Plastiikkakirurgi

By Leone Milton

Valta-aseman väärinkäyttö ja seksuaalinen väkivalta, peittely-yritykset ja vaienneet todistajat: tämä on plastiikkakirurgi Carl-Åke Troiliuksen tarina

Toukokuun 5. päivänä 2007 poliisi pidättää Carl-Åke Troiliuksen, tunnetun plastiikkakirurgin tämän ylellisessä kattohuoneistossa Malmössä. Häntä epäillään 23-vuotiaan potilaansa raiskauksesta. Alkaa hämmentävä näytelmä, jonka tarkoituksena on selvittää, mitä hyvämaineisella vastaanotolla todella tapahtui. Kirjailija ja toimittaja Leone Milton tekee syväluotaavan katsauksen vastenmieliseen rikostapaukseen, joka aiheutti tapahtuma-aikana runsaasti kohua Ruotsin mediassa.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Mar 11, 2024
• ISBN: 9789180542432

Book preview

Ruotsinkielinen alkuteos Plastikkirurgen

Suomentanut Mari Leppänen

Copyright © Leone Milton, 2024

Tämä laitos: © Word Audio Publishing International/Gyldendal A/S, Copenhagen 2024

Kansi: Anna Slotorsz

ISBN 978-91-80-54243-2

Tämä on fiktiivinen teos. Kaikki kirjassa esiintyvät henkilöt, organisaatiot ja tapahtumat ovat kirjailijan mielikuvituksen tuotetta tai fiktiivisesti kerrottuja.

Word Audio Publishing International/Gyldendal A/S

Klareboderne 3 | DK-1115 Copenhagen K

www.gyldendal.dk

www.wordaudio.se

ALKUSANAT

Tämä kirja kertoo miehestä, jolla on merkittävä asema ja valtaa. Se kertoo myös miehen lähipiiristä, joka päätti katsoa toisaalle, vaikka tiesi jonkin olevan pielessä.

Kirja on omistettu Amelialle, nuorelle naiselle, joka osoitti rohkeutta ja periksiantamattomuutta ja ilmoitti poliisille. Hän avasi suunsa, kun kukaan muu ei uskaltanut. Hän taisteli saadakseen oikeutta.

Kirjan tapahtumat perustuvat julkisiin asiakirjoihin, haastatteluihin ja lehtiartikkeleihin. Amelian, hänen perheenjäsentensä sekä kirjassa esiintyvien naisten nimiä on muutettu.

Yhtäkkiä Amelia tunsi miehen sormet, ja ne olivat paikassa, jossa niiden ei missään nimessä kuulunut olla – hänen sisällään. Hän yritti siirtyä kauemmas, mutta yksikään lihas hänen vartalossaan ei totellut. Hän yritti huutaa, mutta suusta ei tullut pihahdustakaan. Millä hänet oli huumattu?

OSA 1

Carl-Åke Troilius

Carl-Åken sukunimi Troilius on peräisin Hyltingen pitäjässä Ruotsin Södermanlandissa 1500-luvulla eläneeltä talonpoika Truls Larssonilta. Truls otti nimen Troilius, ja hänestä tuli näin esi-isä suvulle, jonka jälkeläiset tulisivat solmimaan avioliittoja monien merkittävien aatelissukujen kanssa. Tällaisia sukuja olivat muun muassa Silfverstolpe, Stierncrona, Tersmeden ja af Sillén. Vuosina 1706–1764 elänyt arkkipiispa Samuel Troilius oli talonpoika Trulsin jälkeläinen viidennessä polvessa. Samuelin kaksi poikaa aateloitiin ja introdusoitiin ritarihuoneella nimellä von Troil. Von Troilin suku sammui Ruotsissa 1900-luvun alussa, mutta Suomessa perillisiä elää edelleen. Vuonna 1982 suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneella kuitenkin uudelleen, kun suomalaisia von Troileja muutti takaisin maahan.

Sanotaan, että Carl-Åkenkin sukuhaaran jäsenille olisi tarjottu mahdollisuutta aatelointiin, mutta he olisivat kieltäytyneet tuntemattomasta syystä. Tiettävästi myös Carl-Åke on jossain vaiheessa yrittänyt lisätä sukunimeensä von-etuliitteen. Kuuleman mukaan hän otti yhteyttä ritarihuoneeseen, viittasi kaukaisiin Suomen-sukulaisiinsa ja kysyi, voisiko hänetkin aateloida. Odottaessaan vastausta hän painatti käyntikortteja ja kirjepapereita kullatuin kirjaimin käyttäen uutta aatelisnimeään ja suvun vaakunaa. Carl-Åken pettymykseksi ritarihuone kuitenkin kieltäytyi aateloimasta tätä, ja mies sai haudata unelmansa aatelistosta ja hävittää siihen viittaavat hankintansa.

Carl-Åken vanhempia, Ann-Marieta ja Gunnaria, kuvaillaan maanläheisiksi ja huomaavaisiksi ihmisiksi. He asuivat smålantilaisessa rannikkokaupungissa Oskarshamnissa lähellä ydinvoimalaa. Kun Ann-Marie tuli raskaaksi, hän ei halunnut enää asua alueella, ja pariskunta päätti muuttaa viereiseen Hallandin maakuntaan. He asuivat jonkin aikaa Lundissa, jossa vanhemmat opiskelivat opettajiksi. Lundissa myös Carl-Åke vietti ensimmäiset elinvuotensa.

Kun Carl-Åke oli neljävuotias, syntyi pikkuveli Esbjörn, ja kaksi vuotta myöhemmin oli perheen pienimmäisen, Joachimin, vuoro.

Hallandissa sekä Ann-Marie että Gunnar työskentelivät opettajina. Muutaman vuoden päästä heistä tuli myös leirintäalueyrittäjiä. Varbergin kunnalla oli kaksi leirintäaluetta, yksi Apelvikenissä ja toinen Getterön-nimisellä niemellä, ja molemmat olivat tehneet tappiota jo kauan. Kunta päätti ulkoistaa alueiden toiminnot ja toivoi, että yksityiset yritykset onnistuisivat kääntämään tappiollisen toiminnan voitokkaaksi. Ann-Marie ja Gunnar jättivät tarjouksen sekä Apelvikenistä että Getterönistä ja voittivat suureksi yllätyksekseen molempien kilpailutuksen.

Vielä tänäkin päivänä Getterönin leirintäalue on suvun hallussa. Toimintaa pyörittää keskimmäinen poika Esbjörn yhdessä aikuisten lastensa kanssa, ja Carl-Åke istuu yhtiön hallituksessa.

Carl-Åke – tai Carl, niin kuin hän toivoo itseään kutsuttavan – tiesi jo varhain tahtovansa kirurgiksi. Lukiossa Halmstadissa hän kertoi kovaan ääneen tulevaisuuden suunnitelmistaan. Hän oli niitä ihmisiä, jotka näkyivät ja kuuluivat ja joilla oli kunnianhimoiset tavoitteet. Hän aikoi murtautua esiin mitäänsanomattomasta massasta ja päästä loistokkaaseen eliittiin. Kirurgin ammattia hän harkitsi, sillä tiesi sen olevan arvostettu.

Vuonna 1974 Carl pääsi Lundin yliopiston lääketieteen koulutusohjelmaan verrattain korkealla keskiarvolla, 4,3/5. Pian sen jälkeen hän tapasi Agnetan, joka oli kaksi vuotta häntä vanhempi ja opiskeli sairaanhoitajaksi. Myöhemmin myös Agneta tulisi kouluttautumaan lääkäriksi. Hänestä tulisi myös Carlin vaimo, äiti tämän kahdelle lapselle ja bisneskumppani.

Agnetalla oli viehättävä vartalo, vaaleat, kiharat hiukset, jäänsiniset silmät ja hienostuneen ylväs nenä. Klassinen ruotsalainen kaunotar, siis. Agneta ja Carl tapasivat ensimmäisen kerran eräissä juhlissa Lundissa, mutta Carl oli nähnyt naisen aiemminkin. Tuohon aikaan Agneta oli mallina erään lääkeyhtiön mainoksessa, jossa piteli lääketarjotinta sairaanhoitajan asu päällään. Carl oli yksi niistä monista miehistä, jotka eivät saaneet silmiään irti kauniista mallista ja haikailivat tämän perään.

Elämä Agnetan kanssa oli yhtä juhlaa. Sekä Agneta että Carl olivat erittäin sosiaalisia ihmisiä ja viettivät mieluummin aikaa erilaisissa juhlatilaisuuksissa kuin kotisohvalle käpertyneinä. Mitä loisteliaampi juhla, sitä parempi. Yhdessä he rakensivat ympärilleen laajan sosiaalisen verkoston Skånessa ja olivat usein tekemisissä skånelaisen kerman kanssa.

Vuonna 1983 syntyi poika Samuel ja kaksi vuotta myöhemmin tytär Alexandra. Mutta Carl ja Agneta eivät eläneet niin kuin pikkulasten vanhempien odotettiin elävän; he eivät viettäneet lasten kanssa aikaa viikonloppuisin eivätkä järjestäneet lapsiystävällistä tekemistä, johon koko perhe olisi voinut osallistua. Sen sijaan he jatkoivat juhlimista, panostivat pääasiassa uriinsa ja lähtivät usein lomalle ilman lapsia.

Lasten ollessa pieniä Carl ja Agneta ostivat suuren omakotitalon Malmön kalliilta esikaupunkialueelta Limhamnista. Talo kaipasi kunnostusta, ja Carl päätti tehdä remontin suurelta osin itse. Samuel ihaili isäänsä ja halusi olla remonttihommissa mukana. Poika oli saanut pienen timpurinvyön, josta roikkui muovisaha ja muovivasara. Se päällään hän juoksenteli ympäri työmaa-aluetta ja matki Carlia parhaansa mukaan.

Perheen sukulainen muistaa erään kerran, kun Samuel tarttui sahaansa ja alkoi sahata puista jalkalistaa, aivan kuten oli nähnyt isänsä tekevän. Vaikka saha oli muovia, poika onnistui tekemään puuhun pienen jäljen. Kun Carl huomasi omien puuhiensa lomasta, mitä poika oli tehnyt, hän huusi:

Mitä sinä helvetin kakara oikein teet, häivy ennen kuin pieksen sinut!

Sukulainen näki, kuinka pikku Samuelin silmät täyttyivät kyynelistä ennen kuin tämä juoksi häpeissään huoneeseensa. Carl palasi täysin välinpitämättömän näköisenä kesken jääneiden askareittensa pariin.

Carlin ja Agnetan lasten materiaaliset tarpeet oli hyvin tyydytetty. Heillä oli kaikki lelut, joita lapsi siihen aikaan saattoi toivoa, ja he matkustivat tiuhaan ulkomaille. Mutta useat ihmiset perheen tuttavapiirissä olivat sitä mieltä, että lapset elivät tunneköyhässä kodissa. Kerran Samuel, joka oli tuolloin vasta 5–6-vuotias, sanoi eräälle läheiselle sukulaiselleen:

Minun vanhempani eivät rakasta minua.

En tiennyt, mitä olisin vastannut. Ikävä kyllä tiesin Samuelin olevan osittain oikeassa, sillä tämän vanhemmat rakastivat enemmän itseään kuin lapsiaan, sukulainen kertoo.

Carlin intohimo

Moni saattaa ajatella, että plastiikkakirurgia on nykyajan ilmiö. Kauneuden vuoksi veitsen alle menemisessä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Jo 500 eaa. Intiassa eli Sushruta-niminen mies, jota pidetään kaikkien aikojen ensimmäisenä plastiikkakirurgina. Tuohon aikaan nenän pois leikkaaminen oli tavallinen rangaistus uskottomille naisille, ja Sushruta oli erikoistunut muovaamaan nenänsä menettäneille naisille uuden venyttämällä otsan ihoa alaspäin.

Nenien uudelleen rakentamista harjoitettiin myös 1500-luvun Etelä-Euroopassa, jossa syfilis riehui ja saattoi johtaa nenän rakennevaurioihin ja epämuodostumiin. Bolognan yliopiston kirurgi Gasparo Tagliacozzi oli ensimmäinen ihminen, joka otti rustoa potilaan eri ruumiinosista ja loi niistä tälle uuden nenän.

Vaikka plastiikkakirurgia oli kiistatta osoittanut, että sen avulla oli mahdollista parantaa potilaiden elämänlaatua, tieteenalaa pidettiin pitkään vähintäänkin omituisena ja epäilyttävänä. Vasta 1800-luvun loppupuolella plastiikkakirurgiasta tuli hyväksyttävämpää – samoihin aikoihin lääketieteessä otettiin useita merkittäviä edistysaskeleita, kuten kivunlievitys ja välineiden sterilisointi. 1950-luvulle saakka plastiikkakirurgiaa käytettiin pääasiassa sotavammojen hoitamiseen, mutta toisen maailmansodan jälkeen taitavista kirurgeista alkoi olla ylitarjontaa ja leikkauksia ryhdyttiin tekemään myös esteettisistä syistä. Naisia houkuteltiin kirurginveitsen alle lupaamalla heille menetettyä nuoruutta takaisin tai maalailemalla kuvaa jonkin sellaisen uuden luomisesta, jota luonto ei ollut heille koskaan suonutkaan. Amerikkalaisissa naistenlehdissä alkoi näkyä yhä enemmän ilmoituksia, joiden otsikot kirkuivat End of ugliness ja New nose in 40 minutes.

Kesti pidemmän aikaa ennen kuin plastiikkakirurgia vakiinnutti paikkansa ruotsalaisten naisten keskuudessa. Oikeastaan vasta kun Carl avasi Plastikkirurgicentrum-nimisen klinikkansa vuonna 1992 ja plastiikkakirurgit Per Hedén ja Jan Jernbeck perustivat Akademiklinikenin vuonna 1991, naiset Ruotsissakin alkoivat kiinnostua kauneudesta tieteen avulla, kuten Akademiklinikenin mainoslause kuului. Vasta-avatuilla klinikoilla itseään leikkauttivat alkuun lähinnä varakkaat naiset, mutta aikaa myöten hinnat painuivat alaspäin, kun uusia klinikoita avattiin. Tämä johti siihen, että naiset yhä useammista yhteiskuntaluokista – joko säästettyään jonkin aikaa tai otettuaan lainan – pystyivät menemään plastiikkakirurgille. 1990-luvun alusta lähtien kauneusleikkausten määrä Ruotsissa onkin kasvanut vuosi vuodelta tasaisesti. Tarkkaa tietoa niiden lukumäärästä ei ole, mutta