Malaika – parkaisu paratiisissa

By Sami Tabell

Leppoisan rikossarjan ensimmäinen osa!Sami ja Meira ovat suomalainen pariskunta, joka on asettunut asumaan Ranskan Polynesiaan. Nyt heillä on etsinnässä oma vene – ja Malaika-niminen purjevene tekee heihin vaikutuksen. Veneessä riittää kuitenkin työnsarkaa. Satama-alue sulkeutuu, kun ensimmäiset koronatapaukset leviävät maailmalla, ja äkisti parilla on rutkasti aikaa keskittyä huoltotoimiin. Kun Sami ja Meira yöpyvät veneessä ensimmäistä kertaa, tapahtuu jotain odottamatonta. Tuttu pariskunta riitelee oman laivansa kannella – ja seuraavana päivänä pariskunnan nainen on kadonnut. Mitä oikein tapahtui? Todistiko Sami yöllä murhaa? Kukaan muu ei tunnu nähneen yöllistä episodia, joten Sami aloittaa omat, vaihtelevan hienovaraiset tutkimuksensa.Malaika – parkaisu paratiisissa on Sami Tabellin esikoisdekkari, jossa hervoton huumori yhdistyy murhaepäilyyn. Sami ja Meira ovat toteuttaneet pitkäaikaisen unelmansa, he ovat ostaneet purjeveneen ja muuttaneet Ranskan Polynesiaan. Kun pari perehtyy veneen huoltotoimiin ja opettelee purjehtimaan, satama-alueella sattuu ja tapahtuu. Onneksi Samilla on poikkeuksellisen tarkka silmä rikostutkimuksia varten!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 6, 2022
• ISBN: 9788728258347

Book preview

Malaika – parkaisu paratiisissa

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2022, 2022 Sami Tabell and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728258347

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Murhat takaikkunasta saattavat näyttää tapahtuvan lähempänä kuin ne todellisuudessa ovat.

Kaikki samankaltaisuudet oikeiden ihmisten ja paikkojen välillä ovat tarkoituksenmukaisia, mutta eivät totuudenmukaisia.

Maria! Maria! Maria!

Ranskan Polynesia, Raiatea Carenage. Helmikuu 2020.

Koronaan kuolleita Ranskan Polynesiassa: 0

– Mitään ei ole enää tehtävissä, Mark totesi. – Tuosta raadosta ei ole enää kenellekään iloa.

Kun me olimme Markin kanssa ehtineet tapahtumapaikalle, satama-altaan reuna oli jo täynnä haaskalle tulleita tyhjänpäiväisiä pällistelijöitä. Meidän täytyi käyttää kyynärpäitä ja teräviä yskäisyjä päästäksemme eturiviin.

– Maria! tukeva mies huusi satama-altaan reunalla sylki pärskyen.

Miehen päällä roikkui läpimärkä puuvillapaita, siniset shortsit olivat valuneet alas lanteilta. Päätä puristavat kädet nostivat märät hiukset ylös irokeesille.

– Maria! Maria! Maria! mies huusi yhä uudelleen ja uudelleen kuin Rocky Balboa Adriania siinä ensimmäisessä Rocky -elokuvassa.

Pällistelijät olivat jättäneet polvilleen lannistuneen miehen ympärille tyhjän tilan. Vai oliko se vasta Rockyn kakkososassa? En millään saanut päähäni kummassa se oli ollut.

– Rauhoitu hyvä mies. Kaikki tulee kääntymään parhain päin, Mark yritti lohduttaa Marian nimeä tuskaisesti huutavaa miestä.

Mark laski kätensä tuttavallisesti miehen olkapäälle. Raatoa katselemaan tullut väkijoukko liikehteli levottomasti takanamme. Minunkin täytyi ottaa tukea, etten kaatuisi satama-altaaseen.

Maria, miehen huutojen ja meidän muiden pällistelyn kohde, kellui satama-altaassa väärin päin, ylösalaisin, eikä minun elämänkokemukseni mukaan ollut enää odotettavissa, että se olisi kääntynyt ainakaan itsestään ympäri. Se oli menetetty tapaus.

– Maria? mies oli kääntänyt kyyneleiden täyttämät kasvonsa Markiin.

Itkusta verestävät silmät tuijottivat Markin irlantilaisen vihreisiin silmiin etsien pelastusta, mutta Mark ei enää tiennyt mitä muuta tehdä tai sanoa. Surevan miehen toinen silmäkulma alkoi kostua, ylähuuli väpättää. Alahuuli. Suu avautui päästämään ilmoilla sydämestä asti kantautuvan tuskan.

– Mariaaa!

Vertahyytävä huuto olisi täyttänyt satamalaiturille näytöstä katsomaan kerääntyneiden korvat, elleivät ne olisi jo täyttyneet kuiskutteluista, joissa mies, Günther, oli todennäköisesti itse syyllinen. Joku takanamme tiesi, että Güntherilla ja Marialla oli ollut ongelmia jo aiemmin Panamassa. Ruotsinkielinen pariskunta vieressäni epäili kyseessä olevan vakuutuspetos tai pesukoneonnettomuus; Ruotsin kieli ei ollut koskaan ollut vahvin osa-alueeni sukunimestäni huolimatta.

– Mister Tabell! Ojenna kätesi!

Dom, hinaus- ja pelastusoperaatiosta vastuussa olevan Raiatean telakan johtaja, oli vetää minut veteen loikatessaan satama-altaaseen ajaneen pelastusveneen keulasta satamalaiturille, kun hän repäisi koko terveen polynesialaismiehen 160 kilon painollaan tukea antamaan ojentuneesta kädestäni. Vain matala painopisteeni, mäyräkoiramaiset vatsalihakseni ja bruceleemainen reaktiokykyni esti meitä molempia kaatumasta satama-altaaseen.

– Miten pelastusoperaatio etenee Dom?

– Fantastisesti Sami! Dom otti kiinni molemmista olkapäistäni ja ravisteli minua. – Fantastisesti! Pojat saivat hinattua Marian riutalta kovasta aallokosta huolimatta juuri ennen kuin raato olisi repeytynyt aivan tuusan nuuskaksi nousuveden tullessa. Me teimme sen! Dom löi minua olkapäille ja hymyili leveästi. – Tällä tavoin me hoidamme asiat Ranskan Polynesiassa. Laita tämä siihen seuraavaan kirjaasi herra kirjailija.

Dom ei vaivautunut peittelemään onneaan. Domin hymy ylettyi kultaisesta korvarenkaasta toiseen. Tahitilaisranskalainen telakan johtaja oli sukinut innostuksissaan vitivalkoiseksi vaalennettuja lyhyitä hiuksiaan, niin että ne sojottivat kohti taivaita kuin lyhyeksi kynitty afro, teräviä piikkejä, joihin jokainen irtoseteli saarella jotenkin löysi tiensä. Pormestari, saaren suurimman telakan ja ainoa pelastusfirman omistaja yhdessä ja samassa melkein kaksimetrisessä pulleassa paketissa. Tänään olisi Domin vuoden 2020 isoin tilipäivä.

– Mariaa! Mariaaa! Mariia! Marian eteen polvistunut Günther huusi vieressämme vielä entistäkin kovempaa.

Dom vavahti huutoa taaksepäin ja naurahti sitten epävarmasti peittääkseen säikähdyksensä. Dom ei ollut huomannut aiemmin koko miestä.

– Maria!

Dom otti minusta kiinni ja painautui lähemmäksi, kun Günther alkoi lyödä käsiään laituriin. Pelastustöissä viimeiseen asti mukana olleen Güntherin kumartuessa lyömään otsaansa asfalttiin hänen valkoisen puuvillapaitansa kaula-aukosta tippui kala. Se sätki kuin kuivalla maalla.

– Älä huolehdi. Vakuutuksesi korvaa kyllä kaikki kulut, Dom yritti lohduttaa Güntheria. Dom vei kätensä Güntherin hartioiden yläpuolelle ja taputti häntä rohkaisevasti selkään. – Me saamme Marian vielä kuntoon. Pojat kääntävät hänet ympäri ja paikkaavat haavat. Saat siitä iloa vielä moneksi vuodeksi, Dom sanoi ja yritti pyyhkäistä Güntherin selkään jättämänsä mustan öljytahran pois, mutta se ei lähtenyt.

Musta merkki oli jämähtänyt kiinni Güntherin selkään kuin Cainin merkki Abelin veljelle. Satamalaiturilla pällistelevän lynkkausporukan piirissä oli syntynyt vakaa yhteisymmärrys siitä, että Günther oli todennäköisesti itse syyllinen tapahtumiin.

– Laittakaa koneet päälle! Dom huusi.

Samalla hetkellä Domin miehien Mariaan asentamat pumput pyörähtivät käyntiin. Maria alkoi syöstä merivettä sisältään kaikkiin neljään pääilmansuuntiin.

– Maria, Günther vaikersi hiljaa minisateenkaarien muodostuessa satama-altaan ympärille syntyneeseen sumuun.

Sitä mukaa, kun Güntherin purjevene tyhjeni merivedestä, Domin miehet ujuttivat leveitä hihnoja rungon ympärille, jotta purjevene saataisiin käännettyä ympäri ja nostettua ylös satama-altaasta. Günther itse ei pystynyt toistamaan kuin purjeveneensä nimeä, mutta Mark oli pian selvittänyt satama-altaan ympärille kokoontuneilta telakan työntekijöiltä ja muilta purjehtijoilta koko tarinan.

Saksalaisen Güntherin Maria, 42-jalkainen Bavaria-purjevene, oli törmännyt Raiatean saarta ja sen laguunia ympäröivään koralliriuttaan aamuyöllä juuri ennen auringonnousua.

– Se tietää aina ongelmia, kun poijuja täynnä olevalle alueelle myös ankkuroituu veneitä, Mark selitti minulle. – Sataman poijuihin köysillä kiinnittyneet veneet liikkuvat pientä kymmenen metrin säteistä ympyrää, kun taas 25 metriin 75 metrin ketjulla ankkuroituneet veneet saattavat kiertää halkaisijaltaan melkein 75 metrin ympyrää.

Mark piirsi telakan hiekkaan kaavion.

– Sen lisäksi poukamassa on vielä sekaisin katamaraaneja ja yksirunkoisia purjeveneitä.

Jostain syystä Mark piirsi myös yksirunkoisen ja kaksirunkoisen purjeveneen hiekkaan kuin en tietäisi mikä niiden ero on.

– Katamaraanit liikkuvat aina keula kohti tuulta ankkurissa, kun taas yksirunkoiset asettuvat laguunin sisäisten virtausten mukaisesti.

– Kun tuuli oli muuttanut suuntaansa yöllä, Mariaa liian lähelle ankkuroitunut katamaraani oli tuulen suuntaan kääntyessään alkanut hangata yksirunkoisen Marian poijun kiinnitysköysiä, koska Marian syvempi runko ei ollut kääntynyt tuulen suuntaan, vaan pysynyt laguuniin sisällä virtaavien virtausten mukaisena.

Kiinnitysköysien katkettua Maria oli lähtenyt ajelehtimaan virtausten mukana kohti riuttaa ja repinyt lopulta pohjansa riutan rosoisiin kiviin. Vettä oli alkanut tulvia purjeveneen sisään vauhdilla, mitä yksikään pilssipumppu ei pystynyt käsittelemään.

– Mariaaaa!

Mark oli puhunut aivan liian kovaa. Jokaisen vaiheen kuvailun aikana saksalaismiehen valitus oli taas voimistunut. Ohjasin meidät siirtymään sivummalle.

– Ankkurivahdissa olleiden tanskalaisten tyttöjen olisi tietenkin pitänyt huomata, Mark jatkoi kuiskaten, – että he olivat lähteneet ajelehtimaan, mutta ehkä tytöt olivat nukahtaneet tai, no, kuka tietää. Mark vinkkasi minulle silmää.

Minulla ei ollut aavistustakaan, miksi Mark vinkkasi silmää. Joka tapauksessa kahdesta nuoresta naisesta ei näkynyt enää edes kosteita jalanjälkiä. Heistä oli jäänyt vain kumma kutina ja kaihoisia tarinoita purjehtijoiden illanistujaisiin.

– Tapahtui ankkurivahdissa mitä tahansa, kaikki on kuitenkin aina loppujen lopuksi kapteenin vastuulla, Mark muistutti minua painamalla samaan aikaan rintakehääni etusormellaan.

Mark jäi katsomaan silmiini kuin odottaisi jotain.

– Älkää seisoko siinä paikoillanne kuin 15-vuotiaan kulli! Liikettä niveliin! Dom huusi miehilleen.

Domin miehet olivat sukeltaneet puolen metrin levyiset remmit satama-altaaseen hinatun purjeveneen alle ja kiinnittäneet remmien päissä olevat silmukat nosturin koukkuihin. Dom nousi itse nosturin ohjaksiin nostaakseen purjeveneen ylös.

– Ei ole koskaan hyvä idea ankkuroitua täysin erilaisten veneiden viereen Sami. Eikä ole hyvä idea käyttää vain yhtä narua poijukiinnitykseen, Mark sanoi ja koputti ohimoaan etusormella.

– Sinun kannattaa kuunnella Markia Sami.

Markin vaimo Lisa oli pyllähtänyt paikalle takaamme.

Lisan ei ollut tarvinnut käyttää teräviä yskäisyjä tai kyynärpäitä päästäkseen muiden ohi satamalaiturin eturiviin. Takanamme olevasta telakan yhteissuihkusta juuri tullut Lisa oli kietaissut päälleen kireäksi ohuen ja hyvin, hyvin märän keltaisen polynesialaisen pareon, värikkään lakanan. Pareo ylettyi laskeutumaan rintojen päältä hädin tuskin reisien puoliväliin.

Pidin Lisasta, vaikka hän oli hieman vanhempi. Lisalla oli lyhyet vaaleat hiukset ja Jane Fondan naisellinen vartalo, joka kiristyi läpikuultavaa pareota vasten Lisan nojatessa Markia vasten ja antaessa hänen poskelleen suukon.

– Mark tietää mistä puhuu.

– Mitä?

– Että sinun kannattaa kuunnella Markia. Hän tietää mistä puhuu, Lisa toisti mitä oli sanonut.

Lisan silmissä oli tänään sama säihke kuin hänen yllättäessä minut eilen telakan yhteissuihkussa. Olin ollut pesemässä veneen pohjamaaliin tahriintuneita vaatteitani, kun olin kuullut suihkunoven narisevan. Oven raosta kurkkivan Lisan katseen smaragdinen säihke oli viipynyt pitkään vartalossani, jonka Meira oli vanhoja, kymmenen vuotta sitten Australiasta ostettuja surffausshortseja Suomessa sovittaessani väittänyt jo aikuistuneen. Mitä sekin ikinä tarkoitti? Lisa oli katsonut minua silmiin vain pyytäessään anteeksi.

– Vaikka ei Mark tietenkään ole nähnyt ja kokenut vielä ihan kaikkea, Lisa sanoi ja kosketti minua tuttavallisesti käsivarresta.

Yritin käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Mark ei tiennyt mitään minun ja Lisan eilisestä kohtaamisesta suihkussa ja me molemmat varmasti halusimme pitää kohtaamisen salaisuutena, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Päätin vaihtaa nopeasti puheenaihetta.

– Kävitkö suihkussa?

Heti sanottuani sen ymmärsin, miten typerältä se kuulosti. Miksi ihmeessä kysyin jotain niin itsestään selvää? Hienoa Sami.

– En tietenkään, mistä sai sellaisen käsityksen? Lisa vastasi ja puristi vaaleista hiuksistaan vettä varpailleni.

– Ajattelin vain.

– Minä vain pelleilen