Sodasta rauhaan Suezilla: YK:n suomalaisen valvontajoukon alku ja ankeus 1973-1974

By Terho Ahonen and Teppo Suikkari

SODASTA RAUHAAN SUEZILLA

YK:n suomalaisen valvontajoukon alku ja ankeus 1973-1974

Lokakuun 6. päivänä 1973 aloittivat Egypti ja Syyria jom kippur-sotana tunnetun hyökkäyksen Israelia vastaan.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti 25.10.1973 yksimielisesti asettaa aseistetun rauhanturvajoukon valvomaan 22.10.1973 solmitun osapuolten välisen tulitaukosopimuksen noudattamista Suezin kanava-alueelle ja Siinaille. Rauhanturvajoukon, (Second) United Nations Emergency Force, UNEF II, komentajaksi nimitettiin alueella jo ollut suomalainen kenraalimajuri Ensio Siilasvuo, joka oli tuolloin YK:n sotilastarkkailijaorganisaation UNTSO:n esikuntapäällikkö. Siilasvuo perusti uuden esikuntansa Kairoon.

YK:n palokunta

Suezin kanava-alueelle oli saatava nopeasti rauhanturvajoukkoja. YK päätti lähettää Kyproksella palvelevista Suomen, Ruotsin ja Itävallan pataljoonista vapaaehtoisosastot Egyptiin 26.10.1973. Suomen pataljoonasta ilmoittautui komentajansa, everstiluutnantti Aulis Kemppaisen, ja operatiivisen toimiston päällikön, majuri Martti Jokihaaran johdolla 208 sotilasta. Suomen osasto - YK:n palokunnaksikin kutsuttu - saapui Kairon kautta Suezin kaupungin läheisyyteen Israelin armeijan valvomalle alueelle jo 27.10.1973 ja siirtyi, tai paremminkin tunkeutui vielä taistelevien osapuolten väliin 28.10.1973 lopettaen sotatoimet parin päivän kuluessa.

YK:n Suomalainen valvontajoukko 1

Vuonna 1964 säädetyn Valvontajoukkolain perusteella Puolustusministeriö oli ylläpitänyt ja kouluttanut vapaaehtoisia vakinaisen väen päällystöstä ja reserviläisistä koottua valmiusjoukkoa.

Pääesikunta hälytti 25.10.1973 illalla valmiusjoukon komentajan ja esikunnan tärkeimmät upseerit, joiden oli ilmoittauduttava jo seuraavana aamuna YK-Koulutuskeskuksessa Niinisalossa. Siellä heidät varustettiin ja rokotettiin. He lähtivät 29.10.1973 kohti Kairoa. Pääosa henkilöstöstä astui palvelukseen 30.10-3.11.1973 välisenä aikana. YK:n pyynnön mukaisesti tehtävään perustettiin 633 vahvuinen valvontajoukko, YKSV 1.
Tämä kirja kertoo tuon ensimmäisen Suomesta lähetetyn, YKSV 1 -pataljoonan, tarinan.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 12, 2023
• ISBN: 9789528041887

Terho Ahonen

Kaakkois-Suomessa rajapitäjä Miehikkälässä YK:n päivänä vuonna 1951 syntynyt ja siellä Salpalinjan suojassa koko ikänsä elänyt ja asunut. Peruskoulutus keskikoulu, ammattikoulutus metsätyönjohtaja, reserviupseeri, ylennetty majuriksi 46-vuotiaana. Ensimmäiset kertausharjoitukset Salpalinjassa res.vänrikkinä vuonna 1972. Tulikasteen saanut rauhanturvaajana YK-joukoissa Suezilla Egyptissä 1973-74. Leipää perheelle revitty omasta pellosta, metsästä, kirjoittamisesta ja vähän yrittämisestäkin.

Book preview

SISÄLLYS

OSA I

ESIPUHE

Aulis Laine

LUKIJALLE

Terho Ahonen

HISTORIAA

Aulis Laine

Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvajoukot Lähi-idässä

Terho Ahonen

YK-tarkkailija Yrjö Helanen Egyptin sotavankina Suezilla

Pertti Torstila

Rauhanturvaaminen ja Suomen ulkopolitiikka

Terho Ahonen

Gamman tappelu Suezilla marraskuussa 1973.

Jukka Pesu

Checkpoint Gamman tapahtumat, tulkinnat ja myöhempi merkitys

Esko Heikkinen

Viisi vuorokautta, ja lehti kääntyi Golanilla

Terho Ahonen

Reino Raitasaari

Terho Ahonen

Katsaus YKSV 1 historiaan valmiusjoukosta valvontajoukoksi Suezille

Risto Latva-Hakuni

Tulikaste vartiopaikka 227:llä

Raimo Nevasuo

Kohtalokkaat Suezin miinat

Terho Ahonen

Katsaus YKSV 1 historiaan, tehtävä jatkuu Siinailla

MUISTOJA

Aulis Laine

Omakohtaisesti koettua toimintakaudelta

Erkki Tukiainen

Kyproksella ja Suezilla 1973

Ilkka Koskinen

Tarinaa YKSV 1:n ajoilta nuoren miehen silmin

Pentti Juntunen

Suezille!

Pentti Metso

Marraskuun 1. päivänä Suezille

Antti Keskinen

Yksi tarina Suezilta 1973–1974

Veikko Sirkka

Bensaministeristä tolppa-apinaksi

Reijo Aarnikorpi

Autonasentajana Suezilla

Martti Laukkonen

Öljynjalostamolla

Pentti Minkkinen

Kolmen Kopla Konnevedeltä

Asko Yli-Kätkä

Vapaaehtoisena Suezille

Ermo Saari

Myöhästyin jom kippur -sodasta

Markku Lintu

Kokkina Suezilla

Olli Sarvaranta

Kahden mission mies – lähtö Suezille vuonna 1973

Pentti Kivi

YKSV 1 ensimmäiset sotakoirat ja ohjaajat Suezille 1973

Tapio Kauppi

Ambulanssi

Mauri Pekurinen

Nakkikioskilta Kyproksen kautta Suezille

Ilpo Leponiemi

ja Tero Huusko Lautalla kanavaa pitkin riisiä ja sipulia pikkumottiin

Håkan Nylund

OPS Suezilla – Valpas valvoi

OSA II

ERKAJ, ERILLINEN KUORMA-AUTOJOUKKUE

Ossi-Veikko Takala

OSA III

LOPUKSI

Esko Heikkinen

Aulis Laine oivalsi olennaisen

Terho Ahonen

Kenraali Ensio Siilasvuo 1.1.1922 - 10.1.2003

Mike Scott ja John Legge

Terveiset Kanadasta!

Teppo Suikkari

YKSV lehdissä

RYHMÄKUVAT

Eino Nieminen

KÄYTETYT LÄHTEET

KIITOKSET

JULKAISIJAN LOPPUSANAT

AULIS LAINE

ESIPUHE

Samalla kun tervehdin teitä entisenä YKSV 1:n¹ pataljoonaupseerina, haluan vähän selvittää niitä taustoja jotka toisen maailmansodan jälkeen johtivat muun muassa tähänkin välikohtaukseen ja aseelliseen selkkaukseen.

YK teki vuonna 1947 Palestiinaa koskevan jakosuunnitelman, jossa Jordan-joen länsipuolinen alue olisi jaettu juutalaisten ja arabien kesken. Jakosuunnitelman mukaisesti Israel itsenäistyisi vuonna 1948. Tämä ei ollut ympäröivien arabimaiden tahdon mukaista, ne olivat jo todenneet aikaisemminkin, että juutalaisia oli siirretty alueelle jo 1800-luvun lopulta alkaen sionistisen² liikkeen yhteydessä. Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 aloitti itsenäisyyssodan, koska Israel ei tyytynyt siihen maa-alueeseen, joka heille jakosuunnitelmassa osoitettiin. Arabit aloittivat vastatoimenpiteet muun muassa englantilaisten tukemana, olihan Palestiina vanha englantilainen siirtomaa. Tuolloin perustettiin ensimmäinen YK:n rauhanturvaamiseen liittyvä elin, sotilastarkkailijajärjestö UNTSO³, johon kutsuttiin eri YK:n mailta edustajia aseettomina tarkkailemaan rauhan säilymistä.

Seuraava selkkaus oli vuonna 1956 jolloin Egyptin presidentti Nasser kansallisti Suezin kanavan. Englanti, Ranska ja Israel suorittivat heti kanavan miehityksen aseellisin joukoin ja tämä aiheutti sodan kaltaisen välikohtauksen johon YK puuttui ja päätti perustaa rauhanturvaamisyksikkö UNEF I:n⁴, johon sitten vuonna 1955 YK:n jäseneksi hyväksytty Suomikin sai kutsun ja johon silloinen YK:n pääsihteeri ruotsalainen Dag Hammarskjöld kutsui suomalaisen kenraalin suunnittelemaan rauhanturvatoiminnan toteuttamista ja Suomi valitsi siihen tehtävään sitten kenraali Armas Martolan.

Vuonna 1956 lähti Suomesta ensimmäinen komppania, tämä komppania viipyi vuoden, välillä vaan vaihdettiin miehistöä. Suomi ei jatkanut siellä edustamistaan mutta muista maista Tanska ja Ruotsi olivat edelleen mukana. Vuonna 1967 kesäkuun alussa Egyptin presidentti Nasser katkaisi yhteydet UNEF I:een ja karkotti joukot sieltä pois. Israel käytti tätä tilaisuutta hyväkseen ja aloitti niin kutsutun kuuden päivän sodan⁵, jolla se valtasi Siinain itselleen. Tämä johti taas sitten UNTSO:n tehtävän laajenemiseen ja Egyptin armeijan ja Israelin armeijan joukot olivat Suezin rannalla vastakkain käyden sitten myöhemmin niin sanottua viivytys- tai tykistösotaa.

Vuonna 1969 YK alkoi suunnitella rauhanturvajoukkojen lähettämistä Egyptiin ja Israeliin. Kyproksellakin tehtiin Suomen pataljoonan osalta johdettu komennuskuntasuunnitelma, jota ei kuitenkaan sitten tarvinnut toteuttaa. Se toteutui sitten vuonna 1973, jolloin suurvallat totesivat, että kolmas maailmansota saattaa olla niin lähellä tuon Suezin selkkauksen takia, tarkoittaen silloin Egyptin ja Israelin armeijoiden välistä aseellista toimintaa, että sinne on lähetettävä rauhanturvayksiköt. Näin perustettiin UNEF II⁶ ja Kyprokselta lähtivät sitten eräiden pataljoonien etukomennuskunnat sinne välittömästi lokakuun lopulla 1973. Suomeen perustettiin pataljoona, joka sitten loka- marraskuun vaihteessa, pääosin marraskuun puolella siirrettiin Egyptiin nimenomaan Suezin alueelle, jossa israelilaiset olivat vallanneet jo Egyptin maaperää laajan alueen, saartaneet Siinailla olleen Egyptin kolmannen armeijan ja Suezin kaupungin. Suomen pataljoona sai aikaan tuolla sitten tulitaukosopimuksen ja noille jalansijoille sitten siirrettiin tämä Niinisalossa perustettu pataljoona, jonka komentajaksi Tasavallan presidentti määräsi everstiluutnantti Raitasaaren, YK-arvossa eversti ja Pääesikunnan komento-osasto määräsi pataljoonan pataljoonaupseeriksi majuri Aulis Laineen Karjalan jääkäripataljoonasta, YK everstiluutnantin arvossa.

Tästä suomalaisen rauhanturvaamisen vaiheesta on olemassa aika paljon kirjallisuutta, joka on osaksi fiktiivistä mutta myöskin osaksi täysin tilannekertomuksiin tai päiväkirjoihin perustuvaa. Tästä tehtävän suorituksesta kertoo nyt tämä kirja ja tällä esipuheella tässä haluan tervehtiä kaikkia teitä, jotka nyt luette tätä kirjaa ja palautatte mieleenne tuon ajan tehtäviä itse kukin omalta osaltanne.

Hyvää vointia teille kaikille

08.02.2023

Aulis Laine

Suomen Rauhanturvaajaliiton kunniapuheenjohtaja

Kirjoitus perustuu 08.02.2023 nauhoitettuun Aulis Laineen haastatteluun.

---

1 YK:n suomalainen valvontajoukko. Numero YKSV lyhenteen jälkeen tarkoittaa pataljoonan numeroa, joka vaihtui kuuden kuukauden välein.

2 Sionismi on 1800-luvulla syntynyt juutalaisten kansallinen liike, jonka tärkeimpänä tavoitteena oli luoda juutalaisille oma valtio.

3 United Nations Truce Supervision Organization.

4 First United Nations Emergency Force.

5 Kuuden päivän sota oli 5.–10. kesäkuuta 1967 käyty sota arabivaltioiden Egyptin, Jordanian ja Syyrian muodostaman liittoutuman ja Israelin välillä.

6 Second United Nations Emergency Force.

TERHO AHONEN

LUKIJALLE

Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit Ry⁷ on julkaissut yhdeksän rauhanturva-aiheista kirjaa. Yhdistyksen puuhamies Teppo Suikkari huomasi reilut kaksi ja puoli vuotta sitten, että 1973–1974 Suez-veteraanit ovat järjestämässä YK:n palokunnan⁸ ja YKSV 1:n SUEZ 50 -tapaamista Haminaan elokuussa 2023. Tuolloin tulee kuluneeksi liki 50 vuotta jom kippur -sodasta⁹ ja UNEF II -rauhanturvaoperaation alkamisesta.

Teppo otti heti yhteyttä ja kertoi, että yhdistyksen vuonna 2018 julkaisemalle YK:n Palokuntana Suezille 1973 -kirjalle voitaisiin tehdä jatkoksi kirja YKSV 1:stä. Nyt olisi viimeiset hetket saada myös UNEF II:n ensimmäisen puolen vuoden suomalaismuistot talteen Suezilta. Tehdäänkö kirja, hän kysyi. Minä hämmästyneenä vastasin myöntävästi ymmärtämättä, mihin tulin samalla sekunnilla sitoutuneeksi.

Jom kippur -sodan työstämisessä rauhaksi Egyptin ja Israelin välillä suomalaisilla rauhanturvaajilla kenraali Ensio Siilasvuon johdolla oli merkittävä osa. Suomalaisten teot Suezilla ja Siinailla eivät olleet ansioina vähäisimpiä YK:n rauhanturvajoukkojen vuonna 1988 saamaan Nobelin rauhanpalkintoon. Aihetta kirjalle ehdottomasti oli.

Suomalaisten YK:n palokunta, YKSP / UNEF II hälytettiin ensihätään 26.10.1973 Kyprokselta rauhoittamaan tilannetta Suezilla, kunnes valvontajoukko Suomesta, YKSV 1 saataisiin paikalle. Suomessa henkilöstön osalta paperilla valmiina ollutta valmiusjoukkoa alettiin koota valvontajoukoksi samaan aikaan, kun Kyprokselta jo lennettiin Kairoon.

YKSV 1:n työ YK-palokunnan tilanteen vakiinnuttamisen jälkeen olikin hetken aikaa rauhallista. Sodan suurvaltapoliittiset jännitteet heijastuivat Egyptin ja Israelin välisinä lisääntyvinä tulitaukorikkomuksina. Geneven rauhankonferenssin junnaamiselle haettiin vauhtia Suezin taisteluhaudoista. Joulukuussa ja vielä vuoden 1974 alussa reilut kaksi viikkoa suomalaiset rauhanturvaajat seurasivat ajoittain kiivasta asemasotaa aitiopaikoilta poteroissa osapuolten välissä; YK-lippu ei niissä kahinoissa suojaa antanut.

Koko Suomen YK-pataljoona sai tulikasteensa Suezilla ampumatta itse laukaustakaan. Tappioita tuli, tilanteeseen nähden kuitenkin vähän. Kun osapuolten aseet vihdoin 18.1.1974 vaikenivat, hiekkaerämaihin kylvetyt sadat tuhannet miinat jatkoivat sotaansa tuntematta laukaisijaansa. Siitä YKSV 1 sai kohtalokkaan osansa.

Tässä täysin vapaaehtoistyönä syntyneessä kirjassa YKSV 1:n historia perustuu saatavissa olleeseen pataljoonan arkisto- ja kirjatietoihin. Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin kokoelmista on ollut apua kirjan tietojen keräämisessä.

Historiaa elävöittämään, ehkä värittämäänkin on saatu loppujen lopuksi riittävä määrä mukana olleiden Suez-veteraanien muisteluksia. Osa niistä on kirjoitettu vasta nyt, lähes 50 vuotta tapahtumien jälkeen. Muisteluksia ei ole erikseen kerätty. Niitä toimituskunnan pyynnöstä on voinut kukin lähettää omasta halustaan haluamassaan laajuudessa sikäli, kun pyyntö on kirjoittajan tavoittanut.

Oma lukunsa sanan varsinaisessa merkityksessä on neljä kuukautta YKSV 1:ssä palvellut 33 miehen Erillinen Kuorma-autojoukkue. Sen tapahtumien tarkassa kuvaamisessa joukkueen kynämies Ossi-Veikko Takala on ollut hämmästyttävän toimelias. Hänen elävät kirjoituksensa ovat rauhanturvaamisen arvokasta perinnettä ja laajuutena jopa yhden kirjan väärti. Jotta ErKaJ:n¹⁰ osuus ei jättäisi koko muun pataljoonan toimintaa varjoonsa, Takalan muistelukirjoitukset julkaistaan tämän kirjan lopussa peräkkäin väliotsikoin eroteltuna osana II. ErKaJ:n toiminnallinen osuus tulee esiin myös YKSV 1:n historiaosuudessa.

Lukijan on hyvä ymmärtää, että jokainen muistelija kertoo vain sitä tarinaa, jonka on itse kokenut. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, etteivätkö tapahtumat olisi menneet kerrotulla tavalla tai mitä kenties on jäänyt kertomatta. YKSV 1:ssä on yhtä monta tarinaa, kuin siinä oli miestäkin, yli 600. Niistä nyt pieni osa on saatu taltioiduksi antamaan suuntaa, mitä Suezilla tapahtui ja mitä sieltä miehille mieleen jäi.

Toimituskunta, Teppo ja minä, olemme rajanneet selviä päällekkäisyyksiä pois ja siistineet pahimpia raadollisuuksia; jokaisella mukana olleella on jälkipolvensa ja sukunsa, joiden mieltä tämä kirja ei saa pahoittaa. Päin vastoin, haluamme, että äiti-Suomi voisi olla yhdessä Suez-veteraanien läheisten, omaisten ja sukujen kanssa kokonaisuutena ylpeitä poikiensa, isäinsä ja pappojensa teoista.

Tämä kirja on kunnianosoitus palveluksessa menehtyneille ja haavoittuneille, palveluksesta tavalla tai toisella kohtalokkaasti altistuneille ja jo edesmenneille Suez-veteraaneille.

Kirjan toisena tekijänä ja YKSV 1:n puolesta kiitän Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit Ry:tä ratkaisevasta osuudesta kirjan toteutuksessa. Ilman Teppo Suikkarin aloitetta ja sitoutumista tätä Kuneitran Kojoottien 10. kirjaa ei olisi syntynyt. Tätä kirjaa ei myöskään olisi tehty ilman lyhyitä tai pitkiä muisteluksia. Niillä kaikilla on sijansa. Kiitos niistä ja erityisesti Ossi-Veikko Takalalle ErKaJ:n osuudesta. Kiitos myös muille vieraileville kirjoittajille avusta. Samoin kiitos kaikille valokuviaan kirjaan antaneille. Kaikki kuvat on saatu veloituksetta käyttöön. Myöskään ainuttakaan kirjoituspalkkiota ei ole maksettu. Mukana olleiden kirjoitukset ja kuvat tekevät kirjasta YKSV 1:n näköisen.

Tämän kirjan julkaisijalle jäävä pieni tuotto luovutetaan lyhentämättömänä Vammautuneet Kriisinhallintaveteraanit ry:lle.

Miehikkälässä kesäkuussa 2023

Terho Ahonen

II Jääkärijoukkueen johtaja / 1.JK /YKSV 1¹¹

---

7 Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit Ry on Suomen Rauhanturvaajaliittoon kuuluva rekisteröity suomalaisen rauhanturvaamisen historian keräämiseen keskittynyt yhdistys.

8 Katso kappale Historiaa / Lyhenteistä.

9 Lokakuun 1973 sota.

10 Lyhenne Erillinen Kuorma-autojoukkue, esiintyy myös kirjoitusasussa erka.

11 Komppanioiden järjestysnumerot kirjoitetaan arabialaisilla numeroilla 1. 2. 3 ja niin edelleen ja joukkueiden järjestysnumerot kirjoitetaan roomalaisilla numeroilla I, II, III ja niin edelleen. 1.JK, ensimmäinen jääkärikomppania. 2.JK, toinen jääkärikomppania.

HISTORIAA

LYHENTEISTÄ

Tässä kirjassa virallisen UNEF II, Second United Nations Emergency Force -lyhenteen rinnalla käytetään käytännöllisistä syistä myös muotoa UNEF. Jälkimmäinen viittaa vuonna 1956 joulukuussa alkaneeseen YK:n ensimmäiseen aseellisista joukoista muodostettuun rauhanturvaoperaatioon¹² Lähi-idässä, Suezilla. Jos tässä kirjassa käytetään UNEF-muotoa tarkoittamassa edellä mainittua vanhempaa YK-rauhanturvaoperaatiota, se käy tekstistä ilmi.

Kyprokselta YKSP 19 ja 20¹³ rotaation¹⁴, vaihdon keskellä Suezille lähetetystä joukosta on käytetty eri nimityksiä. Tässä kirjassa on keskustelujen jälkeen päädytty historiaosuuksissa käyttämään nimenä YKSP / UNEF II. Sillä tarkoitetaan YK:n Kyproksen Suomen pataljoonan sitä osaa, joka osallistui Suezilla UNEF II -operaatioon. Suomen kielessä ja myös tässä kirjassa käytetään rauhanturvaamisen asiayhteydessä YK-palokunta tai YK:n palokunta -muotoja ja selvässä asiayhteydessä myös pelkkää muotoa Palokunta.

YK:n Kyproksen Suomen valvontajoukon osastoa Suezilla on kutsuttu edellisten lisäksi Kyproksen palokunnaksi ja paljon kirjallisuudessa käytetyksi Osasto Kemppaiseksi sekä myös Osasto Jokihaaraksi. Englannin kielessäkin oli ainakin kaksi nimeä. YK:n käyttämä nimitys oli advance elements, kun taas Ensio Siilasvuo käytti englanninkielisessä muistelmaversiossaan nimitystä advance parties.

YK:n palokunnassa joukkueenjohtajana palvellut, erittäin kokenut rauhanturvaaja, teollisuusneuvos Seppo Arponen toivoo, että tästä 208 miehen joukosta käytettäisiin nimeä YKSP / UNEF II. Tätä puoltaa myös se, että vaikka kyseisen joukon palvelusaika Suezilla oli enimmilläänkin vain vajaat puolitoista kuukautta, siinä palvelleille YK:n pääsihteeri myönsi UNEF II -muistomitalin. Normaalisti sen saamiseen edellytettiin vähintään kolmen kuukauden palvelusta.

Muut kirjassa esille tulevat lyhenteet selviävät joko tekstistä tai samalla sivulla olevasta alaviitteestä, poikkeuksena ne lyhenteet, joita toimituskunta ei yrityksistään huolimatta saanut selvitettyä.

ALAVIITTEISTÄ

Kirjaan on laitettu paljon alaviitteitä. Osalle lukijoista, varsinkin itse paikalla olleille nämä ovat itsestään selviä. Täytyy kuitenkin muistaa ja huomioida, että sanonnat ja kieliasu on 50 vuodessa muuttunut ja kehittynyt, eikä jotkut tuolloin ajankohtaiset fraasit aukene välttämättä paikalla olleiden lapsille tai lastenlapsille. Puhumattakaan niin kutsutusta YK-slangista. Joissakin selityksissä saattaa olla puutteita tai virheitä. Olemme kuitenkin pyrkineet siihen, että lähteinä on käytetty mahdollisimman luotettavia tahoja.

---

12 YK:n ensimmäinen rauhanturvaoperaatio käynnistyi vuonna 1948, kun turvallisuusneuvosto käynnisti UNTSO-tarkkailijaoperaation valvomaan Israelin ja sen Arabi-naapureiden välistä aseleposopimusta. Nämä tarkkailijat olivat aseettomia.

13 YKSP YK:n Suomen Pataljoona. Numero YKSP lyhenteen jälkeen tarkoittaa pataljoonan numeroa, joka vaihtui kuuden kuukauden välein.

14 Henkilöstön vaihto, uudet henkilöt sopimuksensa päättäneiden tilalle. Pataljoonan vaihtuessa tapahtuvan rotaation lisäksi rotaatioita oli myös sen aikana.

AULIS LAINE

YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN

RAUHANTURVAJOUKOT LÄHI-IDÄSSÄ

PERUSTAMINEN JA KOKOONPANO

Lokakuun 6 päivänä 1973 aloittivat Egyptin arabitasavalta ja Syyria sodan Israelin tasavaltaa vastaan.

25.10.1973 YK:n turvallisuusneuvosto yksimielisesti päätti asettaa aseistetun rauhanturvajoukon valvomaan 22.10.1973 solmitun osapuolten välisen tulitaukosopimuksen noudattamista Suezin kanava-alueelle ja Siinaille.

Rauhanturvajoukon, UNEF II, Second United Nations Emergency Force komentajaksi nimitettiin alueella jo ollut suomalainen kenraalimajuri Ensio Siilasvuo. Hän oli YK:n sotilastarkkailijaorganisaatio UNTSO:n esikuntapäällikkö. Kenraalimajuri Siilasvuo perusti esikuntansa Kairoon. Nimityksen jälkeen 6.12.1973 Siilasvuo ylennettiin kenraaliluutnantiksi.

Joukkojen esikunnan, joka vastaa yhtymän esikuntaa, henkilöstö koottiin tehtävään osallistuvien maiden upseereista. Suomen osalle tulivat operatiivisen osaston avainvirat. Vuoden 1974 puolella perustettiin kaksi prikaatin esikuntaa, joista Pohjoisen Prikaatin esikunta johti toimintaa Golanin alueella ja Eteläisen Prikaatin esikunta vastasi johtamisesta Siinailla. Pataljoonan suuruisia joukko-osastoja asettivat tehtävään Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti, Peru, Panama, Ghana, Senegal, Indonesia ja Nepal. Kanada lähetti viestiosaston ja huoltoyksiköitä, Puola kuljetus- ja pioneerikomppanian, sekä kenttäsairaalan.

Yhteinen vahvuus oli noin 7000 sotilasta. Joukot olivat moottoroidut ja aseistuksena oli kiväärikaliiperiset aseet ja kevyet singot, sekä niitä vastaavat aseet Johtamistoiminnan mahdollisti runsas ja korkealuokkainen radio- ja kaukokirjoitinkalusto.

YK:N SUOMALAINEN VALVONTAJOUKKO

Vuonna 1964 säädetyn Valvontajoukkolain¹⁵ perusteella oli puolustusministeriö ylläpitänyt ja kouluttanut vapaaehtoisia vakinaisen väen päällystöstä ja reserviläisistä koottua valmiusjoukkoa.

25.10.1973 illalla Pääesikunta hälytti valmiusjoukon komentajan ja esikunnan tärkeimmät upseerit, joiden oli ilmoittauduttava jo seuraavana aamuna YK-Koulutuskeskuksessa Niinisalossa¹⁶. Siellä heidät varustettiin ja rokotettiin. 29.10.1973 he lähtivät kohti Kairoa. Pääosa henkilöstöstä astui palvelukseen 30.10.–3.11.1973 välisenä aikana. YK:n pyynnön mukaisesti perustettiin tehtävään 633 sotilaan vahvuinen valvontajoukko.

Moottoroidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanoksi tuli:

- komentaja

- esikunta

- esikuntakomppania

- kaksi jääkärikomppaniaa ja

- huoltokomppania

Pataljoonan lisäksi valvontajoukkoon kuuluivat

- esikuntaryhmä UNEF:in esikuntaan

- erillinen sotilaspoliisiosasto

- erillinen kuljetusten johto-osasto ja

- erillinen kuorma-autojoukkue (kuljettajia saattuetehtäviä varten)

Koko kansallinen osasto sai virallisen nimen. Yhdistyneiden kansakuntien

suomalainen valvontajoukko 1. Numero vaihtuisi puolivuosittain.

YKSP/UNEF II

Suezin kanava-alueelle oli saatava nopeasti rauhanturvajoukkoja. YK päätti lähettää Kyproksella olevista Suomen, Ruotsin, Itävallan ja Irlannin pataljoonista vapaaehtoisosastot Egyptiin 26.10.1973 Suomen pataljoonasta, noin 280 miestä, ilmoittautui komentajansa, everstiluutnantti Aulis Kemppaisen johdolla yli 200 sotilasta.

Irlantilaisten lähettämistä suunniteltiin samaan aikaan, mutta he eivät päässeet lähtemään, koska heillä ei ollut vielä lupaa omalta parlamentiltaan. Irlannin puolustusvoimien arkiston mukaan he aloittivat siirtymisen Suezille 31.10.1973.¹⁷

Osasto saapui Kairon kautta Suezin kaupungin läheisyyteen Israelin armeijan valvomalle alueelle 27.10. ja siirtyi, tai paremminkin tunkeutui vielä taistelevien osapuolten väliin 28.10. lopettaen sotatoimet parin päivän kuluessa. Osaston jääkärikomppania perusti osapuolten asemien väliin YK:n tunnuksin merkityt vartioasemat ja -paikat. Osasto Kemppainen luovutti vastuualueen YKSV 1:lle 8.11.1973. Noin 50 sotilasta Osasto Kemppaisesta jäi vapaaehtoisesti YKSV 1:n riveihin muiden palatessa pääosin marraskuun kuluessa Kyprokseen.

Israelin armeijan upseerien asennoitumisen ja kannanottojen perusteella voidaan perustellusti sanoa, että YK:n väliinmeno Osasto Kemppaisen muodossa esti israelilaisia valtaamasta Suezin kaupungin ja pelasti siellä olleen noin 10 000 hengen siviiliväestön, sekä kaupungin puolustajat suurilta tappioilta.

YKSV 1:N TEHTÄVÄ

Kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuolta saadun käskyn mukaisesti YKSV 1:n tehtävänä oli ensimmäiset kolme kuukautta:

- valvoa tulitaukosopimuksen noudattamista ja ilmoittaa tulitauon rikkomisesta UNEF:in esikuntaan.

- kuljettaa osapuolten tekemän sopimuksen mukaisesti Egyptin 3. Armeijalle ja Suezin kaupunkiin siviiliväestölle elintarvikkeita, vettä ja lääkkeitä israelilaisten saartorenkaan läpi ja avustaa kansainvälistä Punaista Ristiä haavoittuneiden egyptiläisten evakuoinnissa.

a) Tulitaukosopimuksen valvonta

Pataljoonan vastuualue oli noin 1600 km². Päähuomio valvonnassa kohdistui Suezin esikaupunkialueella olevan noin 7,5 kilometriä pitkän, osapuolten molemmin puolin miehittämän tulitaukolinjan valvontaan. Tällä linjalla oli yksi komppania, jolla oli 13 vartiopaikkaa. Muulla alueella oli 5–6 vartioasemaa tai -paikkaa. Laajan alueen valvonta tapahtui muilta osin partioinnilla. Vartiomiesten oli havaittava tulitaukorikkomukset ja tunnistettava rikkomuksen tehnyt osapuoli sekä välittömästi ilmoitettava tapahtuneesta esimiehelleen. Monesti vartiomiehet joutuivat suorittamaan tehtävänsä kahden tulen välissä. Tammikuussa 1974 eräällekin vartiopaikalle, 100 metrin sisälle vartiopaikasta osui yli 300 kappaletta erilaisia panssarivaunun ja kevyen kranaatinheittimen ammuksia. Osa näistä oli fosforikranaatteja. Hyvän linnoittautumisen ansiosta vartiopaikan ryhmä säilyi aina tappioitta.

b) Saattuetehtävä

Osapuolten sopimuksen mukaan Egyptin armeija sai lähettää egyptiläisillä kuorma-autoilla elintarvikkeita, vettä ja lääkintätarvikkeita saarretulle 3. Armeijalle ja Suezin kaupungin asukkaille. Tämä tapahtui Israelin armeijan alueen läpiYK:n kuljettajien ajaessa ja YK:n valvoessa purkamisen tulitaukolinjan läheisyydessä ja linjalla, Suezin kanavan rannalla. Kuorma-autoja ajettiin parhaina päivinä 60 kappaletta ja ajajina oli Erillisen kuorma-autojoukkueen kuljettajien lisäksi ruotsalaisia, itävaltalaisia ja kanadalaisia YK-sotilaita, yhteensä 60–80 miestä. Lisäksi YK-kuljettajat ajoivat useina päivinä 20 sairaslinja-auton saattueita vaikeasti haavoittuneita egyptiläisiä Suezin sairaalasta läpi israelilaisten alueen egyptiläiselle puolelle. Näin YK kuljetti yhteistoiminnassa Kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa noin 1400 potilasta parempaan hoitoon.

Lokakuun lopulla alkanut saattuetoiminta päättyi 26.1.1974, kaksi päivää ennen joukkojen loitontamisen alkamista.

ISRAELIN ARMEIJAN VETÄYTYMINEN JA LOITONTAMINEN EGYPTIN ARMEIJAN JOUKOISTA

Tammikuun alkupuoli oli Suomen pataljoonan alueella erittäin rajujen ja päivittäin toistuneiden välikohtausten aikaa. Jouluna alkaneet Geneven neuvottelut olivat keskeytyneet. Meistä Suezista olijoista tuntui, että mahdollisuudet sovintoratkaisusta olivat etääntyneet pitkälle tulevaisuuteen. Israelin armeija linnoitti tehokkaammin kuin koskaan edeltäneeseen kahteen kuukauteen. Välikohtauksissa tuhoutui sekä YK:n omaisuutta että YK:n sotilaiden henkilökohtaista varustusta. Tammikuun 15 päivänä paloi pataljoonan esikunnan alueella muun muassa komentajan talo. Siinä tuhoutui neljän upseerin omaisuus lähes täydellisesti. Tämän kirjoittajalle jäi vain se mitä sattui olemaan päällä.

Täydellisenä yllätyksenä sai pataljoonan komentaja eversti Reino Raitasaari pari päivää myöhemmin 17.1.1974 kello 19.00, ilmoituksen israelilaiselta prikaatin komentajalta sopimuksen syntymisestä. Se allekirjoitettiin kuuluisalla Kairo– Suez valtatien km 101:n neuvottelupaikalla 18.1.1974 kello 12.30 kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuon toimiessa kokouksen puheenjohtajana ja allekirjoitusten todistajana. Osapuolet olivat lopettaneet tulituksen ehdottomasti saman päivän aamuna kello 8.00 ja se myös vihdoin pysyi voimassa.

Muutaman päivän ajan osapuolten kenraalit neuvottelivat sopimuksen toteuttamisesta ja laativat suunnitelman. Sopimusehdot edellyttivät loitontamisen alkavan kymmenen päivän kuluessa allekirjoittamispäivästä, 18.1.1974 ja toteutuvan 42 päivässä. Tällöin israelilaisten tulisi olla Suezin kanavan itäpuolella tasolla, joka on noin kymmenen kilometriä kanavasta.

Suunnitelman mukaan YK:n joukkojen tehtävänä oli vastaanottaa Israelin joukkojen luovuttama alue ja luovuttaa se määräajan kuluttua Egyptin hallintaan. Osapuolten joukot pidettiin erillään YK-joukkojen miehittämän puskurivyöhykkeen avulla. Alue oli 2–5 kilometriä syvä. Liikkuminen vyöhykkeellä oli osapuolilta kielletty ja se estettiin vartioinnilla ja partioinnilla.

Suomen pataljoonan vastuulla oli loitontamisen valvonta 28.1.–23.2.1974 välisen ajan. Pataljoonalla oli vahvennuksena toiminnan aikana lyhyemmän tai pidemmän ajan senegalilainen, indonesialainen ja ruotsalainen komppania, sekä niiden jälkeen kaksi ghanalaista komppaniaa. Suurimmillaan pataljoonan muonavahvuus oli noin 1100 miestä, joista alistettuja vajaa 500 miestä.¹⁸

Tuona aikana miehitettiin kolme puskurivyöhykettä, joilla kullakin viivyttiin runsaan viikon. Loitontaminen onnistui täysin suunnitelmien mukaan. Osapuolten välisiä välikohtauksia ei koko aikana sattunut, sillä Suomen pataljoona piti osapuolet onnistuneesti erillään.

RYHMITTYMINEN SIINAIN PUSKURIVYÖHYKKEELLE

Samanaikaisesti edellä kerrotun tehtävän suorituksen parin viimeisen päivän aikana pataljoonan kaksi komppaniaa ottivat vastuun valvonnasta kanavan itäpuolella. Suomen pataljoonan vastuualueeksi tuli Välimereltä Suezin lahdelle ulottuvan puskurivyöhykkeen eteläisin osa. Alueella oli hiekka-aavikko, jolla on vain yksi keidas – Mooseksen lähde. Alueella oli ollut arabikylä ennen vuoden 1967 sotaa, sittemmin kuitenkin täysin hävitetty. Tälläkään puskurivyöhykkeellä ei tapahtunut sotilasyksiköiden välisiä välikohtauksia. Sen sijaan alueelle pyrki siviiliperheitä, beduiineja¹⁹, jotka tarvittaessa poistettiin lempeätä väkivaltaa käyttäen. Suomalaiset sotakoirat olivat tällöin erinomaisena apuna ja Sisumaastokuorma-auto beduiinien kuljetusvälineenä lentohiekallakin hyvin toimiva. Siinaille ryhmittymiseen päättyi erittäin vaiherikas, kiireinen ja jännittäväkin toimintakausi marraskuusta huhtikuuhun.

Aulis Laine

---

15 Valvontajoukkolaki 276/1964, kumottu Rauhanturvaamislailla 514/1984, kumottu Lailla sotilaallisesta kriisinhallinnasta 211/2006.

16 YK-Koulutuskeskus, sittemmin PVKVK, Puolustusvoimien kansainvälinen keskus perustettiin Niinisaloon vuonna 1969. Vuonna 2008 Keskus siirtyi Tuusulaan ja vuonna 2015 se siirtyi Santahaminaan.

17 Toimituskunnan lisäämä kappale.

18 Tarkoittaa edellä mainittuja muunmaalaisia YK-sotilaita.

19 Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan arabiankielisiä paimentolaisia.

TERHO AHONEN

YK-TARKKAILIJA YRJÖ HELANEN

EGYPTIN SOTAVANKINA

SUEZILLA

Everstiluutnantti evp²⁰ Yrjö Helanen Kotkasta oli kapteenin arvossa YK-sotilastarkkailijana UNTSO:ssa 1973–1974. Jom kippur -sota syttyi lauantaina 6.10.1973 kello 14. Helanen oli tuolloin OP²¹ Blue:lla Suezin kaupunkia vastapäätä, Suezin kanavan itäpuolen rantamaalla. Hänen asemapaikastaan oli matkaa kanavalle enintään 500 metriä. Lähin kanavan itärannan Bar-Lev -linnoitusketjuun kuulunut Israelin tukikohta oli 500 metrin päässä OP Bluen eteläpuolella.

Seuraavassa on osaksi toimitettu lyhennelmä Yrjö Helasen kirjallisesta kertomuksesta jom kippur -sodan ajalta ja sen jälkeen. Tarina on harvinainen selostus YK-tarkkailijan arjesta keskellä sotaa ja joutumisesta YK-asemastaan huolimatta sotavankien kaltaisen kohtelun alaiseksi.

Helanen luovutti kirjoituksensa Haminassa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhalle Veteraanille huhtikuussa 2023. Kirjoitus on laadittu saatesanoiksi jo museolle 19.9.2019 luovutetulle YK-lipulle, jonka hän otti mukaansa asemapaikaltaan. Helanen on työskennellyt YK-tarkkailijana kolmeen otteeseen. Reserviupseerikoulussa Haminassa hän palveli seitsemän vuotta. Monelle vanhemmalle rauhanturvaajalle tuttu Niinisalon varuskunta oli myös Helasen työpaikka.

Artikkeli tässä YKSV 1 -kirjassa taustoittaa ja auttaa YK:n palokunnan ja YKSV 1:n rauhanturvaajia ymmärtämään aseettomien YK-tarkkailijoiden tilannetta ja joutumista yllättäen keskelle jom kippur -sotaa. Helasen tarina paikallistuu samalle alueelle, johon Palokunta Kyprokselta ja rauhanturvaajat Suomesta saapuivat. YK-tarkkailijat ja mainitut suomalaiset muun UNEF II:n tapaan tekivät keskenään yhteistyötä, yhteisen päämäärän – rauhan saavuttamiseksi.

SOTA EI OLLUT TÄYDELLINEN YLLÄTYS ISRAELILLE

UNTSO:n valvonta-aseman miehitykseen kuului kaksi aseetonta tarkkailijaa ja yksi aseistettu, tässä tapauksessa Israelin asettama, yhteysupseeri. OP-vuoro kesti kerrallaan kuusi vuorokautta. Tarkkailijaryhmä piti huolen operatiivisista tehtävistä ja myös omasta huollosta kukin vuorollaan. Yhteysupseeri osallistui rajoitetusti osaan keittiötöistä.

OP-Bluen operatiivinen johtoesikunta oli Siinain pohjoisosassa Rabahissa. Sieltä käsin tapahtui myös valvonta-aseman huolto. Siinailla palvelleet sotilastarkkailijat asuivat perheineen Jerusalemissa. Siellä oli myös UNTSO:n esikunta Government House.

Helanen oli ollut ranskalaisen kollegansa, Commandant²² Cousteau’n kanssa OP Bluella sotaa edeltävän viikon. Päivää ennen sotaa, perjantaina 5. lokakuuta Helanen haki postin OP Rediltä. Se sijaitsi OP Limaa vastapäätä, hieman siitä etelään, aivan kanavan vieressä. Siellä kapteeni Ilkka Asteljoki vei Helasen tarkkailupaikalle ja näytti Egyptin puolella tehdyt kaivaustyöt. Siltapengertä oli valmisteltu ja suojavallin takana murisivat työkoneet. Tarkkailijat päätyivät siihen, että käynnissä oli kanavan ylityksen valmistelu. OP Redillä oli samana päivänä miehistönvaihto.

Kun Helanen palasi omalle asemalle, siellä oli Israelin yhteysupseerien esimies. Hän kertoi Egyptin hyökkäyksen alkavan seuraavana päivänä, mahdollisesti jo aamulla.

Paljon puhuttiin sodan jälkeen, että hyökkäys oli yllätys. Tämä tarina ei voinut olla totta. Israelilaiset lentokoneet partioivat ainakin kerran viikossa ja tuolla viikolla useamminkin pitkin Siinain puoleista Suezin rantaa. He tiesivät tarkoin, mitä Egyptin puolella tapahtui. Heti sodan jälkeen näin Israelin upseerin kartan, missä Egyptin asemat oli painettuna. Kävimme myös useissa tuhotuissa asemissa, joiden sijoitus yhteysupseerimme kartalla oli ihan oikein. Sota ei siis voinut olla Israelille täydellinen yllätys, Helanen kirjoittaa.

Sota siis alkoi seuraavana päivänä Mig-hävittäjien ilmahyökkäyksellä Israelin varastoalueita, esikuntia ja kantalinnoitettuja²³ tykistöasemia vastaan. Epäsuoraa tulta keskitettiin kantalinnoitettuihin tukikohtiin. Suezin kanavan itärannalle Israel oli rakentanut kuuden päivän sodan jälkeen Bar-Lev -linnoitusketjun.

Oliko Israelin sotilaiden lomautus jom kippur -sovituspäivän varjolla vain toimi, millä minimoitiin väistämättömät sotavankien määrät tai tappiot? Minimihenkilöstö mahdollisti kuitenkin kantalinnoitettujen asemien jonkinasteisen puolustamisen.

Kanavan ylitystä varten rakennettiin nopeasti sillat. Valmistelu oli aloitettu jo muutama päivä aiemmin. Valleihin avattiin lopulliset aukot ja sillat työnnettiin kanavan yli. Vedellä avattiin aukot vastarannan valleihin. Ensimmäiset egyptiläiset sotilaat tulivat OP:llemme veden noutoon iltapäivällä. Tulimme heidän kanssaan hyvin toimeen.

Sodan alettua tarkkailuasemalta tehtiin ilmoitus havainnoista radiolla Rabahiin. Upseerimiehistö siirsi paperit, henkilökohtaiset tavarat ja ruoat sheltteriin²⁴, sirpalesuojaan. Tavaroitaan hakemassa ollut Helanen tajusi, että nyt on syöksyttävä sheltteriin johtavaan yhteyshautaan ja samassa räjähti. Sirpaleiden surinan laannuttua suomalainen syöksyi sheltteriin suojaan.

Jonkin ajan kuluttua Helanen meni ylös ja otti radioasemalta yhteyden esikuntaan ja ilmoitti ammunnasta.

Yhteyden oton jälkeen huomasin ison, noin pään kokoisen reiän majoituksen seinässä. Poismenoreikää en nähnyt. Menin ottamaan huopaa vuoteeltani ja huomasin, että huopa ja lakana olivat riekaleina. Samoin patjani oli keskeltä halki. Jääkaapissa oli vain lasin sirpaleita ja iso kämmenen kokoinen kranaatin sirpale. Tässä siis syy, miksi poismenoreikää majoituksen seinissä ei ollut. Sirpaletta tutkittuamme totesimme sen olevan 150–175 mm kenttätykin ammuksesta.

Tykistön ja kranaatinheittimistön hajalaukauksia tuli vielä lauantaina ja parina seuraavana päivänä OP:n alueelle noin puoli tusinaa. Helanen sai toistamiseen aiheen heittäytyä, tällä kertaa kesken radiokeskustelun lattialle. Sirpaleet iskeytyivät rakennuksen seinään hänen yläpuolellaan.

"Yksi näistä kranaateista kaatoi pisimmän radiomaston. Näin katosi suora yhteys Rabahiin ja välitysasemana toimi jatkossa OP Yellow. Tässä kaatuneessa mastossa oli myös YK:n lippu, mikä nyt on Wanhassa Veteraanissa. Tämä on ainoa lippu, mikä on tallessa sen ajan OP:ltä. Yritin tarjota sitä YK varastoon Rabahissa, mutta tarjoukseni torjuttiin ja lippu annettiin minulle muistoksi saatesanoin, että tämä on ainoa lippu, mikä on otettu mukaan OP:n jättämisen jälkeen osoittamaan, että se ei ole enää YK:n hallussa.

Yrjö Helanen uskoo, että sen paremmin Egyptillä kuin Israelilla ei ollut tarkoitusta vahingoittaa YK-henkilöstöä.

"Juutalaiset tiesivät, että meillä oli heidän LO²⁵ asemallamme. Egyptiläiset taas kävivät asemallamme veden haussa ja pitivät siellä myös sunnuntaina sidontapaikkaa, jossa mekin annoimme ensiapua pahoin käteen haavoittuneelle sotilaalle."

Tarkkailijaparista vanhempana Helanen käski Israelin yhteysupseerin pysyä sheltterissä ja tämä kerrottiin egyptiläisillekin. He hyväksyivät asian.

Tarkkailijoiden suomalainen esimies everstiluutnantti Eero Lehtovirta oli saapunut toiminta-alueelle jo lauantai-iltana ja antanut ohjeita radioliikenteestä osin rikkoutuneessa verkossa. Sunnuntai-iltana hän viestitti, että egyptiläiset tulevat noutamaan tarkkailijat lähitulevaisuudessa Kairoon.

Maanantaina 8.10.1973 aamupäivällä OP Bluen miehistöä tultiin hakemaan. Egyptiläisillä vaikutti olleen tieto YK:n olemassaolosta ja mahdollisesta Israelin yhteysupseerista.

"Paikalle saapui egyptiläinen kapteeni, todennäköisesti Egyptin puolen yhteysupseeri, joka tuntui tuntevan tarkkailujärjestelmämme hyvin. Israelilainen yhteysupseeri tuntui olevan taas ongelma. Kun esitin, että haemme hänet sheltteristä aseettomana ulos, hän hyväksyi tämän ja niinpä LO tuli meidän tarkkailijoiden välissä ulos. Egyptiläinen kapteeni määräsi meidät omaan Jeeppiimme²⁶ ja LO:n ajoneuvon takaosaan yhden sotilaan vartioimana. Saimme ottaa mukaamme henkilökohtaiset varusteemme. Minä sain pyydettyäni ottaa kaatuneesta mastosta jo mainitun YK:n lipun."

Hakija, egyptiläinen kapteeni määräsi Helasen kuljettajaksi ja Cousteau’n pelkääjän paikalle. Sotapoliisi jäi seisomaan kuljettajan oven ulkopuolelle Jeepin astinlaudalle ja kapteeni pelkääjän puolen astinlaudalle. Kapteeni näytti ajosuunnan miinakentän halki.

HELASEN SUORAA KERRONTAA: HALKI MIINAKENTÄN SOTAVANGIN ASEMAAN

Pysäytin ja kysyin: Oletko tosissasi. Hän sanoi: Aja ja minä ajoin suoraan miinakenttään. Onneksi näin tuulen paljastamat miinarivit ja ajoin viistorivin suuntaisesti jättäen yhden rivin auton alle. Onneksemme rivit olivat suhteellisen suoria, eikä niissä ollut tehostemiinoja, joten selvisimme.

"Miinakentän jälkeen edessämme oli ylityspaikka, jossa oli runsaasti egyptiläisiä sotilaita. He vaikuttivat sangen aggressiivisilta. Kapteenimme määräsi sotilaspoliisin eteemme puskurille seisomaan ja raivaamaan tietä joukon läpi. Kun heidän sotilaansa yrittivät estää kulkumme, puskurille asettautunut sotilaspoliisi potki sotilaat edestämme ja näin hiljalleen pääsimme kanavan yli kenttäsiltaa myöten.

Sotilaspoliisin paikalle viereeni tuli sotilas, joka tökki rintaani pistimellään. Onneksi suojaliivi suojasi ihoani, mutta suojaliivin päällyskangas meni riekaleiksi. Kapteeni sai huutamalla sotilaan hyppäämään pois, ennen kuin hän olisi pistimellään osunut minuun suojaamattomaan kohtaan. Näin tästäkin selvittiin ja kapteenin opastuksella ajoimme Suezin kaupunkiin egyptiläisten tiedusteluesikuntaan.

Jo ulko-ovella tapasimme OP Redin uuden miehistön kapteeni Pekka Viskarin ja ruotsalaisen majuri Turefalkin. Meidät otti vastaan majurin arvoinen upseeri. Hän ohjasi meidät esikunnan tyhjään huoneeseen ja mukaan saimme ottaa kassin/laukun mieheen. Muut tavarat jäivät autoon, mutta tavarat ja auto luvattiin palauttaa meille myöhemmin. Majuri sanoi, että meidät tullaan siirtämään Kairoon hetken kuluttua. Hetki oli kyllä varsin venyvä käsite.

Aluksi huoneemme oli valoisa ja viileä. Ikkunat olivat auki ja samoin ovi parvekkeelle. Niinpä tutustuimme lähiympäristöön parvekkeelta ja näimme viereisen talon edessä 122 mm tulipatterin tuliasemassa. Pihalla oli runsaasti liikettä. Kun meidät nähtiin parvekkeella, havainnointimme loppui lyhyeen. Meidät tultiin hätistämään sisälle ja ikkunat sekä ikkunaluukut suljettiin. Niinpä jäimme tyhjään pimeään huoneeseen.

Hetken hämmästeltyämme tilanne laukesi, kun Pekka kaivoi laukustaan kynttilän, viskipullon ja korttipakan. Minä menin ovelle ja kolkuttelin sitä, kunnes vartiomies avasi oven ja pyysin päästä keskustelemaan majurin kanssa. Vartiomies haki majurin ja minä kysyin häneltä, milloin on hetken kuluttua ja voisiko ikkunaluukut avata, jotta ei tarvitsisi ihan pimeässä odotella. Pyysin myös tuoleja. Majuri vain toisti, että jatkamme matkaa ihan pian. Muuta vastausta ei herunut ja ovi pantiin edestäni kiinni.

Pekka asetti laukkunsa keskelle lattiaa ja kynttilän sekä viskipullon laukun viereen esittäen samalla, että pelataan korttia. Siihen me sitten asetuimme. En muista mitä peliä pelasimme, mutta pelattiin kuitenkin. Välillä otimme huikat whiskyä. Purtavaa ei ollut kellään. Minä kävin kolkuttelemassa ovea kerran tunnissa ja kysymässä majurilta koska on ihan kohta ja vastaus oli aina sama – ihan kohta. Korttipelin ohella jouduimme kuuntelemaan israelilaisten sotavankien kidutuksen ääniä. Ei mitään virkistävää kuultavaa.

Tulimme kyseessä olevaan esikuntaan aamupäivällä ja illan hämärtyessä meidät siirrettiin ulko-oven viereen parkkeerattuun linja-autoon. Sinne kuormattiin myös sotavankeja, joiden kuulustelu- / kidutusääniä olimme iltapäivän kuunnelleet. Heidän ulkonäöstään voitiin päätellä, että heillä ei ollut helppoa. Yhden lentäjän otsanahka oli viiltynyt auki ja kääntynyt silmien päälle. Kaikkien silmät sidottiin myös hänen, jonka otsanahka jo peitti silmät. Kaikkien kädet myös sidottiin taakse istuimen käytävän puoleiseen tukirautaan.

Meitä tarkkailijoita ei sidottu. Vankien joukossa oli varusteista päätellen useita lentäjiä. Mukana olivat myös meidän yhteysupseerimme. Vangit pyytelivät arabiaksi vettä. Pyysimme egyptiläisiä antamaan vangeille vettä ja irrottamaan siteen ainakin otsanahka silmillään olevalta vangilta. Vettä yhdelle sotavangille annettiin sen ajan, että juotosta saatiin otettua kuva, muuta reaktiota pyyntömme ei saanut aikaan.

Kun linja-auto alkoi täyttyä, näin korkea-arvoiselta delegaatiolta vaikuttavan seurueen lähestyvän meitä ja esikunnan ovea. He pysähtyivät ovelle ja minä näin tilaisuuteni tulleen. Hyppäsin autosta delegaation johtajan eteen uskoen, että eivät egyptiläiset minua ammu, kun ympärillä on niin korkea-arvoisia upseereita.

Esittelin itseni ja kerroin, että tänne tullessamme meille oli luvattu matka Kairoon omalla autollamme, missä myös meidän henkilökohtaiset tavaramme olivat. Kenraali kysyi kuka lupasi. Minä kerroin näyttäen, että tuon ikkunan takana oleva majuri. Hän käski hakea majurin. Majurin saavuttua käytiin kenraalin ja majurin välillä keskustelu arabiaksi, minkä seurauksena minut johdatettiin autotalliin Jeeppimme luo ja käskettiin ajaa se linja-auton taakse. Viereeni istutettiin jälleen uusi kapteeni rynkky²⁷ sylissään. Jeepissä olivat tallessa kaikki meidän tarkkailijoiden ja yhteysupseerimme tavarat. Toisia tarkkailijoita ei Jeeppiin annettu tulla.

Linja-auton lähdettyä liikkeelle kapteeni antoi käskyn seurata sitä. Alkumatka oli helppoa, koska oli vain hämärä. Illan pimetessä tilanne muuttui. Yritin sytyttää ajovalot, mutta kapteeni vieressäni tökkäsi pistimellä kylkeeni ja sanoi ei valoja. Tiellä oli kuitenkin kohtuupaljon vastaantulevaa liikennettä ja ajo pimeässä tuntui riskipeliltä. Vastaantuleva liikenne ja edessämme ajava linjaauto vilkuttivat aina silloin tällöin valoja ja minä seurasin esimerkkiä. Tästä seurasi tönäisy kylkeeni ja käsky ei valoja, kunnes välimatka edessä ajavaan pääsi kasvamaan ja eteemme ilmestyi raskas ajoneuvo, minkä aivan viime tipassa onnistuin väistämään pientareen kautta. Tämän jälkeen sain vilkutella valoja ilman tökkimisiä ja kieltoja.

Kairoon saavuttuamme meidät pysäytettiin keskelle tyhjää katua. Meidät tarkkailijat pakattiin omaan Jeeppiimme ja käskettiin odottaa noutajaa. Emme tienneet paikkaamme, emmekä yhtään tunteneet Kairoa, joten päätimme pysytellä Jeepissä ja odotella. Noin tunnin kuluttua saapui vahvennettu sotilaspoliisipartio hakemaan meitä. Meidät ohjattiin kahden auton välissä läheiselle kasarmialueelle. Siellä meidät vietiin syrjäisen kadun varteen ja käskettiin taas odottaa.

Autoamme ja meitä jätettiin vartioimaan neljä aseistettua hermostunutta sotilasta. Rynkyt heilahtivat heti ampuma-asentoon, kun avasimme auton oven. Keskusteluyhteyttä ei syntynyt, joten vedenheitto viereiselle nurmikolle onnistui elekieltä käyttäen. Välillä nauratti meidän vartiointimme ja vartioiden tiukka asenne. Yön tunnit kuitenkin vähensivät vartioiden jämäkkyyttä ja aamun tunteina eivät aseet enää lennähtäneet ampuma-asentoon, kun kävimme keventämässä itseämme. Aika mateli aamua kohti vain pienin nokosin. Muutoin kevensimme tunnelmaa muistellen lähiaikojen tapahtumia ja ihmetellen mitä seuraavaksi tapahtuu.

Aamun valjettua paikalle saapui delegaatio, missä oli pari korkeamman arvoasteen upseeria ja heidän alaisiaan. He kysyivät, ketä me olemme. Heille selvitettiin nimet, kansallisuudet ja asemamme YK-tarkkailijoina. Suuremmitta puheitta sain käskyn seurata heidän autoaan ja niinpä päädyimme YK:n MAC²⁸- House:lle, UNTSON Kairon esikuntaan. Siellä meitä oli odoteltu lähes koko yö, mutta meidän saapuessa kansojemme edustajat olivat juuri lähteneet lepäämään. Nyt heidät hälytettiin uudelleen paikalle ja meidät sotavangit luovutettiin virallisesti YK:n edustajille heidän todistettuaan ihan paperilla, että olemme YK-tarkkailijoita. Kun pääsimme egyptiläisistä saattajista, kyllä ensimmäinen Stella²⁹-olut maistui hyvältä.

Sotavankeudesta juuri vapautetut YK-tarkkailijat Kairossa. Vasemmalta ruotsalainen majuri Engelbert Turefalk, kapteeni Yrjö Helanen ja hänen team-kaverinsa ranskalainen Commandant Cousteau. Kuva Yrjö Helanen.

Välipäivät vietimme palvelustovereidemme kodeissa ja tutustuimme turisteina Kairoon. Paluumme Israeliin järjestyi YK-lennolla Libyan ilmatilan kautta torstaina 11.10.1973. Matkalla Välimeren yllä näimme kaksi laivaosastoa toinen lännestä ja toinen luoteesta suuntanaan Välimeren kaakkoisnurkka. Mieleen jäi kysymys Mitä seuraavaksi?

Edellä oleva oli siis Yrjö Helasen suoraa kerrontaa.

SODAN JÄLKEEN RAUHAA RAKENTAMAAN UNEF II:N KANSSA

Heti tulitauon synnyttyä UNTSO:n tarkkailijat saivat käskyn siirtyä sotatoimialueelle. Tehtävä oli lähinnä näyttää YK-lippua ja pyrkiä merkitsemään tulitaukolinjat.

Eväät otimme mukaan tavalliseen tapaan varautuen noin viikon partiovuoroon. Majoituksesta ei ollut tietoakaan. Nyt partiokaverinani oli kanadalainen majuri Bill Bailey. Meidän alueeksemme määrättiin hyvin ylimalkaisesti Suezin kaupungin ympäristö.

Helasen partio saapui Suezin alueelle 29.10.1973. Tiedot tehtävästä olivat vähäiset.

"Meidän tehtävämme oli 1) siirtyä Suezin alueelle Great Bitter Laken³⁰ pohjoispuolella Israelin asevoimien valvonnassa olevaa siltaa pitkin, 2) ottaa Suezissa yhteys sinne juuri saapuneeseen Kyprokselta lähetettyyn everstiluutnantti Kemppaisen johtamaan osastoon ja Kairosta lähetettyyn UNTSO:n partioon ja 3) yhdessä näiden kanssa selvittää osapuolten asemat alueella."

Ensin tarkkailijapartio törmäsi Kemppaisen johtaman osaston partioon Kairo– Suez tiellä. Sieltä partio ohjattiin Palokunnan telttaleiriin edellä mainitun tien varteen.

Tilanne esikunnassa oli kiireinen. Tilanneselvitys oli alkamassa ja sitä jäimme kuuntelemaan. Kävi selväksi, että tarkkailuasemia oli jo saatu paikalle kanavan varteen kaupungin pohjoislaidalle. Tilanne kaupungissa ja sen eteläpuolella oli vielä epäselvä. Täällä tapasin komppanian päällikkönä toimivan Niinisalosta tutun majuri Kalevi Mannisen. Hän näytti kartalta komentopaikkansa ja lupasin ottaa häneen yhteyttä pian.

Me Billin kanssa lähdimme etsimään UNTSO:n Kairosta tullutta partiota. Sen löysimme Kairoon johtavalta tieltä ja sovimme, että he selvittävät Egyptin puolelta aselepolinjaa ja me tilannetta kaupungissa ja sen ympäristössä.

"Päätimme pitää lounastauon Suomen osaston esikunnan lähellä. Pysäytin Wagoneerimme³¹ tielle ja kaivoin esiin vaimoni valmistamat lihapullat ja pari pulloa olutta, jotka avasin auton konepellin päälle. Bill kurkisti lihapullapurkkiin ja sitten pälyili ympärilleen. Ympäristössämme oli runsaasti Egyptin kaatuneita sotilaita, joita