Seikkailu Danzigissa

By Frank Heller

Danzigin vapaakaupunki ensimmäisen maailmansodan varjossa on täynnä skeptisyyttä. Kirkassilmäinen usko ratkaisuihin on hälvennyt, kun ympärillä vellovat sodan lieveilmiöt, köyhyys ja työttömyys. Samaan aikaan kun ihmismielet ovat lujilla, Danzigissa liikkuu myös saksalainen professori Oscar Freudenthal. Unia tulkitseva professori ottaa suojatikseen hullun miehen, mutta kuka onkaan kaikkein mielettömin sodan jaloissa?Satiirinen historiallinen romaani kuvaa terävästi sodan mielettömyyttä. Se luo mielenkiintoista ja monipuolista ajankuvaa historiallisesta Danzigin vapaakaupungista. Kaiken takana pilkahtelee tummasävyinen huumori.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 18, 2023
• ISBN: 9788728187296

Book preview

Seikkailu Danzigissa

Translated by Edvard Ukkonen

Original title: Du dåre, i denna natt

Original language: Swedish

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2023 SAGA Egmont

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä.

All rights reserved

ISBN: 9788728187296

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku .

IST ETWAS LOS IN DANZIG.

I.

Syvä Versaillesin rauha vallitsi Europassa, Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Valuutat laskivat laskemistaan, valtiomiehiä murhattiin, ihmisiä kuoli nälkään, Puoli maailmaa huusi tavaroita, ja toinen puoli maailmaa kulki työttömänä, kun tavarat eivät menneet kaupaksi. Sotaa käytiin pohjoisessa, idässä, etelässä ja lännessä. Puola kävi sotaa Liettuaa vastaan ja Venäjä Puolaa vastaan. Romania uhkasi Unkaria, ja Unkari uhkasi Itävaltaa. Jugoslavia sanoi Italialle: Pidä suusi kiinni! ja Italia sanoi Jugoslavialle: Pidä itse suusi kiinni! Syvä rauha vallitsi siis kaikkialla maailmassa (lukuunottamatta Amerikaa, joka oli kieltäytynyt rauhan siunauksista), kun muuan vaalea, ruotsinmaalainen herrasmies astui maihin Rügenin rannikolla.

Hän oli ruotsalainen lääketieteen kandidaatti, mutta jos tahtoo antaa hänestä selvän kuvan, ei häntä voi verrata mihinkään muuhun niin hyvin kuin ukko Noakiin. Kun Noak astui ulos arkista, niin vanhuus ja epäily ottivat uudelleen haltuunsa maan, jota vedenpaisumus oli turhaan yrittänyt uudistaa. Kun Gerdt Lyman poistui laivasta Sassnitzissa ja laski jalkansa Saksan maaperälle, astuivat hänen mukanaan myöskin vanhuus ja epäily sodan turhaan hävittämän Europan kamaralle. Patriarkka, joka oli nähnyt maan peittyvän veteen, ei saattanut suhtautua ihmiskuntaan epäilevämmin kuin tämä lääketieteen kandidaatti, joka oli nähnyt maan peittyvän vereen. Hän ei kylläkään ollut vanha iältään, mutta kylläkin — ja ainakin oman käsityksensä mukaan — vanha mieleltään ja tätä vanhuuttaan tehostaakseen hän kuului Aikaisin Vanhentuneiden Yhdistykseen. Jo nuorena lyseolaisena hän oli omaksunut hymyilevän epäuskon näkökannan. Luokka luokalta hänen saamansa todistukset olivat saaneet hänet yhä enemmän epäilemään mahdollisuutta, että hän pystyisi ratkaisemaan maailmankaikkeuden arvoitukset, sekä vahvistaneet hänessä käsitystä, että kaikki ponnistukset olivat hyödyttömiä ja tarkoituksettomia. Viisitoista yliopistossa vietettyä vuotta oli kypsyttänyt tämän käsityksen. Kolme seikkaa vielä edelleen syvensi sitä. Ensimäinen oli maailmansota, ihmiskunnan vararikkojulistus. Toinen oli se seikka, että muuan hänen serkkunsa eikä hän itse meni naimisiin kaupungin tuottavimman ravintolan omistajattaren kanssa ja siten säästyi tarpeettomilta ponnistuksilta. Kolmantena seikkana, jolle hän itse pani suurimman painon, olivat hänen psykiatriset opintonsa.

— Uskokaa minua, joka olen tutkinut psykopatiaa, oli hänen tapanaan sanoa, uskokaa minua, että koko maailmanjärjestelmä on hullun mielikuvituksen tuote. Kaikki ihmiset ovat hulluja. Kahdenkymmenenneljän karaatin järkevää ihmistä ei ole olemassakaan. Jos koetat ajatella manodepressiivisten mielisairauksien luonnetta, folie circulairea, tuota sairautta, jolle on ominaista vuoroin ylenmääräinen ilo ja vuoroin pohjaton suru aivan tyhjänpäiväisten seikkojen johdosta, niin käsität, että meitä kaikkia vaivaa sama folie circulaire. Me iloitsemme aivan naurettavista pikkuasioista — suorittamastamme tutkinnosta, vekselistä, joka meidän on onnistunut saada myydyksi — tai murehdimme, jos ne sattuvat epäonnistumaan. Emmekö me menettele aivan samoin kuin mielisairaaloiden potilaat, jotka hierovat mielihyvästä käsiään, jos heille annetaan lasipalasia ja paperilappuja, mutta ulvovat surusta, jos nämä lelut otetaan heiltä pois? Koko maailmanmeno on yhtä ainoaa folie circulairea. Tätä nykyä meillä on taudin depressiivinen aste sen vuoksi, että me olemme juuri selvinneet maailmansodasta, mutta ei ole mitään aihetta ottaa maailmansotaa juhlallisemmalta kannalta kuin muitakaan asioita. Jonkin ajan kuluttua me iloitsemme jostakin yhtä tyhjänpäiväisestä seikasta. Kaikki ponnistukset ovat yhtä tarkoituksettomia. Olkapäidenkohautus on ainoa ele, joka kuvastaa minun käsitystäni olemassaolosta.

Joskus tämä hänen suuri skeptillisyytensä aiheutti jonkin verran huolestumista henkilöissä, jotka olivat tulleet asettajiksi hänen vekseleihinsä pelosta, että hän muuten pitäisi heitä naurettavina. Heidän mielestään tuollainen henkilö tietysti kaikkein vähimmin kunnioitti nimikirjoituksia. Silloin hän hymyili anteeksiantavasti ja sanoi arvoituksellisesti:

Minunlaiseni epäilijä saattaa epäillä kaikkien tekojen moraalia, mutta silti hän ei koskaan alennu epämoraaliseen tekoon, koska hän ei katso sen maksavan vaivaa.

Joskus joku saattoi vihjaista hänelle, että hänen pitäisi toisinaan päästä tuntemaan naurettavaa iloa suoritetun tutkinnonkin johdosta eikä ainoastaan pankkeihin myydyistä vekseleistä. Näihin huomautuksiin hän vastasi:

Koska kaikki ponnistukset ovat tarkoituksettomia, tulevat ne kyllä tarpeeksi ajoissa, eikä ole mitään syytä ryhtyä niihin tarpeettoman aikaisin.

Muuten hän oli pitkä ja kumarahartiainen. Hänellä oli ohuet, yhteen puristetut huulet, joilla väikkyi satiirinen hymy. Hän ei julkaissut vekselisalkkunsa suuruutta sanomalehdissä samalla tavoin kuin pankit, mutta hän olisi saattanut tehdä sen tarvitsematta hävetä. Ainoat asiat, joilla hän tunnusti olevan jonkin verran arvoa, olivat suuret aivot, hyvin istuvat vaatteet, hyvä ruoka, asettajat sekä (ja tässä hänellä oli jälleen sama ominaisuus kuin Noakilla, johon häntä on jo aikaisemmin verrattu) hyvät viinimerkit.

II.

Kaupungin tuomiokirkossa on tylppähuippuiset tornit, ja kolmenkymmenen sukupolven askeleet ovat kuluttaneet kuoppia sen lattiaan. Viheriät kanavat leikkaavat mutkittelevia katuja, joiden varsilla kohoaa loppumaton sarja taloja, joiden kaikkien pääty on kadulle päin. Suunnattomat viljamakasiinit kohoavat vedenväristä taivasta kohti. Satamassa kolisevat ankkuriketjut, ja kuuluu vasaroiden pauketta. Vuosisatoja vanhat kauppahuoneet kehräävät lankojaan ja solmivat uusia liikesuhteita lännestä itään. Vanhojen ylimyssukujen saleissa hehkuvat kultanahkaiset tapetit ilta-auringon paisteessa. Tärkeännäköiset miehet maistelevat ja haistelevat liköörejä, joita he ovat valmistaneet pomeranssin kuorista ja kultahiutaleista. Sellainen on Danzig, Veikselin kuningatar, kaupunki, joka ei ole koskaan lakannut uskomasta itseensä. Monet ovat kamppailleet tämän Itä-Europan mahtavan tapulikaupungin omistamisesta — ruotsalaiset, puolalaiset ja ranskalaiset — mutta vain kerran se on valloitettu väkivallalla, ja silloinen valloittaja oli jo sitä ennen valloittanut puolet Europaa. Kun siitä Versaillesin rauhassa tuli Danzigin Vapaakaupunki, tuli se vapaakaupungiksi kolmannen kerran muuttamatta silti luonnettaan.

Rikkautensa, perinteittensä ja vanhojen kauppiassukujensa lisäksi on Danzigilla tätä nykyä vielä eräs seikka, joka lisää sen kuuluisuutta, nimittäin professori Oscar Freudenthal. Professori Freudenthal on psykiatri. Hän tietää kaikki, mitä tarvitsee tietää, folie circulairesta. Kverulantismilla ei ole hänelle mitään salaisuuksia. Hän on perinpohjaisemmin kuin kukaan muu perehtynyt vanhuuden tylsyyden ongelmiin. Hän selittää ihmisten luonteet heidän uniensa perusteella. Hän keräilee harvinaisia manioita samalla tavalla kuin jotkut ihmiset keräilevät myrkyllisiä kämmeköitä. Hänen kuuluisuutensa ulottuu aina liittolaismaihin asti. Englannissa myönnetään avoimesti, että professori Freudenthal on paremmin kuin kukaan toinen perehtynyt hulluuden olemukseen, vaikka hän onkin saksalainen. — Mutta miksi sanoa: vaikka? Eikö olisi parempi sanoa: sen vuoksi, että, kuiskaavat ilkeästi parisilaiset lehdet. Maassa, jossa on sellaiset hallitusmiehet kuin Saksassa, täytyy olla ihanteelliset edellytykset mielisairauksien tutkimiseen. Mutta ainakin yhden le Kaiserin mielisairauksista, lisäävät kaikkein ilkeimmät lehdet, täytyy ainaiseksi jäädä professori Freudenthalillekin arvoitukseksi. Tämä sairaus on sanotun korkean henkilön psychopathia vacans, hänen matkatautinsa.

Näin kirjoittaessaan nuo ilkeät lehdet viittaavat erääseen yleisesti tunnettuun professori Freudenthalin ominaisuuteen. Samoin kuin Kant oli aikoinaan kieltäytynyt poistumasta Königsbergistä, samoin kieltäytyy professori Freudenthal matkustamasta Danzigin ulkopuolelle. Hän lähtee joka aamu kello kymmenen Grabenin varrella olevasta talostaan aamukävelylleen, mutta hänen kävelynsä ei koskaan ulotu Danzigin rajojen ulkopuolelle, eipä edes rautatieasemalle asti. Ei edes kevät herätä hänessä minkäänlaista matkustushalua, ja jos tällainen halu sattuisi heräämäänkin, ei se johda mihinkään tulokseen, vaan joutuu korkeintaan hänen psykopaattisten harrastustensa kohteeksi.

Seuraavassa tarinassa kerrotaan muun ohella siitä, kuinka professori Freudenthal joutui matkustamaan maan ympäri poistumatta Danzigin alueelta.

III.

Professori Freudenthalin lisäksi on Danzigin vapaakaupungilla vielä toinenkin ylimääräinen vetonumero: Zoppotin kylpypaikka. Selvästi mielipuolet ihmiset rientävät professori Freudenthalin puheille, vähemmän selvästi hullut Zoppotiin.

Zoppot on upea, valkoinen hiekkaranta, johon paremmanpuoleinen saksalainen kylpyläyleisö aikoinaan pystytti hiekkalinnoja, rantakoreja ja imperialistisia Saksan lippuja. Versaillesissa luotiin tämäkin ranta toisen näköiseksi. Nyt Danzig merkitsee Puolan tasavallan pääsyä merelle kaupallisessa suhteessa ja Zoppot sanotun tasavallan pääsyä merelle terveydenhoidollisessa suhteessa. Siitä hetkestä lähtien, jolloin Punaisen Meren vesi jakautui ja sen hiekkarannalla näkyi kymmeniätuhansia määrätyn mallisia varpaanjälkiä, ei samantapaisia varpaanjälkiä ole koskaan näkynyt samalla rannalla yhtä paljon kuin nyt Zoppotissa. Jos nuo varpaanjäljet otettaisiin talteen, antaisivat ne tulevaisuuden muinaistutkijoille paljon päänvaivaa. Niitä ovat painaneet sisäänpäin kääntyneet varpaat, pienet, tarmokkaat varpaat sekä jalat, joiden kaikki varpaat ovat puristuneet yhteen aivan kuin muodostaen perheyhtiön.

Rannalla kävelee kylpyviittoihin verhottuja mustapartaisia miehiä keskustellen taloudellisista mahdollisuuksista. Tummasilmäiset lapset rakentavat hiekkalinnoja, jotka kaikki muistuttavat pankkipalatseja ja rahanvaihtokonttoreja. Vedenrajassa loiskuttelee täyteläisiä merenneitoja, joiden julkisivujen ääriviivat pyrkivät laskeutumaan aivan samalla tavoin kuin uuden tasavallan valuutta. Nuoret kultatukkaiset naiset puhuvat dollarin viimeisestä kurssista, ja oxygenol on myyty loppuun kaikista apteekeista eikä kukaan voi huuhtoa suutaan, sillä jolleivät uuden tasavallan tyttäret voikaan saada sinisiä silmiä, voivat he ainakin saada vaaleat hiukset. Teräväsilmäiset ja notkeasormiset miehet pitävät tarkoin silmällä kaikkea tätä, ja vain muuan seikka herättää heissä vastenmielisyyttä — siellä täällä olevat julistukset, joissa varoitetaan seitsemännen käskyn rikkomisesta sekä kehoitetaan yleisöä koettamaan onneaan kasinossa.

Sillä ajan vaatimusten mukaisesti on Zoppotiin järjestetty pelipankki. Siellä pelataan rulettia kello yhdestätoista aamulla kello yhteentoista illalla sekä baccaraata kello kolmesta iltapäivällä kello seitsemään aamulla. Kasvot hehkuvat, täyteläisistä povista leviää hajuvesien huumaava tuoksu, lihavissa sormissa säkenöivät jalokivet. Milloin minkin pöydän luota kuuluu huuto: Seis, tuo oli minun panokseni! Tähän kuuluu kohta vastaukseksi: Eipä ollutkaan kuin minun! Ja kertosäkeenä seuraa liiaksi rasittuneiden krupiäärien varoitus: Mutta, hyvä herrasväki, emmehän me toki ole markkinoilla! Kasinon ulkopuolella soittavat orkesterit jo aikaisesta aamusta lähtien ja monenväriset suihkulähteet solisevat. Kasinon yleisön huvittamiseksi järjestetään vuoroin ratsastuskilpailuja, vuoroin koirien nopeuskilpailuja. Tanssiravintoloissa ahdistavat lemmenkipeät naiset senegalilaisia, ja lentokentällä ovat lentokoneet valmiina viemään maan suolaa kohti viileätä eetteriä.

Sellainen paikka on murroskauden Zoppot.

IV.

Vaikka Gerdt Lyman olikin epäilijä, niin hän silti luotti lujasti itseensä. Ja ennen kaikkea hän uskoi itseensä siinä suhteessa, että hän kuvitteli ehdottomasti voittavansa uhkapelissä. Vain kotimaan vanhentunut lainsäädäntö oli hänen käsityksensä mukaan saanut aikaan, että hän ei vielä ollut koonnut itselleen omaisuutta.

Kun siis sanotaan, että Gerdt Lyman, järjestettyään itselleen sopivan suuruisen lainan, matkusti Danzigiin kuunnellakseen professori Freudenthalin luentoja, niin on se totta vain puolittain. Jollei Zoppot olisi ollut aivan Danzigin vieressä, ei häntä kylläkään olisi nähty professori Freudenthalin luennoilla. Ja sama kesäpäivä, joka näki kandidaatin saapuvan Danzigiin, näki hänen myöskin saapuvan Zoppotiin.

Tässä tilaisuudessa liikkui hänen päässään ajatuksia, jotka olisivat antaneet hänen vekseliensä asettajille aihetta vakavaan huolestumiseen, jos nämä nimittäin olisivat voineet telepaattista tietä lukea hänen ajatuksensa. Jo aikoja sitten hän oli sanonut itselleen, että hän ei opiskellut psykopatiaa parantaakseen sairaita. Sehän oli toivotonta, kun kaikki ihmiset todellisuudessa olivat hulluja. Edelleen hänelle oli selvillä, että hänen viimeisen lainansa järjestäminen oli kohdannut ilmeisiä vaikeuksia. Ei, kaikkein parasta oli koettaa onneaan Zoppotissa ja koota sen avulla itselleen omaisuus. Silloin hän olisi vapaa mies. Silloin hän voisi matkustaa kotiin, lunastaa paperinsa ja suorittaa tutkintonsa — jos tahtoisi. Mutta toiselta puolen: mikä pakko hänen oli suorittaa mitään tutkintoja? Kannattiko jonkin tutkinnon vuoksi nähdä enemmän vaivaa kuin joidenkin muiden ponnistusten? Gerdt Lyman tunnusti itselleen, että hän ei tietänyt sitä. Mutta jollei hän aikonut suorittaa tutkintoja, niin kannattiko sitten ryhtyä lunastamaan vekseleitään? — Tästä ajatustenjuoksusta päättäen tuntui skeptillinen moraali kaikesta huolimatta antavan aihetta levottomuuteen vekselien siirtäjille ja asettajille.

Gerdt Lyman siis matkusti Zoppotiin. Mutta on parasta, että emme puhu mitään hänen pelistään Zoppotissa. Pelistä on muutenkin kirjoitettu aivan liian paljon. On kirjoitettu pelin epämoraalisuudesta, sen oikullisuudesta, sen kovuudesta ja julmuudesta. Gerdt Lyman oli filosofi ja sellaisena ensinmainitun ominaisuuden yläpuolella, mutta ei seuraavien. Pelin jumalatar oli kova häntä kohtaan. Se käsitteli häntä, kuten hänen oli pakko tunnustaa hiljaisessa mielessään, aivan konnamaisesti. Se teki tyhjiksi hänen hienoimmatkin laskelmansa. Se sotki hänen ovelimmatkin yhdistelmänsä. Mikäli sellainen olisi ollut mahdollista, olisi se saanut aikaan, että hän olisi lakannut uskomasta omaan itseensä. Vaikka hän myönsikin, että oli naurettavaa kiihtyä jonkin asian vuoksi, niin hän sittenkin kiihtyi kuullessaan, miten krupiäärit käheillä berliniläisäänillään huusivat numeroita, jotka järjettömyydessään olivat täysin käsittämättömiä:

Yksi, kaksikymmentäkaksi, kolmekymmentäkolme, neljätoista!

Ei, meillä on muutakin tekemistä kuin pelipöytäkirjan jäljentäminen Zoppotin tummaihoisten pelaajien aiheuttaman metelin keskellä. Professori Freudenthal odottaa meitä, ja lisäksi odottaa meitä Danzigissa oleva salaperäinen talo kaikkine arvoituksineen. Me jätämme siis Zoppotin. Niin teki Gerdt Lymankin — aikoinaan. Kolmen päivän kuluttua ja kulutettuaan kolmeneljättäosaa viimeisestä lainastaan hän kiipesi junaan, jossa loppumaton joukko kiiltonahkakenkiin suljettuja, yhteen puristettuja varpaita tallasi toisiaan.

V.

Grabenin varrella olevassa talossa numero neljä kohtasi Gerdt Lymania tieteellinen vastoinkäyminen taloudellisten vastoinkäymisten lisäksi. Professori Freudenthal oli tosin kaupungissa, koska hän kerran ei milloinkaan poistunut Danzigista, mutta hän oli lykännyt luentonsa toistaiseksi eikä ottanut ketään vastaan. Hän oli parhaillaan viimeistelemässä shizofrenian olemusta käsittelevää tutkielmaa ja ennen sen valmistumista hän oli kuollut muulle maailmalle. Milloin tuo tutkielma sitten valmistuisi? Sitä ei kukaan tietänyt, mutta ainakin siihen meni aikaa kaksi viikkoa. Tulkaa jälleen kahden viikon kuluttua, herra tohtori, niin saatte varmemman vastauksen, sanoi professorin harmaahapsinen palvelija.

— Mutta minä olen matkustanut aina Ruotsista saakka saadakseni tavata professoria.

— Tut mir leid, Herr Doktor, mutta toiset ovat tulleet aina Japanista asti samoissa asioissa — ja turhaan.

— Mutta minä en ole tavallinen opiskelija. Minun psykiatriset opintoni, sanoi Gerdt Lyman työntäen esiin mahtavan rintansa ja pyöreän vatsansa aivan kuin todistuskappaleiksi, minun opintoni ovat kestäneet viisitoista vuotta. Ottakaa huomioon: viisitoista vuotta. Minun mielestäni minulla on oikeus virkaveljenä päästä professorin puheille.

Professorin harmaahapsinen palvelija katsoi häneen pitkään ja vastasi sitten äärettömän arvokkaasti:

Mutta professori ei liioin ole tavallinen professori. Hänen psykiatriset tutkimuksensa saivat aikaan, että — ja ukko teki kunniaa — meidän kaikkein armollisin keisarimme antoi hänelle salaneuvoksen arvonimen. Herra professori Freudenthal ei ole kenenkään muun virkaveli kuin oman itsensä.

VI.

Mitä oli Gerdt Lymanin tehtävä? Niin voimakas oli hänen luonteensa vastoinkäymisiä kestämään, että häneltä ei mennyt kymmentä minuuttia tämän kysymyksen ratkaisemiseen. Koska hän oli menettänyt kolmeneljännesosaa rahoistaan, ja koska professori Freudenthal ottaisi vastaan vasta kahden viikon kuluttua, ei hänellä ollut muuta keinoa kuin ottaa uusi laina. Hänen takaajainsa oli pakko käsittää, että uusi laina oli aivan välttämätön. Siihen asti hän sai asua huokealla. Sen jälkeen hän voi koettaa uudelleen onneaan kasinossa.

Hän sähkötti siis sijaishyväksyjilleen määräyksen uuden lainan järjestämisestä ja meni sen jälkeen Hotel