Myrtti, yhden talven tyttö

By Sinikka Laine

Kiihkeä nuoruus ja kipeä rakkaus.
16-vuotias Myrtti on rakastunut Amiin ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta. Ongelmana on vain se, että Ami on aikuinen mies, naimisissa Kiten kanssa, ja pienen pojan isä. Kun suhde loppuu, Myrtti haluaa vain kuolla, muuttua pieneksi merenneidoksi tai tähdeksi taivaalle. Myrttiä kuitenkin tarvitaan kotona – masennukseen taipuvainen äiti, huonojalkainen mumma ja pikkuveli Miika eivät pärjää ilman häntä. Ja lopulta tulee kevät ja uudenlainen rakkaus.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 1, 2024
• ISBN: 9788727052533

Book preview

Myrtti, yhden talven tyttö

Copyright ©1994, 2024 Sinikka Laine and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727052533

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

[1.]

Autossa on lämmin, moottori käy, ikkunat ovat huurtuneet. Ulos ei näe.

— Pitäis lähtee vähitellen, Ami sanoo ja nostaa päänsä Myrtin sylistä. — Kittellä on iltatuuri. Mä haen Nikon tarhasta.

Kitte on tarjoilijana bensa-aseman yökahvilassa. Se kantaa rekkakuskeille kahvia ja haaleita kinkkusämpylöitä ja hymyilee niin kuin kerran hymyili Amille, ja Ami halusi mennä naimisiin sen kanssa.

— Mitä kello on? Myrtti havahtuu. — Mä lupasin olla viideltä kotona. Mumman jalat on taas kipeet. Se ei kumminkaan pääse kauppaan.

Ami peruuttaa rinteestä alas tielle. Jäätyneet lätäköt rutisevat auton alla. Yhtäkkiä Ami pysäyttää keskelle tietä.

— Anna mä lämmitän mun käsiä.

Amin kädet kaivautuvat Myrtin takin alle, kainaloihin, puseron sisään, venyttävät rintaliivien pitsinauhaa.

— Lopeta jo. Sulla on ihan lämpöset kädet.

Ami laappii tuulilasia läpinäkyväksi. Tienvarren valot pyyhkivät Amin kasvoja. Ne ovat totiset ja tyhjät, kenen tahansa hämärässä ohi kulkevan. Vieras ei voisi lukea niiltä mitään. Risteyksessä Ami jarruttaa, auto pysähtyy keinahtaen. Lumipenkka raapii auton kylkeä.

Myrtti aukaisee oven.

— Mä en mahdu ulos. Pitäskö mun kaivautua tohon hankeen?

Ami peruuttaa ja kääntää keskemmälle tietä.

— Tääl on kauheen kylmä. Mihin hittoon mä oon pannu mun hanskat?

Ami kauhoo jalkatilaa ja nostaa esiin villasormikkaat, joiden kämmenselkiin on kirjailtu sydän.

— Kitte olis hyppiny seinille, jos se olis löytäny nää.

Takapyörät sinkoavat pieniä hiekanmuruja nilkkoihin. Myrtti seisoo keskellä tietä, nuolee huulistaan Amin tupakan ja pastillien makua ja ajattelee onko hän ainoa maailmassa, vai seisooko joku toinenkin juuri nyt jossakin pimeällä tiellä, yksin, ja silmät sulkiessaan näkee pimeän lävitse kukkia, sinisiä kukkia aaltoilevan niityn.

Mumma oli keittiössä. Mummalla oli ruutuessu, jonka toinen nauha valahti aina olkapäältä käsivarrelle. Mummalla oli ruskeat sirrisilmät, joilla se katsoi ihmisen lävitse.

— Moi.

— Sieltähän sinä tuut. Et kai sinä kule paljain käsin ulkona pakkasessa?

— En tietenkään. Onks joku käyny sulle kaupassa?

— Arja toi samalla kun kävi itelleen. Sano että mielikseen kävelee vauvan kanssa, kun vaan ilmoja piisaa. Otatko kaakaoo?

— Joo, kohta. Missä äiti on?

— Tuolla se peräkamarissa makoilee.

— Eiks Miika oo vielä tullu?

Mumma katsoi kelloa keittiön seinällä.

— Näistä puolin sen pitäis tulla.

— Mut se kerhohan on loppunu jo tunti sitte.

— Pojat tulee kun joutaa.

Äidin huoneessa hämärä oli erilainen kuin muissa huoneissa. Jalkalampun oranssi hapsuvarjostin pudotti lattiaan pehmeäreunaisen hehkuvan valoläikän. Yksi seinä oli täynnä pieniä kiiltäväkehyksisiä peilejä; se oli oranssinpunainen sirpaleiksi tallattu lasi.

Äiti lojui kirjavan sängynpeitteen päällä.

— Missä sä olit?

Se aukaisi silmät ja vilkaisi häntä. Myrtti ajatteli, että se tuli ulos itsestään niin kuin ihminen pistää päänsä varovasti ovenraosta ja vetäytyy saman tien takaisin.

— En paljo missään. Ulkona on kauheen kylmä.

— Sä et enää koskaan kerro mitään mitä sä oot tehny tai nähny.

Epätasainen valo laski äidin kasvoille uurteiden verkon.

— Ku ei oo mitään kertomista. Kävelin vaan. Kävin kirjastossa.

— Eiks sulla oo ruotsin kokeet huomenna?

— Joo. Mut ei ne niin tärkeet oo. Tuutsä juomaan kaakaoo? Mumma on keittäny.

— Juokaa te vaan. Joko Miika tuli?

— Ei.

— Herran tähden, pitäskö mun tästä lähtee sen perässä juoksemaan?

— Eikä pidä. Kyllä se tulee. Se on Juha-Matin kanssa.

— Ylihuomenna on kenraali, äiti sanoi. — Ja ohjaaja tekee vielä viime tingassa muutoksia, eihän niitä kukaan ehdi oppia. Mä olen niin väsyny että mä voisin kuolla.

— Nuku jos sua väsyttää, Myrtti sanoi.

— Anna mun tupakat tosta pöydältä.

— Et polttas. Seki väsyttää.

— Älä sinä tuu minulle sanomaan mitä mä teen ja mitä en.

Savu levisi, siitä tuli toinen katto.

— Tänään ilmotettiin, että keväällä on kahden viikon pakkoloma eessä. Olis kai sittekin pitänyt sietää Rekkee. Tai ainakin sen rahoja.

— Hyvä ettet sietäny.

Äiti oli seurustellut puoli vuotta Reino-nimisen taksikuskin kanssa. Se oli jo alkanut komentaa heitä kuin omiaan, kun äiti tuli järkiinsä ja käski sen ajaa bemareineen minne huvitti.

— Kyllä me pärjätään, Myrtti sanoi. — Mitä sä nyt asioita etukäteen suret.

Savukatto tiheni. Yhtäkkiä äiti hymyili itsekseen.

— Sä et oo käyny pitkään aikaan teatterilla. Pesoskakin tässä yhtenä päivänä kyseli sua.

— Mitä se musta kyselee?

— Kai se haluais vaan nähdä, että sä