Rikosreportaasi Pohjoismaista 1975

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista 1975 kertoo pitkän rivin jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja tuomiot niistä on annettu. Rikosreportaasi Pohjoismaista 1975 on hengästyttävää luettavaa – totuus kun on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan muutamien Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpien tarinoiden kulissien taakse, ja tutustumaan siihen palapeliin, minkä syyllisten selvittäminen vaatii.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 2, 2018
• ISBN: 9788711972205

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Maantieryöstö

Ryöstöä on käytetty rikosmetodina muinaisista ajoista lähtien, mutta kuten muitakin rikoksia ryöstöjä on monenlaatuisia ja aina ilmaantuu uudenlaisia.

Tämä artikkeli käsittelee erästä ryöstötyyppiä, jossa ei ehkä sinänsä ole mitään varsinaisesti uutta, mutta joka kuitenkin saavutti huomattavat taloudelliset mitat. Voidaan hyvin puhua uuden aikakauden alusta. Tämä oli uusi muunnelma pankkiryöstön tultua viime vuosina niin jokapäiväiseksi tapahtumaksi, että lehdet tuskin enää uhraavat niille palstatilaa.

---

Tässä kerrotaan uusitusta, nykyaikaisesta maantieryöstöstä. Tämä tyyppi on jo kauan tunnettu ulkomailla, ja se on esimerkiksi monta kertaa ollut juonen huippukohtana elokuvateattereiden kassamenestyskappaleissa.

Mutta jollain tavoin Tanskaa on pidetty liian pienenä, ylikansoitettuna ja huonosti soveltuvana paljaan taivaan alla tapahtuvaan ryöstöön ja siksi tällaista ryöstöä ei ole otettu huomioon.

Siitä huolimatta ensimmäinen huomattava kaappaus tällä alalla onnistui, vieläpä eräällä maan vilkkaimmin liikennöidyistä ja tiheimmin asutuista seuduista kaupunkien ulkopuolella.

Käteispalkka

Teknova-tehdas, joka tuottaa teknisiä artikkeleita, sijaitsee Möllevej’n varrella Nivåssa Pohjois-Själlannissa. Möllevej yhdistää Öresundin rannassa olevan Strandvejenin samansuuntaiseen päätiehen A 3, joka on vain muutamia kilometrejä kauempana sisämaassa.

Yrityksessä on noin 240 työntekijää, joiden palkka maksetaan joka toinen viikko. Päinvastoin kuin yleensä nykyään palkka maksetaan käteisellä — eikä siis palkkatilille johonkin pankkiin.

Tähän ei ole syynä yrityksen vanhanaikaiset liikemetodit vaan työläiset todella haluavat palkkansa käteisenä. Siksi joudutaan siihen vaaratilanteeseen, joka on ja aina tulee olemaan tarjolla kuljetettaessa suuria käteissummia rahalaitoksesta maksupaikalle.

Kaikki tiesivät

Kyseessä olivat suuret rahasummat, jotka joka neljästoista päivä jaettiin palkkoina työläisille. Summat olivat niin suuret, että yrityksen johto ei ollut suinkaan tyytyväinen siihen, ettei ollut saatu käytäntöön pankkiin tapahtuvaa palkanmaksutapaa. Seudulla tiedettiin nimittäin yleisesti mitä oli tekeillä yrityksen kuorma-auton ja kahden miehen lähtiessä kohti Nivån rautatieasemalla olevaa pankkia joka toinen torstaiaamu.

Helppo ryöstää

Torstaina syyskuun 16 päivänä 1971 tehtaan 46-vuotias autonkuljettaja Gunnar Johansen ajoi pienellä Blitz-kuorma-autolla pari kilometriä tehtaan käyttämään pankkiin, Handelsbankenin Nivån-konttoriin, aivan kuten hän oli tehnyt joka toinen torstaiaamupäivä sen vuoden ajan, jonka hän oli ollut yrityksen palveluksessa. Ja kuten tavallisestikin hänen vieressään kuorma-auton ohjaajanhytissä istui yrityksen 32-vuotias kamreeri, Finn Bjerregaard Jensen, joka muuten oli yleensä vastuussa pankkiasioista.

Matka pankkiin sekä asiointi pankkitoimistossa sujui täysin rutiininomaisesti. Noin kello 09.45 oltiin valmiita kotimatkalle kamreerin pantua rahat salkkuunsa. Kyseessä oli noin 240 000 kruunua.

Koska ajo toistui niin usein se oli täysin rutiininomainen, mutta sekä autonkuljettaja että kamreeri olivat selvillä, että niin suuren rahasumman kuljettamiseen liittyi tietty vaara. He olivat useinkin puhuneet siitä, miten helposti voisi tapahtua ryöstö, koska sikäli kuin tiedettiin, sangen monet olivat perillä kuljetustavasta, summittaisista kellon ajoista ja ajoreitistä.

Mitä viimeksimainittuun tulee he eivät yleensä turvallisuussyistä ajaneet joka kerta samaa tietä takaisin tehtaalle. Päinvastoin he yrittivät vaihdella ajotietä mahdollisuuksien mukaan, mutta lähinnä suhteellisen lyhyen matkan takia vaihtoehtoja ei ollut kovinkaan monta.

Liikenneonnettomuus

Tällä kertaa kotimatkan alkupuoli sujui aivan tavalliseen tapaan, mutta kun he olivat suunnilleen puolimatkassa — toisin sanoen, kun he olivat matkan autioimmassa kohdassa — heidät ohitti yhtäkkiä valkoinen Volvo 142. Ajettuaan ohi se kääntyi niin jyrkästi oikealle kuorma-auton eteen, että kuorma-auton vasen etuosa osui henkilöauton oikeaan takalokasuojaan. Yhteentörmäys ei sinänsä ollut erityisen vakava, mutta sen johdosta kuorma-auto joutui tien reunukselle, missä kuljettaja kuiteinkin onnistui jarruttamaan aivan erään puun edessä.

Kuorma-auton kuljettaja Johansen selitti myöhemmin, että hän oli ensin luullut toisen olevan tavallinen huolimaton ajaja, ja rehellisesti sanoen hän oli kiukustunut aika lailla tämän ajotavan johdosta. Autonkuljettajana Johansen suhtautui ajamiseen ammattimaisesti, ja hän piti kunniaasianaan välttää yhteentörmäyksiä, ei ainoastaan niiden riskien takia joita aina liittyy kolareihin, vaan myös siitä syystä, että hän halusi ajoneuvonsa aina olevan ensiluokkaisessa kunnossa.

Tilanne muuttuu vakavaksi

Volvo pysähtyi muutaman autonmitan päähän kuorma-auton eteen. Nuori mies astui ulos ja lähti tulemaan kuorma-autoa kohti ilmeisesti riitelemään, ja Johansen, joka katsoi oikeuden olevan puolellaan oli kiukuissaan valmis antamaan sanan sanasta.

Hän ei erityisesti kiinnittänyt huomiota kuljettajan ulkonäköön tämän astellessa heitä kohti. Sen sijaan hänen tarkkaavaisuutensa keskittyi siihen, oliko hänen autonsa vahingoittunut yhteentörmäyksessä vai ei ja voisiko hän ajaa sen edelleen kotiin tehtaalle.

Ei hän eikä kamreeri Jensen aavistanut, että suurryöstö oli alkamassa.

Vasta kun nuori mies oli ehtinyt kuorma-auton luo ja repäisi oven auki Johansen tajusi tilanteen vakavuuden. Mies oli vetänyt nylonsukan kasvojensa yli ettei häntä tunnistettaisi, ja kun hänellä oli lisäksi pistooli uhkaavasti kädessään niin ei enää voinut erehtyä.

— Rahat tänne, hän huusi.

Johansen ei epäillyt, ettei hän olisi tosissaan, mutta koko juttu oli tapahtunut niin yhtäkkiä ja niin odottamatta, että kamreeri, joka istui oikealla auton ohjaamossa ei aluksi tajunnut tilannetta eikä toiminut niinkuin ryöstäjä vaati.

Kamreeri reagoi vasta kun pistoolimies toisti vaatimuksensa uudestaan terävästi ja erittäin uhkaavalla tavalla.

Ei pidä leikkiä sankaria

Usein tapahtuvien monien erilaisten ryöstöjen takia tehtaan johto oli antanut henkilökunnalle pysyvän määräyksen, jonka mukaan uhkaavassa tilanteessa ei pitänyt saattaa itseään tai muita alttiiksi millekään vaaralle.

Rahat olivat tavallisessa nahkasalkussa ja yrityksen ohjeitten mukaisesti kamreeri ojensi nyt salkun autonkuljettaja Johansenille, joka heti luovutti sen edelleen ryöstäjälle. Ja tämä kiiruhti takaisin Volvoonsa heti salkun saatuaan — avaamatta sitä ja katsomatta sisälle. Kovaa vauhtia ajaen ryöstäjä jatkoi matkaansa tietä pitkin, joka parin kilometrin päässä yhtyi päätiehen A 3, niin kutsuttuun Kuninkaantiehen. Siellä hänen on täytynyt kääntyä joko Helsingöriin oikealle tai vasemmalle Kööpenhaminaan päin — kuorma-autossa istuvilta näkymättömissä.

Tuntomerkit

Koko juttu oli tapahtunut hyvin nopeasti, mutta siitä ja yllätystekijästä huolimatta autonkuljettaja ja kamreeri tuntuivat tehneen melko hyviä huomioita, joista osoittautui olevan hyötyä myöhemmin juttua selvitettäessä.

He kuvailivat ryöstäjän noin 20-vuotiaaksi mieheksi. Hänen pituutensa he arvelivat noin 180 sm:ksi, ruumiinrakenteeltaan hän oli normaali. Hän oli pukeutunut kudottuun jakkuun, jossa oli pyöreä vahvikereunus kaulalla, mustiin uudenaikaisiin housuihin, joiden lahkeet olivat leveät, mustiin käsineisiin ja — kuten jo mainittiin — hänellä oli naisten sukka vedettynä päänsä yli.

Tämä kuvaus saattoi tosin sopia tuhansiin nuoriin miehiin, mutta samalla ryöstön uhreiksi joutuneet antoivat tarkan kuvauksen ryöstäjän autosta. Se oli valkoinen Volvo 142. Molemmat olivat lukeneet rekisterinumeron ja painaneet sen mieleensä, se oli heidän mukaansa BJ 81848 tai ehkä BJ 81248.

Hälytys

Ryövärin kadottua sekä kamreerin että autonkuljettajan ensimmäisenä ajatuksena oli hälytyksen suorittaminen. Koska he eivät tienneet voisiko kuorma-autoa ajaa yhteentörmäyksen jälkeen he yrittivät pysäyttää Volkswagenin, joka kohta jälkeenpäin ajoi paikan ohi. He yrittivät saada kyydin kotiin tehtaalle. Mutta Volkswagenin naiskuljettajasta ilmeisesti tuntui siltä, että asiaan liittyi jotain hämäräperäistä koska hän lukitsi autonsa molemmat ovet ja jatkoi heti matkaansa.

Aika on korvaamattoman merkityksellinen tekijä kun ryhdytään selvittämään tällaista juttua. Täytyy estää pakenijaa saamasta liian suurta etumatkaa.

Siksi minuutit, jotka kuluivat hukkaan Volkswagenin kuljettajan kieltäydyttyä ottamasta mukaansa kahta miestä olivat kallisarvoisia. Sen sijaan heidän täytyi nyt yrittää saada kuorma-auto irti tienreunustalta. Se onnistuikin — jopa helpommin kuin he olivat odottaneet. He ajoivat täyttä vauhtia takaisin tehtaalle, mistä poliisi hälytettiin heti erään tehtaan johtajista saatua selvityksen tilanteesta.

Myöhemmin laskettiin, että kaappauksen oli täytynyt tapahtua noin kello 09.50 ja poliisi hälytettiin kello 10.03.

Etsinnät pannaan käyntiin

Suurhälytys suoritettiin heti. Kaikki käytettävissä olevat poliisivoimat usean kymmenen kilometrin säteellä saivat määräyksen lähteä pystyttämään tiesulkuja, ja kaikki poliisiasemat ja partioautot hälytettiin radion ja telexin välityksellä. Ruotsin telex-verkostoon lähetettiin seuraavanlainen sähke:

00000 RREG STH

Aluehälytys, 16.9.71.

Läänit -11-12-13-14

Ryöstö Nivåssa, Tanskassa.

16.9.1971 suoritettiin Nivåssa aseellinen kuormaauton miehistöön kohdistunut ryöstö, jolloin rikollinen sai haltuunsa 241 000 Tanskan kruunua. Rikollisen kuvaillaan olevan noin 22-vuotias mies, noin 180 sm pitkä, pukeutunut mustaan jakkuun, mustiin housuihin, mustaan, soikealla messinkisoljella varustettuun vyöhön ja mustiin käsineisiin. Mies liikkui valkoisella Volvo 142-autolla, jonka rekisterinumero on joko BJ 81848 tai BJ 81248. Asiaa koskevat tiedot voi toimittaa interpolosastolle tai yhteyskeskukseen, jonka puhelinnumero on 08-24 10 60.

Jopa ilmasta käsin suoritettiin etsiskelyjä. Yksi lentovoimien helikopteri otettiin käyttöön heti hälytyksen tapahduttua ja se sai tehtäväkseen valvoa alueen tieverkostoa.

Huolimatta nopeasta hälytyksestä oli kulunut niin pitkä aika ennen kuin onnistuttiin sulkemaan tiet systemaattisesti ja saamaan etsinnät käyntiin toden teolla, että ei voitu toivoa tutkimusten ensimmäisen vaiheen onnistuvan: että rikollinen olisi saatu kiinni pakomatkalla. Auto oli kuin maan nielaisema.

Järjestelmällinen tutkimus

Tämän jälkeen poliisi ei voinut kun aloittaa luonteeltaan pitkät, mutta sen vastapainoksi hyvin tarkat tutkimukset.

Poliisiteknikot aloittivat suorittamalla laajoja kuorma-autossa. Auton saamat vauriot tarkastetteknisiä tutkimuksia sekä rikospaikalla että tiin erittäin huolellisesti.

Kuulusteltiin kaikkia, joilla voitiin arvella olevan jotakin tietoa asiasta ja muun muuassa paikkakunnan postin 26-vuotias postinkantaja antoi mielenkiintoista valaistusta asiaan.

Hän kertoi, että hän oli toimittaessaan erästä kirjettä 09-aikaan huomannut valkoisen Volvon 142:n, jossa oli miespuolinen kuljettaja, seisovan pysäköitynä Niverödvej’n varrella numero 12 edessä. Paikalta oli hyvä näköala Handelsbankeniin, joka sijaitsi vähän matkan päässä Stationsvej’n varrella. Kirjeenkantaja oli kiinnittänyt huomiota auton kuljettajaan, koska auto oli juuri sillä kohdalla, johon hän kirjeenkantokierroksellaan yleensä sijoitti pyöränsä.

Heti kun autossa istuva mies oli huomannut itseään tarkkailtavan hän oli kuitenkin ajanut pois paikalta. Postinkantajan antama kuvaus miehestä sopi aika hyvin autonkuljettajan ja kamreerin antamaan kuvaukseen. Tähän kiinnitettiin huomiota koska postinkantaja antoi raporttinsa ennen kuin hän oli kuullut ryöstön uhrien kuvausta rikollisesta.

Toinenkin todistaja ilmoittautui ja kertoi viranomaisille, että hänkin oli nähnyt vaalean auton pysäköitynä Niverödvej’n varrelle, mutta tällä kertaa numero 9:n eteen ja nokka suunnattuna päinvastaiseen suuntaan kuin postinkantaja oli ilmoittanut. Todistajan mukaan auto ei ollut Volvo 142, kuten autonkuljettaja että kamreeri edelleen väittivät, vaan Opel Kapitän. Auto oli lähtenyt liikkeelle yht’äkkiä ja ajanut kovaa vauhtia etelään päin.

Arkipäivän ongelmia

Luonnollisesti ryöstö herätti suurta kohua Teknova-tehtaalla.

Yksi monista, jotka jännittyneinä odottivat asiallisia tietoja oli autonkuljettaja Johansenin vaimo, joka oli myös työssä tehtaalla. Hänen miehensä vietti juuri yksivuotisjuhlaa tehtaan palveluksessa.

Kun kuultiin ensimmäiset huhut, että jotain oli hullusti rouva Johansen pelkäsi, että hänen miehelleen oli sattunut auto-onnettomuus. Vasta usean tunnin kuluttua ryöstöstä hän sai tilaisuuden puhua miehensä kanssa, jota poliisi oli siihen saakka kuulustellut yksityiskohtaisesti. Huolimatta ryöstön vakavuudesta rouva Johansen yllättyi iloisesti voidessaan todeta, että hänen miehensä oli vahingoittumaton. Mutta Johansen itse ilmaisi suuttumuksensa sen vuoksi, että juuri tehtaalle tulemisensa yksivuotispäivänä hänen täytyi näyttää autonsa menneen rikki. Ongelman muodosti muuten se, että ryöstetyt rahat olivat palkkarahoja. Ja täytyy huomata, että ne ryöstettiin yhtiöltä eikä työläisiltä. Toisin sanoen täytyi hankkia uudet käteisrahat, ja ottaen huomioon summan suuruuden oli sekä tehtaan talousosastolla että pankilla, jonka piti hankkia uusia käteisrahoja vaikeuksia. Huvittavaa kylläkin uudet rahat noudettiin Volvolla — tosin punaisella, mutta kuitenkin!

Auto ajoi aamupäivällä ajettua reittiä, mitä pidettiin turvallisimpana, koska ympäristö oli koko päivän poliisin valvonnassa.

Tehtaan vakuutusyhtiö lupasi muuten jo parin tunnin kuluttua ryöstöstä 10 000 kruunun palkkion tiedoista, jotka saattoivat johtaa rikollisen paljastumiseen.

Varastettu Volvo

Poliisi pyrki alusta alkaen tietenkin löytämään rikollisen auton. Siihen pyritään aina — vaikkakaan auto ei suorastaan johdata rikollisen luo, on kuitenkin mahdollista, että teknikot voivat saada jatkotutkimuksille tärkeitä tietoja. Erittäin tarkoissa tutkimuksissaan he voivat löytää esimerkiksi hiuksia, jalanjälkiä, tupakantumppeja ja paljon muuta, sekä ennen kaikkea tutkia yhteentörmäyksessä syntyneitä vaurioita.

Kohta senjälkeen kun autonkuljettaja ja kamreeri olivat yhtäpitävästi ilmoittaneet ryöstäjän auton rekisterinumeroksi BJ 81848 tai BJ 81248 tutkittiin koko maan käsittävästä moottoriajoneuvorekisteristä, kuka oli saanut nämä kilvet ja mihin autoihin. Tällä kohtaa tutkimus antoi täysin kielteisen tuloksen koska kävi ilmi, että tällaiset numeroyhdistelmät sisältäviä kilpiä ei ylipäänsä ollut annettu.

Seuraavana tehtävänä oli tutkia olisiko, ja jos niin milloin ja minkälaisissa olosuhteissa äskettäin varastettu autoa, jonka kuvaus sopisi ryöstäjän auton kuvaukseen.

Ainoa, joka voisi tulla kysymykseen oli Volvo 142, jonka rekisterinumero oli BJ 48114 — siis aivan erilainen kuin kuljettajan ja kamreerin ilmoittama. Tämä auto oli varastettu kööpenhaminalaiselta liikemieheltä, joka oli viikkoa ennen ryöstöä pysäköinyt autonsa kesämökilleen Dronningmölleen Helsingörin pohjoispuolelle.

6 000 mahdollisuutta

Tähän mennessä autoa ei ollut löydetty, mutta samana iltana kun ryöstö suoritettiin, sen ilmoitettiin olevan eräällä huvilatiellä Hillerödissä. Auto oli jonkin verran vaurioitunut.

Huolimatta yhteyteen sopimattomista yksityiskohdista teknikot tutkivat auton yksityiskohtaisesti. He kiinnittivät huomionsa mm. siihen, oliko auton sisällä tai päällä paljastavia sormenjälkiä. Volvon omistaja oli nimittäin ilmaissut tässä yhteydessä, että auto on pesty edellisellä viikolla välittömästi ennen sitä kun se varastettiin.

Poliisille oli äärimmäisen tärkeää saada todetuksi, oliko kyseessä oikea auto, koska muuten ei voitu muuta kuin kuulustella systemaattisesti maan noin 6 000 autonomistajaa, joilla oli kyseinen autotyyppi.

Auto oli oikea

Mutta onneksi tältä työltä vältyttiin. Eräästä Volvo-auton saamasta lommosta poliisi löysi lakanpalasia, jotka vastasivat täysin kuormaauton lakkausta. Totuuden nimessä täytyy kuitenkin myöntää, että kyseessä oli yleisesti käytetty standardilakkatyyppi.

Mielenkiintoisempaa oli sitä vastoin todeta, että rikospaikalta Nivåsta löydetyt renkaanjäljet sopivat Volvon jättämiin jälkiin.

Kuorma-auton kuljettaja Johansen ei kuitenkaan voinut hyväksyä, että olisi löydetty oikea auto. Tähän johtopäätökseen hän tuli auton lommojen perusteella. Heti yhteenajon jälkeen aamupäivällä oli hän huomannut, että ryöstäjän auton oikeanpuoleinen takapuskuri oli työntynyt noin viisi senttimetriä suoraan taaksepäin, mutta löydetyn auton puskuri taas oli painunut sisäänpäin.

Tämä tieto horjutti hieman luottamusta siihen, että Hillerödistä löydetty auto oli oikea ja että oltiin oikeilla jäljillä, mutta monet muut paikan päällä suoritetut tutkimukset viittasivat jatkuvasti siihen, että todellakin oli löydetty oikea auto. Niinpä auton omistajaa kuulusteltaessa osoittautui, että täyttäessään viimeksi bensiinitankin hän oli merkinnyt muistiin matkamittarin kilometrilukeman. Sen jälkeen autolla ajettu matka saattoi sopia hyvin mittarin osoittamaan ajomatkaan.

Varmuuden vuoksi

Mutta kaikesta huolimatta rikospoliisi suoritti rinnakkaisia toimenpiteitä. Oltiin selvillä siitä, että joka tapauksessa ryöstäjän auto oli vahingoittunut, niin että se täytyi viedä korjaamolle. Siksi kaikille automekaanikoille esitettiin vetoomus, että he olisivat varuillaan ja ilmoittaisivat poliisille, jos jokin kuvaan sopiva auto tuotaisiin korjattavaksi. Lisäksi vedottiin yleisöön pyytäen, että poliisille annettaisiin aikaa ja paikkaa koskevat tiedot mikäli tavattaisiin pysäköitynä auto, jonka saattaisi olettaa olevan varastetun.

Mitä muuten tuli Hillerödistä löydettyyn autoon poliisi sai selville, että auto oli seissyt siellä mistä se löydettiin lähellä Rautatieasemaa kello 11.00:stä lähtien — mahdollisesti jo kello 10.00:stä lähtien. Poliisille autosta oli ilmoitettu vasta illalla.

Vaaraton tapa

Poliisi ei pyrkinyt ainoastan periaatteen vuoksi selvittämään tätä ryöstöä. Haluttiin selvittää se nopeasti niin ettei se houkuttelisi heilloja sieluja uskomaan, että näin voisi suhteellisen vaarattomalla tavalla päästä käsiksi rahoihin. Toisin sanoen pelättiin, että tästä uudesta ryöstötyypistä muodostuisi koulukunta kuten viime vuosina oli syntynyt pankkiryöstöjen aalto — aalto joka alkoi vain pari vuotta sitten.

Toivottiin, että useammat liikennöitsijät ilmaisisivat mielenkiintoisia asiaa koskevia tietoja, ja ennen muuta toive pantiin pariin autoon — toinen niistä taksi — jotka poliisin saaman tiedon mukaan olivat ohittaneet rikospaikan juuri ennen ryöstöä.

Huolimatta poliisin eri tiedotusvälineitten välityksellä tekemistä kehoituksista ei kukaan kuitenkaan ilmoittautunut.

Rekonstruointi

Kuitenkin ilmoittautui taksiautoilija, joka kertoi, että hänen arvionsa mukaan kohta ryöstön jälkeen valkea Volvo 142 oli ohittanut hänet ajaen kovaa vauhtia. Ohitus oli tapahtunut Egelundin kurssikeskuksen kohdalla päätien A 6 varrella Fredensborgin ja Hillerödin välillä.

Muutaman päivän kuluttua — poliisin pääsemättä lähemmäs asian selvittämistä — luovuttiin jonkin aikaa vallinneesta epäilystä, oliko Hillerödistä löydetty auto oikea. Jos ei muusta syystä niin siksi, ettei ollut mitään konkreettisia johtolankoja joita seurata.

Yhden poliisiauton toimiessa ryöstöauton roolissa yritettiin päästä eteenpäin rekonstruoimalla tilanne käytettävissä olevien tietojen nojalla.

Ja nyt vahvistui käsitys, että oltiin kiinni tosiseikoissa. Sekä Teknovan autonkuljettajaa että kamreeria kuulusteltiin uudelleen. Vaikka he tähän saakka—varsinkin autonkuljettaja—olivat pitäneet lujasti kiinni siitä, että heidän tietonsa ryöstöauton rekisterinumerosta ja sen saamista lommoista olivat oikeita, he alkoivat nyt olla epävarmoja. Niinpä autonkuljettaja ei enää väittänyt olevansa varma auton rekisterinumerosta vaan tunnusti, että hänen poliisille ilmoittamiinsa kahteen numeroon saattoi suhtautua tietyin varauksin. Ei hän eikä kamreeri ollut kirjoittanut numeroa muistiin.

Muuten autonkuljettaja mainitsi tässä myöhemmässä kuulustelussa olevansa harmissaan, koska hän ei ollut antanut ryöstäjälle omaa salkkuaan rahasalkun asemesta. Hänen oma salkkunsa muistutti rahasalkkua — mutta siinä oli ollut sisällä vain ruokapaketti ja termospullo, jossa oli kahvia.

— Mutta, kuten hän sanoi, jälkeenpäin sitä aina on viisaampi.

Toivo häviää

Monia kuulusteltiin tietenkin ryöstöä seuranneina päivinä ja useihin poliisi kohdisti tutkimuksensa tosissaan. Vaikka kaikki tiesivät palkkarahojen säännöllisestä pankistahausta poliisi oli kuitenkin sitä mieltä, että rikollisen oli täytynyt aikaisemmin olla työssä tehtaalla tai että hän oli muuten, esim. tuttavien välityksellä tutustunut perusteellisesti olosuhteisiin näitä suuria rahasummia kuljetettaessa.

Mutta jäljet eivät johtaneet mihinkään. Ryöstö esiintyi edelleen päivälehtien otsakkeissa. Keskusteltiin siitä, oliko järkevää kuljettaa niin suuria rahasummia niin yksinkertaisin turvallisuustoimenpitein kuin nyt oli tapahtunut. Tehtaan johto teki paljon propagandaa saadakseen vihdoinkin aikaan kaivatun palkkatilijärjestelmään siirtymisen.

Väittelyn aiheena oli myös toivomus, että tämän ja vastaavan tyyppiset kuljetukset tapahtusivat radioyhteydessä poliisin kanssa, mutta aika kului ja muut asiat askarruttivat ihmisiä ja niin asia sai siirtyä syrjään.

Pidätys

Mutta juttua ei kuitenkaan pantu pöydälle selvittämättömänä. Tutkimuksia jatkettiin sen mukaan kun päivittäisten asioitten aiheuttama työ salli, ja vihdoin menestys kruunasi nämä ponnistukset.

Poliisin mielenkiinnon kohteena oli ollut muiden muassa muuan 22-vuotias mies, kutsukaamme häntä nimellä Peter Hansen, joka ei suinkaan ole hänen oikea nimensä, jonka kanssa poliisi oli aikaisemmin joutunut paljon tekemisiin. Hänet oli pidätetty autovarkaudesta epäiltynä viime joulukuussa, mutta matkalla tutkintavankilaan hän oli kuitenkin onnistunut pakenemaan ja ollut sen jälkeen kateissa.

Oletettavasti hän oli suunnannut matkansa eteläisemmille seuduille, missä hän oli myös poliisin tietojen mukaan heti ryöstön jälkeen viettänyt lomaa. Hän oli kuulemma asunut kalliissa hotellissa, eikä tämä voinut olla hämmästyttämättä, koska hän ei ollut koskaan osoittanut mitään erikoista mielenkiintoa työtä kohtaan — ainakaan niin, että hän olisi onnistunut säästämään isompaa rahasummaa.

Huhtikuun 5 päivänä 1972 — siis yli puolen vuoden kuluttua ryöstöstä ja yli kolme kuukautta sen jälkeen, kun hän oli pidätettynä paennut poliisilta saatiin vihje, että Peter Hansen oli palannut kotikaduilleen. Hänen etsimisessään ja pidättämisessään ei viivytelty.

Tunnustus

Heti pidätyksen jälkeen hän kielsi mitä lujimmin tietävänsä mitään ryöstöstä, mutta päivän mittaan suoritetuissa tarkoissa ei ollut hän lopulta tunnusti.

Tunnustuksensa yhteydessä hän ilmoitti käyttäneensä Hillerödistä löydettyä autoa. Hän kertoi varastaneensa sen Munkerupista Dronningmöllestä. Tämä piti täysin yhtä poliisin tutkimuksissaan saamiin tietoihin.

Hän oli ajanut suoraan Hillerödiin rikospaikalta ja jättänyt auton lähelle Rautatieasemaa, mistä se sittemmin löydettiin. Tyynesti ja rauhallisesti hän oli sitten matkustanut junalla Helsingöriin, missä hän asui.

Hän väitti, ettei hänellä ollut mitään rikostoveria ja vakuutti kuluttaneensa rahat kuluneena puolena vuotena. Hän oli viettänyt playboyelämää pääasiallisesti etelän lämpimän taivaan alla.

Poliisi suhtautui kuitenkin aika skeptisesti siihen, että hän — yksin — olisi onnistunut kuluttamaan loppuun niin paljon rahaa suhteellisen lyhyessä ajassa. Rikospoliisissa pidettiin edelleen uskottavana, että joko hänellä oli ollut yksi tai useampi apureita tai että hän oli kätkenyt osan rahoista odottamaan parempia aikoja.

Itsemurhayritys

Kun päivän kuulustelut oli saatu päätökseen pidätetty vietiin tutkintavankilaan, kunnes hänet illalla vietäisiin peruskuulusteluun (vangitsemiskäsittelyyn). Tämä oli määrä tapahtua Hörsholmenissa, koska rikos oli suoritettu sen alueella.

Tämä käsittely täytyi kuitenkin siirtää tulevaisuuteen. Kun poliisit tulivat noutamaan Peter Hansenia hänet löydettiin makaamasta tajuttomana sellin lattialla — myrkyttäytyneenä tabletein.

Oletettiin, että hän oli onnistunut kätkemään tabletit savukerasiaan pidätystä seuranneen vierailun aikana.

Oikeuskuulustelun asemesta matka suunnattiin nyt Öresundin sairaalaan vatsanhuuhteluun ja sitten Kööpenhaminaan vankilaan Vestre Faengseliin, mihin hänet sijoitettiin yöksi ja seuraavaan puolipäivään asti, jolloin peruskuulustelun oli määrä tapahtua.

Oikeuden edessä hän toisti tunnustuksensa, samoin hän väitti käyttäneensä rahat yksin kalliisiin matkoihin kuluneen puolen vuoden aikana.

Rikostoveri

Kun poliisi oli nyt rikollisen tunnustuksen yhteydessä saanut uutta tutkimusmateriaalia ryhdyttiin kaikin voimin selvittämään Peter Hansenin elämää ja oloja ryöstön aikoihin. Ja niin suunnattiin valokeila kaikesta huolimatta mahdolliseen rikostoveriin. Näin tuli 21-vuotias Hans Sörensen, eräs Peter Hansenin ystävistä poliisin mielenkiinnon kohteeksi. Todellisuudessa muuten hänen nimensä oli aivan toinen.

Kun oltiin päästy niin pitkälle, että piti kuulustella Sörenseniä oli lintu ehtinyt lentää tiehensä — hän oli matkustanut USA:han.

Pidettiin kuitenkin silmät auki siltä varalta, että hän palaisi kotiin — ja kun näin tapahtui, hänet pidätettiin ja vangittiin.

Aluksi hän kiisti kaiken, mutta noin kuukauden kuluttua hän tunnusti rikospoliisille ja vahvisti tunnustuksensa oikeudessa.

Oikeudenkäynti

Juttu tuli oikeuteen lokakuun 2 päivänä 1972, siis hyvinkin vuoden kuluttua ryöstöstä.

Molemmat nuoret miehet toistivat tunnustuksensa ja vahvistivat tapausten kulun. Mitä itse ryöstöön tulee, kiertyi esiin täsmälleen sama kertomus kuin rikospoliisin kuulusteluissa.

Poliisin aivan alussa tekemä olettamus, että rikollinen varmaankin tunsi tehtaan erittäin hyvin osoittautui oikeaksi, eikä vain mitä tuli rahojen kuljetukseen. Peter Hansenilla ei tosin ollut ensi käden tietoja, mutta hän oli saanut tietää kaiken tarvitsemansa Hans Sörensenin välityksellä.

Yhdessä kohdin ei kuitenkaan päästy pitemmälle, nimittäin kysymyksessä siitä, mihin rahat olivat joutuneet. Poliisi arveli, että osa rahoista oli piilotettu, mutta molemmat syytetyt vakuuttivat, että heidän tuhlaileva elintapansa oli tehnyt lopun koko summasta.

Tuomio

Peter Hansenin ryöstön yhteydessä käyttämä pistooli osoittautui ilmapistooliksi. Hän oli ostanut sen yhdessä Hans Sörensenin kanssa Ruotsista ja he olivat jo silloin suunnitelleet, miten sitä käytettäisiin.

Koska kysymyksessä oli tunnustus jutun oikeuskäsittely kesti vain tunnin. Peter Hansen tuomittiin 5 vuodeksi vankeuteen, kun taas Hans Sörensen sai 4 vuotta avunannosta.

Juttu sai lopullisen päätöksensä Östre Landsret’issä, joka huhtikuun 9 päivänä 1973 kohotti Peter Hansenin tuomion 6 vuoden vankeudeksi.

Pako

Odottaessaan Landsret’in päätöstä alioikeuden päätöksen jälkeen ja kärsiessään rangaistustaan Kööpenhaminassa Vestre Faengsel’issä ja ollessaan jonkin aikaa vankilan sairasosastolla, onnistui Peter Hansen pakenemaan. Tämä tapahtui uudenvuodenpäivänä 1973.

Pako ei osoittanut mitään erityistä nerokkuutta, ja vapausaika jäi yhteen viikkoon.

Heti lähdettyään laitoksesta hän hakeutui Helsingöriin, missä hän tapasi morsiamensa, mutta muuten hän ei välittänyt piileskellä. Muun muassa hän kävi useissa eri ravintoloissa kaupungissa.

Ilman muuta ystävien ja tuttavien keskuudessa huhuttiin pian missä hän oli ja tammikuun 6 päivänä 1973 hänet pidätettiin heti puolenyön jälkeen Club Moustache’n ulkopuolella.

Östre Landsretin tuomion jälkeen hänet vietiin Nyborgin valtionvankilaan Fyn-saarelle, mutta sieltäkin hänen onnistui paeta.

Kirkollinen piilopaikka

Keskiviikkona, kesäkuun 27 päivänä 1973 hän siis katosi kahden vankitoverinsa kanssa. Ilmeisesti pakoa oli valmisteltu ja suunniteltu hyvin. Muun muassa vangit olivat onnistuneet sahaamaan poikki rautakalterin eräässä työpajassa, jossa he olivat työssä.

Yksi pakolaisista saatiin kiinni melkein heti eräästä ruispellosta, minne poliisikoirat jäljittivät hänet.

Muut kaksi olivat paenneet yöksi Hjulbyn kirkkoon, joka on aivan vankilan vieressä. He olivat pystyttäneet yöleirin alttarilta ottamistaan tyynyistä ja kankaasta ja tehneet sitäpäitsi olonsa mukavaksi nauttimalla pari pulloa ehtoollisviiniä.

Mutta kirkon lukkari paljasti heidän piilopaikkansa ja sitten olivat lukkari ja hänet vaimonsa katselleet, kuinka molemmat pakenivat maastoon.

Uutta ajattelemisen aihetta

Eri seikat viittasivat siihen, että he olivat yöpyneet eräässä tehtaassa Ullerslevin lähistöllä, mutta samanaikaisesti ilmoitettiin, että he olivat paenneet