Pelastaja

By Nora Niemi

Piritan elämässä on kaikki hyvin – ainakin paperilla. Hän on saavuttanut lapsuuden unelmansa ja valmistunut lääkäriksi. Hänellä on työ terveyskeskuksessa ja pitkä parisuhde. Mutta miksi Piritasta tuntuu jatkuvasti siltä kuin jotain olisi jäänyt tekemättä? Kun Pirita päättää erota ja lähteä vapaaehtoistyöhön Afganistaniin, elämä muuttuu jälleen merkitykselliseksi. Ja kuinka ollakaan, sodan keskellä Pirita tutustuu myös mieheen, joka on kaikkea mitä hänen ex-puolisonsa ei ollut...-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 11, 2022
• ISBN: 9788728247884

Book preview

Pelastaja

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2014, 2022 Nora Niemi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728247884

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. Ensimmäinen ja viimeinen lyönti

Taivas oli harmaa terveyskeskuksen pölyisten ikkunoiden takana. Pirita hieroi tietokoneen tuijottamisesta väsyneitä silmiään ja nousi sitten tuolistaan.

- Virtanen, Sirkka, hän kutsui ovelta, ja ikäisekseen varsin hyväkuntoisen oloinen vanhempi rouvashenkilö nousi odotustilan muovituoleilta ja lähti tulemaan häntä kohti. Virtanen, nainen, 67 vuotta, rutiinitarkastuksessa kakkostyypin diabeteksen takia. Pirita huokasi. Hän tunsi olonsa yhtä harmaaksi ja yhdentekeväksi kuin sää ikkunan takana. Päivästä toiseen samanlaisia potilaita, elintasosairauksia ja töihinsä väsyneitä sairasloman hakijoita… Kun Pirita oli valmistunut lääkäriksi, hän oli kuvitellut elämänsä muotoutuvan aivan toisenlaiseksi.

Pirita kätteli potilaan katsomatta häntä silmiin ja viittasi hajamielisesti metalliseen tuoliin, että nainen istuisi odottamaan. Sirkka Virtanen asettui tuoliin, risti kätensä ja odotteli kiireettömän oloisena, että Pirita tarkasti hänen potilastietonsa koneelta. Sillä aikaa, kun Pirita selasi selasi tietokoneen ruutua ja hieraisi välillä väsyneitä silmiään, vanhempi rouva poimi käteensä työpöydällä lepäävän esitteen ja kohotti kulmiaan.

- Oletko tämmöistä harkinnut? Sirkka kysyi ja heilutti käteensä poimimaansa Lääkärit ilman rajoja -järjestön esitettä. Pirita havahtui ajatuksistaan ja nosti katseensa, mutta ei jaksanut esittää kiinnostunutta.

- Harkitsinhan minä. Mutta täällä olen töissä kuitenkin, Pirita sanoi, mutta katui saman tien kun kuuli itsekin, kuinka tympääntyneeltä ja sarkastiselta hänen äänensä kuulosti. Hän oli harkinnut kriisityöhön lähtemistä noin kaksi sekuntia ja todennut sen sitten mahdottomaksi. Ajatus oli kiehtova, mutta Janne oli tyrmännyt idean heti alkuunsa, ja Pirita oli itsekin tajunnut, että ei hän mihinkään lähtisi. Haaveilla saattoi aina kaikenlaista, mutta hänen paikkansa oli terveyskeskuksessa puurtamassa. Pirita katsoi pikaisesti potilasta, joka selaili esitettä ja hymyili rauhallisesti itsekseen piittaamatta hänen epäkohteliaisuudestaan, ja sillä hetkellä Pirita näki itsensä ulkopuolisen silmin. Ilmestys järkytti häntä perustuksia myöden. Tällainenko hänestä oli tullut? Elämäänsä kyllästynyt tusinalääkäri, jota ei kiinnostanut työnteko tai potilaan hyvinvointi tippaakaan? Ajatus kauhistutti Piritaa. Hän oli halunnut lapsesta asti lääkäriksi, se oli aina ollut hänen unelmansa, mutta jossain vaiheessa kaikki oli alkanut mennä pieleen. Pirita ei ollut itsekään tajunnut, kuinka usein antoi itselleen luvan käyttäytyä huonosti sillä verukkeella, että oli väsynyt. Ei se ollut potilaan vika, että hänellä oli aina liian kiire.

- Sinun kannattaisi kyllä lähteä, jos vaan voit, Sirkka sanoi ja heilutti kädessään avustusjärjestön esitettä. Hän ei joko välittänyt tai ollut huomannut Piritan tympeää äänensävyä. - Se on hieno kokemus.

- Varmasti on, Pirita myönteli, yrittäen paikata aiempaa tylyyttään. Häntä hävetti aiempi käytöksensä nyt, kun hän oli tajunnut, miten tökerö oli ollut.

- Minä tapasin mieheni siellä, Sirkka kertoi ja hänen silmissään pilkahti jotain, kenties muisto kaukaisesta nuoruudesta, ja se sai hänen katseensa säihkymään.

- Ihanko totta? Pirita yllättyi. - Te olette siis olleet nuorempana vapaaehtoistyössä?

- Kyllä vain. Eihän tätä tämmöistä järjestöä silloin vielä ollut, mutta avustustyössä minä silloin olin, Algeriassa, ja Pentti oli Ranskan muukalaislegioonassa, Sirkka kertoi.

- Ei ole totta, Pirita henkäisi hämmästyneenä kuulemastaan. Vanhasta rouvasta ei olisi ikinä uskonut päälle päin, että hän oli nuorena elänyt sellaisia seikkailuja.

- Usko pois vaan. Siinä oli jotain maagista, kun kaksi suomalaista kohtaa keskellä syvää Afrikkaa. Minä tiesin silloin heti, kun näin Pentin, että tässä se nyt on, mutta hänelle kuulemma valkeni vasta vähän myöhemmin. Me kirjoittelimme pitkään toisillemme, ja tapasimme lopulta Ranskassa. Vasta kun menimme naimisiin, me muutimme takaisin Suomeen, Sirkka kertoi silmät hehkuen. Hänen hymynsä sai Piritankin hymyilemään.

- Uskomaton juttu, Pirita sanoi pudistellen päätään.

- Mutta siinäs kuulet. Jos tilaisuus tarjoutuu, kannattaa lähteä. Ei sitä koskaan tiedä, mitä maailma eteen tuo, Sirkka sanoi ja virnisti niin, että hänen silmäkulmiensa rypyt painuivat syville uurteille. Pirita hymyili hänkin, mutta sitten tuttu sarkasmi puski pintaan.

- Kiitos vain, mutta minulla on elämässä jo ihan tarpeeksi, Pirita vastasi. Se oli tietenkin yksi iso valhe, mutta ei hän voinut vanhalle rouvalle alkaa koko elämäntarinaansa kertoa. Pirita oli määrätietoisesti uskotellut itselleen, että oli saanut kaiken mitä halusikin ja elämä oli sellaista kuin sen kuuluikin olla, mutta jokin kalvoi silti hänen sisuksiaan. Hänellä oli mies ja heillä yhteinen koti, ja hänellä oli ihan hyvä työpaikka, ja paperilla se kaikki kuulosti oikein hienolta, mutta jokin siinä ei täsmännyt. Viime päivinä hän ei ollut enää ollenkaan varma siitä, mitä hänen ja Jannen välillä todella oli. Hän kyllä rakasti miestä, mutta pelkäsi aivan valtavasti että mies ei enää tuntenut samoin häntä kohtaan. Kaikki romanttiset haavekuvat heidän suhteestaan olivat karisseet arjen tieltä, ja vaikka Pirita yritti vakuutella itselleen, että niin tapahtui kaikissa suhteissa kun alkuhuuma oli ohi, tilanne kaihersi hänen mieltään. Hänestä tuntui, ettei hän enää tiennyt, kuka Janne oikein oli, sillä mies ei enää juuri koskaan puhunut hänelle asioistaan. Ja kun Pirita yritti puhua hänelle omasta elämästään, mies ei kuunnellut. Kun Pirita oli maininnut avustustyöstä, Janne oli pitänyt sitä täysin pähkähulluna ideana ja tyrmännyt sen jo ennen kuin Pirita ehti edes kunnolla selittää, mitä suunnitteli. Maailma, joka oli ollut kiehtova ja avoin kun Pirita oli valmistunut lääketieteellisestä, oli kutistunut mitättömäksi, pienen paikkakunnan ja puuduttavien rutiinien maailmaksi.

- No, ei sitä koskaan tiedä, Sirkka sanoi hymyillen ja palautti ajatuksiinsa uppoutuneen Piritan takaisin todellisuuteen. - Sinun iässäsi asiat ehtivät vielä muuttua moneen kertaan. Mutta sen minä sanon, että jos mahdollisuus tulee, niin älä epäröi. Takaan, että kadut enemmän sitä ettet lähtenyt kuin sitä jos lähdet! Sirkka sanoi ja iski Piritalle leikkisästi silmää.

Pirita hymyili ja nyökkäsi. Vanhempi rouva varmasti tiesi mistä puhui. Hänen pitäisi jutella vielä Jannen kanssa, kertoa miehelle miltä hänestä tuntui, ja sitten heidän suhteensa alkaisi taas kehittyä parempaan suuntaan. Hän voisi ottaa kriisityöhön lähtemisen puheeksi joskus myöhemmin, kun he olisivat jälleen saaneet heräteltyä sen läheisen yhteyden, joka oli tehnyt heistä erottamattomat suhteen alkumetreillä. Pirita vilkaisi vastakkaisella tuolilla istuvaa vanhaa rouvaa, ja ymmärsi ilmestyksen lailla että hän oli itse vastuussa omasta elämästään. Hän oli ollut aluksi tyly ja inhottava Sirkalle, koska oli niin tympiintynyt työhönsä, mutta siitä huolimatta nainen oli ollut ystävällinen hänelle, eikä välittänyt hänen lapsellisesta kiukuttelustaan.

- Kuulkaahan… Pirita aloitti, ja epäröi hetken mutta rohkaisi sitten mielensä, kun näki Sirkan hyväntuulisen ilmeen. - Ennen kuin menemme asiaan, niin haluan vielä sanoa, että olen pahoillani siitä, kuinka käyttäydyin aluksi. Olen ollut hirveän stressaantunut viime aikoina, ja valitettavasti se heijastuu siihen, miten kohtelen potilaitani. Olen pahoillani jos kohtelin teitä ylimalkaisesti, Pirita sanoi.

- Äläs nyt, hyvinhän sinä pärjäät, Sirkka sanoi silmät hymyillen. - Kyllä minä näin sinusta heti, että tarvitset vain vähän kannustusta. Jos saan sanoa suoraan, niin sinä et ole kummoinen terveyskeskuslääkäri, vaikka ei sinun ammattitaidossasi varmasti mitään vikaa ole. Sinusta vain näkee, ettet ole seurannut unelmaasi.

- Lääkärin työ on minun unelmani, Pirita sanoi, mutta tiesi ettei se ollut koko totuus. Sirkka hymyili ja nyökkäsi niin että näki, että hänkin tiesi että Pirita jätti jotain kertomatta. Hän oli silti niin hienotunteinen, ettei sanonut mitään. Hetken aikaa naiset vain katselivat toisiaan, ja sitten Pirita rykäisi.

- No niin, katsotaanpas sitten miltä teidän sokeriarvonne näyttävät, Pirita sanoi ja siirtyi päättäväisesti takaisin ammattilaisen rooliin. - Olettehan te pitänyt kirjaa aamusokereista niin kuin sovimme?

Kun Pirita neljän jälkeen iltapäivällä lähti töistä kotiin, hän ei saanut Sirkka Virtasen sanoja mielestään. Vanhempi nainen oli saanut hänet ajattelemaan, että hän oli itse vastuussa omasta elämästään. Ei se ollut terveyskeskuksen vika, jos hän ei viihtynyt työssään. Pirita tiesi, että hän tarvitsi enemmän haastetta, ja hän voisi itse vaikuttaa asiaan ja kehittää työtään. Sama päti hänen ja Jannen suhteeseen. Pirita oli ihan turhaan syytellyt mielessään Jannea siitä, että mies oli muuttunut etäiseksi eikä enää näyttänyt rakkauttaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Suhteessa oli aina kaksi osapuolta, ja Pirita voisi itse tehdä ihan yhtälailla parannuksia heidän väleihinsä. Hänen pitäisi vain yrittää vähän enemmän. Kun hän poikkesi kotimatkalla ruokakauppaan niin kuin oli luvannut, hän osti hetken mielijohteesta myös leikkokukkia, niitä itämaisesti maustettuja broilerinfileitä joista Janne piti, ja joista hän itse ei niinkään välittänyt, sekä suklaamoussen ainekset. Hän tekisi tavallista paremman illallisen, kattaisi pöydän kauniisti ja he voisivat pitkästä aikaa rentoutua ja viettää mukavan illan yhdessä.

Pirita oli saanut ruuan melkein valmiiksi, kun Janne tuli kotiin. Hänen kasvoillaan oli se tutuksi käynyt, stressaantunut ja väsynyt ilme kun hän tuli ovesta sisään, mutta keittiöön päästyään hänen ilmeensä kirkastui.

- Mikäs täällä tuoksuu näin hyvälle? Janne kysyi ja kurkisti Piritan olkapään yli paistinpannulle.

- Sinun lempiruokasi, Pirita vastasi hymyillen. Sitten hän tarttui Jannea kevyesti kaulasta ja painoi pienen suukon miehen poskelle.

- Mistäs nyt tuulee? Janne kysyi epäluuloisesti, mutta hänen hymynsä paljasti, että hän oli oikein tyytyväinen näkemäänsä.

- Ei mistään. Ajattelin, että voitaisiin tänään syödä hyvin ja viettää mukava ilta ihan kahdestaan. Sopiihan se sinulle? Pirita kysyi ja huomasi, kuinka hänen sydämensä pamppaili. Jannella oli aina niin paljon töitä ja kiireitä, ettei hänen menoistaan koskaan tiennyt. Ei olisi ensimmäinen kerta, että miehen pitäisi lähteä vielä perjantai-iltana hoitamaan jotain työasiaa. Hän ei ollut halunnut pilata yllätystä kertomalla miehelle etukäteen suunnitelmistaan, mutta hän oli samalla joutunut ottamaan sen riskin, ettei koko suunnitelma toteutuisikaan, jos miehellä oli muita suunnitelmia.

- Sopii sopii, Janne sanoi hajamielisesti hymyillen. - Minä vaihdan nopeasti vaatteet, jos sinulla menee vielä hetki, Janne sanoi ja löysäsi kravattiaan jo mennessään. Pirita nyökkäsi, ja huokasi mielessään helpotuksesta.

Hetkeä myöhemmin he asettuivat Piritan kattaman pöydän ääreen, ja nainen siirsi