Kalpeat naamat

By Raili Mikkanen

Virva ja Jutta ovat matkalla koulusta kotiin, kun isommat pojat kiristävät heiltä rahaa. Tytöt eivät uskalla kertoa asiasta vanhemmilleen, vaikka mieli tekisi. Kerätäkseen rohkeutta he päättävät leikkiä olevansa intiaaneja, jotka vastustavat valkonaamoja. Virvan ja Jutan sijaan he ovatkin Kuiskiva Tuuli ja Jymisevä Pilvi, jotka eivät noin vain luovuta kiusaajien edessä. Kalpeat naamat on Raili Mikkasen lastenkirja kiusaamisesta, kekseliäisyydestä ja ystävyydestä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 6, 2021
• ISBN: 9788726939576

Book preview

Jutta vahvoilla

Koulun pihalla kaikui tavallinen välituntimeteli, mutta toisluokkalaista Virvaa se ei häirinnyt. Koko hänen jännittynyt asentonsa ja ilmeensä osoittivat täydellistä keskittymistä ja silmät seurasivat tiiviisti kilpailua tangoilla. Virvan ympärillä jännitti joukko luokkatovereita. Jutan pärjääminen oli luokan kunniaasia. Jutta oli tänään ollut mottina ensimmäisestä välitunnista lähtien. Nyt oltiin jo viimeisessä välitunnissa. Jos Jutta vielä pärjäisi, hän saisi jatkaa mottina huomenna heti aamusta.

— Hyvä Jutta!

Huuto kuului helpottuneena monesta suusta, sillä Jutta oli saanut kilpailijansa kiinni ja koskettanut häntä selkään. Jutta jäi siis motiksi edelleenkin, mutta seuraava kilpailija oli vaarallinen. Kolmas luokka oli värvännyt parhaimman pelaajansa. Kun Jutta vain jaksaisi edes niin, että peli jäisi ratkaisematta. Silloin voisi aamulla jatkaa uusin voimin.

Virva huomasi imevänsä lapasen peukaloa ja piilotti käden nopeasti selkänsä taakse. Hän katsoi Juttaa, joka istui kuumissaan tangolla, valmiina uutta kilpailijaa varten. Virvan toisessa kainalossa roikkui Jutan takki, jonka Jutta oli joutunut riisumaan jo välitunnin alkupuolella. Vaikka Jutta istui ilman takkia, hän siitä huolimatta pyyhkäisi otsaansa käden selkämykseen. Hän taisi olla aivan hiessä. Posket hehkuivat kirkkaan punaisina ja rinta kohoili kiivaan hengityksen tahdissa.

Jutta katsoi arvioivasti itseään paljon pitempää poikaa, joka asteli huolettoman näköisenä tangon luo. Kun poika oli istunut tangolle, yrittivät molemmat näyttää mahdollisimman varmoilta. Toisen pelottaminen oli puoli voittoa, tiesi Virva.

Minkä Jutta valitsee? Ottaisi nyt jonkun sellaisen, missä tuo poika ei saisi etua paljon pitemmistä sääristään. Sen on helppoa heittää ne tangon yli ja lähteä juoksemaan, arveli Virva mielessään.

Jutta vilkaisi äkkiä Virvan suuntaan ja hymyili. Virva nykäisi kätensä selän takaa ja nosti märkää peukaloaan korkealle. Jutta nyökkäsi. Sitten hän kääntyi poikaan päin. Ympärillä olijat odottivat aivan hiljaa.

— Helikopteri, neljä heilautusta.

Ohoh! Jutta valitsi lajin, jossa ei ollut lainkaan jalan heittoa tangon yli, mutta käsivoimia se vaati. Virvan mielestä valinta oli hyvä. Jutalla oli hyvät käsivoimat eikä hän painanut paljon mitään.

— Än-yy-tee-NYT!

Molemmat ponnahtivat käsiensä varaan ja alkoivat heilautella itseään edestakaisin. Suut laskivat puoliääneen heilahdusten mukana ja huutosakit auttoivat vierellä. Lähes yhtä aikaa kumpikin säntäsi kiertämään tankoja ja ponnahti taas käsiensä varaan tangon toisessa päässä.

Tästä näytti tulevan pitkä kilpailu, niin tasaväkisiltä molemmat näin ensi kierroksella tuntuivat. Poika harppoi nopeasti muutamalla loikalla tangon toiseen päähän, mutta Jutta vilisti samassa ajassa omalla puolellaan kuin vikkelä orava. Virvaa olisi varmasti naurattanut, jos vain olisi jännitykseltä ehtinyt nauraa.

— Yksi-kaksi-kolme-neljä!

Ja taas molemmat kilpailijat syöksyivät juoksuun jokseenkin saman aikaisesti. Poika saavutti tankojen toisen pään Juttaa vähän nopeammin, mutta käsiensä varaan hypätessään hän taas menetti saavuttamansa ajan, sillä ensimmäisellä yrityksellä hän putosi maahan takaisin. Vasta toisella kerralla kädet pitivät.

— Janne! — Janne! — Janne! huusi kolmasluokkalaisten huutosakki rytmikkäästi.

— Jutta! — Jutta! — Jutta! nousi huuto Virvan luokkatovereiden puolelta. Tämä alkoi olla jo todellista kilpailua. Eivät vain kilpailijoiden posket hehkuneet punaisina, huutosakitkin alkoivat kuumeta pelkästä mukanaelämisestä.

Jutta, pidä, pidä pintasi, manasi Virva.

— Auuu!

Yhteinen kauhunhuuto kohosi Virvan ympärillä olevasta joukosta, sillä Jutan jalka oli lipsahtanut ja hän oli kaatunut maahan. Vaikka hän oli pystyssä melkein heti, oli kolmasluokkalainen saanut jo kallista etumatkaa.

Koulun kello! Kerrankin se soi juuri oikealla hetkellä. Virva oikein tunsi, miten koko ruumis laukesi jännityksestä ja kolmasluokkalaisten huutosakista kohosi yhteinen pettymyksen murina. Nyt Jutta ehtisi levätä aamuun mennessä ja hänen mahdollisuutensa olisivat paljon paremmat.

— Uuuh!

Jutta hoippui Virvan luo aivan punaisena kasvoiltaan ja lysähti nojaamaan Virvaan. Virva kietoi kätensä Jutan ympärille ja kuljetti häntä kohti koulun ovea kuin puolipyörtynyttä. Joka puolella tunkivat muut luokkatoverit, jotka halusivat taputtaa Juttaa selkään. Tokaluokkalainen pääsi tangoilla motiksi jo toista päivää. Joku kolmasluokkalainen oli joskus kestänyt kolmekin, mutta heidän luokaltaan ei kukaan ollut vielä ennen yltänyt näin pitkälle.

— Mä en olis kuule jaksanut yhtään enää.

Jutta kuiskasi tunnustuksen Virvan korvaan niin hiljaa, ettei kukaan muu sitä kuullut. Virvaa nauratti. Niin Jutta nyt sanoi, mutta olisi se voinut kestääkin. Ja huomenna sille pojalle kyllä näytettäisiin. Pitäisi vain miettiä laji, jossa Jutalla olisi pienestä painostaan ja hyvistä käsivoimistaan mahdollisimman paljon hyötyä.

Ikäviä tuttavuuksia

— Hei, oota vähän. Laukun hihna katkesi.

Virva kumartui huolissaan tutkimaan laukun kulmaa, joka pudotessaan oli kolhaissut tiehen. Tulikohan siihen reikä? Näytti tulleen. Äiti ei kyllä yhtään ilostuisi kun hän menisi näyttämään rikki mennyttä laukkua.

Voittoisan päivän jälkeen oli Jutan ympärillä