Pomon lumo – Bruce Springsteenin tarina

By Esa Mäkijärvi

Kuinka Bruce Springsteen nousi musiikkimaailman huipulle, ja kuinka hän on pysytellyt siellä jo vuosikymmenten ajan?
Bruce Springsteen on legendaarinen yhdysvaltalainen muusikko, joka on myynyt yli 140 miljoonaa levyä ja hurmaa faneja vuosikymmenestä toiseen. Mutta mikä tekee hänestä The Bossin, kuten hänen lempinimensä kuuluu? Tietokirjassa Pomon lumo – Bruce Springsteenin tarina käydään läpi legendan ura varhaisista kokoonpanoista stadionkeikoille ja paljastetaan Springsteenin kestävän suosion syyt.
Teoksesta julkaistaan vuoden 2023 uusittu laitos, joka sisältää korjauksia ja päivitettyä tietoa. Kirjasta selviää, miksi myös Mäkijärvi kutsuu Springsteeniä omaksi Pomokseen.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 20, 2023
• ISBN: 9788727102092

Book preview

Esa Mäkijärvi

Pomon lumo

Bruce Springsteenin tarina

SAGA Egmont

Pomon lumo – Bruce Springsteenin tarina

Cover image: Michel Gangne/AFP/Ritzau Scanpix

Copyright ©2014, 2023 Esa Mäkijärvi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727102092

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Timo Hännikäiselle ja Keith Wilsonille, Bruce Springsteen -faneille

1. Johdanto

Bruce Springsteen (s. 1949) on myynyt maailmanlaajuisesti yli 140 miljoonaa levyä. Hän on saanut 20 Grammyä, kaksi Golden Globea, Tony Awardin ja Oscarin. Hänet valittiin Songwriters Hall of Fameen, American National Academy of Popular Musicin kunniamuseoon, vuonna 1999. Hänen albumeistaan ja lauluistaan monet ovat nousseet listojen kärkeen etenkin Yhdysvalloissa, missä hän nauttii eräänlaisesta vanhemman valtionmiehen maineesta. Springsteenin mielipiteitä kuunnellaan poliittisissa asioissa, kuten kysymyksissä homoavioliitosta tai maansa seuraavasta presidentistä. Hänen faniensa yhteisössä, johon kuulun, on uskonnollisen herätysliikkeen piirteitä.

Springsteenin vaikutus populaarimusiikkiin on ollut liioittelematta järisyttävä. Kuten Parke Puterbaugh toteaa, laulaja ja kitaristi antoi ihmisille korvat ja silmät, joilla tajuta ympäristöään – huomata, juhlistaa, kritisoida ja, mikä tärkeintä, ymmärtää. Springsteen on luultavasti ensimmäinen uskottava rock & roll -hahmo, joka ei piirtänyt hiekkaan erottavaa demografista rajaa. Sen sijaan hänen laulunsa – yhdessä niiden lavalta lausuttujen jaarittelevien esittelyjen kanssa – pyrkivät yhdistämään sukupolvet, jotka 60-luvun juhlittu ja hajottava ’kuilu’ erotti. (Bruce Springsteen: The Ultimate Compendium of Interviews, Articles, Facts and Opinions from the files of Rolling Stone, s. xiv)

Voidaan väittää, että Springsteen palautti melkein yksin uskon siihen, että rockmusiikki voi liikuttaa vuoria. On kiintoisaa huomata, että New Jerseyn osavaltiossa syntynyttä muusikkoa hehkutettiin musiikkilehdissä, kuten Creemissä, Crawdaddyssä, Melody Makerissä ja Rolling Stonessa, jo ennen kuin hänestä tuli kaupallinen ilmiö. Vielä 1970-luvulla Springsteenin saama mediahuomio oli epäsuhdassa hänen myyntilukujensa kanssa. Puterbaugh spekuloi The Rolling Stone Filesissa intensiivisen kiinnostuksen Springsteeniä kohtaan johtuneen hänen musiikkinsa runollisuudesta ja perinnetietoisuudesta, mutta vähintään samassa suhteessa se juontui sähköistävästä vaikutuksesta, jonka Springsteen omasi hänen kanssaan kosketuksiin päässeisiin.

The Bossina (Pomona) tunnettu Springsteen ei olekaan yhtä kuin tuotantonsa, omaisuutensa tai mielipiteensä. Hänestä on kirjoitettu monia kirjoja. Niissä esitellään esimerkiksi Springsteenin elämää ja hänestä otettuja valokuvia. Muusikkoa käsittelevistä teoksista saisi koottua pienen kirjaston. Yksikään näistä sinänsä hyvistä julkaisuista ei kuitenkaan täysin tavoita Springsteenin suosion salaisuutta, Pomon lumoa, johon paneudutaan tässä kirjassa.

Springsteen antoi rock and rollille voimaa ja uskottavuutta silloin, kun se tarvitsi sitä eniten. Hän on erinomainen ja vetovoimainen muusikko, mutta mikä tekee hänestä lopulta niin tärkeän? Kuivat tosiasiat eivät kerro koko totuutta. Springsteen-elämäkerroista ehkäpä laajin ja myydyin, Peter Ames Carlinin massiivinen Bruce, kärsii hengettömyydestä. Kuten eräässä arvostelussa mainitaan: Bruce Springsteenin mysteeri – kuka hän on, mikä häntä motivoi, mikä ajaa häntä – jää enimmäkseen ratkaisematta. (artikkeli Bruce leads the pack)

Tämä on Springsteeniä käsittelevien kirjoitusten keskeinen ongelma. Hän on karismaattinen, intensiivinen, monimutkainen ja älykäs hahmo. Hän vetää ihmisiä puoleensa. Hän saa ihmiset uskomaan. Springsteeniin on vaikea suhtautua neutraalisti hänen vaikutusvaltansa takia. Muut merkittävät artistit, kuten Johnny Cash, Bob Dylan tai jopa Elvis Presley, eivät hallinneet ympäristöään aivan samalla tavalla, vaikka pystyivät yhdistämään vastaavasti taiteen ja viihteen. Springsteen saa huonotkin kappaleensa kuulostamaan hyviltä. Tämä johtuu hänen intensiivisyydestään ja rehellisyydestään, jolla hän lähestyy kulloinkin esittämäänsä laulua. Springsteenin keikoilla on tyypillisesti hurmioitunut tunnelma.

Springsteenin seuraajat pitävät suosikkiaan virheettömänä pyhimyksenä, joka tekee suurta taidetta. Haukkujien mukaan Springsteen on tekopyhä teeskentelijä, joka tekee mitä tahansa suosion takia. Esimerkiksi Imagessa väitettiin helmikuussa 2014, että Springsteenin musiikin ja viestin paradoksissa on turhankin helppoa nähdä vain nerokas liiketoimintamalli. Musiikillisiin perusarvoihin palautuvat kappaleet miellyttävät heitä, jotka haluavat musiikkinsakin tuttuna ja turvallisena sekä varmasti ymmärrettävänä. Samalla hän kelpaa myös niille vasemmistolaisille, jotka ovat tekstien takia valmiita antamaan anteeksi musiikin ennalta-arvattavuuden. (artikkeli Vasemmalta oikealle)

Springsteenin musiikillisiin, poliittisiin ja henkilökohtaisiin arvoihin pureudutaan Pomon lumossa. Olen kuunnellut Springsteenin musiikkia pitkään tarkasti. En saanut eräässä vaiheessa hänestä tarpeekseni ja suorastaan ahmin hänen tuotantoaan. Mikä olennaisinta, Springsteen opetti minulle miten olla mies. Hänen kauttaan ymmärsin, että mies voi olla yhtä aikaa kova ja herkkä, eivätkä nämä ominaisuudet sulje toisiaan pois. Hänen esimerkkinsä kautta osasin lisäksi vähitellen omistautua kunnolla kirjoittamiselle ja suhtautua siihen tarpeeksi vakavasti. Kiitos Springsteenin pystyn kuitenkin nyt myös olemaan itselleni armollisempi. Hän auttoi minua löytämään itseni.

Intoni Pomoani kohtaan on hieman laantunut, joten pystyn suhtautumaan häneen tällä hetkellä hieman objektiivisemmin ja ymmärtämään häneen kohdistettua kritiikkiä. Springsteen ei ole täydellinen ihminen tai artisti, sillä eihän kukaan ole. Onnistumiset painavat vaakakupissa virheitä enemmän. Opin Springsteeniltä senkin, että yrittäminen on tärkeintä, eikä epäonnistumista kannata turhaan pelätä.

Springsteenin levyistä suosikkejani ovat Born to Run, Darkness on the Edge of Town ja The River, mutta huomaan lämmenneeni myös vähäeleisemmille Nebraskalle ja Ghost of Tom Joadille. Keskivaiheen Tunnel of Love ja Human Touch jättävät puolestaan minut kylmäksi. Springsteen yrittää niissä liikaa, aivan kuten myöhemmillä levyillään, kuten Magicillä ja Working on a Dreamillä, jotka kärsivät turhasta siirappisuudesta.

Springsteenin diskografia kannattaa kuunnella keskittyneesti, vaikka ei pitäisi siitä kokonaan. Hänen tuotantonsa on aarreaitta täynnä hyviä lauluja. Se on merkki johdonmukaisesta kehityksestä. Springsteenin albumeita kuuntelemalla voi seurata hänen kasvuaan pojasta mieheksi. Born to Run, Born in the U.S.A., The Ghost of Tom Joad, The Rising ja Wrecking Ball ovat eri vuosikymmenien menestyslevyjä. Laulajalla ja kitaristilla on listamenestyksiä kuudella eri vuosikymmenellä. Hänellä on 11 Yhdysvaltojen levylistan kärkeen kiivennyttä levyä. Vain The Beatlesillä (19), Jay-Z:llä (14) ja Drakella (12) on enemmän.

Suomennetuista Springsteen-teoksista tutustumisen arvoisia ovat edellä mainitun Brucen lisäksi ainakin Eric Altermanin Bruce Springsteen – Amerikan ääni ja Dave Marshin Bruce Springsteen – Pomon tarina 1972–2004. Ne keskittyvät Springsteenin elämään. Käsittelen omassa kirjassani lähinnä hänen musiikkiaan ja persoonallisuuttaan, niiden muodostamaa Pomon lumoa. Teen samalla yhteenvedon Carlinin, Altermanin ja Marshin teksteistä. Muita hyödyllisiä lähteitä ovat olleet esimerkiksi Songs, jossa Springsteen puhuu tuotannostaan, ja Jeff Burgerin Springsteen on Springsteen: Interviews, Speeches and Encounters, joka sisältää haastatteluja ja puheita vuosien varrelta.

Springsteen täytti 70 vuotta syyskuussa 2019. Kokosin sen kunniaksi Pomon lumon juhlaversion, joka sisälsi korjauksia ja uutta tekstiä. Se jäi julkaisematta silloisen kustantajani taloudellisten vaikeuksien takia. Olen enemmän kuin iloinen, kun sain vielä mahdollisuuden päivittää Pomon lumoa tähän ääni- ja sähkökirjaversioon.

Mikä on muuttunut? Huomasin tehneeni alkuperäisen teokseni turhan nopeasti ja intoilleeni tiettyjen julistusteni kanssa hieman nuoren Springsteenin tavoin. Terävöitin nyt sanomaa. Haluan tehdä paremmin oikeutta Springsteenille ja hänen saavutuksilleen. Pomon lumossa ei ole kyse tyhjentävästä esityksestä, vaan kirja on tarkoitettu tiiviiksi yleistekstiksi Springsteenin vaiheista ja hänen merkityksestään.

Tärkeimmät tuoreemmat näkökulmat tulivat Springsteenin omaelämäkerrasta Born to Run, jonka Otava julkaisi suomeksi vuonna 2016, ja muusikon taannoisesta pitkästä Broadway-kiinnityksestä, jonka Netflix-taltiointi ilmestyi joulukuussa 2018 nimellä Springsteen on Broadway. Käsittelen kumpaakin jonkin verran. Etenkin jälkimmäinen oli todellinen ilmestys, sillä se raotti kunnolla artistin ympärille laskettua salaisuuksien verhoa. Mikä ehkä yllättävää, Springsteen on Broadway -livetaltiointioli intiimimpi ja henkilökohtaisempi kuin Born to Run -omaelämäkerta. Ensin mainitussa Springsteen tuntuu rehellisemmältä. Jälkimmäinen toimii puolestaan paremmin äänikirjana. Springsteen on loistava tarinankertoja, mutta hallitsee suullisen muodon kirjallista paremmin, mikä on varsin ymmärrettävää. Born to Run -teksti imee puhuttuna mukaansa.

Kuten Bob Dylan, todellinen populaarimusiikin jättiläinen, Springsteen käyttää naamioita, eikä häntä itseään ole enää välttämättä naamioiden takana olemassa. Oikean Dylanin tai Springsteenin pakonomainen etsiminen ei ole tärkeää. Pidämme heidän näyttelemistään julkisista rooleista, joten ehkä meidän on syytä keskittyä niihin. Dylaniin joskus lyöty poliittisen folklaulajan leima ja Springsteenin pitäminen työväenluokkaisena rockmuusikkona ovat yksinkertaistuksia, eivätkä tavoita näitä suuria artisteja kaikessa monipuolisuudessaan. Samalla ne ovat kuitenkin totta. Dylan ja Springsteen ovat saattaneet keksiä nämä naamionsa kaupallisista tai taiteellisista syistä, mutta heidän maineensa on nykyään niin valtava, että he ovat jo täysin erottamattomia niistä. Kuka on Robert Zimmerman (Dylanin oikea nimi) ja millainen Springsteen on niin sanotusti siviilissä? Nämä kysymykset eivät ole lopulta kovin kiinnostavia, kuten Springsteenin Born to Run -kirjasta selviää. Siinä on paljon epäkiinnostavaa jaarittelua. Dylan ratkaisi kiinnostavuuden ongelman näppärästi teoksessaan Muistelmat. Osa 1 (2014), joka on epäkronologisuudessaan ja osittaisessa fiktiivisyydessään Springsteenin asiallisempaa teosta parempi. Keksitty saattaa olla parempaa kuin tosi.

Myös Springsteen tuntuu ymmärtäneen tämän. Hän huomautti tutulla kuivalla huumorillaan Springsteen on Broadway -esityksensä alussa olevansa huijari (fraud) ja huiman uransa olleen Elvis Presleyltä opittu yksinkertainen taikatemppu. Hän tunnusti keksineensä rockjumalan persoonansa kuin vetämällä kanin hatusta. Vitsikkäissä kommenteissa oli häivähdys tragiikkaa. On toki totta, että Springsteen on esiintyjä, mutta siinä ei ole mitään pahaa. Esiintyjä kasvaa saappaisiinsa ajan saatossa. Hän tekee niin vapaaehtoisesti ja halusta viihdyttää. Hän kadottaa matkan varrella ehkä jotakin itsestään, mutta saa vastineeksi paljon muun muassa luomalla aidon yhteyden yleisöönsä.

Springsteenin ura ei ole lopussa, kuten 2010- ja 2020-lukujen muisteluista ja tilinpäätöksistä voisi kenties päätellä, vaan jatkuu kaikille todellisille luoville kyvyille tutulla arvaamattomalla tavalla. Läheskään kaikki hänen luomuksensa eivät ole loistavia tai ehkä edes toimivia, mutta hänen tuotantonsa on kokonaisuutena upea. Jotkut ihmettelivät hänen hinkuaan keikailla Broadwayllä. Broadwayllä tarkoitetaan teatterikiinnityksiä New Yorkissa ja Manhattanilla kyseistä nimeä kantavan kadun ympäristössä tai lähellä sijaitsevassa Lincoln Centerissä. Springsteen on Broadway osoittautui kuitenkin nerokkaaksi vedoksi. Se yhdisteli toimivasti konserttia ja monologia, jossa laulaja muisteli elämäänsä ja sen käänteitä. Springsteen todisti intiimissä teatteriympäristössä jälleen olevansa huippuluokan viihdyttäjä, joka osaa tehdä muutakin kuin vain laulaa ja soittaa.

Pitkässä juoksussa vain klassikkokappaleilla on väliä. Niiden syntymisen henkilökohtaiset ja yhteiskunnalliset olosuhteet jäävät toiseksi kuuntelijoiden niille antamien merkitysten rinnalla. Niinpä vaikka Pomon lumossa analysoidaan Springsteenin lauluja, niin lukijan tai kuuntelijan kannattaa tutustua niihin itse ja antaa niille oma merkityksensä. Musiikki on elävä perinne, jota ei voi ammentaa tyhjiin lukemalla Springsteen-aiheisia tekstejä.

Pomon lumo – Bruce Springsteenin tarina on ensimmäinen aiheesta suomeksi tehty kirja. Sen nimen inspiraationa toimii runoilija Kari Aronpuron vuonna 2000 julkaisema kokoelma Pomo:n lumo, josta hänelle suuri kiitos. Teokseni erottuu muista Springsteeniä käsittelevistä kirjoista monipuolisella sisällöllään. Kyseessä ei ole elämäkerta, vaan esseistinen tietoteos, jossa tutustutaan Springsteenin ja hänen taustayhtyeensä E Street Bandin lisäksi yleisemmin populaarimusiikin kulttuurihistoriaan. Jos tekstiin on vielä jäänyt virheitä, vastaan niistä itse. Toivottavasti nautitte tarinasta.

Helsingissä syksyllä 2023

Esa Mäkijärvi

2. Pomon lumo: Bruce Springsteenin merkitys

Pomon taika

Bruce Springsteen konsertoi Helsingin Olympiastadionilla heinäkuussa 2012. Keikka kesti akustinen osuus mukaan lukien ennätyksellisen pitkään, lähemmäs viisi tuntia. Osa yleisöstä ei ollut vielä ehtinyt tai tajunnut tulla paikalle, kun Springsteen ilmestyi lavalle ja soitti muutaman kappaleen. Yllättävä minikeikka oli tarkoitettu lahjaksi niille faneille, jotka olivat saapuneet paikalle aikaisin. Varsinainen konsertti alkoi myöhemmin. E Street Band lopetti soittamisensa suomalaisten järjestäjien kauhuksi ja yleisön riemuksi vasta juuri ennen keskiyötä annettuaan kaikkensa.

Springsteen oli ennätyksiä rikkoneen Helsingin konserttinsa aikaan 62-vuotias, osa hänen suuresta bändistään samanikäisiä. Veteraanimuusikon 17. studiolevy Wrecking Ball oli ilmestynyt hiljattain, ja Olympiastadionin konsertti oli osa levyyn liittynyttä pitkää kiertuetta, joka vei muusikot ympäri maailmaa. Monessa paikassa todistettiin yli kolmen tunnin keikkoja. Springsteenin esiintymiset ovat aina olleet hienon tai tuskallisen pitkiä, mutta todellisia maratoneja niistä tuli vasta 2000-luvulla. Fanit ja ulkopuoliset ihmettelivät Wrecking Ball -kiertueella teräsmiehenä tai -vaarina markkinoidun päätähden kuntoa.

New Yorkerissa julkaistiin Olympiastadionin esiintymisen aikoihin pitkä artikkeli, joka käsitteli Springsteenin kestävyyttä ja vetovoimaa kiinnostavasta näkökulmasta. David Remnick kirjoitti eläkeikää lähestyneestä Springsteenistä: Hänen hiusrajansa vetäytyy ja, jos olisi pakko arvata, hän on vuosien vieriessä, tarkkailun alaisena ja taistellessaan aikaa vastaan, käyttänyt kosmeetikkojen ja hammaslääkärien kalliita hoitoja. Hän on lannistavan komea, naurettavan hyvässä kunnossa. (artikkeli We Are Alive)

Springsteenin fysiikan salaisuudeksi paljastettiin juoksumatto, jolla hän hikoili säilyttääkseen kestävyytensä, ja painot, joita hän nosteli pysyäkseen lihaksikkaana. Taustayhtye E Street Bandin pitkäaikaisilla jäsenillä on ollut ikääntymisen tuomia terveysongelmia, mutta Springsteenin omista mahdollisista sairauksista ei ole julkisuudessa juuri puhuttu. Harvinaisen poikkeuksen muodostaa muusikon vuoden 2016 omaelämäkerta, jossa hän toteaa lyhyesti kärsineensä kiertueillaan muun muassa polvivaivoista ja raivokkaan soittamisen käteen aiheuttamasta jännetuppitulehduksesta.

Remnickin New Yorker -artikkelissamainittiin puolestaan ohimennen, että kitaristi Nils Lofgrenin molemmat lantiot on leikattu ja hänen olkapäänsä ovat hajalla. Rumpali Max Weinberg on ollut ohitus- ja selkäleikkauksessa, saanut hoitoa eturauhassyöpään, ja hänen ranteensa on leikattu monesti. Kosketinsoittaja Danny Federici kuoli melanoomaan vuonna 2008 ja Springsteenin ystävä, saksofonisti Clarence Clemons verenkiertohäiriöön kesällä 2011.

Myös ei-terveydellisiä vastoinkäymisiä on koettu. Helsingin ympäristökeskus haastoi Springsteenin tapahtumajärjestäjä Live Nationin oikeuteen vuonna 2012. Syynä oli venynyt ja vakavaa haittaa ympäristölle tiettävästi aiheuttanut Olympiastadionin konsertti. Syytteeseen joutui Springsteenin lisäksi Madonna, jonka saman paikan kesäinen keikka loppui niin ikään liian myöhään.

Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Nina Castrén kommentoi asiaa tuoreeltaan lyhyesti. Ympäristörikoksen kriteerien täyttyminen edellyttäisi hänen mukaansa sitä, että konserttien määräaikojen ylittymiset lähes tunnilla olisivat johtuneet törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisuudesta. (uutinen Bruce Springsteenin ja Madonnan ylipitkät konsertit veivät tapahtumajärjestäjän käräjille)

Pyörittelevä kommentti viittasi siihen, että Springsteenin seuraavat Suomen esiintymiset tulevat pysymään byrokraattien nihkeissä rajoissa. Heinäkuussa 2012 Springsteenille käytiin näyttämässä toistuvasti kelloa, mutta hän jatkoi soittamista häirinnästä välittämättä, eikä häntä uskallettu keskeyttää. Samalla kiertueella E Street Bandiltä oli katkaistu sähköt Lontoossa heidän soitettuaan liian pitkään. Sitä seuraava konsertti Dublinissa alkoi piikillä ja vitsillä. Rumpujen vieressä komeili suuri sähkökatkaisin, jota Springsteen ja kitaristi Steven Van Zandt käänsivät. Konsertti alkoi The Clashiltä lainatulla I Fought the Law’lla. Lisää kevennyksiä seurasi, kun englantilaisiksi poliiseiksi pukeutuneet Springsteenin tutut tulivat lavalle vaatimaan konsertin lopettamista aikarajan takia. Springsteen huudatti yleisöä repimällä hänelle annetun oikeuden määräyksen ja paini lavalla valeasuisten poliisien kanssa.

Wrecking Ball -kiertue oli valtava menestys. Se sai Springsteenin uran parhaita arvosteluja, kesti puolitoista vuotta, ja vei E Street Bandin 28 maahan. Palaute oli lähes yksisilmäisen positiivista. Moni konserttiarvostelu oli tämän Rumban verkkosivujen E Street Bandin Roskilden vierailua käsitelleen blogitekstin kaltainen: Pomon karisma säkenöi satojen metrien päähän: positiivisen energian määrä verrattuna päälavan edellisiltojen nokkamiehiin – torstain sinänsä sympaattiseen, mutta auttamattoman ujoon Robert Smithiin tai perjantain sieluttomaan, tympeään Jack Whiteen – on hurja. Bruce-ensikertalainen on tolaltaan. On vaikea tajuta, miten kukaan elävä ihminen voi olla noin täydellinen. Niin raikas! (blogikirjoitus Roskilde, osa 3: Pomo tulee lavalle, asettuu taloksi ja pyyhkii muilla bändeillä pöytää)

Pomo-lempinimeä kauan kantaneen Springsteenin livevetovoimaa voi olla vaikea ymmärtää. Helsingin ympäristökeskuksen haaste hylättiin käräjäoikeudessa, mutta osa ihmetteli, miksi asiasta ylipäätään puhuttiin. Springsteenin kappaleet ja levyt ovat hyviä, mutta vuosikymmenien hehkutus on jättänyt ulkopuoliset kylmäksi. Springsteeniä pidetään yliarvostettuna. Häntä on yritetty työntää muun muassa partiopojan, seksisymbolin ja työväenlaulajan lokeroihin. Yksinkertaistuksista huolimatta Springsteenistä ei ole saatu otetta. On selvää, ettei hän ole tavallinen muusikko, fanien mielestä ei ehkä edes tavallinen kuolevainen.

Springsteenin viehätys perustuu moneen asiaan. Niistä keskeisiä ovat hänen aitoutensa, energisyytensä ja periksiantamattomuutensa. Ne ovat asioita, joihin ihmiset voivat samaistua, ja joista he tunnistavat itsensä. Springsteen on erinomainen roolimalli. Hän osoittaa esimerkillään, että herkkyys ja miehekkyys voidaan yhdistää. Persoonallisuus, yhdistettynä syvälliseen ja tarttuvaan musiikkiin, on tehnyt Springsteenistä massojen suosikin. Hänestä pitävät ne, joista musiikki on ajanvietettä, sekä ne, jotka pitävät sähkökitaran vinkunaa taiteena. Sekä miehet että naiset kiinnostuvat hänestä. On selvää, että Pomon lumo vaikuttaa enemmän rumempaan sukupuoleen, mutta se ei johdu siitä, että Springsteen olisi sovinistinen, vaan siitä, että hänen parhaat laulunsa kertovat pääasiassa miehistä. Muutkin voivat kuitenkin ammentaa niistä voimaa ja etsiä totuutta.

Musiikki ei ollut koskaan Springsteenille pelkkä harrastus. Se oli ammatti, joka antoi hänelle syyn elää, työskennellä ja etsiä yhteyttä muihin ihmisiin. Se auttoi häntä pärjäämään ja saamaan yhteyden maailmaan aikakautena, jolloin kaikki tuntui teeskentelyltä, eivätkä ymmällään olleet vanhemmat osanneet vastata lastensa tarpeisiin. 1960- ja 1970-lukujen nuorisokapina ilmeni erityisen hedelmällisenä populaarimusiikin saralla. Musiikki antoi kokonaiselle sukupolvelle kanavan, jolla ilmaista ja käsitellä tunteitaan. Maailma oli muuttumassa, kuten Bob Dylan kiteytti:

Come gather ’round people

Wherever you roam

And admit that the waters

Around you have grown

And accept it that soon

You’ll be drenched to the bone

If your time to you is worth savin’

Then you better start swimmin’ or you’ll sink like a stone

For the times they are a-changin’.

Springsteenin kappaleissa on vaikutteita popista, rockista, kantrista, bluesista, jazzista, gospelista, folkista ja muista tyyleistä. Hänen levynsä ovat rikkaita, mutta hänen ankeriaismaisuutensa on suurin syy siihen, miksi hänestä on olemassa lukuisia käsityksiä. On ilmeistä, että hänen julkisuuskuvansa ja todellisen minänsä välillä on eroja, vaikka nämä puolet ovatkin ajan saatossa sulautuneet toisiinsa. Springsteen ja hänen musiikkinsa eivät silti ole täysin yhtä, vaikka rock antoi hänelle tarkoituksen ja syyn kehittää itseään. On kiinnostavaa, että vaikka jotkut kuvittelevat tuntevansa Springsteenin, hän pysyy etäisenä. Hänen kanssaan voi juoda oluen ja vaihtaa muutaman sanan, kuten jotkut häneen sattumalta baarissa törmänneet onnekkaat ovat tehneet, mutta tämä kohtaaminen on pintapuolinen, eikä Springsteen muiden julkimoiden tavoin mene pidemmälle, koska suojelee yksityisyyttään.

Aitous, periksiantamattomuus ja rehellisyys ovat historiaan jäävän artistin ominaisuuksia. Huumorintaju on yksi Springsteenin muista erottava asia. Hän osaa nauraa itselleen. Jopa Aerosmithin ja The Rolling Stonesin kaltaiset anarkistiset yhtyeet ovat ottaneet hauskanpidon vakavasti, mutta lähinnä Springsteen yhdistää uskottavasti ääripäät. Hänet voi ottaa tosissaan, mutta hänelle voi myös nauraa, eikä kumpikaan näkemys tunnu väärältä. Hänen musiikistaan voi nauttia eri tasoilla. Springsteeniä epärehellisyydestä ja laskelmoinnista syyttäneet