Juuson kolme elämää

By Martti Häikiö

Elämäkerrassa kerrotaan Juuso Häikiön nuoruusvaiheet Muhoksella, kouluvuodet Oulun lyseossa ja opinnot kadettikoulussa Munkkiniemessä. Talvisodassa hän oli torjumassa Neuvostoliiton hyökkäystä pioneerijoukkueen johtajana ja komppanianpäällikkönä Kannaksella. Jatkosodan hän taisteli pataljoonankomentajana Itä-Karjalassa Karhumäessä ja vetäytymisvaiheessa Ilomantsin taistelussa yleten Suomen nuorimmaksi majuriksi.

Sodan jälkeen Juuso toimi Pioneerikurssin johtajana Korialla. Hän luki aamuöisin tenttikirjoja ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon. Tuomarinuran hän teki Itä-Suomen hovioikeudessa Kuopiossa. Kirjassa kuvataan hovioikeuden työn arkea ja juhlaa. Kuopiossa alkoi myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen järjestöissä ja kuntapolitiikassa.

Eduskuntaan Juuso valittiin kokoomuksen listalta 1962. Hän toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana 13 vuotta. Hän osallistui kamppailuihin korkeakoulujen hallintomallista, presidentin poikkeuslakivalinnasta ja valtiosäännöstä. Kirjassa kuvataan myös kansanedustajan työn arkea, vaalitaisteluja, valiokuntatyötä ja epävirallista vaikuttamista.

• Language: Suomi
• Publisher: UA-Kustannus
• Release date: May 6, 2024
• ISBN: 9789529489381

Martti Häikiö

Professori Martti Häikiö (s. 1949) on Juuso Häikiön poika. Isänsä elämäkertaa varten hän on koonnut aineistoa 1970-luvulta alkaen. Hän on avustanut isäänsä tämän laatimissa pataljoonan historiikissa ja muistelmateksteissä, jotka sisältyvät tähän teokseen. Martti Häikiö on kirjoittanut useita historiateoksia www.marttihaikio.fi

Book preview

SISÄLLYS

Kiitokset

Eteenpäin: Juuson kolme elämää

I • LAPSUUS, VANHEMMAT, KOULUTIE 1917–1939

MUHOKSEN MUISTOJA

Oulujoen Pyhäkosken Häikiön talo –Lapsuus Muhosperän Puirovassa –

Äiti Henni Häikiö – Isä Iivari – Isänisä Juuso Leinonen/Häikiö –

Isän veljiä –Muistikuvia Muhokselta – Kalastaminen – Koulunkäyntiä Muhoksella

OULUN KOULUSSA

Oppikouluun pyrkiminen – Leinosia Oulun Lyseossa – Koulun henki rehtori

Antti Jauhon kaudella – Toverikunnan ja Pipliaseuran jäsen –Melko heikko ylioppilas

ARMEIJAN LEIPIIN

Varusmiesaika Terijoella ja Haminassa – Kodin pakkohuutokauppa 1936 –

Kadettikoulu Vänrikki Stoolin hengessä 1937–1939–Marlebäckin emäntä Hella

Wuolijoki ja Edith Murrik – Vakava suhde Anna Leinoseen

II • TALVISOTA, VÄLIRAUHA, HYÖKKÄYS 1939–1941

TALVISOTA

Siirtyminen Karjalan kannakselle – Neuvostoliiton hyökkäyksen painopiste

Karjalan kannaksen itäosassa – Ensimmäiset rintamakokemukset – Kiviniemen

sillan räjäytys ja Raudun kirkon hävitys – Kahdenlaiset vihollisjoukot ja

umpimähkäinen tykistötuli – Juuso valtaa hyökkäysvaunun ja ottaa vangin –

Onnistuneita vastahyökkäyksiä – Pioneerit talvisodassa – Juuson joulu Talvisodan

hangilla – Ylennys 39. Pioneerikomppanian päälliköksi – Toinen talvisota:

helmi-maaliskuu 1940 – Rautaisannos

VÄLIRAUHASTA UUTEEN SOTAAN

Ylennys luutnantiksi – Pataljoonan komentajaksi elokuussa 1940 –

Pioneeripataljoona 12:n perustaminen – Pataljoonan esikunta ja upseerit

HYÖKKÄYS KARJALAAN

Toiminta hyökkäysvaiheen aikana Karjalan kannaksella – Toisen komppanian

kokemuksia – Ensimmäinen radiomiina ja Lauri Sutela – Desantti komentotoimistossa –

Muutto Itä-Karjalaan – Joukot ja tavoitteet – Siltatöitä – Partiotoimintaa – Karhumäen

valtaus – Tapponiemen taistelu – Kranaatteja ja korsuja – Kaukopartion isku

huoltokeskukseen helmikuussa 1942 – Antti Mäen uskomaton työ

III • ASEMASOTA JA SOTARETKEN LOPPU 1942–1947

SALAMARAKKAUS

Aseupseeri Kalevi Ignatiuksen jatkosota – Syöksypioneerikurssi Saksassa keväällä 1942 –

Helena Jauhiainen saapuu Matkalammelle – Kihlaus ja häät – Jumalan ihme

ASEMASODAN ELÄMÄÄ KARHUMÄESSÄ

Urheilua ja huvituksia – Sotilashuumoria –Miinoittamista ja koulutusta – Siirtyminen

Pieningän salolle – Rauhoittava pieru – Luteinen kämppä

TAISTELUJA JA VARUSTAUTUMISTA

Palkovaaran taistelu – Kenttävarustustöitä – Kalastusta Karhumäessä –

Kapteeni Vilho Väyrynen ja lakiopintojen siemen

SODAN RASKAS LOPPUVAIHE

Yleistilanne kesäkuussa 1944 – Pioneeripataljoona 12 vetäytymisvaiheessa kesällä 1944 –

Hävityksen valmistelu ja toteutus – Toiminta päätien suunnassa – Kokkarin taistelu –

Yhteenveto ja kotiuttaminen – Sodan kokemuksia

IV • TUOMARINA HOVIOIKEUDESSA JA LUOTTAMUSMIEHENÄ KUOPIOSSA 1948–1961

LAINOPIN OPINNOT

Sivutoiminen lainopin ylioppilas – Auskultointi Mäntyharjussa – Juuson

sisarukset Iivari, Elsa ja Kaarle –Muutto Kuopioon 1950

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS

Millaista oli hovioikeudenneuvoksen työ 1950- ja 1960-luvuilla? – Vasiljevin

vakoilujuttu 1954 – Itä-Suomen hovioikeuden historiaa – Heimo Lampi ja muita

perheystäviä – Sotatuomarikin erehtyy

SOSIAALISTA TOIMINTAA JA KULTTUURIA

Niukkuuden jakamista huoneenvuokralautakunnassa – Puhutteluja juopoille ja irtolaisille

sosiaalilautakunnassa – Kiinteistökauppoja ja kirjaston laajentamista

USKONTO, TAIDE, VAPAA-AIKA

Ranskanmatka 1951 – Evankeliumin julistaminen, ihmisarvo ja hallinnon työnjako – Uskon

ajatuksia, veljespiiri – Taiteen kerääminen – Korpimaja Kuopion Puijonsarvessa

KUNNALLISVAALEISSA VALTUUSTOON

Liikenneviikko, kamerakerto, Sisu-Veikot – Kunnallisvaalit 1956 ja lisää vastuuta –

Ensimmäinen valinta valtuustoon 1960 – Joulut Palvelutalo Lepolassa

V • VALTIOPÄIVÄMIEHENÄ EDUSKUNNASSA 1962–1970

PORVARIHALLITUKSEN KAUSI 1962–1966

Eero Haaran äänillä eduskuntaan 1962 – Hallitusneuvottelut – Suhteet omaan

vaalipiiriin – Kunnallisvaalit 1964, valtuuston varapuheenjohtaja – Miten Itä-Suomeen

hankittiin korkeakoulu

YSTÄVÄT AKSEL AIRO JA PENTTI PEKKARINEN

Pentti Pekkarinen, hengenheimolainen – Puheenvuoroja eduskunnassa ja sen

ulkopuolella – Suulas kenraali Aksel Airo

LAKEJA, AATETTA, SURUA

Perintölakivaliokunta ja korkeimman oikeuden valitusoikeuden poisto –

DDR:n ystävä ja Britannian konservatismin aate – "Todellinen kristitty ja urhoollinen

ihminen." Helena Häikiön kuolema

KANSANRINTAMAHALLITUS 1966–1970

Oikeuden mies. Oiva Hyyryläinen Juuson mainospäällikkönä – Vuoden 1966 vaaleissa

vasemmistoenemmistö – Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja – Sosialismi ja

presidentin palkkio – Aloitteita, alkoholia ja siveettömiä julkaisuja – 50-vuotispäivät ja uusi

avioliitto – Eduskunnan suurin laihduttaja – Virkkus-vaali ja kunnallisvaalit 1968

VI • MIES JA ÄÄNI -HALLINTOMALLI, VALTIOSÄÄNTÖKOMITEAN ASETTAMINEN 1970–1972

MIES JA ÄÄNI -HALLINTOMALLIN KAATAJA

Sosialisoinnin vastustaja ja vakautuksen kannattaja – Puoluelaki, vaalilaki,

presidentin vaalitapa – Rihtniemi erotti Juuson piirin puheenjohtajan paikalta –

Kansanedustajan työ –Mies ja ääni korkeakoulujen hallintomalliksi? –

Jarrutuskeskustelu – Oliko puhe-ennätys Armaksen vai Juuson?

VALTIOSÄÄNTÖKOMITEAN KAUTTA VALLANKUMOUS?

Eduskuntavaalit 1970 – Luonnon ja nuorten puolesta, aborttia vastaan

Valtiosääntökomitean asettaminen 1970 – Oikeuslaitoksen riippumattomuus ja

salasosialismi – Juuson uudistusehdotuksia – Vallankumousyritys asiantuntijoiden

tulkintojen kautta – Vallanjako demokratian kulmakivi

1970-LUVUN ALKUPUOLEN POLITIIKKAA

Liikenne, kuolemanrangaistus, kaapelitelevisio, huoneenvuokrat,

verotus – Liikemiehet eduskunnassa – Valitsijayhdistykset tärkeä saavutus –

Kadonneet ja löytyneet miljoonat: Feiringin juttu – Presidentinhallitukset ja

eduskuntavaalit 1972 – Tapaus Maija Heino – Aloitteiden merkitys: oikeus työhön,

Iisalmen aluesairaala – Savo-lehden lakkauttaminen 1972 ja sosialismin uhka –

Kunnallisvaalit 1972 ja kokoomuksen piirin toiminta

VII • PRESIDENTIN VALINTA ILMAN VAALEJA JA VASTAEHDOKKAITA 1972–1973

PRESIDENTIN POIKKEUSLAKIVALINNAN VASTUSTAJA

Huhtikuun 1972 käänne – SMP:n hajoaminen ja puoluelain muutos –

Joulukuun näytelmä – Ammutaan 10 000 suomalaista – Perustuslakivaliokunta

12. tammikuuta 1973: Häikiön yöklubi – Juuson kertomus 26 tunnin jarrutuksesta

valiokunnassa – Poikkeuslain hyväksyminen

JUUSON VASTAHYÖKKÄYS OIKEUSVALTION PUOLESTA

Komitean välimietintö 1974 – Juuson kirja Onko perustuslakeja muutettava? –

Korjausehdotuksia – Oikeusvaltion lippu ja suomalainen elämänmuoto –

Oliko uhka todellinen?

1970-LUVUN POLITIIKKAA JA KANSALAISTOIMINTAA

Pioneeripataljoona 12:n asevelitoimintaa – Sydäninfarkti pioneerijuhlassa

1974 – Kaupunginjohtaja Luukkosen uhkaus – Poliittisen järjestelmän

kehittämisajatuksia – Eduskuntavaalit 1975, turhautumista kokoomuksen syrjintään –

Valiokuntatyö ja budjettivuosi, kokoomus keskiryhmien tukena –

60-vuotispäivät 1977 – Tarvitaanko valtuuslakeja?

VIII • KOKOOMUKSEN NÖYRYYTYS, VARAPUHEMIES 1977–1983

YRITYS LÄHENTYÄ KEKKOSTA

Suomalainen yhteistyöliitto, Kekkonen ja kevät 1977 – Presidentin luona

6. huhtikuuta 1977 – Osauudistuksia perustuslakeihin – Nuorten ehdokas

puolueen varapuheenjohtajaksi – Ehdolla Kuopionmaaherraksi, korkeakoulun

vihkiäiset – Sorsan Salora-lahjat

KOKOOMUKSENVAALIVOITTO

Presidentin valitsijamiesvaalit 1978 ja eduskuntavaalit 1979 – Juuson kuvaus suhteestaan

Kekkoseen – Suomettuminen – Juttuja eduskunta-ajalta – Aloitteita, taidetta, puolustusta

eduskunnassa – Perhe-elämää, raamattupiiri, harrastuksia

EDUSKUNNAN VARAPUHEMIES

Juuson valinta varapuhemieheksi – Vierailu Tamminiemessä – Varapuhemiehen

välistäveto, eduskunta hallitusta valitsemaan – Yrittäjien oikeusturva – Maanpuolustuksen

suunnittelukunta 1979 – Kunnallisvaalit 1980

KEKKOSESTA KOIVISTOON

Yllättävä valinta presidentin seurueeseen 1980 – Kekkosen ero ja presidentinvaali

1982 – Yhteys veteraaniveljiin säilyi – Eduskuntatyön ja valiokuntalaitoksen

uudistaminen – Ulkomaanmatkoja, Imatran Voima ja ydinvoima

POLIITTISEN URAN TILINPÄÄTÖS

Yllättävä putoaminen eduskunnasta 1983 – Pirkko Häikiön kuolema –

Kuusi kautta eduskunnassa – Juuso Häikiön vaalit 1962–1987 – Yhteenvetoa

kansanedustajavuosista – Harri Holkeri ja muita henkilösuhteita –

Suhteet muihin puolueisiin

IX • PALUU HOVIOIKEUTEEN, ELÄKEVUODET 1983–2003

HOVIOIKEUDENNEUVOKSEN ARKI

Ensimmäisen jaoston puheenjohtaja 1983–1987 – Hovioikeuden arkea ja vähän juhlaakin.

Kirjoittanut Mikael Krogerus – Setelinippujen katoaminen ja murhapoltto

IRTI KUNNALLISPOLITIIKASTA, ELÄKELÄISEN AKTIVITEETTEJA

Epäonnistunut yritys palata eduskuntaan 1987 – Rötösherrat syrjäyttivät Juuson

kunnallispolitiikasta – Leinosen sukuseura – Luopumisen aikaa – Veteraanien asialla,

Euroopan Unioniin liittymistä vastaan, Baltian itsenäisyyden epäilijä

KALLAVEDEN RAVINTOKETJUN KORKEIN PETO. JUUSO KALAMIEHENÄ.

Kirjoittanut Tuomas Häikiö

Kalastaminen ja taikausko – Intohimoinen verkkomies – Tomperi ja Lokkisaari

verkkopaikkoina – Siikaverkot – Lahnaverkot –Muikkuverkot – Tomperin kalastusseura –

Innokas onkija –Maailman paras katiska Weke – Juuson kalareseptejä jamuita herkkuja

VIIMEISET VUODET

Ajatuksia ja elämänfilosofiaa Juuson kirja – Energiaa tarvitaan aina,

osakesäästäjä – Valtiosääntötuomioistuin – Käynti kuoleman portilla 2002 –

Viimeinen haastattelu ja kuolema 5. joulukuuta 2003 – Jäähyväiset Korpimajalle –

Perunkirjoitus, kiväärin panokset, ylimääräinen metsäpalsta

LIITTEET

Sotilasura – Juuso Häikiön sotatie – Opinnot – Virkaura – Luottamustoimia Kuopiossa –

Seurakunnallisia luottamustoimia – Toiminta eduskunnassa – Valtiollisia tehtäviä – Muita

luottamustoimia – Kunniamerkkejä, tunnustuksia – Jäsenyyksiä –Muuta

JUUSOHÄIKIÖN (1917–2003) ESIVANHEMPIA

LEINOSTENVARHAISIA SUKUJUURIA

LÄHTEET

LÄHDEVIITTEET

PAIKKAHAKEMISTO

HENKILÖHAKEMISTO

KIITOKSET

Olen saanut pitkään jatkuneessa työssäni mo-nenmoista apua, mistä esitän lämpimät kiitok-set. Koetanmuistaa kaikki apua ja neuvoja antaneet, ja kiitänmyös niitä, jotka ovat päässeet tässä unohtumaan.

Tekstissä on kaksi toisten tekemää kirjoitusta. Itä-Suomen hovioikeuden entinen presidentti, oikeusneuvos Mikael Krogerus toimi JuusoHäikiön työtoverina. Hän on kirjoittanut hovioikeudenarkea ja juhlia koskevan kuvauksen ja muistelman sekä kommentoinut tekstiä. Juuson virkatyötä valaisevat Juuson johtaman hovioikeuden ensimmäisen jaoston pöytäkirjat ja ratkaisut vuosilta 1983–1987 sain lukea Itä-Suomen hovioikeudessa. Veljeni Tuomas Häikiö kirjoitti luvun Juusosta kalamiehenä, mikä oli hänen tärkein harrastuksensa lapsuudesta elämän loppuun saakka, kuten se on Tuomaksellekin. Hänen kaksoisveljensä Lauri kertoi muistikuvia Kauppakadun kodista.

Juuson esi-isän lahjoittaman Säräisniemen kirkon kattokruunun kuvasi Pertti Leinonen. Jukka Häikiön kanssa teimme antoisan retken sukunimemme antaneelle Häikiön talolle Oulujoen Pyhäkosken partaalla, Juuson lapsuuden kotitilalle Puirovaan jamuihin sukulaistaloihin Muhoksella ja Veneheitossa. Juuson opinahjossa ja hänen äitinsä kodissa Oulun lyseossa sain vierailla V. A. Koskenniemen juhlavuoden tiimoilta. Rehtori Mika Aalto lähetti edeltäjänsä rehtori Antti Jauhon kuvan.

Kadettilupauksen kuvansainmaisteri Markku Palokankaalta. Talvisodan alun Raudusta ja Juuson johtamasta kirkon räjäytyksestä sain tietoja Teuvo Kupariselta, Markku Paksulta ja Veikko Vaikkiselta. Suomen Sotahistoriallisen Seuran matka Karhumäkeen avasi tapahtumia paikan päällä. Carl-Fredrik Geust toimi oppaana Karhumäen länsipuolen Matkalammelle, josta alkoi vanhempieni yhteinen taival. Ohto Manniselta sain sotavangin piirtämän tai selittämän jatkosodan ajan kartan Karhumäestä. Jorma Ignatius antoi käyttöön isänsä Kalevi Ignatiuksen Pioneeripataljoona 12:n sotatien dokumentoivanainutlaatuisenvalokuva-albumin. Ilkka Juvaa kiitän Olli Juvan kuvasta. Koriaan pääsin tutustumaan pioneeriaselajin juhlassa kiitos Vesa Valtosen.

Lakiopinnoista 1940-luvulla antoi lisätietoja Heikki Halila, joka myös kommentoi tekstiä. Kari Junkkala löysi hovioikeuden päätöksen vuoden 1954 Vasiljevin vakoilujutussa. Entinen presidentti Esko Kilpeläinen (k. 2023) avasi hovioikeuden työtapoja. Esko Tokolalta sain tietoja kuopiolaisten miesten perjantain raamattupiirin historiasta. Leo Laukkanen muisteli avustajantyötään vuoden 1970 vaaleissa. Kuopion valtuusto- ja kansanedustajakollega Lasse Lehtinen sekä kansanedustajaehdokkaa-na olleet Olli Hakkarainen ja Kalle Heiskanen kuvailivat yhteisiä vaalitaisteluja Kuopiossa. Palvelutalo Lepolan johtaja Marita Metsärinne antoi vanhoja kuvia.

Erityisen hyödyllinen oli Aura Korppi-Tom-molan tekemä veteraanikansanedustajanhaastattelu. Eduskunnan työstä tietoja ja lähdevihjeitä antoivat eduskunnanvanhempi tietoasiantuntija TimoTurja ja eduskunnankirjaston tietopalvelu. Eero Aro kertoi äitinsä Eilan, omaa sukua Olannin, ja Juuson suhteesta. Porvarillisen työn arkiston hoitajat Heikki Kuusisto, Hannele Toropainen ja RikuKeski-Rauska avasivat kokoomuspuolueen historiaa ja ohjasivat aineistojen käyttöön. Tohtori Keski-Rauskalta sain myös julisteita. Lehdistöneuvos, filosofi-an tohtori Jyrki Vesikansan avustuksella sain kuvia Uuden Suomen arkistosta. Korkeimman hallinto-oikeudenpresidentti Kari Kuusiniemi järjesti Aarne Nuorvalan valokuvan.

Tietoja, lähteitä ja lähdevihjeitä ovat antaneet Veneheiton Konkan talon perijä Antti Häikiö, sotahistorian tutkija Mikko Karjalainen, Kuopion kaupunginarkisto, Kouvolanhovioikeuden entinen presidentti Jussi Kivinen, Leinosen sukuseuran perustaja, esimies ja tutkija, rovasti Tapio Leinonen, perustuslakivaliokunnan sihteeristöstä Juhani Perttunen ja Liisa Vanhala, oikeushistorian tutkija Aki Rasilainen, Kuopion yliopiston historiasta Kaija Vuorio.

Koko käsikirjoituksen ovat lukeneet ja kommentoineet Juuson vuodesta 1960 tuntenut lankoni diplomi-insinööri Eero Sinkko, koulutoverini varatuomari Heikki Sinnemaa sekä työn kaikissa vaiheissa vankkumattomana tukena toiminut rakas vaimoni filosofian lisensiaatti Tytti Varmavuo-Häikiö.

Kaikista hyvistä neuvoista ja avusta huolimatta vastaan itse tekstistä ja siihen mahdollisesti jääneistä virheistä ja puutteista.

Kiitän Suomen tietokirjailijoita ja Snellman-Säätiötä apurahoista.

M.H.

ETEENPÄIN: JUUSON KOLME ELÄMÄÄ

Käännekohtia

Juuso Häikiö näki päivänvalon suuren talon poikana 2. maaliskuuta 1917. Perhe menetti kuitenkin koko omaisuutensa Juuson ollessa reserviupseerikoulussa. Hänellä ei ollut kotia eikä maatilaa, jonne palata ja jatkaa isien työtä. Elämässä oli vain yksi tie: eteenpäin.

Syntymäkoti oli Oulujoen komean Pyhäkosken varrella sijaitseva Häikiön kokomanttaalin talo. Esikoisena hän sai nimen Juuso talon omistavan isoisän mukaan. Pikku-Juuson vanhemmat olivat Iivari ja Henni Häikiö. Isoisä jakoi talon kolmelle pojalleen, jotka myivät sen ratamestari Suhoselle. Saamillaan rahoilla Juuson isä Iivari osti Muhoksen Ylikylästä Puirovan talon, jonne perhemuutti jo huhtikuussa 1917, kun Juuso oli kuukauden vanha.

Suomi kuului tuohon aikaan Venäjään itsehallinnollisena suuriruhtinaskuntana. ItsevaltiasVenäjänkeisari Nikolai II oli myös Suomen hallitsija.Venäjä kävi suursotaa, jota myöhemminkutsuttiin ensimmäiseksimaailmansodaksi. Sen sotamenestys oli hiipunut, maassa oli mielenosoituksia, monet joukko-osastot jättivät rintaman ja keisaria vaadittiin väistymään. Kaksi viikkoa Juuson syntymän jälkeen keisari erosi ja Venäjällä alkoi valtataistelu.

Juuso pantiin Oulun lyseoon ja hän muutti koulukortteeriin Pyykösjärvelle, äidin kaksoisveljen Hannes Kovalaisen kotiin. Kouluvuodet perinteikkäässä lyseossa avasivat Juusolle ikkunoita avaraanmaailmaan. Erityisesti lukioaika kielten opiskeluineensekä toverikunnan jaPipliaseuran ystävineen olivat tärkeitä.

Päästyään ylioppilaaksi vuonna 1935 Juuso meni armeijaan Terijoelle ja hän pääsi reserviupseerikouluun Haminaan. Hänen siellä ollessaan Puirovan kotitilan pakkohuutokauppa suisti leskiäiti-Henninjakolmenuorempaalasta Iivarin, Elsan ja Kaarlen köyhyyteen. Isä-Iivari oli kuollut vuonna 1931. Juuson haaveet lainopin opinnoista tyssäsivät varattomuuteen eikä kukaan taannut opintolainaa. Köyhän pojan tie eteenpäin oli ilmainen kadettikoulu, joka tuolloin toimi Helsingin Munkkiniemessä.

Presidentti Kyösti Kallio ylensi Juuson pioneerivänrikiksi presidentinlinnassa 16. toukokuuta 1939, joka oli sotaväen lippujuhlan päivä vapaussodan päättymisen kunniaksi. Syyskuussa hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi 27. pioneerikomppaniaan Karjalan kannakselle. Maailmansota oli juuri alkanut ja sodan enteet myös Suomen osalta olivat jo tuolloin ilmeiset. Pioneerit suluttivat, panostivat ja ansoittivat valtakunnan rajan ja puolustuslinjan välisen alueen. 30. marraskuuta 1939 alkaneen Neuvostoliiton hyökkäyksen Juuso kohtasi etulinjassa Keski-Kannaksella. Joulun jälkeen hänestä tuli 39. pioneerikomppanian päällikkö ja hän osallistui taisteluihin Vuoksen rannoilla talvisodan loppuun saakka.

Mitä syvemmin olen talvisotaan perehtynyt, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut, että Suomen kansan kohtalo oli kuilun partaalla helmi-maaliskuun vaihteessa 1940. Rintaman romahtaminen olisi johtanut todennäköisesti itsenäisyyden menetykseen, suomalaiset kansojen vankilaan ja upseerit, Juuso heidän joukossaan, olisi ammuttu, kutenkävi Neuvostoliiton valtaamilla alueilla.

Välirauhan aikana elokuussa 1940 Juusosta tuli Pioneeripataljoona 12:n komentaja. Pataljoona eteni jatkosodan hyökkäysvaiheessa Karhumäkeen Itä-Karjalassa, missä se palveli kesään 1944 saakka. Asemasodan aikana Juuson pataljoonan joukot osallistuivat muutamiin taisteluihin. Kun Suomen armeija joutui vetäytymään Itä-Karjalasta, pioneereilla oli hävitysrooli. Juuso ja pataljoonan miehet osallistuivat vielä Ilomantsin taisteluun elokuussa 1944.

Juusomeni naimisiin mikkeliläisen kielten opettajan filosofian maisteri Helena Jauhiaisen kanssa vuonna 1942. Sodan jälkeen Juuso toimi Korian pioneerikurssin aselinjan ja koulun johtajana. Perheessä oli kaksi tytärtä Kristiina ja Anna, jotka asuivat Mikkelin yhteiskoulussa opettavan äitinsä kanssa tämän vanhempien luona Yrjönkadulla. Korialla Juuso luki aamuisin ennen palveluksen alkua lainopin tenttikirjoja ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1947. Seuraavana vuonna hän erosi majurina armeijasta ja siirtyi tuomarinuralle.

Juuso istui käräjät Mäntyharjun tuomiokunnassa ja sai varatuomarin arvon vuonna 1950. Hän sai viran Itä-Suomen hovioikeudesta ja puoliso Helena ruotsin ja englannin kielen lehtorin viranKuopion lyseosta ja perhemuutti Kuopioon vuonna 1950. Juuso toimi Itä-Suomen hovioikeudessa eläkeikään 70-vuotiaaksi saakka edeten lopulta toiseksi ylimmälle virkaportaalle, ensimmäisen jaostonpuheenjohtajaksi. Hän toimi myös sotaoikeuden tuomarina.

Nämä vuodet olivat myös perheen kasvuvuosia. Perheeseen syntyi Martti vuonna 1949, kun perhe asui vielä Mikkelissä, ja Aino 1951 Kuopiossa. Koti oli aluksi Aapelin Pikku Pietarin pihan henkisessä puutalossa Torikadun ja Puistokadun kulmassa ja sitten kaupungintalon ja torin nurkalla vanhassa säästöpankin talossa. Vuodesta 1959 koti oli Kuopion lyseon vieressä sijaitsevan Pankkitalon neljännessä kerroksessa, josta aukesi avara näkymä torille ja Kauppahallin eteenpystytetylle Veljmies-patsaalle. Juuso kävi mielellään Kauppahallin kyljessä olevilta tiskeiltä ostamassa kalaa – hopeakoukulla onkimassa, kuten hän sanoi – ja torilta vastoja.

Juuso Häikiön lukiolaispoikana keräämä sananparsi Muhokselta 1933.1

Juuso Häikiön lukiolaispoikana keräämä sananparsi Muhokselta 1933.¹

Juuso perusteli torin kolmella laidalla asumista sillä, että hän oli varhain päättänyt, että jos hän joskus saa oman asunnon, sen on oltava kaupungin keskustassa. Kouluaikana hän oli joutunut kulkemaan Pyykösjärveltä huonoa tietä neljä kilometriä Oulun lyseoon.

Itä-Suomen hovioikeusKuopiossaoli Juuson virkapaikkana vuodesta 1950 vuoteen 1987. Hänelläoli rikkumaton kunnioitus lakia ja oikeutta kohtaan eikä hänen aineistoissaan ole mitään hovioikeuden työtä arvostelevaa. Yhden siviiliuransa kovimmista taisteluista hän kävi puolustaessaan oikeuslaitoksen riippumattomuutta valtiosääntökomiteassa 1970-luvun alussa.

Juuso osallistui 1950-luvulla monipuolisesti kuopiolaiseen yhteiskuntaelämään. Kunnallispolitiikan hänaloitti ensinhuoneenvuokralautakunnan, ja sitten sosiaalilautakunnan ja kirjastolautakunnanpuheenjohtajana. Hänpäätyi kaupunginvaltuutetuksi ja kaupunginhallituksen jäseneksi. Kuopion evankelis-luterilaisten seurakuntien yhteisen kirkkohallintokunnan puheenjohtajana hän toimi kolme vuosikymmentä rakennuttaen Kuopioon seitsemän kirkkoa – hyvitykseksi siitä, kuten hän sanoi, että hän talvisodan alussa joutui pioneerina räjäyttämään Raudun kirkon estääkseen vihollista käyttämästä sitä hyväkseen. Juuso toimi monissa yhdistyksissä kuten urheiluseura Sisu-Veikoissa, Puijon rotaryklubissa, Kuopion musiikkiopiston johtokunnassa ja Kameraseurassa.Hän teki pitkänpäivätyön palvelutaloLepolan johtokunnassa.

Käännekohta Juuson uralla oli vuosi 1962, kun hän pääsi yllättäen kokoomuksen kansanedustajana eduskuntaan Kuopion vaalipiiristä suositun lääninlääkäri Eero Haaran testamentattua hänelle äänensä. Juuso toimi valtiopäivämiehenä yhtäjaksoisesti 21 vuotta. Hänen merkittävin tehtävänsä oli 13 vuotta kestänyt perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus. Hänoli torjumassa korkeakoulujen mies ja ääni -hallinnonuudistusta ja oikeusvaltion murentamista valtiosääntökomiteassa. Hän taisteli presidentin poikkeuslailla tapahtuvaa valintaa vastaan. Ministeriksi nousun esti kokoomuksen syrjäyttäminen pysyvään oppositioon vaalimenestyksestä välittämättä. Juuso toimi vielä eduskunnan varapuhemiehenä 1979–1983.

Perheen elämässä suuri käänne oli Helena-puolison kuolema vuonna 1965. Juuso oli kansanedustajana paljon poissa kotoa, vanhimmat kaksi lasta opiskelivat joHelsingissä ja kaksi nuorinta jäivät Kuopioon. Juusomeni uusiin naimisiin iisalmelaisen farmaseutti Pirkko Lappalaisenkanssa vuonna 1969. Pirkonpoika Juhani muutti äitinsä mukana Kuopioon. Pirk-ko synnytti kaksoispojat Laurin ja Tuomaksen vuonna 1970. Mutta Pirkko kuoli vuonna 1984. Juusomeni naimisiin kokoomuksenpuoluetoimiston virkailijan Eeva Poutun kanssa seuraavana vuonna.

Eduskunnasta pudottuaan Juuso palasi hovioikeuteen johtaen ensimmäisen jaoston istuntoja neljä vuotta. Hän yritti paluuta eduskuntaan vuoden 1987 vaaleissa, muttei onnistunut. Hän jäi samana vuonna eläkkeelle hovioikeudesta täyttäessään 70 vuotta. Juuso eli vielä 16 vuotta. Hänomistautui mieliharrastukselleenkalastukselle, kehittyimelkoiseksi ruuanlaittajaksi, ryhtyi osakesäästäjäksi ja osallistui Kuopion rientoihin sekä antoi lausuntoja vanhempana valtiomiehenä. Hänen elämäänsä rytmittivät maanantain rotarykokoukset ja perjantai-illan raamattupiiri, kuten ne olivat tehneet jo 1950-luvulta lähtien.

Juuson kolmen elämän arvomaailmat poikkesivat toisistaan. Armeijassa etenkin sota-aikana organisaatio oli suoraviivainen ja toiminta tehokasta, viime kädessä esimiesten käskyihin perustuvaa. Tuomarinvirassa ylimpänä ohjenuorana oli laki, sitä tulkitsevat ennakkotapaukset, ja tasapuolinen ja huolellinen harkinta edelsi ratkaisujen tekemistä. Politiikka on ristiriitaisin toimintakenttä, sillä siellä valituksi tuleminen edellyttää kampanjointia, ratkaisujen syntyminenusein kompromisseja ja sitkeää päätöksiin tarvittavanenemmistönneuvottele-mista ja kaikkea tätä hämmentää puolueiden sisäinen ja henkilöiden välinen valtataistelu. Viime kädessä politiikka on taistelua vallasta, ja vasta toissijaisesti on kyse asioista.

Juuson ääni

Tässä kirjassa kuuluu päällimmäisenä Juuson oma ääni. Olen käyttänyt runsaasti hänen kirjojaan, muistelmiaan, puheitaan ja lehtikirjoituksiaan, jotka on tekstissä erotettu omalla kirjasintyypillään. Niitä olen täydentänyt tarpeellisilla taustatiedoilla. Tuloksena on toimitettujen Juuson aikalaistekstien jamuistelmien ja tutkimukseen pohjautuvan elämäkerran yhdistelmä.

Kirjan alkusysäyksen voi jäljittää vuoteen 1974, jolloin lähetin isälleni kysymyksiä hänen elämästään ja kannustin muistelmien tekoon, mikä kuitenkin jäi aktiivisen politiikanteon jalkoihin. Vuonna 1992 perheemme muutti Juuson ja Eevan asuntoon Kuopioon, kouluaikaiseen kotiini Kauppakatu 22 A 9. He asuivat sen ajan Eevan asunnossa Espoon Tapiolassa. Kun kysyin Juusolta neuvoa, mistä Kuopion kaupoista hän hankkii ruuat ja muun tarvittavan, hän vastasi: Tarjouksesta! Tämä jäi perheelle lentäväksi lauseeksi, mutta kuvasti myös hänen taloudellista ajatteluaan, joka joskus lähestyi nuukuutta.

Lähetin Juusolle kolme sivua kysymyksiä toivoen, että Tapiolassa hän kirjoittelisi muistelmiaan. Otsikkoja olivat:Muhoksenmuistoja, Oulunkoulussa, Armeijan leivissä, Talvisodassa toden edessä ja Välirauhasta uuteen sotaan.² Olen käyttänyt näitä otsikkoja myös tässä teoksessa.

Olimme vaimoni Tytin kanssamukana Suomen sotahistoriallisen seuran Aunuksen matkalla kesäkuussa 2013.³ Carl-Fredrik Geustin avulla pääsimme Karhumäestä käymään myös Matkalammella, jonka sotilaskotia äitini Helena Jauhiainen tuli Ruotsista hoitamaan heinäkuussa 1942 kohtalokkain seurauksin. Avioliitto Juuson kanssa solmittiin joulukuussa samana vuonna. Autoin Juusoa viimeistelemään hänen kokoamansa Pioneeripataljoona 12:n kirjan vuonna 1995. Hänen pataljoonansa tarina jatkosodan ajalta sisältyy tähän teokseen kevyesti toimitettuna, myös siksi, että siitä on painos loppu, ja sillä tuntuu edelleen olevan kysyntää. Tekstiä täydentävät nyt pataljoonan esikuntaupseerin Kalevi Ignatiuksen ainutlaatuiset valokuvat koko sotaretken ajalta.

Juuso järjesti lapsenlapsilleen onkiviikon heinäkuussa 1995 huvilallaan Korpimajalla Kuopiossa. Kun nuoret nukkuivat aamuisin pidempään, haastattelin isääni. Näin syntyi suvun piirissä jaettuomakustanne Juuson kirja. Muistelmia, ajatuksia, juttuja. Myös se sisältyy tämän teoksen loppuosaan.

Kolmas ja tärkein lähde kirjan aineistoon on Juuso Häikiön runsas yksityisarkisto, jota on 53 kansiota ja 21 leikekirjaa sekä useita valokuva-albumeja. Sieltä löytyi runsaasti hänen kirjoituksiaan, puheitaan ja kirjeenvaihtoaan, paljonmyös ennen täysin tuntematonta, kuten intiimi kirjeenvaihto kadettikoulun, talvisodan ja välirauhanajalta. Juuso kirjoitti vuosien mittaan paljon pakinoita, tai kolumneja sanottaisiinnykyisin, joissahän raportoi käydyistä keskusteluista ja meneillään olevista hankkeista eduskunnassa.

JuusoHäikiön toimintamonipuolisena lakimiehenähovioikeudessa, eduskunnassa ja sen ulkopuolella, valtiosääntökomiteassa jamuissa valmisteluelimissä nousi selvästi kirjan toiseksi keskeiseksi sisällöksi. Toinen pääsisältö on sota-aika. Neljä vuotta alituisessa hengenvaarassa on aivan oma dramaattinen maailmansa, jota ei voi verrata siviilielämän ankariltakin tuntuviin vääntöihin.

Kun kokonaisuutena katson Juuson uraa, nousee esiin kolme kohokohtaa. Talvisodan torjuntavoitto, jossa hän taisteli etulinjassa Vuoksen rintamalla, on hänen ja koko Suomen kannalta tärkein tapahtuma. Toiseksi nostan Kuopion korkeakoulun perustamisen 1960-luvulla,missä hänoli aktiivisestimukana. Kolmas on 1970-luvun alkupuolella onnistunut korkeakoulujen mies ja ääni -hallintomallin torjunta ja tappioon päättynyt taistelu presidentin poikkeuslakivalintaa vastaan. Merkittävä oli perustuslakien jatkuvuuden pelastanut torjuntavoitto valtiosääntökomiteassa niin ikään 1970-luvun alkupuolella.

Kuopion teinien YK-seura keskusteli koululaisten oikeusturvasta Yhteiskoululla 11.12.1966. Alustuksen piti valtiotieteen ylioppilas Lasse Lehtinen. Martin johtamassa keskustelussa käytettiin 16 puheenvuoroa. Juuson lisäksi mielipiteensä esittivät muun muassa pastori Risto Lyytikäinen, teinit Tiina Erhola, Heikki Savolainen ja Peter Lindqvist, kansakouluntarkastaja Jouko Kauranne, päätoimittaja Paavo Eerikäinen ja toimittaja Kullervo Kaukonen, maisteri Erkki Janhunen, varatuomari Raili Muttilainen ja rehtori Urpo Suoranta.5

Kuopion teinien YK-seura keskusteli koululaisten oikeusturvasta Yhteiskoululla 11.12.1966. Alustuksen piti valtiotieteen ylioppilas Lasse Lehtinen. Martin johtamassa keskustelussa käytettiin 16 puheenvuoroa. Juuson lisäksi mielipiteensä esittivät muun muassa pastori Risto Lyytikäinen, teinit Tiina Erhola, Heikki Savolainen ja Peter Lindqvist, kansakouluntarkastaja Jouko Kauranne, päätoimittaja Paavo Eerikäinen ja toimittaja Kullervo Kaukonen, maisteri Erkki Janhunen, varatuomari Raili Muttilainen ja rehtori Urpo Suoranta.⁵

Juuson poliittinen asennoituminen ja toiminta vastasi lakimies ja presidentti K. J. Ståhlbergin linjaa: laillinen edistys kansanvallan pohjalta. 60-vuotishaastattelussaan Juuso sanoi: Omasta mielestäni olen ollut ja olen uudistusmielinen.

Millaista työtä tekivät pioneeriupseeri, hovioikeustuomari ja kansanedustaja? Dramaattisten tapahtumien lisäksi olen koettanut kuvata myös Juuson kolmen ammatin arkisempaa sisältöä. Esimerkiksi vasta tätä tehdessäni mi-nulle selvisi, mitä pioneeripataljoonankomentaja ja hovioikeudenneuvos tekevät työssään. Kuvaan myös lainsäätäjän arkea, maakunnan edunvalvontaa ja vaalitaisteluja käyvää ehdokasta.

Toivon, että tämä teos kuvaa Juuso Häikiön elämän juoksua sellaisena kuin se oli, mutta heijastaa myös hänen tarmokasta, myönteistä ja rakentavaa asennettaan. Juuson maailmankuvassa yhdistyivät ihanteellinen isänmaallisuus ja vaatimaton uskonnollisuus, upseerin ja lakimiehen ammattitaito, sekä karkea renkitupa- ja sotilashuumori. Sotilaana ja tuomarina hänen otteensa oli ratkaisukeskeinen, ja joskus suoraviivainen. Hänellä oli hyvä muisti ja hän kertoi mielellään juttuja, joista jotkut aika hävyttömiäkin. Olenottanut niitäkinmukaan kohtuullisessa määrin, jottakuva ei olisi aivanvino.

Laki ja oikeuslaitos olivat se inhimillisen elämän alue, joka oli Juusolle läheisin. Kerran häneltä kysyttiin, millaisena hän ymmärtää käsitteen laki.

Laki on minulle elävää elämää. Laki on ihmisten välisten suhteiden järjestelemistä, laki säätelee miten ihmiset elävät keskenään.⁴

Kirjan nimi tulee siitä, kun kerran kysyin isältäni neuvoa henkilökohtaisissa vastoinkäymisissä, hän vastasi lyhyesti: Eteenpäin! Se sopii kuvaamaan hänen omaa asennettaan. Juusolla ei ollut paluuta menetettyyn lapsuudenkotiin, vaan oma elämä oli rakennettava katsomalla eteenpäin, tarttumalla niihin mahdollisuuksiin, joita elämä toi eteen, ja hoitamalla annetut tehtävät parhaalla mahdollisella tavalla.

Elämäkertatyön päättyessä vahvimmaksi tunteeksi jää kunnioitus ja kiitollisuus sodan käynyttä ja isänmaan rakentanutta sukupolvea kohtaan. Muistamme Juuso Häikiötä Veteraanin iltahuudon sanoin ja sävelin.

Rannalle himmeän lahden

aurinko laskenut on.

Kutsu jo soi iltahuudon

taakka jo laskettu on.

Taattoa muista sä silloin

askel jo uupunut on.

Lapset ja lastemme lapset

teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet.

Muistakaa, heille kallis ol’ maa.

Kertokaa lasten lapsille lauluin.

Himmetä ei muistot koskaan saa.

Helsingissä 6. joulukuuta 2023

Martti Häikiö

I

LAPSUUS,

VANHEMMAT, KOULUTIE

1917–1939

Häikiön perhe Puirovan talossaMuhoksen Yliskylässä 1925. Vasemmalta Juuso (1917–2003), Iivari (1918–1989), Elsa (Hemmilä, 1921–2004), Kaarle (1923–2013), isäntä Iivari (1881–1931) ja emäntä Henriika (Henni, os. Heikkinen 1889–1974) sylissään lapsenamenehtynyt Kauko Paavo (1924–1925). Seisomassa talon työväkeäMatti Rautio ja Anna Leinonen.

MUHOKSEN MUISTOJA

Oulujoen Pyhäkosken Häikiön talo

Häikiöt kuuluvat Leinosten laajaan sukuun. Tarinanvoi aloittaa JuusoAntinpoikaLeinosesta. Hän oli syntynyt vuonna 1774 Paltamon Kivesjärven Leinolassa N:o 3 ja kuollut vuonna 1852 Säräisniemen Juusolassa, jonka hänoli ostanut vuonna 1811 tai 1812.

Päähenkilömme Juuso Häikiön isoisän isä Juuso Leinonen osti siis Säräisniemeltä talon, kun sen isäntä Juho Väyrynen oli jonkun rikoksen takia joutunut linnaan ja talo meni rappiolle. Väyrynen yritti käräjillä saada kaupan puretuksi siinä onnistumatta. Voitetusta käräjäjutusta kiitollisena Juuso lahjoitti vuonna 1821 Säräisniemen kirkkoon siellä vieläkin olevan 12-paikkaisen kynttiläkruunun.

Kerrotaan, että tultuaanmuuttopäivänä ensimmäisenkerranuuden talonsa pirttiin Juuso iski kirveen peräseinään ja lausui: Levitköön Leinosen suku!

Talo oli Säräisniemen ikivanha kantatalo, joka isojakoon asti kulki asiakirjoissa nimellä Säresniemi. Omistajasuvun mukaan sitä kutsuttiin Kirjavalaksi, Cajanustenaikana Voudintaloksi tai Voutilaksi ja heidän jälkeensä isäntien mukaan Huovilaksi ja Väyryläksi. Kun talo 1765 jaettiin Heikki Huovisen ja Nuuti Lämsän kesken kahtia, molempien virallisena nimenä säilyi Säresniemi. Lämsän puolestamuodostettiin 1868 Säräisniemen N:ot 9 Iikka ja 10 Keskitalo. Huovisen puoli sai Juusola-nimen ensimmäisestä Leinos-isännästä Juuso Antinpoika Leinosesta ja se säilytti numeron 1.

Heikentyneen terveytensä takia Juuso luovutti tilan vuonna 1820 pojilleen. Antti (1797– 1862) oli Juusolan isäntä vuosina 1820–1862 ja hänen jälkeensä Antin vanhinpoika Juuso Leinonen, siis päähenkilömmeisoisä (1839–1925) Hän muutti perheineen Muhokselle 3. helmikuuta 1883 ja otti talon mukaan sukunimekseen Häikiö.

JuusoAntinpoika Leinonen asui perheineen ostamassaan Pyhänsivun Häikiön talossa, jonka koko oli koko manttaali. Tällä korkeudella Suomessa merkitsi 2 000 hehtaarin pinta-alaa. Kun isännät patosivat Pyhäkosken ja pyysivät nousevat lohet, oli Häikiö jakamassa saalista koko manttaalin osuudellaan.

Pyhäkoskea on kuvattu Oulujoen koskien helmeksi. Siitä kertoo Kaarle Alfred Castrén teoksessaan Koskenlaskijoiden arkea vuodelta 1873:

"Seudut Pyhäkosken varrella ovat varmaan ihanimpia maassamme. Kaskia, vuoria, niittyjä ja lehdikoita, taloja, peltoja ja korpia katoo toinen toisensa perästä, jauusia kuvaelmia seuraa. Leikkuumiehiä on yhdellä pellolla; toisen talon luona leikittelee lapsia viheriöitsevällä törmällä.

Emme myöskään saa unhottaa kosken monituisiapatoja lohia varten. Nenäyttävät pistäyvän rannasta vaan härnäämään veden voimia. Usein saa nähdä, jonkun vanhan ukon konti-van patojen päällä, joko korjaamassa joitakin rikkinäisyyksiä tai kokemassa pyydyksiänsä.

”Levitköön Leinosen suku”, julisti Juuso Antinpoika Leinonen lyötyään kirveen ostamansa talon tuvan seinään. Talo oli Säräisniemellä Oulujärven ja kirkon välissä. Kirkossa oleva kattokruunu on Juuso Antinpoika Leinosen lahjoittama 1821. Kruunussa on hiukan epäselvä kaiverrus. Syntyneiden kirjassa ja henkikirjassa nimi on muodossa Joseph. Siitä on puhekielessä jäänyt h pois. Niinpä voi olettaa, että kynttiläkruunun on lahjoittanut yksin Juuso ja kaiverrus on Jusep. Kaiverruksessa selvästi u. Siitä lienee muotoutunut ajan kuluessa Juuso. Teksti kuuluu: ”Jusep leinoselta on skenkäty säriäsniemen kirkon 1821”. Kuva Pertti Leinonen.

Levitköön Leinosen suku, julisti Juuso Antinpoika Leinonen lyötyään kirveen ostamansa talon tuvan seinään. Talo oli Säräisniemellä Oulujärven ja kirkon välissä. Kirkossa oleva kattokruunu on Juuso Antinpoika Leinosen lahjoittama 1821. Kruunussa on hiukan epäselvä kaiverrus. Syntyneiden kirjassa ja henkikirjassa nimi on muodossa Joseph. Siitä on puhekielessä jäänyt h pois. Niinpä voi olettaa, että kynttiläkruunun on lahjoittanut yksin Juuso ja kaiverrus on Jusep. Kaiverruksessa selvästi u. Siitä lienee muotoutunut ajan kuluessa Juuso. Teksti kuuluu: Jusep leinoselta on skenkäty säriäsniemen kirkon 1821. Kuva Pertti Leinonen.

Häikiön talo Oulujoen Pyhäkosken varressa. I. K. Inha 1898. Museovirasto.

Häikiön talo Oulujoen Pyhäkosken varressa. I. K. Inha 1898. Museovirasto.

Pyhäkosken laskua jokiveneellä 1940-luvulla. Rannalla kaksi kalapatoa. Museovirasto.

Pyhäkosken laskua jokiveneellä 1940-luvulla. Rannalla kaksi kalapatoa. Museovirasto.

Monasti vievät tulvavedet mennessään ihmisen heikot rakennukset; mutta väsymätöinnä asettaa hän jälleen uusia rakennuksiansa kadonneitten sijaan.

Pyhäkosken allakin on seutu varsin ihana. Wedet eivät enää taistele keskenään, vaan makaavat levollisina sillä alueellaan, jonka jyrkät rantatörmät ovat määränneet. Lahdelman yläpuolella näkyy koski vaahtoilevana rientävän viimeistä putoustaan alas; mutta sen toisilla rannoilla lentelee sadoittain törmäpääskysiä turvallisten pesäinsä ympärillä. Muutamat rannalla olevat siistit talot tarjoovat tässä täyden sovinnon kosken riidoista. Ken leikkuun aikana kulkee Oulujokea alas, kuulee usein pelloilta iloisia lauluja, joihin tervamiehetkin välistä vastaavat virsillään."

Kokonaan toisenlaisen kuvauksen Pyhäkoskesta löydäm memurrenäytteestä, jossa Santeri Kaveri (1877–1964) on kertonut:⁶

Ja somas se se oli että se oli se Pyhänkoski se paha koski. Siihen hukku isäntiä ja siihen hukku lapsia ja, oli siihej johukkuam meilläkin kaksi poikaa, siihen koskeen. Minä sillon kum me menimmä (asumaan Pyhänsivulle) – se oli kevä–niim minä siellä tejin heti venneen itelle, sillä persolla että minä uistelen siinä koskessa – ja niinku uistelinki. Vain olim minäki yhen kerranmennäs siinä. Kun äkkiämänkä (= pyörre, nostevesi, ’häränsilmä’) puhkuvaa, puhkijaapi ylös. Se on niiv voimakas että se venneel lyöpi kummooj jos ei arvaah heti kohta niin ottavaa vastakynttä, että lyöpi näiv vastaan.

Pyhäkosken valjastaminen sähköntuotantoon alkoi jatkosodan aikana 1941, ja se liitettiin sodan ja tavarapulan viivyttämänä sähköverkkoon vuonna 1951.Valmistuttuaanseoli Suomen toiseksi suurin voimalaitos Imatran jälkeen.⁷

Juuso valvoi vuonna 1974 kuolleen yli-insinööri Kaarle Kalervo Suhosen vuonna 1966 tekemän testamentin. Siinä Häikiön tila RN:o 10 ja Muhoksella oleva irtaimisto meni Kalervon täysille sisaruksille ja kaikki muu hänen omaisuutensa meni hänen tyttärelleen Annelelle, ja rahaa veli Väinön tyttärelle Leenalle.

Lapsuus Muhosperän Puirovassa

Juuso kirjoitti 1990-luvulla muistelmia lapsuudestaan ja nuoruudestaan.⁸ Seuraava on tekstiä Juuson kirjasta.

Isoisä lieneepitkään suunnitellut talon jak amista, en tiedä miten, koska talon perillisiä olivat vain kolme veljestä: isäni Iivari Häikiö, setäni Antti Häikiö ja setäni Paavo Häikiö. Toisten veljesten osuudet oli jotenkin selvitetty. Matti Leinonen oli kansakoulunopettaja Säräi sniemellä, Kalle Leinonen talollisena Muhoksen kirkolla ja Juuso Häikiö kauppiaana Veneheitossa. Näissä ei ollut osuutta Häikiöön.

Sitten näiden kolme veljeksen Antin, Paavon ja Iivarin piti vuonna 1916 jakaa talo ja siinä he tekivät elämänsä suurimman tyhmyyden, josta minäkin olen saanut koko elämäni kärsiä. Sen sijaan, että he olisivat jakaneet talon eli halkoneet sen maanmittaustoimituksella, he myivät sen Keuruulta olevalle ratamestari Suhoselle, tosin siihen aikaan korkealta

Häikiön talo 1976. Edessä Juuson sisarukset Iivari Häikiö ja Elsa Hemmilä sekä Juuso Martinpoika Häikiö. Talo oli 2020 oululaisen henkilön vapaa-ajan käytössä.

Häikiön talo 1976. Edessä Juuson sisarukset Iivari Häikiö ja Elsa Hemmilä sekä Juuso Martinpoika Häikiö. Talo oli 2020 oululaisen henkilön vapaa-ajan käytössä.

Puirovan nykyinen osoite on Suokyläntie 3025. Siellä ei jäljellä ole muita vanhoja rakennuksia kuin yksi aitta.

Puirovan nykyinen osoite on Suokyläntie 3025. Siellä ei jäljellä ole muita vanhoja rakennuksia kuin yksi aitta.

tuntuneesta hinnasta ja jakoivat rahat. Inflaatio oli silloin kokonaan tuntematonkäsite ja siihen veljekset sortuivat, minun isäni eniten.

AnttiHäikiöosti rahoillaan kohtalaisen Konkka-nimisen tilan Säräisniemen Veneheitosta. PaavoHäikiö osti Ruukin Revonlahdelta jo paljon pienemmäntilan. Isäni Iivari osti Muhoksen Ylikylästä Puirova-nimisentilan, joka oli pinta-alaltaan vain noin 30 hehtaaria.Hän jättipaljonrahaa inflaation syötäväksi ja liikeyrityksiin, jotka eivät lopulta menestyneet. Pohjukanojassa oli pärehöylä ja Muhosjoen varressa Pitkässäniemessä mylly ja saha, joista vieläkin on parin hehtaarin tontti ja koskiosuus jäljellä selvittämättä ja jakamatta.

Kymmenessä vuodessa oli inflaatio ja liiketoimet syöneet rahat ja minä jo lapsena tajusin, että rahoilla olisi pitänyt ostaa suurempi tila, mutta silloin se oli jo myöhäistä. Puirovassa pidettiin noin kymmentä lypsylehmää, nuorta karjaa, lampaita ja kanoja.

Elinsiellä erittäin onnellisen lapsuuden. Siellä olivat kultaiset pellot javainiot ja Pohjukanojasta ja Muhosjoesta sai aina kalaa ja kalassa vietin kesäpäivät, milloin en ollut töissä, sillä kotona riitti ja piti tehdä lujasti töitä varsinkin heinäntekoaikaan.

Puirovassa oli vakituisena renkinä Matti Rautio. Hänosasi mielestäni kaikki maailman laulut, jota hän vapaa-aikoinaahkerasti lauloi. Vieläkin on muistissanimahtavamääräniin sanottuja hävittömiä lauluja,⁹ kuten esimerkiksi

Luoja se loi tuon piijan tumpin

sontapaaria kantamaan,

Sontaa luomaan ja kurria juomaan

ja herroille pillua antamaan.

Renkipoikana oli Matin sukulainen Eino Rautio, joka opetti meille lapsille monenlaista räähkyyttä. Piikana, vakituisena oli Anna Leinonen. En koskaan saanut tietää, oliko hän meille sukua, ei ainakaan pidetty sukulaisena. Muita piikoja oli Hanna Aho, jolle me pikkupojat hoimme:

Hanna Ruusa Aho

jonka housunperse on laho.

Ukki-Juuso asui meillä, mutta ei osallistunut työntekoon. Kerran hän oli mennyt hajottamaan ruolla olleet heinät ja tulikin sade, jolloin ukki oli sanonut: Eihän tuossa minun heinäni kastuneet.

Minä synnyin Häikiössä, mutta jo huhtikuussa 1917muutettiin Puirovaan. Lunta ja kinoksiaoli ollut aidan seipäitä myöten. Puirovassa oli vanha rakennus, mutta isä rakennutti uuden rakennuksen, jossa oli pirtti ja kaksi kamariaasuttavina ja isosali, joka oli keskeneräinen. Kaikki nämä rakennukset ovat myöhemmin palaneet.

Kun minua oli kastettu ja oli pitänyt antaa nimi, niin Ukki-Juuso oli tullut paikalle ja sanonut: Nimi on Juuso jamuuta nimeä (toista nimeä) ei saa antaa.

Lapsena minua oli elät etty maidolla ja minulla oli ollut nimikkolehmä, Peena, jonka maitoa minulle oli juotettu. Lapsena minun sanomisiani toisteltiin naapureille. Kun piti hoitaa nuorempaa sisarta Elsaa ja hän ei huolinut tyhjästä tutista, vaan märisi, niin olin sanonut: Ei se peru stele puijareista. Taalasin rahaa nurinkäännetyllä tolilla. Taalaaminen merkitsi, että ne lisääntyivät ja lisääntyiväthän ne todella, kun joku kotiväestä tai vieraista heitti sinne aina lisäkolikon.

Äiti Henni Häikiö

Liitto-lehti kertoi Juuson äidin Henrika Henni Pakosen, ent. Häikiö, os. Heikkinen elämänvaiheita tämän täyttäessä 70 vuotta:

Hän on syntynyt Paltamossa, josta jo lapsena muutti vanhempiensamukana Ouluun. Jäätyään jo 10-vuotiaana kokonaan orvoksi hän sai viettää lapsuutensa Hanna Åströmin hoivissa. Käytyään Limingan kansanopiston ja senjälkeen Muhoksella valtion kasvitarhakoulunhän siirtyi kotitalousharjoittelijaksi ja myöhemmin karjatalousharjoittelijaksi Limingan Ojanperään. Vielä hän kartutti tietojaan Vihdin tietopuolisessa karjanhoitokoulussa ja toimi karjakkona Lapualla, josta siirtyi Oulun l. Talousseuran palvelukseen karjakoksi ja kotitalousneuvojaksi. Tässä tehtä-vässään hän järjesti erilaisia kursseja ja toimi kesäaikaan kasvitarhan hoidon neuvojana.¹⁰

Hanna Åströmin lastentarha oli enemmänkin lastenkoti, jonka hän perusti vuonna 1901. Sinne otettiin 3–7-vuotiaita pääasiassa Åströmin tehtaalla työskentelevien työläisten lapsia. Hanna vastasi kaikista kustannuksista. Lastentarhassa työskenteleville ei maksettu palkkaa, vaan työtä tehtiin rakkaudesta vähäosaisiin.

Iltaisin järjestettiin äitien iltoja ja näissä keskusteltiin lastenhoidosta. Myös varttuneimmille lapsille pidettiin lasten kerhoiltoja, joissa opittiin käytännön taitoja. Työttömille naisille yritettiin hankkia muun muassa mattojen kutomista.¹¹

Ensimmäinen joulu, josta jotainmuistan, oli Puirovan isossa pirtissä Muhoksen Ylikylässä. En tiedä vuotta enkä ikääni. Muistan ison joulukuusen, joka oli tiheäoksainen peltokuusi. Siinä paloi isoja paksuja kynttilöitä, joista yhtä minä kurkottelin. Muistan vain, että minulla oli autuas olo.

Myöhemmin Puirovan jouluista muistan vain sen, että renkimme Matti Rautio toi kuusen, samalla kun toi heiniä ladosta hevosille ja lehmille. Siitä asti on ihanteenani ollut tiheä ohutoksainen peltokuusi, ei koskaan latvakuusi.¹²

Henni Häikiö omaa sukua Heikkinen ennen arvioitumistaan Iivari Häikiön kanssa.

Henni Häikiö omaa sukua Heikkinen ennen arvioitumistaan Iivari Häikiön kanssa.

Muistuumieleeni kolmikymmenluvun erään suuren pulavuoden niukan joulun odottaminen. Taloudellinen hätä oli Suomessa ja koko maailmassakin suuri. Oltiin kiitollisia jokapäiväisestä ruuasta, jos sellaista oli. Äitini oli ilmoittanut hyvissä ajoin ennen joulua, ettemme saisi joululahjoja sinä jouluna. Siihen me lapset olimme tyytyneet. Jouluaattoiltana koimme yllätyksen. Äiti oli kuitenkin valmistanut jokaiselle lapselleen lahjan. Silloin saamani lapaset ovat olleet kaikkien aikojen rakkain joululahjani.¹³

Äitini oli ollut karjatalousneuvojana mm. Limingassa, jossa hän ajoi paljon polkupyörällä ja ihaili muunmuassa Abraham Ojanperää ja hänen lauluaan Yksi ruusu on kasvanut laaksossa.Mentyään naimisiin isäni Iivarin kanssa he muuttivat huhtikuussa 1917 Häikiöstä Puirovaan.¹⁴

Äitini Henni oli äärettömän tarmokas ihminen. Hän määräsi kaikki asiat ja jos joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan eikä sitä heti tehty, hän sanoi: Se on elämän velttoutta. Hän piti kurissa niin piiat kuin rengitkin. Isäntä, emäntä ja lapset söivät kamarissa ja palvelusväki pirtin pöydän ääressä. Niin myöhään kuin 1960-luvulla, kun söimme Kauppakadulla ja minä pyysin päiväapulaistamme Hiljaa syömään samaan pöytään, niin äitini sanoi jälkeenpäin, että ei me olla vielä niin pitkällä.

Hänellä oli eläinlääkintätaitoja ja hän oli yhteistoiminnassa piirieläinlääkärin kanssa, joka oli toimittanut hänelle eläinlääkintävälineitä, muun muassa rautoja, joilla saa aukaistua hevosen suun ja muita letkuja ja vempaimia sekä lääkkeitä. Äitini maine oli levinnyt ympäri pitäjää niin, että häntä tultiin tämän tästä hakemaan sairaan lehmäntai hevosen luo ja minun käsittääkseni hän paransi näitä siinä kuin eläinlääkäri, ehkä toisinaan paremminkin. Tästä johtui kuitenkin, että hän joutui olemaan paljon poissa kotoa näillä lääkitysmatkoillaan. Hän ei ottanut mitään maksua keneltäkään,mutta arvattavasti naapurit sen jollakin tavalla korvasivat, vaikka minun tietooni ei ole tullut yhtään tapausta missä hän olisi tällaista palkkiota saanut.

Äitini oli nuorisoseuraihminen. Ennen kuin virallinen nuorisoseura kyläämme perustettiin, pidettiin taloissa piirileikkijuhlia, jotka olivat hyvin railakkaita. Muistan, että siellä oli första, joka ainakin kerran oli Heikki Aitto-oja. Första aloitti kaikki laulut ja lähti ensimmäisenä lattialle ja laulu oli mahtavaa ja piirileikit vilkkaita. Näissä iltamissa oli huviposti. Oli laitettu seinälle laatikko, johon jokainen sai pistää kortin tai kirjeen, ja iltamien päättyessä tämä posti jaettiin. Meille lapsille oli tärkeää, että me saimmejoskus kortin, ja meille niitä laitettiinkin. En tiedä mitä näissä korteissa oli, mutta kerran näin yhden kortin, jossa tytöille oli kirjotettu: «Ota kii jos passaa. Kyllä arvaat.»

Minä lauloin näissä tilaisuuksissa ja muulloinkin kahden tai kolminkeskisesti

Kerenski se leipoi oivan taikinan,

suolaksi hän aikoi panna

pienen Suomenmaan,

ai-ai Kerenski,

turha on sun toivosi,

Suomi on jo vapaa maa,

ryssän vallasta ¹⁵

Tästä sain palkaksi 50 penniä tai lantteja, joita laskeskelin nurin käännetyllä tuolilla. Ihmiset sanoivat: Juuso taalaa rahojaan.

Sitten äitini perusti Muhoksen Ylikylän nuorisoseuran. Se rakennettiin vanhasta navetasta, jonka vuoksi se sai epävirallisen nimen Navetta. Nimikilpailu suoritettiin kansanäänestyksellä ja muistan kun äitini kehotti kirjoittamaan nimen Toivola, joka äitini tarmokkuuden johdosta voittikin virallisen nimikilpailun.

Iltamia pidettiin joka viikko. Niissä oli tavallisesti tervehdyspuhe, lausuntaa, huumoria ja näytelmä ja lopussa tunti tanssia. Luvat piti hakea nimismieheltä, joka lähetti ne postiennakolla. Kun nimismiesasui Utajärvellä, päätin minä pyörällä hakea nämä luvat, ja saada ne 16 markkaa, joka siihen aikaan oli suuri raha. Näillä iltamalupareissuillani nuori nimismies Arvi Salonen kohteli minua jostakin syystä hyvin töykeästi. Kuinka kävikään? 1950-luvulla olin hovioikeuden sihteerinä ja asessorin paikkoja oli hakenut Helsingistä muun muassa lääninhallituksessa palveleva Arvi Salonen. Presidentti Autio kysyi minulta, minkälainen mies tämäSalonen on. Minäsanoin, että ei siitä ole tänne hovioikeuteen. Siihen tyssäsi Salosen ura Itä-Suomen hovioikeudessa.

Iltamissa äitini oli tavallisesti puhujana. Hän oli fantastinen puhuja, joka puhui aina ilman paperia, vaikka hän joskus suurta juhlapuhetta ennen yritti jotakin panna paperille, vaikka minusta näytti, ettei kirjoittamisesta mitään tullut. Kaikenhuippuoli, että kun vietettiin nuorisoseurapiirin suurta kesäjuhlaa Muhoksen kirkolla ja minä olin silloin jo aikamies ja istuin äitini vieressä, tultiin sanomaan, että juhlapuhuja ei ole päässyt juhlapaikalle ja pitäisikö Henni juhlapuheen. Melkein siltä istumalta hän siirtyi puhujapaikalle ja ajattelin, mitähän tuostakin tulee. Hän piti loistavan puheen. Myöhemmin jo kansanedustajana ollessani kysyin salaisuutta tähän hänen puhetaitoonsa, mutta hän sanoi, että se on niin kuin hyppäisi laskuvarjolla, ettäpitää vain hypätä, kyllä ne ajatukset ja puheet tulevat itsestään.

Nuorisoseuraliikkeessä äitini oli keskeinen henkilö. Hän ei ollut vain Ylikylän nuorisoseuran toiminnassa, vaan hän oli myöhemmin Oulujokilaakson nuorisoseurapiirin puheenjohtaja pitkät ajat. Tämä piiri järjesti hänellemahtavat 60-vuotispäivät Oulunsuun nuorisoseuran talolla, jossa olimme Helenan kanssa mukana.

Äitini luki Hilda Käkikosken paksua kirjaa lasten kasvattamisesta ja yritti kasvattaaminua niiden periaatteiden mukaan. Hänhalusi kasva ttaa minut suurmieheksi.Myöhemmin hän sanoi kerran: Olen täysin epäonnistunut Sinun kasvattamisessani. Tämä sen vuoksi, ettäminä olin hyvin itsepäinen.

Tästä itsepäisyydestä esimerkkinä on, kun opettaja ajoi minut Mäntyrannan kansakoulussa kesken tunnin ulos, omasta mielestäni syyttömästi. Seuraavan tunnin alussa hän sanoi, että Juuso pääsee paikalleen sitten kun on pyytänyt anteeksi. En voinut pyytää anteeksi, koska olin mielestäni syytön, ja seisoin viisi päivää oven suussa kaikki tunnit. Kuudentena päivänä huomasin, että opettaja oli kutsunut äitini luokkaan, jolloin minun oli auottava suutani ja päästettävä ääniä, jotka he tulkitsivat anteeksipyynnöksi, ja niin tämä kriisi oli päättynyt.

Myöhemmin olen elämäni varrella miettinyt, mitä äitini tarkoitti suurmiehellä, kun hän yritti kasvattaa minusta sellaista. Olen tullut siihen tulokseen, että minä hänen näkökulmastaan olenkin suurmies, koska olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä. Meillä on erilainen käsitys suurmiehestä. Hän vain käytti sellaista sanaa kunnon kansalaisesta.

Äitini oli myös huomattavaraittiusihminen. Hän ei sietänyt ollenkaan viinaa. Kun isäni veli Kalle Leinonen, joka asui Nykälässä kirkonkylällä, oli viinamäen miehiä ja tuli tapaamaan veljeään ja hänellä oli pullo mukana, siitäsyntyi ikävyyksiä. Äitini oli raittiuspuhuja, joille kai siihen aikaan maksettiin jonkinlaista palkkaakin. Mutta kunkieltolaki aiheutti paljonhämminkiä pirtutrokareineen ja tappeluineen, niin kun äänestettiin 1931 kieltolain kumoamisesta, niin äitini äänesti kieltolain kumoamisenpuolesta, koskahänkatsoi, että sen säilyttämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Äitini oli puoluekannaltaan kokoomuslainen, mikä oli harvinaista maala isliittolais essa ympäristössä. Meille tilattiin Oulusta kokoomuksen Kaiku-lehteä, kun muut tilasivat Liitto-nimistä maalaisliiton lehteä. Talvipäivinä luettiin kirjojakin ääneen, muun muassa Pietari Päivärintaa. Muistan kuinka äiti luki ääneen Kaikun pakinoita isälle ja lapsille. Muistan, miten pakinoitsija aina sanoi no niin siirtyessään asiasta toiseen.

Juuson vanhemmat Henni ja Iivari Häikiö.

Juuson vanhemmat Henni ja Iivari Häikiö.

Äitini kuitenkin liittyi Lapuan liikkeeseen myöhemmin, kun se aloitti toimintansa ja hän toimi IKL:ssä, jossa oli sotilaallinen järjestys. Hän oli ryhmän johtaja. Hän oli värvännyt naapureita kymmenkunta jäseniksi. Muistan, kun he pitivät kokoustaan niin joka kokouksessa liimattiin jäsenkorttiin jäsenmaksun merkiksi jonkinl ainen postimerkkiä muistut-tava leimamerkki, jossa oli karhun kuva.

Kun naapurit olivat lestadiolaisia, kysyin kerran ruokapöydässä, mitä me sitten ollaan. Isä vastasi: Ei mitään. Äiti sanoi, ettei lapselle noin saa sanoa.

Olemme kirkon uskovaisia. Myöhemmin äitini osallistui vilkkaasti seurakuntatoimintaan ja oli muun muassa Tuiran seurakunnan kirkkoherran Paavo Paakinahon oikeana kätenä seurakuntatyössä.

Äitini oli harrasotattamaanvalokuvia, kun ei ollut valokuvauskoneita, niin usein otettiin pikakuvia Oulussa käydessä. Missä lienee sekin kuva, jossa minä olen puuhevosen kanssa 3-vuotiaana suu väärässä.

Elämä oli ennen aikaan niukkaa. Piti olla säästäväinen ja talven varallepiti ainavarautua. Siitä syystä saimme usein kuulla äidin muistuttavan: Useampi päivä kuin makkara. Se sanonta on periytynyt minullekin lähes jokapäiväiseen käyttöön.

Uusia vaatteita ei nuoruudessani ollut kovin helppoa saada, varsinkaan jos entinen vaatekappale ei ol-lut kulunut aivan loppuun. Äiti muisti sanoa: Pitää kuningaskin kulunsa. Äidillä oli oma huumorinsa. Hän kertoi hääjuhlasta, jossa emäntä sanoi: Kuka otti kaksi korppua, kun yksi jäi ilman.

Kerran oli laukkuryssä yöpynyt Häikiöön. Hänoli pyytänyt saada ostaa naulan sokerisuolattua graavilohta. Se maistui niin hyvältä, että hän pyysi herkkua toisenkin naulan. Sen syötyään häntä koetteli niin kova jano, ettei se lähtenyt juomalla, vaan hänen oli lähdettävä jokeen. Riisuttuaan hän kaulaa myöten vedessä päivitteli, että kun et sanonut kalasi laatua.

Kerran reissumies oli tullut taloon japyytänyt ruokaa. Emäntäoli tuonut keittoa, jolloin mies oli kaivanut esille omat voileivät. Kiittä essään sitten ruuastamies sanoi: Kiitoksia keitoksista, leipäolikin itseltä.

Äiti Henriika (Henni) omaa sukua Heikkinen oli syntynyt 1889 Paltamossa. Hänellä oli kaksoisveli Hannes Kovalainen. Heidän isänsä nimeä ei Juuso saanut kaivetuksi esiin, vaikka yritti vielä aivan viimeisillä voimillaan. Kerrottiin, että kun he olivat kihloissa, oli sulhasen äiti kysynyt,montako lehmää tuleva miniä tuo taloon. Tämä oli köyhä tyttö, mutta omanarvontuntoinen, ja hän purki kihlauksen.

Henni kirjoitti niukasta lapsuudestaan toukokuussa 1943 pojalleen Juusolle, joka johti silloin kapteenina pataljoonaa Karhumäessä:

Niin, seitsen vuotiaanaminä olen joutunut maailmaan leipääni katselemaan ja 11-vuotiaana jäin aivan orvoksi ilman mitään maallista omaisuutta vaan minä olen saanut rakkautta äitiltäni, äitin siunauksen ja hän opetti pienen 10 vuotiaan tytön rukoilemaan Jumalaa kaikissa elon vaiheissa ja sitä ajatusta en ole unhottanut ja sen opetuksen tahtoisin Sinullekin rakas poikani jättääperintönä. Ja Sinun lapsillesi [epäselvä] tahtoisin jättää tuon saamani perinnön.¹⁶

Isä Iivari

Isäni Iivari oli hyvä laulumies, lauloi kuorossa. Hän oli mennyt naimisiin 35-vuotiaana. Hän oli tukeva jo hääkuvassaan, mutta sitten hän lihoi niin, että painoi jopa 150 kiloa, josta muistan hänen laihduttaneen 125 kiloon. Hänyritti polttaa tupakkaa laihtuakseen, mutta piippu jäi. Lihavuus oli ilmeisesti peräisin hänen äitinsä Kaikkosten puolelta, sillä hänen isänsä Juuso oli solakka. Ylipainonsa vuoksi isäni ei osallistunut talon ruumiillisiin töihin.

Hän oli erittäin hyvä tarinankertoja. Hän saattoi tehdä runonmistä tahansa, seisovilta jal oiltaan. Ker-ran oli tullut uudet kilometripylväät Suokylän tielle, hän lausui runoa siitä kilometripylväästä, joka näkyi ikkunaan.

Hän oli monella tavalla yritteliäs. Hänellä oli erillinen pärehöylä Pohjukanojassa, saha ja mylly Muhosjoen varressa Pitkässäniemessä. Iivari oli yksi niistä viidestä tilallisesta, jotka päättivät ryhtyä rakentamaanmyllyä jasahalaitosta Muhosjoen varteen Pitkäniemen koskeen. Siinä vain kävi niin, että laitos paloi vuoden parin päästä valmistumisestaan ja vakuutuksia ei ollut. Omaisuus palaa ja velka jää. Sinne jäi yhteisomistukseen noin hehtaari tontti.¹⁷

Hän oli hyväntahtoinen ja leikkisä. Usein naapurin isäntiä kokoontui tarinoimaan ja minun mielestäni he muodostivat valehtelijain kerhon, koska tarinat olivat niin uskomattomia. Kerran pikkupoikana isännät vuoron perään valittivat, että kenelläkään ei ole rahaa eikä koko kylällä ole rahaa, jolloin minä hyppäsin isän polvelle, tempasin hänen lompakkonsa povitaskusta ja vedin sieltä esille ison tukun 500 ja 1 000 markan seteleitä.

Isä-Iivari kuoli 49-vuotiaana joulukuussa 1931, kun olin juuri päässyt neljännelle luokalle. Sen jälkeen me pojat jouduimme hoitamaan maanviljelystä. Minäkin perehdyin maan lannoittamiseen, luin kaikki käsiini saamani kirjat maan lannoittamisesta ja vieläkin luulen siitä jotakin tietäväni. Kun me pojat, joista minä olin vanhin, laitoimme perunaa, saatiin niin hyvä perunasato, ettänaapuritkinsanoivat, ettei Puirovaan olekoskaan tullutniin paljon perunaa. Sitä myytiinkin muutama hevoskuorma, muun muassa Pyykösjärvelle.

Puirova myytiin pakkohuutokaupalla syksyllä 1936, kun olin reserviupseerikoulussa. Minä en tien-nyt asiasta mitään. En koskaan ole saanut selville, johtuiko pakkohuutokauppa siitä, että tilalla oli velkoja, vai siitä, että tällä tavalla voitiin myynnissä sivuuttaa hankala myyntilupien saaminen alaikäisten osalta.

Myynnin jälkeen äitinimuutti Ouluun jameni naimisiin leskeksi jääneen Oulun lyseon talonmies Juho Pakosen kanssa. Pakosella oli kaksi taloa kaupungin liepeillä, mutta he ostivat Pyykösjärveltä tontin ja rakensivat sille omakotitalon. Myöhemmin Pakoselle tuli kuolio jalkaan ja siihen hän kuolikin.

Isänisä Juuso Leinonen/Häikiö

Hän oli alun perin nimeltään Juuso Leinonen, mutta hän oli vuonna 1883 ottanut talon mukaan sukunimekseen Häikiö. Hän oli tullut Säräisniemen Veneheitosta kirkon lähellä olevasta Juusolan talosta. En tiedä tuliko hän Häikiöön vävyksi vai ostettiinko se hänelle.

Hän oli pitkä, solakka mies, ja hyvin kiivasluontoinen. Tämän luontonsa hän oli ilmeisesti perinyt esiäidiltään Rämä-Annalta. Annasta kerrotaan, että leskimies Leinonen tuli häntäkosimaan, kun Anna oli 18-vuotias. Kun sulhasehdokas meni isännän kanssa kamariin, Anna heitti sillä aikaa ehdokkaan tupaan jääneet rukkaset uuniin. Anna oli niin kiivasluontoinen, että hän täkutsuttiin kylällä Rämä-Annaksi. Hän meni kuitenkin tämän Leinosen kanssa naimisiin ja synnytti kahdeksan lasta. Tämäkiivausonperiytynyt monta sukupolvea, esimerkiksi serkkuni Ahti Leinonen oli äärettömän kiivasluontoinen, ja tätä virhettä minussakin esiintyy.

Kun isoisä Juuso meni kauppaan ja jos häntä ei heti palveltu, hän lähti pois. Hän tuli huonosti toimeen ihmisten kanssa,mutta äitini, hänen miniänsä, sanoi että he tulivat hyvin toimeen.

Juuso oli tavattoman taikauskoinen. Jos joku lainasi hänen veneensä luvatta ja meni joen yli, niin hän sanoi, että kohta on sen miehen perse ruvella ja teki taikoja. Serkkuni Ahti kertoi, että kun he olivat kalastamassa ja tulivat jokitör mää pitkin pientä polkua, niin hänen kenkänsä lipesivät ja hän putosi jokeen. Ukko veti hänet maihin ja sanoi, että mummo, joka juuri oli kuollut, meinasi viedä tuon pojan mennessään. Ahdilla oli nimittäin mummovainajan uudet nahkakengät jala ssaan. Ukk ootti kengät,meni muuriköökiin ja työnsi kengät tuleen ja poltti ne.

Kerran Juuson pojat olivat olleet polttamassa tervaa Kylmälän kylässä. Kesäisenä yönä ei kuitenkaan ruvennut tervaa tulemaan, vaikka hauta paloi.Silloin päätettiin lähettää selkähevosella yksi pojista kysymään ukolta neuvoa. Tämä neuvoi loitsun, mitä pitää sanoa ja käski ottaa jokaisen kuusenlatvuksen ja lähteä kiertämään sitä tervahautaa ja lyödä aina maahan latvuksella ja lukea tätä loitsua. Pojat tekivät näin ja ihme ja kumma yhtäkkiä terva rupesi juoksemaan.

Isoisä Juuso oli vanhasuomalainen ja venäläisystävällinen ja hänen poikansa olivat saksalaisystävällisiä nuorsuomalaisia. Siitä tuli usein riitaa. Nuorempina poikien piti mennä usein äitinsä helmojen suojaan. Isoisä-Juuso kunnioitti suuresti vaimoaan. Jos tämä hyvin hiljaisella äänellä sanoi jotakin, niin ukko totteli häntä heti. Kerran pojat olivat syyslahdinaikanakeränneet teurastettujen eläinten suolet ja laittaneet ne saunapolun kahtapuolen pystytettyjen seipäiden varaan polun eteen niin, että kun miehet juoksivat saunaan, he osuivat näihin suoliin. Pojat säästyivät selkäsaunalta, kun he menivät äitinsä helmojen taakse.

Meteliä oli ollut, kun pojat leikkivät Titanicin uppoamista ja ukon piti heitä tässä rauhoitella.

Isänisä Juuso Leinonen oli syntynyt 1839 Säräisniemen Juusolassa ja kuoli 1925 Muhoksella. Juuso Antinpojan ja Valpuri Karoliinan hautakivi Muhoksen hautausmaalla. Kuva MH.

Isänisä Juuso Leinonen oli syntynyt 1839 Säräisniemen Juusolassa ja kuoli 1925 Muhoksella. Juuso Antinpojan ja Valpuri Karoliinan hautakivi Muhoksen hautausmaalla. Kuva MH.

Isoisällä oli tarkat taiat myös kalastamisessa. Kaloja ei saanut missään tapauksessa näyttää vieraille. Jos joku tuli kurkistamaan hänen veneeseensä, hän heitti melalla vettä kurkistelijan silmille. Kun pojat olivat kerran saaneet suuria lahnoja, heidän piti kul-kea naapurin pihan poikki kotiin mennessään, niin he kätkivät lahnat housunlahkeisiinsa niin etteivät naapurit näe ja ukon taika toteutuisi eikä kalaonni menisi.

Kerran ukkooli ehdottanut äidilleni, että hän lähtisimukaan, kun hän menee tapaamaan Oulunjärven rannalla asuvaa poikaansa kansakoulunopettaja Matti Leinosta, joka asui ukon entisen kotitalon lähellä. Äitini kertoi, että ajettuaan 50 kilometriä hevosella he tulivat Oulujärven rantaan, jossa tapasivat Matin. UkkomeniOulujärven rantaan, otti vettä kämmeniinsä, valeli sillä kasvojaan muutamia kertoja ja sanoi, että tuossa minä olen monta kertaa nuottaa vetänyt. Samalla hän sanoi, että lähdetään kotiin. Kun Matti pyysi kahville, ukko sanoi, että saahan kotonakin kahvia juoda. Niin he lähtivät takaisin 50 kilometrin matkalleMuhokselle. En tiedä hakiko hänkalaonnea vai oliko hänellä koti-ikävä vanhoja tanhuvia kohtaan. Missään tapauksessa hän ei halunnut kyläillä poikansa Matin luona.

Isoisä oli myös hyvin tarkka mies. Kun maailmansota syttyi 1914, hän oli vienyt kahvia suurelle heinäväelleen Karhojalle ja kun kahvia juotiin, hän sanoi, että nyt kahvin hinta sodan johdosta noussut ja tämä on viimeinen kerta, kun juodaan kahvia. En tiedä, toteutuiko tämä uhkaus.

Isoisän vaimo isomummu Vappu Karoliina Kaikkonen (1844–1914) oli hyväntahtoinen ihminen ja avusti talon ympärillä olevia torppareita, jotka elivät monesti suuressa puutteessa. Kun ukko ei tykännyt, että hän jakoi leipiä naapureille, niinmummoneuvoi torpparien vaimoja, että kun näette savun nousevan hänen leivinuunistaan, niin tulkaa silloinmuinamiehinä käymään. Hän sujautti jokaiselle leivän kainaloon.

Kun Häikiön talon kauppahinta oli jaettu, isoisä tuli asumaan meille Puirovaan ja minä muistan hänet hyvin. Mutta ikävä kyllä meillä ei ollut lähempää kosketusta, koska me pojat häntä aina kiusasimme. Kunhän meni päiväunilleen, me laitoimme sellaisiin avaimiin, joissa on päässä reikä, reikään tulitikun myrkkyä ja naruun laitetun tasapäisen naulan tulitikun myrkyn päälle. Kun tätä löi esimerkiksi uunin rintaan, se paukahti kuin olisi haulikolla ampunut. Sitten hiivimme ukon päiväunipaikan vierelle uunin viereen ja lyhyessä ajassa saimme jokainen aikaan tämän paukahduksen. Mukana oli myös nuori renkipoika, joka oli meille nämä neuvot opettanut. Sitten juostiin pakoon, ja ukko tuli perässä tuppivyön solki lattiallahelistensanoi: Voi kiekarauta. Koskaan hän ei saanut meitä kiinni, ja tuskin olisi lyönytkään, jos olisi tavoittanut.

Isoisä kuoli 85-vuotiaana aivoverenvuotoon. En tiedä oliko hänen verensä tavallista ohuempaa,mutta Muhoksella sanottiin: Häikiöt ovat koviasyömään löökiä (sipulia)." Ukkokin oli näitä löökinsyöjiä.

Isän veljiä

Isäni Iivarin veljiä olivat Antti Häikiö, Juuso Häikiö, Kalle Leinonen, PaavoHäikiö ja Matti Leinonen. Jon-kun perintöjärjestelyn johdosta, josta minulla ei ole tietoa, oli järjestetty niin, että kolme poikaa Antti, Iivari ja Paavo perivät Häikiön talon ja nämä ottivat myös sukunimekseen Häikiö. Muitten veljien perintöasiat oli järjestetty muuten ja he pysyivät sukunimeltään Leinosina.

Antti Häikiö oli maanviljelijänä Säräisniemen Veneheitossa. Hänellä on maailmalla paljon jälkeläisiä. Juuso Häikiö oli kauppiaana Veneheitossa, missä hänen kauppakartanonsa on vieläkin jäljellä ja jossa nyt on löydettymuun muassa joukko Paavo Leinosen tauluja. Hänellä ei ollut lapsia. Hänmuutti myöhemmin Muhokselle Jurvakaisen männikköön lähelle entistä Häikiön taloa rakentamaansa omakotitaloon. Hänellä oli suuret hautajaiset.

Kalle Leinonen, joka oli aikaisemmin ollut kauppiaana ja maanviljelijänä Säräisniemellä, omisti talon Muhoksen kirkonkylässä Muhosjoen varrella. Se oli Nykälä nimeltään. Hän oli vilkas mies ja oli ollut kolmekertaa naimisissa jahänellä olipaljon lapsia, joista mainittakoon taitelija Paavo Leinonen. Toinen poika oli rehtori Pekka Leinonen, jokaoli matematiikan maisteri ja pitkään muun muassa Vaajakosken yhteiskoulun rehtori. Muita lapsia on ainakin Esko, Joona, Juuso ja Lyyli, jotka ovat eri puolilla Suomea. Oli myös Iivari, joka luki matematiikkaa, mutta opintojen jäät yä keskenkävi seminaarin ja oli opettajana Muhoksella.

Muhoksen maantietä 1930. Taustalla Muhoksen 1634 valmistunut kirkko. Kuva Museovirasto.

Muhoksen maantietä 1930. Taustalla Muhoksen 1634 valmistunut kirkko. Kuva Museovirasto.

Paavo Häikiö