Rikosreportaasi Suomesta 1990

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Suomesta sisältää monia jännittäviä ja autenttisia poliisiselontekoja Suomesta. Tutkintatyössä mukana olleet poliisit ovat kirjoittaneet selonteot. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot. Reportaasia lukiessa voi vain haukkoa henkeä ja todeta, että todellisuus on tarua ihmeellisempää.Lukija saa seikkaperäisen kuvauksen pohjoismaisen poliisihistorian dramaattisimmista tapauksista ja tutustuu siihen palapeliin, joka liittyy rikollisten löytämiseen. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 29, 2018
• ISBN: 9788711971932

Book preview

Egmont-yhtiö

Viimeinen junamatka

Tammikuun 30. päivänä 1989 löydettiin Heinäveden Syrjän aseman läheisyydestä pietarsaarelaisen Kaarlo Haapalahden ruumis ja heti alkuunsa oli ilmeistä, että miehen kuolemaan liittyi rikos. Tässä on kertomus siitä, mitä poliisitutkinnassa saatiin selville ja millainen oli jutun loppuratkaisu. Jutussa esiintyvät nimet ovat tekaistuja.

Kirjeenvaihtoystävää tapaamassa

Pietarsaarelainen Kaarlo Haapalahti odotti innolla tammikuun viimeistä viikonloppua vuonna 1989. Tuolloin hänen piti tavata puolen vuoden kirjeenvaihdon jälkeen ystävänsä toisella laidalla Suomea Joensuussa.

Kaarlo oli 63-vuotias eläkkeellä oleva metallimies, joka tunnettiin kotiseudullaan tunnollisena ja asiansa hyvin hoitavana miehenä ja jolle matkustelu oli lähellä sydäntä.

Niinpä muutamana eläkevuotena matkoja oli suuntautunut useat kerrat milloin Espanjan aurinkoon, milloin Tenojoen erämaamökille, ja mikäpä vapaan ja varoissaan olevan eläkemiehen olikaan matkustella, kun kuntokin oli kuin nuorella miehellä.

Kaarlo varautui lähtöön jo puolen viikon maissa ja hankki junalipun Pietarsaaresta Joensuuhun. Tyhjätaskuna hän ei ollut tottunut matkustelemaan, niinpä hän kävi nostamassa pankista 2000 markkaa rahaa.

Koska Joensuun käynnin piti kestää vain pari kolme päivää, Kaarlo ei varannut suurempia matkatavaroita mukaansa, paitsi ainoastaan monilla aiemmilla matkoillaan tutuksi käyneen olkalaukkunsa. Laukussa oli vähän vaihtovaatteita ja sähköparranajokone.

Kaarlo saapuikin Joensuuhun lauantaina 28. päivänä tammikuuta ja viikonloppu, josta tuli valitettavasti hänen viimeisensä, sujui kirjeenvaihtoystävän kotona rauhallisissa merkeissä.

Koitti maanantai, tammikuun 30. päivä. Kaarlon paluumatkan oli määrä alkaa. Hän oli etukäteen käynyt katsomassa junien aikatauluja viikonlopun aikana ja tiesi Turun laivapikajunan lähtevän Joensuun rautatieasemalta klo 12.50.

Kaarlo jätti hyvästit kirjeenvaihtoystävälleen tämän kotona ja tuli yksikseen rautatieasemalle.

Koska junan lähtöön oli vielä vajaa tunti aikaa, hänellä oli sopiva hetki piipahtaa oluella rautatieaseman vieressä olevassa asemaravintolassa. Kaarlo astui ravintolaan ja löysi vapaan pöydän. Kaarlo tilasi oluensa ja nautiskeli sitä yksin pöydässään.

Käräjämatka

Samana aamuna tekivät myöskin Turun laivapikajunaan lähtöä Kiihtelysvaaran starttikodin asukkaat Eino Paatelainen ja Pekka Renkola. Syynä matkaan oli Renkolan saama haaste Kuopion raastuvanoikeuteen seuraavaksi päiväksi. Haaste koski Renkolan tekemää asiakirjan väärentämistä.

Paatelaisella ei ollut mitään erityistä tarvetta lähteä Renkolan mukaan, mutta kun Renkola pyysi matkakaverikseen ja kun toisaalta Kuopioon ystävän asunnolle jäänyt vaatereppu oli haettava ennemmin tai myöhemmin, hän suostui lähtöön.

Alkoholin väärinkäyttäjille tarkoitettu Kiihtelysvaaran starttikoti sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Joensuusta pohjoiseen rauhallisella paikalla Uskalin kylässä. Kodin tarkoituksena on auttaa sinne vapaaehtoisesti tulleita alkoholisteja aloittamaan elämänsä uusilta raiteilta raittiuden tiellä AA-toiminnan ja kaikenlaisen terapian kautta.

Renkola ja Paatelainen olivat ehtineet olla ennen Kuopioon lähtöään Uskalissa vasta vajaan viikon ja he olivat huonekavereita.

Pitkät rikosrekisterit

Molemmilla miehillä, niin 30-vuotiaalla Renkolalla kuin 38-vuotiaalla Paatelaisellakin, on rikollista menneisyyttä riittämiin. Molemmat ovat nuoria eläkeläisiä, eikä Renkola ole ollut työelämässä päivääkään. Suuri osa miesten elämästä on kulunut vankilassa istumiseen.

Paatelainen, joka on kookas ja vankkarakenteinen mies, oli toiminut aikoinaan myyntimiehenä, mutta rikoksen polut vetivät miehen mukaansa varhaisessa vaiheessa ja ensimmäiset rikosrekisterimerkinnät omaisuusrikoksista tulivat heti 70-luvun alusta, ja sen jälkeen merkintöjä moninaisista omaisuusrikoksista on riittänyt tiuhaan tahtiin. Paatelaista ei ole pidetty mitenkään väkivaltaisena miehenä, vaikkakin tilillä on pari poliisimiehen väkivaltaista vastustamista.

Sen sijaan Renkolan rikosrekisteriote kertoo toista: ryöstöjä, raiskauksia, huumausainerikollisuutta jne. Hänkin on kookas, noin 180 sm:n pituinen, vaikkakin 5 sm Paatelaista lyhyempi. Vastaavasti painoa on pituuteen nähdenkin kertynyt melkoisesti.

Matka starttikodista Joensuuhun tehtiin talon Volvolla ja autonkuljettaja jätti miehet kriminaalihuollon eteen, mistä he hakivat luottoliput junamatkaa varten.

Vajaan viikon oleskelu starttikodissa ei vielä ollut ennättänyt johdattaa Paatelaista eikä Renkolaa raittiuteen. Miehet suuntasivatkin heti kriminaalihuollon jälkeen askeleensa viinakauppaan, mistä he ostivat muutaman pullon viiniä.

Kaupungilla otettujen ryyppyjen jälkeen, viinin alkaessa kihelmöidä miesten päässä yhdessä monien pillereiden kanssa, joita molemmat päivittäin nauttivat, matka jatkui rautatieasemalle ja erityisesti asemaravintolaan, mistä tiedettiin saatavan keskiolutta. Renkola ja Paatelainen astelivat ravintolan ovelle, oven avattuaan silmäilivät siitä hetken ja menivät sisään. Vaikka oli aamupäivä, tunnelma ravintolassa oli melkoinen ja pöydät näyttivät varatuilta, vaikkakin joitakin pöytiä siellä täällä olikin vapaana.

Onneton tapaaminen

Haapalahti istuskeli itsekseen pöydässään ja nautiskeli onnistuneen viikonlopun jälkeen kylmää tuoppiolutta. Hän huomasi kahden rotevan miehen lähestyvän hänen pöytäänsä. Miehet tiedustelivat, sopisivatko he pöytään. Renkola ja Paatelainen istuutuivat vanhan miehen pöytään.

Kävi ilmi, että kaikki kolme olivat menossa samaan junaan, jonka lähtöaika oli muutaman kymmenen minuutin kuluttua. Kuitenkin ehdittiiin naukkaamaan yhdet oluet ilman kiireitä.

Junan lähtöaika lähestyi ja kaikki kolme nousivat yhdessä junaan. Tällä kertaa Turun pikajunassa oli veturin lisäksi 4 vaunua, jotka olivat niitä tavanmukaisen sinisiä, joihin matkustajat viime vuosina olivat tottuneet. Vaunut oli jaettu kahteen osastoon, tupakoimattomien ja tupakoivien osastoihin, ja niinpä Haapalahti kovana tupakkamiehenä meni Renkolan ja Paatelaisen kanssa kolmanteen vaunuun tupakkapuolelle. Haapalahti istuutui menosuuntaan nähden oikealle ikkunan viereen. Paatelainen istuutui hänen viereensä ja Renkola vastapäätä.

Haapalahti nosti sinisen takkinsa ja sinisen olkalaukkunsa vieressään olevaan naulakkoon. Toisilla ei näyttänyt olevan kantamuksia mukanaan. Juna nytkähti liikkeelle ja sen vauhti alkoi kiihtyä pikkuhiljaa saavuttaen kaupungin ulkopuolelle päästyään tavanmukaisen matkanopeutensa 100-120 km/h.

Kaarlo Haapalahden viimeinen junamatka oli alkanut.

Älä väännä minun kättäni

Miehet saivat olla tupakoivien osastossa aivan rauhassa, sillä siinä ei ollut ketään muuta matkustajaa heidän lisäkseen. He istuivat ensimmäisillä istumapaikoilla lähinnä osastoja erottavaa ovea, jonka lasin kautta oli näkyvyys molempiin suuntiin osastojen välillä.

Tupakoimattomien osastossa sen sijaan oli melkoisesti matkustajia, ja useimmat heistä olivat viikonlopun vietosta palaavia opiskelijoita. Yksi heistä, lähellä ovea istuva, Jyväskylään matkalla ollut lastentarhanopettajatar oli kiinnittänyt huomiota tuohon kolmen miehen seurueeseen tullessaan viimeisestä vaunusta kolmanteen vaunuun sen tupakoimattomien osastoon. Hän oli havainnut kaikkien kolmen olevan juovuksissa.

Opettajatar kertaili mielessään viikonlopun tapahtumia perheensä kanssa ja mielessä kävivät tulevan viikon vaativat opiskelut Jyväskylässä. Nämä ajatukset kaikkosivat kuitenkin hänen mielestään äkkiä siinä vaiheessa, kun hän kuuli vanhan miehen huutavan:

Älä väännä minun kättäni.

Katsoessaan miesten suuntaan hän näki vanhaa miestä vastapäätä istuvan miehen kurottautuneen vanhaan mieheen päin, mutta hän ei nähnyt mitä siinä tapahtui, koska mies peitti näkyvyyden.

Tämä tapahtui sen jälkeen, kun opettajatar oli nähnyt Haapalahden, jota hän myöhemmin kuulustelussa siis nimitti vanhaksi mieheksi, käsittelevän kukkaroaan käsissään. Vanha mies oli kuitenkin pannut kukkaronsa housunsa takataskuun.

Miehet poistuvat vaunusta

Kun lastentarhanopettajatar kuuli vanhan miehen huutavan, hän näki toisen miehistä tämän jälkeen tarjoavan ryyppyä vanhalle miehelle, mutta tämä ei ollut huolinut sitä, vaan vaikutti suuttuneelta.

Samassa ensiksi mainittu mies nousi istuimeltaan ylös, mutta ei juuri ollut ennättänyt ottaa askeltakaan, kun vanha mies, 1. Haapalahti tarrasi kiinni hänen puseronsa helmaan takaapäin. Toinenkin mies vastaavasti nousi ylös ja tarttui kaksin käsin Haapalahtea vyötäröstä ja kaikki kolme poistuivat junan peräpäätä kohden. Tilanne kesti pari sekuntia, eikä lastentarhanopettajatar kehdannut kurkkia paikaltaan, mitä vaunun loppupäässä tapahtui.

Miehet poistuivat sen jälkeen, kun juna oli pysähtynyt Heinäveden asemalla klo 13.55. Juna jatkoi matkaansa Varkautta kohti, mikä oli seuraava pysähtymispaikka.

Vauhti nousi Heinäveden jälkeen hetkessä normaaliin ajonopeuteen, 100-120 kilometrin tuntumaan. Noin 12 kilometrin päässä Heinäveden asemalta sijaitseva Syrjän asema ohitettiin muutama minuutti yli klo 14.

Lastentarhanopettajatar jatkoi neulomistaan, eikä hän vielä tässä vaiheessa osannut epäillä sen kummempaa ennen kuin vasta sitten, kun molemmat kerrotut miehet palasivat paikoilleen ilman Haapalahtea. Toinen heistä otti välittömästi syliinsä naulakossa roikkuneen sinisen olkalaukun ja selasi sen pikaisesti nähdäkseen, mitä se sisälsi.

Sitten miehet lähtivät istumapaikoiltaan ja Haapalahden takin kanssa naulakossa roikkunut olkalaukku roikkui nyt toisen miehen olkapäällä.

Minne vanha mies joutui?

Tarkkoja havaintoja tehnyt lastentarhanopettajatar alkoi huolestua vanhan miehen kohtalosta. Mitä hänelle oli tapahtunut? Ainoastaan naulakossa roikkuva sininen takki oli merkkinä omistajastaan, jota ei ollut näkynyt puoleen tuntiin.

Juna hiljensi vauhtiaan lähestyessään Varkauden kaupunkia ja pysähtyi lopulta asemalle. Lastentarhanopettajatar halusi tässä vaiheessa tarkistaa, nousisiko kukaan kolmesta miehestä ulos Varkauden asemalla. Tämän vuoksi hän meni istumaan penkille asemalaiturille ja hän näkikin heti vanhan miehen seurassa olleiden miesten nousevan lähinnä veturia olevasta vaunusta. Vanhaa miestä ei näkynyt. Kun matkustajat olivat poistuneet ja uudet tulleet junaan, matka jatkui Jyväskylän suuntaan.

Vanhan miehen kohtalosta huolestuneen opettajan mielessä kävi se mahdollisuus, että hänet oli pudotettu junasta. Tämän vuoksi hän lähti etsimään miestä varmistaakseen, oliko tämä junassa, vai ei.

Tutkittuaan kaikki vaunut vessoja myöten hän oli varma siitä, ettei mies ollut enää junassa. Hänen mielestään rikoksen mahdollisuus kävi yhä ilmeisemmäksi. Hän kertoi miesten käsikähmästä junailijalle, joka ei näyttänyt pitävän tapahtumaa mitenkään vakavana.

Lähestyttiin Jyväskylää ja sininen takki roikkui edelleenkin naulakossa. Sen omistajaa ei ollut näkynyt enää sen jälkeen, kun hän oli Heinäveden aseman jälkeen lähtenyt käsikähmässä kahden seurassaan olleen miehen kanssa ulos vaunusta. Jyväskylään saavuttuaan opettajatar ilmoitti oma-aloitteisesti epäilyksensä asemahenkilökunnalle ja antoi kaikki tarvittavat osoitetietonsa heille. Hänen ei tarvinnut odottaa pitkään poliisin yhteydenottoa.

Ruumis radan varressa

Jyväskylän asemahenkilökunta otti tiedot vanhan miehen katoamisesta vakavasti ja kyseisellä rautatieosuudella kulkevien junien henkilökuntaa pyydettiin tarkkailemaan Heinävesi-Varkaus välillä, näkyisikö radan varressa mitään erikoista.

Klo 16 tuntumassa Syrjän aseman ohitse ajaneen junan kuljettaja havaitsi 150 metriä asemalta Joensuun suuntaan radan varressa olleen mytyn. Hän ei pystynyt sanomaan ja tunnistamaan, mikä se oli.

Kuljettaja tiedotti seuraavaan paikalle tulevaan junaan havaitsemastaan mytystä. Sen junan kuljettaja pysäytti junansa mytyn kohdalla. Mytty osoittautui miehen ruumiiksi. Kaarlo Haapalahden junamatka oli päättynyt siihen.

Varkauden poliisin päivystäjä sai ilmoituksen tapauksesta klo 17.12. Päivystäjä lähetti paikalle Heinäveden nimismiespiirin partion, joka saapui paikalle klo 17.40. Paikalla oli nähtävissä selvät merkit siitä, missä mies oli pudonnut kovaa vauhtia kiitäneestä junasta radan varteen.

Hän oli kimpoillut noin 15 metrin matkalla lentäen lopulta vatsalleen lumikinokseen, missä ehti olla kuolleena noin 3 tuntia ennen löytymistään. Vainajan kasvot olivat kuivuneen veren tahrimat ja verta oli hiemen lumipenkassakin erityisesti siinä kohdassa, mihin miehen pää oli sulattanut noin 20 sm:n syvyisen kuopan.

Takataskussa olleessa nahkalompakossa ei ollut yhtään rahaa, ainoastaan matkaliput ja VR:n Kaarlo Haapalahden nimellä oleva kuvallinen henkilötodistus.

Miehen tuntomerkit vastasivat lastentarhanopettajattaren antamia tuntomerkkejä.

Pidätykset

Samana iltana poliisi sai puhelinyhteyden junassa matkustaneeseen lastentarhanopettajattareen, joka kertoi näkemänsä. Hänen pahojen aavistustensa todettiin osuneen kohdalleen.

Edelleen samana iltana saatiin tietää, että Eino Paatelainen ja Pekka Renkola olivat olleet matkustajina kyseisessä junassa, ja heidän tuntomerkkinsä sopivat tarkalleen lastentarhanopettajattaren antamiin tuntomerkkeihin.

Miehet etsintäkuulutettiin ja pidätettiin seuraavana päivänä Kuopiossa. Pidätettäessä miehillä oli muutama markka mieheen rahaa ja Renkolalla musta sähköparranajokone, jonka hän sanoi kuljettaneensa takkinsa sisällä starttikodilta.

Putosi junasta

Kun kuulustelut aloitettiin, Renkola ja Paatelainen myönsivät matkustaneensa yhdessä Kaarlo Haapalahden seurassa mainitussa junassa.

Renkola kertoi jossakin matkan vaiheessa Haapalahden alkaneen syyttää häntä aiheettomasti rahojensa anastamisesta. Hänellä oli ollut huono olo, minkä vuoksi hän oli lähtenyt yksin Paatelaisen ja Haapalahden seurasta näiden jäädessä istumaan paikoilleen. Renkola kertoi tapahtumahetkellä olleensa juovuksissa ja lääkeaineiden vaikutuksen alaisena, minkä vuoksi hän ei jaksanut muistaa kaikkia tapahtumia kirkkaasti.

Kuitenkin hän muisti sen, että hän oli mennyt huono-oloisena ottamaan happea todennäköisesti viimeiseen vaunuun, jonka oven hän oli avannut saadakseen raitista ilmaa.

Ennätettyään polttaa lähes koko savukkeen avoimen oven luona paikalle oli tullut Haapalahti ja syyttänyt edelleenkin häntä aiheettomasti rahojensa viennistä käyden Renkolaan kaksin käsin kiinni.

Miehet olivat Renkolan kertomuksen mukaan pyörineet avoimen oven kohdalla seisaaltaan, ja vapautuakseen päälle käyneestä Haapalahdesta, hän oli lyönyt nyrkillä yhden kerran tätä kasvoihin sillä seurauksella, että Haapalahti oli kaatunut avoimeen oviaukkoon ennättäen kuitenkin ottaa vaunun ulkopuolella olevista kahvoista kiinni. Renkola kertoi välittömästi ottaneensa miestä jaloista kiinni yrittäen vetää tätä takaisin junan eteiseen. Haapalahti oli kuitenkin irrottanut otteensa kahvoista, eikä Renkola ollut kertomansa mukaan enää jaksanut kannatella ja vetää miestä sisälle, vaan hän oli pudonnut pää edellä junasta.

Vahinko

Renkolan mukaan Paatelaisella ei ollut mitään osuutta tapahtumaan, vaan hän oli tullut paikalle vasta siinä vaiheessa, kun mies jo oli pudonnut junasta. Renkolan arvion mukaan Paatelainen ei ollut nähnyt tapahtumaa. Renkolan mielestä miehen putoaminen oli vahinko, eikä hänellä ollut ollut mitään sellaista tarkoitusta, kuin mikä seuraus hänen lyönnistään sitten oli.