Kuka halusi murhata poliitikkoja?

By Pertti Hemánus

On vuosi 1999, ja alkukesän aurinko paahtaa nimetöntä suomalaista kaupunkia, jonka kapakoissa kokoontuu joukko väittelynhaluisia nimekkäitä. Hannu Huikari, Niilo Nenonen, Ahti Saari ja Merita Ekfors kohtaavat ja puhuvat päivänpolitiikasta, jonka kummaltakin laidalta on helppo keksiä tuuletettavaa. Pian pöytään tarjoillaan kuitenkin pysäyttävä murhauutinen. Rikoskomisario Heikki Erkinheikki alkaa tutkia veritekoa, joka ei jää yksittäistapaukseksi. Liittyykö vankilakarkuri Tapani Tammikoski asiaan, vai onko kapakoissa tapaavalla joukolla jotakin tekemistä murhien kanssa?Pertti Hemánuksen romaani on poliittinen satiiri Suomen lähihistoriasta ja sen ohella myös rikostarina.Komisario Heikki Erkinheikki ratkoo rikoksia professori Pertti Hemánuksen nokkelissa ja satiirisissa dekkareissa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 2, 2022
• ISBN: 9788726349238

Book preview

Kuka halusi murhata poliitikkoja?

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright © 1999, 2021 Pertti Hemánus and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726349238

1st ebook edition

Format: EPUB 2.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Keskeiset henkilöt

Erik Christensen; rikoskonstaapeli ja supisuomalainen, vaikka isoisä oli muuttanut Tanskasta; ei sukua Steenille; pitää poliittiset katsomuksensa omana tietonaan, mutta on kunnon mies eikä ainakaan vasemmistolainen.

Merita Ekfors; blondi ja Sanomien entinen toimitusjohtaja, nykyinen sijoittaja ja konsultti; sympatisoi aikoinaan ruotsalaisen kansanpuolueen oikeistosiipeä, mutta on siitä liukunut liberaaleille linjoille.

Heikki Erkinheikki; rikoskomisario; maalla syntynyt ja kasvanut, minkä vuoksi joku voisi kuvitella hänen kannattavan Kepua; entäpä jos uurnilla antaakin äänensä demareille?

Hannu Huikari; satunnainen matkailija ja Cumulus-hotelliketjun johtoryhmän jäsen; lienee demarien kannattaja, vaikka ei halua siitä puhua.

Olli Kiviniitty; pastori; ruotsalaisen kansanpuolueen kaupunginvaltuutettu; päässyt läpi vaaliliiton ansiosta eli politikoi tavallaan kokoomuksen siivellä.

Tarja Kulo eli Kurja Talo; konttorityöntekijä; pitää piilossa mielipiteensä, mutta on joskus sanonut hyvän sanan vihreistä.

Tatu Lindsten; myyntimies; väittää olevansa epäpoliittinen liberaali porvari.

Niilo Nenonen eli Neon-Niilo eli pelkkä Neon; neonvaloalan johtava yrittäjä; kokoomuksen kaupunginvaltuutettu sekä kansanedustaja.

Petteri Nenonen; edellisen poika; nuorisomuotialan pienyrittäjä; arvailut hänen poliittisesta kannastaan ulottuvat aina vasemmistoliittoon saakka, vaikka businesta tekeekin.

Ahti Saari; vastaa puhelimeen nimellä Ahtisaari; toimittaja; ei puhu mielellään poliittisesta kannastaan, mutta se kyllä tiedetään että on opiskeluaikana hankkinut tilauksia Tiedonantajalle; osaisi edes hävetä.

Harri Tasanen eli Epätasanen; yläasteen ja lukion lehtori; sitoutumaton kaupunginvaltuutettu eli Ryhmä Tasasen ainoa jäsen; solvattu vaikka miksi, myös stalinistiksi.

Sivuhenkilöitäkin on: poliisimestari ja laitoksen muuta virkailijakuntaa; kapakoiden asiakkaita ja henkilökuntaa, keskeisten henkilöiden omaisia ja sen sellaista väkeä, jopa piinkova taksimies ja vankilalomalta palaamatta jäänyt murhamies, mutta myös sympaattinen kirkkoherra.

Tarina ajoittuu noin yhdelle viikolle, joka on helteinen niin kuin Suomen kesä toisinaan, välillä satelee. Vuosi on 1999.

Tapahtumapaikka on suomalainen kaupunki, meidän mittapuittemme mukaan suuri mutta kansainvälisesti ottaen pieni.

Joku voi olla ystävällinen työtovereilleen aamulla ja tappaa vaimonsa iltapäivällä.

B.M.Gill

En tee sitä hyvää mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.

Apostoli Paavali (joka esiintyy tässä kirjassa myöhemminkin)

1

Sanomalehdet olen lukenut moneksi vuodeksi eteen päin.

Pentti Saarikoski

Sinä päivänä aurinko paahtoi niin kuin se aniharvoin Suomessa kevään ja kesän taitteessa paahtaa. Satunnainen matkailija kiitteli älykkyyttään: hän oli keksinyt lähteä kävelylle paitahihasillaan.

Satunnainen matkailija tunsi nautintoa siitä, että sai kiireettömästi aistia syntymä- ja koulukaupunkinsa ilmaa; hän oli vihdoin vapaa siinä määrin kuin ihminen voi vapaa olla. Ennen lomakauden alkua hän ja hänen vaimonsa olivat muuttaneet erilleen.

Satunnainen matkailija kuului Cumulus-hotelliketjun johtoryhmään. Tässä kaupungissa ketju omisti kolme hotellia ravintoloineen, joten oli luontevaa että johtoryhmän jäsen uhrasi muutaman lomapäivän perehtyäkseen kunnolla jokaiseen yksikköön ja antaakseen hyviä neuvojaan budjetoinnista, yleisönpalvelusta ja markkinoinnista. Totta kai hän sai asuakseen parhaan vapaana olevan huoneen, ja hän oli päättänyt laskuttaa jälkikäteen päivärahat.

Mitä kummaa?, satunnainen matkailija ihmetteli. Hän oli käyskennellyt kosken rantamilla itselleen oudonpuoleisissa maisemissa, joita hän ei ollut nähnyt vuosiin eikä muistanut katujen nimiä. Mitä ihmettä? Miksi tässä kaupungissa tai yleensä missään pitää olla Juhantalonkatu? Onhan tuo kyseinen henkilö jo rangaistuksensa kärsinyt, mutta ansaitseeko hän silti nimikkokatua? Ja jo ennen kuolemaansa?

Kadussa sinänsä ei ollut vikaa. Sen varrella sijaitsi muun muassa kaunis kaksikerroksinen punatiilinen talo, ehkä brittityyliä ja iältään kenties satavuotias. Siinä toimi näköjään Komediateatteri, josta satunnainen matkailija ei tiennyt mitään. Sen sijaan missään ei näkynyt kesäterassia, minkä vuoksi hän kääntyi ympäri ja alkoi kävellä hitain askelin hikoilua varoen kohti keskustaa. Kadunkulmassa hän vielä kerran vilkaisi nimikylttiä. Juhan…, ei vaan Juhlatalonkatu siihen oli maalattu.

Tällaista sattuu, satunnainen matkailija tuumi. Kerran hän oli veronmaksajana närkästynyt luettuaan Helsingin Sanomista otsikon: Maatalousministeriö rahoittaa pornofilmiä. Tarkemmin katsoen kyseessä oli porofilmi.

Hidastelu ei satunnaista matkailijaa auttanut, vaan hänen oli pakko välillä pysähtyä. Hänestä tuntui että ohikulkijat tuijottivat hänen valtavia hikiläiskiään, jotka pilasivat muuten tyylikkään kirjavaraitaisen kesäpaidan.

Satunnainen matkailija inhosi peiliin katsomista, isoon kokovartalopeiliin etenkin. Hän tiesi mitä hän siitä näkisi: lyhyen ylipainoisen miehen, joka oli jo pitkälle kaljuuntunut. Hän ei ollut vielä lähelläkään viittäkymmentä, mutta näytti siltä kuin hän havittelisi varhaiseläkettä. Puuskuttikin.

Päämäärätöntä kävelyään jatkaessaan satunnainen matkailija osui rautatieaseman takaiselle alueelle, jota aikanaan vielä tyhjilleen jääneenäkin oli hallinnut suurvarasto. Siitä oli nyt tehty koko aluetta elävöittävä kauppakeskus erilaisine liikkeineen ja ravintoloineen. Hotellikin siinä oli, vieläpä paremmalla paikalla kuin yksikään Cumuluksista.

Parin korttelin päässä sijaitsi yksi kaupungin ylpeyksistä, kongressi- ja konserttitalo jossa esitettiin jopa oopperaa. Satunnainen matkailija halusi välttämättä vilkaista sen ala-aulaa. Ystävällinen vahtimestari vastasi hänen kysymyksiinsä.

- Eikö vain tämä talo olekin alun alkaen kaupunginjohtaja Pekka Paavolan idea? Hän ajoi sen läpi ennen kuin sattui pikku skandaaleja ja hän jätti virkansa.

- Näin oli.

- Varmaan Paavolaa nyt arvostetaan kaupungissa enemmän kuin eron hetkellä?

- Näin saattaa olla, vahtimestari vastasi diplomaattisesti.

Kongressi- ja konserttitalon lähimpänä naapurina komeili yliopisto, jos sen matalista rakennuksista voi tuota verbiä käyttää. Satunnainen matkailija päätti pistäytyä myös sen aulassa. Se oli yllättävän täynnä nuoria ihmisiä ja elämänläheistä hyörinää. Pitkä tumma kaunissäärinen ja -varpainen tyttö puhui keskellä aulaa käsipuhelimeensa niin että seinät kaikuivat.

- Heippa, minä täällä… yliopiston aulassa… luin koko yön, usko pois.

Yliopiston alimman kerroksen kahviossa myytiin niin kuin ennenkin olutta. Satunnainen matkailija vei pullonsa sisäpihalle, jossa hän nautti juomansa päivänvarjon alla ja muisteli nostalgisesti opiskeluaikojaan. Silloin kotikaupungin yliopistolle vielä antoi väriä muutama legendaarinen professori. Pari kolme heistä sai aikaan sen, että yliopiston maine huononi ja sitä alettiin kutsua punaiseksi.

Ilman aihetta, satunnainen matkailija tuumi. Itse hän oli opiskellut taloudellis-hallinnollisessa tiedekunnassa pääaineena yrityksen taloustiede, eikä siellä sosialismia kannatettu eikä opetettu vaan kapitalismia. Ei siellä tosin neuvottu nykytyyliäkään eli sitä, että firman menestymisen varmin tae on heittää täysin kelvollisia työntekijöitä pellolle suunnilleen kerran vuodessa saneerauksen ja kulujen karsimisen nimissä ja osakekurssin nousun toivossa.

Yliopiston punaisesta maineesta oli satunnaiselle matkailijalle ollut sen verran haittaa, että työhönottohaastatteluissa häneltä yritettiin urkkia poliittisia mielipiteitä ja saada hänet parjaamaan opinahjoaan, mihin hän ei suostunut. Onneksi Cumulus-ketju oli suvaitsevampi.

Satunnainen matkailija huomasi kaipaavansa keskusteluseuraa, mutta sisäpihalla oli vain muutama henkilö, opiskelijoita, eri ikäluokkaa. Niinpä hän palasi kongressi- ja konserttitaloon nähtyään siellä miellyttävän Café Soolon terasseineen. Oluen hänelle myi tumma ja ystävällinen Jaana. Hän ei joutunut pitämään rintamuksillaan nimilappua niin kuin joissakin liikkeissä ja kapakoissa vaaditaan, mutta työtoveri puhutteli häntä tuolla nimellä. Se sai satunnaisen matkailijan ihmettelemään, löytäisikö hän tästä naisenemmistöisestä kaupungista daamiseuraa.

Terassi oli ikävä kyllä aivan tyhjä. Miksi, niin viihtyisä keidas?

Satunnainen matkailija käveli entisiä jälkiään kauppakeskuksen ohi ja havaitsi sen nurkalla toisen terassin, josta kantautui iloinen puheensorina. Telakkahan sen täytyi olla, ilmiselvä Telakka josta lehdet ja televisiokin olivat kertoneet. Vanha punatiilinen rakennus, entinen varasto sekin kai, jonka ryhmä näyttelijöitä ja heidän ystäviään oli ostanut ja talkoilla kunnostanut. He olivat saaneet siihen ravintolan, tilan perhe-ja muita juhlia varten ja vielä teatteritilankin.

Terassiasiakkaille myi ulkona mietoja juomia vaihteeksi blondahtava tyttö. Hänellä oli yllään rohkea pusero, niin pieni että se jätti rintojen välistä uomaa runsaasti näkyviin.

Yksi terassin pöydistä tyhjeni juuri, joten satunnainen matkailija mahtui istumaan. Pöydällä oli molemmat iltapäivälehdet, joista toisen hän oli ehtinyt lukea jo aamukahvilla ja toisen hän tyytyi selaamaan läpi. Mitään mullistavasti uutta siinä ei ollut, mutta olipahan kuitenkin Lindan haastattelu. Viulutähti kertoi olevansa valmis yhteistyöhön Henry Saaren kanssa, kunhan filmiin ei sisälly varsinaista aktia.

Kaikenlaista roskaa, satunnainen matkailija ajatteli luettuaan jutun kahdesti läpi.

Naapuripöydässä istui kolmen miehen hieman äänekäs seurue, josta satunnainen matkailija tunnisti oitis yhden. Tämän kaupungin julkkiksia ja nyttemmin jo valtakunnallinenkin, Neon-Niilo eli vain Neon, oikealta nimeltään Niilo Nenonen. Pitkä komea mies, harmaantunut vain hieman ja tyylikkäästi, sentyyppinen että on tottunut johtamaan ja käskemään.

Toinenkin miehistä oli pitkä ja roteva, kenties entinen painija tai moukarinheittäjä. Kolmas taas ei sisätiloissa olisi erottunut seinäpaneleista, niin tavallinen hän oli: keskimittainen, keskipainoinen, ei tumma eikä vaalea, hänellä ei ollut edes kippuraa nenää eikä kieroja silmiä.

Neon tuntui ärtyneen moukarinheittäjän puheista.

- Kovasti olet olevinasi köyhien puolella, mutta mitä sinä heistä tiedät? Oletko koskaan tehnyt oikeaa työtä?

- Toimitusjohtajan hommissa en todellakaan ole ollut toisin kuin sinä.

- Älä vittuile. Oletko tehnyt työtä käsilläsi?

- Olen. Rakennuksilla. Kolme kesää.

- Oppikouluaikana varmaan?

- Juuri niin.

- Teit sitä taskurahojen vuoksi, myönnä pois. Varmaan olisit tullut ilmankin toimeen. Kerro mikä oli isäsi ammatti.

- Älä sano oli, hän elää vielä ja jopa ottaa vastaan yksityispotilaita. Hän on lääkäri.

Neon näytti voitonvarmalta.

- Mitä minä sanoin. Sinä ja sinun köyhäsi.

Moukarinheittäjä vaihtoi äkisti tyylilajia.

- Neon, sinä olet oikeassa, itse en ole kokenut köyhyyttä. Samalla olet väärässä, sillä ihmisten näkemyksiin maailmasta on suhtauduttava asioina sinänsä, niiden oikeellisuus ei riipu heidän taustastaan. Voisin puhua sinulle järkiperäisen keskustelun pelisäännöistä ja vaikkapa niiden viimeisestä suuresta kehittäjästä. Hän on Jürgen Habermas, saksalainen filosofi. Mutta enpä taida viitsiä tehdä sitä näin kauniina kesäpäivänä.

- Minä en luentoja kuuntelisikaan. Sen sanon vain, että te ette pojat tiedä, minkälaista on syntyä pieneen torppaan perheeseen, jossa on kahdeksan lasta. Itkin joskus yöllä salaa, kun en päässyt oppikouluun vaikka kaverit pääsivät.

Vasta tässä vaiheessa satunnainen matkailija huomasi, että Neon oli jo jonkin verran humaltunut. Samalla hänen mieleensä palautuivat ne haastattelut, joita tästä oli tehty ennen vaaleja. Neonilla oli varmaan ollut käytössään nokkela tiedotuskonsultti, joka oli neuvonut mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Neon oli korostanut köyhää lapsuuttaan samoin sanakääntein kuin olutlasin äärellä äsken, ja tietenkin hän oli vakuuttanut, että nykynuorillakin olisi taustastaan riippumatta monenlaisia mahdollisuuksia, kunhan vain valtiovalta lakkaisi heittelemästä kapuloita yritteliäisyyden rattaisiin.

Satunnainen matkailija yritti muistella, oliko Neon kutsu- nut Suomen valtiovaltaa brez neviläiseksi vai ainoastaan puolisosialistiseksi. Olkoon. Jokin Neonin puheissa oli joka tapauksessa tökkinyt, ehkä oppikoulusivistyksen puute oli puolueen kannattajille miinus, handicap niin kuin maan suurimman kauppaketjun pääkonttorissa sanotaan. Neon oli uusinut nipinnapin paikkansa eduskunnassa, johon hän oli kohonnut vain vuotta paria aiemmin varamiehenä.

Naapuripöydässä oli herra Tavallinen joutunut vuorollaan pikku tenttiin.

- Sinä siinä istut hiljaa ja olet varmaan köyhän puolella niin kuin tämä Puna-Tasanen.

- Älä arvaile. Minulla on oma kantani asioihin enkä minä lainaile mielipiteitä Tasaselta sen enempää kuin sinultakaan. Teillä kummallakin on sama oikeus näkemykseenne.

- Oikeus ja oikeus. Kerro ennemmin oletko tehnyt oikeita töitä.

- Varastossa koulun loma-aikana samalla tavoin kuin Tasanen rakennuksilla. Vaikka en sinulle tilivelvollinen olekaan, voin kertoa, että isäni oli pankinjohtaja enkä edes häpeä sitä. Ei kukaan voi itse valita vanhempiaan.

Rohkea mies, ei kasvoista uskoisi, satunnainen matkailija tuumi. Kertoo olevansa pankinjohtajan poika, vaikka voisi valehdella ummet ja lammet ja väittää, että isä soitti pianoa ilotalossa.

2

Intellektuellit eliitit ovat jotenkin unohtaneet, että Amerikan Yhdysvallat on suurin hyvän voima, minkä maailma on koskaan tuntenut.

Republikaanien taannoinen presidenttiehdokas Bob Dole

- Kello on kaksitoisť, kapitalistisiss’ maiss’ vast’ ykstoisť.

Moukarinheittäjä siinä kertoi äänekkäästi, minkälainen oli sosialistisen Viron radion puolenpäivän aikamerkki. Tosi hyvin mies osaa matkia viron ääntämistä, satunnainen matkailija tuumi. Samalla hän ohjelmoi itseään: täytyy muistaa aina sanoa Viro ja viron kieli eikä eesti, ettei Lennart Meri vain suutu ja kosta.

Vain herra Tavallinen nauroi aikamerkille.

- Sinua Neon ei taida naurattaa, hän huomautti.

- Ei jos jutun kertoo väärä mies.

Tavallinen kävi ostamassa oluen ja palatessaan hän yhtäkkiä kiinnitti huomiota satunnaiseen matkailijaan.

- Anteeksi mutta emmekö me ole koulutovereita? Olin vain vähän alemmalla luokalla. Tatu Lindsten on imeni, satutko muistamaan?

- Istu ihmeessä niin muistellaan.

- Naamani ei taida sanoa mitään, kun olen niin tavallinen.

Tatu istahti ja satunnaisen matkailijan aivot alkoivat kehrätä muistikuvia.

- Se oli sitä aikaa, kun Erkki Liikanen oli juuri ajanut Suomen Teiniliiton konkurssiin, Tatu sanoi.

- Sitä juuri, paitsi että ei tuo vararikko voinut pelkästään yhden miehen syytä olla, protestoi satunnainen matkailija.

Kaverukset olivat yrittäneet pitää oman koulun teinikuntaa joka tapauksessa hengissä, mutta into ei ollut siihen riittänyt.

- Olipa mukava taas tavata. Siirry toki meidän pöytään, siellä on tilaa ja kiintoisia ihmisiä.

Satunnainen matkailija siirtyi. Hän esittäytyi ensiksi Neonille: Hannu Huikari.

- Tunnen sinut kuvista, hän jatkoi.

- Harri Tasanen, moukarinheittäjä sanoi vuorollaan. - Ja kun asema on tässä yhteiskunnassa ihmisen arvon mitta, kerron heti että opetan yläasteella ja lukiossa matematiikkaa, fysiikkaa, atk: ta ja vielä yhteiskuntaoppia.

- Siinäpä yhdistelmä.

-Eikö olekin?

Myös Hannu kertoi ammattinsa, samoin Tatu.

- Myyn metsäkoneita täällä kotimaassa Tammerlog-yhtiön laskuun, jos satut sen nimen muistamaan.

- Tietenkin. Siitähän kirjoitettiin pari vuotta sitten aika lailla.

- Onneksi ei enää. Meillä on uusi omistaja ja suvantovaihe meneillään, saa nähdä miten pitkä. Sitä paitsi Taina Hyytiäinen on julkaissut Tammerlogista kokonaisen romaanin Näkymättömän nimissä, jossa on tietysti vähän dramatisointia ja kirjana se on ihan vetävä.

Hannu kirjoitti kirjan ja tekijän nimen muistiin pikku lapulle.

Miehet puhuivat politiikasta, mistäpä muusta.

- En haluaisi olla epähieno, Hannu aloitti, mutta eräs tuttavani pääsi eduskuntaan vuosia sitten varamiespaikalta.

- Kuka?, Neon uteli. Hannu mainitsi nimen.

- En muista sellaista nimeä.

- Sepä se. Hän kertoi että eduskuntatyöhön oli tosi vaikeaa päästä sisään. Fiilis oli kuulemma samanlainen kuin lapsella, joka joutuu vaihtamaan koulua, kun kevätlukukausi on jo pitkällä.

- Eduskunnassa on aluksi paljon opeteltavaa eikä opettajia aina löydy. Haluttomimpia ovat puoluetoverit samasta vaalipiiristä, jokainen arvaa miksi, Neon kommentoi.

- Luulisi sinun hyväksyvän