Discover millions of ebooks, audiobooks, and so much more with a free trial

Only $11.99/month after trial. Cancel anytime.

Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011
Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011
Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011
Ebook571 pages4 hours

Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011

Rating: 0 out of 5 stars

()

Read preview

About this ebook

Rikosreportaasi Pohjoismaista on kokoelma jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja rikosten tekijät on tuomittu. Rikosreportaasit ovat hengästyttävää luettavaa, sillä totuus on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpiin tarinoihin ja tutustumaan siihen palapeliin, joka on koottava syyllisten löytämiseksi. -
LanguageSuomi
PublisherSAGA Egmont
Release dateJun 15, 2020
ISBN9788711972564
Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011

Read more from Eri Tekijöitä

Related to Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011

Related ebooks

Reviews for Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011

Rating: 0 out of 5 stars
0 ratings

0 ratings0 reviews

What did you think?

Tap to rate

Review must be at least 10 words

    Book preview

    Rikosreportaasi Pohjoismaista 2011 - Eri tekijöitä

    Rikostapauksia • Norja

    Raiskaajan epätoivoinen taka-ajo

    Sverre Sandnes, politibetjent, Oslo politidistrikt.


    Perjantain 4. toukokuuta 2007 kello 4.18 Oslon poliisipiirin hälytyskeskukseen tuli puhelu Thorvald Meyers gaten ja Grüners gaten risteyksessä sijaitsevan Seven Eleven -nimisen liikkeen työntekijältä. Soittaja kertoi, että liikehuoneistosta turvaa etsimään tullut nainen sanoo joutuneensa raiskauksen uhriksi.

    Tästä puhelusta lähti useamman raa’an raiskauksen tutkinta kohti ratkaisua.


    Heti puhelun jälkeen poliisi ryhtyi toimeen. Paikalle lähetettiin operatiivisen kenttäjohtajan lisäksi monta yksikköä koirapartioita sekä helikoptereita.

    Ensimmäisenä Seven Eleven -liikkeeseen saapunut partio tapasi uhrin tuoreeltaan. Nainen oli pahoinpidelty rajusti. Hän oli yltä päältä veressä ja hänen kasvonsa olivat pahannäköisesti turvoksissa. Poliisit soittivat ambulanssin. Raiskaaja oli livahtanut paikalta ennen kuin liikkeen työntekijä oli saanut puhelinyhteyden poliisiin. Ensimmäisenä tekijästä saatu kuvaus oli, että hän oli mustaihoinen ja hänellä oli valkoiset korvalappukuulokkeet.

    Oslon Taksi ja Norjan Taksi saivat hälytyksen, ambulanssi saapui noutamaan uhria. Naispoliisi lähti hänen kanssaan ambulanssiin, jotta uhri itse voisi näyttää rikospaikan niin pian kuin mahdollista. Kun rikospaikka oli paikallistettu, uhri vietiin Oslon Raiskaustukikeskuksen lääkäripäivystykseen. Siellä hänelle tehtiin tutkimus jälkien varmistamiseksi.

    Rikospaikaksi osoittautui läheinen aukio Nedre Foss -rakennuksen edessä osoitteessa Nordregate 2, jonne Akerselva-joen kohina kuuluu selvästi.

    Kriminalvaktan (nykyisen Sentralvaktan) rikospäivystäjä lähti paikalle kello 04.39. Kello 06.10 oli saapunut myös rikostekninen osasto.

    Tutkinnan alkumetreillä kävi ilmi, että tekijäkin oli ehtinyt käväistä mainitussa Seven Eleven -liikkeessä. Sen vuoksi Kriminalvakta otti talteen videovalvontanauhoitteen kyseessä olevalta vuorokaudelta.

    Uhrin kuulustelu

    Uhri kuulusteltiin raiskauksen jälkeisenä aamupäivänä. Karin, kuten häntä kutsumme, oli 48-vuotias nainen. Hänestä näkyi, ettei hän suinkaan ollut elänyt A4-elämää, mutta myös että hän oli joutunut rajun väkivallan uhriksi. Tekijä oli ollut äärimmäisen raaka. Naisen kasvot olivat pahasti turvoksissa, etenkin vasen puoli. Vasen silmä oli muurautunut miltei umpeen ja silmän ympärystä oli muuttunut siniseksi. Lisäksi hänellä oli naarmuja ja pieniä vammoja kaikkialla kasvoissa.

    Karin kertoi heränneensä edellisyönä ja olleensa rauhaton, koska oli juhlinut reippaasti muutaman edeltäneen päivän. Hän oli noussut vuoteesta ja lähtenyt ostamaan jotakin juotavaa. Hän oli ostanut Seven Eleven tai mahdollisesti Deli de Luca -myymälästä keskioluen ja jatkanut matkaansa pubiin, jossa oli juonut yhden oluen. Kotimatkalla, Nedre Fossin luona hän oli kohdannut tuntemattoman miehen. Mies oli yhtäkkiä ja ilman mitään syytä tarttunut Kariniin alkaen lyödä ja potkia uhriaan.

    Karin kertoi, että tekopaikka oli ollut pimeä ja ahdas. Sieltä oli mahdoton päästä pois. Hän oli yrittänyt tehdä vastarintaa ja samalla päästä pakoon, mutta ei ollut mahtanut mitään raivoisalle pahoinpitelijälleen. Mies oli potkinut ja hakannut. Karin ajatteli, että tekijä oli ollut kokaiinin tai vastaavan aineen vaikutuksen alainen. Tämän Karin mielestään näki miehen silmistä ja käyttäytymisestä.

    Kun Karin oli maannut maassa, mies oli riuhtonut hänen yltään kaikki vaatteet koko ajan edelleen lyöden ja potkien rajusti. Karin oli tuntenut, että verta oli ollut kaikkialla. Mies oli vetänyt alas omat housunsa, tullut Karinin päälle ja raiskannut hänet. Karin oli ollut lyöty, kuolemanpelossa ja puolustuskyvytön. Häntä oli huimannut kaikkien päähän osuneiden iskujen ja potkujen seurauksena.

    Sitten mies oli kiskonut hänet seisomaan tai polviseisontaan, kuristanut ja jyskyttänyt Karinin päätä kovaa aitaa vasten ja suorittanut uuden vaginaalisen yhdynnän, nyt takaapäin. Tekijä ei ollut käyttänyt kondomia. Karin ei ollut varma, oliko mies saanut siemensyöksyn.

    Nerokas teeskentely

    Tuonkaltaisen väkivallan seurauksena on kaiketi luonnollista joutua tilaan, jossa ajatus ei kulje selkeänä eikä käyttäytyminen ole rationaalisista. Karin kertoi, että raiskauksen jälkeen hän oli teeskennellyt ystävällisyyttä. Hän oli pelännyt kuollakseen ja oli ollut pahoin loukkaantunut, mutta hän oli päättänyt yrittää huijata heidät paikkaan, jossa olisi enemmän ihmisiä. Niinpä hän oli ehdottanut, että mies lähtisi hänen kanssaan hänen kotiinsa. Karin kuvasi tilannetta sisäisenä selviytymistaistelunaan.

    He olivat lähteneet kulkemaan yhdessä Grünerløkkaa ylöspäin. Mainitun Seven Eleven -liikeen luona Karin oli sanonut haluavansa ostaa juotavaa. Tekijä oli käskenyt Karinin jäädä ovelle seisomaan ja mennyt itse sisälle liikkeeseen. Hän ei ollut viipynyt kauan myymälässä, kuitenkin tarpeeksi kauan tullakseen valvontakameran kuvaamaksi. Tämä salamavierailu liikkeessä osoittautui keskeiseksi jutun jatkotutkinnan kannalta.

    Raiskaaja ollessa sisällä myymälässä Karin oli yrittänyt saada yhteyttä taksikuskiin, joka oli istunut autossaan liikkeen ulkopuolella. Hän oli pyytänyt hartaasti saada istuutua taksiin, mutta kuljettaja oli vastannut, että hänellä oli päivystys eikä hän sen vuoksi sallinut naisen tulla autoon.

    Juoksi paikalta

    Raiskaaja oli tullut liikkeestä ja oivaltanut heti, että Karin olikin yrittänyt huijata häntä. Hän oli käynyt uudelleen naisen kimppuun, lyönyt kasvoihin, heittänyt ensin päin seinää ja sitten maahan. Silloin taksinkuljettaja oli noussut autostaan ja alkanut tulla kohti tekijää. Raiskaaja oli pinkaissut pakoon ja kadonnut aamuyön hiljaisuuteen.

    Poliisi halusi kuulustella taksinkuljettajaa todistajana ja etsi tätä tiedotusvälineiden avulla. Kuljettaja ei ilmoittautunut eikä poliisin onnistunut saada häneen yhteyttä muullakaan keinolla.

    Kaarin arveli, että tekijä oli afrikkalainen, mahdollisesti somali, 25–35-vuotias, pituus korkeintaan 170 senttimetriä. Vaatetusta Karin ei muistanut, muisti kuitenkin, että miehellä oli pipo päässään ja suuret valkoiset kuulokkeet korvillaan.

    Karenia askarrutti kovasti sekin, että tekijä oli varastanut hänen pankkikorttinsa raiskauksen yhteydessä. Heti tekijän paettua paikalta Karin kertoi tämän Seven Eleven -liikkeen työntekijälle.

    Pankkikortin katoaminen vaikutti jokseenkin merkityksettömältä silloisessa tilanteessa, mutta se osoittautuisi tärkeäksi toisessa raiskaustapauksessa, joka tapahtui Akershus-linnakkeen vieressä vähän myöhemmin samana aamuna. Karinilla oli alkoholiongelma, ja hän lähti sen vuoksi hoitoon.

    Vaikutti siltä, että naisella ei olisi ollut ennestään kovin monta positiivista kokemusta poliisista. Tutkinnan alkuvaiheessa hän tuntui olevan tuskin lainkaan huolissaan omasta jutustaankaan. Ehkä se johtui siitä, että hänellä ei ollut suurta luottamusta jutun selviämisen suhteen, ehkä jostakin muusta. Muun muassa hän lähti Raiskaustukikeskuksesta ennen kuin kaikkia näytteitä oli otettu. Poliisin täytyi käydä hakemassa hänet takaisin. Päivystävän lääkärin täytyi suostutella hänet CT-tutkimuksiin ja kuviin (CT = TT = tietokonetomografia).

    Uhri ei tunnistanut tekijää poliisin valokuvarekisteristä. Varsinkaan kun hän luovutti kuvien katselun melkein alkuunsa. Luultavasti hän oli väsynyt.

    Varastettu pankkikortti

    Kuten mainittu, raiskaaja varasti Karinin pankkikortin. Kello 05.24 kortin katoaminen kirjattiin poliisin tehtäväluetteloon. Kortti oli Postin antama, ja poliisi suoritti joukon tarkistuksia kortin tiimoilta. Vain 10–15 minuuttia sen jälkeen, kun epäilty oli juossut Seven Eleven -liikkeen luota, varastettua korttia oli käytetty maksuvälineenä taksissa. Kortilla maksaen oli ajettu viiden minuutin matka Nybruan alueelta lääkäripäivystyksen vierestä Munkedamsveienille Aker Bryggen lähelle. Tutkinnassa oli saatu tietää, että tekijä oli juossut kohti Sofienbergparkenia. Sieltä lähtee useita katuja alas kohti aluetta, josta taksimatka oli alkanut.

    Taksinkuljettajaa kuulusteltiin. Hän muisti kovin vähän mainitusta ajosta. Vain sen, mistä matka oli alkanut ja mihin päättynyt ja että matkustaja oli ollut vihainen, röyhkeä, melko lyhyt afrikkalainen mies.

    Tekijän tunnistaminen ja kiinniotto

    Seven Eleven -liikkeen valvontakameran nauhasta tuli tietenkin keskeinen. Filmiä näytettiin monelle poliisimiehelle toivossa, että joku tunnistaisi tekijän. Erään vanhemman raiskausjutun tutkija näki myös videon. Mielestään hän tunnisti tekijän erääksi oman juttunsa todistajaksi, Omar-nimiseksi mieheksi. Tämä vanhempi raiskausjuttu osoittautui jatkossa hyvin mielenkiintoiseksi.

    Grønlandin poliisiasemalla työskenteli virkamies, jolla oli erinomainen tietämys Oslossa elävistä somaleista. Hän sai lähteittensä kautta varmistetuksi, että oikea henkilö oli identifioitu. Samojen lähteitten kautta hän sai tietää myös, missäpäin Omar enimmäkseen oleskeli. Alue oli keskellä Grünerløkkaa, Akerselvan rannalla, lähellä rikospaikkaa.

    Alueella alettiin partioida säännöllisesti. Viisi päivää raiskauksen jälkeen, torstaina 10. toukokuuta 2007 partiointi tuotti hedelmää.

    Grønlandin poliisimies oli tuolloin partioimassa kollegansa kanssa. Lähde otti heihin yhteyttä kertoen, että heidän etsimänsä kaveri oli puistossa Akerselvan rannalla.

    Partio ajeli lainatuilla polkupyörillä siviilivaatteisiin pukeutuneena neuvotulle paikalle ja otti kello 21.20 Omarin kiinni.

    Epäillyn kuulustelu

    Kiinniottoa seuraavana päivänä Omaria yritettiin kuulustella. Hänelle kerrottiin, että häntä epäiltiin raiskauksesta. Hän sanoi olevansa halukas kuulusteluun, mutta halusi asianajajan mukaan. Otettiin yhteys naispuoliseen asianajajaan, joka asui pikkukaupungissa pienen matkan päässä Oslosta. Naisen ei ollut mahdollista tulla kuulusteluun, mutta hän uskoi todennäköisesti neuvovansa asiakasta olemaan kertomatta poliisille mitään tekoon liittyvää. Huikan myöhemmin samana päivänä Omar toisti, että hän ei halua selvittää asioita ilman asianajajan paikalla oloa ja että asianajaja voi auttaa häntä vasta vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen, lauantaina 12. toukokuuta 2007.

    Vangitsemiskäsittely

    Vangitsemiskäsittelyssä toukokuun 12. päivänä 2007 Omar ei tunnustanut syyllisyyttään eikä halunnut puhua mitään oikeudelle. Hän ei halunnut myöskään puhua poliisille myöhemmin. Hän pyysi vain, että hänet vapautettaisiin.

    Syyttäjä pyysi neljän viikon tutkintavankeutta ja sai tälle oikeuden suostumuksen.

    Omaria kuulustellaan

    Kului pari viikkoa ennen kuin Omarin kuulustelut saatettiin aloittaa. Tämä tapahtui toukokuun 29. päivänä 2007 kello 13.20, jolloin kuulusteluhuoneessa oli jokseenkin jännittynyt tunnelma.

    – Mitä Omar kertoisi?

    – Oli koottu paljon aineistoa, joka puhui häntä vastaan – kuulustelun asialista oli pitkä.

    – Tunnustaisiko hän syyllisyytensä raiskaukseen vai ei?

    Alusta asti olin päättänyt käyttää paljon aikaa Omarin persoonan kartoittamiseen. Hän saisi luvan kertoa itsestään. Millainen ihminen hän oli ja millaista elämää hän oli viettänyt Norjassa.

    Omar avautuu

    Noin 30–40 minuuttia hän kertoi yksinäisyydestään, päihteitten väärinkäytöstään ja psyykkisistä vaikeuksistaan. Hänen mielialansa vaihteli suuresti kuulustelun aikana. Hän heilahteli välinpitämättömyyden ja aggressiivisuuden välillä ja seuraavassa hetkessä hän oli murtunut ja itkevä.

    Omar kertoi päässeensä vapaaksi vankilasta viikkoa ennen kuin poliisi otti hänet kiinni. Hän ei voinut ymmärtää, miksi oli taas heti joutunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän oli vailla työtä, rahaa, paikkaa missä asua, ilman sukulaisia, perhettä, ystäviä, seuranaan vain suuri alkoholiongelma.

    Kun Omar oli saanut purkaa kaiken, mitä hänellä oli sydämellään, hänelle kerrottiin, että oli toivottavaa saada hänen vapaamuotoinen selvityksensä itse syytteestä. Yllätys oli suuri, kun hän alkoi vapaasti kertoa sanoen:

    – Tunnustan tehneeni sen. Minä sen tein.

    Kun häntä kehotettiin selvittämään lähemmin, hän jatkoi kertomalla kuinka oli kohdannut uhrin kyseisenä yönä. Selostus oli raiskausta lukuun ottamatta melko erilainen kuin uhrin antama kuvaus tapahtumien kulusta. Omar kertoi tavanneensa Karinin sattumalta muutamaa päivää aikaisemmin auttaessaan tätä sulkemaan pankkikortin. Kyseisenä yönä he olivat tavanneet uudelleen, taas sattumalta ja nyt Schous-paikassa. He lähtivät pois yhdessä jutelleen kulkiessaan. Käännyttyään kadunkulmasta he alkoivat halata ja hyväillä toisiaan. Hän riisui heidät molemmat puolialastomiksi. Silloin hänelle yhtäkkiä tapahtui jotakin selittämätöntä ja hän muuttui valtavan väkivaltaiseksi naista kohtaan. Hän ei ollut nukkunut viiteen päivään, vetänyt amfetamiinia, kokaiinia ja muita aineita päiväkaudet. Hänen mielensä oli kaaoksessa.

    Omar sanoi katuvansa, että oli lyönyt Karinia ja raiskannut tämän. Hän jatkoi sanomalla, että Karin oli vain ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Omar ei tiennyt, miksi tilanne oli laukaissut hänessä vihan ja raivon naista kohtaan. Hän oli potkinut ja lyönyt uhriaan, kunnes tämä oli vajonnut maahan. Vielä sen jälkeenkin hän oli potkinut naista kasvoihin. Verta oli ollut kaikkialla.

    Omarilta kysyttiin monta kertaa, mitä hän ymmärsi sanalla raiskaus. Hän ei vastannut tähän selkeästi ennen kuin häneltä suoraan kysyttiin, oliko hänen peniksensä ollut uhrin vaginassa. Silloin hän vastasi:

    – Kyllä, aivan varmasti.

    Myöhemmin hän korjasi tätä seikkaa sanomalla, että hän ei muista mutta onhan sen täytynyt tapahtua.

    Omar tunnusti syyllisyytensä tässä jutussa. Kuulustelun aikana hän antoi suostumuksensa DNA-testin ottamiseen. Tulosta voitaisiin hyödyntää tässä jutussa, mutta vain tässä. Koska kunkin henkilön DNA on ainutlaatuinen, ei ollut epäilyksen häivää, etteivätkö Raiskaustukikeskuksessa uhrin emättimestä varmistetut siittiöt olleet Omarin.

    Raiskaus Myntgata 5:ssä

    Anita-niminen nainen tuli rikospäivystykseen toukokuun 8. päivän aamuna 2007. Hän halusi tehdä raiskauksesta rikosilmoituksen.

    Anita oli poliisin vuosien takaa tuntema 41-vuotias prostituoitu ja alkoholisti. Hän tuli rikospäivystykseen sairaanhoitajan kanssa, joka oli Tollbugatalla sijaitsevalta kenttävastaanotolta.

    Anita kertoi, että perjantaina 4. toukokuuta seitsemän aikaan aamulla kauppakadulla hänen eteensä oli ilmestyi joku mies, jonka hän arveli olevan somali. Mies ilmoitti olevansa puutteessa ja tarvitsevansa seksiä naisen kanssa. Nainen oli tuolloin harjoittamassa ammattiaan Myntgatalla, lähellä poliisin ratsuhevosten tallia.

    Somalimies oli vaikuttanut ilmeisen juopuneelta ja aggressiiviselta. Hän oli sanonut, että hänen täytyi saada seksiä norjalaisnaisen kanssa ja että hän myös sitä saisi. Anita oli torjunut seksin, koska mies oli vaikuttanut liian humalaiselta ja levottomalta. Anitasta näytti, että kaveri oli ottanut jotakin huumetta, kuten amfetamiinia tai kokaiinia.

    Mies oli tarttunut kiinni Anitan hiuksista, kiskonut hänet sisään linnoituksen portista, raastanut housut uhrinsa yltä ja suorittanut väkisin yhdynnän tämän kanssa. Kun nainen oli yrittänyt taistella vastaan, mies oli tullut yhä aggressiivisemmaksi ja uhannut tapaa Anitan, jos tämä jatkaisi kamppailuaan.

    Anita oli yrittänyt huutaa apuun miestä, joka oli seissyt vessojen luona sisällä juhla-alueella, mutta tämä mies ei ollut tullut apuun vaan mieluummin paennut paikalta. Anita oli lakannut tekemästä vastarintaa, sillä hän oli pelännyt miehen käyvän yhä aggressiivisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi. Mies oli raiskannut hänet vaginaalisesti takaapäin. Teko oli ollut raju ja kestänyt lähes puoli tuntia, sillä tekijä ei ollut saanut orgasmia. Hän tuntui turhautuneen tästä syystä ja oli lopulta työntänyt jäykistyneen peniksensä naisen suuhun.

    Anita ei jaksanut kertoa enempää tapahtumasta. Hän sanoi vain, että saatuaan tekonsa päätökseen mies päästi Anitan vapaaksi.

    Seuraavana päivänä, lauantaina 5. toukokuuta Anita oli kertonut tapahtumasta eräälle kenttävastaanoton työntekijälle, joka oli opastanut hänet Raiskaustukikeskuksen lääkäripäivystykseen.

    Raiskaustukikeskukseen päästyään Anita oli valitettavasti käynyt suihkussa, vaihtanut vaatteita ja muun muassa heittänyt pois alushousut, jotka hänellä oli ollut yllään väkivallanteossa. Sen vuoksi ei saatu biologisia jälkiä, joilla olisi ollut arvoa tässä jutussa.

    Poliisikuulustelussa Anita antoi hyvän kuvauksen tekijästä ja tämän vaatetuksesta. Miehellä oli ollut vaaleanruskea hupullinen takki, vaaleansiniset farkut ja vaaleanruskeat kengät. Lisäksi oli jotakin punaista hupussa, joka tarkemmin ajateltuna saattoi olla verta. Anitan mielestä tekijä oli noin 175 senttimetriä pitkä.

    Tutkinta

    Anitan antama kuvaus sopi silmiinpistävän hyvin Omariin ja vaatteisiin, jotka hänellä oli ollut yllään Karinin raiskauksessa. Lisäksi tiesimme, missä Karinin pankkikorttia oli käytetty.

    Anitasta ei ollut helppo saada otetta, mutta muutaman viikon kuluttua onnistuimme saamaan hänet suostumaan valokuvavertailuun, jossa Omarin kuva tietenkin oli mukana. Kuva ei kuitenkaan ollut aivan ajan tasalla. Se oli vain noin kaksi vuotta vanha, mutta Omar oli muuttanut muotonaan paljon kuvan ottamisen jälkeen. Hän oli kuvassa lihavampi ja karvaisempi kasvoiltaan kuin mitä hän oli tekohetkellä.

    Ei siis ihme, että Anita ei poiminut Omarin kuvaa erilleen. Etukäteen oli sovittu jutun tuomarin kanssa, että uhri saisi nähdä Seven Eleven -liikkeen turvakameran filmin, jossa Omar näkyi selvästi. Hänelle oli kerrottu, että videon miehellä ei välttämättä ole mitään tekemistä hänen juttunsa kanssa.

    Kun video pantiin pyörimään ja Omar tuli Seven Eleven -liikkeen sisäänkäynnille, Anita reagoi välittömästi. Hän osoitti sormellaan kohti videokuvaa, veti kätensä kasvojensa suojaksi ja sanoi:

    – Se on tuo!

    Anita järkyttyi ja alkoi itkeä. Hän oli varma, että siinä oli tekijä. Nähdessään Omarin Anitasta tuntui kuin hän olisi joutunut kokemaan raiskauksen uudelleen.

    Anita sanoi jutun tutkinnan aikana, että ei odottanut että häntä uskottaisiin, koska hän on prostituoitu.

    Omarin selvitys

    Kun Omar istui tutkintavankeudessa, häntä syytettiin myös Anitan raiskaamisesta. Omar ei koskaan tunnustanut tätä juttua. Hän kertoi, että ei muista mitään siitä aamusta, siis Karinin raiskaamisen jälkeen. Kaikki oli yhtä suurta mustaa aukkoa hänelle. Huolimatta yksityiskohtaisista kysymyksistä hän muisti hyvin huonosti tai ei lainkaan.

    Omarille kerrottiin, että uhri oli tunnistanut hänet tekijäksi. Hän piti edelleen kiinni siitä, että ei muista mitään, mutta ei myöskään voinut sulkea pois mahdollisuutta, että juuri hän olisi raiskannut Anitan. Hän sanoi, että se ei ollut kovinkaan todennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin.

    Raiskaus Prinsens gatella

    Tämä on vanhin niistä kolmesta raiskauksesta, joita artikkeli käsittelee. Poliisi sai tietää asiasta, kun hälytyskeskuksen puhelin soi 31. tammikuuta 2007 kello 04.20. Ilmoittaja selitti, että eräs hänen ystävättärensä oli raiskattu ja että uhri oli nyt ilmoittajan asunnossa.

    Partio ajoi osoitteeseen, jossa kohtasi ilmoittajan sekä Liv-nimisen uhrin. Vähän ajan kuluttua tuli rikospäivystäjä ja otti tehtävät hoitoonsa.

    Liv oli raiskattu raa’asti ja väkivaltaisesti. Hänet vietiin ambulanssilla tutkittavaksi Raiskaustukikeskukseen.

    Livin kertomus

    Kävi ilmi, että ilmoittaja ja Liv asuivat samassa korttelissa. He olivat olleet aikaisemmin illalla samassa ravintolassa nimeltä Original Pilsen. Ilmoittaja oli lähtenyt paikalta hetkeä ennen kuin Liv oli tullut sisään. Liv oli mennyt yksin kotiin. Kun hän oli ollut astumaisillaan lukittuun portaikkoon, joku mies oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Hän tunnisti miehen sellaiseksi, joka oli istunut Original Pilsenissä aikaisemmin illalla. Hän kuvasi miestä perhoseksi, joka lentelee pöydästä pöytään yrittäen saada seuraa.

    Mies oli tönäissyt Livin voimakkaasti sisään porraskäytävään, jolloin Liv oli tokaissut:

    – Mitä helvettiä!

    Mies oli lyönyt häntä voimakkaasi kasvoihin monta kertaa. Liv oli vaipunut maahan, jolloin mies oli alkanut potkia häntä.

    – Liv, sinähän teet niin kuin minä sanon!

    Livillä ei ollut aavistustakaan, mistä mies tiesi hänen nimensä.

    Mies oli käyttänyt niin rajua väkivaltaa, että Liv oli lyönyt päänsä sekä kiviseinään että portaikon lämpöpatteriin. Hän arvioi väkivallan ja raiskauksen kestäneen puoli tuntia.

    Mies oli yrittänyt vetää hänen housunsa pois. Liv oli käsittänyt, että tämä raiskaisi hänet. Hän oli yrittänyt pelata sanomalla, että häntä ei saa syttymään housut kintuissa. Hän oli vakuuttanut haluavansa pitää vaatteet yllään päästäkseen tunnelmaan.

    Liv oli epävarma missä vaiheessa, mutta mies oli yrittänyt tunkeutua häneen myös takaapäin. Tässä tekijä ei ollut onnistunut, sillä hän ei ollut saanut erektiota.

    Mies oli vetänyt omat housunsa alas ja pakottanut Livin suuseksiin. Naisen kasvot ja pää olivat olleet veressä, kun hän oli imenyt miestä. Tekijä ei ollut pystynyt saamaan siemensyöksyä, vaan lopulta lähtenyt pois.

    Liv kuvasi tekijää rikospäivystäjälle niin, että tämä oli noin 30-vuotias, verrattain vaaleaihoinen ja noin 165–170 senttiä pitkä. Uhri oli sitä mieltä, että oli kysymys jugoslaavista, turkkilaisesta tai iranilaisesta. Hän oikaisi tätä hiukan kuulustelussaan seuraavana päivänä sanomalla, että tekijä oli ehkä jostakin Afrikan maasta, mutta että hän oli vaaleampi iholtaan kuin afrikkalaiset yleensä.

    Tutkinta

    Todistajia kuulusteltiin. Eräs heistä kertoi nähneensä Livin ja Omarin yhdessä Original Pilsenissä juuri ennen raiskausta. Todistaja oli itse istunut samassa pöydässä kuin he ja nähnyt, että Omar oli lähtenyt paikalta heti Livin jälkeen.

    Usein mainittu tutkijan näppituntuma kertoi, että Omar saattoi olla tekijä, mutta toistaiseksi Omaria täytyi pitää todistajana.

    Hänelle pidettiin todistajankuulustelu. Omar ilmoitti, että hän oli istunut Livin ja jonkun mustan miehen kanssa Original Pilsenissä kyseisenä iltana.

    Omarin todistajankuulustelu 15. maaliskuuta 2007

    Edelleen Omar kertoi, että hän oli nähnyt Livin ja mainitun miehen lähtevän paikasta yhdessä, kun hän oli poistunut vastakkaiseen suuntaan. Hän kävi läpi myös valokuvavertailun, mutta ei ymmärrettävästi pystynyt poimimaan yhtään kuvaa.

    Hän suostui antamaan DNA-näytteen.

    Aika kului ja juttu jäi makaamaan, kunnes Karinin raiskaus tapahtui ja saatiin videointi Seven Elevenistä. Silloin tutkija tunnisti Omarin ja juttu sai vauhtia.

    Omar kuulustellaan syytettynä

    Omarin asema muuttui vähitellen epäillyksi ja häntä kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä tässäkin jutussa. Hän selvitti tämän raiskauksen samana päivänä kuin Anitan raiskaamisen.

    Jo toukokuun 28. päivänä 2007 Omarille kerrottiin kahdesta uudesta raiskauksesta, joita poliisi epäili hänen tekemikseen. Se ei kuitenkaan tuottanut uutta kuulustelua ennen kuin 21. syyskuuta 2007. Omarin ja hänen puolustajansa kanssa käydyssä keskustelussa 28. toukokuuta ilmoitettiin, että toistaiseksi ei anneta mitään selvitystä viime mainituista jutuista.

    Sitä vastoin Omar suostui, että DNA:ta joka hänestä oli otettu, voitaisiin käyttää kahden uuden jutun tutkinnassa.

    Kun hän vihdoin oli antanut selvityksen Anitan raiskauksesta, suoritettiin kuulustelu Livin raiskauksesta. Toisin kuin Anitan raiskauksen selvityksessä, josta Omar ei muistanut mitään, hän tunnusti syyllisyytensä Livin raiskaamiseen.

    Liv oli kertonut poliisille Omarin seuranneen häntä, mutta Omar sanoi, että hän ja Liv olivat lähteneet yhdessä Original Pilsenistä. Hän piti kovasti Livistä, hänen mielestään tämä oli kaunis nainen. Omar kertoi, miten he olivat kävelleet käsi kädessä ja hänen mielestään heillä oli ollut upeaa.

    Kun he olivat tulleet mainitun portaikon luo, Liv oli kehottanut Omaria häipymään. Siinä silmänräpäyksessä Omarista oli tullut kuin toinen ihminen. Hän ei enää ollut tuntenut olleensa oma itsensä. Hän kuvasi kuin jonkinlainen eläin olisi syöksynyt esiin hänen omista syvyyksistään. Hän oli alkanut lyödä naista, koska oli ollut vihainen ja raivoissaan. Hän oli tuntenut itsensä torjutuksi.

    Omar kertoi, että kaikkialla oli ollut verta. Livin kasvoista oli vuotanut verta ja Omarin kädet olivat olleet veriset. Lattialla oli verta.

    Omar muisti pakottaneensa Livin oraaliseksiin. Kun nainen oli yrittänyt kieltäytyä, Omar oli lyönyt häntä uudelleen. Omar kertoi myös epäonnistuneesta yrityksestä tunkeutua naisen vaginaan, ja että syynä oli ollut erektion puute. Myöhemmin syytetty muutti kertomustaan tämän osalta siten, että ei ollut yrittänytkään tunkeutua naiseen. Omarin asianajaja, joka oli mukana kuulustelussa, pyysi asiakastaan kertomaan, oliko tämä ollut jonkin aineen vaikutuksen alaisena. Omar vastasi, että tekohetkellä hän oli päihtynyt käytettyään alkoholia, amfetamiinia ja kokaiinia. Hän ei ollut nukkunut viikkoon, vaan tunkenut itseensä huumeita pysyäkseen hereillä.

    Hänestä otettu DNA-näyte osoitti myöhemmin, että Omar oli jättänyt biologisia jälkiään Livin vaatteisiin.

    Tiedotusvälineet

    Lopputalvella ja keväällä 2007 Oslossa tapahtui harvinaisen paljon väkivaltarikoksia. Nordregate 2:ssa tapahtunut rikos sai runsaasti tilaa tiedotusvälineissä. Jo lauantaina 5. toukokuuta juttu mainittiin Dagbladetissa otsikolla Raiskaajan epätoivoinen takaaajo ja Raiskattu nainen kuulusteltiin.

    Taksinkuljettaja etsintäkuulutettiin lehdistössä, mutta – kuten mainittu – hän ei ottanut koskaan yhteyttä poliisiin.

    Tuomio

    Omar tunnusti syyllisyytensä Livin ja Karinin raiskaukseen. Hän kiisti syyllisyytensä Anitan raiskaukseen, koska hän luultavasti ei muista mitään Karinin raiskaamisen jälkeen. Hänet tuomittiin tästäkin raiskaustapauksesta. Oli odotettavissa, että Omar saisi pitkän vankeusrangaistuksen. Kaikki kolme raiskausta olivat väkivaltaisia – jos ylipäätään on olemassa muunlaista raiskaamista. Joka tapauksessa kaksi raiskausta oli erityisen raakoja ja väkivaltaisia.

    Tuomiona julistettiin Oslon käräjäoikeudessa 19. toukokuuta 2008 seitsemän vuotta vankeutta. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia uhreille.

    Vaikka ei ole epäilystä, ettei oikeaa tekijää tuomittu, Omar ei tyytynyt rangaistukseen, vaan valitti. Joulukuussa 2008 korkeampi oikeusaste kieltäytyi käsittelemästä valitusta ja Omarin saama tuomio jäi lopulliseksi.

    Mittavan kalakuoleman aiheuttanut ammoniakkipäästö

    Hans Tore Høviskeland, førstestatsadvokat, Økokrim.


    Kylmäkalusteyrityksen työntekijä ilmoitti puhelimitse johtajalleen aikovansa kaataa ammoniakkipitoista vettä maahan pitserian ulkopuolella Bœrumissa. Hän oli kerännyt ammoniakkia neljään sammioon pitseriassa työskentelynsä aikana. Syyskuun 19. päivänä vuonna 2005, neljä päivää puhelinilmoituksensa jälkeen hän kaatoi viemäriin 125 kiloa ammoniakkia – siitä huolimatta, että häntä oli neuvottu olemaan kaatamatta ja käsittelemään ammoniakkia varovaisesti.

    Päästö johti mittavaan kalakuolemaan Sandvik-joessa. Korkein oikeus tuomitsi ammoniakkipäästön aiheuttaneen työntekijän korvauksiin. Yritys joutui maksamaan 1,2 miljoonan kruunun korvauksen, koska sen työntekijä oli toiminut ohjeiden vastaisesti.


    Noin 20 vuotta sitten koettiin tämän tästä jokien saastuttamisia, joiden seurauksena oli mittavia kalakuolemia. Nämä saattoivat johtua teollisuuden tai maatalouden päästöistä. Viime vuosina tämänkaltaista saastuttamista näyttää esiintyvän harvemmin, mutta edelleen valitettavasti kuitenkin tapahtuu ta saisin väliajoin luvattomia päästöjä jokiin. Näiden päästöjen seuraukset ovat kuten ennenkin, laajat kalakuolemat.

    Sellainen tapahtui esimerkiksi vuonna 1997, kun eräs insinööri päästi 10000 litraa puhdistamatonta ja laimentamatonta alumiinihydroksikloridia Otra-jokeen Länsi-Agderissa.

    Vuotta myöhemmin teollisuuslaitos päästi noin 175 kiloa ammoniakkia viemärialtaaseen, josta se virtasi Rogalandissa suoraan Figgjo-jokeen. Tämä johti laajoihin lohikuolemiin, joista noin 60 prosenttia oli kutulohia. Joitakin vuosia myöhemmin, vuonna 2002, Rogalandissa tapahtui uusi päästö. Tällä kerralla se sattui Jærenissä, jossa päästettiin sinkkiä ja rautaa Hå-jokeen seurauksena laaja kalakuolema kansallisessa ja arvokkaassa lohikoskessa.

    Vuonna 2005 jouduimme kokemaan päästön Sandvik-jokeen ja elokuussa kaksi vuotta sitten seurasi virhe Buskerudin pumppausasemalla, josta pääsi kemikaaleja Leir-jokeen. Myös tämän viimeisimmän päästön yhteydessä kuoli kaloja. Kaikki nämä tapaukset ovat johtaneet ankariin rangaistuksiin.

    Sandvik-joen päästöt

    Syyskuussa 2005 Bærumissa päästettiin noin 1000 litraa ammoniakkipitoista vettä päävesijohtoon, joka johtaa Sandvik-jokeen. Päästön jälkeisinä päivinä ei joesta löydetty yhtäkään elävää kalaa kolmen kilometrin matkalta päästöpaikasta aina siihen asti, missä joki laskee Oslonvuonoon.

    Kuolleitten kalojen löytyminen nostatti suuren kohun. Askerin ja Bærumin poliisi sai nopeasti hälytyksen ja lähti välittömästi paikalle. He varmistivat asianmukaisten näytteitten ottamisen ja suorittivat laajan tutkinnan, johon osallistui myös Økokrimin ympäristötiimi. He selvittivät, mistä päästö oli peräisin ja kuka sen oli tehnyt.

    Suurissa kylmälaitteissa käytetään ammoniakkia jäähdytysaineena. Pitseriassa tapahtuneen kylmälaitteiden korjauksen yhteydessä ammoniakkipitoinen vesi juoksutettiin suuriin muovisammioihin. Tavallisesti ammoniakki sellaisessa kylmälaitteessa on paineen alla ja se voidaan juoksuttaa erityiseen painesäiliöön. Laitteen paine oli kuitenkin laskenut vuodon takia, joten muovisammiot otettiin käyttöön hätäratkaisuna.

    Kylmälaiteyrityksen työntekijä, joka oli tyhjentämässä säiliötä, soitti johtajalleen ja ilmoitti aikovansa kaataa keräämänsä ammoniakkipitoisen veden maahan pitserian ulkopuolelle, sillä toinen sammio vuoti.

    Neljä päivää myöhemmin hän kaatoi viemäriin noin 125 kiloa ammoniakkia siitä huolimatta, että puhelimessa häntä oli kielletty kaatamasta tippaakaan ja hänelle oli teroitettu, että ammoniakkia tuli käsitellä varoen.

    Tuloksena oli laaja kalakuolema Sandvik-joessa. Jutun tutkinnassa ja myöhemmin oikeudessa kävi selvästi ilmi, että tietämys ammoniakista ja sen ominaisuuksista, kuten myrkyllisyydestä, oli hyvin puutteellinen koko kylmäteollisuusalalla yleisesti ottaen ja kyseessä olevassa kylmäkalustefirmassa tämä päti erityisesti. Tällä alalla osoittautui olevan yleisenä käytäntönä kaataa pieniä ammoniakkijäämiä – ämpärillinen, pari – suoraan luontoon, koska sehän on itse asiassa lannoitetta. On syytä toivoa, että sellainen kaataminen loppui tämän tapauksen tultua julki. Ammoniakilla on

    Enjoying the preview?
    Page 1 of 1