siten varmentaneet itselleen yhteyden hyväuskoiseen johtajaan, joka nyt houkuteltiin tekemään uusia virheitä, ja kuten aikanaan ilmeni, hän olikin varsin kiitollinen uhri, jota voitaisiin verrata sadun kultamunia munivaan kanaan.

Juttua arvioidaan ennen tutkimuksia

Oikeudenkäymiskaarien poliisia koskevat toimintaohjeet eivät, kuten tunnettua, sisällä mitään poikkeuksia tutkimusvelvollisuudesta sillä perusteella, että tulossa on suuria kuluja taikka että todistusaineistoa on tuhottu.

Kuitenkin suoritettiin jutun arviointi, jossa arvioitiin, että oli hyviä mahdollisuuksia selvittää juttu panemalla siihen yhden kriminaaliassistentin muutaman kuukauden koko työpanos, koska säästöpankinjohtaja ilmeisesti oli halukas auttamaan poliisia. Alusta alkaen oli selvää, että aviopari ei sen sijaan tulisi osallistumaan selvittämiseen. Tutkimukset tulivat sitten kuitenkin viemään yli vuoden, joka perustui arvaamattomiin seikkoihin, niiden joukossa muun muassa pitkittynyt tilintarkastus ja virhe tilintarkastajien kertomuksessa.

Johtaja pidätettiin huhtikuun 22 päivänä 1976 ja oli vangittuna kahdeksan kuukautta. Aviopari sen sijaan sovitti aikaisemmin saamaansa rangaistusta, kun tästä jutusta tehtiin ilmoitus. Vaikka he olivat käyttäneet vankilasta saamiaan lomia väärin noutamalla rahaa säästöpankista ja nyt olivat siitä syylliseksi epäiltyinä, täytyi heidät vankeinhoitolain perusteella kuitenkin päästä koevapauteen, koska tästä oli annettu määräys ja mitään uutta tuomiota ei ollut olemassa. Heidän vapautumisensa kokeeksi oli välittömässä tulevaisuudessa.

Kun heidät päästettiin vankilasta heidät kuitenkin pidätettiin ja vietiin tuomioistuimeen ja vangittiin tutkimusten ajaksi. He valittivat vangitsemisesta hovioikeuteen, joka kuitenkin vahvisti sen. Aviopari sai näin ollen olla vangittuna kaksi kuukautta.

Tutkimus alkaa

Aviopari selitti olevansa syytön mihinkään laittomaan — he olivat vain ottaneet vastaan summia, jotka menivät heidän palkkatililleen.

Kun heitä kehoitettiin ilmoittamaan, missä puuttuvat kuitit olivat, oli vastaus, että ne oli tuhottu, eikä niitä löydetty toistuvissa tutkimuksissa. Puolisot väittivät, että jos tutkimus osoittaisi — mitä he epäilivät — että he olivat ottaneet vastaan enemmän rahaa kuin mitä oli tullut heidän palkkatililleen, ei se ollut heidän vikansa. He olivat (huolimatta perusteellisesta kokemuksestaan laina-asioissa) jättäneet kaiken pankinjohtajan huomaan. Eivätkä he milloinkaan olleet tarkistaneet pankkikirjojaan, jotka he muuten myös olivat hävittäneet!

Puolisoiden kiinteät menot

Erilaisin verukkein puolisot olivat saaneet johtajan suorittamaan heidän kiinteät menonsa ja maksamaan velkoja, jotka ylittivät pitkälti sen, mitä heidän palkkatililleen tuli, eli kaiken kaikkiaan kuten myöhemmin ilmeni, 53 000 kruunua.

Nämä maksut oli ensin tutkittava ja mikäli mahdollista, todistettava asiakirjoilla.

Tutkimusten tarkoituksena oli yrittää selvittää, oliko pankinjohtaja maksanut ulos mainitut summat, vai olivatko aviopuolisot oikeassa väittäessään, että hän oli hankkinut rahat itselleen …

Jos löydettäisiin tarkkojen summien vastaanottajat ja maksupäivät, löydettäisiin myös pankin shekit, sillä maksut oli suoritettu pankin oman tilin välityksellä.

Muutaman kuukauden kuluessa tämä tehtävä oli suoritettu. Koko 53 000 kruunun erän vastaanottajat oli löydetty ja kaikkien shekkien jäljennökset taikka siirtomaksulistat oli löydetty säästöpankista.

Tällä tavalla tuli selvitetyksi mainitun summan maksamisesta monille vastaanottajille, että pankinjohtajan tilit olivat erinomaisessa järjestyksessä ja niissä oli äyrilleen tehty selkoa maksuista. Sitävastoin hänellä ei siis ollut kuitteja maksuista, koska aviopari oli saanut hänet antamaan ne pois. Toisaalta kuitit olivat nyt tarpeettomia, kun maksut oli muulla tavalla kyetty dokumentoimaan.

Kun tämän tutkimuksen tulos esitettiin puolisoille he vain vastasivat, että täytyi olla pankinjohtajan virhe, jos hän oli maksanut summia, joille ei ollut katetta heidän palkkatilillään, sekä että heitä ei voitu syyttää siitä, että eivät olleet kontrolloineet säästöpankinjohtajaa.

Aviopuolisoilla oli tietenkin kummallakin asianajajansa ja molemmat tekivät jatkuvasti esityksiä saada tutustua tilintarkastukseen ja vaativat jatkuvalla syötöllä itselleen raportteja tutkimuksista, vaatimuksia, joita tietenkään ei voitu kritisoida.

Puolustusasianajajan ainoa tehtävähän on, kuten tiedetään, valvoa asiakkaansa etuja.

Toinen asianajajista ei ilmeisesti ollut tyytyväinen siihen, että rikospoliisi suoritti tutkimuksia, sillä hän kirjoitti poliisimestarille kirjeen ehdottaen, että asianajajat saisivat tavata poliisipäällikön ja ottaa osaa jatkotutkimusten organisointiin. Kirje ei sisältänyt kritiikkiä poliisin siihen astista työtä kohtaan, mutta ei ollut vaikea ymmärtää, että ajatus oli tämä.

Asianajajan kirjeestä kävi ilmi — ennen mainittua tapaamista — että hän halusi hänelle lähetettäväksi materiaalia, jota hän yhdessä asiakkaansa kanssa voisi verrata tämän muistiinpanoihin, päiväkirjoihin, jne.

Kirje lähetettiin lausuntoa varten tutkijalle, joka kuten aikaisemmin on sanottu, turhaan oli etsinyt kuitteja ja samanaikaisesti muistiinpanoja, päiväkirjoja, jne.

Kun nyt mahdollisuus putkahti esiin löytää sellaisia muistiinpanoja, joilla tutkimuksia voitaisiin jouduttaa, tehtiin oikeudelle esitys uudesta vangitsemisoikeudenkäynnistä, jota myös tuki asianajajan oikeudelle esitetty kirje, ja oikeudenkäynti pidettiin.

Tuo niin toivottoman aktiivinen asianajaja oli yhdessä kolleegansa kanssa näihin aikoihin saanut hovioikeuden päästämään puolisot vapaalle jalalle, jolla hän oli aiheuttanut tutkimusten venymisen. Nyt siis oli olemassa lopulta mahdollisuus, kiitos hänen, ottaa hieman kiinni hukattua aikaa.

Varustettuna kotietsintäluvalla tutkija sitten ilmaantui pariskunnan ovelle, jonka puolisot avasivat protestoiden ja aiheellisesti harmistuneina kiistäen hänelle ja mukana tulleelle kolleegalle, että heillä oli mitään muistiinpanoja, päiväkirjoja, jne. Eikä mitään löytynytkään uudessa kotietsinnässä.

Sitten seurasi puhelinsoitto asianajajalle, joka valitti ymmärtäneensä asiakkaansa väärin.

Ei kestänyt kauaakaan ja puolisot vaihtoivat asianajajansa kahteen muuhun mieheen, mutta perustuiko tämä mainittuun väärinkäsitykseen, ei koskaan selitetty.

Käteisellä maksetut summat

Tammikuun 18 päivän 1974 ja huhtikuun 22 päivän 1976 välisenä aikana puolisoille oli maksettu käteisenä 259 898 kruunua noin 60 erässä 400 kruunusta 6 500 kruunuun, jotka summat puolisot olivat kaikki kuitanneet.

Nämä summat oli maksettu pankissa lukuunottamatta paria tapausta, jolloin summat oli lähetetty heille. Vain sinä aikana, jolloin he olivat vankilassa helmikuun 28 päivästä 1975 huhtikuun 22 päivään 1976 he hakivat pankista kaikkiaan 60 000 kruunua.

Kun pariskunta itsepintaisesti piti kiinni siitä, että he eivät olleet tehneet mitään laitonta sekä toistivat, että pankinjohtaja oli käteismaksujen yhteydessä muuttanut summia, oli tutkittava oliko heidän ollut fyysisesti mahdollista tulla Kööpenhaminaan pankkiin Helsingörin vankilasta koulun käymistä varten samassa kaupungissa saamiensa lomien aikana.

Puolisot eivät olleet erityisen nuoria ja heillä oli hyvä koulutus, mutta jatkokoulutus tietenkin parantaisi heidän mahdollisuuksiaan sopeutua normaaliin elämään. Mahdollisuudet sellaiseen jatkokoulutukseen oli tietenkin luotu heidän ollessaan vankilassa sovittamassa rangaistuksiaan, ja siksi he saivat poistumislupia vankilasta.

Luvat oli järjestetty niin, että he poistuivat yhdessä aamulla vankilasta hallussaan junaliput.

Heidän piti mennä kouluun vasta iltapäivällä, mutta silloin vankilasta ei mennyt mitään bussia. Sillä tavalla heille jäi muutama tunti aamuisin. Heidän saamiensa ohjeiden mukaan he saivat liikkua vain vankilan ja koulun välillä. Odotusaika oli vietettävä asemalla.

Poliisin oli tilattava lista aviopuolisoiden poistumislupapäivistä ja vertaamalla tätä listaa käteisellä maksettujen summien kuittauspäivämääriin voitiin todeta, että heillä oli ollut mahdollisuus joka tapauksessa ehtiä säästöpankkiin, jota asiaa saatiin pitää suurimerkityksellisenä jutun kannalta.

Jos kuittausten joukossa olisi ollut joitakin sellaisia päiviä, jolloin puolisoilla ei ollut ollut poistumislupaa, se olisi horjuttanut pankinjohtajan lausuntoa ja luottamusta siihen.

Sitten kuultiin johtajaa jokaisesta yksittäisestä maksusta niin yksityiskohtaisesti kuin yleensä on mahdollista. Hänen kertomuksensa tarkastettiin tarkoin, mm. kuulustelemalla todistajia niissä tapauksissa, kuin se oli mahdollista.

Tällöin tuli ilmi yksityiskohtia, joilla voi olla merkitystä aviopuolisoiden seuraavissa kuulusteluissa. Joissakin tapauksissa johtaja muisti, mihin aviopuolisot olivat sanoneet käyttävänsä rahat, esim. pojan ripillepääsyyn, kesäasunnon vuokraamiseen, kultaisten mansetinnappien ostoon, TV:n vuokraamiseen rangaistuksen sovittamisen aikana, jne.

Kun pankinjohtajan kuulustelut olivat päättyneet voitiin kuulustella puolisoita. Mutta silloin he olivat vapaalla jalalla ja vei pitkän aikaa, ennen kuin kuulustelut voitiin aloittaa.

Sitten kului päiviä kuulustelujen välillä, koska he eivät voineet tulla joka päivä. Sillä tavalla puolisoilla oli runsaat mahdollisuudet neuvotella eri asioista.

Tekivätkö he niin, sitä voi vain arvailla, mutta mahdollisuus oli olemassa ja juuri tätä oli aluksi koetettu estää säilyttämällä heitä eri sellissä.

Asianajajien työtä puolisoiden saamiseksi vapaalle jalalle tutkimusten aikana ei voi kritisoida ja he jopa onnistuivatkin siinä luultavasti siksi, että tilintarkastus eteni hitaasti, mahdollisesti myös siksi, että oikeus ei uskonut, että jutun selvittämisessä onnistuttaisiin. Mutta aivan selvää on, että puolisoiden oleilu vapaalla jalalla viivytti huomattavasti tutkimuksia.

Aikanaan puolisot kuitenkin ilmaantuivat kuulusteluun ja jokainen maksu käytiin lävitse, jokainen kuittaus tutkittiin perin pohjin.

Jos kuitissa olevassa summassa oli pienikin väli kahden ensimmäisen numeron välissä niin ensin toinen puolisoista sanoi johtajan muuttaneen summaa kuittauksen tapahduttua, esim. 900:n 1900:ksi lisäämällä ykkösen alkuperäisen luvun eteen.

Kun toista puolisoa sitten kuulusteltiin hän ilmoitti osapuilleen saman asian.

Joissakin tapauksissa puolisot olivat kirjoittaneet kuitin tekstin itse ja siitä puhuttiin paljon, kuka sen kulloinkin oli tehnyt. Allekirjoituksista ei ollut mitään epäilystä, sillä molemmilla puolisoilla oli melko erikoiset nimikirjoitukset.

Kun syntyi epäilystä siitä, kuka kulloinkin oli kirjoittanut summat, oli suoritettava käsialatutkimus teknisessä osastossa.

Sellaisella numeroita koskevalla tutkimuksella ei ole suurta arvoa, sillä useimmat ihmiset kirjoittavat numeroita melko erilaisilla tavoilla. Mutta aviopuolisoiden asenteesta johtuen oli yksinkertaisesti yritettävä kaikkea mahdollista. Voidaan turvallisin mielin sanoa, että tässä jutussa mitään ei jätetty yrittämättä miten paljon työtä se sitten aiheuttikaan ja kuinka laajaksi juttu muodostuikaan.

Jotkut maksut puolisot hyväksyivät keskustelematta, esim. summan jonka eräs jyllantilainen säästöpankki maksoi heille loman aikana säästöpankinjohtajalta puhelimitse saadun hyväksymisen jälkeen. Olisikin ollut aivan tarkoituksetonta väittää, että jonkin toisen säästöpankin väki olisi syyllistynyt asiakirjan väärentämiseen.

Toiset kuittaukset hyväksyttiin keskustelun ja tarkan tutkimuksen jälkeen ja harkiten.

Kun kaikki käteismaksuja koskevat kuitit oli käyty läpi olivat puolisot myöntäneet, että johtaja sen summan lisäksi, jonka hän oli heidän nimissään maksanut muille — kaikkiaan 53 000 kruunua — oli heille itselleen maksanut käteisenä 58 000 kruunua. Yhteensä siis 111 000 kruunua.

Kun puolisoiden palkkatilille oli tullut ja heille siltä maksettu täysin laillisesti 168 000 kruunua, vaikutti tunnustettu määrä 111 000 kruunua oikealta ottaen huomioon laillisesti maksetun määrän. Tämä tuli myös kuulustelun lopputulokseksi. Puolisot nimittäin väittivät, että tunnustettu määrä oli peräisin heidän palkkatililleen tulleista maksuista.

Tämä selitys oli tietenkin ennakoitu jo ennen puolisoiden kuulustelemista, sillä kuten vanha poliisisanonta kuuluu, voidakseen olla yhden petkuttajan mittainen on itse vastattava puoltatoista petkuttajaa. Tietenkin pankkia oli pyydetty kuulustelujen ohessa esittämään täydelliset laskelmat puolisoiden palkkatileille tulleista ja niiltä maksetuista summista, eikä laskelmiin jäänyt tilaa 111 000 kruunun sijoittamiseen. Tähän puolisot sanoivat vain, että pankinjohtajan tileissä täytyy olla epäselvyyksiä.

Näitä laskelmia vastaan ei kuitenkaan voitu esittää oikeutettuja väitteitä ja niissä oli vain pari mitätöntä virhettä.

Avioparin esittämä olettamus, että pankinjohtaja oli itse tehnyt laskelmat, koska ne oli käsin kirjoitettu, voitiin pian torjua sillä perusteella, että ne olivat peräisin ajalta ennenkuin pankki oli siirtynyt täydelliseen tietokonejärjestelmään.

Tämän jälkeen pariskunta ei tuntenut kiinnostusta laskelmia kohtaan, eikä niitä myöskään enää otettu esille oikeudenkäynnin aikana.

Näitä täysin oikeita pankin henkilökunnan laatimia laskelmia vastaan hyökkääminen olisi merkinnyt samaa kuin syyttää henkilökuntaa rikollisista teoista, ja niin pitkälle pariskunta ei halunnut mennä.

Näin olivat kaikki suoritettuja maksuja koskevat kuulustelut käytännöllisesti katsoen päättyneet. Mutta aikaakin oli kulunut ja pöytäkirjat olivat saavuttaneet melkoisen koon.

Toisaalta jokainen kuulusteltu oli saanut tilaisuuden lausua haluamansa, jonka jälkeen kaikki annetut tiedot oli tutkittu.

Jäljellä oli enää eräiden tutkimusten aikana ilmitulleiden mielenkiintoisten seikkojen tutkiminen ja tutkimusaineiston rekisteröiminen ja järjestäminen oikeuden kannalta havainnolliseen muotoon.

Pariskunta ei tosin ollut myöntänyt syyllisyyttään mihinkään laittomaan tekoon — kaikkein vähiten petokseen — mutta heihin kohdistuneet epäilykset olivat tutkimusten aikana vahvistuneet yli odotusten.

Tuntematon seikka

Kuten aikaisemmin on kerrottu aviopuolisot olivat vapaamuotoisesti sovittamassa rangaistuksiaan tutkimusten aikana. Tällöin he solmivat tuttavuuden erään liikemiehen kanssa, jolla oli lyhyt rangaistus ja jonka poliisi muuten hyvin tunsi, ei kuitenkaan tavallisesta luvallisesta kaupanteosta, jos ilmaisemme asian selvästi.

Koska säästöpankinjohtajaa oli alituiseen rauhoitettava oli sopivaa toimittaa hänelle todistus siitä, että pariskunnan mies, joka nyt oli päässyt eläkkeelle, saisi hyvin palkatun toimen päästessään koevapauteen.

Olisi myös erinomaista, jos kumpikin puolisoista pääsisi koevapauteen ennen määrättyä aikaa, jotta he jälleen voisivat alkaa toimia!

Naiselle anottiin koevapauteen pääsyä ennen määräaikaa terveydellisillä syillä ja tähän tarkoitukseen mobilisoitiin muuan tunnettu lääkäri.

Mies hankki itselleen aikaisemmin mainitulta liikemieheltä kirjeen, josta kävi ilmi, että hänelle tarjottiin hyvin palkattua työtä edellytyksin, että hän voisi astua palvelukseen pian.

Mitään esteitä ei tuottanut se seikka, että liikemiehen liike oli lopettanut jo kauan sitten toimintansa hänen muitta mutkitta luovuttuaan liikehuoneistostaan ilmoittamatta mitään etukäteen vuokranantajalleen.

Koska kirjeen tarkoituksena oli, paitsi rauhoittaa pankinjohtajaa, auttaa miestä pääsemään koevapauteen, liikemies ei itse allekirjoittanut sitä, vaan eräs hänen perheensä jäsenistä. Mutta lopetetun liikkeen kirjepaperia käytettiin. Sitten oli olemassa mahdollisuus, että vankeinhoitohallitus ei aavistaisi pahaa ja keksisi, että yksi vanki tarjoaa toiselle vangille anteliaasti hyvin palkattua tointa.

Tietenkin oli paras lähettää koevapauteenpääsyanomus asianajajan välityksellä ja sen mukana liikemiehen kirje liitteenä. Pariskunta tunsi hyvän asianajajan, mutta tämä ei halunnut suorittaa heille mitään tehtävää, ennenkuin oli saanut aikaisemmista veloista maksun. Tuo asia hoidettiin helposti kehoittamalla eräällä tekosyyllä pankinjohtajaa maksamaan velan. Aivan sattumalta palkkatilillä oli tuolloin katetta joitakin laillisia maksuja varten, joten asianajajan lasku ei tullut mukaan asiaan.

Pariskunnan naisosapuoli kiiruhti pankinjohtajan luo ja näytti hänelle ilosta säteillen kirjettä miehensä uudesta työpaikasta, missä hän naisen ilmoituksen mukaan ansaitsisi ainakin 10 000 kruunua kuukaudessa eläkkeensä lisäksi. Joten nyt kyllä voitaisiin säästöpankin velat maksaa.

Tästä asiasta hän ilmoitti myöhemmin, että kirjeen esittämisellä pankinjohtajalle ei tarkoitettu johtaa häntä harhaan.

Se perustui aivan kokonaan siihen, että johtaja oli kuin toinen rippi-isä, joka otti osaa puolisoiden moniin suruihin ja harvoihin ilonaiheisiin. Siksi tuli hänen tietenkin saada tietää uudesta työpaikasta, jotta hän olisi voinut iloita asiasta yhdessä pariskunnan kanssa.

Vankeinhoitohallitus kuitenkin hylkäsi anomukset ennenaikaisesta koevapaudesta, mutta kirjeet olivat edelleen jäljellä ja niitä voitiin käyttää todisteena valheellisen lausuman antamisesta julkiselle viranomaiselle.

Tällä tavoin poliisin onnistui löytää toinenkin samantapainen kirje, joka oli kirjoitettu saman lopetetun liikkeen paperille, mutta päivätty myöhemmin.

Tuolloin saatiin selville, että sama liikemies oli antanut puolisoille blancona allekirjoittamaansa kirjepaperia ja valtuuttanut pariskunnan miehen kirjoittamaan allekirjoituksen yläpuolelle, mitä hän halusi. Tämän mies oli tehnytkin ja laatinut uuden anomuksen ensimmäisen tultua hylätyksi.

Kun asiakirjan väärennys nyt häämötti horisontissa toivat puolisot liikemiehen lähetekirjeen, jossa tämä todisti äskenmainitun valtuutuksen.

Tämä osoitti, että puolisoilla täytyi olla hyvä piilopaikka muistiinpanoille, päiväkirjoille, jne., koska tätä kirjettä ei ollut löydetty aikaisemmin toimitetuissa kotietsinnöissä. Ne olivat nimittäin olleet hyvin perusteellisia ja jokainen paperi oli tarkkaan tutkittu.

Pariskunnan suhteet pankinjohtajaan

Koko tutkimusten ja oikeudenkäynnin ajan suureksi ja ilman vastausta jääneeksi kysymykseksi jäi se, miten aviopuolisot olivat voineet saada sellaisen otteen hyvämaineisesta ja taitavasta pankinjohtajasta, joka ei milloinkaan ennen heihin tutustumistaan ollut syyllistynyt mihinkään epärehelliseen ja joka itse ei koskaan ollut saanut mitään etua rikollisista teoistaan.

Muistettakoon kuitenkin, että vuonna 1972 johtaja oli sokaistunut pariskunnan hauskasta käytöksestä ja hyvinpukeutuneisuudesta, heidän varmuudestaan ja porvarillisesta asemastaan niin, että hän vastoin pankin sääntöjä oli myöntänyt heille palkkatililainan, vaikka he eivät olleet olleet siihen oikeutettuja.

Edelleen hän antoi puhua itsensä yli peruuttamaan konkurssissa esitetyn 4 000 kruunun vaatimuksen, joka teko myös oli virheellinen toimenpide pankkia vastaan.

Vaikka pankinjohtaja ei koskaan kertonutkaan, että häntä oli uhattu skandaalilla, niin huomiotta ei voida jättää sitä, että hän sisimmässään tunsi, että pariskunnalla oli häneen ote, joka vuorostaan oli voinut vaikuttaa hänen arviointeihinsa ja mielialoihinsa.

Johtaja ei itse kyennyt selittämään menettelyään muulla tavalla, kuin että hän oli menetellyt idioottimaisesti, kuten hän asian ilmaisi ensimmäisissä oikeuden istunnoissa.

Toinen pariskunnan asianajajista toisti tämän ilmaisun yrittäessään saada pariskunnan vapaalle jalalle. Hän väitti hovioikeudessa, ettei ollut mitään syytä pitää vangittuna hänen asiakastaan, koska hänen olisi mahdotonta hankkia itselleen lisää lainoja. Se voisi tapahtua vain, jos joku pankin- taikka säästöpankinjohtaja käyttäytyisi kuin idiootti ja sellainenhan oli vain vangittuna oleva säästöpankinjohtaja. Samaan hengenvetoon asianajaja sanoi, että hänen käsityksensä mukaan pariskunta ei ollut syyllistynyt mihinkään rikolliseen ottaessaan säästöpankista kiistellyt lainat.

Tutkimus on valmis

Yli vuoden aikana oli nyt tuotettu 764 liitettä, epälukuinen määrä raportteja, laskelmia, käyriä, ym.

Nämä liitteet oli nyt järjestettävä systemaattisesti ja aikajärjestykseen, jonka ohessa oli laadittava luettelo liitteistä ja omaisuusluettelo.

Tutkijan on välttämättä tehtävänä tämä työ itse, sillä onnistuakseen täytyi olla täydellisesti perehtynyt juttuun.

Asiakirjoja kopioitiin tarvittava määrä. Jokaisesta asiakirjanipusta tuli 40 sentin korkuinen ja usean kilon painoinen.

Sitten juttu meni uudelleen syyttäjälle, jonka päänsärkynä nyt oli juttuun tutustuminen.

Oikeuskäsittely

Syyttäjän tutustuminen materiaaliin, syyte-esityksen tekeminen ja jutun valmisteleminen veivät tietenkin yhtä kauan kuin poliisitutkimuksetkin olivat kestäneet. Juttua ei siten voitu ottaa alioikeudessa esille ennen kuin joulukuussa 1978, jonka jälkeen tuomiot julistettiin helmikuussa 1979.

Säästöpankinjohtaja tuomittiin kavaltamisesta puoleksitoista vuodeksi ja aviopuolisot kumpikin kolmeksi vuodeksi vankeuteen petoksesta ja perättömästä lausumasta, kaikki aivan syytteen mukaisesti.

Oikeudenkäynnin aikana tulivat maksut puolisoiden perheenjäsenille, heidän kiinteät maksunsa, velkojensa maksut, ym., kaikkiaan 53 000 kruunua, todetuiksi vaikkei asia enää pariskuntaa kiinnostanutkaan.

Taikka, kuten toisen puolison asianajaja asian ilmaisi: Sillä, että aviopuolisot aikaisemmin ovat kiistäneet nämä tiedot, ei ole mitään merkitystä, koska ne nyt myönnetään.

Oikeudenkäynnissä alioikeudessa aviopuolisoiden asianajaja ilmoitti, että kavalletun määrän vastaanottamisesta ei enää kiistetty — 303 898 kruunua — koska puolisot nyt eivät halunneet vahvistaa eikä kiistää mainittujen summien vastaanottamista. Lausunto oli hyvin vaikeasti tulkittavissa, mutta ei sitä missään tapauksessa voitu pitää tunnustuksena.

Lausuntoa seurasi asianajajien tässä toistettu näkökohta: Petosjutussa on nostettu syyte pelkästään petoksesta, ei kätkemisestä ottaen huomioon kavaltamisen taikka muun rikoslain kohdan. Koska säästöpankinjohtaja on tiennyt puolisoiden olosuhteet ei hän ole ollut minkäänlaiselle harhaanjohtamiselle alttiina ja siksi puolisot on kokonaan vapautettava.

Viimeksi mainittua lausuntoa seurasi väite, että oli samantekevää, voitiinko puolisoiden menettelyä moraalisista syistä hyväksyä vai ei. Sillä oikeudenkäynnissä tuli arvioida juriidiset näkökohdat, ei moraalisia. Muuten se asianajaja, joka puolisoiden nimissä esitti tämän väitteen, ei itse voinut hyväksyä puolisoiden menettelyä — mutta sillähän ei asian kanssa ollut mitään tekemistä.

Äsken mainitun väitteen, jota ei tässä kommentoida, oikeus jätti huomiotta, kuten tuomiosta näkyy.

Tuomiosta valitettiin