Sininen paperipallo

By Outsider

Pariisilainen Jean Valot istuu tylsistyneenä montparnasselaisessa kahvilassa. Hän ei ole lainkaan vakuuttunut alueen viehätyksestä, vaikka hänen ystävänsä vakuutti, että alueella liikkuu vauraita turisteja, joilta on helppo pihistää arvoesineitä. Asiat saavat kuitenkin jännittävän käänteen, kun hänen viereensä kahvilassa lentää sininen paperipallo, jonka viesti ei selvästikään ole hänelle tarkoitettu. Lapusta selviää, että eräs arvokas kaulanauha on vartioimaton sinä iltana. Pitäisikö Jeanin tarttua tuumasta toimeen?"Sininen paperipallo" on yksi Outsiderin eli Aarne Haapakosken samannimisen novellikokoelman tarinoista. Jännitysnovellien kokoelma tarjoaa seikkailua ja murhamysteereitä toiminnan ystäville.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 23, 2021
• ISBN: 9788726658286

Book preview

OUTSIDER.

Sininen paperipallo

„Nappasimme miehen kaiken varmuuden varalta, komissaari Fauvre jutteli. „Meillä ei kylläkään ollut painavia todisteita Nipperiä vastaan, mutta hänen maineensa on joka tapauksessa huono ja mies on lorvaillut liian kauan kaupungissa. Kukapa tietää…

„Muuan heppuli viittaili minulle tuonnoittain, että jotakin erikoista olisi tekeillä. Suurenpuoleinen kaappaus tai sentapaista. En ole saanut tarkkaa selkoa asiasta, mutta hyvinkin saattavat Nipperin sormet olla pelissä", konstaapeli Boisson puheli.

„Voimme pidättää miekkosta viikon poliisiputkassa ja ellei mitään raskauttavaa käy ilmi, niin annamme hänelle matkapassit. Parasta pitää sitä heppulia kuitenkin tarkoin silmällä. Ellen väärin muista, on hän aikamoinen mato karkaamaan. Kaksinkertainen varmuuslukko sellin ovelle ja ylimääräinen vartija käytävään…"

„Ei hän meiltä livistä", konstaapeli vakuutti.

Samoihin aikoihin istui Jean Valot Café du Domen aurinkokatoksen alla ja maisteli laimeaa whiskygrogia. Kahvilassa oli vain muutamia vieraita, sillä kello näytti vasta puolta kolmea. Tunnontarkat pariisilaiset juovat ilta-aperatifinsa vasta kolmen ja viiden välillä.

Jean katseli ikävystyneenä ympärilleen. Montparnasse tuntui hänestä verraten kuivalta eikä hän ollut nähnyt noita paljon puhuttuja amerikattaria edes vilahdukseltakaan. Eräs kaveri oli vihjaillut hänelle Atlantin takaa tulleista turisteista, joilla oli jalokiviä kasoittain. „Siellä tapaat ikämissejä vaikka minkä verran. Sinunlaisesi Adonis on korkeassa kurssissa ja kun sinulla lisäksi on näppärät sormet, niin…" Näin oli kaveri puhunut ja ylistänyt Montparnassen taiteilijakahviloita kerrassaan ensiluokkaisiksi saalistuspaikoiksi… Mutta Jean ei ollut keksinyt vielä mitään, ei kerrassaan mitään…

Hän kohotti laiskasti whiskylasin huulilleen ja suuntasi katseensa bulevardin katuvilinään. Sanomalehtipojat huutelivat kirkuen lehtien lisäpainoksia. Joku vuokra-ajuri riiteli äänekkäästi kyydittävänsä kanssa juomarahoista.

Mutta mitä se oli? Sininen paperipallo lennähti jostakin ja kieri Jeanin pöydän vierelle. Samalla Jean näki erään naisen nousevan oven vierellä olevasta pöydästä ja luovan häneen merkitsevän katseen.

Jean avasi varovasti paperipallon. Se oli ohutta, sinistä paperia. Siihen oli selvällä käsialalla kirjoitettu seuraavat lauseet:

Vihdoinkin tie on selvä. Lady Perkinsin kaulanauha on haettu pankista, se on ladyn makuuhuoneen pukeutumispöydän laatikossa. Kello 5:n ja 1/2 6:n välillä piha autiona. Paloportaat, neljäs kerros. Tapaamme myöhemmin sovitussa paikassa.

Lizzy.

Jean katsoi ovelle, mutta nainen oli hävinnyt. Vieraita alkoi vähitellen saapua verannalle.

Jean hypisteli paperia kädessään. Ilmeinen väärinkäsitys. Häntä oli luultu toiseksi henkilöksi. Pallon heittäjä oli varmaankin nainen, joka oli istunut oven luona olevassa pöydässä… Hm, lady Perkinsin nimi oli Jeanille hyvin tunnettu. Upporikas englannitar, joka oli kuulu jalokivistään. Asui Avenue Victor Hugon varrella, numero kuudessatoista.

Jean vilkaisi kelloaan. Se näytti muutamia minuutteja vajaa neljä. Viiden ja puoli kuuden välillä, oli kirjeessä ilmoitettu. Se aika sopisi hänelle, sitä paitsi ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että lady Perkinsin kaulanauha siirtyisi hänen omaisuudekseen.

Tasan kello viisi pysähtyi muuan vuokra-auto Avenue Victor Hugon kulmaan. Jean astui vaunusta ja antoi kymmenen frangin setelin kuljettajalle. Kadulla vallitsi vilkas liike ja Jean sekaantui ihmisvilinään.

Numero kuudessatoista sijaitseva talo oli kadun hienoimpia, viisikerroksinen kivimuuri Napoleon III:n ajoilta. Kuljettuaan portin ohi Jean pani merkille, että portti oli raollaan. Hän palasi takaisin ja pujahti huomiota herättämättä pihaan.

Pilvinen syyspäivä oli käynyt hämäräksi. Pihalla ei näkynyt ainuttakaan ihmistä. Jean keksi paloportaat portin vieressä. Tuokion arveltuaan hän alkoi kiivetä niitä ylös.

Jean oli eläessään suorittanut paljon samanlaatuisia tehtäviä. Hän kiipesi huolettomasti ja itsevarmasti. Hän piti selviönä sitä, että kaappauksen valmistelijat — ketä he sitten olivatkin — olivat valmistelleet jutun huolella.

Neljännen kerroksen kohdalla hän pysähtyi ja totesi erään pienen ikkunan aivan paloportaiden vieressä. Ikkuna oli raollaan. Siis sekin asia oli etukäteen järjestetty. Mahtoiko pallon heittänyt nainen olla ladyn kamarineiti…?

Parin minuutin kuluttua Jean oli sisällä. Hänen askeleensa häipyivät kuulumattomiin pehmeällä matolla. Talossa ei näyttänyt olevan ainuttakaan sielua. Hän kulki pitkän käytävän läpi ja saapui avaraan halliin. Hetkisen kuunneltuaan hän jatkoi matkaansa portaita ylös.

Ladyn makuuhuone oli talon kadunpuoleisessa osassa. Jean meni yöpöydän luo kuin kassalleen ja hetkistä myöhemmin hän piteli kädessään kauneinta timanttikaulanauhaa, mitä hän milloinkaan oli nähnyt.

Paluu kävi nopeasti. Kohtaamatta ainuttakaan ihmistä Jean laskeutui portaita pihalle ja avonaisen portin kautta kadulle. Siellä ei hänen enää tarvinnut pelätä mitään…

Mutta mitä se oli? Joku tarttui kovakouraisesti Jeanin käsivarteen ja kun hän kääntyi, näki hän tuimakatseisen miehen, jonka ulkonäöstä ei voinut erehtyä. Mies kuului poliiseihin.

„Vai onnistuit sinä sittenkin livistämään, mutta nyt loppui pakosi lyhyeen… Kas näin…" Jean tunsi käsirautojen kiertyvän ranteittensa ympäri. Hän yritti sanoa jotakin, mutta oli liiaksi yllättynyt, liiaksi järkyttynyt, voidakseen puolustautua.

„Kirottu yhdennäköisyys, konstaapeli Boisson päivitteli. „Olin aivan varma, että mies oli Nipper, joka oli jollakin merkillisellä tavalla onnistunut karkaamaan poissaollessani… Meidän täytyy tietenkin pyytää anteeksi ja…

Komissaari Fauvre nauroi.

„Sanokaa siunattu yhdennäköisyys. Löysimme miekkosen taskusta timänttikaulanauhan, joka on ainakin puolen miljoonan arvoinen. Miten se on tämän heppulin haltuun joutunut, selviää kuulusteluissa. Voitte säästää anteeksipyyntönne ja huolehtia, että mies teljetään varmaan koppiin…"

Lankakerä

Syysmyrsky riehui ulkona ja sadekuurot piiskasivat tuvan pieniä ikkunaruutuja. Hämärä oli jo aikoja sitten muuttunut pimeydeksi; lokakuinen pohjolan yö oli pimeimmillään.

Mutta metsänvartija Timon tuvassa oli lämmintä ja kodikasta. Honkahaloista sytytetty valkea räiskyi mustuneessa takassa, kissa kehräsi pöydän kulmalla ja toimelias Miina muori vyyhti lankaa. Timo oli vastikään nostanut silmälasit nenälleen ja alkanut lukea sanomalehteä.

„Kuulehan, Miina. Se tukkikasöörin murhaaja on vielä vapaalla jalalla. Tässä sanotaan, että poliisit ovat joukolla lähteneet miestä tavoittamaan."

„Kylläpähän rosvot aina kiinni joutuvat, Miina vastasi lakoonisesti — „enkä minä sitäpaitsi pelkää. Kun on kolmekymmentä vuotta täällä salon keskellä asunut ja nähnyt jos jonkinlaista roikaletta, niin tottunut niihin jo on. Muistatkos sitäkin Miilu Mattia, joka tappoi neljä miestä ja…

„Mutta nämä nykyaikaiset rosvot ja murhamiehet ovatkin vallan toista maata, Timo oikaisi. „Toinhan minä Rovaniemellä käydessäni sinulle sen pienen pyssyn ja opetin ampumaankin. Kuka sitä tietää, kun joudut päiväkausia yksin olemaan ja…

„Otahan tuo vyyhti käsivarsillesi, että saan keriä langan, Miina tokaisi. „Enkä minä niistä sinun pyssyistäsi…

„Et kai ole sitä vain pois heittänyt? Kolmesataa siitä maksoin ja…"

„Tuossahan se on lankakopassa. Mutta viis minä sellaisista paukuista. Kartulla isken — tai leipälapiolla, jos joku kulkuri rupeaa liian röyhkeäksi. Lapin laki…"

Samalla kuului askeleita eteisestä ja tuvan ovi temmattiin auki. Suuri, parrakas mies vettävaluva sadetakki yllään astui sisään. Timon lankavyyhteä pitelevät kädet laskeutuivat ja hän loi uteliaan katseen tulijaan. Metsänvartijan salokämpälle eksyi harvoin tähän vuorokauden aikaan vieraita.

Tulija paiskasi hattunsa pöydän kulmalle ja istahti rahille.

„Pistähän ämmä pannu tulelle ja keitä kahvia, mustaa kuin Lapin terva. Kulkurille maistuu kupponen kuumaa tällaisella säällä."

„Mikäs sinä olet miehiäsi, kun tuolla äänellä komentelet, Miina muori tiuskasi. „Ei täällä komennuksia totella suurempienkaan herrojen, jos eivät osaa kauniisti pyytää.

„Suus kiinni, akka ja pannu tulelle, vieras ärähti — „ja sinä ukko pysyttele paikoillasi.

„Vai akka, vai akka, Miina kertasi. „Painu pellolle, senkin mustalainen, taikka saat maistaa karttua. Kyllä minä olen ennenkin tuonlai…

Miina muorin sanat keskeytyivät äkkiä, sillä vieras veti povestaan ilkeän näköisen revolverin.

„Nyt pannu tulelle ja pian, ämmä, taikka sinulle käy samoin kuin eräälle tukkikasöörille tuonnoissa päivänä. No, joko tottelet!"

Tuokion tuijottivat rosvo ja Miina muori toisiaan silmiin. Sitten nainen katsoi parhaaksi totella, sillä revolverin piippu osoitti hänen rintaansa ja mies oli todella sen näköinen, ettei hän turhia uhkaillut.

„On siinä vastakeitettyä kahvia pannussa, kunhan kaadat. Mutta kaksi markkaa kupilta. Ei köyhän mökinmuijan kahvit ilmaiseksi jouda."

„Kaada kuppiin, murhamies määräsi. „Minä en liiku paikaltani — ja sinä äijä, pitele vain sitä lankavyyhteä, niin voit vielä nähdä huomispäivän auringon nousevan.

Luoden kiukkuisen silmäyksen öykkäriin, Miina otti kaapista kupit ja sokeriastian, kaataen mustaa kahvia kuppiin.

„Siinä on, senkin turkkilainen —. Ja pane tuo torrakko kädestäsi pois, vai pelkäätkö minun kurkkuusi karkaavan", hän tiuskasi.

Murhamies irvisti.

„Topakka akka sinä olet. No, ala vain keriä sitä lankaasi, äläkä yritäkään mitään koukkuiluja, sillä tämä reikärautani on herkkä laukeamaan." Mies asetti revolverin pöydän kulmalle kätensä ulottuville, alkaen hörppiä kahvia.

Timokin jo uskalsi sanoa jotakin.

„Vai olet sinä se kasöörin murhaaja. Sait kuulemma kolmesataatuhatta rahoja."

„Mistä sinä sen tiedät?" mies örähti.

„Tuosta luin äsken sanomalehdestä. Kymmenentuhannen palkkio sinun kiinniottamisestasi on luvattu."

„Sinä et ainakaan sitä palkkiota hanki — eikä toinenkaan. Mörkö Kusti ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä… Mutta hyvää sumppia sinun akkasi osaa keittää. Menee tätä toinen ja kolmaskin kuppi…" Mies kaatoi kuppinsa täyteen, pitäen kuitenkin koko ajan silmällä mökinväkeä.

Miina oli alkanut uuden lankakerän ja hänen sormensa heiluivat ja ranne kiersi nopeammin kuin Timo ehti vyyhteä kieputtaa. Jo kaatoi kasöörin murhaaja kolmannen kupin, kun Miina yhtäkkiä heitti lankakerän miehelleen ja repsautti kätensä helmaansa.

„Ja keri sinäkin osaltasi. En minä mikään kone ole. Mutta älä pudota lankakerää."

Mies ja vaimo katsoivat merkitsevästi toisiinsa. Timon silmiin kohosi omituinen katse, jota kahvia hörppivä vieras ei huomannut. Miina alkoi heilutella vyyhteä, mutta eiväthän Timon sormet olleet langankerimiseen tottuneet ja näytti siltä kuin olisi kerällä ollut lanka vain sotkeutunut, kunnes sitten yhtäkkiä tapahtui yllätys: Timo ojensi lankakerän kuin pommin ikään, tähdäten sillä kahviahörppivää murhamiestä.

„Nyt kädet ylös, taikka paukahtaa!"

Kuppi ja teevati helähtivät miehen käsistä ja hän yritti kaapata revolverinsa, mutta silloin pamahti lankakerän sisällä ja murhamiehen huulilta kuului käheä kirous; hänen oikea kätensä retkahti hervottomana sivulle.

„Vieläkö tahdot lisää, murhamies… Ylös siitä ja kädet pystyyn", Timo komensi, temmaten samalla rosvon aseen haltuunsa. Miina oli samalla lankavyyhtineen valmiina.

„Sidotaan sen ruojan kädet aluksi tällä… Mutta pidä varasi, Timo… Nyt se yrit…"

Mutta yritys loppui lyhyeen, sillä metsänvartija karkasi rosvon niskaan kuin ahma ja nujersi miehen alleen. Lyhyen kamppailun jälkeen rosvo oli sidottu käsistä ja jaloista. Timo nousi ylös ja loi ihailevan katseen puolisoonsa.

„En minä olisi millään uskonut, että sinä keksit niin mainion keinon. Se kymmenentuhannen palkkio on nyt meidän…"

„Sitä minä vain pelkäsin, että sinä vokelo pudottaisit lankakerän ja se pyssy siellä sisällä laukeaisi… Kyllä siinä saikin rannetta kieputtaa, kun minä kerin sen pyssyn peittoon rosvon juodessa toista kuppia —. Ja täytyyhän minun nyt myöntää, että kyllä se sinun hankkimasi ase oli tällä kertaa parempi kuin karttu taikka leipälapio…"

Peli elämästä ja kuolemasta

Kaksi frakkipukuista herraa astui Mr. Mortimerin seurassa upeasti kalustettuun huoneeseen. Korkea ovi sulkeutui heidän jälkeensä. Nopealla kädenliikkeellä Mortimer väänsi avainta ja pisti sen taskuunsa.

„Pyydän, istukaa, herrat ja olkaa kuin kotonanne. Whiskyä vai konjakkia?" Hän siirsi pienen pöydän pulloineen ja soodavesisifoneineen vieraittensa eteen.

Herrat katselivat uteliaana ympärilleen. Monte-Carlossa on paljon loistohuoneistoja ja Dubois-veljekset olivat nähneet niistä hyvin monta, mutta tämän amerikkalaisen mesenaatin asunto näytti todella satumaisen komealta. Kullattuja huonekaluja, jakarandaa, ruusupuuta ja mahonkia, valtavia kristallimaljakoita, hopeisia taideesineitä, harvinaisia tauluja ja gobeliineja, itämaisia mattoja, silkkiverhoja, kiinalaista porsliinia, ainutlaatuisia taideteoksia. Sisustus ilmaisi kehittymätöntä makua, mutta rahaa tähän yhteen ainoaan huoneeseen oli uhrattu enemmän kuin Jean ja Jaques Dubois olivat käsitelleet eläessään.

Keskellä lattiaa oli salaperäinen, mustalla silkkiliinalla peitetty, pyöreää pöytää muistuttava kapine. Sen ympärillä seisoi kolme korkeaselkäistä, leikkauksilla ja upotuksilla koristettua nojatuolia.

„Asutte hienosti — suorastaan ruhtinaallisesti, Mr. Mortimer", Jean virkkoi sekoittaen itselleen juotavaa.

Amerikkalaisen huulille kohosi hiukan ironinen hymy.

„Olen pakotettu käyttämään rahojeni korkoja johonkin. Täällä Carlossa sentään saa rahaa kulumaan helpommin kuin meillä valloissa…"

„Mutta teillähän on ollut aivan erikoinen pelionni. Voitatte aina. Tänäkin iltana kasinolla…"

„Satatuhatta sinne