Rykmentti rakastuu

By Denys Aston

Veikeä tarina everstin tyttärestä, joka rakastuu omapäiseen kapteeniin.Unisimmatkin miehet heräävät, kun uutinen leviää: everstin tytär on saapumassa vierailulle rykmenttiin! Toisaalta tytön perheeseen liittyy ennakkoluuloja; ovathan eversti ja hänen vaimonsa eronneet. Millaisen mallin se on antanut tyttärelle? Saavuttuaan paikalle Corinna Wereker laittaa miesten päät pyörälle. Hän itse yrittää parhaansa olla rakastumatta kapteeni Ankerschmidtiin ajatellen, ettei hänellä ole mahdollisuuksia miehen suhteen. Mutta olisiko sittenkin?Rykmentti rakastuu on kepeä ja riemukas romanssi, jossa viehkeä Corinna kohtaa vertaisensa, kiihkeän kapteenin.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 1, 2023
• ISBN: 9788726960051

Book preview

Rykmentti rakastuu

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1952, 2022 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726960051

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I LUKU

UUTINEN UPSEERIKERHOLLA.

Upseerikerhossa oli tänään hyvin hiljaista. Eilen illalla oli vietetty kapteeni Ankerschmidtin syntymäpäiviä perusteellisesti. Aamulla aikaisin oli tullut äkkiherätys — eversti oli keksinyt määrätä ylimääräisiin harjoituksiin. Ne, jotka eivät olleet jo menneet yöpuulle, olivat nyt kokoontuneet tänne torkkumaan. Joku luki vielä lehtiä, ja pari nuorta luutnanttia keskusteli laiskasti eilisestä illasta ja he toistivat parhaita kuulemiaan sukkeluuksia.

— Mikä saamari sai everstin keksimään marssin juuri tänä aamuna? kapteeni Schmerz sanoi harmistuneena. — Se mies ei varmastikaan ikänä ole ollut nuori!

— Hiljaa, Schmerz! sanoi ankara ääni nojatuolin syvyyksistä huoneen toisesta nurkasta. — Täällä ei siedetä yhtään pahaa sanaa everstistämme. Ettekö vielä sitä tiedä?

— Tiedän, tiedän, mutta sanon sittenkin, että eversti …

— Suu kiinni, lihava majuri murahti sohvalta. — Näyttäkää ensin, mihin kelpaatte tässä maailmassa, ennenkuin arvostelette sellaista miestä kuin meidän everstiämme.

Kapteeni punastui ja vaikeni. Merkillisiä miehiä nämä — voivat olla häijyjä kuin pahukset kelle tahansa, mutta eversti — siihen ei saanut kajota! Siellä, mistä hänet oli siirretty tänne homehtumaan, oli päällikön moittiminen ollut hauskinta ajanvietettä. Ja hyvä mies sekin oli ollut pohjaltaan. Tämä oli ankara kuin leijona ja vaati miehiltään melkein mahdottomia. Mutta ei — häntä ei saanut arvostella, ei hiiskuakaan!

Kapteeni nousi ja lähti pahantuulisena kerhosta. Ilta-aurinko paistoi lämpimästi ja leppeä tuuli, joka puhalsi avonaisten ikkunoiden kautta huoneeseen, tuuditti lihavan majurin suloisesti unten maille.

— Schwarz kuorsaa niin epämusikaalisesti, valitti kapteeni Ankerschmidt väsyneesti. — Minulla on vanha täti, joka aina nukkuu seurassa, mutta hän kuorsaa niin naisellisen viehkeästi, että sitä kuuntelee oikein mielellään. — Mutta Schwarz …

— Suokaamme hänelle vähän lepoa, sanoi muuan pitkä kapteeni, — ajatelkaa, miten hän teki työtä eilen. Harva mies on niin ahkerasti kallistellut lasia kuin Schwarz.

— Totta, levätköön! sanoi kapteeni Ankerschmidt.

Samassa joku aukaisi oven ja paiskasi sen kovakouraisesti kiinni jälkeensä.

— Hiljaa, sinä onneton, hiljaa, ajattele hermojamme, pitkä kapteeni huusi epätoivoisella äänellä. — Pääni on kuin jättiläispallo täynnä hermoja, mies!

— Herätkää, sanoi vastatullut, — herätkää ja liidelkää kuin perhoset koteloistanne tänne — saatte kuulla uutisen!

— Huomenna — ei tänään, murahti kapteeni Ankerschmidt.

Mutta luutnantit olivat jo tulleet uutisentuojan luo.

— Mitä uutisia, herra kapteeni? Neljään viikkoon emme ole kuulleet yhtään uutista. Herätkää!

Majuri Schwarz raotti silmiään.

— Mitä saamarin meteliä te pidätte? Antakaa ihmisen levätä.

Kapteeni von Grüning veti tuolin keskelle lattiaa ja istuutui.

— Mitä te maksatte uutisesta? hän kysyi.

— Minä kerron sen ilmaiseksi, pitkä kapteeni sanoi, — Elka on saanut varsan.

— Väärin, sanoi kapteeni von Grüning.

— Severin on saanut arestia, arvaili luutnantti.

— Olisiko se mikään uutinen? sanoi kapteeni von Grüning halveksivasti. — Yritä sinä, Ankerschmidt!

— Hans on mennyt kihloihin, sanoi kapteeni Ankerschmidt.

— Se olisi vielä tavallisempi asia kuin Severinin joutuminen arestiin, sanoi kapteeni von Grüning. — Sanoinhan, että minulla on uutinen!

— Älä riko rauhaamme, sanoi majuri Schwarz unisesti. — Käy tähän sohvalle, peitä kasvosi sanomalehdellä ja nuku!

— Kuulkaa siis: huomenna saapuu tänne …

Kapteeni von Grüning vaikeni — hän katsoi ympärilleen ja hymyili.

— Kuka? kysyivät luutnantit jännittyneinä.

— Grüningin isoäiti, murahti majuri Schwarz.

— Everstin tytär!

Unisimmatkin heräsivät äkkiä. Everstin tytär! Kaikki tiesivät, että everstillä oli tytär, joka asui äitinsä kanssa jossakin — eversti oli erossa vaimostaan ja tytär oli äidin luona. Kukaan ei hyväksynyt naista, joka oli voinut jättää heidän everstinsä, ja tytär oli tietysti samanlainen, koska hän asui äitinsä eikä isänsä luona. Tytär oli kerta kaikkiaan tuomittu.

— Mitä hän täällä tekee? kysyi Schwarz.

— Tulee katsomaan isäänsä — omatunto on kai viimeinkin herännyt, sanoi pitkä kapteeni kuivasti.

— Keltä sinä sen kuulit? kysyi kapteeni Ankerschmidt.

— Hermine von Zauning tiesi sen tietysti jo, vastasi kapteeni von Grüning. »Tietysti muotinukke, joka aikoo murskata meidät», hän sanoi.

— Meitä hän ei murskaa, sanoi majuri Schwarz kylmästi. — Me kuulumme everstin leiriin.

— Minkähän näköinen hän on? sanoivat luutnantit innostuen. — Jos hän on isänsä näköinen, toivomme, että hän viipyisi hyvin kauan täällä.

— Aivan äitinsä kuva, sanoi joku valittavalla äänellä.

— Kuka tietää, minkä näköinen äiti on? sanoivat luutnantit. — Ehkä hänkin on hauskan näköinen.

— Mahdotonta, sanoi majuri Schwarz, — ehkä kaunis — sanoin ehkä — mutta hauskan näköinen — mahdotonta! Ja tyttö on varmasti samanlainen hirviö kuin äiti. Ohhoo — sitä pitää sitten tanssittaa! Mutta Schwarz nyrjäyttää mieluummin molemmat jalkansa kuin tanssii sen tytön kanssa, sen minä takaan! Hyvää yötä nyt.

Hän asettui mukavaan asentoon ja nukahti.

— Tule ulos, Ankerschmidt, sanoi kapteeni von Grüning. — Tehdään pieni kävely, ennenkuin menemme nukkumaan.

Kapteenit Ankerschmidt ja von Grüning olivat lapsuudentovereita ja aina yhdessä. He olivat toistensa täydellisiä vastakohtia, kapteeni von Grüning oli vaalea, puhelias, aina hyväntuulinen, kapteeni Ankerschmidt tumma, vakava, sulkeutunut.

— Minä olen joka tapauksessa utelias näkemään hänet, sanoi kapteeni von Grüning heidän kävellessään metsätiellä. — Täällä maailman unohtamassa sopessa on jokainen vaihtelu tervetullut.

— Minun puolestani hän olisi saanut pysyä Unkarissa, sanoi kapteeni Ankerschmidt.

— Ei äiti asu Unkarissa, hänhän on uusissa naimisissa ja asuu nyt jossakin Romaniassa.

— Vai niin. Mitähän eversti sanoo? Pelkään, että saamme kokea kovia lähiaikoina, Grüning.

— Mies parka. Jos Hermineen voi luottaa, on