Miikan salainen tehtävä

By Marja-Leena Tiainen

Kymmenvuotias Miika on kokenut elämässään kovia. Isä on vankilassa, ja Miika itse asuu lastenkodissa. Kun Miika pääsee asumaan maaseudulle sijaiskotiin tätinsä luokse, asioiden luulisi paranevan. Miika ei kuitenkaan viihdy tätinsä luona ja kaipaa takaisin lastenkotiin. Eniten Miika kaipaa isäänsä. Miika uppoutuu unelmiin ja haavekuviin, joissa hän seikkailee yhdessä isänsä kanssa. Vielä jonain päivänä hän ja isä lähtevät yhdessä kiertämään maailmaa! Kun isä pääsee vankilasta lomalle, Miika on valmis mihin vain isänsä vuoksi – ja niin alkaa Miikan salainen tehtävä. Mutta voiko isään luottaa, tälläkään kertaa?Miikan salainen tehtävä on koskettava nuortenromaani Marja-Leena Tiaiselta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 23, 2022
• ISBN: 9788728438152

Book preview

Miikan salainen tehtävä

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1996, 2022 Marja-Leena Tiainen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728438152

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Luku

— Miika!

Miika on menossa ovella, mutta jähmettyy paikoilleen kuullessaan tätinsä huutavan. Hän kääntyy katsomaan Anjaa. Sydän hakkaa rinnassa. Mitä nyt? Epäileekö se jotain?

— Onhan sinulla nyt varmasti kaikki kirjat mukanasi?

Anjan kysymys saa Miikan huojentumaan. — On on, hän vastaa nopeasti ja lähtee. Anja huutaa vielä jotain perään, mutta Miika on ehtinyt jo verannalle. Hän laskeutuu raput ja on horjahtaa nurin päästyään tasaiselle. Rappujen edusta on jäinen. Kosti ei ole vielä ehtinyt hiekoittaa sitä. Miika kiiruhtaa pihan poikki ja vilkaisee ohimennen navetalle. Kostin haalariasuinen hahmo häivähtää ikkunassa. Kosti on siellä täydessä työn touhussa. Hän on noussut tapansa mukaan jo viideltä. Kosti on lypsänyt kymmenen lehmää ja syöttänyt vasikat ja hiehon. Miika ei tiedä, mikä hieho on, eikä häntä halutakaan tietää. Ei se ole tärkeää. Tärkeää on vain päästä pois, pois…

Päästyään pihapiiristä Miika hiljentää kävelyksi. Härkölään johtava tie on korkeiden lumivallien reunustama. Tie tekee jyrkän mutkan heti Härkölän talon jälkeen ja alkaa sitten laskeutua peltojen läpi Suokontielle. Matkalla Miika ohittaa kaksi taloa: Kiiskien ja Saastamoisten. Molemmissa palavat valot, mutta pihoilla on hiljaista.

Vähän ennen turkistarhan tienhaaraa Miika seisahtuu. Hän kyykistyy lumivallin viereen. Sydän rupeaa jyskyttämään uudestaan, kun tarhalta päin alkaa kuulua lähestyvien askeleiden ääniä. Tulija kävelee tasaisen rivakasti; lumi narskahtelee kenkien alla. Miika painautuu yhä kyyrympään. Vatsassa tuntuu nipistys. Vatsa on ollut kipeä eilisestä lähtien. Kipu alkoi siitä hetkestä, jolloin hän teki päätöksensä.

Minä lähden huomenna. Enkä tule takaisin!

Askeleet pysähtyvät risteyksessä. Miika pystyy piilopaikassaan kuvittelemaan, miltä tiehaaraan seisahtunut Tanja nyt näyttää. Tyttö vilkuilee ympärilleen. Hän katsoo ensiksi Härkölään ja kääntää sitten katseensa Suokontielle. Tytön ilme on hämmentynyt. Hänen tekee mieli huutaa, mutta hetken harkittuaan hän päättääkin jatkaa matkaansa. Miika kuulee askeleiden loittonevan. Vähitellen ne häipyvät kuulumasta kokonaan.

Miika hengähtää syvään. Varovasti hän kurkkaa penkan yli. Aurinko on jo nousemassa. Ensimmäiset säteet kultaavat pellon reunassa kasvavien kuusten latvat. Säteet valaisevat liikkumattoman maiseman, pellot, ladot ja kauempana näkyvien varjotalojen katot. Kettujen ääniä ei kuulu. Ilmassa leijuu tarhan tympeän pistävä haju.

Tanja on ehtinyt jo risteykseen. Hän vilkaisee taaksensa. Miika sävähtää ja painuu vaistomaisesti kyykkyyn. Ei kai se vain nähnyt? Miika jää istumaan maahan. Hän kovertaa lumivallista nokareen lunta ja pistää sen suuhunsa. Imeskellessään lunta hän tarkistaa, että rahat ovat repun sivutaskussa. Viisikymmentä markkaa; kyllä niillä pitäisi kaupunkiin päästä.

Miika kyyköttää piilopaikassaan aina taksin tuloon saakka. Kun ovi on läimähtänyt ja auton ääni häipynyt, hän nousee pystyyn. Jalkoja pistelee, mutta juostessa ne vertyvät. Maitolavan luona Miika pysähtyy vetämään henkeä. Tähän saakka kaikki hyvin.

Hän lähtee kävelemään tien oikeaa reunaa. Hetken kuluttua takaa lähestyy auto. Miika nostaa kätensä ja alkaa viittilöidä.

Auto seisahtuu. Datsunin ratissa istuu Härkösten naapuri, Sulo Kiiski. Mies on yksineläjä, asustelee pienessä vihreässä mökissä Härköläntien varressa.

— Jäitkö kyydistä? Kiiski kysäisee, kun Miika kapuaa kyytiin.

— Nukuin, pommiin, Miika vastaa hengästyneellä äänellä.

— Moneltako sinun koulusi alkaa?

— Kahdeksalta.

Kiiski sanoo vievänsä Miikan ala-asteelle. Miikalle tulee kiire selittää: — Oikeastaan minun pitäisi olla kahdeksalta hammaslääkärissä. Jos jättäisit minut terveyskeskuksen kohdalla pois.

— Passaahan se sekin. Kiisken ukko ruopaisee rukkaskädellään nenänalustaansa. Hän kertoo olevansa menossa tapaamaan vanhaa äitiään, joka asuu kunnan palvelutalossa.

— Muori täytti juuri yhdeksänkymmentä. Mutta vielä vain yksin asustelee.

Matka kestää vartin. Terveyskeskuksen kohdalla Miika nousee kyydistä ja kiittää Kiisken ukkoa kyydistä. Kun Datsun on häipynyt näkyvistä, Miika kääntyy ja lähtee juoksemaan päinvastaiseen suuntaan. Hänellä ei ole tarkkaa selvyyttä linja-autoaseman sijainnista, mutta hetken päästä rakennus löytyy. Koppelon kirkonkylä ei ole iso. Siellä on kolme ruokatavarakauppaa, huoltoasema, kaksi kirkkoa ja pari pankkia.

Linja-autoasemakaan ei ole iso. Keltaiseksi maalatun puutalon toisessa päässä on kuppila ja Matkahuolto. Toisessa päässä taloa on matkustajien odotustila sekä kioski. Aseman edustalla seisoo bussi. Kuljettaja istuu paikoillaan, mutta yhtään matkustajaa ei näy kyydissä.

— Pääseekö tässä bussissa kaupunkiin? Miika kysäisee.

— Kaupunkiin? Kuljettaja luo läpitunkevan katseen Miikaan. Miikan sydän hypähtää. Hän pelkää kuljettajan aavistavan hänen olevan karkuteillä, mutta mieli rauhoittuu samassa, kun kuljettaja jatkaa: — Jos sinä kaupunkiin haluat, niin sinun on odoteltava tunti. Sitten tähän tulee linjuri, jolla pääset sinne.

Miika kiittää tiedosta ja siirtyy aseman taakse. Hän piiloutuu roskalaatikoiden väliin siltä varalta, että joku ohikulkija alkaisi ihmetellä, miksei hän ole koulussa.

Tähän asti kaikki hyvin, Miika rauhoittaa itseään. Kaikkihan on sujunut kuin rasvattu! Enää pari, kolme tuntia ja hän on kaupungissa. Hän tapaa Siirapin ja muut tutut. Miikaa alkaa hymyilyttää. Hän näkee silmissään Siirapin yllättyneen naaman. Siirappi on takuulla tyytyväinen, kun minä tulen takaisin, Miika ajattelee.

Hän vilkaisee kelloaan. Vielä viisikymmentäviisi minuuttia. Hän ottaa repusta banaanin ja alkaa syödä. Aamulla olo oli niin jännittynyt, ettei hän ollut saanut alas kunnolla edes kaakaolasillista. Anja yritti tuputtaa puuroa, mutta sen hajukin oksetti. Vieläkin vatsaa kuumottaa, mutta enää sitä ei kivistä.

2

Luku

Miika on kaupungissa ennen puoltapäivää. Hän lähtee painumaan kovaa vauhtia kohti Purolaa, kunnes muistaa, että Siirappi ja muut pojat ovat vielä koulussa.

Miikan kiire muuttuu lönköttelyksi. Hän käy Citymarketissa pelaamassa pelejä ja jatkaa sitten matkaansa toiseen isoon markettiin.

Aika kuluu hitaasti. Nälkäkin alkaa kiusata. Miika päättää lähteä Purolaan. Kukaties hän pääsee livahtamaan huomiotta keittiöön. Jääkaapissa on aina ruokaa. Jos ei muuta niin Keijun eväitä.

Lastenkodin pihalla Miika seisahtuu. Piha on autio. Lunta on täällä vähemmän kuin maalla, mutta silti pojat ovat onnistuneet rakentamaan melkoisen lumilinnan. Linnan liepeillä on käyty hirmuista sotaa. Miika tuntee väristyksiä ihossaan ajatellessaan, että pian hän olisi noissa leikeissä mukana. Miten