Rikosreportaasi Pohjoismaista 2004

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista on kokoelma jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja rikosten tekijät on tuomittu. Rikosreportaasit ovat hengästyttävää luettavaa, sillä totuus on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpiin tarinoihin ja tutustumaan siihen palapeliin, joka on koottava syyllisten löytämiseksi. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 19, 2020
• ISBN: 9788711972496

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Lapsen ruumis jätesäkissä

Steen Lindhard ja Hans Ole Jasper, kriminalassistenter, Odense.

---

Tiistai 4. helmikuuta 1999 oli hiukan kolea, pilvinen ja tuulinen, muuten tavallinen talvipäivä.

Odensen esikaupungissa Villestoftessa asuva, 62-vuotias Jens Kristensen oli jo jonkin aikaa ihmetellyt mustaa jätesäkkiä, joka oli metsikön tiheikössä, noin 20 metrin päässä hänen kodistaan. Tämä pieni metsäalue oli noin 1000 neliömetrin kokoinen.

---

Hän oli uteliaana vilkuillut säkkiä aina koiraa ulkoiluttaessaan, ja iltapäivällä 4. helmikuuta hän päätti ottaa selvää, mitä säkissä oli.

Hän tunnusteli ja repi päältä sidottua säkkiä. Hän totesi, että sen sisällä oli ikään kuin kolme esinettä. Hän repi viimeisenkin kerroksen rikki, ja sisältä paljastui sininen peitto.

Jens päätti viedä säkin kotiinsa.

Hän pani säkin autonsa etuistuimelle koiransa viereen, ajoi ensin postitoimistoon ja sieltä kotiin.

Hän vei säkin keittiöön tyhjentääkseen sen siellä, mutta hänen vaimonsa komensi hänet ulos terassille, sillä säkki oli multainen.

Tätä en unohda koskaan

Säkki tyhjennettiin ja huomattiin, että sen sisällä ollut peitto oli taiteltu jokaiselta neljältä sivultaan. Jens ryhtyi avaamaan taitoksia, jolloin kääröstä putosi jotakin, minkä hän ensin kuvitteli olevan jonkinlainen paperimassasta valmistettu nukke.

Hän painoi nuken vatsaa kämmenellään. Vaimo, joka oli nyt tullut paikalle, sanoi nuken muistuttavan kuollutta vauvaa.

Hän yllättyi vaimonsa sanoista niin, että aivan refleksinomaisesti painoi kevyesti sormellaan nuken päätä, jolloin hänen sormensa upposi noin puoli senttiä ja päästä levisi kuvottava haju.

Jens tajusi, että kyseessä oli kuollut lapsi, ja häneen iski täydellinen paniikki. Hän kääräisi ruumiin takaisin huopaan ja ajoi lähimmälle jätteenkeräyspisteelle, jonne jätti säkin sisältöineen muovisäiliön viereen.

Jens palasi kotiin, mutta omatunto alkoi vaivata häntä, minkä vuoksi hän sitten lopulta soitti poliisille.

Kun saavuimme paikalle, Jens Kristensen puhui solkenaan ja sanat ryöppysivät hänen suustaan kuin vesiputous. Hän oli ilmiselvästi hyvin järkyttynyt tapahtuneesta. Puheensa lopuksi hän sanoi, että sai olla viimeinen kerta, kun hän tuo mitään kotiinsa.

Tutkinta alkaa

Jens Kristensen näytti, mistä säkki oli löytynyt. Paikalle kutsuttu koirapartio haravoi alueen.

Joka kerta kun koira ilmoitti, maahan työnnettiin tikku pystyyn merkiksi. Ainoa näkyvä todiste siitä, että metsikössä oli ollut jotakin, oli rajattu alue, josta kasvillisuus oli kadonnut lähes kokonaan.

Paikalle kutsuttiin rikostekninen laitos, mutta merkityn alueen alustavassa tutkimuksessa ei löytynyt mitään.

Naapuritalon asukkaita kuulusteltiin, mutta kukaan ei ollut huomannut säkkiä. Tämä kävi ilmi vasta myöhemmin.

Tarkka löytöpaikka merkittiin, ja myöhemmin rikosteknisen laitoksen päällikkö haravoi alueen tarkasti löytämättä vieläkään mitään jälkiä.

Huomioitiin kuitenkin, että säkin löytymiskohdasta varmistettiin maanäytteitä, joissa todettiin olevan heikosti kasvaneita, hyvin vaaleita kasvinosia. Lisäksi aivan vierestä otetussa maanäytteessä oli samoja vihreitä kasveja. Näiden avulla voitaisiin selvittää, kauanko säkki oli ollut tuolla paikalla metsikössä.

Säkki sisältöineen toimitettiin Oikeuslääketieteen laitokselle, jossa vielä samana iltana kello 19.45 tehtiin ruumiinkatselmus.

Ruumiinkatselmuksessa todettiin, että kyseessä on poikalapsen ruumis, jonka pituus on 54 senttiä ja paino 3484 grammaa. Ruumis oli puettu punaiseen potkupukuun, valkoiseen, pitkähihaiseen body-paitaan, jossa oli kuvioita. Vauvalla oli kertakäyttövaippa. Päässään hänellä oli valkoinen kangaspäähine.

Ruumis oli voimakkaassa hajoamistilassa ja osin muumioitunut.

Vaatteiden lisäksi ruumis oli pakattu vauvanpeittoon, jossa oli sininen päällinen.

Viranomaisryhmä päätteli, että lapsi oli iältään vastasyntyneen ja kolmiviikkoisen väliltä. Ryhmä oli sitä mieltä, että hän oli ollut kuolleena vähintään 14 päivää ja enintään neljä viikkoa. Arvio oli, että lapsi oli elänyt ainakin kaksi vuorokautta ja enintään kolme viikkoa.

Kuolinsyytä ei voitu varmistaa.

Jo tässä vaiheessa saatoimme aavistaa, että tästä jutusta tulisi pitkä ja vaikea erämaavaellus.

Tapaus etenee

Seuraavana päivänä juttua tutkimaan määrättiin tutkijaryhmä, jossa oli kahdeksan tutkijaa, johtaja ja kaksi toimistoapulaista. Poliisin atk-henkirikostutkintaohjelma otettiin käyttöön. Tämä on atk-systeemi, jonka avulla kaikki asiaan liittyvä tieto (päivämäärät, nimet, tunnusmerkit ja niin edelleen) voidaan etsiä ja päivittää ajan tasalle.

Ensimmäinen ilmeinen tehtävä oli selvittää, kuka lapsi oli.

Tiedotusvälineille kerrottiin löydöstä. Kuivailtiin osin itse löytöä, osin vaatteita ja peitettä siinä toivossa, että joku tunnistaisi ne. Myös maahanmuuttajille lähetettiin tiedotteita heidän omalla äidinkielellään.

Juttu joutui aivan uskomattoman mediakiinnostuksen kohteeksi. Kaiken kaikkiaan viisi televisioyhtiötä oli edustettuna, kun poliisi järjesti mahdollisuuden käydä löytöpaikalla. Tiedotusvälineet ohjattiin poliisisaattueessa paikalle, jossa ne sitten kuvasivat tiheikköä ahkerasti.

TV-2 käsitteli tapausta hyvin perusteellisesti. He haastattelivat erästä tunnettua psykologia, joka kehotti lapsen äitiä ottamaan yhteyttä häneen – vaikkapa nimettömänä.

Joidenkin päivien kuluttua tämä kertoi, että hän on ollut puhelinyhteydessä erääseen naiseen, joka oli tunnustanut olevansa löydetyn lapsen äiti. Nainen oli sanonut jotakin siihen suuntaan, että jos tunnustan, minut ajetaan pois, josta psykologi oli päätellyt, että kyseessä oli ulkomaista alkuperää oleva nainen. Psykologin kertomus synnytti hieman hämmennystä ja oli aiheuttamaisillaan, ettei seuraava nimetön ilmiantaja ollut kääntyä lainkaan poliisin puoleen. Hänellä oli kuitenkin tietoja, jotka johtivat ratkaisevaan läpimurtoon.

Myöhemmin pidätetty nainen kielsi olleensa missään yhteydessä psykologiin.

Tiedotusvälineiden apu johti vain muutamiin yhteydenottoihin. Niissä jokaisessa viitattiin joko kuvailtuihin vaatteisiin tai raskaana olleisiin naisiin, jotka eivät olleet enää raskaana. Kaikkiin näihin naisiin otettiin yhteyttä. Asioiden todettiin olevan kunnossa, ja heidät voitiin sulkea tutkinnan ulkopuolelle.

Eräs selvännäkijämies oli sitä mieltä, että kyseessä oli ulkomaalainen nainen, joka oli ollut vain läpikulkumatkalla. Tästä avusta ei loppujen lopuksi tultu hullua hurskaammiksi.

Myöhemmin kävi ilmi, että lapsen yllä ollut bodypaita oli FDB-tuote, jota oli myynnissä vain OBS ja Kvickly-liikkeissä. Niillä kaikilla oli samat viivakoodijärjestelmät, joten paidan ostopaikkaa ei saatu kohdistetuksi määrättyyn liikkeeseen.

Fyn-läänistä pyydettiin lista kaikista viimeisen kolmen kuukauden aikana syntyneistä poikalapsista. Heitä oli kaiken kaikkiaan noin 400, joten siinä meille työsarkaa.

Ruumiille päätettiin tehdä täydentävä ruumiinkatselmus, jossa läsnä olisivat ruumiinavauksen suorittava lääkäri, synnytysosaton professori sekä ylikätilö.

Synnytysosaston johtaja sanoi napanuoran kunnon perusteella olevansa varma, että synnytys oli tapahtunut sairaalan ulkopuolella – kotona tai jossakin salassa. Tämäkin tieto annettiin lehdistölle.

Nämä uudet tiedot johtivat vain muutamiin vihjeisiin. Useimmissa missä oli kyse raskaana olevista somalinaisista, joiden väitettiin kadonneen, mutta kaikki vihjeet osoittautuivat tuloksettomiksi.

Yksi vihje kuitenkin pani juttuun vauhtia.

Vihje Lisestä

Helmikuun 8. päivänä poliisi sai nimettömän puhelinsoiton eräältä naiselta, joka kertoi, että Lise-niminen nainen oli 2. tammikuuta firman joululounaalla humaltunut ja joutunut mielenliikutuksen valtaan. Hän oli itkien kertonut synnyttäneensä pojan ja antaneensa hänet adoptoitavaksi. Nyt hän kaipasi lastaan. Tämä nimetön nainen tunsi Lisen vain etäisesti, mutta hän oli ihmetellyt, ettei ollut edes huomannut Lisen olleen raskaana, minkä vuoksi hän nyt kääntyi poliisin puoleen.

Lise tunnistettiin 26-vuotiaaksi Lise Jørgenseniksi, joka asui vain parin sadan metrin päässä löytöpaikasta. Lise Jørgensen oli kahden lapsen yksinhuoltaja, nelivuotiaan tyttären ja kaksivuotiaan pojan.

Asia tarkistettiin Fyn-läänistä, jossa ei ollut merkintää Lise Jørgensenin adoptioasiasta.

Poliisi haki Lise Jørgensenin tämän asunnolta 10. helmikuuta.

Lise selitti olevansa kahden lapsensa yksinhuoltajaäiti ja eikä ole ollut raskaana useammin kuin kahdesti. Tämän vuoksi hänelle ei ole tehty aborttia eikä hän ole antanut lasta adoptioon.

Kuultuaan nimettömästä vihjeestä hän selitti, että hän oli kyllä osallistunut kyseiselle joululounaalle, mutta ei voinut lainkaan käsittää sellaisia tietoja, joiden mukaan hän olisi kertonut antaneensa oman lapsensa adoptoitavaksi. Heillä ei ollut mitään, mihin perustaa juttua.

Mietittyään asiaa hieman hän kertoi, että hän todellakin oli joululounaalla maininnut eräälle toiselle naiselle raskaudesta, jolloin hän oli odottanut poikaansa, Peteriä. Raskaus oli todettu vasta viidennellä kuukaudella, minkä vuoksi abortin tekeminen oli ollut myöhäistä. Lääkäri oli tuolloin maininnut mahdollisuudesta antaa lapsi adoptoitavaksi, jos hänestä tuntuisi liian raskaalta olla kahden pienen lapsen yksinhuoltaja. Tämä kertomus oli luultavasti ymmärretty väärin.

Aavistimme, ettei Lise kertonut koko totuutta, mutta saamamme niukat tiedot eivät antaneet aihetta jatkaa tutkimuksia enää samana päivänä.

Lise antoi suostumuksensa siihen, että poliisi sai pyytää tietoja lääkäriltä. Lise oli myös halukas antamaan verinäytteen mahdollista DNA-analyysiä varten.

Tutkijaryhmä kokoontui päivittäin keskustelemaan tutkinnan etenemisestä. Lisen antamaa selitystä käänneltiin ja väänneltiin, ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, ettei koko totuutta ollut vielä kuultu. Tämän vuoksi Lise päätettiin hakea virkalääkärin luo verikokeen ottamista varten.

Torstaina 11. helmikuuta Liseltä otettiin verinäyte. Sen jälkeen poliisin oli tarkoitus ajaa Lise tämän työpaikalle. Tuon matkan aikana puhe kääntyi jälleen joululounaaseen, jolloin Lise yhtäkkiä murtui ja sanoi:

– Se on minun vauvani, jonka te löysitte – mutta en minä häntä tappanut ole.

Lisen pidätys

Lise pidätettiin – syytettynä taposta. Syyte perustui ruumiinavaukseen, jonka mukaan lapsi oli elänyt vähintään kaksi päivää ja enintään kolme viikkoa.

Matkalla Odensen poliisilaitokselle hän toisti, ettei ollut tappanut lasta. Hän kuvaili itse tapahtumia seuraavasti:

– Panin hänet selälleen peitolle, jonka olin laittanut kaksin kerroin sohvalle. Kun tulin takaisin kylpyhuoneesta, hän oli tukehtunut. Hän oli kierähtänyt peitteeltä ja makasi sohvalla peiton ja selkänojan välissä.

Hän kertoi, että lapsi oli menehtynyt noin tunnin syntymänsä jälkeen onnettomuudessa, jota hän ei kuvaillut sen tarkemmin.

Ensimmäisessä kuulustelussa Lise oli kertonut, että hän oli synnyttänyt pojan kotonaan 19. heinäkuuta 1998. Hän oli pitänyt raskautensa salassa, ja siksi ei kukaan, eivät viranomaiset, hänen lääkärinsä, perheensä eivätkä ystävänsäkään tienneet hänen olleen raskaana.

Hän synnytti pojan yksinään kylpyhuoneessaan, jonka lattialle hän oli laittanut joitakin pyyhkeitä ja maton. Synnytys sujui ongelmitta. Hän leikkasin napanuoran saksilla ja käytti pyykkipoikaa napanuoran sitomiseen.

Pojan asiat vaikuttivat olleen hyvin.

Hän puki lapsen aiemmin kuvailtuihin vaatteisiin ja koetti imettää lasta. Tuolloin hän huomasi, että vauvalla oli hengitysvaikeuksia – ilmeisesti liman vuoksi. Hän laittoi lapsen mahalleen peiton päälle ja meni kylpyyn. Kun hän noin viidentoista minuutin päästä palasi kylpyhuoneesta hän havaitsi, että vauva oli menehtynyt. Lapsi makasi kasvot peitettä vasten, ja Lise oli aivan varma, että lapsi oli tukehtunut peittoon.

Koska Lise pelkäsi, että häntä syytettäisiin lapsen tappamisesta, hän kietoi vauvan huopaan ja muovisäkkeihin, jonka jälkeen hän piilotti paketin kellariinsa.

Noin viikon kuluttua hän kuljetti muovisäkin polkupyöränsä tavaratelineellä metsikköön, josta se löydettiin 4. helmikuuta. Säkki, jossa kuollut lapsi oli, oli näin ollen ollut tuossa paikassa heinäkuun 1998 lopulta helmikuun 4. päivään 1999 asti.

Lise oli toivonut, että lapsi löydettäisiin, jotta tämä saisi kristillisen hautauksen.

Lise Jørgenseniä syytettiin taposta, hänet pidätettiin ja vietiin tutkintavankilaan perustuslain säätämän 24 tunnin kuluessa pidettävää oikeuden kuulustelua varten.

Lapsen ruumiin löytymisestä oli nyt kulunut seitsemän päivää.

Tutkintavankeuden aikana Lise tutkittiin Odensen yliopistollisessa sairaalassa, jolloin todettiin hänen olevan jälleen raskaana – raskauden arvioitiin edenneen noin 24. raskausviikolle. Lise neuvotteli puolustuksen ja lääkärin kanssa, jonka jälkeen hänelle tehtiin raskauden keskeytys.

Toinen lapsenruumis

Lisen ollessa pidätettynä tutkintavankeudessa hänen työympäristönsä tutkimista jatkettiin. Tuolloin kävi ilmi, että hän oli ollut raskaana myös vuonna 1992.

Lise oli käynyt tammikuussa 1993 äitiysneuvolassa, jonka raportissa mainittiin, että vuonna 1992 Lise oli synnyttänyt kuolleen lapsen, joka oli haudattu hänen vanhempiensa naapuritontille.

Häneltä kysyttiin näistä tiedoista, mutta hän ei ollut halukas puhumaan vuoden 1992 tapahtumista. Keskusteltuaan kaksi tuntia naispuolisen puolustusasianajajansa kanssa hän kertoi suostuvansa vastaamaan poliisin kysymyksiin.

Hän kertoi tämän jälkeen, että hän 1990 oli tavannut nuoren aasialaisen ravintoloitsijan, johon hän oli rakastunut. Noin vuosi tämän jälkeen hän huomasi olevansa raskaana, mutta ei ollut kertonut mitään, vaikka hänen rakkaansa oli kysynyt asiasta. Raskaus oli ollut jo pitkällä, kun partneri oli tiedustellut asiaa. Hän oli salannut raskauden myös perheeltään ja ystäviltään. Kun tilanne selvisi miesystävälle, tämä haukkui Lisen pystyyn ja lopetti suhteen, jolloin Lise muutti kotiin vanhempiensa luo.

Vanhemmat kyselivät, oliko hän raskaana, mutta hän kielsi.

Hän ei pystynyt eikä halunnut selittää, mitä olisi sanonut lapsen syntymän jälkeen, sillä eihän se sitten enää olisi pysynyt salassa.

Kun synnytys lähestyi, hän lainasi erään työtoverinsa asuntoa. Synnytyspoltot alkoivat, ja hän koetti hakata seiniin kutsuakseen apua, mutta kukaan ei kuullut. Päivämäärä on jälkikäteen varmistettu 18. kesäkuuta 1992.

Lise antoi useissa eri kuulusteluissa eri versioita tästä tapahtumasta, muun muassa sen, että synnytys tapahtui kylpyhuoneen lattialla hänen seistessään suihkun alla. Kun lapsen pää oli tullut esille, hän oli itse vetänyt lapsen ulos. Hän väitti, että napanuora oli katkennut synnytyksessä.

Myös siitä on useita versioita, elikö lapsi vai ei, mutta lapsi oli joka tapauksessa ollut pieni mustatukkainen tyttö.

Hän oli ollut hyvin järkyttynyt tapauksesta, minkä vuoksi hän oli jättänyt lapsen kylpyhuoneen lattialle ja mennyt sängylle itkemään.

Seuraavana päivänä hänen paikkojaan särki ja hän oli hyvin kivulias, jolloin hän vasta oli tajunnut, että hän ei ollut synnyttänyt istukkaa, vaan se yhä oli hänen sisällään. Kun se sitten lopulta oli tullut ulos, oli hän nakannut sen jätesäiliöön.

Naisen ja tämän miesystävän kertomukset erosivat toisistaan paljon. Lise kertoi laittaneensa kuolleen lapsen vuoteelle, jotta tämän isä voisi katsoa lastaan. Mies taas kertoi, ettei ollut nähnytkään lasta, mutta he olivat olleet yhdynnässä sängyssä, kun hän oli tullut asuntoon.

Koska Lise kertoi metsiköstä löydetyn lapsen kuolleen noin tunnin kuluttua, käännyimme uudelleen Oikeuslääketieteellisen laitoksen puoleen. Sieltä vastattiin myöhemmin, etteivät he enää olleet lainkaan varmoja, että lapsi olisi elänyt vähintään kaksi päivää ja enintään kolme viikkoa, kuten ruumiinavausraportissa oli mainittu.

Aikaisemmin oli mainittu, että lapsi oli ollut kuolleena vähintään kuukauden ja enintään kaksi kuukautta, jota nyt myös arvioitiin niin, ettei Lisen kertomuksen oikeellisuutta voitu todistaa vääräksi.

Tämä heikensi valtavasti sitä seikkaa, että Liseä syytettiin taposta, sillä hänen kertomuksensahan todellakin saattoi pitää paikkansa.

Tiedot toisesta lapsesta kuitenkin vahvistivat käsitystämme siitä, että hän oli tappanut omat lapsensa tai joka tapauksessa käsitellyt heitä varomattomasti synnytyksen jälkeen.

Lise kertoi myös, että koska hänen miesystävänsä ei halunnut tietää lapsesta, hän oli kietonut kuolleen lapsen joihinkin vaatteisiin, ottanut hänet mukaansa ja mennyt vanhempiensa kotiin taksilla.

Hän meni naapureiden tontille, löysi lapion ja hautasi ruumiin noin puolen metrin syvyyteen, jonka jälkeen hän palasi vanhempiensa luo, missä tuolloin asusti.

Hän kertoi vanhemmilleen, että hän oli saanut keskenmenon ja haudannut sikiön naapurin puolelle. Isä oli yön pimeydessä koettanut kaivaa lasta ylös, muttei ollut löytänyt häntä.

Isä otti yhteyden perheen lääkäriin, jonka kanssa sovittiin, ettei ruveta mihinkään toimenpiteisiin asian johdosta.

Lise noudettiin tutkintavankeudesta ja vietiin tontille, josta hän oli puhunut. Hän osoitti erästä aluetta, joka oli noin kahdenkymmenen neliömetrin suuruinen.

Etelä-Jyllannin pelastuslaitokseen otettiin yhteys, ja sieltä saatiin kuusi miestä kaivaustöihin. Puiden kaatamisen jälkeen kaivaustöihin käytiin käsivoimin ja kauhakuormaajan avulla.

Neljän ja puolen tunnin kuluttua löydettiin toinen ruumis muovisäkistä.

Ensimmäisen ruumiin löytymisestä oli nyt kulunut 21 vuorokautta, oli 25. helmikuuta.

Vielä samana päivänä tehtiin ruumiinavaus. Kyseessä oli täysin kehittynyt tyttölapsi, jonka arvioitiin eläneen enimmillään viisi vuorokautta. Ruumis oli olosuhteisiin nähden hyvin säilynyt.

Kallossa oli toisella sivulla murtuma. Ei kuitenkaan voitu varmentaa, oliko murtuma väkivalloin aiheutettu vai johtuiko se haudattuna olemisesta.

Oikeuslääkärit eivät voineet varmentaa kuolinsyytä.

Lapselta otettiin nikaman ytimestä näyte DNA-analyysiä varten.

Täydentävässä tutkimuksessa ilmeni, että kallonmurtuma ei ollut syntynyt lapsen ollessa elossa – kaikki puhui sen puolesta, että se oli seurausta ruumiin haudattuna olemisesta.

Rikostekninen laitos tutki molemmat paikat, joissa Lise oli synnyttänyt lapsensa. Niistä ei kuitenkaan löytynyt tutkintaan mitään jälkiä.

Liseä kuulusteltiin useamman kerran, mutta hän piti kiinni kertomuksestaan, jonka mukaan lapset olivat syntyneet siten kuin hän oli kuvaillut ja että hän oli molempien lasten äiti.

Nyt hän paljasti myös ensimmäisen lapsen isän henkilöllisyyden. Molempia isiä kuulusteltiin ja isyys vahvistettiin DNA-analyysin avulla.

Lisen kaksi lasta, neljä ja kaksi vuotta vanhat, olivat myös syntyneet siten, että hän oli salannut raskautensa noin raskausviikolle 23 asti, jolloin raskaus alkoi näkyä.

Lise passitettiin oikeuspsykiatriselle osastolle mielentilatutkimukseen. Tämän tutkimuksen aikana hänen onnistui jälleen hankkiutua raskaaksi erään toisen potilaan kanssa, joka oli kaupungissa hyvin tunnettu rikollinen. Myös tämän raskauden hän koetti salata, ja se paljastuikin vasta, kun tuomio jutussa oli julistettu.

Mielentilatutkimuksen tuloksen mukaan Lise ei ollut mielisairas, mutta hän oli heikkolahjainen.

Lisen ystävättäret antoivat hänestä kuvan, jonka mukaan hän oli hyvin turvallisuushakuinen ja perhesitoutunut. Kun muut tytöt 15–16 vuoden iässä puhelivat pojista ja kaupungilla juoksemisesta, Lisen puheenaiheet pyörivät lasten ja perheen perustamisen ympärillä.

Tuomio

Tuomio julistettiin 9. syyskuuta 1999. Lise tuomittiin osittain ehdolliseen rangaistukseen – hän sai neljän kuukauden vankeustuomion, josta 60 päivää ehdollisena.

Tuomio sivusi (Tanskan) rikoslain § 251, jota tässä siteerataan:

Nainen, joka synnyttäessään altistaa lapsensa vaaralle tavalla, joka ei ole puolustettavissa, tuomitaan vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Tuomiota voidaan alentaa tai syytetty voidaan jättää kokonaan tuomitsematta, mikäli lapsi jää eloon vammoitta.

Mikä voima ajoi Liseä hänen raskauksissaan? Hän oli ollut vähintään kuusi kertaa raskaana 26-vuotisen elämänsä aikana, ja joka kerta hän oli yrittänyt pitää raskautensa salassa.

Ensimmäiseksi löytyneen lapsen isä kertoi, että hän oli saanut sen kuvan, että Lise oli hankkiutunut raskaaksi aivan tietoisesti.

Lise oli kertonut käyttäneensä e-pillereitä, mikä ei pitänyt paikkaansa. He olivat olleet yhdynnässä vain kerran, ja heti kun Lise tiesi olevansa raskaana, hänen kiinnostuksensa mieheen oli lopahtanut kokonaan.

Parin ensimmäisen päivän aikana tutkintatyö oli tuntunut lähes toivottamalta, mutta asia saatiin kuitenkin selvitetyksi varsin nopeasti – kiitos nimettömän vihjeen.

Koskaan ei saatu tietää, mikä lasten kuoleman lopulta aiheutti.

Venäläisryöstäjät Aalborgissa

Ole Jensen, vicekriminalkommissær, Aalborg.

---

Tammikuun 24. päivänä 2002 kello 16.30 tehtiin sangen törkeä ryöstö, jonka kohteena oli Aalborgissa, Holbergsgadenilla, sijaitseva ilotalo. Ryöstöhetkellä talossa oli neljä thaityttöä ja yksi tanskalaismies. Tutkinnassa selvisi, että tekijät olivat Venäjän kansalaisia ja että he olivat syyllistyneet vastaavanlaiseen ryöstöön myös Thistedvejenillä Ålborgissa.

---

Tammikuun 24. päivänä noin kello 17.15 Aalborgin poliisille tuli ilmoitus, jonka mukaan Holbergsgadenilla sijaitsevaan ilotaloon oli tehty ryöstö.

Rikospoliisit lähtivät paikalle, jossa heitä vastassa oli Niels, ilmoituksen antaja, joka oli yksi vääryyttä kärsineistä. Hänen lisäkseen poliisi tapasi neljä thaimaalaista tyttöä.

Ilmoittaja – Niels – kertoi, että hänen saapuessaan Holbergsgadenille ja klinikan ovea avatessaan eräs kookas huonoa englantia puhuva henkilö kiskaisi voimakkaasti häntä käsivarresta niin, että Niels horjahti takanaan olleeseen tuoliin. Päällekävijä uhkaili isokokoisella pistoolilla.

Niels selitti poliisille, että tuolista hän näki kahden thaitytön istuvan selät vastakkain. Heidät oli sidottu toisiinsa valkoisella narulla, heidän kätensä oli teipattu ruskealla teipillä ja heillä oli suussaan suukapulat.

Pian tämän jälkeen huoneeseen tuli vielä yksi mies. Hän raahasi mukanaan thaityttöä viereisestä huoneesta, jossa on kylpyamme. Hänetkin sidottiin käsistä narulla ja teipillä.

Tällä toisella miehellä oli aseena suuri veitsi, jolla uhkaili Nielsiä. Myös Niels sidottiin käsistä ja jaloista ja hänelle pantiin suukapula.

Nyt tuo ensimmäinen mies alkoi pistoolilla uhaten vaatia rahoja. Hän esitti vaatimuksensa huonolla englannilla. Toinen, hieman pienikokoisempi mies vetäytyi huoneiston takaosaan. Niels vastasi englanniksi, että ei ollut mitään rahoja.

Tästä seurasi, että ensimmäinen mies otti tyynyn ja pani sen Nielsin ohimoa vasten. Samalla hän painoi pistoolin suuta lujaa Nielsin ohimoon tyynyn läpi.

Niels luovutti pankkikorttinsa. Mies vaati myös tunnuslukua, jonka myös sai.

Tapahtumahetkellä talossa oli vielä yksi thaityttö. Hän sai saman kohtelun kuin muutkin.

Ryöstäjät olivat ilmiselvästi tyytyväisiä saatuaan Nielsin pankkikortin. He pakottivat kaikki käymälään ja lukitsivat oven.

Sieltä Niels ja tytöt kuulivat, kuinka ryöstäjät vielä jonkin aikaa penkoivat huoneissa. Hetken kuluttua, kun oli tullut hiljaista, Nielsin onnistui ryömiä käymälän ikkunasta ulos ja avata ovi. Hän ilmoitti asiasta poliisille.

Käymälästä päästyään he huomasivat, että ryöstäjät olivat vieneet kaksi matkapuhelinta sekä rahapussista käteiset rahat, hieman ulkomaan valuuttaa – thaimaalaista – ja muutakin.

Kaikki ryöstön kohteeksi joutuneet vietiin poliisiasemalle lähempään kuulusteluun.

Rikospaikkatutkinta ja jälkien varmistaminen

Rikostekninen osasto kutsuttiin paikalle rikospaikkatutkintaa ja mahdollisten jälkien varmistamista varten.

Tämän tutkinnan yhteydessä löydettiin rulla ruskeaa teippiä, jota oli käytetty käsien sitomiseen sekä joitakin pätkiä valkoista narua, jota oli käytetty uhrien sitomiseen. Lisäksi eristettiin jalkineenjälkiä, muutama juomalasi vietiin sormenjälkien tarkempaa tutkimista varten, sillä uhrit kertoivat, että ryöstäjät olivat juoneet vettä noista laseista.

Poliisiasemalla uhrien kuulusteluissa selvisi lisäksi, että ryöstäjät olivat kuivanneet hikeä otsaltaan klinikan tyynyihin, jonka takia rikostekninen osasto otti tyynyt lähempää tutkimusta varten.

Seuraavana aamuna, kun asiaa jatkossa hoitava rikospoliisin osasto oli ottanut ohjat käsiinsä, otettiin jälleen yhteys uhreihin, jotta saataisiin lisätietoja varastetuista esineistä, lähinnä matkapuhelimista. Poliisi sai tietoonsa näiden puhelinnumerot.

Poliisi oli yhteydessä oikeuteen saadakseen tuomarilta luvan näiden puhelinten teletunnistetietojen saamiseksi puhelinyhtiöiltä. Koska asianmukaisen luvan saaminen tulisi viemään aikansa, käännyttiin suoraan puhelinoperaattorin puoleen, jotta tarvittavat teletunnistetiedot saataisiin mahdollisimman nopeasti. Jutun tutkinnan kannalta oli ensisijaisen tärkeää, että tiedot saataisiin välittömästi. Puhelinyhtiö luovutti tiedot sillä ehdolla, että heille lähetettäisiin tarvittava oikeuden päätös. Se lähetettiinkin vielä samana päivänä.

Matkapuhelinnumeroista saadaan johtolanka

Poliisi saattoi todeta, että Nielsille kuulunutta matkapuhelinta oli käytetty moneen kertaan varastamisen jälkeen. Tämä kävi ilmi saaduista teletunnistetiedoista.

Ilmi tuli muun muassa mielenkiintoinen puhelu toiseen matkapuhelimeen, joka kuului eräälle Kenneth-nimiselle henkilölle.

Poliisi otti yhteyden tähän Kennethiin. Mies kertoi, että oli aivan totta, että hänelle oli soitettu kyseisestä numerosta. Soittaja oli ollut ulkomaalainen mies, joka oli sanonut, että hänen oli jätettävä tämän vaimo, Emilia, rauhaan. Emiliasta Kenneth kertoi, että tämä oli venäläinen nainen, jolle hän oli lähettänyt joitakin tekstiviestejä.

Kennethin luovuttaman Emilian puhelinnumeron perusteella selvisi, että tämä Emilia oli poliisin tuttu ja että hänellä oli suhde erääseen Nørresundsbyssä asuvaan venäläiseen Ramis-nimiseen mieheen. Emilia oli joskus tavattu Ramisin asunnosta.

Kaksi poliisia lähetettiin Emilian osoitteeseen, jotta naista voitaisiin kuulustella lähemmin. Samalla lähetettiin kaksi poliisia Ramisin asunnolle. Näitä opastettiin vain tarkkailemaan paikalla ja ilmoittamaan, mikäli havaitsisivat jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Heidän piti odottaa, kunnes saisivat tietoa Emilian mahdollisesta kuulemisesta, jos tällä sattuisi olemaan tietoa jutun tiimoilta.

Kun nuo kaksi poliisia saapuivat naisen asunnolle, he tapasivat siellä Emilian aviomiehen, joka kertoi Emilian lähteneen kaupungille ystävättärensä kanssa. He saivat Emilian matkapuhelinnumeron ja soittivat hänelle heti. He saivat sovituksi tapaamisen Nørresundsbyn Østerbrogadenille.

Tämän jälkeen poliisit saivat määräyksen lähteä niiden kahden kollegan luo, jotka olivat Ramisin asunnon ulkopuolella.

Tänä aikana Ramisin osoitteessa tarkkailleet poliisit ottivat yhteyttä ja kertoivat, että kaksi naista oli juuri lähtenyt Ramisin asunnosta. Naisten tuntomerkit sopivat Emiliaan ja