Tirant Valkoinen 1

By Joanot Martorell and Marti Joan de Galba

Toiminnantäyteinen seikkailukertomus 1400-lukulaisesta ritarista!Kun neidot kaipaavat pelastajaa ja uroteot tekijäänsä, paikalle ratsastaa urhea seikkailija Tirant Valkoinen. Ritari sotii, osallistuu turnajaisiin ja tekee kaikkensa voittaakseen puolelleen ihanan neito Carmesinan sydämen. Humoristinen ja jännittävä Tirant Valkoinen on katalaaninkielisen kirjallisuuden merkkiteos, joka vaikutti esimerkiksi Don Quijoten syntyyn. Teos on julkaistu kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen.Toiminnallinen ja hauska ritariromaaniklassikko renessanssiajalta!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 24, 2023
• ISBN: 9788728405543

Book preview

Tirant Valkoinen 1

Translated by Paavo Lehtonen

Original title: Tirant lo Blanc

Original language: Catalan

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2023 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728405543

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Herramme Jeesus Kristuksen ja hänen kunnianarvoisan ja pyhän äitinsä, Neitsyt Marian, kunniaksi ja ylistykseksi alkavat tämän kirjan nimeltä TIRANT VALKOINEN sanat, ja sen omistaa ritari Joanot Martorell Hänen Korkeudelleen, Portugalin prinssille don Ferdinandille.

Omistus

Kaikkein ylhäisin, urhein ja loistavin kruununprinssi:

Vaikka minä olen kuullut teidän hyveistänne, minä olen niistä selvemmin tietoinen siksi että Teidän Korkeutenne on osoittanut kiinnostuksensa niiden entisaikojen maineikkaiden ritareiden urotekoihin joita runoilijat ja historioitsijat ovat ylistäneet teoksissaan, ikuistaen heidän muistonsa ja uljaat sankaritekonsa, ja erityisesti maineikkaaseen ritariin Tirant Valkoiseen, jonka suurenmoiset ja ritarilliset urotyöt loistavat kaikkia muita kirkkaampina, aivan niin kuin aurinko himmentää loistollaan planeetat. Hän kukisti urhoollisesti monia kuningaskuntia ja maakuntia, tarjosi ne toisille haluten itselleen vain yksinkertaisen kunnian voitoistaan, ja myöhemmin hän valloitti koko Kreikan keisarikunnan takaisin turkkilaisilta, jotka olivat pakottaneet kristityt ikeensä alaisiksi.

Koska yllä mainittu kertomus on kirjoitettu englanniksi ja Teidän Korkeutenne on suosiollisesti pyytänyt minua kääntämään sen portugaliksi uskoen että minä olen viettänyt jonkin aikaa Englannissa ja tunnen tuon saaren kielen paremmin kuin muut — mitä pyyntöä minä pidän erittäin tervetulleena käskynä, sillä minun ritarivalani velvoittaa minut tekemään tunnetuksi aikaisempien ritareiden rohkeuden ja varsinkin siksi että kirjan aiheena on ritarikunnan säännöstö — ja kun ajattelen riittämättömyyttäni ja minua painavia hallintotehtäviä ja perheasioita kuten myös kohtalon aiheuttamia vastoinkäymisiä jotka eivät suo mielelleni rauhaa, minä olisin voinut oikeutetusti kieltäytyä tehtävästä, mutta turvautuen Korkeimpaan Hyvään joka auttaa kaikkia jaloja pyrkimyksiä, korjaa ihmisten heikkoudet ja saattaa kaikki hyveelliset yritykset päätökseen ja luottaen siihen että Teidän Korkeutenne antaa anteeksi tähän kirjaan huolimattomuudesta tai tietämättömyydestä päässeet tyyliin tai esitystapaan liittyvät virheet, minä rohkenen kääntää sen en vain englannista portugaliksi ja myös portugalista Valencian kansanmurteelle, jotta synnyinmaani voi iloita ja oppia monista tässä kerrotuista kelpo urotöistä. Siksi minä pyydän Teidän Korkeuttanne ottamaan vastaan tämän hänen uskollisen palvelijansa teoksen, sillä jos siihen sisältyy virheitä, syy on englanninkielessä, jonka joitakin sanoja on mahdoton kääntää. Pitäkää mielessä minun alamainen rakkauteni ja alituinen haluni palvella teitä ja suokaa anteeksi kömpelyyteni esittäessäni moninaisia ajatuksia. Välittäkää ne palvelijoillenne ja muille, jotta he voivat oppia niissä piilevän viisauden ytimen, joka kehottaa heitä rohkeasti olemaan kavahtamatta vaativia urotekoja, puolustamaan jaloja asioita ja tukemaan yhteistä hyvää, jota varten ritarilaitos perustettiin.

Samaten tämä kirja suo valoa hengen ritareille, koska se hyökkää pahetta ja luonnottomia tekoja vastaan, ja jotta toisia ei syytettäisi tästä löytyvistä virheistä, minä, Joanot Martorell, otan kaiken vastuun haluamatta jakaa sitä kenenkään kanssa, sillä minä olen kääntänyt tämän kirjan Portugalin kaikkein ylhäisimmän kruununprinssin don Ferdinandin palveluksessa. Aloitettu tammikuun toisena päivänä vuonna tuhatneljäsataakuusikymmentä.

Esipuhe

Kuten selvä kokemus osoittaa, muistin vajavaisuus, joka saattaa unohduksiin entisaikaisia urotöitä sekä myös meidän aikamme vereksiä tapahtumia, on tehnyt aiheelliseksi, hyödylliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi kirjoittaa talteen entisaikojen voimakkaiden ja rohkeiden miesten urotyöt. Tällaiset miehet ovat kirkkaimpia peilejä, oikeamielisen opetuksen esimerkkejä ja lähteitä, kuten jalo puhuja Tullius on meille kertonut.

Pyhästä Kirjasta me luemme tarinoita pyhistä isistä ja heidän hurskaista urotöistään, uljaasta Joosuasta ja kuninkaista, Jobista, Tobiaasta ja mahtavasta Juudas Makkabista, ja samoin tuo erinomainen runoilija Homeros kertoo kreikkalaisten, troijalaisten ja amatsonien sankaritöistä kuten Titus Livius kertoo roomalaisista kuten Scipio, Hannibal, Pompeius, Octavianus, Marcus Antonius ja monet muut. Me luemme myös Aleksanterin ja Dariuksen taisteluista, Lancelotin ja muiden ritareiden seikkailuista, Vergiliuksen, Ovidiuksen, Danten ja muiden runoilijoiden runomuotoisista historioista, apostolien, marttyyrien ja muiden pyhimysten pyhistä ihmeistä ja ihmeteoista, Johannes Kastajan katumuksesta, Maria Magdalenasta, Paavali Erakosta, Pyhästä Antoniuksesta, Pyhästä Onofriuksesta ja Egyptin Pyhästä Mariasta. Lukemattomia tarinoita on kirjoitettu muistiin jotta ne eivät unohtuisi.

Maineen ja ikuisen kunnian ovat ansainneet kaikki urheat miehet ja varsinkin ne jotka ovat vaarantaneet henkensä isänmaan puolesta, sillä me luemme että kunniaa ei voi saavuttaa ilman rohkeita urotöitä eikä onnea ilman uskaliaisuutta. Urheat ritarit ovat aina pitäneet kuolemaa häpeällistä pakoa parempana. Pyhimysmäinen Juudit uskalsi miehisen rohkeasti surmata Holoferneksen ja vapautti näin kaupunkinsa sorrosta. Niin monia kirjoja on kirjoitettu ja laadittu vanhoista tarinoista että ihmismieli pystyy tuskin käsittämään niitä kaikkia.

Muinaisina aikoina ritarilaitosta pidettiin niin suuressa arvossa että vain aseiden käytössä urheat, järkevät, voimakkaat ja taitavat hyväksyttiin siihen. Ruumiillista voimaa ja rohkeutta pitäisi käyttää viisaasti, sillä järkevyyden ja sotataidon avulla vähälukuiset ovat usein voittaneet monilukuiset, kukistaneet vihollisensa neuvokkuuden ja oveluuden avulla. Tästä syystä antiikin kansat järjestivät aseleikkejä ja turnajaisia, opettivat nuorilleen urheutta ja pelottomuutta vihollisen edessä. Ritareille tulisi osoittaa kunnioitusta ja arvonantoa, mitä ilman valtakunnat ja kaupungit eivät voisi elää rauhassa, kuten apostoli Luukas meille kertoo. Rohkea soturi ansaitsee mainetta ja kunniaa, ja koska toisten muistamisen arvoisten ritareiden loistavasta seurasta me tapaamme Tirant Valkoisen, tämä kirja ylistää hänen urotöitään, kuten seuraavat tarinat meille kertovat.

Warwickin William

I

TÄSTÄ ALKAA TIRANTIN ENSIMMÄINEN KIRJA, JOKA KERTOO WARWICKIN KREIVIN ULJAISTA UROTÖISTÄ HÄNEN PYHIMYSMÄISINÄ VIIMEISINÄ PÄIVINÄÄN

Ritarisääty on siinä määrin loistava että sitä kunnioitettaisiin suuresti, kunhan vain itse ritarit pyrkisivät päämääriin joita varten se aikoinaan luotiin. Jumalallinen Sallimus on asettanut seitsemän planeettaa vaikuttamaan meidän luontoomme ja näin antanut meille taipumuksen tehdä syntiä ja harjoittaa paheita, mutta meidän maailmankaikkeutemme luoja on suonut meille vapaan tahdon, joka silottaa meidän heikkouksiamme, jos me käytämme sitä hyvin ja elämme hyveellisesti. Tästä syystä tämä kirja jaetaan seitsemään pääosaan, jotka ilmentävät kunnioitusta ja arvostusta jonka he ansaitsevat lähimmäistensä parissa.

Ensimmäisessä osassa käsitellään ritarilaitoksen alkuperää; toisessa ritarikuntaa ja ritarikutsumusta; kolmannessa kokeita joihin ritariksi pyrkivät ylimykset tai aateliset joutuvat; neljännessä tapaa jolla heidät tulisi lyödä ritareiksi; viidennessä heidän aseittensa merkitystä; kuudennessa ritarille sopivaa elämää ja käytöstä; ja seitsemännessä hänelle kuuluvaa kunniaa. Näitä ritariuden seitsemää osaa käsitellään asianmukaisessa järjestyksessä myöhemmässä luvussa. Nyt aluksi me kerromme tuon uljaan ja pelottoman ritarin ja ritariuden isän, Warwickin kreivin Williamin rohkeista teoista hänen myöhempinä pyhimysmäisinä vuosinaan.

II

MITEN WARWICKIN KREIVI WILLIAM PÄÄTTI KÄYDÄ PYHÄLLÄ HAUDALLA JA ILMOITTI VAIMOLLEEN JA PALKOLLISILLEEN LÄHESTYVÄSTÄ LÄHDÖSTÄÄN

Englannin rikkaalla, viljavalla ja miellyttävällä saarella eli Warwickin kreivi William, urhea jalosyntyinen ja perin hyveellinen ritari, joka viisaudellaan ja kekseliäisyydellään oli palvellut ritariaatetta kunniakkaasti ja jonka maine oli levinnyt ympäri maailman. Vetreässä nuoruudessaan hän oli vaarantanut henkensä taistelussa, sotinut maalla ja merellä ja voittanut monia turnajaisia. Hän oli kukistanut seitsemän kuningasta ja ruhtinasta, johtanut kymmenen tuhannen miehen armeijoita ja oli osallistunut viisiin suuriin turnajaisiin ja saavuttanut aina kunniakkaan voiton.

Kun tämä urhea kreivi oli saavuttanut viidenkymmenenviiden vuoden iän, hän oli saanut jumalaisen innoituksen lähteä pyhiinvaellukselle Pyhälle Haudalle Jerusalemiin, missä jokaisen kristityn pitäisi käydä sovittamassa syntinsä. Tämä hyveellinen kreivi halusi katua monia kuolemia joita hän oli aiheuttanut sodissa ja turnajaisissa.

Tehtyään päätöksensä hän kertoi siitä yhtenä iltana vaimolleen. Hyveellisyydestään ja viisaudestaan huolimatta hänen vaimonsa masentui suuresti ja hänen naisensydämensä paljasti nopeasti levottomuutensa.

Seuraavana aamuna kreivi kutsui palkollisensa, niin miehet kuin naisetkin, ja lausui heille seuraavat sanat: Lapseni ja uskolliset palvelijani, Jumala on katsonut hyväksi että minä eroan teistä. Minun paluuni on epävarma, koska matkani on perin vaarallinen, ja siksi minä haluan nyt palkita teitä palveluksistanne.

Hän lähetti hakemaan suuren kulta-arkkunsa ja maksoi heille niin avokätisesti että he olivat kaikki tyytyväisiä. Sitten hän uskoi maansa kreivittären hoitoon, vaikka heillä olikin pieni poika, ja hän teetti kultasormuksen jossa oli kaksi vaakunaa: hänen omansa ja vaimonsa. Sormus oli tehty niin taidokkaasti että se voitiin halkaista kahtia, mutta vasta kun ne oli liitetty yhteen, molemmat vaakunat voitiin nähdä.

Tehtyään tämän kaiken hän kääntyi hyveellisen kreivittären puoleen ja lausui hellästi:

III

MITEN KREIVI KERTOI VAIMOLLEEN LÄHDÖSTÄÄN JA MITÄ TÄMÄ VASTASI

Todisteet joita minulla on sinun rakkaudestasi ja ihanasta luonteenlaadustasi, rakas puolisoni, tekevät suruni kaksinkertaiseksi, sillä sinun hyveellisyytesi on valloittanut minun sydämeni ja eromme surettaa sieluani, ja kuitenkin toivo lohduttaa minua, koska minä tunnen sinun hyvät työsi. Minä luotan siihen että sinä hyväksyt minun lähtöni kärsivällisesti, ja jos Jumala niin suo, sinun rukoustesi saattamana minun matkani on pian ohi. Minä uskon poikani, palvelijani, vasallini ja kartanoni sinun huomaasi. Pidä puolet tästä sormuksesta ja vaali sitä kuin se olisi minä itse.

Oi voi! onneton kreivitär huudahti. Voiko olla totta että sinä haluat hylätä minut? Salli minun ainakin tulla mukaasi ja palvella sinua, sillä minä kuolisin mieluummin kuin eläisin ilman sinua. Jos sinä torjut minun pyyntöni, minä en kuolinvuoteellani tuntisi suurempaa surua. Minä toivon vain että sinä tuntisit murheen joka painaa minun väsynyttä sydäntäni. Sano minulle: onko tämä iloa ja lohtua jota minä olen kaivannut? Onko tämä rakkauden arvoa ja aviollista uskollisuutta jota minä olen odottanut? Missä ovat minun toiveeni että pysyisit luonani minun kuolemaani saakka? Enkö minä ole tuhlannut riittämiin aikaa suruasuisena leskenä? Voi minua kurjaa, sillä minä huomaan että minun rukouksiani ei kuulla. Antaa kuoleman tulla; mikään ei pysty auttamaan minua — ei ukkonen eikä salama eikä mahtava myrsky — suostuttelemaan herraani jäämään ja olemaan hylkäämättä minua!

Oi rakas kreivitär! Minä tiedän hyvin että rakkaus on voittanut sinun suuren viisautesi, kreivi vastasi, mutta ajattele sitä että kun meidän Herramme osoittaa armoaan syntiselle ja saa hänet katumaan pahoja tekojaan ja haluamaan syntiensä sovitusta, vaimo joka niin rakastaa hänen ruumistaan rakastaisi enemmän hänen sieluaan ja valituksen sijaan kiittäisi Jumalaa Hänen armostaan. Näin sinun pitäisi käyttäytyä minun kohdallani, sillä minä olen tehnyt suuresti syntiä, olen haavoittanut ja surmannut monia ihmisiä sotien aikana. Eikö ole parempi että nyt kun minä olen vetäytynyt taisteluista minä palvelen Jumalaa ja tavoittelen synninpäästöä sen sijaan että pyrkisin saavuttamaan maailmallista menestystä?

Tuo kaikki kuulostaa hyvin kauniilta, kreivitär sanoi, mutta minä joudun juomaan murheen maljan, ja on katkeraa jäädä niin pitkäksi aikaa orvoksi ja leskeksi ilman aviomiestä ja isää. Juuri kun minä luulin että minun onnettomuuteni olivat ohi, minä huomaan murheitteni kasvavan ja voin rehellisesti sanoa että minulla on vain tämä poikaparka muistuttamassa minua isästään.

Sitten hän tarttui pikkupoikaa tukasta, veti sitä, läimäytti poikaa kasvoihin ja sanoi: Poikani, itke isäsi lähtöä ja pidä seuraa murheelliselle äidillesi.

Lapsi, joka oli vasta kolmen kuukauden ikäinen, purskahti itkuun. Nähdessään äidin ja lapsen kyynelissä kreivi oli kovin onneton, mutta vaikka hän yritti lohduttaa vaimoaan, hän ei pystynyt pidättelemään omia rakkauden ja säälin nyyhkytyksiään. Hän oli pitkään vaiti heidän kaikkien kolmen itkiessä yhdessä, ja myös kreivittären palvelustytöt alkoivat voihkia ääneen, sillä he rakastivat suuresti emäntäänsä.

Kuultuaan kreivin lähdöstä kaupungin vallasnaiset lähtivät hyvästelemään häntä ja tullessaan hänen luokseen he tapasivat hänet lohduttamassa kreivitärtä.

Nähdessään nämä kunnialliset naiset kreivitär odotti kunnes he olivat istuutuneet ja lausui sitten seuraavat sanat: Ankarien päätösten ja vakavien solvausten julmat hyökkäykset piinaavat minun naisen sieluani, hyvät naiset, ja paljastavat minun epäoikeudenmukaiset koettelemukseni, aivan kuten katkerat kyyneleet ja syvät huokaukset, torjuttujen pyyntöjeni tulokset, julistavat suruani. Teille, oi naineet naiset, minä kohdistan kyyneleni ja osoitan tuskani. Pitäkää minun murhettani omananne, kuin te itse olisitte minun tilanteessani, ja voihkiessanne omia tulevia vastoinkäymisiänne te voitte sääliä myös minun vastoinkäymisiäni. Valittakoot kuulijani kurjuutta joka odottaa minua, sillä miehistä ei löydä uskollisuutta. Oi julma kuolema! Miksi sinä ahdistat niitä jotka pelkäävät sinua ja pakenet niitä jotka kutsuvat sinua?

Vallasnaiset nousivat, yllyttivät kreivitärtä purkamaan murhettaan ja yhdessä kreivin kanssa he lohduttivat häntä niin hyvin kuin taisivat hänen sanoessaan: Vuolaat kyynelet eivät ole minulle mitään uutta, ne ovat aina olleet minun kohtaloni. Usein ja monena vuotena, kun mieheni oli sotimassa Ranskassa, minä itkin joka päivä, ja nyt minä kuolen sydänsuruun. Kunpa olisin nukkunut pois elämästä ja selvinnyt tällaisista julmista suruista. Sinun lähtösi kiduttamana ja kaiken toivon ja lohdun menettäneenä minä julistan että samalla tavoin kuin maineikkaat pyhimykset kestivät marttyriuden Jeesuksen Kristuksen vuoksi, samoin minäkin haluan olla marttyyri herrani ja valtiaani vuoksi. Tee niin kuin haluat. Kohtalo ei suo minulle mitään parempaa, koska sinä olet minun mieheni, mutta minä vannon että ilman sinua minä olen helvetissä, kun taas sinun rinnallasi minä olen taivaassa.

Kun kreivitär oli lopettanut murheelliset valituksensa, kreivi vastasi seuraavin sanoin:

IV

KREIVIN LOHDUTUKSEN JA HYVÄSTELYN SANAT KREIVITTÄRELLE, TÄMÄN VASTAUS JA MITEN KREIVI MATKUSTI JERUSALEMIIN

Nuo viimeiset lausumasi sanat lohduttavat minun sieluani, oi kreivitär, ja jos Jumala niin suo minä palaan nopeasti sielu vahvistettuna, mutta olen minä missä tahansa, minun sieluni pysyy sinun luonasi.

Mitä hyötyä on sielusta ilman ruumista? kreivitär vastasi. Minä uskon että jos sinä rakastat poikaasi, sinä ajattelet aika ajoin minua, mutta etäisten ihmisten rakastaminen on kuin siitepölyä pellavassa. Haluatko tietää jotain, herrani? Minun murheeni on suurempi kuin sinun rakkautesi, sillä jos sinä rakastaisit minua niin kuin uskottelet, sinä pysyisit minun rinnallani, mutta mitä hyötyä on pyhästä öljystä paatuneelle saraseenille? Mitä hyötyä on aviomieheni rakkaudesta, ellei hän osoita sitä?

Hyvä kreivitär, kreivi vastasi, lopettakaamme tämä sananvaihto. Minun on lähdettävä matkaan, ja sinä voit jäädä tänne tai lähteä täältä mielesi mukaan."

Koska minä en voi tehdä muuta, kreivitär sanoi, minä vetäydyn huoneisiini voihkimaan julmaa kohtaloani.

Kreivi hyvästeli häntä murheellisena, suuteli häntä useita kertoja ja vuodatti katkeria kyyneliä. Sitten hyvästeli surullisena toiset naiset ja lähti matkaan mukanaan yksi aseenkantaja.

Lähdettyään Warwickin kaupungista hän nousi laivaan, joka purjehti myötäisellä tuulella ja saapui turvallisesti Aleksandriaan. Siellä kreivi nousi maihin ja matkasi Jerusalemiin, missä hän tunnusti kaikki syntinsä perusteellisesti ja uutterasti ja vastaanotti Kristuksen arvokkaan ruumiin perin hartaasti. Hän kävi Pyhällä Haudalla ja luki kiihkeitä rukouksia niin monin kyynelin ja syvästi katuen että hän todella ansaitsi Herramme anteeksiannon.

Käytyään Jerusalemin muissa pyhissä paikoissa hän palasi Aleksandriaan, missä hän nousi Venetsiaan menevään laivaan. Saavuttuaan sinne hän antoi kaikki rahansa aseenkantajalleen, joka oli palvellut häntä hyvin, ja järjesti hänelle hyvän avioliiton varmistuakseen siitä että hän jäisi Italiaan. Sitten hän antoi aseenkantajan levittää huhua että hän oli kuollut, niin että jotkut kauppiaat kirjoittivat Englantiin että Warwickin kreivi William oli menehtynyt matkalla Jerusalemista.

Kun kreivitär kuuli tämän uutisen, hän joutui surun valtaan ja määräsi pidettäväksi hautajaispalvelun joka oli tämän kelpo ritarin arvoinen. Vähän myöhemmin kreivi palasi kotimaahansa. Hän oli aivan yksinään, hänen tukkansa oli kasvanut harteille ja hänen pitkä valkoinen partansa ulottui vyötäisille. Fransiskaanimunkiksi pukeutuneena hän kerjäsi almuja Warwickin kaduilla ja asui läheisessä Neitsyt Marialle pyhitetyssä erakkomajassa.

Tämä erakkomaja oli korkealla vuorella jolla oli sankkoja metsiä ja kirkasvetinen lähde. Kreivi vetäytyi tähän eristettyyn paikkaan, missä hän vietti yksinäistä elämää, väitteli maallisia asioita ja harjoitti katumusta syntiensä tähden. Kukaan ei tuntenut häntä hänen pitkän tukkansa ja partansa vuoksi, vaikka hän viikottaisilla kierroksillaan kävi hyveellisen kreivittärenkin luona. Nähdessään hänen kerjäävän niin nöyrästi kreivitär antoi hänelle paljon enemmän kuin muille mierolaisille, ja jonkin aikaa hän pysyi uskollisena tällaiselle kurjalle elämälle.

V

MITEN KANARIAN KUNINGAS HYÖKKÄSI ENGLANTIIN MAHTAVALLA LAIVASTOLLAAN

Muutamia vuosia myöhemmin Kanarian kuningas, huimapäinen nuorukainen jonka miehuullista ja levotonta sielua valloitusunelmat kiihottivat, rakennutti laivoista ja kaleereista suuren laivaston. Hän suunnitteli hyökkäystä Englannin saarelle mukanaan suuri sotajoukko, sillä englantilaiset merirosvot olivat tehneet hyökkäyksiä joihinkin hänen kaupunkeihinsa. Hänen kiukkunsa ja suuttumuksensa oli suuri näistä loukkauksista, ja hän lähti purjehtimaan myötäisen tuulen puhaltaessa ja saapui pian Englannin vihreille ja rauhallisille rannoille, missä hänen laivastonsa purjehti pimeyden suojassa Southamptonin satamaan. Hän ja hänen saraseeninsa nousivat maihin asukkaiden kuulematta, ja he ryhtyivät heti maihin päästyään hävittämään saarta.

Kun rauhaarakastava Englannin kuningas kuuli heidän tulostaan, hän kutsui joukkonsa aseisiin ja hyökkäsi vihollista vastaan. Seurasi suuri taistelu, jossa kaatui monia miehiä, mutta kristityt joutuivat alakynteen, sillä saraseenit olivat heitä lukuisampia ja perivät voiton. Englannin kuninkaan valta murtui ja hänen oli peräydyttävä jäljelle jääneiden joukkojensa kanssa Canterburyn kaupunkiin, jonne Thomas Becketin pyhät luut on haudattu.

Järjestäessään uudelleen joukkojaan Englannin kuningas sai kuulla että saraseenit ryöstelivät saarta, tappoivat ja orjuuttivat kristittyjä sekä raiskasivat vaimoja ja tyttäriä. Koska hän tiesi että vihollinen kulkisi ohi rannikkoa pitkin, hän kätkeytyi miehineen pimeyden turvin solaan. Aamulla käytiin julma taistelu, jossa moni kristitty menetti henkensä. Henkiin jääneet pakenivat huonoonnisen hallitsijansa kanssa saraseenien saadessa jälleen voiton.

Tämän kristityn kuninkaan epäonni oli suuri, sillä hän hävisi peräkkäin yhdeksän taistelua ja joutui lopulta pakenemaan Lontoon kaupunkiin. Kun saraseenit saivat selville hänen olinpaikkansa, he ryhtyivät piirittämään kaupunkia ja yrittivät vallata sen äkkirynnäköllä. He murtautuivat läpi kristittyjen rivistöjen ja etenivät puoleenväliin yli Lontoon sillan. Joka päivä kristityt taistelivat urhoollisesti, mutta lopulta onneton kuningas joutui pakenemaan välttyäkseen nälkäkuolemasta. Hän suuntasi kulkunsa kohti Walesin kukkuloita ja pysähtyi Warwickin kaupunkiin.

Kun hyveellinen kreivitär kuuli onnettoman kuninkaan tulosta, hän antoi valmistaa ruokaa ja majapaikkoja. Koska kreivitär oli varsin järkevä nainen, hän mietti miten hän voisi vahvistaa ja puolustaa kaupunkiaan, ja heti kun kuningas saapui hän puhutteli tätä seuraavin sanoin:

Teidän Majesteettinne, minä näen että te ja teidän alamaisenne ovat suuressa vaarassa, mutta jos te haluatte asua tässä kaupungissa joka on teidän ja minun, te huomaatte että se on runsaasti varustettu kaikella mitä sodankäyntiin tarvitaan, sillä minun mieheni, Warwickin kreivi William, joka oli tämän maan valtias, varusti linnansa heittokoneilla, varsijousilla, musketeilla, kanuunoilla ja muilla ampuma-aseilla. Jumala on armossaan suonut meille neljänä vuotena hyvän sadon, joten Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne voi turvallisesti jäädä tänne.

Kuningas vastasi: Kreivitär, minusta tuntuu että teidän neuvonne on hyvä, koska tämä kaupunki on vahva ja hyvin varustettu, ja milloin tahansa minä haluan lähteä täältä minä voin tehdä sen helposti.

Kautta Pyhän Marian näin on, Teidän Majesteettinne, kreivitär sanoi. Vaikka saraseeneja olisi enemmänkin, he joutuisivat silti hyökkäämään tasangolta, koska toisella puolen on joki joka virtaa alas Walesin kukkuloilta.

Minä olen onnellinen voidessani jäädä tänne, kuningas vastasi, ja minä pyydän teitä, hyvä kreivitär, tekemään valmiiksi kaiken mitä armeijani tarvitsee, mistä minä maksan teille asianmukaisen korvauksen.

Kreivitär lähti heti kuninkaan luota. Sitten hän kävi mukanaan kaksi neitoa ja kaupungin ammatinvanhimmat kaupungin taloissa ja määräsi pakko-ottoon viljaa, kauroja ja kaikkea muuta mitä he tarvitsivat. Kun kuningas miehineen näki tällaisen ylenpalttisuuden, he ylistivät kelpo kreivittären huolenpitoa.

Kun saraseenit saivat tietää että kunigas oli poistunut Lontoosta, he ajoivat häntä takaa kunnes he kuulivat että hän oli Warwickissa. Matkalla he valtasivat linnan nimeltä Kenilworth noin kuuden mailin päässä kaupungista. Epätoivoinen kuningas kiipesi tornin huippuun ja katseli alas saraseenijoukkoja jotka polttivat kyliä ja surmasivat niin monia kristittyjä kuin pystyivät, sekä miehiä että naisia. Ne joiden onnistui päästä pakoon juoksivat kohti kaupunkia apua huutaen. Noin puolentoista mailin päästä kuului heidän itkunsa ja valituksensa, sillä heidän kohtalonaan oli kuolla tai joutua vääräuskoisten orjiksi.

Kun kuningas näki vihollisensa ja heidän aiheuttamansa hävityksen, hänestä tuntui kuin hän kuolisi murheeseen. Kun hän ei enää pitempään voinut katsella tätä tuhoa, hän laskeutui tornin portaita ja meni pieneen huoneeseen. Siellä hän kävi huokailemaan katkerien kyynelien vieriessä yli hänen poskiensa. Hänen hovimarsalkkansa jotka seisoivat huoneen ulkopuolella kuulivat valtiaansa valitukset, sillä itkettyään ja voihkittuaan pitkään hän alkoi puhua näin:

VI

KUNINKAAN VALITUS

Jos Jumala haluaa että minä olen sekä kurja että häväisty, saakoon minut sitten kuolema, lopullinen vapauttaja, koska minun huokaukseni ovat sellaisia että ellei uskontomme hillitsisi minua, minä tekisin lopun omasta elämästäni. Voi minua onnetonta kuningasta! Minun kärsimykseni säälittävät maailmaa, ja kuitenkin asialla jonka puolesta minä olen oikeutetusti taistellut on vain vähän puolustajia. Oi mahtava kunnioitettu Jumala, jos murhe ja epätoivo sitovat minun kieleni, korvaa minun puutteeni, sillä Sinun oikeamielinen katseesi löytää aina suoran ja oikean tien. Herra, sääli tätä kristittyä kansaa ja pelasta se, vaikka se olisi kuinka suuresti tehnyt syntiä. Varjele ja puolusta meitä, niin että me voimme ylistää Sinun nimeäsi. Voi, minä olen kuin merellä eksynyt merenkävijä joka rukoilee Neitsyeltä apua. Oi Pyhä Maria, vapauta meidät orjuudesta, jotta sinun Poikasi pyhää nimeä ylistettäisiin valtakunnassani.

Valittaessaan kuningas laski päänsä vuoteelle ja hän uskoi näkevänsä vaalean, valkoiseen damastiin pukeutuneen neidon tulevan huoneeseen pikkulapsi käsivarsillaan. Useita muita neitoja tuli perässä ja he kaikki lauloivat Magnificatia. Kuningas vaikeni kun nainen tuli hänen luokseen, laski kätensä hänen päänsä päälle ja lausui seuraavat sanat: Älä pelkää, oi kuningas, sillä Poika ja Äiti auttavat sinua. Kun näet pitkäpartaisen miehen anovan almuja Jumalan nimeen, suutele hänen huuliaan rauhan merkiksi ja rukoile häntä nöyrästi luopumaan asustaan ja johtamaan armeijaasi.

Murheinen kuningas heräsi eikä nähnyt mitään. Uni hämmästytti häntä ja hän kummasteli sitä pitkään. Kun hän lähti huoneesta, hän tapasi hienoimmat ritarinsa odottamassa häntä. He sanoivat Teidän Majesteettinne, meidän vihollisemme ovat saartaneet kaupungin." Kuningas teki minkä pystyi tekemään ja käski vartioida muureja hyvin.

Seuraavana aamuna kreivi kiipesi vuorelle keräämään villiyrttejä ravinnokseen. Nähdessään saraseenien sotajoukot jotka olivat hävittäneet hänen alapuolellaan levittäytyvät maat hän lähti erakkomajastaan ja laskeutui kaupunkiin, joka oli täynnä murhetta.

Vanha miesparka, joka ei ollut moneen päivään syönyt muuta kuin ruohoa, näki kaupungin ahdingon ja meni linnaan anomaan almuja. Hänen mennessään linnaan kuningas oli juuri tulossa messusta, jolloin kreivi polvistui hänen eteensä ja anoi armeliaisuudenosoitusta. Muistaessaan unensa kuningas nosti hänet pystyyn ja suuteli hänen huuliaan. Sitten hän tarttui vanhuksen käteen, ohjasi tämän kamariinsa ja ryhtyi puhumaan näin:

VII

MITEN ENGLANNIN KUNINGAS ANOI ERAKKOA

Minun loistavat toiveeni teidän suuresta hyveellisyydestänne, oi kunnianarvoisa isä, antavat minulle rohkeutta pyytää teidän apuanne ja neuvoanne meidän hirvittävässä hädässämme, sillä minä näen että te olette pyhimyksen elämää elävä mies ja Jeesuksen Kristuksen ystävä. Minä toivon että teitä liikuttaa suuri kauhu jonka nämä vääräuskoiset ovat aiheuttaneet. He ovat tuhonneet suurimman osan saarta, voittaneet meidät taistelussa kerran toisensa jälkeen ja surmanneet meidän hienoimmat ritarimme. Jollette te tunne myötätuntoa minua kohtaan, säälikää niitä kristittyjä jotka orjuutetaan ja raiskataan. Vaikka tässä kaupungissa on runsaasti ruokaa ja aseita, me emme pysty vastustamaan saraseeneja paljon pitempään, koska heitä on niin paljon ja he ovat valloittaneet suurimman osan valtakunnastamme. He eivät pysähdy ennen kuin he ovat voittaneet meidät, ja meidän ainoa toivomme on Teidän Kunnianarvoisuutenne. Jumalan rakkauden nimeen minä rukoilen teitä, jos sääli asuu teidän sydämessänne, riisumaan katumuksenharjoittajan kaapunne ja pukeutumaan armeliaisuuden asuun, joka on ritarin haarniska.

Kun kuningas oli lausunut nämä sanat, erakko vastasi:

VIII

ERAKON VASTAUS

Minua hämmästyttää että Teidän Korkeutenne pyytää apua minun kaltaiseltani köyhältä ja heikolta mieheltä. Teidän Majesteettinne ei tajua minun pahaisen henkilöni raihnaisuutta, jonka ovat aiheuttaneet ikäni ja elämäni ankarat ehdot. Minulta puuttuu sekä voima että urhoollisuus taistelussa, ja kuitenkin te pyydätte minulta neuvoa vaikka teillä on niin monia uljaita ritareita ympärillänne, asekuntoisia miehiä jotka pystyvät neuvomaan teitä paremmin kuin minä. Totisesti minä sanon teille, valtiaani, että jos minä olisin karaistunut ritari ja taitava soturi, minä palvelisin teitä ilomielin ja vaarantaisin hauraan henkeni Teidän Majesteettinne puolesta, koska olisi suuri vahinko jos teidät nuorella iällä syöstäisiin valtaistuimelta. Siksi minun täytyy anoa Teidän Korkeuttanne vapauttamaan minut tehtävästä.

Suruissaan tästä vastauksesta murheellinen kuningas puhkesi puhumaan näin:

IX

KUNINKAAN VASTAUS

Jos teissä asustaa lainkaan myötätuntoa, tällainen kohtuullinen pyyntö ei siedä minkäänlaisia verukkeita, sillä te tiedätte että puolustaessaan katolista uskoa autuaat pyhimykset ja marttyyrit ovat taistelleet vääräuskoisia vastaan ja voittaneet marttyyrin kruunun, ja Jumala on suonut lohdun heidän jalolle sielulleen. Siksi, kunnianarvoisa isä, minä polvistun teidän jalkojenne juureen ja katkerin kyynelin rukoilen teitä jälleen Herramme pyhän kärsimyksen kautta toimimaan todellisen kristityn tavoin ja säälimään minua, kuninkaista onnettominta, jonka ainoa toivo on Jumalan armossa ja teidän hyveellisyydessänne. Minä olen varma siitä että teidän hyvyytenne ei kieltäydy minun pyynnöstäni.

Murheellisen monarkin katkerat kyynelet säälittivät erakkoa. Hänen hurskas sydämensä pehmeni ja myötätunnon kyynelet vierivät pitkin hänen poskiaan. Hän oli koko ajan aikonut auttaa kuningasta, mutta ensin hän halusi kokeilla tämän lujuutta.

Hetken kuluttua erakko nosti kuninkaan jaloilleen ja kuivattuaan kyynelensä puhui hänelle näin:

X

ERAKON LOPULLINEN VASTAUS KUNINKAALLE

Teihin, elämältänne siunattu viisas nuori kuningas, kohdistuvat aivan oikein kaikkien katseet kun te suunnittelette puolustustanne. Vain antautumalla suureen vaaraan voi minun ikäiseni mies saavuttaa mainetta ritarillisilla uroteoillaan, ja vanhoilla päivillään urhean ritarin tarvitsee vain välttää alhaisia tekoja säilyttääkseen kunniansa. Teidän surumieliset sananne ja katkerat kyynelenne ovat koskettaneet minun sydäntäni, mutta ellette te olisi rukoillut niin säälittävästi, järki olisi pakottanut minut kieltäytymään. Oi murehtiva kuningas, miten vähän itseluottamusta teillä tuntuukaan olevan! Säästäkää surkeat valituksenne johonkin suurempaan tilaisuuteen! Minä näen että teidän pyyntönne ovat nöyriä ja vilpittömiä, ja avuksenne pyytämänne Jumalan vuoksi ja teidän itsenne vuoksi, valtiaani, minä alistun teidän käskyvaltaanne ja käytän kaikkia taitojani auttaakseni teitä. Jos on tarpeen minä olen valmis käymään taisteluun, vaikka olenkin vanha, ja puolustamaan kristinuskoa ylimielistä islamilaista lahkoa vastaan. Jumalan avulla minä annan teille kunniaa, mainetta ja voiton.

Kuningas vastasi: Kunnianarvoisa isä, koska te osoitatte sellaista ystävällisyyttä, minä annan teille sanani kuninkaana että minä en karvan vertaakaan muuta teidän määräyksiänne.

Nyt, valtiaani, erakko sanoi, kun te menette saliin, näyttäytykää ritareillenne ja alamaisillenne hymyilevänä. Näyttäkää että olette iloisella tuulella, puhukaa leppoisaan sävyyn ja syökää tukeva lounas, niin että ne jotka ovat menettäneet toivonsa saavat sen nopeasti takaisin. Valtiaan ja päällikön ei sovi missään kohtaamissaan vastoinkäymisissä esiintyä synkkäilmeisenä jottei hän masenna kannattajiaan. Hankkikaa minulle saraseenivaatteet niin näette mitä minä suunnittelen, sillä matkallani Pyhälle Haudalle minä pysähdyin Aleksandriassa ja Beirutissa. Siellä minä opiskelin arabian kieltä ja opin valmistamaan räjähdysainetta jonka sytyttäminen kestää tunteja, mutta sitten kun se on syttynyt, se pystyy tuhoamaan koko maailman. Mitä enemmän vettä sen päälle kaataa, sitä kirkkaammin se palaa, ja se voidaan sammuttaa vain öljyn ja männynpihkan sekoituksella.

Miten hämmästyttävää! kuningas huudahti. Minä luulin että vesi pystyisi sammuttamaan kaiken tulen maan päällä.

Ei valtiaani, erakko vastasi, ja jos te sallitte minun mennä linnan portille, minä tuon ainetta joka pelkkään veteen tai viiniin sekoitettuna sytyttää soihdun.

Erakko meni heti linnan portille, sillä saapuessaan hän oli nähnyt siellä sammuttamatonta kalkkia. Hän otti sitä kourallisen ja palasi kuninkaan luo. Hän otti hieman vettä, heitti sitä sammuttamattoman kalkin päälle ja sytytti siitä kynttilän oljella.

Kuningas sanoi: Minä en olisi ikinä uskonut tätä, ellen olisi nähnyt sitä omin silmi! Nyt minä uskon että ihmiset pystyvät mihin tahansa, ja parhaiten osaavat ne jotka ovat matkustelleet. Minä pyydän teitä, kunnianarvoisa isä, kertomaan minulle mitä aineksia te tarvitsette räjähdysainettanne varten."

Teidän Majesteettinne, erakko vastasi, minä haen ne itse, sillä minä olen usein tehnyt sellaisia räjähdysaineita ja osaan sanoa ovatko ainekset hyviä vai eivät. Sitten kun räjähdyspanokset ovat valmiit, minä menen yksinäni saraseenien leiriin ja sijoitan ne kuninkaan teltan lähelle, missä ne syttyvät noin keskiyön aikaan. Saraseenit kiiruhtavat sammuttamaan tulipaloa, ja samaan aikaan Teidän Majesteettinne on valmiina hyökkäykseen. Kun te näette suuren roihun, toitottakaa torvia, ja voitte olla varma että kymmenen tuhatta kristittyä riittää lyömään sata tuhatta saraseenia. Minä voin kertoa Teidän Korkeudellenne että Beirutissa ollessani minä näin samanlaisen tapauksen kun yksi kuningas taisteli toista vastaan, ja Jumalan avulla ja minun neuvoillani kaupunki pelastettiin piirittäjien käsistä. Siksi Teidän Majesteettinne ja kenen tahansa ritarin tulisi oppia kaikki minkä voivat aseista joilla voi lyödä vihollisen ja auttaa ystäviä.

XI

MITEN ENGLANNIN KUNINGAS KIITTI ERAKKOA

Erakon viisaat sanat ilahduttivat murheellista kuningasta, joka kiitteli häntä ylenpalttisesti ystävällisestä tarjouksesta ja vannoi noudattavansa kaikkia hänen määräyksiään.

Kun he olivat lopettaneet keskustelun, Hänen Majesteettinsa meni suureen saliin, missä hän näyttäytyi alamaisilleen iloinen ilme kasvoillaan ja vilkkaasti elehtien. Ritarit hämmästyivät nähdessään kuninkaansa niin hilpeällä tuulella, sillä hän ei ollut moneen päivään nauranut ja laskenut leikkiä.

Erakko palasi pian mukanaan ainekset räjähdyspanoksiin. Sitten hän sanoi kuninkaalle: Teidän Majesteettinne, meiltä puuttuu enää yksi aine, mutta minä tiedän että kreivittärellä on sitä. Hänen miehellään, Warwickin kreivi Williamilla, oli sitä suuria määriä, koska sitä käytetään moneen tarkoitukseen.

Kuningas vastasi: Lähtekäämme sitten kreivittären luokse pyytämään sitä.

Kuningas lähetti sanan kreivittärelle että hän halusi tavata tätä. Lähtiessään kammiostaan kreivitär näki hänet seisomassa erakko rinnallaan.

Kreivitär, kuningas sanoi, ystävällisyytenne ja hyveellisyytenne nimissä antakaa meille vähän sitä rikkiä joka ei koskaan lakkaa palamasta, sitä jota teidän aviomiehenne käytti soihtuihin joita vahvinkaan tuuli ei pystynyt sammuttamaan.

Kreivitär vastasi: Kuka on kertonut Teidän Korkeudellenne että minun mieheni osasi valmistaa sellaisia soihtuja?

Kreivitär, kuningas sanoi, tämä erakko kertoi minulle siitä.

Kreivitär meni nopeasti varastoonsa ja toi niin paljon rikkiä että kuningas oli perin tyytyväinen.

Kun kuningas palasi suureen saliin ja lounas oli valmis, hän tarttui erakon käteen ja istutti tämän viereensä. Kuninkaan palvelijat ihmettelivät kunniaa jonka heidän valtiaansa soi vanhalle miehelle. Kreivitär oli vielä hämmästyneempi, sillä hän oli tottunut antamaan erakolle almuja ja oli aina saanut lohtua hänen rauhoittavista sanoistaan. Kun kreivitär näki miten kuningas kunnioitti erakkoa, hän toivoi, että olisi antanut tälle enemmän ja sanoi palvelustytöilleen: Voi miten pahoillani minä olenkaan tietämättömyydestäni, sillä minä osoitin vain vähän kunnioitusta tälle köyhälle kelpo erakolle, ja kuitenkin minä uskon että hänen täytyy olla pyhimysmäinen mies. Vaikka hän on asunut pitkään minun maassani, minä olen ollut sokea hänen ansioilleen, ja nyt kuningas, joka on niin jalomielinen ja hurskas, on istuttanut hänet vierelleen. Minä saan koko ikäni murehtia sitä että olen osoittanut hänelle niin vähän kunnioitusta. Oi oikeamielinen kuningas, armeliaisuuden isä, nyt sinä hyvität minun laiminlyöntini!

XII

MITEN ENGLANNIN KUNINGAS KÄSKI ERAKON VALMISTAA RÄJÄHDYSPANOKSET

Kuningas nousi tyytyväisenä pöydästä ja pyysi ystäväänsä valmistamaan räjähdyspanokset. Muutama päivä myöhemmin, kun ne olivat valmiit, erakko sanoi Hänen Majesteetilleen: Teidän kuninkaallisella luvallanne minä toteutan nyt suunnitelmamme, samalla kun Teidän Korkeutenne odottaa hyökkäysmerkkiä.

Kuningas suostui heti ehdotukseen, ja pimeyden turvin saraseenivaatteisiin pukeutunut erakko livahti ulos salaovesta. Kukaan ei tuntenut häntä kun hän suuntasi kulkunsa saraseenien leiriin.

Kun hän uskoi sopivan hetken koittaneen, hän kätki räjähdyspanokset lähelle telttaa jossa asui mahtava sotapäällikkö, joka oli kuninkaan lähisukulainen. Vähän ennen keskiyötä syttyi valtava ja hirvittävä räjähdys. Kuningas ryntäsi aseistamattomine miehineen sammuttamaan tulipaloa, mutta mitä enemmän he heittivät vettä liekkeihin, sen kirkkaammin ne roihusivat.

Urhea Englannin kuningas, joka oli koonnut jäljellä olevat ritarinsa, hyökkäsi kaupungista raivoisasti vihollisensa kimppuun. Kristityt saivat aikaan sellaista tuhoa että sen näkeminen säälitti, sillä he eivät säästäneet ainoatakaan vääräuskoista joka heidän tielleen osui.

Kun saraseenikuningas näki roihuavat liekit ja lukemattomat kuolleet toverinsa, hän hyppäsi ratsunsa selkään ja pakeni Kenilworthin linnaan, minne hän linnoittautui miehineen jotka olivat pelastuneet verilöylystä.

Hän ja toiset saraseenit olivat tappiostaan ällikällä lyötyjä. He eivät kyenneet ymmärtämään sitä, sillä he olivat viisikymmentä kertaa vihollistaan lukuisammat. Heti kun he olivat paenneet, kristityt ryöstivät heidän leirinsä ja seuraavana aamuna englantilaiset palasivat kaupunkiin riemusaatossa.

Neljä päivää myöhemmin saraseenikuningas lähetti lähettiläänsä haastamaan vastustajansa taisteluun. Kirje jonka he toivat oli seuraavanlainen:

XIII

KANARIAN KUNINKAAN KAKSINTAISTELUHAASTE

Teille kristittyjen kuninkaalle ja Englannin entiselle hallitsijalle, minä, Abraham, Kanarian hallitsija, teen seuraavan tarjouksen: jotta kaikki verenvuodatus lakkaisi välillämme, vaikka minulla onkin käskyvallassani enemmän kaupunkeja, linnoja, jalkaväkeä ja ratsuväkeä, minä haastan teidät kaksintaisteluun, sillä vaikka Allah on suonut teille yhden voiton, minä olen voittanut teidät useita kertoja teidän omassa maassanne. Jos te haluatte tehdä lopun tappamisesta, taittakaamme sen vuoksi peistä seuraavin ehdoin: Jos minä voitan teidät, te hallitsette Englantia minun vasallinani ja maksatte minulle kaksi tuhatta kultanoobelia joka vuosi Pyhän Johanneksen päivänä. Sinä päivänä te pukeudutte vaatteisiin jotka minä lähetän teille ja näyttäydytte yhdessä neljästä kaupungista: Lontoossa, Canterburyssä, Salisburyssä tai Warwickissa. Koska täällä te voititte minut, täällä minä juhlin ensiksi tulevaa voittoani, mutta jos Onnetar on teille suosiollinen, minä lähden teidän maastanne ja lisäksi palautan kaikki kaupungit ja linnat jotka olen vallannut.

Näitä sanoja ei ole esitetty pöyhkeilevästi tai teidän kuninkaallista kruunuanne pilkaten, vaan koska Allah on suuri ja antaa kullekin ansioidensa mukaan.

XIV

MITEN KANARIAN KUNINKAAN LÄHETTILÄÄT TOIVAT HÄNEN HAASTEENSA ENGLANNIN KUNINKAALLE

Kaksi jalointa saraseeniritaria valmistautui viemään kuninkaansa kaksintaisteluhaastetta, mutta ensin he lähettivät sanansaattajan pyytämään Englannin kuninkaalta turvakirjaa.

Kun sanansaattaja saapui kaupungin portille, vartijat käskivät hänen odottaa yhden heistä kiiruhtaessa kuninkaan luokse ilmoittamaan mitä oli tapahtunut. Hänen Majesteettinsa käski avata portin ja Salisburyn kreivi huusi: Sanansaattaja, meidän kuninkaamme julistaa että teidän lähettiläänne voivat saapua turvallisesti.

Kreivi antoi sanansaattajalle silkkiviitan ja sata noobelia ja hän lähti pois tyytyväisenä. Kun he odottivat lähettiläitä, erakko neuvoi kuningasta: Teidän Majesteettinne, antakaamme noiden saraseenien nähdä sellaista minkä he muistavat pitkään. Lähettäkää kaksi mahtavaa lordia toivottamaan heidät tervetulleiksi mukanaan lukuisia paljaspäisiä ritareita, samalla kun kolmesataa sotilasta vartioi pääporttia. Sijoittakaa naisia ikkunoihin ja katoille katujen varsille isoihin vartalon peittäviin vaatteisiin pukeutuneina ja kypärät päässä, sillä näin vieraamme erehtyvät luulemaan heitä sotilaiksi. Heti kun he ovat saapuneet Warwickiin, lähettäkää nuo kolmesataa sotilasta takaisin kaupunkiin, niin että lähettiläät näkevät heidät kadunkulmissa ja toreilla. He tyrmistyvät nähdessään niin paljon sotilaita taistelun jälkeen jonka he hävisivät tietämättä miten ja miksi ja uskovat että me olemme saaneet apujoukkoja Espanjasta, Ranskasta tai Saksasta.

Kuninkaan ja hänen neuvostonsa mielestä erakon sanat olivat hyvin viisaita ja he valitsivat Lancasterin herttuan ja Salisburyn kreivin toivottamaan lähettiläät tervetulleiksi. Neljätuhatta miestä saattoi heitä, kullakin kukkaseppele päässä, kun he menivät vihollisia vastaan runsaan mailin päähän kaupungista. Sitten Bedfordin herttua sanoi: Sanokaa minulle, isä erakko, koska lähettiläät osallistuvat niin moniin seremonioihin, miten kuninkaan pitäisi olla pukeutunut ottaessaan heidät vastaan: alastomana vai vaatteet päällä, aseistettuna vai aseettomana?

Jollei teidän sanoissanne ole pahansuopuutta, erakko vastasi,