Rikosreportaasi Suomesta 1984

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Suomesta sisältää monia jännittäviä ja autenttisia poliisiselontekoja Suomesta. Tutkintatyössä mukana olleet poliisit ovat kirjoittaneet selonteot. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot. Reportaasia lukiessa voi vain haukkoa henkeä ja todeta, että todellisuus on tarua ihmeellisempää. Lukija saa seikkaperäisen kuvauksen pohjoismaisen poliisihistorian dramaattisimmista tapauksista ja tutustuu siihen palapeliin, joka liittyy rikollisten löytämiseen. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 29, 2018
• ISBN: 9788711971871

Book preview

Egmont-yhtiö

Huijari

Mikä tekee ihmisestä huijarin? Mitkä ovat ne kohtalon koukerot, jotka johdattavat ihmisen rikoksen poluille?

---

Aivan liian usein kuulee syytettävän vain kasvatusta ja vanhempia. Kun me synnymme tänne viattomina ja kirkassilmäisinä, me kannamme jo mukanamme jotakin tulevaisuudestamme. Arpa on silloin heitetty. Olemme saaneet sopivat tai sopimattomat geenit. Emme ole itse päässeet valitsemaan vanhempiamme, mutta eivät myöskään omat vanhempamme ole valinneet omia perintötekijöitään.

Tämä ei merkitse kaikkea. Elämä on tuhansien sattumuksien summa. Jokainen ihmissuhde muokkaa meitä joko hyvään tai huonoon suuntaan. Meidän on itsemme opittava valitsemaan minkä annamme vaikuttaa. Vaa’an lopullinen kallistumissuunta riippuu siitä. Myös jokainen ympäristö muokkaa asujaansa. Jokainen aikakausikin vie ihmistä mukanaan.

Eikä kaikki riipu vain luonteemme kehityksestä, jopa fysiologisestikin voimme olla erilaisia. Vasta viimeaikoina on todettu, että esim. toisen ihmisen maksa edistää taipumusta alkoholismiin, kun taas toinen on voinut saada synnyinlahjakseen maksan, joka kehittää luonnon antabusta. Onnellinen tällainen henkilö; alkoholismi on nopea tie rikollisuuteen. Syvällisesti näitä syitä pohdittaessa tuntuu pahalta jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin. Ehkä teemmekin sen joskus liian helposti, vaikka yleensä lakeja ja esivaltaa kunnioittavat kansalaiset ajattelevatkin muista ihmisistä mieluummin hyvää kuin pahaa. Tämän ihmisystävällisen asenteensa vuoksi he sitten joutuvat usein petetyiksi.

Minkälainen on sitten huijari? Toki sitäkin on hiukan meissä kaikissa, mutta puhumme nyt vain siitä huiputuksesta, jonka laki on määritellyt rikokseksi.

Huijarin ei välttämättä tarvitse olla palavasilmäinen etelän poika. Suomalainen jätkänroikalekin onnistuu hyvin siinä, missä sulavampikäytöksinenkin veikko. Eikä se huijattukaan ole aina välttämättä lemmenkipeä nainen, miehinen mieskin voi heltyä hyväuskoiseksi.

Tämän tarinan sankari on aivan tavallinen miehenpuoli, joka on kaikin keinoin yrittänyt välttää itsensä rasittamista työnteolla. Kerrottakoon hänestä tekaistulla nimellä. Petetyiksi tulleidenkin nimet ovat muutettuja. Tuskinpa esim. lääketieteen professoria ilahduttaa huomata akateemisen arvopersoonansa tulleen yksinkertaisen jätkämiehen huiputtamaksi. Siinä tilanteessa tiedemiehellä ei ole puolustuksekseen esitettävänä muuta lieventävää, kuin se paljon puhuttu hajamielisyytensä. Petetyiksi tulleilla poliiseilla sekään ei kelpaa selitykseksi, mutta tiedetään virkavallan lentävän vipuun siinä kuin muidenkin viisaiden. Toki petettyjen naisten lauma kuuluu tämänkin huijarin toimenkuvaan. Lääkärille ja poliisille hyväuskoinen nainen on aina valmis uhraamaan vaikka koko pankkitilinsä, jos virkamies sattuu olemaan tilapäisessä rahapulassa. Oikean virkamiehen erottaisikin rahapulan jatkuvuudesta, taikka jonkinlaisista papereista. Vaan kun ruusunpunainen usva sokaisee silmät, käy kirurgin lisenssistä vaikkapa tilapäis- apulais- väliaikaisteurastajan työtodistus, eikä niin rehelliseltä mieheltä kuin poliisi, tohdi edes virkamerkkiä kysäistä.

Virkavalta vipuun

Se oli kyllä huomattu ennenkin, että pimeänä syysiltana alkavat kaikenmaailman vainoharhaiset soitella poliisille. Huolto-osaston päivystäjä oli jo valmis kiljaisemaan puhelimeen: Mielitautisairaala.

Joku pelkäsi kaasua johdettavan asuntoonsa tuuletusventtiilistä. Toisen naisen aikoivat ufot viedä mennessään. Kolmas soittaja sai päivystäjän valpastamaan ilmettään asiallisemmaksi. Puhelun katkettua konstaapeli riensi esimiehensä huoneeseen.

— Tiedottaja on tulossa … iso erä morfiinia on jossakin … kai sille vähän voisi maksaa?

Seppo Koivula saapuu sovitulla kellonlyömällä. Mies haiskahtaa vahvasti alkoholille. Ilmoittaa olevansa myös huumausaineen käyttäjä. Miehellä on tiedossaan morfiinivarasto. Hän on valmis paljastamaan osoitteen korvausta vastaan.

Kuulustelija tarkastelee kolmissakymmenissä olevaa ilmiantajaa. Epäilyksen häivähdys käväisee konstaapelin mielessä, vaikka kuulusteltava esiintyykin hyvin vakuuttavasti. Tämä uhkaa ilmoittaa huumausaineen myyjille poliisin saaneen vihiä asiasta, ellei palkkiota hänelle maksettaisi. Sovittu summa luvataan. Sen saatuaan ilmiantaja poistuu liukkaasti.

Turun Raunistulassa soi puhelin erään viinanmyyntiä harjoittavan avoparin asunnossa.

— Vaarasella.

— Ne tulee … sain just kuulla … mä tulen hakemaan sen potun nyt!

Asunnossa alkaa valtava huiske. Viinat vietiin naapuriin. Koivulan Seppo sai oman pullonsa. Se mukanaan hän istuskeli joen rantatöyräällä. Tuulen viima oli jäätävä. Aine onneksi lämmitti. Tästä näkisi, kun poliisit tulivat. Nopeita olivatkin! Siinä meni Lada. Neljä miestä. Jos vähän siirtyisi, näkisi Vaarasten ikkunasta sisään. Siellä ne jo juoksee. Etsivät sitä seinää. Hakekoot! Kaikkea uskovatkin, isot miehet! Piilo-ovi ja morfiinia! Vaaraset luulee niiden hakevan viinavarastoja. Saan vielä toisenkin pullon, kun kytät ovat menneet. Alkaa tässä jo tulla kylmäkin.

Pitkän ja sitkeän odottelun jälkeen Koivula saikin Vaaraselta toisen pullon. Poliisit olivat poistuneet tyhjin toimin. Talosta ei ollut löytynyt viinan pisaraakaan, puhumattakaan morfiinista. Vaaraset eivät tienneet poliisin etsivän huumeita, he kun olivat pelkkiä viinanmyyjiä. Ihmettelivät vain kovasti Koivulan rautaisia suhteita virkavaltaan.

Tottakai Koivula joutui uudelleen poliisilaitokselle. Siinä olikin miehellä kiperät paikat. Hän piti ilmeensä vakavana, tuumi saavansa vielä lisää hintaa, jos osaisi pelata korttinsa oikein. Hän oli asiastaan sataprosenttisen varma. Syytti poliisia huolimattomuudesta. Lupasi antaa vielä tarkemmat tiedot pientä korvausta vastaan. Poliisit alkoivat uskoa miehen puheisiin. Tälle suostuttiin vielä vähän maksamaankin, olihan kyse suuresta määrästä morfiinia.

Taas Vaarasilla kiroiltiin ja rahdattiin viinapulloja pois poliisin jaloista. Koivula sai ystävällisestä ilmoituksestaan jälleen pullon viiniä ja vastaisuudenkin varalle vielä toisen poliisien mentyä.

Tiedottajana toiminut Koivula oli huumepoliiseille aikaisemmin tuntematon henkilö. Miehen persoona alkoi kovastikin kiinnostaa virkavaltaa. Tutkijat epäilivät jo, ettei mitään morfiinia olisi olemassakaan. Huiputuksia oli ennenkin tapahtunut, mutta kun Vaarasilta ei löytynyt edes alkoholia, näytti siltä, että jonkinlainen tieto kulki myös toiseen suuntaan.

Kului kuukausia. Kerran eräs huoltopoliisin miehistä sattui tapaamaan Vaarasen kaupungilla. Tämä ihmetteli niitä poliisien syksyisiä kotietsintöjä. Sanoi jättäneensä ne puuhat jo aikoja sitten, ihan niin kuin aina kaikilla viinanmyyjillä on tapana sanoa. Kuin huulena heitti konstaapeli takaisin:

— Kuka sitä nyt viinaa on teiltä hakenutkaan. Muutahan se ilmiantajakin siellä sanoi olevan.

— Mitä muuta?

— No vaikka morfiinia.

— Voi h……i! Mää tierän kuka se on!

Vaarasen aivot alkoivat työskennellä kuin paraskin tietokone. Kaikki loksahti paikoilleen.

Kun Seppo Koivula kutsuttiin jälleen jututettavaksi nuoruutensa järjestyspoliisissa työskennellyt konstaapeli oli tunnistavinaan Koivulan leukaperissä Vaarasen nyrkin jäljen.

Lomaileva lääkäri

Kun poliisi oli keksinyt Seppo Koivulan olemassaolon näinkin vaikuttavalla tavalla, kuin joutumalla itse kyseisen henkilön huijaamaksi, oli tietenkin selvää, että Koivulan rekisteriä vilkaistiin vähän tavallista tarkemmin. Sieltä löytyikin paljon mielenkiintoista. Eräs niistä lukuisista varkauksista, joita Koivulan tilillä oli petosten ja kavallusten ohella oli sattunut aivan äskettäin.

Helmikuun -77 lopulla rikososastoon oli tullut vihainen naisihminen. Tämä Anni Isoviita-niminen ompelija oli tullut tekemään ilmoitusta kiikarivarkaudesta. Nainen kertoi tutustuneensa Seppo Koivulaan vuonna -76. Mies oli muuttanut Isoviidan luo asumaan. Asuinkumppanilleen Koivula oli kertonut olevansa lääkäri ja pitävänsä vähän työstä vapaata, etteivät tulot nousisi liian suuriksi. Isoviita oli huolehtinut miehen ylöspidosta saamatta tältä minkäänlaista korvausta kuluistaan. Usein hän oli myöskin antanut Koivulalle rahaa, koska tämä ei muka juuri silloin voinut nostaa omia säästöjään. Lopulta Anni Isoviita oli ottanut yhteyttä Koivulan äitiin ja sisariin. Toinen miehen siskoista oli kertonut, ettei Seppo Koivula ollut lääkäri, vaan työtä vieroksuva rikollinen, joka oli elämänsä aikana yhteensä tehnyt tuskin kolmea kuukautta enempää töitä. Tämä tieto ymmärrettävästi viilensi ompelijattaren tunteita, varsinkin kun tekotohtori oli jatkuvassa humalassa, sekä käytti vielä joitakin lääkeaineitakin päivittäin. Nainen kertoi antaneensa tilanteen jatkua näinkin kauan osittain pelosta. Mies ei osoittanut minkäänlaista halua lähteä ulos talvipakkaseen lämpimästä ja mukavasta olinpaikastaan. Kun Koivula oli anastanut kalliin kiikarin asuinkumppaniltaan, rohkeni Isoviita viimein tulla tekemään ilmoitusta. Tilanne oli muutenkin käynyt aivan sietämättömäksi. Isoviidan koulua käyvät lapsetkaan eivät saaneet nukkua öisin, kun Koivula rähjäsi humalapäissään.

Järjestyspoliisi nouti Koivulan Isoviidan asunnosta. Miehelle oli vanhoista tekosistaan langetettu juuri sopivasti linnatuomio.

Hajamielinen professori ja rattijuoppo tohtori

Kun aurinko paistoi Aurajoen rannoille ja kevättuulet suhisivat lempeästi, se sai jätkämiehenkin sydämen sykkimään kiivaammin. Viinan vaurioittama aivosolukkokin alkoi hiukan virkistyä pitkän kohmelokauden päätyttyä.

Koivulalla riitti taas mielikuvitusta. Hänen halunsa esiintyä lääkärinä oli saanut alkunsa siitä lyhyestä ajanjaksosta, jonka hän työskenteli preparaattorin apulaisena. Hän tunsi patologisen anatomian laitokselta muutamia lääkäreitä ja erään professorin, jonka tiesi hyvin lämminsydämiseksi ihmiseksi. Professorin suuren ihmisystävällisyyden varaan Koivula rakensikin koko seuraavan suunnitelmansa. Hän soitti professorin kotiin. Kiireisenä miehenä professori Meri ei heti ollut tavattavissa, mutta Koivula