Rikosreportaasi Pohjoismaista 1978

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista 1978 kertoo pitkän rivin jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja tuomiot niistä on annettu. Rikosreportaasi Pohjoismaista 1978 on hengästyttävää luettavaa – totuus kun on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan muutamien Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpien tarinoiden kulissien taakse, ja tutustumaan siihen palapeliin, minkä syyllisten selvittäminen vaatii.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 2, 2018
• ISBN: 9788711972236

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Vejlebankenin hurjapää

Marraskuun 14 päivänä 1974 juuri ennen kello 16.00 tehtiin Vejlen Vientitallien yhteydessä olevaan pankinkonttoiriin aseellisen pankkiryöstön yritys, ja samalla kaksoismurhan yritys. Juttu selvisi varsin epätavallisesti, erilaisten ja jopa suorastaan väärien todistajanlausumien perusteella.

Transsissa

Mies hätkähti kun rakennuksen kovaäänisestä kuului ilmoitus, että laskutus- ja pankinkonttorit suljettaisiin 10 minuutin kuluttua. Hän katsoi kelloaan, se oli 15.45. Nyt tai ei koskaan. Hän tunsi itsensä oudolla tavalla kiihtyneeksi jännityksestä ja hänen taytyi rauhoittaa itseään sillä, että kaikki oli perusteelisesti suunniteltu. Ei voinut käydä hullusti.

Hänen täytyi oikein irrottautua transsinomaisesta tilastaan. Hän alkoi kulkea vientitallien ravintolan ja laskutus- ja pankinkonttorin ovien välistä nurkkausta kohti.

Hän oli autossaan vaihtanut päällysvaatteena, ruskean nahkatakkinsa siniseen anorakkiin. Päässään hänellä oli nk. elefanttihuppu, jonka saattoi nopeasti vetää kasvoille ja aseistuksena ladattu 6mm:n puoliautomaattipistooli sekä teroitettu teurastajanveitsi.

Hänellä oli sellainen tunne, että starttimerkki oli nyt annettu ja että ryöstö oli toteutettava niin kuin oli suunniteltu. Nukkaukseen päästyään hän pysähtyi katsomaan umpärilleen ja odotti erään pankkiin menevän miehen menevän ohitse. Tie oli auki.

Hän otti nopeasti esiin veitsensä ja katkaisi seinällä olevan puhelinkaapelin. Ryöstö oli alkanut.

000-hälytys

Marraskuun 14 päivänä 1974 juuri ennen kello 16.00 soi poliisin puhelin ja kiihtynyt ääni ilmoitti, että vientitallien luona oli otettu kiinni varas, joka oli käyttänyt puukkoa.

Vartiovuorossa ollut poliisimies komensi paikalle partioauton ja kaksi miestä. Sitten hän ilmoitti asiasta rikospoliisille, mutta sen perusteella mitä jutusta tiedettiin ei ollut mitään syytä lähettää paikalle rikospoliisia, varashan oli jo otettu kiinni. Voitiin rauhallisena jäädä odottamaan, että varas tuotaisiin poliisiasemalle.

Kymmenen minuutin kuluttua poliisimies alkoi ihmetellä miksi poliisiauto ei tullut takaisin. Hän arveli viivytyksen johtuvan todistajain kuulustelemisesta.

Kello 16.05 puhelin soi jälleen ja samalla tuli partioautosta radiopuhelu. Päivystäjä sai tietää, että vientitallien pankkiin oli tehty ryöstö ja että ryöstäjä oli paennut autolla haavoitettuaan yhtä miestä ampumalla ja toista puukolla. Partioauton ilmoitettiin seuraavan ryöstäjän autoa etelään Fredericiaan päin. (Myöhemmin kävi ilmi, ettei asia ollut aivan näin. Partioautosta ei ollut näköyhteyttä ryöstäjään, se vain ajoi etelää kohti sen mukaan mitä silminnäkijät olivat kertoneet.)

Hukkaantuneet minuutit

Kesti noin 15 minuuttia, ennen kuin poliisi sai annettua suurhälytyksen, sillä ryöstäjä oli katkaissut pankin ja koko talon puhelinkaapelin. Ryöstäjä oli näin hankkinut itselleen etumatkan, ja hän käytti sen myös hyväkseen. Häntä ei saatu kiinni pakenemisen kuluessa, hän yksinkertaisesti pääsi karkuun. Kello 18.15 hälytys peruutettiin hyödyttömänä.

Rutiinia

Tekopaikka oli Vejlen kaupungin itäosassa lähellä satamaa sijaitsevassa vientitallirakennuksessa oleva pankinkonttori. Pankki palvelee vientitallien asiakkaita ja usein on kyseessä suuria summia, sillä eläinten kauppa täällä on varsin laajamittaista. Pankkia hoitaa kaksi naispuolista virkailijaa. Noin 1,5 metrin pituisella käytävällä pankkiin yhdistettynä sijaitsee tallien laskutuskonttori. Siinä toimii yksi taikka kaksi naisvirkailijaa.

Tapahtumain kulku oli virkailijoiden ja asiakkaiden kertomusten mukaan seuraava.

Kellon ollessa 10-15 minuuttia vaille sulkemisajan alkoivat pankkivirkailijat vähitellen sulkea kassoja palvellen samalla viimeisiä asiakkaitaan.

Pankissa oli kuten tavallista sekä palveltavia asiakkaita, että sellaisia, jotka olivat jo toimittaneet asiansa, mutta jotka olivat jääneet keskustelemaan päivän kaupoista. Kaikkiaan pankissa ja viereisessä laskutuskonttorissa oli neljä, viisi henkilöä. Heidän joukossaan oli myös tallien ravintolan päällikkö. Tunnelma oli rauhallinen ja tyyni.

Näytelmä alkaa

Yhtäkkiä tunkeutui hyoneeseen joku mies työntäen oven edellään niin voimakkaasti auki, että hän samalla tuli tönäisseeksi erään asiakkaista kovalla voimalla sivuun. Miehen kasvoilla oli elefanttihuppu, niin että vain hänen silmänsä näkyivät. Pantiin merkille, että hänellä oli ainakin toisella puolella kasvoja kulmainsa päällä laastari. Hänellä oli yllään tumma anorakki taikka jokin sentapainen vaatekappale ja tummat housut. Hänet kuvattiin hoikaksi, melkein laihaksi ja laihakasvoiseksi. Pituus oli 175 sentistä 184 senttiin. Hänellä oli mukanaan suuri musta laukku — nk. korealaislaukku ja pistooli oikeassa kädessään.

Kaikesta päätellen hän tunsi paikat ja tiesi minne mennä, sillä hän asettui salamannopeasti tiskin taakse molempien naisvirkailijoiden väliin. Hän pani laukkunsa tiskille virkailijoiden väliin komentaen samalla näitä tyhjentämään kassansa laukkuun. Määräystä seurasi pistoolilla uhkaaminen.

Kukaan läsnäolleista ei tiennyt mitä tehdä, kaikki olivat niin kauhistuneita.

Ensimmäiseksi selvisi shokistaan — ehkä ainoa, joka ei ollut siihen joutunutkaan — ravintolan päällikkö. Hän piti koko juttua pilana. Hän oli seissyt osapuilleen huoneen keskellä laskutuskonttorin käytävän lähellä parin metrin päässä pankin ovesta. Hän meni nyt hymyillen tiskin luo ja sanoi: Kas niin, lopetetaanpas nyt tämä pelleily!

Ryöstäjä ampuu

Ryöstäjä suuntasi pistoolinsa ravintolan päällikköä kohti ja sanoi:

— Seiso hiljaa — muuten ammun!

Ravintolan päällikkö hämmentyi eikä tiennyt mitä olisi uskonut. Lähinnä vaistomaisesti hän vetäytyi ovea kohti. Ryöstäjä huusi vielä kerran!

— Seiso hiljaa!

Mutta ravintolan päällikkö ei reagoinut vieläkään, vaan ojensi kätensä ovenkahvaa kohti.

Samassa kaikui laukaus. Ryöstäjä oli toteuttanut uhkauksensa.

Läsnäolevien keskuudessa syntyi paniikki, ryöstäjä mukaanluettuna. Varsinkin, kun ravintolan päällikkö jatkoi matkaansa ulos pankin ovesta.

Kaikesta päätellen ryöstäjä luopui syntyneessä hälinässä alkuperäisistä aikeistaan ja juoksi ilman rahoja ja laukkua ovelle pakenevan ravintolan päällikön perään.

Pistooli klikkaa

Nyt oli kuitenkin toinenkin asiakas, muuan liikemies, päässyt shokistaan. Ryöstäjän ollessa menossa ovesta ulos hän tarttui tähän kiinni takaapäin. Ryöstäjä yritti riistäytyä irti, mutta liikemies oli vahva ja piti kiinni.

Ennen kuin nämä kaksi olivat törmäilleet eteiseen saakka oli ryöstäjä suunnannut pistoolinsa liikemiehen päätä kohti ja ampunut. Mutta pistooli ei lauennut.

Pankin ja eteisen välisessä ovessa oli sulkija ja kun ovi meni kiinni kamppailevien miesten jälkeen niin se joko sulkeutui tai virkailijat taikka asiakkaat sulkivat sen. Konttorissa voitiin kuulla, miten liikemies ja ryöstäjä törmäilivät eteisessä ympäriinsä. Mutta kaikki olivat liian säikyksissä ajatellakseen auttamista. Toinen virkailija yritti hälyttää poliisin, mutta puhelin oli mykkä.

Puolipimeässä eteisessä tuntui taistelu liikemiehen ja ryöstäjän välillä melkein päättyneen. Liikemies oli saanut ryöstäjästä hyvän otteen takaa päin ja ainakin tämän toinen käsi oli sidoksissa. Hän huomasi selviävänsä helposti ryöstäjästä, jota hän myöhemmin luonnehti sanalla lapsenpylly.

Yhtäkkiä liikemies tunsi tuskallisia pistoja toisessa kyljessään. Tuska oli niin kova, että hänen oli hellitettävä otettaan. Ryöstäjä pääsi irti ja pakeni ehdittyään kuitenkin sitä ennen poimimaan lattialta pistoolinsa, jonka oli kamppailun aikana pudottanut.

Liikemies vaipui uupuneena lattialle ja näki lasioven lävitse ryöstäjän juoksevan autolle, joka oli pysäköity lähelle. Hän näki myös miten ryöstäjä päästyään auton luo kääntyi yhtäkkiä ympäri ja lähti juoksemaan takaisin pankkiin päin. Liikemies keräsi kaikki voimansa ja onnistui ryömimään ovelle. Hän asettui sitä vasten ja sulki näin oven ryöstäjältä. Turhaan yritti ryöstäjä päästä sisälle, luopui sitten yrityksestä, juoksi takaisin autonsa luokse ja ajoi tiehensä.

Haavoittunut hälyttää

Ryöstäjän ammuttua ravintolan päällikköä tämä tunsi polttavaa kipua käsivarressaan. Hän järkyttyi tietysti ja vaistomaisesti yritti päästä pois niin pian kuin mahdollista. Hän juoksi suoraan ravintolaan keittiönovesta, joka oli vain muutaman metrin päässä pankin ovesta. Hänen paitansa ja takkinsa hihat olivat jo kokonaan veressä. Hän yritti siitä huolimatta hälyttää poliisin, mutta huomasi, että puhelin oli mykkänä. Hän huusi ravintolassa oleville asiakkaille, että pankki ryöstetään ja että hän oli haavoittunut. Keittiöstä hän sai käsiinsä pyyheliinan ja kietoi sen käsivartensa ympärille. Sitten hän juoksi talli- ja huutokaupparakennukseen ja kertoi siellä nopeasti mitä oli tapahtunut pyytäen hälyttämään poliisin. Tanskalaisille ominaiseen kaikkeen dramaattiseen skeptisesti suhtautuvaan tapaan ei aluksi oltu taipuvaisia uskomaan ravintolan päällikön kertomusta. Niinpä ensin viivyteltiin, mutta lopulta hänen loukkaantunut kätensä teki tehtävänsä ja poliisi hälytettiin kuin hälytettiinkin.

Pako

Vähitellen oli usealle henkilölle valjennut mitä oli tekeillä. Paikalle oli tullut joukko ihmisiä ja he katselivat ryöstäjän juoksevan pankista pistooli kädessän. He näkivät hänen myös kääntyvän takaisin ja yrittävän päästä sisälle pankkiin.

Jotkut yrittivät käydä ryöstäjään käsiksi tämän juostessa toista kertaa autolleen. Heidän joukossaan oli mm. siviiliasuinen palomies, jonka onnistui päästä aivan parin metrin päähän. Hänen piti juuri käydä ryöstäjän kimppuun, mutta sitten hän epäröi kun kuuli ryöstäjän huutavan:

— Takaisin, taikka ammun!

Hetkistä aikaisemmin palomies oli nähnyt ryöstäjän tekevän pistoolillaan latausliikkeen ja hän katsoi ryöstäjän olevan kyllin epätoivoinen toteuttaakseen uhkauksensa ja olevan parasta pysyä passiivisena.

Mainittakoon, että pistooli oli palomiestä uhattaessa täysin ampumakunnossa. Ryöstäjä oli pankin ulkopuolella manttelinliikkeellä poistanut aseesta virheellisen panoksen ja pannut uuden piippuun.

Ryöstäjän istuuduttua autoon ja käynnistettyä moottorin yrittivät monet ihmiset estää hänen pakonsa. Mm. yritettiin rikkoa tuulilasi puukengällä. Auton oikeassa sivussa ollut antenni katkaistiin ja se roikkui nyt irrallaan.

Mikään ei kuitenkaan auttanut. Ryöstäjä kiihdytti nopeasti vauhtinsa ja ajoi Själlandgadelle ja alas Toldbodvejlle.

Ihmset juoksivat auton perässä ja huomasivat, että ryöstäjä kääntyi Toldbodvejltä oikealle Fredericiagadelle päin.

Takaa-ajo

Toldbodveijllä takaa-ajajien onnistui pysäyttää eräs autoilija ja hänen kanssaan jatkettiin takaa-ajoa, vaikka kontakti ryöstäjän autoon oli jo menetetty.

Noin 300 metriä ajettuaan takaa-ajajat huomasivat tien sivussa moottoripyöräpoliisin merkitsemässä muistiin liikennerikkomusta. Takaa-ajajat pysähtyivät ja selittivät asian hänelle.

Liikennepoliisi yritti heti ottaa radiollaan yhteyden poliisiasemalle, mutta epäonnistui. Hukkaamatta enempää aikaa poliisi lähti takaaajoon sireenit ulvoen. Ajon aikana hän yritti usean kerran saada yhteyden poliisiasemalle, mutta turhaan.

Yllätys

Ensimmäisen hälytyksen saaneet kaksi poliisimiestä, jotka oli määrätty menemään telleille ottamaan huostaansa siellä kiinniotettu varas hämmästyivät kovin, kun heidät otti vastaan suuri ihmisjoukko, monet jopa varsin kiihtyneinä. Poliisimiehiä moitittiin siitä, että he eivät olleet tulleet paikalle nopeammin ja sireenit soiden. He puolustautuivat, että heidänhän piti vain noutaa kiinniotettu varas.

Poliisimiehet oivalsivat kuitenkin nopeasti, mistä oli kysymys. He saivat kuvauksen ryöstäjän autosta — se oli vaalea, katettu farmariauto, jonka jokaisella sivulla oli ikkunat. Autossa oli ollut jonkinlainen kaappi, jossa oli kaksi laatikkoa, sekä pulloja ja muuta tavaraa. Auton rekisterikilvet olivat olleet keltaiset ja numerot CP 98031, CK91036 taikka CK 91038. Autossa piti olla kaksi antennia, toinen katolla ja toinen oikean lokasuojan kohdalla. Poliisi ei hukannut hetkeäkään vaan aloitti takaa-ajon heti. Ja nyt olivat käytössä sekä sireenit että siniset valot. Ajon aikana otettiin yhteys poliisiasemalle ja ilmoitettin mitä oli tapahtunut.

Poliisimiesten ehtiessä Toldbodvejn-Fredericiavejn-Fredericiagaden risteykseen pysäytti muuan takaa-ajoon osallistunut siviilihenkilö heidät ja hänet otettiin autoon. Vähän kauempana tapahtui sama uudelleen, useita takaaajajia otettiin autoon mukaan. He kertoivat, että asiasta oli ilmoitettu eräälle liikennepoliisille, joka oli mootoripyörällään lähtenyt perään.

Suurhälytys

Päivystäjä oli tällä välin antanut suurhälytyksen kaikille strategisesti tärkeille tienristeyksille, rikospoliisille sekä myös suoraan Frederician poliisille, joka lähetti heti partiot Vejlen suuntaan estämään — mikäli mahdollista — ryöstäjä ajamasta Fredericiaan.

Takaa-ajo oli täydessä käynnissä. Mutta valitettavasti oli hukattu monia kalliita minuutteja. Ryöstäjä oli kadonnut kuin maan nielemänä, vaikka moottoripyöräpoliisin olisi pitänyt olla hänen kannoillaan 140 km:n tuntinopeudellaan.

Kello 18.15 hälytys peruutettiin. Sen paremmin ryöstäjää kuin hänen autoansakaan ei ollut löydetty.

Poliisiasemalla

Takaa-ajon aikana työskenneltiin myös poliisiasemalla. Mm. yritettiin löytää omistajat autoille, joissa olisi sellaiset rekisterinumerot kuin todistajat muistelivat nähneensä.

Kaksi ilmoitetuista rekisterinumeroista voitiin heti jättää silleen. Toinen niistä ei ollut rekisterissä lainkaan ja toinen taas oli Suur-Kööpenhaminan alueelta ja pysäköitynä omistajansa asunnon ulkopuolella.

Jäljelle jäi siis vain CK 91038, joka keskusrekisterin mukaan oli rekisteröity erään borupilaisen eläinlääkärin nimelle, mutta oli ilmoitettu varastetuksi vientitalleilta marraskuun 8 päivänä 1974.

Niinhän se usein käy, että kun jokin asia alkaa hullusti sen myös jatkuu hullusti. Niin nytkin. Ensin myöhästynyt hälytys, sitten vaikeuksia saada yhteys poliisiasemalle ja lopuksi vielä kovin vaihtelevat tiedot ryöstäjän autosta.

Niinpä ei jatkotutkimuksissakaan uskallettu toivoa onnea. Pikemminkin päinvastoin — ja niin kävikin. Jutun selvittämisessä jouduttiin moniin omituisiin tilanteisiin.

Uhrit

Sekä ampumahaavan saanut ravintolan päällikkö, että puukosta saanut liikemies vietiin Vejlen sairaalaan. Huonommin oli liikemiehen laita, hän oli saanut neljä puukoniskua rintakehäänsä. Yksi isku oli lävistänyt keuhkon ja aiheutti sisäisiä verenvuotoja. Kumpikaan uhri ei kuitenkaan ollut välittömässä hengenvaarassa, mutta liikemiehen tila oli ensimmäisten päivien ajan kriittinen.

Oikeuslääkärineuvoston lausunnossa sittemmin sanottiin, että molemmat loukkaantuneet olivat olleet hengenvaarassa. Ampumahaava käsivarressa voi aina aiheuttaa verisuonien joko täydellisen tai osittaisen tuhoutumisen ja siksi nopean verenhukan. Ja saman aiheuttavat rintakehään osuneet keuhkoja vaurioittaneet puukoniskut.

Onni onnettomuudessa

Ei yleensä pitäisi jossittelemalla ylidramatisoida mitään tapahtumia. Mutta vaikka tässä kuvatut tapahtumat olivat dramaattisia jo sellaisenaan on silti vielä myönnettävä, että uhreilla oli todella onnea kun heille ei käynyt tämän pahemmin. Myös ryöstäjällä voidaan väittää olleen onnea, sillä hänestä ei tullutkaan kaksoismurhaajaa, vieläpä kolmoismurhaajaa, vaikka läheltä piti.

Ravintolan päälliköllä oli onnea kun käsivarren verisuonet säilyivät ehjinä. Onnea oli sekin, että laukaus osui vain käteen. Myöhemmin nimittäin kävi ilmi, että tekijä ei ollut kovin taitava aseen käyttäjä. Ja lisäksi hän oli ampuessaan ollut hyvin kiihtyneessä tilassa.

Onneksi voi kai sanoa sitäkin, että ryöstäjän ase klikkasi hänen yrittäessään ampua liikemiestä päähän. Ja miksikä muuksi kuin onneksi voi sanoa sitä, etteivät puukoniskutkaan saaneet vakavampia seurauksia.

Ja vielä episodi pankin ulkopuolella. Onneksi palomies pidättyi käymästä ryöstäjän kimppuun, sillä ryöstäjä ei varmastikaan olisi eräröinyt ampua itseään uudelleen vapaaksi.

Laukku unohtui

Lähtiessään äkkipäätä pakosalle oli ryöstäjä unohtanut laukkunsa. Laukusta löytyi ainoastaan erään Etelä-Jyllannissa Christiansfeldissä sijaitsevan pankinkonttorin shekkivihko. Eteisestä, missä kamppailu ryöstäjän ja liikemiehen välillä oli käyty, korjattiin talteen ryöstäjän huppu.

Ulko-oven vieressä seinässä oli reikä ravintolan päällikköä kohti ammutusta laukauksesta. Sekä luoti että hylsy löytyivät.

Muita jälkiä ryöstäjästä ei saatu talteen.

Varastettu auto

Kello 22.30 ryöstöpäivän iltana tavattiin ryöstäjän käyttämä auto Ribedybin pysäköintipaikalta Vejlen naapurikaupungista Koldingista. Auto oli lukossa ja virta-avain poissa.

Autoa tutkittaessa ei löydetty mitään, joka olisi liittynyt ryöstöön. Auto oli kuin kemiallisesti puhdistettu sormenjäljistä, mutta aivan takaluukun alareunasta löytyi sormenjäljen osa. Se ei tosin sisältänyt kyllin montaa yksityiskohtaa tunnistamista varten, mutta kun asia oli näinkin vakava otettiin se huolellisesti talteen.

Shekkivihko

Lukija ehkä ajattelee, että olihan poliisilla hallussaan ryöstäjän shekkivihko, jonka avulla henkilöllisyyden selvittäminen olisi helppo asia. Näin ei kuitenkaan ollut.

Kun Christiansfeldin pankin puoleen käännyttiin saatiin kuulla, että vihko oli kesäkuun 1 päivänä 1972 annettu eräälle siellä asuvalle eläinlääkärille, joka jo kauan sitten oli lopettanut praktiikkansa ikänsä takia. Vihkossa oli normaaliin tapaan ollut 25 shekkilomaketta, joista vain kuusi oli käytetty. Tämä eläinlääkäri oli kirjoittanut ne kaikki. Viimeinen shekki oli päivätty marraskuun 17 päivänä 1972.

Eläinlääkäri kertoi, että shekkivihko oli ollut kateissa siitä saakka kun hänen huvilaansa oli tehty murto joulukuun 1 päivänä 1972. Samalla kertaa häneltä oli anastettu suuri arvokas joululautaskokoelma.

Haderslevin poliisi kertoi, että murto oli jäänyt selvittämättä, vaikka paljon työtä oli sen eteen tehty.

Pistooli

Asiantuntijat tutkivat löydetyt luodin ja hylsyn ja totesivat, että ryöstäjän ase oli ollut 0.22 kaliiperin (6 mm) ase, jossa oli oikealle kiertyvät rihlat. Ei voitu varmasti sanoa minkä merkkisestä aseesta oli kysymys, mutta luultavasti se oli italialaista taikka espanjalaista valmistetta. Luoti oli kuparikuorinen lyijyluoti, Long-tyyppinen Winchestervalmiste. Pistoolia ei ollut rekisteröity muiden Tanskassa tapahtuneiden rikosten yhteydessä.

Teräase

Poliisin teknisessä osastossa koetettiin ottaa selvää ryöstäjän käyttämästä lyömä- tai teräaseesta. Liikemiehen vaatteissa olevat rei’ät olivat T:n muotoisia. Ajatukset johtuivat instrumenttiin, jollainen oli eläinlääkärin autossa ja jota käytetään koliikkia sairastavien eläinten mahan punkteeraukseen. Kokeilujen perusteella näytti kuitenkin todennäköisemmältä, että aseena oli ollut puukko, jossa oli leveä terän kanta ja joka oli hyvin terävä, niinkuin teurastajan puukko on. Olettamus voitiinkin myöhemmin todeta oikeaksi.

Elefanttihuppu

Ryöstäjän hupusta tutkijat voivat sanoa vain, että se oli tavallinen tehdasvalmisteinen kudottu tummanharmaa huppu, joka näytti olleen jonkin aikaa käytössä. Hupussa ei ollut irrallisia hiuksia, ei myöskään mitään valmistusmerkkiä, joten oli mahdotonta edes yrittää ottaa hupun myyjästä selvää sen mahdollisen ostajan, ryöstäjän, selvillesaamiseksi.

Laukku

Paikalle unohtunut laukku oli nk. korealaukku. Aluksi näytti onnistavan, sillä hyvin pian saatiin tietää, että laukkuja toi maahan vain yksi liike. Sieltä kerrottiin, että laukkuja oli vasta lokakuun 11 päivänä — noin kuukausi ennen ryöstöä — toimitettu eri liikkeisiin. Tuontiliikkeestä kerrottiin myös, että ryöstöpaivään mennessä oli laukkuja toimitettu eri vähittäiskauppiaille 200 kappaletta.

Näiden tietojen perusteella pantiin käyntiin suuri jäljitys. Kun vähittäiskauppiaisiin otettiin yhteys saatiin tietää, että laukkuja oli myyty 22 kappaletta. Suurin ponnistuksin yritettiin kaikki 22 ostajaa löytää, ja vaikka apua saatiin kauppiailta, lehdistöltä ja TV:ltä onnistuttiin löytämään vain viisi ostajaa, joilla kaikilla oli laukkunsa edelleenkin tallessa.

Loppujen 17 laukun suhteen voitiin todeta, että yksi niistä oli anastettu erään silkeborilaisen nahkakaupan edestä, missä se oli ollut ulkona näytteillä. Valtionsyyttäjä ilmoitti lehdistön välityksellä, että laukun anastajaa ei syytettäisi anastuksesta mikäli hän ilmoittautuisi, mutta kukaan ei ilmoittautunut. Pidemmälle laukkujen kanssa ei päästy.

Sormenjälki

Sormenjäljen osaa tutkittaessa todettiin, että jälki oli syntynyt varsin epätavallisella tavalla. Se oli jäänyt siitä osasta sormea — sormen päästä aivan kynnen vierestä — josta normaalisti ei jää kosketuksessa mitään jälkeä. Tämä kohta ei myöskään tule mukaan silloin kun rikokseen syylliseksi epäillyltä otetaan sormenjäljet, joten tätä osaa sormen kuviosta ei myöskään luokitella.

Tässä tapauksessa oli aivan luonnollista, että jälki oli jäänyt näin oudosta kohdasta. Sehän löydettiin ylöspäin avattavan, puolen metrin korkeudella maasta olevan takaluukun alareunasta. Tällaista luukkua suljettaessa normaalisti tartutaan sen alareunaan sormenpäillä.

Olihan jäljen tietenkin voinut jättää auton omistaja itse. Niinpä häneltä otettiin sormenjäljet erityisesti sormenpäistä. Mutta autosta löytynyt jälki ei ollut hänen jättämänsä.

Oli siis mahdollista, että jälki oli ryöstäjän. Hänen oli täytynyt avata auton takaluukku. Jälki oli toistaiseksi käyttökelvoton, sen avulla ei päästy pitemmälle.

Ryöstäjän pakomatka

Ryöstö mainittiin alkuillan radiouutisissa ja ensimmäisissä TV-uutisissa. Yleisöltä alkoi tulla vihjeitä. Mm. eräs omakotitalon omistaja ilmoittautui. Hänen talonsa sijaitsee Bredstrumplundin vasemmalla puolella päätie 18:n (Fredericiavej) vieressä ja jotakuinkin Vejlen ja Frederician puolivälissä. Hän oli ollut talonsa pihalla ja katsellut sen ohitse kulkevalle sivutielle, sillä hän oli odotellut tytärtään palaavaksi työstä Fredericiasta. Kello 16.20 ja 16.25 välillä hän oli nähnyt ryöstäjän auton näköisen auton tulevan päätieltä sivutielle ja ajavan hänen talonsa ohitse etelään päin Taulovin suuntaan. Talonomistaja oli pannut auton merkille sen suuren nopeuden vuoksi. Sivutiessä on kaksi mutkaa heti päätien jälkeen ennen taloa. Auto oli ajanut mutkat — näin sanoi talonomistaja — mieletöntä vauhtia ja sen renkaiden ulina oli kuulunut 200-300 metrin päähän. Mutkien jälkeen auton vauhtia oli vielä lisätty ja talonomistajan arvion mukaan vauhti talon kohdalla oli ollut 100 km tunnissa.

Todistajan kertomuksen perusteella voitiin olla jotakuinkin varmoja pakoreitistä. Tämä sopi myös siihen, mitä jo tiedettiin, olihan ryöstäjä hävinnyt Vejlen ja Frederician välisellä matkalla.

Oletetun pakotien varressa olevilla pysähdyspaikoilla suoritettiin tutkimuksia sen selvittämiseksi olisiko ryöstäjä pysähtynyt jossain esimerkiksi hävittääkseen aseensa taikka joitakin pukimistaan. Mutta mitään epäilyttävää ei löytynyt.

On vielä lisättävä, että poikkeamalla päätieltä sivutielle Vredstruplundissa päästään sivuteitä pitkin Koldingiin. Ryöstäjä oli siis saattanut ehtiä sinne saakka ennen kuin poliisi oli ehtinyt rakentaa tiesulkunsa.

Ryöstön jälkeen

Ryöstäjä oli päässyt karkuun ja Vejlen rikospoliisille tuli kiireiset päivät. Työtä tehtiin vuorokaudet ympäriinsä paitsi muissa tutkimuksissa, myös vihjeiden tarkistuksissa. Vihjeiden perusteella epäiltyjen määrä oli jopa 70 henkilöä. Kaikki oli tarkistettava, ja se vei viikkoja.

Pidätys

On mahdotonta tässä selostaa kaikkia vihjeitä ja niistä aiheutunutta työtä, eikä se olisi mielenkiintoistakaan.

Yksi tapaus on kuitenkin kerrottava kaikessa lyhykäisyydessään. Miksi juuri tämä tapaus on mielenkiintoisempi muita johtuu siitä, että kyseessä ollut epäilty otti jutun erittäin rauhallisesti ja piti sitä lähinnä vain mielenkiintoisena kokemuksena, vaikka tilanne ei muodostunut mitenkään dramaattiseksi tai vakavaksi hänen ollessaan pidätettynä.

Muuan själlantilainen poliisimies kohdisti huomionsa tähän henkilöön, erääseen ulkomaalaiseen, jonka kanssa hänen sisarensa oli ollut naimisissa, mutta eronnut. Sisar asui eräässä länsisaksalaisessa kaupungissa ja hänen entinen miehensä edelleen puolisoiden aikaisemmassa yhteisessä kodissa, maataloustilalla.

Väitettiin, että miehellä olisi suurehko asekokoelma, mm. pistooleja ja katkaistuja haulikoita. Ryöstäjästä annetut tuntomerkit sopivat epämiellyttävän hyvin tähän ulkomaalaiseen ja hänen sanottiin olevan avioeron vuoksi juuri nyt tasapainottomassa tilassa.

Mitään ei jätetty sattuman varaan, kun hänet pidätettiin. Hankittiin tietoja milloin hänet varmimmin voisi tavoittaa kotoa päiväsaikaan, lisäksi hankittiin maatilasta ja sen rakennuksista pohjapiirros, jotta operaatio voitaisiin suorittaa niin turvallisesti kuin mahdollista. Otettiin huomioon kaikki mahdolliset varotoimet siltä varalta, että syntyisi ehkä ammuntaakin.

Operaatio sujui suunnitelman mukaisesti. Kaikki piirittäjät olivat aseistettuja ja jokainen sai tarkat ohjeet sijoituspaikastaan. Kahden piti suojata muita ja riisua mies aseista sekä suorittaa henkilöönkäypä tarkastus ja pidättää hänet.

Kun kaikki poliisimiehet olivat sijoittuneet paikoilleen kutsuttiin ulkomaalaista megafonilla.

Roberto, Roberto — poliisi täällä! Tule rauhallisesti ulos talosta kädet ylhäällä!

Huuto toistettiin useita kertoja, mutta talossa ei tapahtunut mitään. Jännitys kasvoi joka sekunti. Mitä Roberto tekisi?

No-jaa, megafoni ei ollut niitä parhaimpia ja jos Roberto nukkui, niin ehkä hän ei kuullut sitä lainkaan. Toisaalta hän saattoi olla pakenemisaikeissa, ja jotta hänelle siinä tapauksessa ei annettaisi liikaa aikaa ryömi yksi poliisi ikkunan luo ja koputti siihen voimakkaasti pistoolinperällä.

Se auttoi. Pihalle johtava ovi avautui ja Roberto tuli oviaukkoon. Hällä oli toinen käsi taskussa ja toinen vapaasti sivulla. Oliko hän aseistautunut? Häntä kehoitettiin uudelleen nostamaan kädet ylös pään päälle, mutta hän otti rauhallisesti muutaman askelen ja kysyi — käsi edelleen taskussa: Mitä te haluatte, mitä on tapahtunut? Häntä kehoitettiin vieläkin terävämmin kohottamaan kätensä ja samalla kahden hänen taakseen päässeen poliisimiehen onnistui painamalla pistoolinsa hänen selkäänsä saada hänet tottelemaan kehoitusta, ja hän nosti kätensä ilmaan. Vasta nyt Robertolle valkeni, että juttu oli täyttä totta. Hänet tarkastettiin, mutta hän oli aseeton.

Erehdys

Roberto oli hurmaava nuori mies ja kun hänelle kerrottiin hänen pidättämisensä syy hän vapautui täysin ja sanoi hymyillen: Olette nyt aivan väärässä. Ei minulla ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Hän otto koko jutun mukavammalta puolelta ja piti aivan luonnollisena, että poliisin täytyi niin vakavassa asiassa tutkia ja tarkistaa jokainen vihje ja johtolanka.

Robertolla ei todellakaan ollut mitään tekemistä ryöstön kanssa. Se selvitettiin muutamassa tunnissa. Hänellä oli kyllä useitakin aseita, mutta hän oli ampumaseuran jäsen ja hänellä oli luvat aseisiinsa yhtä lukuunottamatta. Olosuhteet huomioonottaen se ei aiheuttanut muuta kuin suullisen huomautuksen.

Ratkaiseva todistajanlausunto

Marraskuun 18 päivänä 1974 poliisi sai tietää, että eräs henkilö oli nähnyt ryöstöpäivänä noin kello 18.30 ryöstäjän auton, kun sitä oli pysäköity Riberdybin pysäköintipaikalle. Ja vielä tärkeämpää oli se, että tiedon mukaan silminnäkijä oli tuntenut auton kuljettajan entiseksi työtoverikseen.

Tuttavat olivat kehoittaneet henkilöä menemään poliisin luo kertomaan huomioistaan, mutta tämä oli torjunut asian sanomalla, että sen asian poliisi sai itse selvittää. Hän ei halunnut sekaantua mihinkään.

Poliisin saatua tämän vihjeen etsittiin käsille mainittu todistaja, Ulrik Flodan, ja häntä kuulusteltiin. Aluksi hän ei halunnut puhua koko asiasta mitään, mutta lopulta hän kertoi huomioistaan yksityiskohtaisesti.

Hän oli kyseisenä päivänä matkallaan bussipysäkille kulkenut pysäköintipaikan poikki. Juuri kun hän oli ollut postumassa pysäköintipaikan alueelta hän oli joutunut pysähtymään sinne tulossa olevan auton vuoksi. Mutta auto oli pysähtynyt hänen eteensä ja hän oli päässyt menemään sen editse vasemmalta puolelta. Hän oli katsonut autoon ja nähnyt sisällä olevan vain kuljettajan. Auto oli lähtenyt taas liikkeelle heti, kun hän oli mennyt sen tieltä pois. Juuri ollessaan auton sivun kohdalla oli hänen mieleensä tullut, että autonkuljettajahan oli hänen entinen työtoverinsa Koldingin teurastamosta, Kurt Baumhardt. Edelleen hän oli pannut merkille, että autossa oli eläinlääkärin kilpi. Hän oli pysähtynyt ja jäänyt ihmetellen katsomaan auton perään, sillä hän oli muistanut, että Kurt Baumhardtilta oli otettu ajokortti vuodeksi pois. Oli siis erittäin omituista, että hän oli saanut toimen eläinlääkärin autonkuljettajana.

Todistaja kertoi edelleen, että hän oli jäänyt seisomaan ja nähnyt, että Baumhardt ajoi auton keskelle pysäköintipaikkaa kolmen suuren puun kohdalle.