Täyttä elämää kaaoksen reunalla

By Anja Kulovesi

Eilisen, huomisen ja tämän hetken risteyspaikka voi olla yhtä aikaa pelottava ja kuitenkin sen voi kokea myös voimapysäkkinä, josta käsin kaikki on mahdollista. Kirja tukee lukijaa löytämään tasapainon itsemme ja arkisten tilanteiden välillä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 29, 2021
• ISBN: 9788726163339

Book preview

Luku 1

On aika tulla kotiin

M ikä oli se vaihe elämässäsi, jolloin vakavan aikuisen roolista tuli elämäsi näytelmän päärooli? Vai kuulutko niihin harvoihin, jotka ovat onnistuneet säilyttämään ihmeille avoimen ja tässä hetkessä elävän lapsen viisautensa? Sen ymmärryksen ja ilon, joka paljastuu silmien tuikkivasta katseesta.

Ei ole virheitä, on vain erilaisia elämänkokemuksia. Niinpä saattaa olla, että taivallettuasi kenties pitkänkin tovin aikuisen huolien täyttämässä kunnianhimon, hallinnan ja minä-osaan-ja-tiedän maailmassa, huomaat laillani, että se on sittenkin aika tylsä käsikirjoitus. Viimeistään elämänkaaresi täysien vuosikymmenten kriiseissä pysähdyt miettimään, oliko tässä kaikki. Ehkä jossain syvällä muistoissasi kuulet sisäisen lapsesi huutavan sinulle: On toki muuta, etkö enää muista?

Onneksi on olemassa esimerkkejä siitä, että tuo ihmeistä ilahtuva lapsi voi löytyä vielä aikuisessakin. Viimeksi ihastelin sitä Tiibetin henkisen johtajan, maanpaossa elävän Dalai Laman koko olemuksessa. Rauhaa rakastava, viisaita puhuva, vanheneva mies oli samalla kuin pikkupoika. Hämmästeli hyttysen puremaa käsivarressaan. Kikatteli ihastuneena saatuaan yleisön joukosta helpon kysymyksen vastatatakseen: Mikä on elämän tarkoitus? Ja vastasi hetkeäkään epäröimättä: Olla onnellinen. Hyvä Luoja, miten yksinkertaista! Mihin tuo lapselle itsestään selvä elämän ymmärrys on meiltä oikein kadonnut?

Viime vuoden vaihteessa tein yhden ainoan uudenvuodenlupauksen. Lupasin itselleni olla riittävä juuri tässä ja nyt. Luottaa siihen, että minulla on kaikki, mitä nyt tarvitsen. Minussa on myös kaikki mahdollisuudet olemassa. Minun ei tarvitse olla valaistuneempi, viisaampi, tehokkaampi tai mitä tahansa muuta sitten voisinkaan kuvitella itseltäni vielä uupuvan. Lupaukseeni kuuluu lisäksi muistutus siitä, että myös kaikki ympärilläni ovat riittäviä sellaisina kuin ovat. Se, kuinka tietoisia he ovat omista mahdollisuuksistaan, on täsmälleen oikea kohta heidän matkallaan. Ja ympärillämme tapahtuu juuri sellaisia asioita, joista ajattelumme avartuu yhä enemmän ja enemmän. Havaijin kielellä koko tämän pitkän luettelon voisi ilmaista yhdellä ainoalla sanalla: ALOHA!

Sain amerikkalaiselta ystävältäni Paula Sunrayltä kauniit kortit, joiden nimi englanniksi on Enlightment cards. Halusin kääntää niiden viestit suomalaisille ystävilleni, mutta valaistumiskortit ei kuullostanut oikealta sanalta. Aikani mietittyäni Paulan viisaiden korttien viestiä, käänsin niiden nimen Täyttä elämää on… - korteiksi. Valaistumisen kokemista kuvaavat lauseet sopivat mielestäni mainiosti ajatuksiini täydestä elämästä.

Täyttä elämää on saada Jumala nauramaan!

Kuinka vakavaksi ja ankeaksi olemme osanneetkaan kuvitella maallisen vaelluksemme? Kun kerran lähdimme tälle vaivalloiselle polulle kulkemaan, viemme sinnikkäästi ajatuksen kärsimyksistä ja kamppailusta huipennukseen saakka oivaltaaksemme, ettei tämä ollutkaan parasta, mihin pystymme. Ympärillämme on valtaisa määrä merkkejä luomistamme rakennelmista, jotka eivät kerta kaikkiaan toimi. Kuitenkin käyttäydymme kuin olisimme sokeita ja kuuroja, ymmärtämättömiä ja ohjelmoituja etenemään vääjäämättä läpi sen harmaan kiven, jonka olemme jo tunnistaneet.

Luojamme antoi meille vapaan tahdon. Kärsivällisesti hän seuraa näytelmää ja odottaa, koska uskallamme irrottaa itseämme rajoittavista kuvitelmista. Varovasti kerros kerrokselta joku alkaa luopua harhaluuloistaan. Ja kummallisesti keveys lisääntyy, kun maailma ei romahdakaan siihen, että luovun arvokkuudesta, työstä, joka ei ole näköiseni, ihmissuhteesta, joka on tuntunut ahdistavalta, huolestumisen tärkeästä tehtävästä, totuuksien myymisestä muille… Yhä useampi alkaa kertoa tarinoita menetetyistä rooleistaan, peloista, joita niistä luopuminen aiheutti ja siitä vapaudesta, joka taikoutuikin tilalle. Puhumattakaan ilosta! Voitko kuvitella, kuinka pilven päällä pienet enkelit taputtavat pulleita käsiään ja Jumala hymyilee? Hyvä tyttö, hyvä poika! Uskalsit kokeilla siipiäsi. Opit vielä lentämään komeasti!

Täyttä elämää on luopuminen hyväksytyksi tulemisen tarpeesta

Mikä on estänyt meitä syttymästä huikeimmille visioillemme? Historiamme. Hyväksytyksi tulemisen tarpeemme. Oletko joskus kuvitellut koko sen pitkän rivistön ihmisiä, joiden arvostus on sinulle tärkeää, katsomassa tuomitsevasti syrjähyppyäsi polulta, jota sinun oletetaan seuraavan? Kuvitellut, mitä he sanoisivat typeristä valinnoistasi? Tuntenut kutistuvasi lilliputiksi ja katoavasti maan uumeniin? Jatkanut ilottoman näytelmän näyttelemistä tyytyen ohikiitäviin onnen häivähdyksiin turvautuen kenties toiveeseen, että jostain ulkopuoleltasi tulee pelastus.

Mielikuvituksemme on rajaton suuntaan jos toiseen. Hyvin kuviteltu on jo melkein totta. Luopuminen todellisista toiveistamme ja rutiineista kiinni pitäminen, on kompromissi ja epäluottamuslause mahdollisuuksillemme. Koska osaamme eläytyä kuvitelmiimme loistavasti, meillä on mahdollisuus nähdä, kuulla ja tuntea tulevat rohkaisevat vaihtoehdotkin. Kirkkaana elossa säilytetystä visiosta tulee totta myös oman käsikirjoituksen toteuttamiseen.

Täyttä elämää on tietoisuus siitä, että kaikki tarpeellinen on jo meillä

Vuoropuhelu itsemme kanssa etenee helposti siihen, että kriitikko meissä luettelee kaikki järkevät edellytykset, jotka ensinkuuluisi olla olemassa, ennenkuin voi heittäytyä unelmiensa matkaan. Tottakai sillä on hyvä aie varjella meitä vaikeuksilta. Haluatko kulkea sen matkassa lopun elämäsi uskoen, että näin minimoit vaarat ja vahingot? Se on päättymätön tie. Varjeltuminen niiltä kokemuksilta, jotka historiasi ja sen hetkisen ajattelusi pohjalta pystyt ennakoimaan, on myös illuusio. Petät itseäsi ja jollain tasolla tiedät sen hyvin. Syvältä sisältäsi kumpuaa kenties kaipaava huokaus, koska sinussa olisi kipinä paljon hauskempaan ja kiinnostavampaan seikkailuun.

Jos hyvä haltija (joka myös asuu sisälläsi!) kertoisi sinulle, että sinulla on jo kaikki, mitä tarvitset elääksesi täyttä elämää, mitä haluaisit seuraavaksi toteuttaa? Vielä ei ole liian myöhäistä, jos aloitat heti. Oletko todella avannut silmäsi näkemään, mitkä palat palapelissä ovat jo olemassa? Ketkä hyvät kummit ovat jo elämässäsi? Kuka osaisi sen, mitä haluaisit oppia? Millä uudella tavalla voit ratkaista yhtälön tänään?

Täyttä elämää on ymmärrys siitä, että saamme antamamme moninkertaisena takaisin

Voi tätä niukkuuden illuusiota, jossa olemme onnistuneet taistelemaan keskenämme! Olemme mustasukkaisesti varjelleet pieniä salaisuuksiamme, ettei joku muu keksisi meidän juttuamme ennen meitä. Hetkellisesti olemme voineet kokea onnistumisen iloa, kun ehätimme etujoukoissa haalimaan itsellemme koulutuksen, aseman, tietoa ja taitoa, jotka ovat mielestämme muilta poissa. Ha-haa! Minä tiesin tämän jo ennen sinua. Me saimme isomman palkkion. Minä voitin kamppailun ajatustemme paremmuudesta. Olen jo melkein guru…

Hoh-hoijaa! Ketä muuta alkaa väsyttää tämä leikki? Tosi tyhmää leijua samassa energiakentässä ja sinnitellä tiukkoja pikkupilviä ympärilleen. Hetkessä ne kuitenkin hajaantuvat ja jollain toisella on vielä kauniimpi kupla.

Se, mitä saimme, kun uskoimme onnistuneemme jonkun toisen kustannuksella, oli lyhytaikainen hyvän olon tunne. Mitä, jos tuon hetkellisen ilon sijaan tarjolla olisikin vielä onnellisempi tunne?

Olisitko valmis ottamaan vastaan jotain, mikä on vielä parempaa? Mikä ettei?

Mitä seuraisi siitä, että sydämestämme antaisimme toiselle ihmiselle jotain, mitä se minä, joka ilman rooleja olen, haluaisi antaa? Vapautta, kiitosta, rakkautta. Mitä siitä seuraa itsellemme? Neale Donald Walsch ilmaisee asian näin: Kun olet uskollinen itsellesi, etkä petä itseäsi, silloin se, mikä näyttää antamiselta, muuttuukin saamiseksi. Annat kirjaimellisesti itsesi takaisin itsellesi.

Täyttä elämää on ymmärrys siitä, etteivät useimmat asiat elämässä ole tärkeitä

Ajattele ajankäyttöäsi ikäänkuin selittäisit vieraan planeetan asukille, miksi teet sitä, mitä teet. On tärkeää lukea sanomalehtiä, katsoa TV:tä, olla tehokas työpaikalla, siivota kotia, harrastaa kehittäviä asioita, kutsua vuorollaan tuttavia kylään, tulla nähdyksi kokouksissa, hyväntekeväisyystilaisuuksissa, kulttuuriharrastuksissa. Elämä on yhtä kiireistä sinkoilua paikasta toiseen. Samalla, kun kehomme näyttää olevan yhdessä paikassa, ajatuksemme ovat kiitäneet jo seuraavaan kohteeseen.

Kaikissa näissä puuhissa voi käydä sekä näyttelemässä roolinsa että viemällä täyden huomionsa yhteen asiaan ja paikkaan kerrallaan. Olemaan läsnä, kokemaan ja tuntemaan. Oivaltamaan, kuka minä olen tässä ympäristössä, suhteessani näihin veljiini ja sisariini. Mitä sellaista voin tuoda tähän tilaisuuteen, jota sydämestäni haluaisin jakaa, välittää ja viestiä? Miten voisin paljastaa itselleni ja muille, kuka todella olen? Kuinka voisin ilahtua uusista yllättävistä mahdollisuuksista?

Jos tämä ei ole motiivini ja asenteeni, useimmat tärkeistä tilaisuuksista ja tekemisistäni eivät ole lainkaan tärkeitä. Ne ovat pelkkiä pakoteitä vältellä täyttä elämää.

Täyttä elämää on ymmärrys siitä, että kaikki, mitä olemme tähän saakka oivaltaneet, ei välttämättä olekaan totta!

Kaikki ihmisen kehittämät rakenteet ja sopimukset yhteisymmärryksestä ovat harhoja rajallisuudessaan, ajallisuudessaan ja vapauden rajoittamisessaan, sanoo Jumala Neale Donald Walschille tämän kirjassa Keskusteluja Jumalan kanssa.

Mieletön ajatus, että on jotain paljon suurempaa kuin se, mihin olemme tähän asti uskoneet. Kaikki ne ahdistavat mallit, joihin olemme yrittäneet astua onnistumatta, ovatkin ehkä olleet rajoittuneen ihmismielen tuottamia keinoja selittää selittämätöntä, hallita hallitsematonta. Ovathan filosofit ja suuret ajattelijat puhuneet tällaisia kautta aikojen, mutta kun tästä ajatuksesta syntyy henkilökohtainen pilkahdus omaan tietoisuuteen, se sokaisee. Ja tietysti järkevä, tukevasti jalat maassa kulkeva opas meissä haluaa nopeasti lähteä perustelemaan kaikella tietämättömyydellään, miksi ei missään tapauksessa kannata hairahtaa niin turmiollisiin ajatuksiin. Paholaisesta lähtöisin olevia kiusauksia, se saattaa peloitella. Uskomatonta, että luulemme varjon olevan juuri siellä, missä yhden ohikiitävän hetken saatamme kokea kirkkaimman valonsäteen, mitä olemme koskaan aikaisemmin osanneet edes kuvitella.

Luulen, että meidän kannattaa varautua siihen, että kaikki, mitä rajoittunut mielemme on kuvitellut todeksi, ei sittenkään ole totta. Miten se vaikuttaa tärkeinä pitämiini valintoihin?

Viimeinen oivallus on se, ettei ole viimeistä oivallusta!

Eräänä syksynä olin mukana elämäntaikureiden kohtaamisessa, jossa eräänä aiheena oli viimeinen oivallus. Tuo otsikko jäi askarruttamaan mieltäni, ja meni aikamoinen tovi, ennen kuin saavutin seuraavan kohdan oman totuuteni tiellä. Niinkuin usein ennenkin, uusi ajatus tuntui tavattoman selkeältä sitten, kun se avautui tietoisuuteeni. Melkein huusin kadulla kävellessäni sen ääneen: Viimeinen oivallus on se, ettei ole viimeistä oivallusta! Ei tietenkään. Luomistyömme jatkuu joka hetki loputtoman muutoksen taipaleella. Mikään ei voi pysyä ennallaan, kaikki liikkuu.

Lahjakkuutemme ja ajattelumme on dynaamista. Se, mikä oli viimeisin oivallus, ei voi jäädä viimeiseksi oivallukseksi. Se on vain yksi rakennuspalikka merkitysten löytämisessä tapahtumille, yhteyksille, ja sille, kuinka maailmankaikkeus vastaa kutsuumme. Olemme monasti sokaistuneet uudesta ymmärryksestämme ja jääneet sen vangiksi. Joskus lyhyeksi, joskus pidemmäksi aikaa. Periaatteessa tieteen laji, jota kutsumme psykologiaksi, tietää tämän. Sen sijaan, että rohkaistuisimme ymmärtämään, mitä seuraa ajattelumme dynaamisesta kehittymisestä, jatkamme vanhaan malliin ikäänkuin sillä ei olisi mitään merkitystä. Periaatteessa tieteen laji, jota kutsumme fysiikaksi, tietää alituisen muutoksen olemassaolon. Sen sijaan, että pysähtyisimme tiedostamaan, mitä se merkitsee arkisessa näytelmässä nimeltä elämä, jatkamme ikäänkuin tiedolla ei olisi yhtymäkohtaa todellisen elämän kanssa. Olemme rakastuneet edelliseen käsitykseemme siitä, kuka olimme eilen.

Se, ettemme enää syty joillekin viisaille sanoille, on viesti siitä, että tiedämme jotain vielä upeampaa olevan olemassa. Se näkötorni, jota olemme rakentaneet aikojen alusta alkaen, kohoaa yhä korkeampiin ulottuvuuksiin. Kun joku tarjoilee meille välitasanteen aiemmin elettyjä tärkeitä kokemuksia ja kertoo, että olemme perillä juuri tuolla näköalapaikalla, huutaa viisas lapsi sisältämme: Älä vielä pysähdy! Matka jatkuu. Noustaan katsomaan, miltä seuraavalla tasanteella näyttää! Lapsi meissä on se, joka elää täydesti jokaista hetkeä. Sitä kiinnostavat elämän mahdollisuudet, loputtomat ihmeet ja kokemisen hauskuus. Miksi siis jäädä opettelemaan ulkoa historiaa tai saarnaamaan totuuksia, jotka vanhenivat ajat sitten?

Ihminen älä mihinkään kiinnity,

älä aikaan, paikkaan, kunniaan.

Ovat uskonnot, opit ja ismit

oivalluksia eilisen,

ja oivallus kehittyy

aina vaan!

On aika tulla kotiin

Leikisti vuosituhat vaihtui äskettäin. Kuvittelemme mielessämme, että energian värähtely muuttui jotenkin, ja piirsimme erinäköisen symbolin kuvaamaan muutosta. Energiamme tanssivat tässä muutoksen meressä koko ajan, mutta meidän on helpompi mieltää omaa suhdettamme kokonaisuuteen ajan illuusioitten avulla. Kuvitelkaamme siis toistaiseksi vielä erilliset molekyyli-kulkuneuvomme uudelle taipaleelle kohti täyttä elämää. Ajopäiväkirjaan voimme merkitä muistiin oivalluksiamme matkalla. Matkalla, jota Neale Donald Walsch kuvaa kolmannessa kirjassaan Keskusteluja Jumalan kanssa seuraavasti:

"Tarkoitukseni ihmisenä on

päättää yhä uudelleen ja uudelleen

Kuka Minä Todella Olen.

Luoda ja ilmaista yhä uudelleen ja uudelleen

Kuka Minä Todella Olen.

Kokea ja täyttyä tunteella siitä,

Kuka Minä Todella Olen.

Luoda itseni uudelleen jokaisessa hetkessä

suurenmoisimmalla visiolla siitä,

Kuka Minä Todella Olen.

Se on ihmisenä olemiseni merkitys

ja koko elämän tarkoitus. "

Olemme usein kuvanneet elämää matkana, jossa kuljemme kotia, todellista olemustamme, kohti. Ihmisenä oleminen on olemista, ei tekemistä! Mitä, jos meidän ei tarvitsekaan mennä mihinkään, ainoastaan tulla kotiin? Tuleminen sallii meidän olla juuri siinä, missä olemme. Olla se, kuka olemme. Ja mitä usemman roolivaatekerroksen uskallamme riisua yItämme, sitä hauskempaa paljastusleikki alkaa olla. Ainoa tapa tulla kotiin, on löytää itsensä tässä hetkessä, ja omat Luojan antamat rajattomat mahdollisuutensa. Sallia itsensä astua tasavertaisena molekyylien tanssiin. Järjestellä niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Tunnustaa rohkeasti, mitkä kulttuurimme perinteet eivät enää toimi. Antautua oivaltamaan, mikä olisi vielä parempi vaihtoehto, jonka osaisimme kuvitella tilalle, ellei olisi mitään rajoja. Takertumalla eiliseen rajoitamme paitsi omia ulottuvuuksiamme, kutistamme myös ajatuksemme Luojasta. Leikki jatkuu elämäntaikurit. Onnellista Aloha-vuosituhatta meille kaikille!

Muista rakkaus

Kutiran ja Rafaelin laulusta Remember love

Suurin