Rikosreportaasi Pohjoismaista 1995

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista 1995 kertoo pitkän rivin jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja tuomiot niistä on annettu. Rikosreportaasi Pohjoismaista 1995 on hengästyttävää luettavaa – totuus kun on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan muutamien Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpien tarinoiden kulissien taakse, ja tutustumaan siihen palapeliin, minkä syyllisten selvittäminen vaatii.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 2, 2018
• ISBN: 9788711972403

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Varastetut saksalaiset euroshekit

Lokakuun 3. päivästä 1990 piti tulla kaikkien saksalaisten juhlapäivä. Se oli se päivä, jolloin kahden Saksan valtion piti keskiyöllä yhdistyä.

Neljä nuorta saksalaista oli kuitenkin valinnut toisenlaisen tavan viettää päivää – he lähtivätkin juhlimisen asemesta Tanskaan lunastamaan varastettuja euroshekkejä. Tästä matkasta tuli kuitenkin aivan toisenlainen elämys, kuin he olivat kuvitelleet.

---

Juuri ennen sulkemisaikaa keskiviikkona lokakuun 3. päivänä 1990 ilmestyi kaksi saksaa puhuvaa henkilöä, mies ja nainen, Middelfartissa sijaitsevaan Den Jyske Bankin sivukonttoriin, jossa kumpikin yritti lunastaa euroshekin, molemmat 1500 kruunun summalle, mikä on euroshekkien maksimisumma Tanskan valuuttana.

Katosivat nopeasti

Sekä mies että nainen pystyivät esittämään shekkiin kuuluvan euroshekkikortin ja allekirjoittamaan shekit tyydyttävällä tavalla. Mutta kun pankin henkilökunta pyysi heiltä muuta henkilöllisyystodistusta, molemmat katsoivat parhaaksi lähteä pankista joutuisasti.

Pankin henkilökunta oli nähnyt vielä yhden naisen noiden kahden henkilön seurassa. Tästä kolmannesta henkilöstä ei kuitenkaan pystytty antamaan minkäänlaisia tuntomerkkejä.

Shekkiä lunastettavaksi tarjonneesta miehestä pankin väki pystyi kertomaan vain, että hänellä oli ollut yllään harmaa nahkapusero. Nainen oli ollut roteva ja punatukkainen.

Henkilökunnan soittaessa poliisille pidettiin silmällä kyseisiä henkilöitä ja asiasta ilmoitettiin samanaikaisesti kaupungin muille rahalaitoksille, joita on seitsemän mukaan luettuina osastot tai sivukonttorit.

Kätki Saksan markkoja autoon

Heti sen jälkeen kun poliisi oli saanut Den Jyske Bankin raportin, tuli vielä kysely Unibankista, joka ilmoitti noiden kolmen henkilön olevan pankissa yrittämässä taas lunastaa euroshekkejä.

Poliisipartion saavuttua Unibankin luo se kohtasi kadulla pankinjohtajan, joka ilmoitti harmaapuseroisen miehen istuvan pankin lähellä olevan bussipysäkin penkillä, kun taas kaksi naista oli edelleen pankissa.

Pari poliisia meni välittömästi penkillä istuvan miehen luo ja pidätteli häntä siinä toisten poliisien mennessä pankkiin, jossa toinen naisista oli onnistunut lunastamaan yhden shekin. Poliisin kehotuksesta hän maksoi takaisin 1500 kruunun summan.

Kun poliisilla nyt oli nämä kolme henkilöä tutkittavanaan, heitä pyydettiin esittämään henkilöllisyystodistuksensa. He vastasivat, että heidän asiakirjansa olivat vähän matkan päähän pysäköidyssä autossa. He eivät pystyneet ilmoittamaan tarkasti missä auto oli, mutta he olivat halukkaita näyttämään poliisille pysäköintipaikan.

Selvisi, että auto oli pysäköintipaikalla aivan pankin lähellä. Niinpä mentiin auton luo, jotta nämä henkilöt olisivat voineet noutaa henkilöllisyystodistuksensa. Yksi naisista, Sandra Orfeus, joka myöhemmin osoittautui tapauksen tanskalaisen osan päänaiseksi, saatettiin autoon. Kun hän oli tullut auton luo, eräs poliisi huomasi hänen ottavan laukustaan pienehkön käsilaukun. Tämän hän sijoitti auton hansikaslokeroon ja sulki sitten luukun. Kun poliisi myöhemmin tutki hansikaslokeron, sieltä löytyi nahkalaukku, joka sisälsi suurehkon summan Saksan valuuttaa, nimittäin 16290 Saksan markkaa. Laukussa oli sitä paitsi Odensen Den Danske Bankin valuutanvaihtokuitti. Kuitista kävi ilmi, että yhteensä 62952,17 Tanskan kruunua oli vaihdettu Saksan markoiksi. Vaihto oli tapahtunut samana päivänä.

Tutkiessaan saksalaista autoa poliisi löysi lisäksi useita paperilappusia, joille joku oli ilmeisesti harjoitellut jäljittelemään yhden varastetun euroshekkikortin allekirjoitusta.

Silmälläpidon alaisina

Kolme pidätettyä henkilöä kuljetettiin poliisiasemalle, koska vasta nyt tutkittaisiin, oliko heidän toiminnassaan lainkaan mitään rikollista.

Koska ei voitu sulkea pois mahdollisuutta että autossa olisi ollut useampia henkilöitä, poliisi päätti pitää saksalaisten autoa silmällä.

Lyhyen odottelun jälkeen autolle tuli vielä yksi mies. Poliisin puhuteltua häntä hän kertoi, että hän oli mukana autossa ja että hänellä oli siihen avaimet.

Unibankista ilmoitettiin myöhemmin, että Sandra Orfeus oli yrittänyt lunastaa Kreissparkasse Segebergistä shekin euroshekkikortilla, jossa oli nimi Eva Kückel, kun taas punatukkainen nainen, Rosa Bader, oli yrittänyt lunastaa Dresdner Bankin shekin käyttämällä Lore Stampen nimellä olevaa euroshekkikorttia.

Poliisi saattoi nyt olla varma siitä, että kysymyksessä oli todella tapaus.

Poliisiasemalla tehdyssä tarkastuksessa havaittiin Rosa Baderilla olevan 6000 kruunua. Rosa ilmoitti rahojen kuuluvan Sandralle, koska rahat olivat vain hänen säilytyksessään. Rosan hallusta löytyi vielä yksi euroshekkikortti, jossa olevaa nimeä ei pystytty lukemaan.

Tutkittaessa harmaaseen nahkapuseroon pukeutunutta miestä, joka ilmoitti nimekseen Heinz Stein, löydettiin 5 500 kruunua ja kaksi euroshekkikorttia, molemmat nimellä Guy Hagemann. Kortit oli annettu belgialaisesta pankista, Krediet Bankista.

Kuulusteltaessa ensimmäistä kertaa neljää pidätettyä saksalaista he antoivat hyvin erilaisia selityksiä. Viimeksi pidätetty Carl Schnegger ilmoitti välittömästi ja kiertelemättä, että hän oli toiminut vain muiden autonkuljettajana, ja että hän oli kuljettanut heitä useita kertoja aikaisemmin. Joka kerta hän oli saanut 300 Saksan markkaa palkkioksi osuudestaan.

Hän ilmoitti edelleen, että hän oli naimisissa ja toimi hälytyslaitteiden asentajana Hampurissa. Hän tiesi erittäin hyvin muiden lunastelevan shekkejä, mutta muutoin hän ei tiennyt mitä tapahtui. Häntä se ei myöskään ollut koskaan kiinnostanut.

Piti lunastaa Tanskassa

Heinz Stein kertoi aluksi, että hän oli samana päivänä yksin lunastanut noin kaksitoista euroshekkiä, koska jotkin oli lunastettu Odensessa ja osa Middelfartissa. Shekit olivat peräisin kahdelta eri tililtä. Hän oli vastaanottanut shekit henkilöltä, jonka nimeä hän ei halunnut paljastaa.

Hänet oli lähestulkoon pakotettu lunastamaan shekkejä joiden hän tiesi olevan varastettuja. Ennen kuin he hakeutuivat pankkeihin, hänet oli pakotettu jäljittelemään eurokortissa olevaa allekirjoitusta. Häneen kohdistettu painostus johtui muun muassa siitä, että hän oli sattunut Hampurin Sankt Paulissa hankkimaan itselleen noin 20000 Saksan markan pelivelan, jollaista summaa hän ei pystynyt maksamaan.

Hän tunnusti edelleen, että hän parisen viikkoa aikaisemmin oli ollut Sandran ja Rosan kanssa Kööpenhaminassa, missä he myös olivat lunastaneet varastettuja euroshekkejä. Kaikki lunastetut shekit oli asetettu 1500 kruunulle.

Rosa tunnusti välittömästi, että oli ollut yhteensä neljällä Tanskan-matkalla Sandran kanssa, ja että hän joka kerta oli lunastanut noin 20 shekkiä – jokainen oli 1500 kruunun summalle. Myös Heinz oli ollut mukana aikaisemmilla matkoilla. Hän arvioi, että he jokaisella kierroksella olivat lunastaneet noin 60 shekkiä.

Rosa oli ollut lunastamassa näitä varastetuiksi tietämiään shekkejä, koska hän oli Sandralle velkaa. Rosa ja Sandra olivat työtovereita. Molemmat työskentelivät tarjoilijattarina Bierschwemme-nimisessä kapakassa, joka sijaitsee Hampurin tuntemattomassa osassa.

Sandra Orfeus selitti aluksi, että ne isot rahat, jotka löytyivät autosta, olivat heidän neljän yhteinen matkakassa, koska he olivat juuri aloittaneet lomansa Tanskassa.

Ei kuitenkaan kestänyt kauan ennen kuin Sandra tunnusti, että he olivat tulleet Tanskaan lunastamaan varastettuja shekkejä, jotka hän oli ostanut halvalla eräältä turkkilaiselta Hampurissa. Hän ilmoitti ehtineensä lunastaa kaikkiaan yksitoista shekkiä ostamistaan kolmestakymmenestä shekistä.

Jo samana päivänä poliisi sai yhteyden erääseen Den Jyske Bankin ulkomaanosaston työntekijään, joka koko selvitysajan oli avuksi suorittamalla erilaisia tutkimuksia ulkomaisissa rahalaitoksissa.

Näin ollen saatettiin melko nopeasti selvittää, että Guy Hagemannin nimelle asetetut shekit olivat peräisin eräältä belgialaiselta Krediet Bankin osastolta. Sieltä ilmoitettiin, että tilinhaltija oli kertonut tulleensa ryöstetyksi Hampurin-käynnillään, jolloin häneltä oli viety euroshekit ja niihin kuuluva henkilöllisyyskortti.

Eristetään muista

Jo seuraavana päivänä kello 11.00 joutuivat neljä pidätettyä saksalaista perustuslakikuulusteluun Middelfartin tuomioistuimeen. Kaikki vangittiin neljäksi viikoksi huolimatta siitä, että heidän puolustajansa yrittivät välttää tätä väittämällä noiden neljän tehneen täyden tunnustuksen.

Tuomioistuimen esityksen jälkeen nyt pidätetyt neljä henkilöä siirrettiin Koldingiin.

Lyhyen vankilassaolon jälkeen tuli välttämättömäksi siirtää Sandra, koska hän yritti vaikuttaa muihin eri tavoin. Hänellä näytti olevan huono vaikutus heihin. Ilmeisesti muut kolme pelkäsivät häntä. Hän ei suorastaan uhkaillut heitä, mutta hän yritti eri tavoin saada heidät sopeuttamaan tietonsa omaan todistukseensa. Hänen yritystensä estämiseksi hänet siirrettiin Frederician vankilaan, jossa hänet voitiin pitää eristettynä.

Yhtenä ensimmäisistä selvitykseen kuuluvista toimista lähetettiin telefax-ilmoitus kaikille Tanskan poliisiasemille, koska selvityksen alussa ei ollut minkäänlaista yleiskuvaa siitä, mitä juttu oikeastaan piti sisällään – paitsi että oli ilmeisesti kysymys tietyn laajuisesta rikoksesta.

Poliisin telefax-kyselyyn tuli yksi ainoa vastaus, nimittäin Kööpenhaminan petosjaokselta. Se ilmoitti maaliskuussa 1990 vastaanottaneensa ilmoituksen Frankfurt am Mainissa sijaitsevalta Gesellschaft für Zahlungssysteme mbh:lta (GZS). GZS on tanskalaisen rahalaitosten maksupalvelun, Pengeinstitutternes Betalings Servicen (PBS) saksalainen vastine.

GZS oli ilmoittanut, että Tanskassa oli lunastettu varastettuja saksalaisia euroshekkejä joulukuusta 1989 maaliskuuhun 1990. Tässä yhteydessä oli ollut kysymys 119 eri tilistä melkein yhtä monessa saksalaisessa rahalaitoksessa ja täten yhtä monesta tilinomistajasta ja vahingonkärsineestä.

Kun tapaus siirrettiin Middelfartiin, osoittautui, että oli kysymys noin 1600 shekistä, joiden yhteenlaskettu arvo oli suunnilleen kaksi miljoonaa Tanskan kruunua.

Asiakirjoista kävi lisäksi selville, että Saksan jutussa oli tunnistettu kolme henkilöä, nimittäin 22-vuotias Andrea Padelat, 28-vuotias Maria Rodriques ja 30-vuotias Frank Timmermann. Naiset asuivat eräässä Steindammin osoitteessa Sankt Georgen kaupunginosassa Hampurissa. Samassa kaupunginosassa on Bierschwemme-niminen kapakka, jossa pidätetyt kaksi naista olivat töissä. Steindammin osoite osoittautui myöhemmin vielä yhdeksi kapakaksi, jonka nimi on Bierdorff.

Alkoi Hovedbanegårdenilta, päärautatieasemalta

Kun tutkijat nyt olivat tunnistaneet kaikkiaan neljä naista, joista jokaisella oli yhteyksiä Hampurin Sankt Georgen kaupunginosan kapakkaympäristöön, kulkivat ajatukset helposti siihen suuntaan, että kysymyksessä saattoi olla prostituoituja, jotka olivat hankkineet euroshekit kääntämällä asiakkaansa.

Kööpenhaminasta saatujen tietojen mukaan Saksan poliisi oli jo mukana selvittelyssä. Tämän vuoksi tanskalaiset tutkijat ymmärsivät, että heidän on suhteellisen pian otettava yhteyttä Saksan viranomaisiin.

Heinz Stein oli alkukuulusteluissa ilmaissut olevansa halukas näyttämään Tanskassa käytetyt rahalaitokset. Hän ei kuitenkaan kyennyt lähemmin selvittämään eri laitoksia, koska hän ei luonnollisestikaan ollut erityisen hyvin perehtynyt Tanskaan ja tiesi varsin huonosti, minkä nimisiä eri rahalaitokset olivat. Hän katsoi kuitenkin pystyvänsä näyttämään ne laitokset, joita hän ja mahdollisesti myös muut olivat käyttäneet hyväkseen.

Siksi kaksi rikospoliisia lähti Middelfartista Kööpenhaminaan Heinz Steinin kanssa toivoen onnistuvansa tunnistamaan vain muutamia pankkeja tai säästökassoja. Ainoa ilmoitushan oli tullut Kööpenhaminasta. Poliisillahan ei ollut minkäänlaisia johtolankoja lukuun ottamatta pidätettyjen antamia tietoja.

Heinz Stein oli selittänyt, että kaikki matkat Kööpenhaminaan oli tehty Hampurista lähtevällä junalla. Saapuessaan Kööpenhaminaan kumppanukset olivat laittaneet henkilöllisyyspaperinsa erääseen päärautatieaseman säilytyslokeroon, jotta he eivät sattuisi käyttämään omia passejaan, ajokorttejaan tai vastaavia todistaessaan henkilöllisyytensä. Tämän määräyksen oli antanut Sandra, joka johti matkoja ja sitä paitsi määräsi, milloin eri matkat tehtiin.

Koska kaikki Kööpenhaminan matkat oli tehty päärautatieasemalta käsin, poliisit halusivat aloittaa tämänkin kiertoajelun samasta paikasta.

Kuljetuksen aikana poliisit olivat jonkin verran epäileviä Steinin kyvystä näyttää oikeat paikat. Tutkijathan ovat aina epäluuloisia sellaisia vangittuja kohtaan, jotka ovat liian innokkaita vaikuttamaan tapauksen selvittämiseen. Mutta he olivat hyvällä tuulella ja päättivät tehdä kierroksen jalan. Stein oli nimittäin selittänyt useimpien rahalaitosten sijainneen kadulla, jolla ei ollut lainkaan autoliikennettä. Tämän tutkijat tulkitsivat Strögetin paraatikaduksi.

Kierros aloitettiin siis päärautatieasemalta, jossa Stein osoitti kaksi ensimmäistä käytettyä pankkia. Sen jälkeen ryhmä jatkoi matkaansa Rewentlowsgaden ja Vesterbrogaden kautta pitkin Strögetiä päätyäkseen vähitellen Kongens Nytorvin varrella olevalle Gothersgadelle.

Tältä reitiltä Stein osoitti yhteensä 33 eri rahalaitosta, joissa hän tai muut olivat käyneet Kööpenhaminan matkoillaan. Kuljetuksen aikana tutkijat olivat yrittäneet saada esille kiintopisteitä, jotka osoittaisivat hänen tietojensa olevan oikeita. Stein oli muun muassa selittänyt, että hänet oli pidätetty eräässä Strögetin pankissa suuren aukion lähellä. Hänet oli pakotettu jättämään sinne sekä shekit että henkilöllisyyskortti. Pankkivirkailija ei ollut nimittäin ollut tyytyväinen hänen allekirjoitukseensa.

Tämä pankki osoittautui olevan Den Danske Bankin sivukonttori Nytorvilla. Myöhemmin vahvistettiin, että sen henkilökunta oli ottanut haltuunsa yhden shekin ja yhden Eurocardin.

Stein selitti edelleen kuljettaessa Strögetiä pitkin, että kun he saapuisivat sellaisen kultasepänliikkeen luo, jonka ikkunassa oli kultainen minijuna, olisi käännyttävä vasemmalle. Tämäkin ohje osoittautui oikeaksi, koska he mainitun kultasepän kohdalla olivat saapuneet alas Kongens Nytorville, jonka yli piti mennä Gothersgaden nurkkaan, missä viimeinen pankki sijaitsi.

Jutussa monia laitoksia mukana

Koska siten oli kohtuullinen peruste luottaa kiertokäynnin tietoihin, tutkijat ymmärsivät, että yksinomaan Kööpenhaminassa oli kysymyksessä 33 eri pankkia ja säästökassaa. Koska näissä olivat useat henkilöt käyneet monta kertaa, oli helppo ymmärtää, että kysymyksessä ei ollut tavanomainen shekkijuttu, jollaisia tapaa esiintyä Middelfartissa. Kun samalla tajuttiin, että tekopaikkoja oli muuallakin Tanskassa, tutkijoiden oli pakko todeta, että tässä oli kysymyksessä todella huomattavan laaja tapaus.

Päätettiin anoa apua Rigspolitichefenin matkaosastolta. Sattui niin onnellisesti, että osaston petosjaoston johtaja tuli juuri käymään Middelfartiin, minkä takia hänet onnistuttiin saamaan melko nopeasti kiinnostuneeksi asiasta. Hänelle ilmoitettiin, että matkaosaston apu oli välttämätöntä.

Johtaja suostui lähettämään Middelfartin poliisin avuksi miehen, joka tästedes käsittelisi tapausta yhdessä paikallisen rikospoliisin miehen kanssa.

Heti kun matkaosaston kollega oli tullut Middelfartiin, päätettiin tehdä vielä yksi matka rikospaikalle, tällä kertaa Fyn-saarelle ja Jyllantiin.

Stein oli taas kerran hyvin halukas lähtemään rikospaikalle. Ryhmä lähti siksi Odenseen, jossa Stein pystyi osoittamaan yhteensä 16 rahalaitosta, joissa joko hän tai joku muu ryhmästä oli käynyt lunastamassa varastettuja shekkejä. Etelä-Jyllannissa Stein näytti vielä yhdeksän pankkia, joita hän tiesi ryhmän käyttäneen.

Nyt oli kysymyksessä 58 tanskalaista rahalaitosta Middelfartin paikallispankkien lisäksi.

Tutkijat tiesivät nyt missä shekit oli lunastettu. He eivät kuitenkaan tienneet lunastetuista shekeistä mitään, koska kukaan vangituista ei varsinaisesti muistanut, mitä shekkejä he olivat lunastaneet, tai mitä nimiä oli käytetty.

Sen vuoksi otettiin yhteys erääseen Tanskan rahalaitosten maksupalvelun työntekijään. Sieltä ilmoitettiin euroshekeissä käytetyn menettelytavan olevan, että kun shekit on lunastettu eri laitoksissa, ne mikrofilmataan, jonka jälkeen ne lähetetään eri laitosten pääkonttoreihin. Sieltä ne lähetetään PBS:lle, joka lähettää ne edelleen vastaavaan Saksan maksupalveluun, kun on kysymys saksalaisista shekeistä, tai muihin maihin shekkien alkuperän mukaan.

Tutkijat päättivät pian työskennellä yksinomaan saksalaisten shekkien parissa, vaikka he jo tutkimuksen alkuvaiheessa olivat ymmärtäneet, että juttuun saattoi olla sekaantunut muitakin kansallisuuksia, mutta vain hyvin vähäisessä määrin.

Tällä tavoin tutkijat käyttivät hyväkseen uutta prosessitalouden käsitettä.

Tutkijoiden mielestä mikrofilmi-idea ei ollut paras tapa käydä ongelmaan käsiksi, koska mikrofilmiä ei voinut lukea poliisin tiloissa. Shekkejä ei myöskään pystytty varmasti tunnistamaan, koska ei ollut tiedossa päivämääriä, tilinumeroita, tilikonttoreita tai nimiä.

Näillä perusteilla tutkijat tulivat siihen tulokseen, että heidän oli pakko luopua 58 rahalaitoksen mikrofilmin läpikäymisestä.

Eivät niin turhantarkkoja

Tutkijaryhmä päätti, että yhteistyötä ei tehdä Tanskan, vaan Saksan rahalaitosten maksupalvelun kanssa, koska siellä pystyttiin rekisteröimään kaikki Tanskassa lunastetut varastetut shekit.

Sen vuoksi solmittiin yhteys erääseen työntekijään Frankfurt am Mainin GZS:ssä, jonka henkilökunta puolestaan huolehti siitä, että kaikkien GZS:n varastetuiksi rekisteröimien euroshekkien jäljennökset lähetettiin Middelfartiin otettavaksi mukaan selvitykseen. Tämän jälkeen tanskalaiset tutkijat saivat vastaanottaa 1500 shekkiä, jotka kaikki oli täytetty 1500 kruunun summalle ja lunastettu Tanskassa.

Nyt saatettiin ryhtyä systematisoimaan shekkejä tilinumeroista, tilinhaltijoista ja tilikonttoreista käsin ja sen jälkeen päivämäärien ja lunastaneiden konttoreiden perusteella. Vähitellen tutkijat pystyivät luomaan itselleen kuvan siitä, miten lunastamiset olivat tapahtuneet ja mahdollisesti myös löytämään niistä jonkinlaisen mallin.

Saksassa on liikkeellä niin monta euroshekkiä sen vuoksi, että melkein kaikki Saksan pankit ovat korvanneet tavalliset omat shekkinsä euroshekeillä. Tämä idea saattaa vaikuttaa hyvältä, koska euroshekkejä koskevat varotoimet ovat suuret. Näitä shekkejä on nimittäin käytettävä yhdessä asiaankuuluvan euroshekkikortin kanssa, jossa on allekirjoitus – ei kuitenkaan valokuvaa. Mutta järjestelmässä on kuitenkin heikkouksia.

Eurokortin avulla shekin lunastava rahalaitos voi varmistua siitä, että allekirjoitus on oikea. Mutta on osoittautunut, että tilinomistajat eivät säilytä shekkilomakkeitaan ja eurokorttejaan eri paikoissa, kuten säännöt määräävät. Tästä syystä on varastelevilla tyypeillä mahdollisuus anastaa sekä shekkilomakkeet että henkilöllisyyskortti allekirjoituksineen, jolloin he saavat mahdollisuuden harjoitella nimikirjoitusta ja sitten nostaa rahaa omin päin.

Turvallisuusongelmat johtuvat siitä, että tilinomistajat eivät noudata sääntöjä, että lunastavat pankit eivät ole niin turhantarkkoja allekirjoitusten suhteen ja että henkilöllisyyskortissa ei ole valokuvaa.

Tilinomistajat, jotka ovat rikkoneet ohjetta säilyttää shekkilomakkeet ja henkilöllisyyskortti erikseen, joutuvat itse kärsimään väärinkäytöksen yhteydessä syntyneen tappion. Näin ollen tutkijoilla oli selvitettävänään asia, jossa oli melkoinen liuta asianomistajia.

Kysymyksessä oli noin 3000 euroshekkiä, jotka oli lunastettu Tanskassa, kaikki peräisin Saksassa tehdyistä anastusrikoksista. Siis yhteensä noin 4,5 miljoonan Tanskan kruunun suuruinen tappio, mutta pelkästään Saksassa ja jakaantuneena koko joukolle eri henkilöitä, joihin ei välittömästi nähty olevan mahdollisuuksia ottaa yhteyttä.

Se, mikä jäi Tanskan osalle, oli käytännössä vain rikoslain pykälän 171 rikkominen – väärän asiakirjan käyttäminen.

Saksan poliisi kytketään mukaan

Kun Middelfartin tutkijoiden siten oli pakko todeta, että jutun täytyi kiinnostaa Saksan viranomaisia, päätettiin suunnata kyselyjä Saksaan. Koska kaikki ne henkilöt joihin tähän asti oli törmätty olivat kotoisin Hampurista, oli luonnollista että yhteyttä pitäisi ottaa Hampurin poliisiin.

Hampurihan on suuri kaupunki, jossa on monia eri poliisiyksiköitä. Mitä fiksu poliisi silloin tekee? Aivan oikein, hän ottaa yhteyden BKA-Wiesbadenissa toimivaan tanskalaiseen kollegaan, selittää jutun hänelle ja pyytää häntä luomaan yhteyden oikeaan osastoon Hampurissa. Tämä onnistui yhdessä ainoassa päivässä.

Tutkijat saivat yhteyden erääseen varastetun tavaran jaoksessa työskentelevään hampurilaiskollegaan, joka käsitteli juuri varastettujen euroshekkien tapausta, mikä siis vastasi tarkoin asian Saksan puoleista osaa. Saksalainen kollega kertoi, että siellä oli työskennelty tapauksen parissa yli vuoden ajan ja oltiin edelleen vasta alkuvaiheessa. Se, että Tanskan poliisi oli vanginnut neljä epäiltyä, sai saksalaiset tutkijat suuresti kiinnostumaan asiasta.

Tässä yhteydessä mainittakoon, että Tanskan poliisi oli tietenkin heti vangitsemisen jälkeen ilmoittanut asiasta Interpolille ja Saksan Kööpenhaminan lähetystölle, samoin oli oltu yhteydessä Saksan Åbenrån pääkonsulaattiin.

Saksalaiset kollegat pyysivät hyvin nopeasti lupaa tulla Tanskaan kuulustelemaan vangittuja saksalaisia. Tätä Tanskan tutkijat pitivät etuna, koska kuulustelu oikealla saksan kielellä saattaisi ehkä tuoda esiin koko joukon lisätietoa.

Tähän asti kuulustelut oli käyty osittain murteellisella koulusaksalla, osittain tulkin avustuksella. Vaikka kuulusteluissa oli saatu paljon käyttökelpoista tietoa, antamalla myös saksalaisten virkaveljien kuulustella vangittuja saatiin uusi mahdollisuus. Siksi ilmoitettiin, että saksalaiset olivat tervetulleita kuulustelemaan vangittuja sillä edellytyksellä, että he pystyivät järjestämään kansainvälisen oikeusapupyynnön.

Pian tämän jälkeen hampurilainen kollega otti yhteyttä tutkijoihin. Lyötiin lukkoon päivämäärä jolloin saksalaiset saapuisivat Middelfartiin.

Erittäin hyvin järjestäytynyttä rikollisuutta

Saksasta saapui Middelfartiin kaksi poliisia. He kertoivat, että Hampurissa oli siihen mennessä paljastettu kaikkiaan viisi varastetun tavaran kätkijää varastettujen euroshekkien yhteydessä.

Erästä varastetun tavaran kätkijää, Zeljko Hodaknimistä taksinkuljettajaa, oli varjostettu jonkin aikaa. Oli todettu Hodakin ja Sandra Orfeuksen olevan tekemisissä keskenään. Sekä Hodak että muut paljastetut varastetun tavaran kätkijät olivat saksalaisia maahanmuuttajia ja he kaikki olivat oleskelleet Sankt Georgen kaupunginosan kapakka-alueen liepeillä.

Hampurissa oli useampia shekkejä kuin mistä tanskalaiset tutkijat olivat tietoisia, koska monet – tai tarkemmin sanottuna suurin osa – shekeistä oli lunastettu Saksassa. Lisäksi tiedettiin, että shekkejä oli todella lunastettu kaikissa Euroopan maissa. Saksalaiset kollegat olivat myös tietoisia siitä, että Andrea Padelat, Maria Rodriques ja Frank Timmermann olivat olleet Tanskassa shekkejä lunastamassa. Shekit olivat peräisin hyvin erityyppisistä Saksassa tehdyistä anastusrikoksista, kuten murroista, laukkuvarkauksista, autoihin tehdyistä varkauksista, ryöstöistä ja monista muista.

Ei ollut epäilystäkään siitä, että kysymyksessä oli erittäin hyvin organisoitu rikollisuus, joka keskittyi Sankt Georg -kaupunginosan ympärille, ainakin varastetun tavaran kätkemisrikosten osalta.

Tiedettiin, että Tanskassa oli useita eri jengejä käynyt lunastamassa shekkejä ja että se ryhmä, mikä nyt oli vangittuna Tanskassa, oli eräs uusimmista jengeistä. Koko ajan oli olemassa joukkueita, jotka toimivat Tanskassa, mutta myös muissa Euroopan maissa.

Aloitti oman liiketoiminnan

Saksalaisten kollegojen kuulustellessa vangittuja paljastui muun muassa, että aikaisemmin mainitut Maria ja Andrea olivat kouluttaneet Sandran. Hän oli aluksi matkustanut Tanskaan noiden kahden kanssa, mutta hänen halunsa avata oma liike oli saanut hänet hankkimaan itselleen muita matkakumppaneita.

Helpointa oli ollut Rosan suhteen, jonka kanssa hän oli työskennellyt ja joka oli huomannut, että Sandralla oli äkkiä enemmän rahaa käytettävissään. Rosa oli melkein kerjännyt päästä mukaan. Sen jälkeen Sandra tarvitsi jonkun miehen, koska kaikki shekit eivät olleet naisten nimillä. Sen vuoksi hän oli ottanut yhteyttä Heinz Steiniin, joka oli vanha perhetuttava. Jäljellä oli vain yksi ongelma, kenelläkään heistä ei nimittäin ollut ajokorttia. Siksi heidän oli pakko hankkia autonkuljettajaksi Carl Schnegger, jonka Sandra tunsi Sankt Georgesta. Näin hän pystyi aloittamaan itsenäisenä.

Sekä tanskalaiset että saksalaiset tutkijat katsoivat olevan soveliasta, että vangitut vaadittaisiin luovutettaviksi Saksaan, koska sieltähän tapaus oli peräisin.

Middelfartissa tutkijat sopivat nopeasti syyttäjän kanssa, että jos saksalaiset haluaisivat vaatia vangitut luovutettaviksi, sitä ei vastustettaisi. Toisin oli Saksan viranomaisten kanssa. He eivät ymmärtäneet luovutuksen vaatimisen mielekkyyttä. Niinpä tämä ratkaisu asian tanskalaiselta osalta ei voinut tulla kysymykseen.

Sitä vastoin sovittiin, että Hampurin kollegat työskentelisivät edelleen kaikkien asiaan sekaantuneiden osalta lukuun ottamatta neljää Tanskassa vangittua. Tanskan tutkijoiden ei sen vuoksi tarvinnut välittää Andreasta, Mariasta, Frankista ja muista asiaan sekaantuneista.

Tanskan poliisi Hampurissa

Jotta voitaisiin lähemmin jakaa vastuu eri asianomaisten kesken päätettiin, että Middelfartin tutkijat matkustavat Hampuriin tutkimusaineistoineen, jotta he voisivat verrata sitä saksalaiseen aineistoon. Sen jälkeen päätettäisiin, mitä aineistoa tutkittaisiin edelleen Tanskassa ja minkä osan kanssa saksalaiset virkaveljet jatkaisivat.

Ennen kuin tutkijat lähtivät Hampuriin, he käsittivät tapauksen olevan huomattavan laaja – noin 3 000 varastettua shekkiä ei ole jokapäiväistä Middelfartissa. Mutta tutkijat yllättyivät jonkin verran, kun he saapuessaan Hampurin osastolle saattoivat todeta siellä olevan tapauksen, jossa oli shekkejä suunnilleen 20-kertainen määrä ja noin 50 juttuun sekaantunutta henkilöä. Mainittakoon lisäksi, että jutun parissa työskenteleviä tutkijoitakin oli kymmenen.

Hampurin-oleskelunsa aikana tutkijat saivat käydä asiakirjat läpi, jotta he saisivat vain ne tapaukset, jotka suoranaisesti koskivat neljän pidätetyn Tanskassa lunastamia shekkejä. Näin kevennettyinä osasta kuormaa he saattoivat matkustaa kotiin ja ryhtyä selvittämään asian loppuvaihetta.

Tutkijat ryhtyivät sen jälkeen käymään läpi jokaisen erillisen shekin vangittujen kanssa, koska he olivat päättäneet, että juttuun otettaisiin mukaan vain ne shekit jotka oli tunnustettu. Lähtökohtana oli, että oli oikeastaan samantekevää tuomittaisiinko kukin vangittu lopulta sadasta vai kahdestasadasta asiakirjaväärennöksestä. Tämä järjestys oli tietenkin sovittu syyttäjäviranomaisen kanssa käydyn neuvottelun jälkeen, koska koko selvitysajan oli tietty syyttäjä kytkettynä asiaan.

Ennen kuin tapauksen loppuselvitys aloitettiin, kaikki pidätetyt olivat pitäneet kiinni siitä, että Carl Schnegger oli ollut vain autonkuljettajana. Viimeisten läpikäyntien yhteydessä hän tunnusti lunastaneensa seitsemän shekkiä. Hän oli ottanut vastaan 300 Saksan markkaa jokaiselta matkalta kuljettajana toimimisesta, ja Sandra oli maksanut summan. Mutta myös kaksi muuta olivat olleet mukana korvaamassa hänelle, koska palkkio oli otettu heidän osuuksistaan.

Oli sovittu, että lunastaja saisi 80 Saksan markkaa jokaisesta lunastamastaan shekistä ja loppusumma tilitettäisiin hampurilaiselle varastetun tavaran kätkijälle.

Ennen kuin tapaus oli loppuun käsitelty, sovittiin GZS:n kanssa, että mukaan ei oteta lokakuun 3. päivän jälkeen lunastettuja shekkejä, koska vangituilla ei ollut ollut mahdollisuutta lunastaa uusia shekkejä tuon päivämäärän jälkeen.

Viidensadan shekin tunnustaminen

Shekkien viimeisen läpikäynnin aikana Heinz Stein tunnusti, että hän oli lunastanut yhteensä 60 shekkiä, joista hän omalta osaltaan oli saanut välittömänä palkkiona 4 800 Saksan markkaa.

Rosa Bader tunnusti lunastaneensa 53 shekkiä ja saaneensa omaksi palkkiokseen ainakin 4240 Saksan markkaa.

Sandra Orfeuksen tapauksessa oli lunastettu 381 shekkiä, joista hän oli saanut palkkioksi kokonaista 41 830 Saksan markkaa. Lisäksi jokainen oli myötävaikuttanut toistensa shekkien lunastamiseen, minkä vuoksi heitä syytettiin myös osallisuudesta kumppaniensa rikoksiin.

Kysymyksessä oli siten neljän vangitun 50870 Saksan markan välitön saalis, mikä vastaa noin 200000 Tanskan kruunua. Se on suora tunnustus noin 500 shekistä, joiden arvo on 750000 Tanskan kruunua suhteessa siihen, että alun perin oli 2600 shekkiä yhteismäärältään 3,9 miljoonaa Tanskan kruunua. Mutta tätä on luonnollisesti verrattava siihen, että suuren osan Tanskassa lunastetuista shekeistä olivat lunastaneet muut henkilöt, joiden tapauksia käsiteltiin Saksassa.

Tuomioistuimen ratkaisu

Oikeudenkäynnin piti tapahtua Middelfartin tuomioistuimessa 13. päivänä joulukuuta 1990 – siis vain runsaat kaksi kuukautta syytettyjen pidättämisen jälkeen. Tästä käsittelystä tuli – niin kuin koko tapauskin oli ollut – hieman erilainen kuin mihin oli totuttu. Koska tapausta tanskalaisen oikeudenkäyntikaaren pykälän 925 sääntöjen mukaan käsiteltäisiin tunnustusjuttuna, oli pakko käydä läpi jokaikinen shekki oikeudessa. Sen vuoksi voitiin arvioida, että tiedossa olisi todellinen maratonoikeudenkäynti. Mutta kaikki – puolustajat, syyttäjät ja tuomarit – olivat järkeviä ihmisiä ja he sopivat, että jokainen puolustaja kävisi sen sijaan läpi asianomaisten asiakkaittensa shekit. Siten syyttäjästä tuli itse asiassa tarpeeton. Puolustajat toimivat toisin sanoen syyttäjinä! Tällä tavoin tapaus käsiteltiin verrattain nopeasti ja jo samana päivänä saatettiin tapauksen tuomiot julistaa.

Carl Schnegger tuomittiin vankilaan vuodeksi, josta yhdeksän kuukautta ehdonalaisena. Koska hän oli suorittanut rangaistuksen ehdottoman osan pidätyksen yhteydessä, hänet karkotettiin välittömästi tuomion jälkeen ja hän sai matkustuskiellon Tanskaan vuoteen 2001 saakka.

Heinz Stein tuomittiin vankilaan yhdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi, ja Rosa Baderin rangaistuksesta tuli samanpituinen. Molempien tuomiot olivat ehdottomia.

Sandra Orfeus tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Sandra ja Carl hyväksyivät tuomionsa, kun taas Rosa ja Heinz valittivat omista tuomioistaan maaoikeuteen, koska heidän mielestään Sandra oli saanut aivan liian lievän rangaistuksen suhteessa heihin. Sen vuoksi he korostivat, että he todellisuudessa olivat saaneet liian ankarat rangaistukset.

Sittemmin pidettiin uusi oikeudenkäynti Odensen maaoikeudessa, jossa Sandran tuomio vahvistettiin, mutta Rosan ja Heinzin tuomio alennettiin kumpikin yhden vuoden pituiseksi.

Rosa ja Heinz päästettiin vapaaksi 3. päivänä toukokuuta 1991, koska ulkomaalaiset vapautetaan kokeeksi, kun he ovat suorittaneet seitsemän kahdestoistaosaa rangaistuksestaan. Kaikkein viimeiseksi vapautettiin Sandra 3. päivänä joulukuuta 1991. Kaikille julistettiin matkustuskielto Tanskaan vuoteen 2001 saakka.

Sandra ehti mennä naimisiin Tanskassa sulhasensa Andreaksen kanssa vankilassaoloaikanaan. Luultavasti Andreas oli käynyt tapaamassa Sandraa Tanskassa koko tämän rangaistuksen ajan.

Kun selvitys aloitettiin, Andreas oli edelleen naimisissa toisen naisen kanssa, mutta asui yhdessä Sandran kanssa.

Myöhemmin kävi selville, että myös Andreas oli melko vahvasti sekaantunut tapaukseen, mutta se onkin jo ihan toinen juttu…

Murha kidutushäkissä

Sunnuntaina, 16. syyskuuta 1990 heti kello 18.30:n jälkeen Randersin poliisin hälytyskeskus sai ilmoituksen, että eräässä Kristrupin talossa olevassa häkissä istui ilmeisesti kuollut mies.

Päivystävä poliisi oli tottunut erilaisten pilailijoiden tekemiin ilkivaltaisiin hälytyksiin ja vääriin ilmoituksiin, joten hän pyysi soittajaa toistamaan ilmoituksensa.

Langan toisessa päässä oleva henkilö ärsyyntyi ja huusi, että poliisin pitäisi kiiruhtaa paikalle kiireimmän kaupalla. Tässä oli hitto vieköön tosi kysymyksessä!

Tällainen oli erään kaamean ja epätavallisen rikostapauksen alkusoitto. Tapaus tuli työllistämään paikallisen poliisin lisäksi myös matkaosaston ja erilaisia erikoisosastoja.

---

Päivystäjä lähetti sairasauton sekä saatavilla olevaa henkilökuntaa paikalle. Rikospoliisin päivystäjälle ilmoitettiin asiasta ja hän tuli paikalle. Saavuttaessa omakotitalolle joitakin minuutteja myöhemmin tavattiin ilmoituksen tekijä, joka osoittautui vainajan veljeksi.

Kuollut mies häkissä

Falckin miehistö oli jo tullut ja käynyt sisällä talossa, jonne ilmoittaja oli heidät ohjannut. Myös järjestyspoliisin henkilökunta oli käynyt talossa ja varmistautunut ilmoituksen oikeellisuudesta. Kaikki piti paikkansa, talon sisällä olevassa häkissä istui todellakin kuollut mies.

Poliisi eristi alueen ja ensimmäisen tarkastuksen jälkeen asiasta tiedotettiin rikospoliisin johdolle. Sen jälkeen kutsuttiin paikalle virkavapaata henkilökuntaa, tekninen osasto ja oikeuslääkäri.

Ensivaikutelma paikasta ei ollut kovin väkivaltainen. Takaoven kautta päästiin talon keittiöön ja eteisaulan kautta varsinaiselle rikospaikalle. Melko pian havaittiin kuolleen ihmisen epämiellyttävä haju. Löyhkä oli melkein sietämätön varsinaisella löytöpaikalla ja siellä parveili myös kärpäsiä. Aikaisemmin autotallina olleen tilan oven takana seisoi erikoisrakenteinen rautainen kalterihäkki. Etuluukku oli suljettu riippulukolla, samoin kuin häkin katossa oleva luukku. Häkki oli kiinnitetty ketjuilla ja lukittu tolppaan, joka oli asennettu kauempana huoneessa sijaitsevan vuodekorokkeen viereen.

Häkin sisällä istui kuollut mies räätälinasennossa. Hän oli ratsastussaappaita lukuun ottamatta alaston. Hänen molemmat kätensä oli kiinnitetty häkin sivuihin käsikahleilla. Vainajan pää nojasi hänen vasenta olkapäätään vasten ja painoi häkin kattoa. Hänen kaulassaan oli ketju joka ulottui häkin katon yläpuolelle ja se oli kiinnitetty taakse nahkaremmillä ja jousihaalla. Lattialla oli jonkin verran maksoittunutta verta ja veristä nestettä ja vainaja oli hieman turvoksissa. Tämä johtui osittain huoneen lämmöstä, osittain hänen häkissä istumastaan ajasta.

Kuolinsyytä tai kuolintapaa ei heti pystytty toteamaan, mutta asianomainen oli kiistattomasti kuollut.

Oliko kysymyksessä murha?

Ensimmäisessä tutkimuksessa piti mieluiten selvittää, millaista juttua tutkijat käsittelivät: oliko kysymyksessä murha?

Huone tai kamari oli ammattimaisesti varustettu sadomasokismia varten. Siellä oli piiskoja, nahkavaatteita, saappaita, rankaisemiseen ja nöyryyttämiseen tarvittavia varusteita, ketjuja, lukkoja, pihtejä ja erilaisia laitteita, joilla ketjut voitiin kiinnittää kattoon ja seinille.

Vainaja oli poliisille tuttu. Hänellä oli läheiset yhteydet Randersissa toimivaan moottoripyöräryhmään. Hän harrasti ilmeisesti erikoista seksimuotoa. Jos kysymyksessä oli murha, mikä voisi silloin olla sen motiivi? Seksijutut, mustasukkaisuus – vai oliko kysymyksessä huume- tai moottoripyöräpiirien suorittama likvidointi?

Rikospoliisin johto tuli paikalle samoin kuin virkalääkäri ja paikalle kutsuttu oikeuslääkäri.

Oikeuslääkärin ja virkalääkärin suoritettua ensimmäisen tutkimuksen löytöpaikalla vainaja voitiin viedä Randersin keskussairaalaan ruumiinavausta varten. Århusin tekninen osasto oli tullut paikalle ja valokuvannut huoneen viimeistä nurkkaa myöten samoin kuin vainajan joka kulmasta, sekä suorittanut ensimmäiset säännönmukaiset jälkienvarmistukset.

Vainaja häkkeineen vietäisiin nyt pois Falckin ruumisautossa. Tämän mahdollistamiseksi oli ulkoovi ensin poistettava. Häkin alle sijoitettiin muovikangas, jonka reunat solmittiin yhteen, jotta saataisiin talteen esineet, jotka kuljetuksen aikana voisivat muuten hukkua.

Häkki vainajineen oli raskas käsitellä. Jotta kantamisesta selvittäisiin, piti kaltereiden väliin työntää kaksi rautaputkea ja sitten sai kaksi kantajaa astua remmiin ja muodostaa pienen intialaisen karavaanin.

Poliisi oli katkaissut ketjun, joka piti häkkiä kiinni tolpassa. Jotta vainaja saataisiin pois häkistä, teknisen osaston piti leikata irti häkin luukun yläpuolella oleva riippulukko samoin kuin käsirautojen ketjut, jotta vainaja voitaisiin vetää häkistä pois. Kaikki pantiin talteen tutkimusta varten. Muualta tekopaikalta löydettiin avaintelineestä avaimia, joiden avulla käsikahleet voitiin avata ja irrottaa vainajan käsivarsista.

Paikalle kutsutut rikospoliisit aloittivat samanaikaisesti naapureiden ja muiden lähellä asuvien kuulustelut, tekopaikan tutkimukset yhdessä teknisen osaston kanssa sekä vainajan ja hänen ystäviensä tunnistamisen tarkoituksenaan selvittää rikoksentekijä.

Sairaalasta ilmoitettiin ruumiinavauksen osoittaneen, että vainaja oli saanut useita veitseniskuja kaulanseutuun ja kuollut niiden seurauksena. Randersin poliisilla oli siis murha selvitettävänään.

Veljen antamat tiedot

Murhatun veli, kutsuttakoon häntä Svendiksi, ilmoitti murhapaikalla nähneensä Kajn, kuten vainajaa kutsumme, viimeisen kerran Randershallin Liikuntakeskuksessa keskiviikkona, 12. syyskuuta.

Kaj oli ollut yhdessä avovaimonsa kanssa, jota kutsumme tässä Maleneksi, harjoittelemassa voimanostoa. Samana keskiviikkona, noin kello 18.30, Malene oli tullut Svendin asunnolle Kajn mastiff-rotuisen Caesar-koiran kanssa. Malene oli selittänyt, että hän ja Kaj olivat riidoissa ja että Kaj oli heittänyt hänet ulos. Hän oli lähtenyt talosta ilman koiraansa ja sanonut Malenelle, että tämän pitäisi olla poissa talosta, ennen kuin hän tuli takaisin. Kaj ei kuitenkaan ollut vielä palannut, kun Malene ajoi tiehensä. Malene ei ollut halunnut jättää koiraa yksin ja otti sen siksi mukaansa Svendin luo, joka hyväksyi Malenen selityksen kyselemättä.

Svend oli huomannut, että Malenen mustan Fiat 127:n takapenkillä oli joitakin vaatteita. Tämä oli selittänyt ottaneensa vaatteet talosta pussilakanaan pakattuna. Malene oli vaikuttanut järkyttyneeltä, mutta sen Svend oli yhdistänyt hänen Kajn kanssa käymään riitaan.

Svend uskoi kuulevansa Kajsta seuraavana päivänä, mutta niin ei tapahtunut. Svend ei kuullut Kajsta myöskään perjantaina,