Malaika – kuolema koralliriutalla

By Sami Tabell

Epäilyttävät kuolemantapaukset ja hulvattomat purjehdusseikkailut jatkuvat Tyynellämerellä!Suomalainen pariskunta, Sami ja Meira, on kotiutunut Ranskan Polynesiaan ja saanut rakkaan Malaika-purjeveneensä viimein vesille. Nyt jäljellä on enää yksityiskohtiin perehtyminen – siis purjehtimaan opetteleminen. Samalla kun Sami ja Meira ottavat ensiaskeliaan purjeveneen ruorissa, satamassa tapahtuu kummia. Eräänä yönä pimeältä mereltä kuuluu avunhuuto, ja Sami saa juuri pelastettua miehen veden varasta. Kuinka kokenut uimari ja purjehtija Max oli joutunut pulaan keskellä yötä? Ja miksi hän tuntuu vähättelevän vaaratilannetta? Vain muutaman päivän päästä vaara muuttuu todeksi, kun Maxin ruumis löytyy riutalta. Mies vaikuttaa saaneen sairaskohtauksen kesken harppuunakalastusretken. Sami ei kuitenkaan saa öistä episodia mielestään ja on vakuuttunut, että tapaukseen liittyy jotakin pahaenteistä. Mutta kenellä olisi syy hankkiutua eroon pidetystä kapteenista? Vaikka Samin teoriat syyllisistä menevät yhtä usein sekaisin kuin tyyrpuuri ja paapuuri, Malaika johdattaa Samin pian oikeille jäljille. Rikosromaani jatkaa kirjan "Malaika – parkaisu paratiisissa" aloittamaa humoristista dekkarisarjaa, joka johdattaa lukijansa Tahitin aaltoihin ja auringonpaisteeseen.Sami ja Meira ovat toteuttaneet pitkäaikaisen unelmansa, he ovat ostaneet purjeveneen ja muuttaneet Ranskan Polynesiaan. Kun pari perehtyy veneen huoltotoimiin ja opettelee purjehtimaan, satama-alueella sattuu ja tapahtuu. Onneksi Samilla on poikkeuksellisen tarkka silmä rikostutkimuksia varten!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 1, 2023
• ISBN: 9788728587294

Book preview

Sami Tabell

Malaika

Kuolema koralliriutalla

SAGA Egmont

Malaika – kuolema koralliriutalla

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2023 Sami Tabell and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728587294

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Kaikki samankaltaisuudet oikeiden ihmisten ja paikkojen välillä ovat tarkoituksenmukaisia, mutta eivät totuudenmukaisia.

Kirjoitettuaan Suomen kirjallisuusmaailmaa mullistaneen klassikon Matireia – Laulu suurimmalle rakkaudelle Sami Tabell muutti vaimonsa Meiran kanssa pakoon julkisuutta Ranskan Polynesiaan alkutalvesta 2020.

Pitkän etsinnän jälkeen Sami ja Meira löysivät Raiatean saaren venetelakalta Malaika purjeveneen maaliskuussa 2020 samana päivänä, kun tiukat koronarajoitukset astuivat voimaan koko Ranskan Polynesian alueella. Kuiville jääneet purjehtijat suljettiin eristyksiin teräsaitojen taakse ja liikkumiskieltoon. Seuraavat kuukaudet Sami ja Meira käyttivät korjaten Malaikaa, tutustuen naapureihinsa, ja ai niin, myös ratkoen telakalla tapahtuneen murhan.

Lisan äärimmäisen traagisen murhatapauksen tutkinnasta voit lukea ja kuunnella humoristisesta cosy crime -kirjasta, Malaika – Parkaisu Paratiisissa, Tahiti News sivuston uutisista ja lukuisten murhapodcastien tapauksesta tekemistä reportaaseista.

Kun koronapandemia oli kolmen pitkän kuukauden jälkeen viimein päihitetty kesällä 2020 lopullisesti, Malaika laskettiin Tyynenmeren hellään huomaan. Sami ja Meira ankkuroituivat Raiatean laguunin länsipuolelle telakan lähelle. Edessä oli intensiivinen jakso purjehdusopetusta ranskalaisen vuokravenekapteeni Cyrillen opastuksella.

Sami Tabell, Raiatea, Ranskan Polynesia, kesällä 2020.

SUNNUNTAI yö – Apua!

– Apua!

Silmäni olivat heti auki kuin valkohailla sukellusveneen ajovaloissa, kun heräsin purjeveneemme parisängystä. En ollut vielä varma, oliko avunhuuto tullut ulkoa vai oliko se vain jäänne unestani. Olin nähnyt vieläkin joka yö unia Lisasta, jonka murhan olin ratkaissut vain kuukausi aiemmin Raiatean telakalla.

Jäin odottamaan tarkkaavaisena, mutta en kuullut enää toista avunhuutoa. Meira tuhisi levollisesti vierelläni. Tuuli ulvoi kiertäessään veneemme mastoa. Siinä kaikki.

Oli ensimmäinen yömme ankkurissa purjeveneellämme. Ympäristö oli täynnä uusia, tuntemattomia ääniä. Seinät ja ovet kirkuivat ja kraakuivat, kun Malaika keinahteli kovassa aallokossa. Todennäköisesti huuto oli ollut vain jäänne unestani, niin kuin olin ensin ajatellutkin.

– Aa..a.

Taas, mutta en voinut ollut täysin varma, mikä ääni oli. Se kuulosti vaimealta vaikerrukselta. Ehkä…

– Apua!

Nyt kuulin sen selvästi. Se oli kuin olikin avunhuuto. Minun oli tehtävä jotain. Pongahdin ylös sängystä ja laitoin alushousut jalkaan. En halunnut nostattaa tarpeetonta hätäännystä.

Puristin kännykkää tiukasti kädessäni, kun nostin pääni ulos Malaikan ohjaamoon. Olin varautunut siihen, että kyseessä saattaisi olla myös intohimoisen fanin suunnittelema ovela kidnappausyritys.

Pieni kuunsirppi pilvisellä yötaivaalla ei valaissut paljoa. Pimeydessä erottuivat vain Raiatean telakan ankkurointialueella heiluvien veneiden mastojen päissä kiiluvat ankkurivalot. Tuulen puuska ujelsi kovaäänisesti Malaikan maston vaijerien ja köysien läpi. Ehkä olin sittenkin vain kuvitellut kaiken.

Olin jo valmis menemään takaisin nukkumaan, kun kuulin sen taas.

– Apua!

Pongahdin ylös ohjaamoon. Kävelin purjeveneemme Malaikan perään erottaakseni paremmin, mistä avunhuuto tuli. Silloin näin hänet. Tumma hahmo huojui Malaikan takana aallokossa keinuvassa kumiveneessä.

– Huusitko apua? kysyin hahmolta ja astuin lähemmäksi veneemme perää.

Puristin kännykkää tiukemmin kädessäni.

– Hei. Voitko auttaa minua? naisen vaimea ääni tiedusteli epäröiden pimeydestä. Kuu valaisi häviäväksi hetkeksi kurvikkaan polynesialaisnaisen ääriviivat. – Tarvitsen apua, nainen kertoi. – Perämoottorini ei käynnisty, hän jatkoi vielä ja vilkaistuaan taakseen.

Samalla hetkellä pilvet siirtyivät kokonaan pois kuun edestä.

Olin ohittanut kertomukset karikoille sulosoinnuillaan houkuttelevista seireeneistä vain tarinoina, joita rakkaudennälkäiset merimiehet olivat uneksineet keripukin kourissa. Merimiesten karikoilla loikoilemassa näkemät alastomat naiset olivat todennäköisesti olleet manaattihylkeitä, mutta minulla oli korkeintaan kevyt krapula, ja tämä merenneito ei missään nimessä ollut harmaa, kalalta löyhkäävä vesinisäkäs.

Malaikan takana kumiveneessä seisovalla tummahiuksisella kaunottarella oli valkoiset bikinit ja värikäs lohikäärmetatuointi. Lävitsemme puhaltava tuulenpuuska hukutti minut naisen päälaella lepäävän sateenkaaren värisen kukkaseppeleen huumaavaan tuoksuun. Se nousi suoraan päähäni.

Nainen yritti liikuttaa yksinäisellä melalla kumivenettään vastavirtaan kohti pohjoista, mutta virtaus laguunin sisällä oli liian kova. Nainen lipui koko ajan kauemmaksi kohti passia, laguunin sisältä ulos avomerelle vievää kulkuväylää. Minun olisi toimittava nopeasti tai nainen ajautuisi avomerelle merihirviöiden armoille.

– Heitä köytesi! huusin ja astuin Malaikan perässä olevan uimatason reunalle ottaakseni köyden vastaan. – Heitä köytesi minulle! jouduin antamaan käskyn naiselle vielä uudelleen, ennen kuin hän alkoi toimia.

Silloin kuulin sen uudestaan.

– Apua!

Nyt myös korvani nousivat ylös. Tällä kertaa kuulin avunhuudon niin selvästi, että erotin suunnankin, josta ääni tuli. Se ei ollutkaan edessäni oleva nainen, joka oli huutanut apua yössä. Avunpyyntö tuli kaukaa riutalta läheltä passia.

– Meira! Tule ylös! huusin sisälle veneeseemme vaimolleni ja aloin laskea omaa kumivenettämme veteen Malaikan aurinkopaneelin alapuolella olevilta telineiltä.

– Heitä köytesi minulle! huusin uudelleen kesken kaiken tohinan naiselle, joka oli lipumassa kauemmaksi.

Naisen heitto oli onneton yritys, mutta sain köyden kiinni jalallani. Kieputin naisen köyden veneemme takaknaapille heittosilmukalla, samalla laskiessani koko ajan omaa kumivenettämme veteen.

– Mitä oikein tapahtuu, Sami? Meira kysyi kömmittyään ylös ohjaamoon.

Olin juuri silloin nostamassa kumivenettämme uudelleen ylös, koska olin unohtanut laittaa pohjatulpan paikoilleen, ennen kuin laskin sen veteen ensimmäisellä kerralla.

– Huolehdi sinä naisesta, ehdin ainoastaan selittää Meiralle.

Nyt ei ollut aikaa jaaritella. Hyppäsin kumiveneeseemme.

– Perkules!

Oli vaikea pitää tasapainoa. Kumiveneemme pomppi kovassa aallokossa kuin se olisi ollut rodeohärkä.

– Perkuleen perkules!

Eikä perämoottori suostunut käynnistymään. Vapautin kumiveneemme reunoilla makaavat airot ja kiiruhdin soutaen kohti avunhuutoja.

– Apua!

Jouduin käyttämään kaikkia voimiani voittaakseni virtauksen, joka yritti vetää minut suoraan avomerelle.

– Apu-aa.

Avunhuuto vaimeni koko ajan heikommaksi.

– Apua.

Avunhuuto oli enää pelkkä kuiskaus. Pimeydessä ja kovassa tuulessa oli mahdoton enää suunnistaa pelkästään sen perusteella. En nähnyt yössä muuta kuin erisävyisiä varjoja. Jokainen pyöreä muoto olisi voinut olla ihmisen pää.

– Hei!

Silloin näin pienen vilkahduksen pimeydessä vilkkuvasta älykellosta. Vielä muutama aironveto ja käsi, jossa älykello välkkyi, kurotti vedestä kumiveneemme reunalle.

– Kiitos, Sami, raavas mies köhi kurkustaan nimeni meriveden kanssa. – Olisin kuollut ilman sinua.

Älykellon punaisena vilkkuva näyttö varoitti jo kantajaansa liian kovista sykkeistä.

Kumiveneemme kallistui vaarallisesti, kun punahiuksisen miehen satakiloinen ruho ponnisti ylös vedestä. Otin kiinni miehen purjehdusshortseista auttaakseni hänet kumiveneemme pohjalle, ennen kuin mies keikauttaisi meidät molemmat veteen.

– Aargh! mies parkaisi retkahtaessaan kumiveneemme pohjalle. – Varo vähän, Sami.

Mistä hän oli tiennyt nimeni?

– Anteeksi. Mitä ihmettä teet täällä? kysyin tuskaisena haarovälistään kiinni pitelevältä mieheltä.

Minulle oli vielä liian pimeää tunnistaa henkilöä, vaikka hän olikin tunnistanut heti minut.

– Ajelehdimme avomerelle, ellet ala pian taas soutaa, mies huohotti.

Silloin minäkin huomasin sen. Olimme hetkessä ajautuneet vaarallisen lähelle passia. Aloin soutaa kuin kyseessä olisivat viimeiset metrit Pirkan Soudussa. Taistellessani kovaa virtausta vastaan jouduin käyttämään kaikkia lihaksiani. Onneksi minulla oli niitä paljon.

– Mitä ihmettä tapahtui? Miksi olet täällä keskellä yötä? kysyin uudestaan mieheltä soudettuani meidät sisemmälle Raiatean laguunin turvaan, missä virtaus ei ollut enää niin voimakas.

– Sami, se hullu ämmä työnsi minut pois kumiveneestään… mies alkoi taas valittaa.

Ymmärsin, että mies oli hätääntynyt ja peloissaan, mutta se ei voinut riittää syyksi käyttää hätääntyneestä naisesta noin loukkaavaa kieltä.

– Anteeksi, mutta mistä me oikein tunnemme toisemme? kysyin mieheltä.

– Minä olen Max, Cyrillen ystävä. Me olemme tavanneet monta kertaa, mies kertoi.

Max kertoi kirosanojen saattelemana omaa versiotaan tapahtumista, jotka olivat johtaneet hänet veden varaan, mutta minun oli keskitettävä kaikki energiani suunnistamiseen pimeydessä. Onneksi Malaikan ohjaamoa valaisivat pehmeät led-lyhdyt.

Mereltä ajelehtimasta pelastamani nainen istui Malaikan ohjaamossa. Meira seisoi Malaikan uimatasolla valmiina ottamaan minut vastaan. Saisin sankarin vastaanoton.

– Tarvitsetko apua? Meira kysyi, kun aloin kiinnittää kumivenettämme.

– Ei kiitos, vastasin Meiralle.

Pärjäisin yksinkin.

– Muista huuhdella jalat makealla vedellä, ennen kuin tulet ohjaamoon, Meira muistutti.

Ennen kuin Max meni ylös Malaikan ohjaamoon, hän kaappasi mukaan rommipullon kumiveneestä, jolla nainen oli ajelehtinut Malaikan takana.

Vaikka heidän täytyi tuntea toisensa, nainen ja Max vain vilkaisivat toisiaan lyhyesti ilmeen värähtämättä. Max istui Meiran viereen naista vastapäätä niin, että ohjaamon pöytä jäi