Rikosreportaasi Suomesta 2006

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Suomesta sisältää monia jännittäviä ja autenttisia poliisiselontekoja Suomesta. Tutkintatyössä mukana olleet poliisit ovat kirjoittaneet selonteot. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot. Reportaasia lukiessa voi vain haukkoa henkeä ja todeta, että todellisuus on tarua ihmeellisempää.Lukija saa seikkaperäisen kuvauksen pohjoismaisen poliisihistorian dramaattisimmista tapauksista ja tutustuu siihen palapeliin, joka liittyy rikollisten löytämiseen. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 8, 2018
• ISBN: 9788711972090

Book preview

Larissa Virtasen tapaus

Seppo Sillanpää, rikoskomisario, Helsinki.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Helsingin poliisin parituksia tutkivalle osastolle tuli huhunluonteisia tietoja, joiden mukaan Venäjän kaupallisen lähetystön vapaiksi jääneissä asunnoissa harjoitettiin laajassa määrin prostituutiota. Asiasta kiinnostuttiin ja muun toiminnan ohessa alettiin kerätä tietoja. Asiasta päätettiin ottaa selvää. Tosin ilotytöt yrittivät masentaa tutkijat väittämällä, että suomalaisen viranomaisen on mahdoton puuttua ilmiöön, sillä sen takana on korkea venäläinen poliittinen johto ja asunnot ovat niin sanotun diplomaattistatuksen alla. Asuntoja pidettiin ilotyttöjen keskuudessa pomminvarmoina paikkoina, kun vain hoiti asiansa ja vuokrarahat ajoissa.

---

Kyseisessä tutkivassa jaoksessa ei ole koskaan jätetty yhtäkään asiaa hoitamatta, vaikka etukäteen on ollut tiedossa vaikeuksia.

Eräs ajankohtaisohjelman toimittaja oli myös saanut asiasta vihiä ja suoritti pitkään omia tutkimuksiaan. Hän oli asioista jo hyvin selvillä, mutta ei sitten kuitenkaan uskaltanut julkistaa tietojaan, koska asia oli arkaluonteinen. Poliisi lupasi hänelle hoitaa asian, mutta siihen meni kuitenkin odotettua kauemmin. Usko ei loppunut, vaan muita tärkeitä paritusrikoksia oli hoidettavana ensin, sillä loppujen lopuksi ne ruokkivat tiedoillaan tätä pääprojektia.

Lopulta asiaan saatiin selvyys. Venäjä hoiti tiedottamisen ja vastuunsa – niin kuin Brežnevin aikakaudella oli tapana – kiistäen ensin asian ja olemalla täysin tietämätön. Lopulta lähetystö jopa poisti parin henkilön diplomaattistatuksen ja heitä voitiin kuulustella, vaikkakin vieraassa maassa. Tosin se ei tuonut asiaan mitään selvyyttä vaan koko toiminta kaatui Suomessa pitkään asuneen Larissa Virtasen päälle, kuten oli odotettavissakin. Jokainen ymmärtää, että hän ei olisi voinut tällaista toimintaa yksin pyörittää vaikka olikin toiminnassa tärkeä henkilö. Suomen ensimmäinen tuomioon päättynyt törkeä paritus päättyi alioikeudessa kesällä 2005 epäillylle odottamattoman kovaan tuomioon, kaksi vuotta kolme kuukautta, suuriin korvauksiin ja määräykseen heti vangitsemisesta. Tämän jälkeen nainen katosi. Jää nähtäväksi, ilmaantuuko hän piilopaikastaan hovioikeuden suulliseen käsittelyyn.

Tiedustelua

Eräs prostituution haara Suomessa on ravintolaparitus. Helsingissä on muutamia seksiravintoloita, joissa toimivat ulkomaalaiset, lähinnä venäläiset ilotytöt. He tarvitsevat asuntoja keskustan alueelta ja niitä varten on kehittynyt mamojen ammattikunta, joka muodostuu yleensä pitkään Suomessa asuneista venäläisistä. He hankkivat asunnot, ottavat niihin ilotytöt, keräävät päivävuokrat ja valvovat muutenkin toimintaa. Näitä mamoja oli parhaina aikoina viidestä kahdeksaan, ja he pyörittivät useita asuntoja Helsingin keskustan alueella. Se oli hyvin tuottoisa liiketoimi, mutta vaati hyvää silmää ja organisointikykyä. Liikkeellä pitää olla paljon, joten rahan eteen oli kyllä tehtävä työtäkin.

Poliisissa lähdettiin raivaamaan tieltä tätä ammattikuntaa. Resurssien vuoksi piti edetä yksi mama kerrallaan ja siksi Venäjän lähetystön asia ehkä vähän viivästyi. Toisaalta tuona aikana saatiin paljon arvokasta tietoa, välillä sellaistakin, jota ei osattu vielä siinä vaiheessa sijoittaa mihinkään olemassa olevaan tutkimukseen.

Vähitellen tutkinnassa paljastui, että prostituutiotoimintaa harjoitettiin Venäjän kaupallisen edustuston kymmenessä asunnossa. Se tuli esiin vähin erin prostituoituja puhuteltaessa ja muussa tiedustelutoiminnassa. Kaikkiaan Helsingissä lähetystön asuntoja oli kolmisenkymmentä, joista siis osa oli Neuvostoliiton romahtamisen myötä käynyt tarpeettomiksi.

Prostituoituja puhutettiin erilaisissa tilanteissa jopa maasta poistumisen yhteydessä rajoilla, jolloin alkoi paljastua, että Larissa-niminen nainen vuokrasi asuntoja ja pyöritti suurta bisnestä. Vähitellen huomattiin, että kyseisen naisen tiedot löytyivät varsin monen ammattilaisen tiedoista ja muistikirjoista.

Larissa Virtanen poistui maasta Venäjälle miehensä kanssa syksyllä 2003. Rajatarkastuksessa hänen hallustaan löytyi ainakin kahdeksan Venäjän kaupallisen edustuston asunnon avaimet. Lisäksi hänellä oli 18 sivua merkintöjä prostituoitujen maksamista maksuista. Näytti siltä, että eri asuntoja myytiin noin viikon sykleissä ja niissä saattoi olla useita naisia. Osa naisista oli jo poliisin tutkimusmateriaalin perusteella tunnistettavissa. Tässä vaiheessa tiedot kirjattiin ja oltiin vain viisaasti vaiti.

Syksyn 2003 aikana ja seuraavana vuonna löytyi useita venäläisnaisia, jotka tarjosivat seksipalveluja ravintola Mikadossa ja Alcatrazissa. Naiset veloittivat asiakkailtaan 150–250 euroa ja veivät heidät useimmiten näihin asuntoihin tai lähtivät asiakkaansa kotiin. Asunnon vuokraajaksi paljastui useimmiten Larissa. Hän velotti noin 30–35 euron päivävuokraa ja kävi aina silloin tällöin noutamassa rahat suoraan asunnoista. Kuitit ja vuokrasopimukset olivat tuntemattomia. Jotkut tytöistä kertoivat asuntojen olevan Venäjän Suurlähetystön ja Larissan hallinnoivan aika monia asuntoja. Naisten mukaan Larissa oli täysin tietoinen, mitä asunnoissa tapahtui.

Poliisi kävi muutamissa asunnoissa Sihteeriopiston palvelusivuilta saamiensa vinkkien perusteella, mistä niin ikään saatiin tietoja Larissa-nimisestä naisesta. Myös useissa prostituutioiskuissa otettiin seksiravintoloiden naisia kiinni ja löydettiin useita oleskeluaikansa ylittäneitä naisia, joilta tarkastuksissa löytyi lähetystön asuntoihin sopivia avaimia. Niidenkin naisten asuinpaikka yleensä löytyi, jotka olivat haluttomia kertomaan oleskeluistaan, kun avaimia kokeiltiin tiettyihin lähetystön asuntoihin.

Useilta naisilta löytyi väärennettyjä Venäjän passeja, joilla oleskeluaika Suomessa oli saatu huomattavasi pidennetyksi. Tämä on tähän rikollisuuteen liittyvä toinen alue, josta taas uudet rikolliset ottavat itselleen hyötyä. Näyttää siltä, että aina yhtä prostituoitua seuraa melkoinen siipeilijöiden joukko ja jokainen yrittää repiä itselleen mahdollisimman hyvän tuoton. Karkeasti voi sanoa, että yhden ilotytön ruumiilla elää viitisen siipeilijää. Useimmat naiset olivat oleskelunsa aikana asuneet monessa eri asunnossa. Myöhemmin televalvontatiedoista ilmeni, että Larissa oli ollut näiden naisten kanssa kymmeniä kertoja yhteydessä, alkaen jo Venäjältä.

Kuka Larissa?

Larissa oli 41-vuotias kaunotar, kotoisin Moskovasta, naimisissa venäläisen kanssa ja palvellut ainakin sikäläisissä matkatoimistoissa. Hän hankkiutui Suomeen tekaistun avioliiton kautta joskus 90-luvun puolivälissä. Helsinkiläinen alkoholisti, Reino Virtanen oli oppinut tuntemaan erään venäläisen miehen ravintolassa. Havaittuaan Virtasen rahattomaksi mies alkoi esitellä avioliittoon Suomeen haluavien naisten valokuvia. Joukossa oli myös Larissa, jota mies oli erityisesti suositellut. Hänellä oli kaksi lasta. Virtanen kutsui naisen Suomeen, ja ennen vihkimistä hän oli kerran tavannut naisen eräässä pikku yksiössä Kallion kaupunginosassa. Koska yhteistä kieltä ei ollut, sama venäläismies oli tulkkina. Avioon mentiin pikavauhtia eikä Virtasen tarvinnut rasittaa itseään järjestelyillä. Hän sai kauniin vaimon ja kaksi valmista lasta. Helsingin kaupunki antoi Virtaselle ja hänen uudelle perheelleen tilavan asunnon Kurkimäestä, jonne Larissa muutti kahden poikansa kanssa. Melko pian sinne muutti myös entinen aviomies Moskovasta. Virtasella ei ollut vaimonsa kanssa mitään fyysistä tekemistä, ja pian tämä muuttikin todellisen aviomiehensä kanssa omakotitaloon. Virallinen avioero Virtasesta astui voimaan loppuvuodesta 2002. Virtanen ei saanut luvattua taloudellista hyötyä eli 1700 euroa, mutta hänelle oli järjestetty viikon ryyppyreissu Moskovaan, joten se oli kai sitten todellinen maksu.

Larissan miehellä oli yhtiö ja sen palveluksessa etupäässä venäläisiä. Larissakin autteli siellä joissakin asioissa. Hän oli kielitaitoinen ja hyvin organisointikykyinen. Matkatoimistotaustan kautta hänellä oli kytkökset myös Tehtaankadun henkilöihin, jotka hoitivat kiinteistöasioita, joten Larissan kyvyt piti saada tuottavampaan toimintaan. Kumpikaan venäläinen ei ollut Helsingille eikä Suomen valtiolle mikään veronmaksaja. Päin vastoin yhteiskunnan apu kyllä kelpasi joka tilanteessa.

Tiettyinä aikoina Larissaan kohdistettiin seurantaa, varsinkin loppukesästä 2004. Tuolloin hänen puheluitaan kuunneltiin, sillä saman vuoden elokuussa uusi lainsäädäntömuutos mahdollisti tämän törkeän tekomuodon kohdalla.

Larissa ja hänen aviomiehensä nähtiin eri tilaisuuksissa ja eri paikoissa, kun he tapasivat Venäjän lähetystön kiinteistöistä vastaavaa henkilöä. Tämä salaperäinen mies kävi lähetystön autolla myös Larissan kodissa. Edelleen Larissa kierteli päivisin eräissä lähetystön asunnoissa, viipyi hetken ja tuli ulos. Joskus hänelle tuotiin jotakin asunnon ulkopuolelle autoon.

Larissan puhelinkuuntelussa kävi ilmi, että hän pyöritti laajamittaista ilotyttötoimintaa. Hänellä oli käytössään kerrallaan 5-8 lähetystön asuntoa, joihin hän hankki yhteyksiensä avulla naiset tai nämä ottivat häneen yhteyttä.

Kuuntelun alussa kävi selville, että kyseinen lähetystön henkilö tiesi toiminnasta ja viime vaiheessa heillä näytti olevan suunnitelma muuttaa Helsingin Punavuoressa tyhjäksi jäänyt talo huoneistohotelliksi. Sen vetäjäksi olisi tullut Larissa. Kyseessä olisi ollut varsinainen bordelli, jonka rahoitusta suunniteltiin ja takaisinmaksuaikoja laskeskeltiin. Kun kävi ilmi, että kyseinen lähetysmies oli diplomaattistauksella maassa, hänen osaltaan kuuntelu piti lopettaa ja hänen tietonsa poistaa tiedostoista. Kolmansien osapuolien kohdalle ne kuitenkin jäivät eikä niitä tutkijoiden muistista tietenkään saa pois, olipa lainsäädäntö minkälainen tahansa.

Miten Larissa toimi?

Huhujen ja talojen asukkaiden mukaan Venäjän federaation tyhjiksi jääneissä asunnoissa oli hoideltu paritusta jo ehkä kymmenen vuoden ajan. Kiinteistöasioista vastaava oli perinyt vuosi vuodelta edeltäjältään mukavan toimen. Larissa vuokrasi asuntoa sekä omissa nimissään, että myös osan niin sanottujen haamuvuokralaisten nimissä, henkilöiden, jotka eivät asuneet asunnoissa eivätkä välttämättä edes tienneet, missä ne sijaitsivat. Larissa vei kuukausittain näidenkin asuntojen vuokrarahat lähetystöön ja sai niistä käsinkirjoitetun kuitin.

Naiset tulivat Suomeen turistiviisumilla, mutta joukossa oli muutama Viron venäläinen ja latvialainen. Valtaosa työskenteli seksiravintoloissa, joita Helsingissä oli kolme. Osa työskenteli lisäksi niin sanottuna päiväkahviseuralaisena, joka otti asiakkaansa vastaan Larissan vuokraamissa asunnoissa. Naisten kanssa ei tietenkään tehty vuokrasopimuksia eikä maksetuista rahoista annettu kuitteja.

Toiminnan aikana asuntoja oli käytössä kaikkiaan kymmenkunta, joista kerralla neljästä kuuteen kappaletta. Toimintaan käytettiin myös remontoitavia asuntoja. Niissä saattoi olla esimerkiksi jokin kaappi tai lavuaari vedettynä irti, mikä ei haitannut asumista. Silloin ei myöskään tarvinnut selitellä ylöspäin, miksi vuokratuloa ei tullut; asuntohan oli remontissa. Jokin välikäsi saattoi panna koko potin taskuunsa tai jakaa sen sopivassa jakosuhteessa.

Larissa maksoi edustustoon yksiöstä noin 450 euroa ja kaksiosta 800–900 euroa kuukaudessa. Hän taas otti jokaiselta naiselta keskimäärin 30–35 euroa päivässä ja keräsi nämä maksut henkilökohtaisesti. Näin hän tuplasi vuokrat omaksi edukseen. Asuntojen käyttöastetta ei voitu tarkasti selvittää, mutta seurantavaiheiden aikana asunnot toimivat täysillä ja täysinä. Tätä osoitti myös häneltä myöhemmin takavarikoitu kirjanpitomateriaali. Sen mukaan Larissan toiminta oli alkanut alkuvuodesta 2002, mutta todennäköisesti jo aikaisemmin. Kuitenkin vuosina 2002–2004 alkoivat ilotyttöjen puhelinmuistioissa esiintyä sanat Larissa kvarter. Poliisi hankki varsinaisen näytön pöytäkirjaan kesästä 2003 kiinniottoon syksyyn 2004, koska haluttiin saada täysin varma ajanjakso oikeutta varten. Tänä aikana varsin kiltillä laskutoimituksella hänelle saatiin 172000 euron tulot. Tällöin palvelukseen oli tarvittu jo useiden kymmenien naisten työpanos. Mukava summa työttömälle maahanmuuttajalle.

Kiinniotto ja tutkintaa

Lokakuun puolivälissä 2004 prostituutioasuntoihin tehtiin iskut ja Larissa otettiin samanaikaisesti kiinni. Tätä ennen oli varmistauduttu, että asunnot eivät nauti mitään diplomaattista suojaa, vaikka ne kuuluivat Venäjän federaatiolle. Asunnoista tavattiin ainoastaan ilotyttöjä, bordelliin kuuluvaa materiaalia ja vääriä passeja. Kuulusteluissa naiset puhuivat pääasiassa hyvin, tunnistivat Larissan ja kertoivat toiminnasta.

Larissan asunnosta löytyi kuitteja, joilla Larissa oli tilannut avaimia lähetystön asuntoihin sekä Venäjän federaation käsinkirjoitettuja vuokranmaksukuitteja. Niissä varsinaiset asukkaat muuttuivat pian haamuvuokralaisiksi, jotka eivät edes tienneet asuneensa kyseisessä asunnossa. Televalvontatiedoista kävi ilmi Larissan olleen paljon yhteyksissä asunnoista tavattuihin naisiin. Koko tiedustelu- ja tutkinamateriaali oli niin vakuuttava, että käräjäoikeus vangitsi Larissan törkeästä parituksesta.

Lähetystön asuntoja oli eniten Punavuoressa. Siellä asukkaat olivat jo usean vuoden ajan kiinnittäneet ilotyttötoimintaan huomiota. Niistä oli valitettu isännöitsijälle ja puhuttu taloyhtiön kokouksissa. Lopulta oli otettu yhteyttä Venäjän lähetystöön kiinteistöstä vastaavaan henkilöön. Yhteyksillä ei ollut juuri mitään vaikutusta. Asunnoissa kävi edelleen yöaikaan miehiä ja kevyesti pukeutuneita naisia liikkui etupäässä iltaisin ja öisin. Toiminta oli välillä niin julkista, että sitä ei yritettykään salata. Äänet kuuluivat selvästi alapuolisiin asuntoihin, kuten suihkussa käynnit ja seksiaktien jyskytykset. Välillä oli vähän rauhallisempaa, erityisesti jonkin poliisin ravintolaiskun jälkeen.

Isännöitsijä vahvisti kuulusteluissaan olleensa yhteydessä edustustoon. Asukkaatkin olivat kiinnittäneet huomionsa vaaleaan venäläisnaiseen, joka kävi portaissa tuntien ovikoodit. Joskus hänellä oli pieni poika mukanaan. Välistä naiset kävivät hänen autonsa luona ulkopuolella ja tilittivät asioitaan. Naiseksi he valitsivat valokuvista epäröimättä Larissan.

Larissa kertoi liittyvänsä asiaan vain siksi, että oli auttanut lähetystöä asuntoasioissa siivoamalla, hankkimalla remonttimiehiä ja keräämällä vuokrarahat, jotka sitten oli kiikuttanut Venäjän kaupalliseen edustustoon saamatta tästä mitään korvausta. Rahat hän kertoi keräävänsä viikoittain. Lisäksi hän oli ottanut vastaan Venäjän kansalaisia konsulaatin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Hän kiisti tietäneensä, että asunnoissa harrastettiin prostituutiotoimintaa. Hän kertoi sopineensa asiat edustuston kiinteistöistä vastaavan diplomaatin kanssa ja tätä ennen hänen edeltäjänsä kanssa. Hän siis auttoi korvauksetta edustustoa, koska hänelle oli luvattu kiitokseksi avusta operaattorin paikka hotelliin. Se oli tarkoitus rakentaa erääseen tyhjäksi jääneeseen taloon, ja jokin epämääräinen Moskova-käsite rahoittaisi sen. Venäjän federaatio omisti talon, ja tarkoitus oli tehdä kahteen kerrokseen useita kymmeniä huoneita käsittävä huoneistohotelli.

Rajatarkastuksessa löytyneistä avaimista hän kertoi, että ne jäivät kiireessä vahingossa hänelle, kun hän oli siivoamassa huoneita. Kirjanpidon hän myönsi liittyvän asunnoissa asuviin naisiin ja heidän maksamiinsa vuokriin. Se oli tarkoitettu vain hänen omaan käyttöönsä. Avaimia asuntoihin hän kertoi tilanneensa kiinteistöstä vastaavan henkilön pyynnöstä, siis Venäjän federaation lukuun. Löytyneet vuokrakuitit, jotka paljastivat haamuasumisen, hän kertoi saaneensa edustustosta vietyään sinne säännöllisesti kuukausittain vuokrarahat. Ne olivat vain unohtuneet hänen haltuunsa.

Esitutkinnassa hän kiisti yhteydet useimpiin naisiin, mutta teletiedot paljastivat armotta, että yhteyksiä oli ollut joidenkin kanssa useita kymmeniä. Useista puhelinkuuntelutiedoista Larissa kertoi, ettei tiedä, keiden kanssa hän oli puhunut tai mitä asia koski.

Mielenkiintoinen oli myös eräs kuuntelutieto, kun poliisi oli tiedusteluvaiheen aikana käynyt eräässä asunnossa ja puhuttanut ilotyttöä. Larissa oli siitä jotenkin kauhuissaan, koska sen ei pitänyt mitenkään olla mahdollista. Asuntojenhan piti nauttia diplomaattista koskemattomuutta. Hän kielsi ilotyttöä moneen kertaan kertomasta kenellekään, että poliisi oli käynyt. Larissa ei myöskään pystynyt selittämään, miksi hänen numeronsa löytyi melkein jokaisen venäläisen ilotytön puhelinmuistioista.

Muita yhteyksiä

Tutkinnanjohtaja lähetti marraskuussa Venäjän kaupalliselle edustustolle selvityspyynnön tutkittavana olevaan törkeään paritukseen. Samalla annettiin hieman tietoja tutkintaan liittyen. Lähinnä tärkein kysymys oli, miten tällainen Larissa oli päässyt huseeraamaan edustuston tyhjissä asunnoissa. Mikä hänen työsuhteensa oli ja miksi hän peri vuokrarahoja ja toi niitä edustustoon ja toimi Venäjän federaation puolesta joissakin asioissa. Samoin kysyttiin tulevasta hotellihankkeesta, oliko se virallinen vai joidenkin välistävetäjien oma suunnitelma, jossa rikollinen toiminta olisi jatkunut entistä suuremmissa puitteissa. Kirjeessä kerrottiin myös edustuston työntekijän kummallisista tapaamisista Larissan ja tämän miehen kanssa edustuston autolla. Erityisesti herätti kummastusta nykyaikana, että ei käytetty pankkien palveluja eikä virallisia asunnonvälittäjiä, vaan kiikuteltiin suurvallan rahoja paperipussissa ja kirjoiteltiin vanhalla kosmoskynällä kuitteja.

Sen lisäksi, että pyydettiin saada kuulustella muutamia henkilöitä, vastaus pyydettiin marraskuun loppuun mennessä. Vastaus tuli määräaikaan mennessä, mutta se oli täysin mitäänsanomaton, tyly muutaman rivin teksti. Se oli päiväämätön ja allekirjoittamaton ja siinä todettiin, ettei heillä ollut mitään tietoja Larissan toiminnasta ja mainittiin niiden henkilöiden nimet, jotka hoitavat edustustossa kiinteistöasioita. Heillä oli oikeus asuntojen vuokraamiseen.

Heti lokakuun iskujen jälkeen lähetettiin lähetin välityksellä Venäjän Federaation Suurlähetystölle ilmoitus ja tieto suoritetuista toimenpiteistä ja kotietsinnöistä ulkoministeriön kautta. Mukana olivat muun muassa ilmoitus ja kotietsintäpöytäkirjat. Myöhemmin samana päivänä varmistettiin, että tieto oli mennyt perille. Kuitenkin Venäjän lähetystön edustajat vielä neljä päivää myöhemmin julkisuudessa television uutisissa kiistivät saaneensa asiasta mitään virallista tietoa. Samaan aikaan ilmoitettiin asiasta poliisin ylijohtoon ja eräisiin muihinkin paikkoihin, joissa alkoivat sukat pyöriä jalassa.

Venäjä oli sittemmin lähettänyt Suomelle nootin, missä se paheksui viranomaistoimintaa, koska se ei ollut saanut etukäteen tietoa tulevista iskuista. Tällainen etukäteisinformaatiovelvoite ei perustu mihinkään lakiin tai sopimukseen ja on sanomattakin selvää, että pakkokeinot menettäisivät merkityksensä todisteiden hankinnassa ja etsittävien henkilöiden löytymisessä, jos asioista huudeltaisiin etukäteen. Ellei ole tarkoituskin vesittää tutkimusta heti kättelyssä. Tuollaisen asian